Miltä tuntuu kuolla yksin?

Minä en ymmärrä tuota logiikkaa. Tuossa on minusta vähän jotain samaa, kun joku tekee lapsia tai urotekoja toivoen, että muistettaisiin kuoleman jälkeenkin.

Minusta on jo riittävän hienoa, kun joku muistaa eläessään.

Mitä väliä, sitteku veivi lentää nii ei tarvi tämmösiäkään joutavuuksia enää miettiä.

Onhan se ikävä kun kukaan ei tule haitajaisiini. Kun jännämiehet kuolee niin hautajaisissa on paljon naisia itkemässä.

Sain kerran jonkun kohtauksen, johon luulin kuolevani. Olin silloin yksin ja elänyt muutoinkin aina yksin. Ei siinä yksinäisyyttä miettinyt. Kuvotus oli sanoin kuvaamaton, ettei sitä voi verrata oksennustautiin. Minulla nousi minuutissa jääkylmä hiki ja hetkessä olin litimärkä. Aallot kulkivat kehon läpi ja minulla oli ainoastaan yksi ainoa ajatus: "Jos tämä kuvotus kestää kauemmin kuin yli 5 minuuttia, minä kuolen mieluummin vapaaehtoisesti, kuin suostun kestämään tällaista." Se tuntui siltä, että en mahtunut enää omaan kehooni, ja jokin työnsi minua kirjaimellisesti ulos ruumiista.

Se meni kaiken inhimillisen sietokyvyn yläpuolelle, ja muutamassa minuutissa menetin tajuntani suoraan lennosta. En muista minkäänlaista tajunnan hämärtymistä. Istuin vessanpytyllä oksentamassa lattialle, ja seuraavaksi ihmettelin, miksi olen mennyt nukkumaan jääkylmälle lattialle, minun täytyi olla melkoisessa kännissä, ja miksi päätäni särkee kuin kallo olisi halki. Pää oli tietysti auki kun olin kaatunut pääedellä lattialle.

Sitten kun näin oksennukseni, muistin koko episodin. Kuvotuskin oli ohi, ja oli tuntui niin hyvältä, että voisin juosta maratonin. Päätä vain särki, kun siinä oli nyrkin kokoinen vertavuotava kuhmu. Parin kuukauden ajaksi myös kadotin kuolemanpelkoni täydellisesti. Se kuvotus oli kauheinta, mutta jos kuolema tulee"napsvaan", ettei sitä itsekään tajua, niin mitä sitä suremaan.

Tuo asia on kyllä pyörinyt lähiaikoina koska ennen lomaa heräsin muutaman kerran öisin sellaiseen tunteeseen kuin henki lähtisi. Mut jos mä kuolisin nukkuessani niin enhän mä tietäisi mitä sen jälkeen tapahtuu.

Täh?
Eikait se yksin kuoleminen sen kummemmalta tunnu, kuin yksin eläminenkään.
Sinä tietysti romantisoit mielessäsi, kuinka sinua pidetään kädestä kiinni vetäessäsi viimeisen hengenvetosi sairaalan sängyllä.....Se vain monasti tahtoo tuo kuolemakin tulla sillon kun sitä vähiten odottaa, joten saatat kuolla yksin sinäkin.
Ainakaan itse en toivo mitään kiusallista sairaala kuolemaa ihmisten ympäröimänä..Paremminkin omassa rauhassaan. Ehkä joku hyvä sikari viimeisenä juttunaan ennen lähtöään. Ei minua tuo kuolema ihmeemmin pelota. Elämä ei lopulta ole kovinkaan merkityksellinen suuressa mittakaavassa. Koitetaan nyt tehä niitä asioita joista tykkää, ei sen ihmeempää.

Saattaa olla vaikeamman puoleista löytää ketään vastaamaan tuohon kysymykseen.

Kannattaisi ehkä keskittyä elämiseen?

Minusta on tavallaan hyvä jos saa kuolla yksin, eipähän jää kukaan sitten liiemmin kaipaamaankaan eikäitse tarvitse huolehtia viime henkäyksellä miten jäljelle jäävät pärjäävät jatkossa.

