Valtion laitureista kerätään satamaksua

Saaristossa123

Olin yön Trunsössä jossa valtion laituri. Aamulla saaren kesäasukas tuli keräämään laiturimaksua. Kymppi ilman kuittia joutui yöstä laiturissa maksamaan. Olipa kummallista.

54

568

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokemustaon

      Tavanomaista ryöstelyä saaristossa.

      • PerinteetKunniaan

        Saaristolaisethan ovat jo aikoinaan oppineet ohjaamaan vääriin paikkoihin viritetyillä kokoilla aluksia karille ja sitten ryöstämään lastin.

    • Yhyykymppi

      Olisit pyytänyt kuitin tai kieltäytynyt maksamasta tai soittanut johonkin ja selvittänyt sen sijaan että itket menetertyä kymppiä. Joskus valtio on vuokrannut omistuksiaan paikallisten yrittäjien hyväksi.

    • Oletko nyt aivan varma, että laituri oli valtion eikä sitä oltu vuokrattu kenellekään? Aika harvassa paikassa on oikeasti valtion hallusspitämiä venelaitureita. Venesatamien laiturit taas on usein kunnan omistamia ja ne on vuokrattu yrittäjälle.

      • Trunsön satamapalveluita hoitaa muistaakseni sama firma, joka hoitaa Nauvon vierasvenesatamaa.

      • Joakim1

      • Samaamieltä

        Kirjoittiko käyttäneensä saunaa, sähköä, roskista tai edes vessaa? Ei mielestäni. Kymppi pelkästä kiinnittymisestä valtion laituriin on yksityisen tekemä ryöstö jos on jo riittävästi maksanut veroja valtiolle.

      • menkäämuualle
        Samaamieltä kirjoitti:

        Kirjoittiko käyttäneensä saunaa, sähköä, roskista tai edes vessaa? Ei mielestäni. Kymppi pelkästä kiinnittymisestä valtion laituriin on yksityisen tekemä ryöstö jos on jo riittävästi maksanut veroja valtiolle.

        Kummaa ajattelua! Ensinnäkään en usko, että Trunsön laituri olisi Suomen valtion omistama ja ylläpitämä. Mikään laiturirakennelma ei myöskään synny ilmaiseksi eikä ylläpidetä ilmaiseksi. Kun satamassa peritään satamamaksu siihen kai voi sisältyä muutakin kuin laituripaikka eikä alennusta ole tapana pyytää, jos veneilijä ei astu maihin, ei käytä vessa, ei roskista eikä muutakaan fasiliteettiä.
        Jos 10 euroa on jollekin liikaa, miksi pitää hakeutua laituripaikkaan? Saaristossa on lukuisia ankkuripaikkoja...

      • Ryöstö

        No minä nyt satun tietämään että laituri valtion rakentama ja myös ylläpitämä. Veneilijä voi muuten astua maihin koska Suomessa on joka miehen oikeudet mikäli ei astu jonkun pihapiiriin, tiedoksesi.

      • olethanPSSjäsen
        Ryöstö kirjoitti:

        No minä nyt satun tietämään että laituri valtion rakentama ja myös ylläpitämä. Veneilijä voi muuten astua maihin koska Suomessa on joka miehen oikeudet mikäli ei astu jonkun pihapiiriin, tiedoksesi.

        "Satamassa vierailevilta venekunnilta peritään satama- ja palvelumaksu. PSS ry:n jäsenille maksu on 10 euroa ja muille 14 euroa. Maksu sisältää laituripaikan ja sähkön sekä saunan, grillikatoksen, jätepisteen ja kuivakäymälöiden käytön"
        Näinhän Trunsön satamasta ilmoitetaan julkisesti. PidäSaaristoSiistinä jäsenmaksun kai sentään olet maksanut, jos kerran satamamaksusi oli vain 10 euroa?

      • sattuikoluulemaan
        Ryöstö kirjoitti:

        No minä nyt satun tietämään että laituri valtion rakentama ja myös ylläpitämä. Veneilijä voi muuten astua maihin koska Suomessa on joka miehen oikeudet mikäli ei astu jonkun pihapiiriin, tiedoksesi.

