Hei, eduskunnan oikeusasiamiehen mielestä alla olevia eduskunnan perustuslakivaliokunnan huhtikuussa 2014 tekemiä linjauksia pitää soveltaa myös päiväkodeissa, ei vain kouluissa:
"Perustuslakivaliokunnan mielestä perustuslaista tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännöstä ei johdu vaatimusta poistaa koulun toiminnasta kaikkea uskontoon viittaavia elementtejä sisältävää ainesta. Pitkälle viety uskonnollista alkuperää olevien perinteiden välttäminen ei valiokunnan mielestä myöskään edistä uskonnollista suvaitsevaisuutta. Sen sijaan koulujen toiminnassa ja niitä koskevassa ohjauksessa on tärkeää ottaa huomioon keskeiset Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännöstä ilmenevät periaatteet, kuten indoktrinaation kielto, julkisen vallan neutraalisuuden vaatimus sekä uskonnollinen suvaitsevaisuus ja moniarvoisuus.
Edellä esitetyn valossa perustuslakivaliokunta ei näe tarvetta muuttaa kantaansa koulun perinteisten juhlien osalta. Tällaisia juhlia ei siten esimerkiksi niihin mahdollisesti sisältyvän yksittäisen virren laulamisen johdosta voida pitää uskonnon harjoittamiseksi katsottavina tilaisuuksina. Perustuslakivaliokunta katsoo, että muitakin vastaavia sinänsä uskonnollista alkuperää olevia traditioita voi sisältyä koulun perinteisiin juhliin.
Perustuslakivaliokunta ei liioin pidä uskonnon ja omantunnon vapauden kannalta ongelmallisina vuotuisia, esimerkiksi juhlapyhien viettoon liittyviä jumalanpalveluksia tai muita vastaavia uskonnon harjoittamiseksi katsottavia tilaisuuksia, joista tiedotetaan etukäteen ja joihin osallistuminen on kaikille vapaaehtoista.
Sellaiset uskonnon harjoittamiseksi katsottavat tilaisuudet (esim. sisällöltään uskonnolliset päivänavaukset ja ohjatut ruokarukoukset), joita mahdollisesti järjestetään osana koulun normaalia päivittäistä toimintaa, voivat sen sijaan muodostua etenkin julkisen vallan neutraalisuuden vaatimuksen ja indoktrinaatiokiellon näkökulmasta ongelmallisiksi. Jos koulussa järjestetään uskonnollisia päivänavauksia, tulee myös näiden ajankohdista tiedottaa etukäteen, ja samalla huolehtia, että jokaisella on mahdollisuus olla osallistumatta näihin tilaisuuksiin.
Perustuslakivaliokunnan mielestä on kaiken kaikkiaan olennaista, että oppilaalle tai hänen huoltajalleen jää todellinen ja aito vapaus valita, osallistuuko oppilas uskonnollista ainesta sisältäviin koulun tilaisuuksiin. Koulujen on tilaisuuksien aikana mahdollisuuksien mukaan järjestettävä vaihtoehtoista ja mielekästä toimintaa. Lisäksi julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan se, että tilaisuuksiin osallistumisesta tai osallistumatta jättämisestä ei aiheudu oppilaalle leimautumista tai muita haitallisia seurauksia."
Perustuslakivaliokunta ja päiväkodit
16
223
Vastaukset
- Et-opelta
Mainittakoon, että apulaisoikeuskaslerilta on maaliskuulta 2014 kouluja koskeva tiukempi tulkinta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjauksista:
Apulaisoikeuskansleri:
"Sekä positiivisen että negatiivisen uskonnonvapauden kannalta ja EIT:n oikeuskäytäntö huomioon ottaen kouluissa tehtäviä julkisen vallan neutraalisuuden ja uskonnonvapauden yhteensovittamiseen
tähtääviä järjestelyitä perustellumpaa olisi se, että kouluissa ei lainkaan järjestettäisi opettajien tai muun koulun henkilökunnan taikka seurakunnan työntekijän johtamia tilaisuuksia, joissa on tietyn vakaumuksen mukaista sisältöä. Näkemykseni mukaan kouluissa nykyisessä muodossaan järjestettävät uskonnolliset tilaisuudet ovat ongelmallisia julkisen vallan
neutraalisuuden sekä yhdenvertaisuuden edistämisvelvollisuuden näkökulmasta. Sellaisia tilaisuuksia, joissa on esimerkiksi yhteisiä hiljentymishetkiä, joissa mikään uskonto tai vakaumus
ei nouse opettajien johdolla erikseen esille, taikka muulloin kuin koulupäivän aikana järjestettäviä ja koulutyöhön liittymättömiä tilaisuuksia en kuitenkaan pidä edellä mainitulla tavalla ongelmallisina.