Eiköhän jokainen kuole yksin, huolimatta siitä onko ympärillä muita?

Poislukien onnettomuudet, joissa kuolee samanaikaisesti muitakin ihmisiä. Mutta yksinhän silloinkin jokainen kuolee, ihan itse.

Minulle olisi kaikkein epämieluisin kuolema sellainen, että olisin sairaalasängyssä kitumassa, ja sitten siinä ympärillä olisi vielä ihmisiä hössöttämässä tai itkeskelemässä.

Tahtoisin kuolla rauhassa omissa oloissani, tai vaihtoehtoisesti jossain tosi rankassa onnetomuudessa, missä lähtisi henki sekunnissa.

Entä josätminkäinen tekee ns laajennetun itsemurhan? Silloinhan ei kuolisi yksin.

Miksi minä sitä etukäteen miettisin? Eihän se tilanne siitä miksikään muutu. Yksinhän jokainen sen varsinaisen kuolemansa suorittaa ja vaikka olisi kuinka paljon perhettä, niin yksin moni silti kuolee. En minä ole myöskään näkemässä kuinka moni minun hautajaisissani on, joten mitä väliä sillä on?

Miltä se sitten tuntuu kun kuolen? Mistäs minä voin sen tietää. Kuolo voi korjata äkillisen sairauskohtauksen muodossa ennen kuin saan tämän lauseen valmiiksi tai voin jäädä auton alle lounastauolla. Voin myös elää vielä kymmeniä vuosia ja minulle rakkaat ihmiset kuolla minua ennen.

Kysymyksesi oli typerää itsesääliä. Paljon tärkeämpää olisi miettiä, mihin haluat käyttää elämäsi, kuin surkutella mahdollista yksin tapahtuvaa kuoleman hetkeä.

Jos sinua surettaa, että ihmiset joutuvat kuolemaan yksin, niin saattohoitoonkin otetaan kai jonkinlaisia vapaaehtoisia. Osallistumalla sellaiseen vapaaehtoistyöhön voisit olla turvaamassa jonkun toisen lähtöhetkeä, ettei hänen tarvitse kuolla yksin. Tosin saattohoitopuolelle on varmaan aika tiukat kriteerit vapaaehtoiseksi hakeutuvan mielenterveydelle...

Tuossa yksi huomio tähän ketjuun:

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/nuorena-isaksi-tulleilla-kohonnut-riski-kuolla-keski-iassa/5249998

Tuossa ei puhuta mitään lapsettomien miesten kuolemanriskistä, tuon perusteella voisi kuvitella että jos ei hanki lapsia on riski kaikkein pienin kuolla ennen aikojaan.

Periaatteessa lähes jokainen kuolee yksin oli sitten parisuhteessa tai ei

En tiedä omasta kuolemasta mutta ennustin naisen kuoleman kun se alkoi olee jännämiehen kanssa. Tunsin sen jännämiehen vieläpä. Täysi idiootti, sellanen joka suuttuu yhtäkkiä mitättömästä asiasta. Oltiin joskus kaverin luona ja se jännämies hakkasi yhden kaverin ilman mitään syytä. No se nainen kuoli oltuaan jännämiehensä luona. Oli kuulemma lähdössä kotiin ja jännämies esteli että ei lähde. Nainen sanoi lähtevänsä ja jännämies oli hakannut sen naisen eteiseen ja oli kuollut siihen. Sille naiselle sanoin monta kertaa että lopettaa heti sen jännämiehen kanssa olemisen mutta ei uskonut. En tiedä onko se jännämies jo vapaana taas.

Olen miettinyt. Monta kertaa ihan perusasioista, että pitäisi saada kaapit siivottua ettei tyttärelle tule aivan kohtuutonta taakkaa asiasta. Varsinkin, kun hän asuu ulkomailla, eikä ole mikään pikkujuttu viettää viikkokausia setvimässä asioita, poissa perheen luota ja työelämästä.

