Nykyään on kauhean yleinen oletus, että ei saa sanoa olevansa eri mieltä jonkun kanssa, koska se on "tuomitsemista" ja tuomitseminen on tuomittavaa. Moni ahdistuu tämän nykyilmiön takia eikä ikinä uskalla avata suutaan moraalisissa kysymyksissä.
Olen itse toisenlainen. En ole koskaan lähtenyt siihen kelkkaan, jossa noin ajatellaan.
Sanon ihan ystävällisesti, jos näen jonkin asian toisin. Minut on tuomittu tuomitsemisesta monta kertaa.
Olen uskovainen kristitty. Uskon joidenkin tekojen olevan oikeasti väärin, esim. murha, harhaanjohtaminen, pedofilia, pahoinpitelyt, varastelu, valehtelu, irtosuhteet, ihmisen halveksuminen, juoruilu ja pilkkaaminen jne.
Tuomitseminen on loppujen lopuksi sitä, kun Jumala tuomitsee ihmiset viimeisenä päivänä joko kadotukseen tai iankaikkiseen elämään taivaassa. Joskus käytetään myös tekojen kohdalla sanaa 'tuomita'. Jos joku esim. varastaa toiselta 1000 euroa, niin tuomitsen tämän teon sanomalla: "Varastaminen on väärin, se on paha teko. Tee parannus varastamisesta tai se vie sinut kadotukseen, kuten muutkin synnit!"
En kuitenkaan voi enkä edes haluaisi olla siinä asemassa, että tuomitsisin toisen ihmisen kadotukseen tuomiopäivänä. En myöskään ole esim. käräjäoikeuden tuomari, joka voi tuomita ihmisen vankilaan teon perusteella Suomen lain säädöksiin perustuen.
Ymmärrättekö eron tekojen tuomitsemisen ja ihmisen tuomitsemisen välillä?
Saako tekoja mielestänne tuomita (siis sanoa vääriksi)? Mitä mielestänne tuomitseminen on? Onko tuomitseminen koskaan hyväksyttävää?
Mitä on mielestänne tuomitseminen?
10
56
Vastaukset
- liioittelut
Nykyisin liioitellaan kaikkea.
Jos esim pyytää jotain tekemään jotain, niin silloin "vaatii".
Tottakai voi olla eri mieltä sen silti olematta "tuomitsemista". Voi silloin kysyä toiselta, että miksi sitten on hyvä murhata jne. - kassuliini
Asiat tässä maailmassa ei muutu parempaan suuntaan ellei jotkut ihmiset uskalla olla eri mieltä ja sano sitä ääneen. Kautta aikain näin on ollut että muutokset ovat lähteneet tästä. Esim opiskelijat ovat osoittaneet mieltään ja ovat näin olleet mukana lopettamassa jopa sotia, esim Vietnamin sota.
Jos sanot varkaalle että varastaminen on väärin, se on oikein. Mutta jos jatkat ja julistat hänet kadotukseen joutuvaksi, se on väärin enkä ihmettele jos joku sanoo sitä tuomitsemiseksi. Minun mielipiteeni on että sinulla ei ole oikeutta mennä sanomaan että joku joutuu kadotukseen. Se on toisen ihmisen ''psyykkiselle reviirille'' tunkeutumista. Jokaisen ihmisen sielu on pyhä asia eikä sitä pidä loukata. Tarkoitan sielulla ihmisen psyykkistä minää, minuutta.
Tuomitsemalla teon sanomalla että se on väärin, tuomitset teon, julistamalla että hän joutuu kadotukseen, tunkeudut hänen ''psyykkiseen minuuteen''.
Tämä on vain minun mielipiteeni.- uskovainen_
Mutta esim. varastaminen ja murhaaminen ovat syntejä, jotka vievät kadotukseen, jos henkilö ei tee niistä parannusta. Oletko sinä siis sitä mieltä, että varastaminen ja murhaaminen eivät joidenkin ihmisten kohdalla ole syntejä, joista Jumala rankaisee helvetin tulella? Ovatko jotkut ihmiset sinusta ns. etuasemassa muihin verrattuna?
