Muita HASO - Eskolantie 6:een muuttavia?

odottavanaikaonpitkä

Kesäkuun alussa muutto edessä. Mielenkiintoista päästä elämäni ensimmäiseen puukerrostaloon. Talot ovat aika lähekkäin vaikkakin limittäin. Omat näkymät tulevat olemaan punaisen puutalon mäelle ja toiselta sivulta betoniselle naapurikerrostalolle, jonka eräs asukas ei sitten yhtään tykännyt, kun HASO tämän rakensi lähelle heidän taloaan. Aiemmin oli kuulemma ollut matala rakennus tilalla. Mutta tontin rajallehan heidänkin talonsa on rakennettu.
Mukava että on odottamassa laadukkaat materiaalit, talon kattoterassisauna (ei tarvitse enää maksaa vuokraa oman asunnon tyhjäkäyntisaunasta) ja pihalla on näköjään istutusaltaitakin omatoimiviljelyyn. MIelenkiintoista kuulla miten hyvät äänieristykset talossa on. Kevyen liikenteen väylältä tonttti oli aiemmin rajattu puuaidalla, joka poistettiin rakennusvaiheessa. Saa nähdä muodostuuko pihasta läpikulkuväylä kevyenliikenteenväylältä lähikapakoihin. Aitaahan voi sitten ehdottaa rakennettavaksi jos niin käy. Kiva että kaupat lähellä ja nopea yhteys junalla sekä poikittaisyhteydet bussilla. Hykerryttävää odotusta vielä...
Hmm - itse ajattelin muuttaa vasta varsinaisen ensimmäisen muuttopäivän jälkeen, kun varmaankin kaikki muuttanevat heti kun taloon pääsee.

40

2102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyväätulossa

      Hienoa että olet tyytyväinen, varmaan hyvä talo, minulle kyllä miinuksena kun ei omaa saunaa, koska oma sauna on aina oma ei sido saunavuoroihin, parvekkeet taitaa olla noissa pohjoisen suuntaan eli ei pahemmin aurinko paista, sekin miinusta, paitsi jos ei tykkää auringosta
      Tässä itse odotellaan...

      • odottavanaikaonpitkä

        Yhden miinus on toisen plussa. Aiemmin käytin viikottain taloyhtiön saunaa, nykyistä omaa koppia kerran kuussa talvisin. Parvekkeet ovat itä-etelä-länsisuuunnassa. Havainnekuvat ATT:n sivuilla eivät vastaa todellisuutta. Oman on etelä-länsisuuntaan ja kun pidän auringonpaahteesta niin pelkkää isoa plussaa. Keraaminen liesi, upotettu uuni, astianpesukone, säleverhot, parketit.. plussaa ropisee :)

    • 108XXX

      Millä jonotusnumeroilla saitte asunnon? Minkä kokoiset asunnot saitte?

      • odottavanaikaonpitkä

        Jonotusnumero oli 105XXX ja sillä saimme toiseksi valitsemamme kaksion.

      • hyväätulossa

        Okei, sitten sinulla on hyvään suuntaan parveke, itsekin nautin auringosta, minä arvostan omaa saunaa ja käytän sitä joka viikko, toki taloyhtiön saunakin kiva joskus jos talossa sellainen on, mutta oma paras kun ei sido tiettyyn aikaan.
        Hyvä varustetaso Eskolantiellä on, paitsi se sauna puuttuu(oma)
        Hason varustetaso on nykypäivänä uusissa parempi, kuin muiden yhtiöiden, itsekin odotan sellaiseen, siinä on myös parketti, kun kilpailijoilla laminaatti, ovipuhelin, kun kilpailijoilla ovikoodi, oma sauna löytyy, kylppäri ja sauna vesikiertoinen lattialämmitys kaukolämmöllä, kun kilpailijoilla lattialämmitys sähköllä ja asukkaan piikkiin sähkö
        Hyvää asumista siis sinulle ja kerro palstalla puukerrostalon äänieristyksestä, kun pääset sinne asumaan.