        "Satut tietämään", että Nauvon kuntaan kuuluneeseen Trunsöseen olisi rakennettu laituri valtion varoilla. Trunsö taitaa nykyisin kuulua Paraisten kaupungille vai olenko ymmärtänyt väärin? Minua kiinnostaa Trunsön laiturin historia. Miksi se olisi rakennettu valtion varoilla, koska se on ollut kunnan asukkaiden/kalastajien käytössä eikä esim. Puolustusvoimien omistuksessa? Epäilen että olet pahasti erehtynyt, ellet anna selitystä tai linkkiä asian tarkistamiseksi.

      • mukavaltionlaituri
        Ryöstö kirjoitti:

        No minä nyt satun tietämään että laituri valtion rakentama ja myös ylläpitämä. Veneilijä voi muuten astua maihin koska Suomessa on joka miehen oikeudet mikäli ei astu jonkun pihapiiriin, tiedoksesi.

        Googlen haulla en löytänyt tietoa, että Trunsön vierasvenesatama ja sen laituri olisivat joskus olleet valtion omistuksessa. Ymmärsin, että Hangossa on aikanaan ollut ainoa valtion omistama satama. Lakiesityksessä on historiatietoa.
        http://finlex.fi/fi/esitykset/he/1994/19940037

      • skldfjkalsjdfkl
        Ryöstö kirjoitti:

        No minä nyt satun tietämään että laituri valtion rakentama ja myös ylläpitämä. Veneilijä voi muuten astua maihin koska Suomessa on joka miehen oikeudet mikäli ei astu jonkun pihapiiriin, tiedoksesi.

        "Ryöstöllä" on lääkitys pettänyt. Valtion rakentamia eikä varsinkaan ylläpitämiä ei kyllä ole ainakaan tuolla päin. Ja ihan vaan tiedoksi; tuo jokamiehen oikeus ei koske rakennettua laituria. Jospa hankkisit elämän...

      • Samaamieltä kirjoitti:

        Kirjoittiko käyttäneensä saunaa, sähköä, roskista tai edes vessaa? Ei mielestäni. Kymppi pelkästä kiinnittymisestä valtion laituriin on yksityisen tekemä ryöstö jos on jo riittävästi maksanut veroja valtiolle.

        Triton marine maksaa vuokraa satamasta, ja valtio on pistänyt nimensä papereihin, jos se nyt on valtion laituri, joten kyseessä ei ole ryöstö vaan public-private partnership. Ota yhteyttä maa- ja metsätalousministeriöön, jos mielestäsi firman hinnoitteluperiaate on sopimuksen vastainen.

    • pysypoissa

      Älä mene enää. Pysy poissa.

    • taksikyyti

      Mä ajoin taksilla valtion tietä pitkin, ja sitten se kuski halusi maksun kyydistä. Vi..u mitä ryöstöä!

      • Kierränkaukaa

        Ai sama asia? Jos valtion varoin ylläpidetyltä tieltä joku paikallinen tulisi keräämään käyttömaksua niin sinä onnellisena maksaisit? "Idiootti"

      • taksikyytitaas
        Kierränkaukaa kirjoitti:

        Ai sama asia? Jos valtion varoin ylläpidetyltä tieltä joku paikallinen tulisi keräämään käyttömaksua niin sinä onnellisena maksaisit? "Idiootti"

        Idiootti on se joka ei ymmärrä tekstin sisältöä, siis sinä.

      • Misse__
        Kierränkaukaa kirjoitti:

        Ai sama asia? Jos valtion varoin ylläpidetyltä tieltä joku paikallinen tulisi keräämään käyttömaksua niin sinä onnellisena maksaisit? "Idiootti"

        Jos nyt välttämättä halutaan maaliikennepuolen esimerkkejä, niin rautatieliikenne olkoon sellainen. Valtio ylläpitää ja omistaa raiteet mutta silti niille rahtia tai matkustajaliikennettä hoitamaan haluavilta peritään ratamaksut.