Pahinta yksinkuolemisessa on se, ettei löydetä nopeasti. Kalmon löyhkä saastuttaa koko asunnon, kaikki pitää rempata. Naapurissa kävi niin. Siinäkin ajattelen tytärparkaa. Parasta todella pikaisesti, nopeasti, niin ettei ehdi tajuta mitään, onnettomuudessa tai sairauskohtauksessa julkisella paikalla.

Krapulassa olen pelännyt varmaan aika montakin kertaa kuolevani yksin.

Siinä on huolettanut se murhe minkä tuottaa läheisille, jotka eivät saa kiinni sitten millään ja huolestuvat, vain jotta tajuavat pahimman tapahtuneen.

Tietysti myös se, että jos kukaan ei huomaisi mitään, tuntuu aika lohduttomalta tuossa tilanteessa.

Ihmistyyppi joka säälii itseään ainutkertaisen kuolemansa hetkellä, säälii itseään jokatapauksessa, vaikka hän olisi maailmanrikkain ihminen ja omaisi 5000 facebook ystävää: "Minulla oli vain 5000 facebookystävää, kun facebook ei enää sallinut enempää. Minä olisin halunnut 5001 ystävää."

Kyse ei ole ystävien määrästä, varallisuudesta tai yksinäisyydestä vaan sielun tyypistä. He säälivät itseään koska heidän täytyy ylipäänsä kuolla. Nämä itseään säälivät tyypit ovat erittäin kiintyneitä materialismiin.

Enempi mä olen miettinyt sitä ett jos sairastun muistisairauteen. Olen veljelle sanonut ettei sen tarvi mua hoitaa, ainoastaan hommaa mut johonkin hoitopaikkaan, jos en itse pysty sellasta huolehtimaan. Mulla kun ei ole lapsia, jotka vois huolehtia mun asioista. Sekin arveluttaa, jos sairastun vaikka syöpään, mieluummin haluais lähteä kertarysäyksellä ettei tarvis kivulla lähteä. Tietenkin se ett on yksinäinen arveluttaa, jos sattuu jonkun sydänkohtauksen tai aivoinfarktin, ei ole ketään auttamassa. Kaikkihan me yksin täältä lähdetään omalla vuorollaan, kun aika on tullut täyteen.

En ajatellut kuolla yksin. Ajattelin löytää kauniin neitseen ja päätyä hyvään ja pitkään parisuhteeseen, jossa on molemminpuoleinen kunnioitus ja luottamus. Olemme yhdessä koko elämämme ja kuolinvuoteella jätämme lämpimät hyvästit ja kiitämme toisiamme kaikista niistä yhteisistä vuosista, joka oli elämämme parasta aikaa. Siihen on hyvä nukahtaa.

En ajattele kuolemaa. Me ollaan jo niin tuttuja, ettei se pelota. Tulee sitten kun tulee, siihen saakka elän niin hyvää elämää kuin voin.

Njaa...

Voi vittu että se vituttaa! Kuolen ilman vittua. Vituttaa jo etukäteen! Vituttaa niin vitun vitusti, VOI VITTU!

Loiri yritti itsemurhaa Mona-vaimonsa traagisen kuoleman jälkeen - lääkärin ovela temppu pelasti hengen: ”Huuhtoi pillerit alas lasillisella vettä”

https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/15ce6d10-6084-40e0-b6f4-48c855e84ce1

Tänään klo 10:51

Uutuuskirjassa viihdetaiteilija Vesa-Matti Loiri paljastaa olleensa elämänsä aikana useasti lähellä kuolemaa. Hengen ovat pelastaneet kolmesti tähden ystävät.

Jari Tervon kirjoittamassa Loiri.-elämäkerrassa (Otava) viihdetaiteilija Vesa-Matti Loiri kertoo elämänsä hurjimmista käänteistä. Taiteilija kävi useasti kuoleman porteilla, mutta ystävät pelastivat miehen hengen.

Ensimmäinen läheltä piti -tilanne sattui syksyllä 1969 Ere Kokkosen ohjaaman _Pohjan tähteet -_elokuvan kuvauksissa. Pelastaja oli näyttelijäkollega Simo Salminen.

