Pöyristynyt

Rattailla meillä pienet menevät metsään. Ja metsässä välillä konttailevat maassa ja välillä käyvät sylissä, riippuu ihan lapsesta.
Niin paljon on lapsia tulossa nykyään hoitoon, että ei tahdo enää hirveästi olla noita pienten ryhmiä, kun niihin mahtuu "vain" 12 lasta, mutta jos on isompia lapsia samassa, niin mahtuu enemmän. Ja valittavasti etenkin tammikuussa aloittavat lapset ovat yleensä näitä alle kolmivuotiaita, ja heidät laitetaan sinne missä on tilaa.

Oma lapseni, vielä jatkan, on siis pienessä yksityisessä päiväkodissa. Ollut vuoden ikäisestä, nyt on jo yli kolme vuotias. Pienet yksityiset päiväkodit elävät kuitenkin myös kunnan armosta, eli jos kunta antaa niille tuen, ne selviävät. Nyt siis myös meidän paikkakunnalla tehdään isoja päivähoidon yksiköitä ja nämä pienet ovat jatkuvasti vähän niin kuin alasajossa. Ja onneksi itselläni on mieheni täysi tuki, sillä päätös on se, että jos lapseni pieni yksikkö tehdään toimintakyvyttömäksi, koska kunnalla on tarjolla näitä omia suuryksiköitä, niin silloin minä jään pois työstä. Siis mikäli enää hoitopaikkaa ei löydy muusta pienyksiköstä. Valinta on ihan selkeä; lapseni ei tule koskaan olemaan hoidossa päiväkodissa jossa on enemmän kuin parikymmentä lasta, koska suurempi ryhmä on lapselle ehdottomasti liian suuri rasite, eikä tue hänen kehitystään mitenkään. Koska minulla on vakituinen toimi ja sen jättäisin, tulisin elämään ilman tukia, mutta kieltäytyisin myös työnhausta, kunnes lapselleni olisi hoitopaikka. Ei ole iso menetys siis kunnalle, koska en edes tukia saisi vaan joutuisimme elämään yhden henkilön tuloilla. Ei ole iso menetys yhden ihmisen verotuloja menettää, mutta olen valintani tehnyt ihan siksi, että omalta osaltani vaikutan. Jos meidänkin kunnassa vaikka sata muutakin vanhempaa tekisi saman päätöksen, niin jo alkaisi kunnan tuloissa tuntua... Ja minun ratkaisuni on tiedossa päättäjillä, se on tiedossa myös muilla paikkakunnan vanhemmilla, koska olen paikallislehden yleisöosastoon asiasta kirjoittanut ja on meitä jo jonkinlainen verkostokin oman pienen päiväkodin vanhempia, jotka ovat samoin tehneet. En tiedä mikä vaikutus asialla on ollut, mutta aina vaan ollaan eteenpäin päästy; muutaman kuukauden pätkissä aina vain on tullut se päätös, että vielä maaliskuulle 2014 kunta maksaa kuntaosuuden päiväkodin lapsista. Puolitoista vuotta nyt ollaan saatu muutamien kuukausien pätkissä vedettyä pienyksikköä eteenpäin. Se vain vaatii tarpeeksi meteliä pitäviä ihmisiä tekemään radikaalin päätöksen ja tekemään selväksi, että suuryksikköön oma lapsi ei koskaan joudu päivähoitoon.

Perhepäivähoitohan on meille mahdoton mahdollisuus, koska teen epäsäännöllistä työvuoroa, joten olisi pph:n kiusaamista viedä häneltä tulot (=mahdollisuus kokopäivä lapseen) lapsella joka on vain harvakseltaan hoidossa.

Ja vielä, nyt kun tännekin avaudun, niin itsekin olen jonkin sortin kasvatuksen ammattilainen, mutta mielestäni päiväkotien työntekijöiden pitäisi ottaa suurempi vastuu kuntien älytöntä politiikkaa vastaan. Siellä on koulutettuja ihmisiä, jotka tietävät varsin hyvin, että lapsi ei voi hyvin suuryksiköissä. Ei auta että valtakunnallisesti opettajien ammattiliitot tekevät hienoja ohjelmia ylläpitääkseen lasten hyvinvointia, vaan tarvitaan paikallista vaikuttamista ja verkostoitumista seisomaan kunnan rahakirstun vartijoita vastaan. "Perkele meillä on ammattiylpeytemme ja se vaatii meitä tarjoamaan lapsille parhaan mahdollisen alun elämälleen ja me hyvin tiedämme miten se tehtäisiin, emmekä suostu tinkimään resursseistamme tehdä sitä, koska pienyksiköiden pitäminen elossa on tasan yhtä mahdollista kuin on suuryksiköiden rakentaminen!"