      • Hyvä_Misse_kuule
        Misse__ kirjoitti:

        Jos nyt välttämättä halutaan maaliikennepuolen esimerkkejä, niin rautatieliikenne olkoon sellainen. Valtio ylläpitää ja omistaa raiteet mutta silti niille rahtia tai matkustajaliikennettä hoitamaan haluavilta peritään ratamaksut.

        Esimerkkisi toimisi vasta sitten, jos ratamaksut valtion ylläpitämästä radasta keräisi joku yksityinen.

        Ottamatta muuten kantaa aiheeseen ja käytyyn keskusteluun.

    • 10-14

      Sen verran tuossa valituksessa oli asiaa, että jonkinlainen kuitti olisi hyvä saada/antaa. Esimerkin vuoksi Helsingin kaupungin alueilla Lähteelässä ja Stora Svartössa saa lipukkeen, jossa on maksunperijän yhteystiedot. Tietääpä ainakin, että maksunperijä on oikealla asialla eikä omaan taskuunsa maksua pane.

      • voiteitävalittajia

        "17.6.2013 12.41
        Trunsön palvelut paranevat

        PSS ry:llä on ollut Trunsön saarella toimintaa vuodesta 1998. Nyt alkava yhteistyö Triton Marinin ja PSS ry:n välillä parantaa palveluita entisestään, kun saarelle palkataan kesäksi kaksi satama- ja saari-isäntää…".

        Niinhän tuossa jo edellisissä viesteissä siteeratussa linkissä todetaan. Tietysti satamaisäntää voi nimitellä kesäasukkaaksi, koska satamapalvelu on vain kesäkuukausina. Ei kuitenkaan tunnu korrektilta epäillä, että satamamaksu menisi verottomana tulona "kesäasukkaan" taskuun. Pyysikö keskustelun avaaja kuittia?
        Poikkeaako Trunsön satamamaksu kovasti muiden palvelusatamien maksuista?

      • onkoliiankallis

        Eikö nuo vierasvenesatamien yhteystiedot ole muutenkin saatavilla? Jos niitä hakee netistä, voi samalla katsoa hinnatkin. Esim. Elisaari on hiukan kalliimpi kuin Trunsö. Itselläni ei ole kokemusta Hgin kaupungin saarisatamista (esim. Lähteelä), joka on muutaman euron halvempi kuin nyt moittimisen kohteena olea Trunsö.
        http://www.nagusegelsallskap.fi/@Bin/169767/Tervetuloa Trunsöön saarelle ulkosaaristoon -FI.pdf
        http://venesatamat.fi/fi/satama/trunso
        http://www.elisaari.fi/satama
        http://www.luonnonsatamat.fi/index.php?action=vsatama&vsatama-id=8081

      • Kuittipakko
        voiteitävalittajia kirjoitti:

        Asiakkaan velvollisuus ei ole pyytää kuittia vaan se pitää automaattisesti tarjota.

        Aika monet kyläsatamat kuitin jättää antamatta. Ovatko jotenkin torikauppiaisiin verrattavissa?

      • pakkoonvainkuolla
        Kuittipakko kirjoitti:

        Asiakkaan velvollisuus ei ole pyytää kuittia vaan se pitää automaattisesti tarjota.

        Aika monet kyläsatamat kuitin jättää antamatta. Ovatko jotenkin torikauppiaisiin verrattavissa?

        Näin, jos haluaa toimia verottajan ajatusmallin mukaan. Itse en kuittia kaipaa enkä pyydä.

      • Trunsö
        voiteitävalittajia kirjoitti:

        "17.6.2013 12.41
        Trunsön palvelut paranevat

        PSS ry:llä on ollut Trunsön saarella toimintaa vuodesta 1998. Nyt alkava yhteistyö Triton Marinin ja PSS ry:n välillä parantaa palveluita entisestään, kun saarelle palkataan kesäksi kaksi satama- ja saari-isäntää…".