Katson, että Opetushallituksen olisi aiheellista perus- ja ihmisoikeuksiin perustuvan uskonnonvapauden turvaamisen näkökulmasta harkita vuonna 2006 laatimansa tiedotteen tarkistamista siten, että edellä esittämäni näkökohdat otetaan huomioon."
http://www.oikeuskansleri.fi/media/uploads/ratkaisut/ratkaisut_2014/okv_230_1_2013.pdf- Et-opelta
Apulaisoikeuskanslerin perusteluja:
"Vaikka perinteiden noudattaminen sinänsä voi olla arvokasta, laillisuusvalvonnassa lähtökohdaksi on otettava se, mikä on perinteen sisältö muun muassa perusoikeuksien näkökulmasta. Aamuhartauksien ja koulujen muiden juhlatilaisuuksien katsominen osaksi suomalaista kulttuuria ja perinnettä on omiaan luomaan niihin osallistumiseen myös painostuksellisen elementin. Koska opettajat ovat alaikäisiin oppilaisiin nähden auktoriteettiasemassa, tilanteissa saattaa korostua kyseinen painostuksellinen elementti esimerkiksi verrattuna tilaisuuksiin, joissa osallistujat ovat aikuisia. Painostuksellisuus voi ilmetä lapsen pelkona ryhmästä poissulkeutumisesta. On myös syytä kysyä, miksi koulun työskentelyn yhteiset juhla- tai päätöstilaisuudet halutaan edelleenkin nivoa uskonnon harjoittamiseen ja sen myötä rikkoa niiden yhteisöllisyys.
Julkisen vallan tulee perustuslain 22 §:n mukaan turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen, joihin kuuluvat muun muassa yhdenvertaisuus ja uskonnonvapaus. Tämä julkiselle vallalle kuuluva turvaamisvelvoite menee perinnesyiden edelle. Tämä on erityisen tärkeää tässä yhteydessä, kun kyse on aikuisten valvontavallan ja auktoriteettiaseman piirissä olevista lapsista."
- Humanistisesti
Opetushallituksen eli OPHn uudet ohjeet koskevat myös päiväkoteja, suoraan esiopetuksen kautta, mutta muutenkin:
http://oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/ohjeita_koulutuksen_jarjestamiseen/perusopetuksen_jarjestaminenuskonnon_ja_elamankatsomustiedon_opetus
"3.2. Esi- ja perusopetuksen uskonnolliset tilaisuudet
Koulujen on tilaisuuksien aikana mahdollisuuksien mukaan järjestettävä vaihtoehtoista ja mielekästä toimintaa (perustuslakivaliokunta 2/2014 vp). Vaihtoehtoisen toiminnan tulee olla, uskonnollista sisältöä lukuun ottamatta, luonteeltaan ja tavoitteiltaan mahdollisimman samankaltaista kuin siinä tilaisuudessa, jonka tilalla muuta toimintaa järjestetään. Koulun tulee huolehtia myös siitä, ettei uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumisesta tai osallistumatta jättämisestä aiheudu oppilaalle leimautumista tai muita haitallisia seuraamuksia. Koululla on vastuu oppilaan turvallisuudesta myös silloin, kun oppilas ei osallistu koulun järjestämään uskonnolliseen tilaisuuteen tai toimitukseen."