      • odottavanaikaonpitkä

        Saunasta vielä että se on kattoterassilla varustettu. Lattialämmityksen kun mainitsit, niin Eskolantiellä on vesikiertoinen lattialämmitys koko asunnossa. Hyvä vai huono - aika näyttää. Sinänsä hyvä ettei ole erillisiä ikkunanaluspattereita. Siitä syystä ikkunatkin ovat 30cm lattiasta. Varmaan mielenkiintoinen asunto. Ensi kuussa pääsee katsomaan... *innosta puhkuen*

      • Hasottaja
        odottavanaikaonpitkä kirjoitti:

        Jonotusnumero oli 105XXX ja sillä saimme toiseksi valitsemamme kaksion.

        No voihan .....

        Itselläni on aika tarkalleen sama numero ja olisin ollut myös kaksiosta tai kolmiosta kiinnostunut. Myöhästyin kuitenkin yleisestä hausta. Tuo Pukinmäki olisi myös alueena kiinnostanut. Kohteesta kävelee asemalle ehkä 5 minuuttia.

      • Hasottaja
        odottavanaikaonpitkä kirjoitti:

        Saunasta vielä että se on kattoterassilla varustettu. Lattialämmityksen kun mainitsit, niin Eskolantiellä on vesikiertoinen lattialämmitys koko asunnossa. Hyvä vai huono - aika näyttää. Sinänsä hyvä ettei ole erillisiä ikkunanaluspattereita. Siitä syystä ikkunatkin ovat 30cm lattiasta. Varmaan mielenkiintoinen asunto. Ensi kuussa pääsee katsomaan... *innosta puhkuen*

        Siinä kattoterassin alueella yleisen saunan kattoterassin lisäki rajattuna oma ulkoterassi talon isoimmalle huoneistolle, jolla ei muistaakseni ollut edes omia seinänaapureita. Muut ylimmän kerroksen huoneistot olivat porraskäytävän toisella puolella. Vaikutti aika spesiaalikohteelta, ja houkuttelevalta sellaiselta, mutta mistään en tosiaan löytänyt havainnekuvaa tms. millainen se oman terassin ja yleisen saunan terassin välinen aitaratkaisu oikein on.

        Se ei ole kivaa, jos siinä on joka kesäilta joku saunaporukka huutamassa, kun itse kutsuu vaikkapa ihmisiä syömään ulkosalle.

      • HyväAsumus
        Hasottaja kirjoitti:

        "en tosiaan löytänyt havainnekuvaa tms. millainen se oman terassin ja yleisen saunan terassin välinen aitaratkaisu oikein on.

        Se ei ole kivaa, jos siinä on joka kesäilta joku saunaporukka huutamassa, kun itse kutsuu vaikkapa ihmisiä syömään ulkosalle."

        Joko tästä olisi kertoa kokemuksia?

    • tiedustelen

      Missä vaiheessa nämä uudet asunnot pitää Hasolle maksaa? Vasta sisään muutettaessa vai jo heti varausvaiheessa kun kirjoitetaan sopimus.

      • sopimuksentekovaiheessa

        Sopimuksentekovaiheessa. Itse hain pankkilainan. Korot on aika alhaalla nyt.

    • mies1235

      Onko niihin vuokra-asuntoihin päässeet jo selvillä?

    • Pukinmäkeenvaiei

      Me saimme asunnon Pukinmäestä. Aluksi olimme innoissamme mutta nyt on alkanut epäilyttämään tosi paljon.
      Pukinmäen ostarilla liikkuu epäilyttävää porukkaa... Onko lähistöllä joku päihdeasuntola yms?

      • läpätiläpäti

        Simo, sinä et ole saanut mitään asuntoa, joten koita kestää trolli ja hanki elämä.

