Evankeliumit vääryyden voima.

kirjakäärön syönyt

Valheen voimalla Uusi testamentti on levitetty kaikille kansoille ja niin myös koko Raamattu. Kirjoitukset ovat mielikuvitusta, eivätkä perustu totuuteen.

Historiallista totuutta ei Raamatusta löydy, vaan juutalaiset ovat sen eksytyksen tehneet kansalliseksi ylevyydekseen. Raamattu on taannut juutalaisille ylevän menneisyyden kuninkaineen ja oletetun temppelin loistoineen. Profeetat ovat kirjoituksellista petosta, niin kun Jeesus persoonakin on kaikkine noituuksineen. ( Lihan syömisineen ja veren juomisineen, ehtoollinen)
Jeesuksen sanat: "Jollette syö minun lihaani ja juo minun vertani, ei teillä ole osuutta minun kanssani". Täysin pakanallista oppia.

Milloinkaan sellaista Jeesusta ei ole ollut maan päällä, eikä koskaan tule taivaan pilvien päältä alas, kuten on kirjoitettu.
Raamattu onkin pahan valtaa palvellut. Hirveä järkytys kaikille uskovaisille.
Valhe palvelee vain pahaa, eikä rehellistä oikeutta. Laiton on Raamattu itse vailla rehellisyyttä.

Raamatun Jumala, luoja on pelkkää petkutusta.
"Alussa Jumala loi taivaan ja maan". Pelkästään valhetta kaikki.
Uuuden testamentin viimeinen lause:" Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa." Pelkkää petkutusta, sillä Jeesus on vain taru olento, kirjoitettu sankari vailla oikeaa olemassa oloa.

Totuus karvastelee mieltä, kirjakäärön syöminen, omaksuminen on ensin makeaa mieltä, mutta kun totuus paljastuu, niin se karvastelee mieltä. Kaikki olikin valhetta ja petosta alistamisen ja vallan tähden.

Minä kirjoittaja söin kirjakäärön ja oksensin sen ulos, juutalaisten valheen.

5

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mieti tätä(se aito)

      kirjakäärön syönyt
      29.12.2013 21:33


      -Historiallista totuutta ei Raamatusta löydy, vaan juutalaiset ovat sen eksytyksen tehneet kansalliseksi ylevyydekseen. Raamattu on taannut juutalaisille ylevän menneisyyden kuninkaineen ja oletetun temppelin loistoineen. Profeetat ovat kirjoituksellista petosta, niin kun Jeesus persoonakin on kaikkine noituuksineen. ( Lihan syömisineen ja veren juomisineen, ehtoollinen)
      Jeesuksen sanat: "Jollette syö minun lihaani ja juo minun vertani, ei teillä ole osuutta minun kanssani". Täysin pakanallista oppia.

      -Minä kirjoittaja söin kirjakäärön ja oksensin sen ulos, juutalaisten valheen




      Jaha, moneskohan yritys saattaa juutalaiset syylliseksi johonkin? Nyt on olemassa " juutalainen valhe"
      edellisiä olivat väittämät:

      -Kuitenkin juutalaisia hyvitellään koko ajan, heidän tuskin tarvitsee pikkurilliä koukistaa niin kollektiivisesta syyllisyydestä kärsivä maailma ainakin länsimaailma, varsinkin Saksa on rähmällään, (Saksa joka ilkkui Suomea suomettumisella, Finnlandizierung, itse Saksa on juutalaisten ja Israelin suhteen saksattunut, Duetschlandizierung, pitääkö saksalaisten sukupolvien maailman tapiin olla rähmällään?) tekee ihan mitä vaan juutalaiset ja Israel ( korjaus) haluavat.

      -Vapaamuurarien ja valtioiden johdon yhdessä kansainvälisten juutalaisten kanssa masinoima suunnitelma kaapata valtiouksien rahatalous ja maailman ylivalta on myös täällä esitettyä.

      Siionin Viisauden pöytäkirjaa on innokkaasti lehteilty, ainakin islamiin uskovien ja suomalaisten rasistien käsissä ja tämä soppa sitten pantu muotteihin joista poimitaan sopiva haarukkapala viisautena.
      " herkkupala" palstan leikepöytään.

      Alan olla aika tarkkaan sitä mieltä että palsta on hyvä lopettaa. Ei puheet, viha ja valheiden levitys sillä lopu, mutta joku kanava on sentään poissa. Täällä olisi ollut hyvä tilaisuus ottaa noita raatokärpäsiä kiinni mutta sitä ei tehty. Ikävä kyllä.

    • Anatsi

      En tiennytkään että natsit voivat olla akristittyjä. : O

    • Anatsi

      En tiennytkään että natsit voivat olla akristittyjä. : O

    • peloton

      Uskaltakaa kaikesta Raamatun pelottelusta huolimatta olla rehellisiä!
      Raamatun valta perustui pelkoon. Älkää antako pelolle valtaa!

    • ihmetystä riittää

      Onko Raamattu juutalaisten maailman vallan väline. Rahavalta on juutalaisilla aika suuri valtioitten pankkien omistuksia heillä on kyllä, tai ainakin huomattavia osuuksia niistä. Tosiaan, kun tarkemmin ajattelee, niin Raamattu ja Koraani ovat hyvinkin samankaltaiset. Onkohan Koraanikin peräisin juutalaisilta?
      Mistähän Misra, Kappala, Toora ym.ym. ovat peräisin?
      Misrassa on kirjoitettu muille kansoille tuho, niin kuin Raamatussakin on kirjoitettu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      18604
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      57
      5518
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      5137
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      33
      5037
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      38
      4871
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      77
      4769
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4323
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      3977
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      40
      3254
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2949
    Aihe