Päivähoidon on paikallaan lisätä yhteistyötä alueen kansalaisjärjestöjen kanssa. vaihtoehtoisen ohjelman rakentamisessa. - Humanisti-vapari
Tässä kannanotossa on paitsi kehujakin myös melkomoista kritiikkiä OPH:n ohjeita kohtaan, näin varsinkin johdettua ruokarukoiluttamista kohtaan:
http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2014/09/24/jarjestot-mukaan-uskonnonharjoitukselle-vaihtoehtoista-ohjelmaa-kehittamaan-tiedote-23-9-2014/
Jos perheen kotona tai vanhempien työpaikoilla ei ole tapana ääneen ruokarukoilla, vanhempien kannattaa huolehtia sanomalla selvästi,. että sellaista ei sitten saa lasa panna tekemään päivähoidossakaan. - ...
Tää on just oikein, että te keskenänne juttelette, kun teitä tuo asia edes kiinnostaa.
- Humanisti-vapari
Joitakin vanhempia kiinnostaa - suuntaan tai toiseen - paneeko päiväkodin henkilöstö lapset rukoilemaan ääneen ennen ruokailua vai ei, vai onko ennen ruokailua esimerkiksi "vain" pieni hiljentyminen ja ruokailun lopussa ruoasta kiittäminen.
Kyse on sentään päivittäin, siis joka arkipäivä jopa pari-kolme kertaa esillä olevasta toiminnasta, lounasruokailusta tai aamiaisesta tai välipalasta....
Lapsien kohtelua kannattaa katsoa myös siinä valossa, mikä on tapana aikuisten työpaikkaluonailla suomalaisessa kulttuurissa.Yleensä ei rukoilla ääneen esimiehen johdolla!? Vai miten Teillä? Kiinnostaako?
Jos lapsen kotona ei ole tapana lausun ääneen ruokarukouksia, olisi hyvin asiallisa kertoa siitä myös päiväkodin henkilöstölle siten, että tulisi selväksi, että lasta ei sitten päiväkodissakaan pakotettiaisi eli ohjattaisi sellaisiin rituaaleihin, mitä ei kotona noudateta. Indoktrinaatiokielto julkisissa palveluissa kuuluu ihmisoikeuksiin, uskonnonvapauteen.
Jos kokona lasta opetetaan ruokarukoiluun, häntä voisi opettaa samalla siihen, että päiväkodissa ja koulussa kukin voi itsekseen ja mielessään suorittaa sen rukoilun. Näinhän jotkut aikuisetkin tekevät päivän lounalilla.
Lasta ei siis kiellettäisi henkilökunnan toimesta, mutta ei ohjattaisi ja painostettaisi tekemään. - just...
Humanisti-vapari kirjoitti:
Joitakin vanhempia kiinnostaa - suuntaan tai toiseen - paneeko päiväkodin henkilöstö lapset rukoilemaan ääneen ennen ruokailua vai ei, vai onko ennen ruokailua esimerkiksi "vain" pieni hiljentyminen ja ruokailun lopussa ruoasta kiittäminen.
Kyse on sentään päivittäin, siis joka arkipäivä jopa pari-kolme kertaa esillä olevasta toiminnasta, lounasruokailusta tai aamiaisesta tai välipalasta....
Lapsien kohtelua kannattaa katsoa myös siinä valossa, mikä on tapana aikuisten työpaikkaluonailla suomalaisessa kulttuurissa.Yleensä ei rukoilla ääneen esimiehen johdolla!? Vai miten Teillä? Kiinnostaako?
Jos lapsen kotona ei ole tapana lausun ääneen ruokarukouksia, olisi hyvin asiallisa kertoa siitä myös päiväkodin henkilöstölle siten, että tulisi selväksi, että lasta ei sitten päiväkodissakaan pakotettiaisi eli ohjattaisi sellaisiin rituaaleihin, mitä ei kotona noudateta. Indoktrinaatiokielto julkisissa palveluissa kuuluu ihmisoikeuksiin, uskonnonvapauteen.