Minä en siis sano: "Joudut kadotukseen, koska olet varastanut ja murhannut, eli tehnyt syntiä", vaan sanon: "Varastaminen ja murhaaminen ovat syntiä, ja jos et lopeta niitä ja tee niistä parannusta, joudut kadotukseen".
Ero noiden kahden lausuman välillä on selkeä. Ensimmäisessä vaihtoehdossa esitän, että minulla on valta tuomita varastanut ja murhannut ihminen kadotukseen; tämä on valhe, koska vain Jumalalla on valta tuomita ihminen. Toisessa vaihtoehdossa taas on kyse 1. tekojen tuomitsemisesta ja _erikseen_ 2. katumattomien syntien seurauksesta informoinnista.
Eli teon tuomitseminen sanallisesti on sallittua, kuten olemme molemmat jo todenneet, ja taas seurauksesta informointi on suorastaan rakastavan lähimmäisen moraalinen velvollisuus. Jos näkisit toisen ihmisen olevan tietämättään palavassa rakennuksessa, etkö informoisi tätä toista ihmistä siitä, että rakennus on tulessa?
Jeesus on suoraan ja selkeästi ilmoittanut, että synnit vievät ihmisen kadotukseen, jos ihminen ei käänny ja tee niistä parannusta. - kassuliini
Ensinnäkään en ole uskovainen joten minulla ei ole valmiita käsityksiä elämästä, kuolemasta, kuolemanjälkeisistä tapahtumista. Joten minulla ei myös ole käsityksiä kadotuksesta ja helvetin tulesta. Tästä taas johtuu se etten laita etulyöntiasemaan ketään näissä asioissa.
Itseasiassa uskon, että me ihmiset olemme samassa veneessä, samanlaisen lain alaisia. Jumalan armo on niin suuri että me emme sitä edes tajua.
Sanot että lähimmäistä täytyy informoida synnin seurauksista niinkuin informoidaan siitä että talo on tulessa. Mutta käsitykset synnin seurauksista riippuvat siitä miten eri uskonsuunnat ja lahkot sen määrittelevät. Eli jos huomautat jollekin että talosi on tulessa, niin esim ateisti sanoisi että ei minun mielestäni, minun näkemykseni mukaan ei taloni pala. Jonkun lahkon edustaja sanoisi että olet määritellyt palon ihan väärin.
Yhtä kaikki olen edelleen sitä mieltä että kadotuksella pelottelu voi vahingoittaa jotakuta psyykkisesti. Siihen meillä ei ole oikeutta, ei minkäänlaisiin syihin vedoten. - uskovainen_
kassuliini kirjoitti:
Ensinnäkään en ole uskovainen joten minulla ei ole valmiita käsityksiä elämästä, kuolemasta, kuolemanjälkeisistä tapahtumista. Joten minulla ei myös ole käsityksiä kadotuksesta ja helvetin tulesta. Tästä taas johtuu se etten laita etulyöntiasemaan ketään näissä asioissa.
Itseasiassa uskon, että me ihmiset olemme samassa veneessä, samanlaisen lain alaisia. Jumalan armo on niin suuri että me emme sitä edes tajua.
Sanot että lähimmäistä täytyy informoida synnin seurauksista niinkuin informoidaan siitä että talo on tulessa. Mutta käsitykset synnin seurauksista riippuvat siitä miten eri uskonsuunnat ja lahkot sen määrittelevät. Eli jos huomautat jollekin että talosi on tulessa, niin esim ateisti sanoisi että ei minun mielestäni, minun näkemykseni mukaan ei taloni pala. Jonkun lahkon edustaja sanoisi että olet määritellyt palon ihan väärin.
Yhtä kaikki olen edelleen sitä mieltä että kadotuksella pelottelu voi vahingoittaa jotakuta psyykkisesti. Siihen meillä ei ole oikeutta, ei minkäänlaisiin syihin vedoten.Ei varoittaminen ole sama asia kuin "pelottelu". Niiden motiivi on täysin erilainen. Pelottelu on tuomittava teko lähimmäistä kohtaan, varoittaminen on paitsi suotavaa, se on suorastaan moraalinen velvollisuus.
Vaikka jätit vastaamatta kysymykseeni tulipalosta varoittamisesta, oletan, että sinäkin varoittaisit, jos näkisit toisen ihmisen olevan vaarassa? Etkä tekisi sitä pelottelun motiivista, vaan varoittamisen, eikö niin?