Eipähän tuota kuntalisää muutenkaan yli kolme vuotiaasta tule... Ja alle kolme vuotias on vihonviimeinen suuryksikköön vietävä.

Mutta toki. Vanhempia on erilaisia ja erilaisilla lähtökohdilla, siksihän nuo päivähoidon suuryksiköt ovat mahdollisiakin, kun löytyy vanhempia, jotka suostuvat sellaisiin lapsensa viemään. Ja valintahan on täysin heidän omansa ja heillä on siihen oikeus. Siksi kirjoitinkin vain omasta päätöksestäni.

Onneksi omassa kunnassani on vielä päättäjillä sen verran harkintakykyä, että tietävät jokaisen erillisen sektorin budjetin tulevan veronmaksajilta. Varmasti olisi kunnan unelma, että vanhemmat hoitaisivat itse lapsensa ja vielä maksaisivat verojakin, mutta kun molempia ei voi saada. Tässä juuri oleellista se, että tiedetään mikä on päätöksen takana. Jos sivistys- ja kasvatustoimi hölmöilee ja pudottaa sen takia satakin veronmaksajaa kunnasta pois tuloja tuomasta, niin kyllä muut sektoritkin jo älähtää; että mitä helkuttia se virkamiesjohto sillä sektorilla kukkoilee, kun supistuu muidenkin tulot. Ja silloin tarvitaan se tieto; en ole töissä koska päivähoito politiikka kusee...

Minä epäilen, että kuntalisän poistaminen on enemmänkin juuri patistelua päivähoitoon, ei suinkaan säästöt mielessä, koska itsekin varmasti tietävät, että niin säästöä ei synny. Patistelevat näin todellakin työnhakuun ja myös kunnioittavat lasten subjektiivista oikeutta päivähoitoon.

Satun olemaan paikalla kun kysyit, vaikken aloittaja olekaan...

Minä itse teen mielekästä työtä, josta nautin ja työ on minulle tärkeä osa elämää. Lapseni meni reilu yksi vuotiaana hoitoon ja minä takaisin töihin. Ja siis lapsi ei olisi hoidossa yhäkään, jos ei olisi ollut lapselle mieleistäni hoitopaikkaa.

Eli asiat arvotetaan, on asioita, jotka ovat tärkeitä ja on asioita jotka ovat sitten seuraavaksi tärkeitä... Lapsen hyvinvointi on varmasti aina se ensimmäinen, eli tärkein. Kun se on taattu, niin sitten voi miettiä sitä seuraavaksi tärkeää asiaa. Jos se tärkein ei olisi taattu, niin ei sitten siirrytä siihen seuraavaankaan... Tärkeimmälle lapselle on hyvä hoitopaikka, eli voin palata itselleni tärkeään työhön.

Rahastahan tässä ei ole kyse. Mutta ikävä kyllä monelle on myös siitä ja silloin heillä ei ole tätä valinnan mahdollisuutta.

Kaikkia ihmisiä ei vain ole luojan lykyssä luotu äideiksi, eli he eivät ole perustaneet perhettä nuorena ja koe perheen vanhempana oloa elämänsä suurimmaksi päämääräksi ja itsestään selvyydeksi. Vaan on myös meitä urasuuntautuneita ihmisiä, jotka olemme tehneet lapset vanhempana, sitä ennen opiskelleet ja luoneet itselleen mielekkään uran, silkasta intohimosta siihen hommaan mitä työkseen tekee.

... kirjoitti:

Satun olemaan paikalla kun kysyit, vaikken aloittaja olekaan...

Minä itse teen mielekästä työtä, josta nautin ja työ on minulle tärkeä osa elämää. Lapseni meni reilu yksi vuotiaana hoitoon ja minä takaisin töihin. Ja siis lapsi ei olisi hoidossa yhäkään, jos ei olisi ollut lapselle mieleistäni hoitopaikkaa.