        Niinhän tuossa jo edellisissä viesteissä siteeratussa linkissä todetaan. Tietysti satamaisäntää voi nimitellä kesäasukkaaksi, koska satamapalvelu on vain kesäkuukausina. Ei kuitenkaan tunnu korrektilta epäillä, että satamamaksu menisi verottomana tulona "kesäasukkaan" taskuun. Pyysikö keskustelun avaaja kuittia?
        Poikkeaako Trunsön satamamaksu kovasti muiden palvelusatamien maksuista?

        Se Trunsö on mielestäni sellainen perseenläpi että kyllä hävettäisi siitä jotain maksua pyytää.

      • 10-14
        onkoliiankallis kirjoitti:

        Eikö nuo vierasvenesatamien yhteystiedot ole muutenkin saatavilla? Jos niitä hakee netistä, voi samalla katsoa hinnatkin. Esim. Elisaari on hiukan kalliimpi kuin Trunsö. Itselläni ei ole kokemusta Hgin kaupungin saarisatamista (esim. Lähteelä), joka on muutaman euron halvempi kuin nyt moittimisen kohteena olea Trunsö.
        http://www.nagusegelsallskap.fi/@Bin/169767/Tervetuloa Trunsöön saarelle ulkosaaristoon -FI.pdf
        http://venesatamat.fi/fi/satama/trunso
        http://www.elisaari.fi/satama
        http://www.luonnonsatamat.fi/index.php?action=vsatama&vsatama-id=8081

        Se mainintani yhteystiedoista tarkoitti sitä, että kun maksua vastaan saa semmoisen lapun, on vähän suurempi varmuus, että maksun perijä oli oikealla asialla.

        Minusta on naiivia olettaa, että jos mitään kuittia tai vastaavaa ei anneta, niin maksun perijä olisi rehellinen.

    • tultamunille

      Eikös se kuitin antaminen ole nykyisin suorastaan pakollista? Ilmianto vaan verottajalle...

      • ehkämeilläkinpian

        Ehkä meilläkin pian ollaan ulkolaisten satamien käytännössä: maksuautomaatista ostetaan Talley-card, joka on satamamaksu ja jolla maksetaan myös suihku ja sähkö kulutuksen mukaan. Monessa saari- ja vierasvenesatamassa (esim. Norjan rannikolla) on ns. honesty box eli maksulappu kirjoitetaan itse ja kopio pannaan veneeseen näkyvälle paikalle, maksukuori rahoineen pudotetaan postilaatikkoon.

    • MitaanTietamaton

      Julkisyhteisöjen, valtion ja kuntien omaisuuden hallinta ja käyttö on näiden hallinnon määrättävissä. Ne eivät automaattisesti ole meidän veronmaksajien käytössä. Mulla ei esim. ole saunavuoroa eduskunnan saunaan, vaikka joku veroroponen sinnekin on tainnut mennä. Myös kunnilla on kiinteistöjä, joiden käyttö on rajattu kunnanhallituksen päätöksellä.

      Ya-laiturit ovat usein kylän yhteisesti omistamilla alueilla. Vaikka laitureiden kustannuksiin on valtio osallistunut, niin se ei ratkaise niiden yleistä käyttöä. Ei mulla ole asiaa Talvivaaran kaivoksellekaan.

      Toivottavasti aloittaja harmittelee kokemaansa suurta vääryyttä vain täällä eikä ole ruvennut irvimään Trunsön asialliselle ja hyväkäytökselliselle satamaemännälle.

    • Eirahapulaa

      Kun mulla rahat on vähissä, niin menen ekana laituriin tulevia veneitä vastaan ja kerään rahat. Tämä toimii mestoissa jotka muuten olisi ilmaisia..

    • KaikenlaisiaSitäOnkin

      Minusta tässä eniten kummastusta herättää se, että joku jaksaa valittaa yhdestä kympistä.
      Ihan siitäkin näkökulmasta, että oli tyyppi millä tahansa vehkeellä liikkeellä, niin hänen Trunsöön pääsemisen kulut ylittävät todella moninkertaisesti sen kympin.