      • onnionPukinmäki

        Mikähän ostari? Siellä kun ei sellaista edes ole. TROLLI!!!! KAski ruokakauppaa löytyy aseman viereltä ja siellä en ole havainnut mitään muusta kaupungista poikkeavaa.
        "Epäilyttävää" sakkia liikkuu asematunnelin nurkilla ja Kampin kauppakeskuksen liepeillä. Päihdeasuntolaa ei siellä tarvita, koska iltaisin viikonloppuna joka toinen suomalainen on kännissä noilla seuduilla.

    • nunununnuka

      Minä kuulin Pukinmäessä asuvalta, että hörhöt lisääntyneet katukuvassa.

      • voevoevoevoe

        Kaltaisesi hörhöt kyllä lisääntyvät useimmiten makuuhuoneissa. Tosin jätekatoksessakin siitettyjä on havaittu, kuten kirjoittaessasi tulit osoittaneeksi.

      • buahhahhaaaa
        voevoevoevoe kirjoitti:

        Kaltaisesi hörhöt kyllä lisääntyvät useimmiten makuuhuoneissa. Tosin jätekatoksessakin siitettyjä on havaittu, kuten kirjoittaessasi tulit osoittaneeksi.

        Jokainen voi itse käydä toteamassa asemanseudun tilanteen sekä ostarin seinäännojailijat, joten ei tarvitse uskoa näitä voevoevoe dissaajia. Ja lähin räkälähän löytyy siitä kymmenen metrin päästä eli siitä terrassilta voi hyvin aloittaa känniarskalaskennan arkiaamuuna

    • Miiru12

      Meillekin tarjottiin kolmiota tästä, mutta valitsimme Pihlajanmarjan, koska se on väljemmin rakennettu. palvelut on kanssa hyvät. Kaupat ja Viikin prisma lähellä.
      Hörhöjä on joka paikassa, sitä ei voi nykyaikana välttää. Pukinmäkeen oltais muutettu, mutta tarjottu asunto oli niin lähellä toista taloa ja alhaalla.

    • pukinmäkeenkö

      Milloinkahan näihin asuntoihin pääsee tutustumaan sisälle? Tänään ropsahti postissa tarjous pihanpuoleisesta kaksiosta, joku lienee perunut kaupat viime metreillä. Olisi kuitenkin kiva, jos ehtisi näkemään asunnon ennen sopimuksen kirjoittamista, vaikka hyvältä kaikinpuolin vaikuttaakin.

      • sdjsoijdjoi

        Kannattaa soittaa HASOon ja kysyä pääseekö tutustumaan.

      • hgrgjiu

        Kysyin, ei taida päästä.

      • meteliä

        Talot rakennettu tontille todella tiiviisti, ja pihan puoleisten parvekkeet ja ikkunat avautuvat suoraan päiväkodin piha-alueelle hiekkalaatikoineen ja keinuineen. Toisella puolella taloa taas kulkee Eskolantie busseineen ja pubeineen. Eli kovin rauhallista asumista tuskin on tiedossa. Myös puukerrostalon äänieristys epäilyttää. No kaikkia ei varmaan tällaiset asiat häiritse, itseäni kyllä.

      • onnenikukkuloilla

        Talot ovat lomittain ja siksi mahdollisimman vähän ikkunoita vastakkain. Kävin omaan asuntoon tutustumassa eikä naapurista kuulunut mitään vaikka remppasivat vielä sitä. Ikkunat turvalasia eli laminoitu välistä. Partsilta aurinkoiiset näkymät vehreään päiväkodin puutalopihaan eli kiva ettei oo ihan huopatossutehdas. Illalla duunista tultua näkyy punainen puutalo ja onneksi puihin tulee lehdet niin ei niitä pitemmällä olevia 70luvun betonimörskiä näe. Aivan upeita kämppiä kun kurkkailin muihinkin asuntoihin.