"Oloksella kuvattiin kohtaus, jossa Loirin näyttelemä elokuvaohjaaja Paavali Pohja tarttuu vahingossa hiihtohissiin ja roikkuu siinä huipulle saakka. Kohtaus oli Loirin idea, joka syntyi Lapin luonnon ja konjakin lumoissa. Kohtauksen kuvausta edeltävänä päivänä ryhmä mittasi, miten kauan hissimatka kestää. Loiri vakuutti pystyvänsä roikkumaan hississä tunturin laelle saakka.

Kuvauspäivänä Simo Salminen saapui kahden nahkahihnan kanssa paikalle. Hän oli napannut ne hiihtomonoista. Hän ehdotti, että Loiri sitoisi itsensä remmeillä hissiin. Pitkän jänkkäyksen jälkeen Loiri suostui sitomaan itsensä yhdellä, mutta vain yhdellä, hihnalla."

Hississä roikkuminen oli raskaampaa kuin Loiri oli luullut. Matka Oloksen laelle kesti. Jokaisen pylvään kohdalla hissi heilahti ja nytkähti. Ote alkoi livetä. Loiri menetti tajuntansa ja jäi roikkumaan yhden remmin varaan. Korkeimmalla kohdalla pudotusta kivikkoon oli parikymmentä metriä. Se vastasi tipahtamista seitsemänkerroksisen talon katolta."

Oli Simo Salmisen ansiota, että Loirin henki säästyi. Tajuton Loiri saatiin lopulta alas hiihtohissistä.

Näky kuolemanlaaksosta

Toisen kerran henki pelastui Miss Suomi Virpi Miettisen ansiosta vuonna 1970. Loirin jalka vääntyi katki jalkapallo-ottelussa. Hänet vietiin sairaalaan, jossa jalka oikaistiin. Vointi parani hetkeksi, mutta sitten nousi 39,9 asteen kuume. Onneksi Miettinen huomasi asian.

"Miettinen lähti juoksemaan. Hän riensi pitkän käytävän päähän ja huusi hoitajille, että Loiri tarvitsee apua. Sairaanhoitaja mittasi kuumeen. Lämpöä oli 39,9 astetta. Paikalle kutsuttiin Loiria hoitava lääkäri. Hänen nimensä sattui olemaan Soini Ryöppy. Hän repäisi Loirin pyjamantakin auki niin, että napit lentelivät pitkin lattioita. Potilaan rintaa täplittivät punaiset pilkut. Ne tiesivät huonoa. Sängyn reunat nostettiin ja pyörällistä petiä kiihdytettiin kohti teho-osastoa."

Tajuttomana ollessaan Vesa-Matti Loiri näki näyn rajatilasta. Hän tajusi, ettei ole täyttänyt vielä omaa mittaansa, ja tämän näyn jälkeen vointi parani.

Lääkecocktail vei teho-osastolle

Seuraava läheltä piti -tilanne koitti vuonna 2010 Sodankylän elokuvajuhlilla, jossa ylipainoinen ja sairas Loiri löytyi hotellin käytävältä vain pyyheliina lanteillaan puolitajuttomana. Hänet löysi Kari Väänäsen vaimo Terhi Väänänen.

Syyksi epäiltiin diabeteksen aiheuttamaa shokkia.

"Hotellin käytävä suljettiin. Takaovelle tilattiin ambulanssi. Loiri saatiin sairasmatkalle ilman, että kukaan toimittaja tai valokuvaaja huomasi asiaa. Molempia oli Sodankylä väärällään. Tarvittiin monta miestä nostamaan 144-kiloista holtitonta näyttelijää. Hänet punnittiin sairaalassa myöhemmin."

Kohtauksen syyksi selvisi sairaalassa uniapnean aiheuttama hengitysvaje. Loiri päätyi Rovaniemen keskussairaalan teho-osastolle hengityskoneeseen.

"Myöhemmin lääkäri kertoi Loirille, että olisi helpompi sanoa, mitä Loirin veressä ei ollut kuin oli. Viina, erilaiset reseptilääkkeet, muut holtittomasti nautitut rohdot, diabetes, uniapnea, kannabis ja mitkä lie lähentelivät tappavaa cocktailia. Onnetar – jonka nimi oli tällä kertaa Terhi Väänänen – pelasti Loirin hengen."