Jos kokona lasta opetetaan ruokarukoiluun, häntä voisi opettaa samalla siihen, että päiväkodissa ja koulussa kukin voi itsekseen ja mielessään suorittaa sen rukoilun. Näinhän jotkut aikuisetkin tekevät päivän lounalilla.
Lasta ei siis kiellettäisi henkilökunnan toimesta, mutta ei ohjattaisi ja painostettaisi tekemään.Ai kiinnostaa. Kummasti ne muut eivät koskaan kirjoita tänne.
Teillä on kunnassa hyvin asiat, jos tuo on ainoa asia, josta löydät korjattavaa. - Kuudes pykälä
just... kirjoitti:
Ai kiinnostaa. Kummasti ne muut eivät koskaan kirjoita tänne.
Teillä on kunnassa hyvin asiat, jos tuo on ainoa asia, josta löydät korjattavaa.Niin, ei tuon asian hoitaminen muuallakaan paljoa maksa, pikemminkin päin vastoin, jos päivähoito keskittyy vain perustethäväänsä, kaikille yhteisen toiminnnan järjestämiseen, silloin ei tarvita ylimääräistä henkilöstöä tai aliresurssointia kahden rinnakkaisen ohjelman järjestämiseen.
Tunnustuksellinen uskonnonharjoitus (hartaushetki tms.) on kotien asia, ei siihen tarvitse kunnan ja päiväkodin sotkeutua. Kunnan, päiväkodin tai koulun lakisääteisiin tehtäviin ei kuulu minkään uskonnon kulttimenojen järjestäminen. Uskonnoliset yhdyskunnat voivat hoitaa "lähetyskäskyn" täyttämisensä omin voimin, kiitos.
- Humanisti-vapari
Kansan arvot -tutkimus julkaistu, ks. s. 57-59
http://www.t-media.fi/wp-content/uploads/2013/09/Kansan_Arvot_P%C3%A4%C3%A4raportti.pdf
"Uskonto on jokaisen henkilökohtainen asia"
Täysin samaa mieltä 74 %
Jokseenkin samaa mieltä 18 %
"Uskonto ja hengellisyys näyttäytyvät tärkeänä arvona kohtalaisen pienelle joukolle suomalaisista. Vain 5 prosenttia ilmoittaa olevansa erittäin uskonnollinen, 14 prosenttia kokee olevansa melko uskonnollinen."
Monet koulut ja päiväkodit toimivat yhä tuon 19 prosentin ehdoilla. Siihen on tarpeen saada muutos. Varsinkin kun tuo 19 % voi itse käyttää uskonnonvapauttaan, joka on vapausoikeus. Se että koulu ei tarjoile ohjauttua rukoilua ja palvomusmenoja ei tarkoita, että ei saisi omaehtoisesti itse rukoilla.- Humaniti-vapari
Sen sijaan tuota 92 prosentin näkökantaa ei oikein oteta huomioo:
"Koska uskonto tai uskonnottomuus katsotaan lainsäädännössä arkaluontoiseksi tiedoksi, koulun toimesta tapahtuva lasten, perheiden tai lukiolaisten pakottaminen koko kouluyhteisön edessä julkiseen valintaan uskonnonharjoituksen ja sille vaihtoehtoisen uskonnottoman ohjelman välillä rikkoo uskonnonvapautta ja yksityisyyden suojaa. Lapsilla, vanhemmilla ja lukiolaisilla tulee olla oikeus pitää ”uskonasiat” yksityisasianaan samoin kuin Suomessa on vaalisalaisuus ja oikeus olla kertomatta poliittista kantaansa. Luopuminen uskonnollisten tilaisuuksien järjestämisestä säästää rehtorin, opettajien ja varhaiskasvattajien työaikaa ja energiaa, koska heidän ei tarvitse järjestää myöskään vaihtoehtoista tunnustuksetonta ohjelmaa, vaan he voivat keskittyä kaikille lapsille ja nuorille sopivaan yhteiseen toimintaan."
http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2014/06/15/uskonnonvapautta-vahvistettava-kouluissa-ja-armeijassa-ajankohtaiskannanotto-15-6-2014/
Muuten: OIkeudessa todistajan ja tuomarin uskonnollliset valat ovat poistumassa, jottei ao. henkilöiden tarvitse tuoda julki valintaansa Raamatun ja Lakikirjan välillä. Kaikille riittää "kunnian ja oman tunnon kautta". Niihän on myös tasavallan presidentin ja eduskunnan puhemiehenkin virkaan astumisen juhlallisuuksien laita.