Eikö silloin ole nimenomaan oikein varoittaa toista ihmistä ikuisesta tulesta? Edelleenkään, en sanoisi, että tämä toinen tulee joutumaan kadotukseen, vaan että niin tapahtuu, JOS hän ei lakkaa murhaamasta, varastamasta, herjoittamasta pedofiliaa tms.
- kassuliini
Kyllä minä vastasin kysymykseesi tulipalosta. Vertaus ei täysin toimi.
- Usko_tai_älä
Ihminen, joka varastaa, valehtelee ja murhaa ym., on tiensä valinnut. Siihen ei auta sinun ohjeistuksesi. Hänen täytyy itse saada kokea mahdollinen rangaistus tai sitä ennen havaita virheellinen toimintansa ja alkaa elää oikeammin.
Rasitat turhaan itseäsi, jos otat toisen tekoja siten, että sinun pitäisi saada toinen ihminen muuttumaan. Vertaa alkoholiriippuvuuteen, siinäkin toisen ihmisen ohjeistus on turha. Itsestään pitää muutos lähteä. Jos olet jo sanonut mikä on hänen toiminnassaan on väärin eikä se ole tehonnut, niin olet tehtäväsi tehnyt. Jankkaaminen ja varoittelu on sen jälkeen turhaa.
Olen itse uskovainen. Olen jollekin sanonut: kannattaisiko tuo huono toiminta jättää. Tehoaa tai ei, jatkan elämää uusin asioin.
Erittäin hyviä ajatuksia Kassuliinilta.- uskovainen_
"Rasitat turhaan itseäsi, jos otat toisen tekoja siten, että sinun pitäisi saada toinen ihminen muuttumaan."
Vain Jumala voi saada ihmisessä muutoksen aikaan. Uskovaisena minun tehtäväni Jumalan sanan mukaan on julistaa kaikille Jumalan tahtoa heidän elämässään sekä evankelioida. Jumala se on muuttanut minutkin!
"Jankkaaminen ja varoittelu on sen jälkeen turhaa."
Jankkaamisen vedit omasta hatustasi. En minä jankkaamisesta ole puhunut. Kadotustuomiosta varoittaminen on lähimmäisenä velvollisuuteni. Jos sinä näkisit jonkun ihmisen olevan palavassa talossa ilman, että itse tietää siitä, että rakennus on tulessa, kertoisitko sinä hänelle, että hän on hengenvaarassa?
Kyllä uskovaisen ihmisen tulee pitää kiinni siitä, mikä on Jumalan tahto ja uskaltaa kertoa synnistä myös muille ihmisille, vaikka sitä paheksuttaisiinkin. Ei se ole ihmisten tuomitsemista. Natsi-Saksassakin oli niitä "kristittyjä", jotka eivät uskaltaneet kertoa Hitlerille ja kumppaneille, että nämä syyllistyvät vakaviin synteihin. He olivat oikeasti välinpitämättömiä penseydessään, vaikka yrittivät miellyttää! Ja sitten siellä oli niitä totisia uskovaisia, jotka nousivat tuomitsemaan natsien teot, ja joutuivat monet siitä hengellään maksamaankin...
Jos ei kukaan koskaan uskalla tuomita tekoja, mitään hyvääkään ei voi tapahtua tässä maailmassa.
- Usko_tai_älä
Olen asuinalueeni ensiapuryhmässä. Sekoittamatta mitenkään uskontoa tähän, ryntäsin sammuttamaan tulipaloa ja pelastamaan hädässä olevat ihmiset.
- homot.täynnä.vihaa
Homot vihaavat uskovaisia siksi, että heissä on saatanallinen henki, siis niissä homoissa, jotka vihaavat uskovaisia.
Saatanan henki saa ihmisen vihaamaan niitä, jotka sanovat heidän syntinsä synniksi. Siksi homot vihaa uskovaisia.
Saatanan ensimmäinen synti, eli se joka johti lankeemukseen, oli ylpeys. Ja arvatkaapa vain, mikä vähemmistöryhmä käyttää tunnuksenaan ylpeyttä, pride......
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762284Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391809Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141596Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371308Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631305Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191113Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631058- 621018
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja108743