Epäonnistunut itsemurhayritys

Loiri on kerran myös omatoimisesti halunnut lähestyä kuolemaa vuonna 1977. Konkurssi, viina ja Mona-vaimon traaginen kuolema auto-onnettomuudessa saivat taiteilijan hakeutumaan lääkäriin hakemaan rauhoittavia.

"Kotiin päästyään hän huuhtoi kaikki pillerit alas lasillisella vettä, hyvästeli hengessään pienen poikansa ja sulki silmänsä siinä vakaassa ajatuksessa, ettei niitä enää koskaan avaa.

Loiri selvisi itsemurhayrityksestään vuorokauden leijailulla ennen kuin palasi tähän maailmaan. Lääkäri oli aavistanut, että Loiri ei etsi hetkellistä vaan kertakaikkista apua. Hän oli määrännyt taiteilijalle miedot pillerit."

https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/3f6f775c-b533-4a35-b667-f1b684a38240

Uutuuskirja: Vesa-Matti Loirin rajut huumekokeilut: meskaliini, hasis, myrkkysienet... Huumetrippi johti jopa avioliittoon

Eilen klo 0:03

Vesa-Matti Loiri kertoo uutuuskirjassa huumekokeiluista, joiden tarkoituksena oli laajentaa omaa tajuntaa henkisiä kokemuksia silmällä pitäen.

Viihdetaiteilija Vesa-Matti Loiri kertoo avoimesti Jari Tervon kirjoittamassa tuoreessa Loiri.-elämäkerrassa (Otava) huumeidenkäytöstään, joka alkoi jo parikymppisenä. Taidepiireissä erilaisiin kokeiluihin suhtauduttiin suvaitsevaisesti, ja Loiri käyttikin huumausaineita eri toten laajentaakseen tajuntaansa henkisiä tutkimusretkiä varten.

"Hän halusi kurkata maailmaa viehkosta kulmasta. Hän halusi nähdä, kuulla, haistaa ja maistaa eriskummallisen kaunista ja herkullista. Hän halusi sukeltaa tuntemattomiin väreihin ja kylpeä niissä. Hänelle ruohon polttelu ei ollut viihdekäyttöä. Se oli täydennyskoulutusta. Jos Loiri halusi juhlia tai hukuttaa murheita, hän narautti korkin auki."

Aluksi hän poltteli kannabista, mutta aineiden testailu ei jäänyt siihen.

Hallusinaatiot Istanbulissa

Yksi huumetripeistä tapahtui 60-luvulla, kun taiteilija matkusti ensimmäisen vaimonsa Tuula Nymanin kanssa Turkkiin Istanbuliin. Maassa huumeita sai helposti kadulta ja nuori poika tarjosikin Loirille kilon tai kahden hasis-satsia, johon tähti ei tarttunut.

Hieman myöhemmin hän kuitenkin osti samaiselta mustalaispojalta kookkaan satsin hasista ja lähti testaamaan ainetta hotellihuoneeseen. Trippi vei miehen mennessään ja hallusinaatiot iskivät voimalla.

"Katon korkokipsiympyrän alastomat hahmot ihmistyivät ja heräsivät henkiin. Loiri tuijotti heitä sängyssään aaltoillen. Hahmot alkoivat sähäkästi naida. Ne tekivät kaikkea mitä saattoi keksiä. Loiri liittyi ilonpitoon tyydyttämällä itseään, koska Nymanista ei ollut nyt leikkiin. Puolentoista tunnin jälkeen Loiri voihkaisten laukesi. Käytävältä alkoi kuulua ryminää. Kytät. Jumalauta! Näilläkin lakeuksilla. Mitään muuta meteli ei voinut merkitä. Loiri huuhteli kädet täristen loput huumeesta – siis valtaosan – vessanpöntöstä alas."