- Kuudes pykälä
Jos päiväkodin virallisessa ohjelmassa on uskonnollinen "pikkukirkko" tai hartaushetki tms., sille pitää aina olla suunniteltu, hyvin järjestetty vaihtoehtoinen ohjelma. Siis ei vain "poissa oloa", vaan vaihtoehtoinen ohjelma. Ja siitä pitää tiedottaa hyvin kaikille.
Eikä henkilökunta saa painosaa vanhempia valitsemaan se uskonnollinen vaihtoehto "saako osallistua"-kysymyksillään, vaan asetelmahan on vain "kumman valitsette".
Toinen asia tässä vielä on se, että oikeastaan vanhempia ja lapsia ei pitäisi ylipäätään laittaa kunnan toimesta tällaiseen valintatilanteeseen. Päiväkodin ei pitäisi järjestää yhdenkään uskonnon mitään uskonnonharjoitusta omaan viralliseen ohjelmaansa, koska sellainenhan on uskonnollisen yhdyskuntien asian ja perheiden privaatti valinta-asia, ei kunnan asia.
Ihmisä ei pitäisi julkisen palvellun tuottajan taholta pakottaa valitsemaan julkisesti uskonnolliseen tilaisuuten osallistumisen ja osallistumattomuuden välillä.- 89j
Montako kertaa olet kirjoittanut tuonkin jutun?
- Huhhahheijaaa
89j kirjoitti:
Montako kertaa olet kirjoittanut tuonkin jutun?
Montako kertaa seurakunnan pappi on käynyt päiväkodissa kertomassa ne samat jutut?
- LukijanHuomio
"Uskontokasvatus" ei enää sisälly uuteen varhaiskasvatuslakiin. Se tietää muutoksia päiväkotien toimintaan, joka ei voi enää olla uskonnollisesti tai polliitisesti tunnustuksellista ja sitoutunutta. Esim. Hyvinkään kaupunki tehnyt tästä ohjeen päiväkodeilleen.
- Humanisti-vapari
Nyt huomio tilanteeseen. Kannattaa valita ohjelma, joka ei sisällä uskonnollista oppia, jos perhe ei ole muutenkaan uskonnollinen. Valinta ei liitty muodollisista jäsenyyksistä tai siitä, onko vauva tullut kastatettua tai ei.
Esi- ja perusopetukseen liittyy seuraava kannanotto:
http://vapaa-ajattelijat.fi/wp-content/uploads/2015/10/Val-ja-Hum-ET-aloite-s2015.pdf
Tärkeeä kohta siinä on mm lapsiasiavaltuuteun toimiston lausunto. - onkivapari
Humanisti-vapari kirjoitti:
Nyt huomio tilanteeseen. Kannattaa valita ohjelma, joka ei sisällä uskonnollista oppia, jos perhe ei ole muutenkaan uskonnollinen. Valinta ei liitty muodollisista jäsenyyksistä tai siitä, onko vauva tullut kastatettua tai ei.
Esi- ja perusopetukseen liittyy seuraava kannanotto:
http://vapaa-ajattelijat.fi/wp-content/uploads/2015/10/Val-ja-Hum-ET-aloite-s2015.pdf
Tärkeeä kohta siinä on mm lapsiasiavaltuuteun toimiston lausunto.Päiväkodin joulujuhla tulossa. Aiheena suunnilleen "jeesus seimessä". Mitäs nyt?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta384659Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203195Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2722376Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532247- 1652079
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601661- 171653
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131642M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151289