Hei vaan kaikki! Olen siis 16 vuotias nuori ja haluamassa omilleni. Kiitos kaikille vastanneille etukäteen ja pahoittelen pitkähköä tekstiä!
Tilanteeni ei ole paras tällähetkellä sillä minulla ei ole minkäänlaisia välejä vanhempieni kanssa ja asun äidilläni. Tällä hetkellä en ole voinut aloittaa koulua, koska elämän tilanteeni on niin stressaava. Minulla on perheeni kanssa oikeuden käynti vuodenlopussa perheväkivaltaan liittyen.
Äitini kanssa olen yrittänyt kaikkea mahdollista sopiakseni ja rauhoittaakseni väliämme mutta aina vaan tuloksetta ja minun aloitteestani. Emme oikeastaan tule koskaan toimeen ja hänellä onkin tapana syytellä minua kaikesta, haukkua minua seläntakanani muille ja muutenkin hänen tapansa kohdella minua on aivan erinlainen kuin siskojani kohtaan. Olen siis perheen 'musta lammas'. Yritin kirjoittaa lyhyesti, joten toivottavasti tämä ei kuulosta 'teini ankstaukselta' vaan tilanne on oikeasti karkaamassa käsistä.
Olen kuitenkin hakenut esim. siivous työtä osa-aikaiseksi, leipomo työtä mutta niistä ei ole kuulunut vielä mitään. Olen myös ollut yhteydessä työkkäriin ja olen työnhakijana heillä. Päivät vietän koti töitä tehden ja selvittäen asioita.
Haluaisin siis kysyä että onko minkäänlaista vaihtoehtoa muuttaa omaan asuntoon jo ennen kuin saan töitä tai muuta vastaavaa, sillä 'kotona' asuminen on vaikeaa äidille sekä minulle? Olen äitini kanssa puhunut asiasta ja asia on hänelle ok kun löydän työn.
Kysykää jos jäi jotain kysyttävää, epäselvästä tekstistäni.
16 vuotias vailla vinkkejä omilleen muuttamisesta
16vee
0
53
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti27345824Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!5011440Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy23311028Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump399830Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla908668Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2856718Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti23415Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j23359Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.253133Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle42993