Kosinta huumetripillä

Toinen huumetrippi peyote-johdannaisen meskaliinin kanssa vei epäsuorasti Loirin naimisiin toisen vaimonsa Mona Loirin kanssa. Tripin alussa Loiri juuttui muutamaksi tunniksi laskemaan akvaarion kaloja ja tutustumaan niistä jokaiseen henkilökohtaisesti. Tilanne eteni 12 tunnin yhtäjaksoiseen erektioon ja seksisessioon Monan kanssa.

Osan ajasta seksikumppani tuntui robotilta. Tripin alkaessa mennä ohi Loiri ehti pohdiskella lisää.

"Mona uinui vieressä. Loiri makaili selällään. Hän kulki kolme vuorokautta puolella pullollisella jaffaa. Tulitikkulaatikko pyöri hänen vatsallaan. Se nousi kurkulle ja Loiri kuuli, miten hänen hampaitaan käytiin lävitse: yläseiska paikataan, alhaalla purupinta on vaurioitunut ja niin edelleen. Myöhemmin juuri mainitut hampaat jouduttiin paikkaamaan."

Tripin jälkeen Loirin iski valtava nälkä. Samalla hän kysyi Monalta, menisisikö tämä hänen kanssaan naimisiin. Mona vastasi heti myöntävästi. Myöhemmin näyttelijä yritti aloittaa keskustelua sanojen takaisinvetämisestä, mutta Mona keskeytti hänet alkuunsa.

Avioliitto virallistettiin myöhemmin Helsingin Tuomiokirkon kappelissa.

Sienten kertomaa

Myöhemmin Loiri ja näyttelijäkollega Vesa Vierikko, joka oli niin ikään kiinnostunut henkisistä ulottuvuuksista, kokeilivat silokki-myrkkisieniä, joilla shamaanit vauhdittivat transsiin menoa. Loiri maistoi ensin muutamia sieniä, sitten otettiin lisää - parisensataa sientä. Tällä kertaa trippi ajoi miehet koputtelemaan kello kolmen aikaan yöllä Kalliossa vieraiden ihmisten ovia.

Myöhemmässä vaiheessa Loiri turvautui lihomisensa, diabeteksen ja erilaisten kipujensa takia kipulääkkeisiin ja unilääkkeisiin, joiden kanssa siemaistiin alkoholia. Tapa pahensi tuolloin jo ylipainoisella viihdetaiteilijalla puhjennutta uniapneaa.

Loirille alkoholi maistui läpi aikuisiän, mutta todellinen murheiden hukutus alkoi vanhemmalla iällä, jolloin Loirille puhkesi vakava alkoholiongelma. Hän onnistui taltuttamaan juomistaipumuksensa, ja lihavuusleikkaus sekä siitä seurannut 60 kilon laihtuminen auttoivat diabetekseen.

Kuoleminen on helppoa. Ehkä hetki ennen sitä voi olla ahdistavaa.

Kuoleva etsii itselleen rauhallisen paikan. Niin kuin synnyttävä nainen, niin myös kuoleva etsii sopivan paikan.

Millaista on kuoleminen?


Onko niin, että on vaikeata löytää sopivan paikan ja tyytyy mitä on tarjolla. Ympärillä vieraita ihmisiä, eikä saa olla rauhassa.

Kuoleva ajaa muita tiehen - sen koin.
Kuoleva ei tahdo edes omia läheisiään.

On ihanaa jos on oma kotipaikka ja rauha.
Entä kivun laita?

Miltä Aloittajasta tuntui silloin kun avaa silmät syntyä yksin tuntemattomaan maailmaan? Kerro ajatuksesi siitä kun ensimmäisen kerran synnyttyäsi avasit silmäsi?

Jokainen kuolee yksin ja syntyy yksin. Aina.

Nuorempana itsemurha ohitti mua ja kiitän hyviä suojahenkiä siitä, että neuvoivat minua pois siitä.

Voiko elämänsä aikana vaikuttaa siihen miten kuolee vanhana?

Esimerkiksi että onko kärsimyksiä tai ei.

Tai ajankohta kuten yöllä nukkuessa.