      • Trunsö

        Mielestäni taas on ihan hyvä tietää käärmeiden paratiisista tulleen maksullinen. Voi hyvällä syyllä kiertää kaukaa.

      • KymppiSinne
        Trunsö kirjoitti:

        Mielestäni taas on ihan hyvä tietää käärmeiden paratiisista tulleen maksullinen. Voi hyvällä syyllä kiertää kaukaa.

        Jokainen tyylillään....
        Minäkin kaikkein mieluiten laitan keulan kiinni ihan luonnonsataman rantaan tai ankkuroin kauniiseen poukamaan. Mutta valintaperusteena ei todellakaan ole kymmenen euroa. Jos olisi, niin lopettaisin purjehtimisen välittömästi.

      • Pitää_joku_roti_olla

        Tämä on aivan vastaava, kuin jokamiehenoikeuksista kiinni pitäminen.

        Yleiseen laituriin pisteään 10,-/yö, jengi maksaa mukinoitta, ensivuonna ilmestyy 20,- lappu ja seuraavana 30,-

        Saariston välimatkoilla (hitaalla veneella) rantautumispaikoista ei monesti voi valita, joten kilpailu siellä ei toimi.

      • Åoiuu
        Pitää_joku_roti_olla kirjoitti:

        Juuri näin. Ihan helvetin kallista nykyisin kiinnittyä veneellä. Viidessä vuodessa monissa paikoissa hinnat kaksinkertaistuneet. Ja vastineeksi saat likaiset suihkut, haisevat vessat ja naapuriksi jonkun suomijuntin joka soittaa paskaa musiikkia 24/7 ja täysillä. Pitäs lopettaa koko veneily ja siirtyä mökkielämään.

      • yäääääk
        Åoiuu kirjoitti:

        Juu, minäkin kannatan sitä että aloittaja sekä sen kaverit lopettavat veneilyn kun se on heille niin vastenmielistä.

      • Voixxxxxxcc
        Pitää_joku_roti_olla kirjoitti:

        Tämä on aivan vastaava, kuin jokamiehenoikeuksista kiinni pitäminen.

        Yleiseen laituriin pisteään 10,-/yö, jengi maksaa mukinoitta, ensivuonna ilmestyy 20,- lappu ja seuraavana 30,-

        Saariston välimatkoilla (hitaalla veneella) rantautumispaikoista ei monesti voi valita, joten kilpailu siellä ei toimi.

        Mitä tarkoitat "yleisellä laiturilla" ? Eikö yllä ole juuri todettu, että satamaa ylläpitää yksityinen yritys ? Entä ovatko kaikki verovaroin rakennetut yhteysvenelaiturit "yleisiä laitureita, joihin kaikki saavat kiinnittyä ?

        Ihme marinaa. Eikö ole hyvä, että saaristossa on toimintaa ja yrittäjiä ? Kymppi on naurettavan halpa, ja PSS jäsenyyskin on tuossa huomioitu. Joissain paikoissa on vain laatikko, johon satamamaksu jätetään. Jätän maksun aina. Toivottavasti menee tarpeeseen.

        Jos haluaa Suomesta byrokratiahelvetin, jossa joka pykälää ja direktiiviä noudatetaan pilkulleen, voi toki valittaa tuosta kuitittomuudesta. Yleensä näillä palstoilla haluttaisiin vähentää byrokratiaa.

    • Örön uudet laiturit on myös verovaroilla rakennettuja. Niinpä ehdotan, että menet sinne, kun siellä on aivan täyttä ja oikein kovaan ääneen vaadit, ettei sinun tarvitsisi maksaa satamamaksua, kun olet sentään veronmaksaja.

      • Örössakävin

        Kävin parin tunnin ajan eikä toiste tarvi mennä. Järkyttävä satama ja vielä järkyttävämmät fasiliteetit.

