Volvon startti ei pelaa

Ohlsonisti

Volvo Penta 2002 ei sitten keväällä enää halunnut startata. Mielestämme olemme sulkeneet pois liian vähäisen virran (solenoidin napaan tulee 13V, eikä jännitteessä tapahtunut muutosta startin aikana), joten solenoidi lienee vikaantunut. Kokeilimme hieman koputellakin sitä vasaralla (kuinkahan kovaa sitä uskaltaa lyödä ja mihin kohtaan?), mutta menestys ei ollut kummoinen. Starttimoottori ilm. toimii, koska suoraan solenoidin navat kytkemällä se kyllä pyörähti lupaavasti.

Hetken vaikutti siltä, että herätejohto olisi irronnut, koska solenoidin lähellä oli sähkökaavion väreihin täsmäävä irrallinen johto ja solenoidissa oli kaksi vapaata liitintä, johon tuon olisi voinut tökätä. Mittasin sähkömittarilla toisen olevan maa, joten tökkäsimme sen jäljelle jääneeseen, mutta tämä ei auttanut. Edelleen kuului vain yksi naksahdus moottorista (oletettavasti solenoidista). Tuossa hieman hämmentää se, että jollei syynä ollut irronnut johto, niin mistä solenoidi saa startin yhteydessä herätteen, koska siinä näyttäisi olevan vain kaksi kytkettyä napaa (starttimoottorin virta ja akulta tuleva, josta on lähdöt laturille ja ilm. kytkintaululle)?

Onko peli selvä (startti irti ja huoltoon), vai voisiko tuossa tarkistaa vielä jotakin? Startin irroittaminen on mielenkiintoinen operaatio, koska moottoritila on ahdas ja kiinnitys on ilm. takapuolella. Pelkkä solenoidi ei taida tulla ulos, koska osittain edessä on joku kiinteä putki.

7

1992

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • täsmävastaus

      "voisiko tuossa tarkistaa vielä jotakin?"

      http://www.sailnet.com/forums/diesel/55356-volvo-penta-2002-18-hp-turn-key-nothing.html

      "Just get a remote start switch. This allows you to take power from the positive lead on the starter and send it to the S terminal on the solenoid.

      There are many on the market. Here's one...

      Amazon.com: Actron CP7853 Remote Starter Switch: Automotive

      If you can do this and it fires right up you know that it's an ignition switch circuit problem. The remote start switch allows you to safely bypass the starting circuit. "

      google: "Volvo Penta 2002 solenoid"

    • Pellimies_kurusta

      jos se on syksyllä vielä toiminut, on todennäköistä, että jossain on hapettuma tai johto irti/löysällä. En tiedä voiko startti jäädä hammaskehällä niin, että ei vaan lähde pyörimään. Siihen auttaa se, että pyöräyttää moottoria kampiaksein päästä. Samalla saat varmuuden siitä, että moottori ylipäätään pyörii...

    • Pellimies_kurusta
    • Yksi mahdollisuus, joka itsellä aiheutti pohtimista hiukan vanhemmassa Volvossa, oli miinusjohdon hapettuminen. Siinä oli eristeessä reikä ja hiljalleen oli piuha mennyt pilalle. Se selviää yhdistämällä starttijohdolla akun miinusnapa moottorin runkoon.

    • TS36

      Mulla on pääsulakkeessa huonoa kontaktia. Siis startatessa ei tule virtaa paneelin, jossa hälytysvalot ovat. Pääsulake on kirkas pieni laatikko moottorin päällä.

    • teins

      Jokin kiinteä putki on ilmeisesti lämmönvaihtimen putki joten LV pois jos haluat startin pois,kiinni 2:lla kuusiokolo ruuvilla 10 mm, ota valokuvat LV ja startista niin muistat miten pannaan takaisin.Vie vanha st adita oy:lle niin saat uuden kunnostetun vähän yli satkulla,itse tein sen tänä kesänä.Uusi startti uudenaikaisempi joten jouduin laittamaan kaikki hohdot yhteen solenoidin napaan sitten toimi,todella ärhäkkä startti verrattuna vanhaan.

    • MitaanTietamaton

      Meillä oli Yanmarin kanssa samaa probleemaa. Aukaisin solenoidin ja starttivirran yhdistävien kuparien pinnat olivat palaneet mustiksi. Niiden hionta ja solenoidin uudelleen kasaus auttoi. Muistaakseni solenoidi ei ollut tarkoitettu avattavaksi, vaan siihen piti sorvailla kierresysteemit, jotta sen sai yhdeksi kappaleeksi.

      Tämä vaan yritä-itse-ensin-miehille ajatukseksi. Oikeasti tehdään teins:in kertomalla tavalla ja laitetaan suosiolla uusi tai vaihtostartti.

      Niin mekin tehtiin, mutta uuden startin ympärille piti laittaa myös toinen moottori...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      166
      3284
    2. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      226
      2850
    3. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      70
      2447
    4. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      306
      1726
    5. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      9
      1500
    6. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      26
      1376
    7. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      3
      1261
    8. Ei ole liian myöhäistä..

      Tule mun luo ja katso silmiin, niin saadaan taas se sanaton yhteys ja sano sitten vain anteeksi rakas ja suutele ja hala
      Ikävä
      3
      1042
    9. Ei osattu ratkaista etääntymistä

      Mä jäädyin eikä sulla ole taitoa sulattaa. Parempi antaa olla, vaikka toivoin jotain muuta. Miehelle.
      Ikävä
      115
      930
    10. Esprit hoitokdit Varkaudessa?

      Asun keskisuomessa ja käyn satunnaisesti äitini luona Varkaudessa. Äitin tarvitsee kohta hoitajan kotiin tai hoitokodin
      Varkaus
      104
      923
    Aihe