Voiko sanoa hyvin mielin näkemiin elämälle ja jättää kaiken?
Eikö saa elämästä kylliksi?
Ei tahdo jättää sen.

Kuolema on tosi ja se karaisee ylimääräisen.

Kuolema kuin musta aukko, joka kun aukeaa, niin vetää puoleensa myös ympäristön.
Pitää olla vahvasti jaloillaan, että osaa vastustaa imua.
Kuoleman valtakunnasta kantautuu erilaisia asioita.
Joskus toisille kun Kuoleman valtakunnan Silmä on auki,
kantautuu hyödyllisiä elämääkin avartavia asioita, ymmärrystä.

Minustakin on hyödyllistä olla todistamassa.
On sellainen paitsi ammattikunta niin ihmisen mentaliteetti,
jotka elävät tästä asiasta.

On olemassa saattajaa tuonpuoleiseen ja he ovat niitä italialaisten manalan veneen ohjaaja.
Se on pitkä matka kun astuu siihen ja siihen virkaan tullaan tiettynä aikana kun on aikaa tai ei enää ole.

Siihen ei kannata kiiruhtaa tai pakottaa itseään.

Se paikka, missä on kuoltu, se saa Kuoleman valtakunnan energioita.
Energiat jäävät tietyksi ajaksi.

Transitio kun ruumis on elävien maassa on merkityksellinen.

No yksinäiseltä se varmasti tuntuu kuolla yksin. Saako siihenkin hommaan kavereita jos haluaa?

AsianVierestä

Tuollaiseen musiikkiin sellainen uusi sanoitus: KISS - I wasn't made for loving you.... in the night there the kkk sharpshooters waiting for me to appear in their night lenses....and rifles that I cannot see. I am scared now :D

Oravanjuoksulta, siihen on aikaa eletty elämä. Kuin itse olet valmis?

Sitten tulee laulu,laukaus pimeässä yössä, vain 1: https://www.youtube.com/watch?v=Mzyz2egx_0c

Voi kuolla jo huomenna. Ei se haittaisi koska ei ruma ätmin kannata elää ilman naista.

Kokeneen kuolleen ja kokemattoman ero on se, että nuori on hukassa, eikä osaa olla. Kokemut sielu tietää tarkasti eikä häkeelly kun transitio alkaa.

Tuonpuoleisessa vastassa on opas.
Se voi olla tuttu henkilö.

Puhutaan myös valosuihkusta, joka puhdistaa.
Maapallolla kukaan säästyy traumoilta.
Ennen kuin siirrytään kauas, suihku puhdistaa.


Yleinen neuvo sielulta läheiselle: Älkää huolestuko turhasta. Kaikki ok.

Ratikkakuskille, jos oikeasti ajelee kaupunkien kulkuneuvoja, niin olen mieleinen asiakas: aina käteinen sopiva raha suoraan koppiin ja pukeutunut hyvin yleensä, on joku tapaaminen jossain taas sitten :D

Todellakin mitä kkk-ihmiset sanoivat kun erosin että meillä on 8kpl kkk-porukkaa jotka katsovat vähän perään ja huolehtivat sinusta eroamisenkin jälkeen alueella, ja tervetuloa uudestaan jos haluat liittyä _D

onko transitio epämiellyttävästä kohti euforiaa
mustasta valkoiseen

Elämä on stoori ja se jatkuu.
Ei ole kaikkeudesta irrallista elämää.
Elämä ei ala ei mistään.
Elämällä on alku.
Me eletään tiettyinä tämän ajanjakson
ja siirrytään muualle toiseen tarinaan.

Se on hienointa elämässä
että se ei jää samanlaiseksi
Mutta se loppuu ja muuttuu.

Facebookista keskustelin afrikkalaisten kanssa ja tajusin
että asia, jonka tahdon tehdä kuoleman yhteydessä
on synnytys.
Tahdon synnyttää paljon lapsia ennen kuin kuolen.
Tai kun läheinen kuolee, niin sen jälkeen tahdon synnyttää paljon lapsia.
Että lapsi muistuttaisi minua miksi pitää elää.