Eli asiat arvotetaan, on asioita, jotka ovat tärkeitä ja on asioita jotka ovat sitten seuraavaksi tärkeitä... Lapsen hyvinvointi on varmasti aina se ensimmäinen, eli tärkein. Kun se on taattu, niin sitten voi miettiä sitä seuraavaksi tärkeää asiaa. Jos se tärkein ei olisi taattu, niin ei sitten siirrytä siihen seuraavaankaan... Tärkeimmälle lapselle on hyvä hoitopaikka, eli voin palata itselleni tärkeään työhön.

Rahastahan tässä ei ole kyse. Mutta ikävä kyllä monelle on myös siitä ja silloin heillä ei ole tätä valinnan mahdollisuutta.

Kaikkia ihmisiä ei vain ole luojan lykyssä luotu äideiksi, eli he eivät ole perustaneet perhettä nuorena ja koe perheen vanhempana oloa elämänsä suurimmaksi päämääräksi ja itsestään selvyydeksi. Vaan on myös meitä urasuuntautuneita ihmisiä, jotka olemme tehneet lapset vanhempana, sitä ennen opiskelleet ja luoneet itselleen mielekkään uran, silkasta intohimosta siihen hommaan mitä työkseen tekee.

Lue lisää

aina ihmettelen että eikö isä sitten voisi jäädä lapsen kanssa vuorostaan kotiin jos ei edes rahasta puutetta.Tää on mielestäni liian itsekästä molemmilta vanhemmilta.Luulisi siihen omaan lapseenkin löytyvän intoa eikä vaan uraan.

näissä tapauksissa kirjoitti:

aina ihmettelen että eikö isä sitten voisi jäädä lapsen kanssa vuorostaan kotiin jos ei edes rahasta puutetta.Tää on mielestäni liian itsekästä molemmilta vanhemmilta.Luulisi siihen omaan lapseenkin löytyvän intoa eikä vaan uraan.

Lue lisää

Monesti, jos nainen opiskelee ja luo itselleen uraa, eikä tee lapsia nuorena, niin hänellä on siinä rinnalla sellainen mieskin, joka sietää sellaista elämäntyyliä. Eli ei mikään hirveän perheorientoitunut mieskään, koska eihän hän muuten suostuisi eukkonsa rinnalla odottelemaan sinne lähemmäs nelikymppiseksi oman perheen saantia.

Sellainen kutina on, että miehet ovat keskivertoisesti kai perheissä muutamia vuosia iäkkäämpiä kuin naiset tai siten hyvin paljon samanikäisiä, aika marginaali taitaa olla että mies on huomattavasti nuorempi.

Minullakin on nuoruudessa kariutunut muutama parisuhde liian erilaisten arvomaailmojen takia ja rinnalle on jäänyt pyörimään tämä yksi jonka kanssa kohtaa taas aika hyvin. Mä en usko, että olisin kestänyt rinnallani mitään perhekeskeistä miestä, joka ei olisi satsannut kaikkea täysillä omaan työuraansa. Eli vaikka maannut kotona kymmenen edellistä vuotta ehdotellen jotain perheen perustamista kanssaan...

Eli vastaus: miehellä on työ, josta hän nauttii ja kun laspelle on taattu hyvä hoitopaikka, hän voi hyvillä mielin myös käydä työssään, josta nauttii.

Molemmille meille olisi varmasti samanlainen uhraus jäädä kotiin jos lapselle ei olisi hoitopaikkaa, sillä molemmat samanlailla kärsisi henkistä "köyhyyttä" työelämän ollessa pois elämästä. Mutta kyllä se on ihan persoona kysymys, että se olisin minä joka meillä jäisi kotiin, ei mene hermot yhtä helposti jne. Ja ehkä hiukan alakohtainen itsestäänselvyyskin; kasvatusalalla olevana minulla olisi loivempi askel astua lapseni varhaiskasvattajaksi myös ammattilaisten tilalle, varmasti innostaisi myös tutustumaan enemmän myös terveen lapsen kehitykseen. Rakennuspuolella olevan miehen olisi haastavampaa rakentaa arkea joka tarjoaa tarvittavat virikkeet. Toki myös taloudellinen, meillä on hiukan enemmän kuin 20 senttiä se ero miehen ja naisen euron välillä...

... kirjoitti:

Monesti, jos nainen opiskelee ja luo itselleen uraa, eikä tee lapsia nuorena, niin hänellä on siinä rinnalla sellainen mieskin, joka sietää sellaista elämäntyyliä. Eli ei mikään hirveän perheorientoitunut mieskään, koska eihän hän muuten suostuisi eukkonsa rinnalla odottelemaan sinne lähemmäs nelikymppiseksi oman perheen saantia.

