En ole missään muualla suomessa törmännyt seuraavanlaiseen juttuun. Miksi sanotaan Mikkolle, Jarkkolle, Jukkalle jne. Eikö kuuluisi sanoa Mikolle, Jukalle, Jarkolle jne?
Huom: en ole persu, kokkare enkä minkään muunkaan puolueen miehiä, joten kommentit osta persu aivot jne voi jättää kirjoittamatta
Huom: en ole persu, kokkare enkä minkään muunkaan puolueen miehiä, joten kommentit osta persu aivot jne voi jättää kirjoittamatta
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ei pidä paikkaansa.
Persut ei osaa edes suomea.
Vesa voisi hankkia silmälasit, ja olemaan törmäilemättä.
Kenen vätät sanoneen "Mikkolle, Jarkkolle, Jukkalle jne "
Minä en törmäile. Enkä ole kuullut milloinkaan sanottavan Mikkolle.
Yksi tyypillinen sana, jonka porilaiset jostain syystä taivuttavat allatiivi-muodossa kahdella konsonantilla on pappa. Perusporilainen sanoo pappalle, kun muualla Suomessa sanotaan papalle. Porilainen sanoo myös genetiivi-muodon pappan,
Pitäisi taivuttaa kuten maman, mamalle.
Näinkö meinaat, että vaan porilaiset.
Ihan perusturkulaisia ollaan ja mummolle ja pappalle tullaan.
Ei suinkaan mumolle ja papalle.
Minä ainakin menen aina mummolle kahdella ämmällä ja papalle yhdellä peellä.
Minullakin on yksi pee ja menen se mukanani myös mamman tai pappan luo. Tai siis menin silloin kun he vielä olivat keskuudessamme. Mikkon luona en käykään.
mitä ne persut jokeltaa
Mikä persuongelma sulla on?
Kerro ihmeessä, senkin sossu.
Aiankaan lounaismurteissa nimet eivät vanhastaan astevaihtele. Samalla logiikalla mennään kautta linjan eli kun esimerkiksi Marko ei ole genetiivissä Maron eikä Mika Mian, niin myöskään kaksoiskonsonantit eivät astevaihtele. Voisin myös kysyä sellaiselta, joka sanoo Pekan, sanooko hän myös Maron, jos logiikkaa ollaan etsimässä?
Tuo on mielivaltaisesti päätetty oikeakielisyysohje, joka ei tosiaan ole johdonmukainen.
Lounaismurteissa sama on koskenut vanhastaan myös samanrakenteisia sukunimiä, joten esimerkiksi Kalevi Kokko olisi lounaisittain Kokkon Kalevi. Kun asiaa ajattelee tarkemmin, on ihan ymmärrettävää, että erisnimi lukitaan sellaiseksi kuin se on ja taivutuspäätteet lisätään perään. Eihän Tuulikaan ole genetiivissä Tuulen tai Lempi Lemmen.
Järvinen nyt ei sentään taivu Järvinenin, joten rahtusen ontuu lounaissuomalaisenkin johdonmukaisuus.
Tämäkin piirre on jäämässä pois ainakin Turun kaupunkimurteesta.
Ketju alkoi kaksoiskonsonantista nimessä. Markossa sellaista ei ole, huono esimerkki.
Marko ei ollut esimerkki kaksoiskonsonantista, Pekka oli. Marko oli esimerkki tapauksesta, joka ei astevaihtele, vaikka vastaava yleisnimi astevaihtelee: korko:koron. Marko:Markon on siis poikkeuksellinen taivutus yleisnimeen nähden aivan kuten Pekka:Pekkan.
Näiden ymmärtäminen vaatii todellista taitoa tiputtaa suomut silmiltä; olemme niin tottuneet käytössä oleviin muotoihin, ettemme näe epäloogisuutta niiden takana. Lapsi tai alun perin muunkielinen voisi hyvinkin yrittää taivuttaa Marko:Maron (ylpeänä vaikean astevaihtelun hallitsemisesta) ja ihmetellä siitä seurannutta naurunpyrskähdystä. Mutta fiksupa ei naura, vaan hoksaa, että muunkielinen (tai lapsi) ei vain vielä hallinnut poikkeusta.
Oli hienoa lukea asiantuntevan kirjoittajan analyysi erisnimien taivutusmuodoista. Kiitos siitä.
Samalla kysyn erikoista verbien taivutustapaa mm. Porin murteessa. Kantaporilainen taivuttaa esimerkiksi leikkiä-verbin imperfektin muotoon leikein, joka tuntuu muualta muuttaneesta ensiksi hassulta. Tarkemmin ajatellen muoto tuntuukin loogiselta, koska kirjakielen muoto leikin sekä imperfektissä että preesensissä sama ja voi aiheuttaa sekaannusta.
Papparainen, olet oikeassa. Tuo muoto on syntynyt erottamisen tarpeesta. lounaismurteissa on tapahtunut vähän samantapainen ilmiö, kun imperfekti muistuttaa usein yleiskielen konditionaalia. Leikkiä: leikin (prees.) - leikkisin (imp.) - leikkisisin (kond.). Eli "Kyl mää leikkisisi mut ko selkä on kipiä". Nuo ovat aika tosin aika harvinaisia käytössä, mutta niitä kuulee kyllä. Myös tuota porilaista imperfektiä muistuttavaa apukeinoa kuulee joskus harvoin eli "leikkeisi". Konditionaali pitää siis jollakin keinolla saada erottumaan imperfektistä.
Ei ole muuten tuosta vaan aikuisena opittavissa myöskään lounaismurteiden -si-imperfekti: työkaverini on yrittänyt omaksua paikallisen murteen - luoja ties miksi ;) - ja käyttää imperfektinä sellaisia kummajaisia kuin "laulasin", "menisin" ja "ottasin".
Itsekään en osaa lonkalta selittää sääntöä, pitää kaivaa Wiikin Turun murteen kielioppi esille.
Leikein on oma taivutusmuotonsa kuten työ, töin. Paremminkin täällä halutaan sekoittaa, esim. kuka = ketä, mitä järkeä?
Oikeassa on ainoastaan Suomen kielitoimisto:
http://www.kotus.fi/kielitoimisto
Ei kielitoimistolla ole mitään tekemistä murteiden kanssa. Niiden osalta oikeampi osoite on Kotimaisten kielten keskuksen murreosasto. Kielitoimisto kehittää vain yleiskieltä ja neuvoo sen käytössä.
Ei täs ny oo mitään probleemii, jokaine sannoo mite huvitta,kuin te ny tollassii ees ihmettelette,aik blondimaist touhuu,kauhiast menee aika hukka tollaseenki fundeeraamise, mut jatkakaa papparaiset
haistta aloitaja vitu.
Jotkut sanaa noin, jotkut ei
Perussääntö on se, että jos kaksi P:tä T:tä tai K:ta ennen vimppaa vokaalia, niin omistusmuodossa toinen putoaa pois...
No suomi on vaikein kieli maailmassa... ja esim sanat Tuuli ja tuuli taivutetaan eri tavalla, samaten sana Onni ja onni