Minä korvaan kuolleen ihmisen uudella.

Miksi tuota emme ymmärrä Lännessä?
Ette me saamme olla luojaa, luoda uutta milloin vain tahdomme.
Kukaan ei estä meitä.




Mietin kanssa, että tahdonko kuolla menettämällä spermaa.
Onko se kuolemisen tapa.
Vanhukset ajattelevat seksiä, mutta ajattelevatko he sen kuoleman hetkellä?

Elämä ei oo pitkä, niin se mitä puolustetaan eutanasiana ei ehkä kannata.
En voi tietää kaikkien puolesta.
Jokainen hetki on kokemus.

Taas huomaa ettei ole ajatuksineen yksin. Luin joku aika sitten saattohoitoon erikoistuneen lääkärin haastattelun. Tämä sanoi että voi vain kuvitella sitä yksinäisyyttä jos kuolinvuoteelle ei tule ketään. No eiväthän kaikki tietysti kuole syöpään vaan osa kuolee yllättäen sydänkohtauksiin yms. No kuolema kuitenkin kohtaa jokaista ja on se tosiaan hirveä ajatus että tietäisi aikaa olevan vain joitakin viikkoja tai päiviä eikä sulla olisi lähelläsi ketään todella läheistä. Tai sekin että ne ainoat jotka tulevat olisivat nuoremmat sisaruksesi. Siinä olisi kyllä ikisinkun elämän loppuhuipennus kerrakseen. Voisi olla aika tyhjä olo kun miettisi että tutuilla on jo lapsia ja lapsenlapsiakin. Itselläsi ei olisi kuin muistosi.

Mää haluun kuolla yksin saatana. Tuun Tappaan itteni joskus

Aivan sama vaikka ympärilläsi olisi hovi,yksin kuoleman kohtaat. Kukaan ei kanssasi kuole ja vaikka kuolisitte samaanaikaan ,koet kuolemasi silti yksin. Kuole siis rakkaudellisena kaikkea luotua kohtaan ja sinulla näin on hyvä kuolema.

Ketään ei ole vieressä eikä selän takana. Ei puskaa, ei kööriä, ei porukkaa.
Jakojäännös nolla. Reppanat ruppanat väärinpäin.

Jokainen lähtee yksin

Miksi ottaisin miestä ristikseni edes vääjäämättä lähestyvän kuoleman takia, yksin on paaaaljon helpompi elää ja olla kun ei puutu mitään. Olen valmis lähtemään heti kun aikani on ja tarvittavat asiat hoidettu ja jälkeläiselleni kirjallisena annettu kuolemaani liittyvät tarpeelliset luvat ja ohjeet.

Yksin minä kuolin aina ennenkin, ei kuollut muita samalla.
Se kun tunsin, että nyt alan kuolla, se oli todella ihana tunne! Pääsen pois täältä!!!
Tapahtui reilut sata vuotta sitten. Olin maks 4 v poikalapsi. Etunimeä en muista, sukunimi ja kotipaikka tiedossa ja kuolinympäristö sekä syy.
Yksin minä kulin silloinkin joskus ehkä 1400 -1500 -luvulla, kun pääni leikattiin irti väkipuukolla. Ei tuntunut edes kipeältä. Vierestä katsoin hopeanvärisessä hahmossani, jota ne muut eivät nähneet.
Ja siinä välissä. En tuntenut mitään, kun sen letämäni lentokoneen kyllästetty kangasverhous repesi syöksyssä. Lienen ollut sodassa ja venäläinen? Sitten jo tässä elämässäni tuo repeävän kankaan ääni teki kylmiä väreitä nuorena joskus 1940 -luvulla...
Nyt vanhan en pelkää kuolemaa. Yksin kuolen kämpässäni. Joskus joku sitten löytää. Kuolintestamenttiini kirjoitin, että halvin polttohautaus ja tuhkat tuuleen. Ei peijaisia eikä ilmoitteluja. Kun ei muistettu eläissä, ei tarvi muistaa kuolleenakaan.

Meillä ihmisillä on outo taipumus kuolla lähes aina yksin.

AV