Sellainen kutina on, että miehet ovat keskivertoisesti kai perheissä muutamia vuosia iäkkäämpiä kuin naiset tai siten hyvin paljon samanikäisiä, aika marginaali taitaa olla että mies on huomattavasti nuorempi.

Minullakin on nuoruudessa kariutunut muutama parisuhde liian erilaisten arvomaailmojen takia ja rinnalle on jäänyt pyörimään tämä yksi jonka kanssa kohtaa taas aika hyvin. Mä en usko, että olisin kestänyt rinnallani mitään perhekeskeistä miestä, joka ei olisi satsannut kaikkea täysillä omaan työuraansa. Eli vaikka maannut kotona kymmenen edellistä vuotta ehdotellen jotain perheen perustamista kanssaan...

Eli vastaus: miehellä on työ, josta hän nauttii ja kun laspelle on taattu hyvä hoitopaikka, hän voi hyvillä mielin myös käydä työssään, josta nauttii.

Molemmille meille olisi varmasti samanlainen uhraus jäädä kotiin jos lapselle ei olisi hoitopaikkaa, sillä molemmat samanlailla kärsisi henkistä "köyhyyttä" työelämän ollessa pois elämästä. Mutta kyllä se on ihan persoona kysymys, että se olisin minä joka meillä jäisi kotiin, ei mene hermot yhtä helposti jne. Ja ehkä hiukan alakohtainen itsestäänselvyyskin; kasvatusalalla olevana minulla olisi loivempi askel astua lapseni varhaiskasvattajaksi myös ammattilaisten tilalle, varmasti innostaisi myös tutustumaan enemmän myös terveen lapsen kehitykseen. Rakennuspuolella olevan miehen olisi haastavampaa rakentaa arkea joka tarjoaa tarvittavat virikkeet. Toki myös taloudellinen, meillä on hiukan enemmän kuin 20 senttiä se ero miehen ja naisen euron välillä...

Lue lisää

uhrauduit ja olit 9 kk kotona mutta mieheltä ei voida vaatia mitään oman lapsensa takia..Joopa joo. Ja sanat uhrautua ja kärsiä on aika kamalia sanoja kun omasta lapsesta puhutaan.Totta siinä kyllä puhut että jonkinlaista henkistä köyhyyttä teillä on,ikävä asia lapsen kannalta.

naisena siis kirjoitti:

uhrauduit ja olit 9 kk kotona mutta mieheltä ei voida vaatia mitään oman lapsensa takia..Joopa joo. Ja sanat uhrautua ja kärsiä on aika kamalia sanoja kun omasta lapsesta puhutaan.Totta siinä kyllä puhut että jonkinlaista henkistä köyhyyttä teillä on,ikävä asia lapsen kannalta.

Lue lisää

Jipii!!! Minä kohtasin nettipsykologin!

Saanhan pötkötellä sohvallasi vielä tovin; minä kun niin tykkään kanssanne...

(Tiedän, että aina sanotaan, että se kalikka älähtää... Mutta ei minusta, herranjestas ihmiset pitäkää viisautenne, tämähän on vain keskustelupalsta , mitä kalikoita täällä muka olisi? Mä tykkään vain puhtaasti, minusta nämä ovat niin ihania. Joo, en ole enää nuori, mutta silti mihin sitä luonne olisi kadonnut? Ei minusta enää ole kapakkaan lähtemään aukomaan päätäni ärsytyksille, ensinnäkään en usko enää olevani kuolematon, sitten kai jokin häpykin on kasvanut ja en yksinkertaisesti ole enää niin notkeakaan, että uskaltaisin riskeerata, jos joku alkaakin fyysisesti vääntämään. Oma mies on, mutta sekään ei halua lähteä mun kaa vääntää, mä vaan jotenkin niin kaipaan sitä tunnetta... Siksi mä olen niin onnellinen kun näitä löytyy, jotka avoimesti myöntävät olevansa kanssani samalla tasolla, olisiko se jokin vallan tunne, kun tiedät/oletat olevasi se tilan "kingi" tai sitten se on vain jokin muu perverssio, mistä sitä tietää, mutta minä vain olen kaivannut sitä tunnetta... Älkää ymmärtäkö väärin, minä en fyysisestä väkivallasta ole koskaan perustanut, mutta minä tykkään verbaalisesta pieksennästä ja minä tykkään siitä paljon... Oooh...)