      • onnenikukkuloilla
        sdjsoijdjoi kirjoitti:

        Kannattaa soittaa HASOon ja kysyä pääseekö tutustumaan.

        Näyttö Btalossa oli ja Atalossa ensviikolla.

      • ihanaaasumista
        meteliä kirjoitti:

        Talot rakennettu tontille todella tiiviisti, ja pihan puoleisten parvekkeet ja ikkunat avautuvat suoraan päiväkodin piha-alueelle hiekkalaatikoineen ja keinuineen. Toisella puolella taloa taas kulkee Eskolantie busseineen ja pubeineen. Eli kovin rauhallista asumista tuskin on tiedossa. Myös puukerrostalon äänieristys epäilyttää. No kaikkia ei varmaan tällaiset asiat häiritse, itseäni kyllä.

        No eipä ole ollut meteliä. Lapsia ja muitakin ihmisiä pitää sietää kaupungissa. Tenavat ovat olleet suurimman osan päivistä jono sisällä tai muualla. Päiväkotitontti on idyllinen puutalo suurine puoleen. Toista kuin ympäröivät kasarluvun betonikolossit Ja se ainoa karaokebaarikaan ei ole talon kohdalla. Hyvä nepalilainen ruokaraflakin on. Kattoterassisaunassa mahtavat löylyt. Parempaa ei voi toivoa. Talo on hiljainenkin.

      • Hasottaja
        meteliä kirjoitti:

        Talot rakennettu tontille todella tiiviisti, ja pihan puoleisten parvekkeet ja ikkunat avautuvat suoraan päiväkodin piha-alueelle hiekkalaatikoineen ja keinuineen. Toisella puolella taloa taas kulkee Eskolantie busseineen ja pubeineen. Eli kovin rauhallista asumista tuskin on tiedossa. Myös puukerrostalon äänieristys epäilyttää. No kaikkia ei varmaan tällaiset asiat häiritse, itseäni kyllä.

        En usko, että puurakenteiset kerrostalot ovat saaneet poiketa rakentamismääräyksistä. Toiseksi meillä on koko maa täynnä esimerkkejä betonirakenteisten kerrostalojen äänierityksen ylivertaisuudesta. Jos sitä käytetään vertailupohjana, tuskinpa sitä enää paljon huonommin voi rakentaa.

        Sinänsä hyvä ääneneristävyys olisi yksi keskeisimmistä asumismukavuuteen vaikuttavista tekijöistä. Eikä pelkästään herkkäunisille tms., vaan myös niille jotka vaikkapa tykkäävät katsoa elokuvaa vähän kovemmalla. Hyvällä ääneneristävyydellä hoidettaisiin moni riita.

        Mutta ei. Aina mennään ääneneristävyydessä sieltä missä aita on matalin. Tästä syystä rakentamismääräyksen ääneneristävyysnormeissa voitaisiin tehdä jälleen uusi kiristyskierros. Edellisestä on jo noin 10 vuotta.

      • OmaRauha

        Kannatan.

    • Harkinnassa

      Eskolantieltä on näköjään vapautunut 4h.

    • messutaloonko

      Mitenkä olette viihtyneet te Eskolantielle muuttaneet? Kävin tuolla Kivistön messuilla ja siellä on puukerrostalo(ta-asumisoikeus ja kaupungin vuokratalo yhdsitetty) ainoa aisa mikä psiti silmään siinä kun kyseessä puukerrostalo, niin lattia oli laminaattia joka ei todellakaa ole puuta!
      Kovasti kehuivat esistteissä puukerrostalon äänieristystä, kun siihen on jouduttu laittamaan paksuja eristeitä paloturvallisuuden takia ja kootaan valmiiksi tehtaalla ja myös sumute sprinklerit joka huoneessa.
      Miten Eskolantiellä, kuinka hyvin äänieristys pelittää, selvä on että uusissa on aina parempi eristys kuin vanhemmissa, itse huomannut eron kun vertaa esim. 2001 rakennettua ja 2013 rakennettua, niin uudemmassa ei kuulu minkäälaisia vesiääniä(suihku, vessa) kun siinä vanhemmassa vielä kuului, muutenkin ihan ok, 90 luvun asot taas olivat aivan tolkuttoman huonoja.
      Kiinnostaa vaan tietää että onko puukerrostalo kuin asusi omakotitalossa, no ei ehkä nyt sentään jos joku vääntää nupit kaakkoon, niin varmaan kuuluu, mutta tavalliset asumisen äänet, ovatko kokonaan saatu pois?