        Ei mikään ihme että Suomella menee niin helvetin huonosti kun yksityisten yritysten laituritkin rakennetaan verovaroin.

      • aina.yksi
        Örössakävin kirjoitti:

        Minulta jäi Örö vielä tänä vuonna käymättä. Mutta todella monet kehut paikasta kuulin. Homma on siis mallillaan, kun löytyy se yksi valittaja joukkoon.

      • Minäkinkävinsiellä
        Örössakävin kirjoitti:

        Kävin parin tunnin ajan eikä toiste tarvi mennä. Järkyttävä satama ja vielä järkyttävämmät fasiliteetit.

        Ei mikään ihme että Suomella menee niin helvetin huonosti kun yksityisten yritysten laituritkin rakennetaan verovaroin.

        Minä kävin. Hieno paikka, hyvät palvelut, paljon nähtävää, opastettuja vaellusreittejä jne. Kannattaa pysähtyä parin tunnin sijaan pariksi päiväksi, niin ehtii tutustua koko saareen.

      • TuomasAH

        Jos laiturit rakentanut metsähallitus tuottaa voittoa 56M€ vuodessa, niin missäkohti on veroeuroja käytetty?

    • adhdadhdadhdjne

      Toivon että syksy ja sadekausi alkaa pian, jotta muutaman hellepäivän sekoittamat eivät kirjoittelisi tänne "ongelmistaan"

    • KasvaAikuiseksi

      Samat ihmiset, jotka vaativat itselleen kunnan verorahoilla rakennettuja laitureita ja säilytysalueita eivät siedä sitä, että verorahoja käytetään muidenkin hyväksi.

      • Hyväveli

        Verorahoja suoraan jonkun yrityksen omistajan taskuun? Joo, en siedä. Ei huvita maksaa kovia veroja jonkun hyväveli-sopimuksen vuoksi.

      • Minäkinolentyhmä
        Hyväveli kirjoitti:

        Verorahoja suoraan jonkun yrityksen omistajan taskuun? Joo, en siedä. Ei huvita maksaa kovia veroja jonkun hyväveli-sopimuksen vuoksi.

        Arvaa huvittaako maksaa veroja, kun paikat vuokrataan nimelliseen hintaa jollekin seutralle? Ne ei edes maksa veroa siinä missä firmat.

        Leikitään, että olet älykäs. Sinun mielestäsi yksityisen yrityksen pitäisi antaa palvelu ilmaiseksi koska se tarjotaan rakennelmassa, joka on julkisesti rakennettu. Jos sitä soveltaa vaikka julkisessa rakennuksessa toimivaan ruokalaan, niin siellä ruoan pitäisi olla ilmaista koska rakennus on verorahoilla tehty. Arvaa onko?

    • Kerttutäti

      Aloittaja on tyhmä köyhä kusipää. Tommosten pitäisi painua vittuun saaristosta öykkäröimästä.

      • SattuuhanSitäSuolessa

        Aloittaja on tyhmä köyhä kusipää.

        ei kovin originelli oivallus Suoli 24:ssä...

      • torkkkkket

        Miksi täällä ei enää ole mitään siivousta paikalla. Tuollaiset "kerttuset" tulisi poistaa välittömästi näiltä sivuilta.

      • Kerttutäti

        Ja pelkät nihilistit kuten sinä saisi jäädä?

    • terv.verohallinnosta
      • terv.verohallinnolle

        En ilmoita. Verotuksen aso on kohtuuton Suomessa eikä lisäeuroja tarvita, vaan verosyöttiläiden karsintaa.

      • matuthoitaa
        terv.verohallinnolle kirjoitti:

        En ilmoita. Verotuksen aso on kohtuuton Suomessa eikä lisäeuroja tarvita, vaan verosyöttiläiden karsintaa.

        Ja nousee entuudestaan, jos et ilmoita

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      122
      6069
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2140
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1962
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1153
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      69
      1145
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      1007
    7. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1007
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      922
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      897
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      765
    Aihe