Kun sinulle nyt on luotu taito tehdä analyyseja ja minulla sillä alalla heikommin menee, kun nettipsykologia ei ole minulle niin kovinkaan tuttu ala, niin haluaisin tietää diagnoosin seuraavalle täysin kuvitteelliselle ihmistyypille. No, jotta tämä keskustelu ei mene kovin sekavaksi, niin kutsutaanko häntä vaikka nimerkillä "naisena siis", siis aivan kuvitteellinen juttu, minä en missään nimessä hänestä halua diagnoosia tehdä, mutta siis vain koska sinua tällainen kutsuu, niin olisi kiva lukea diagnoosisi tällaisesta tyypistäkin, jos nimimerkki naisena siis siis olisi olemassa, jota hän tietenkään ei ole... Emmekä tokikaan häntä halua loukata jos olisikin. Siis eihän ole sivistyneen ihmisen toimintaa yrittääkkään loukata ketään toista ihmistä edes nettikeskusteluissa... Eihän?

Nimimerkki naisena siis kykenee tekemään ihmisten henkisistä resursseista arvioita 10 kappaleen tekstin pätkän perusteella. Siis ihmisestä, jota hän ei edes tunne ja kenen elämä häntä tuskin kiinnostaakaan tarkemmin. Ok, niihän me kaikki kyetään, mutta nyt tulee se diagnoosin pohjaksi juttu; hän menee sellaisen myös lausumaan julki. Hänen mielestään henkistä köyhyyttä ilmentää se, että ei ole ns perhesuuntautunut ihminen, vaikka on lapsi, mikä on täysin ymmärrettävää koska mitä muuta tietenkään voisi äitien keskustelupalsatalta odottaa löytävänsä, mutta silti kun hän siis tietää henkisen köyhyyden merkityksen mitä ilmeisimmin, niin mitenköhän hän voi moista esittää noin julkisuuteen? Mietin vain, että eikös hän jonkin verran siinä jotenkin niinkuin ilmianna itsensä sosiaalista taidottomuutta; Mollaa julkisesti vierasta ihmistä, jonka asioista hän ei edes tiedä mitään? pata kattilaa soimaa vain mikä nyt kävisi; henkisesti köyhä saa moitteita sosiaalisesti taidottomalta...

Nimerkki naisena siis myös edellä mainitun ohella kertoo omaavansa melkoisen mustavalkosien maailmankuvan ja tuon ja henkisen kokemansa rikkauden ristiriitaa jotenkin itse ainakin miettisin tarkemmin. Hänen mielestäänhän siis tällaisella tavallisella miehellä on joko kaksi vaihtoehtoa, eikä mitään missään niemssä siinä välillä. Joko mies elää lapsen saannin jälkeen täysin kuten aiemminkin tai sitten mies jää kotiin hoitamaan lasta lapsen äidin palatessa töihin. Toki itse olen henksiesti köyhä, joten ehkä minulla on varaa vain niihin harmaan sävyihin, mutta itse uskoisin, että suurin osa isäksi tulevista miehistä kuitenkin ovat tuolla harmaankentillä, eli harrastuksista pari jää, ylitytö jäävät pois, syksyiset metsästys-kalastusreissut lyhentyvät vähintään muutamalla päivällä, auto vaihtuu farmariksi, yöunista joutuu vähän tinkimään jne... Eli kyllä siinä isätkin ihan yleensä ison siivun kantavat uhrialttarille. Mutta joo, se siis vain henkisesti köyhän näkemys, valaistuneemmathan tuon tietävät, että se on joko töistä kokonaan pois tai sitten mistään ei luovuta.

Onko se siis sosiaalinen taidottomuus vai kenties jokin suvaitsemattomuuteen/ kapeakatseisuuteen viittaava diagnoosi jonka nettipsykologi tällaiselle tyypille antaisi jos tällaisen jossain joskus kohtaisi?

Hurjaa... Kymmenenkin vaippaikäistä...

Aloittaja etsi se mitä haluat ja vie lapsi vasta sinne. Etsi yksityinen pieni päiväkoti, jossa parikymmentä lasta iältään 1-5 vuotiaita, jolloin jokaista ikää on noin 4 kappaletta.