      • Eskolavägen

        Ainakin me ollaan viihdytty, äänieristys loistava eikä naapureissa ole valittamista.

      • Huonotuuriko

        Vuosi asumista tulee nyt täyteen. Seinien äänieristys on erittäin hyvä, mutta välipohjan vastaavasti erittäin huono! Lasten juoksentelu ja askeleet kuuluvat tosi häiritsevästi ja häiritsevät myös itse lapsiperheenkin elämää, koska joutuvat rajoittamaan lastensa leikkejä niin paljon. Ensimmäinen lapsiperhe jo muuttamassa pois tämän takia. Lisäksi liikenteen meteli kadun puolen asunnoissa on melkoista. Itse asunnot on hyvin suunniteltuja ja sauna ja kattoparveke kivaa lisäplussaa. Liikenneyhteydet loistavat!

      • Puiset välipohjat vaikuttivatkin aika epäilyttävältä ratkaisulta. Eli ne Eskolantien puuvälipohjien 20 mm:n äänierityslevytkö vaimentavat tosiaan vain askelääniä - mutta muut elämisen äänet kuuluvat vanhoista puutaloista tuttuun tapaan läpi?

      • Nyt kun esitteestä vielä tarkistin, niin onhan siellä välipohjissa myös 50 mm mineraalivillaakin äänieristeenä. Vaan ei sitten sekään nähtävästi riittänyt. Hyvä tietää, jos joskus tulevaisuudessa itsekin jotain uutta puutalokohdetta harkitsisi.

      • Sisälukutaito

        Ei tuossa puhuttu kuin juoksentelua ja askeläänten kuulumisesta naapuriasunnoista, ei muista elämisen äänistä.

    • odottavanaikaonpitkö

      Nyt kolme kk asuttuani olen erittäin tyytyväinen. Ääniä ei kuulu - tosin ylin kerros. Aivan mahtavaa kun kaikki on uutta. Taloyhtiön kattosauna invamitoituksin tehty ja löylyh siksi tilava ja todella hyvät löylyt. Rauhallista asumista

    • Ann1KK1

      Todella hiljaista ja talon toisia asukkaita näkee hississä harvakseltaan. Asun ylimmässä kerroksessa. Parveke on ihana. Sieltä voi katsella illalla Pihlajiston ja Viikinmäen valoja ja istua käsitöitä tehden.
      Puutalon ominaisuus lienee se, etteivät ulkoseinät varaa lämpöä, joten yöt olivat sopivan viileät. Liikenneyhteydet ovat todella hyvät.
      Eiköhän tämä liene "loppusijoituspaikka", vaikka Madetojan palvelutalo siintää koivun takana.

      • onnea1

        Onnea kun sait kivan ja miellyttävän asunnon. Uusi on aina uusi, ja siinä on lähikaupat ja muutkin palvelut ihan vieressä. Pihliksen ja Viikinmäen suuntaan maisemat on hienot.

        Toivottavasti viihdyt asunnossasi mahdollisimman pitkään, etkä tarvitse palvelutaloa pitkään aikaan.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      265
      5628
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      64
      1874
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1700
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1201
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      13
      1131
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      152
      1028
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1006
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      921
    9. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      902
    10. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      49
      901
    Aihe