Mistä sos tilanteiden pelko johtuu

Huono itsetunto. Ei luota itseensä. Siinäpä syy.

Minua ei hyväksytä sellaisena kuin olen. Niin en kai sitten täysin kykene itsekään hyväksymään. Kun vielä osaisi hahmottaa oikein se vikakohdan niin voisi tehdä jotain asialle. Nyt vaan menee solmuun ja sykkyrään myllätessä liikaa itseään ja suhteitaan. Kummallinen on toisten osa ja asema.

Sos tilanteiden pelko johtuu siitä että me elämme epäluonnollisessa yhteyskunnassa, mikä aiheuttaa monia mielenterveysongelmia.

Me olemme kehittyneet satojen tuhansien vuosien aikana elämään viidakoissa, niin kun me yhtäkkiä vaihdetaan ihan erilaiseen ympäristöön, se on luonnollista että monille tulee häiriöitä.

Muutama sata vuosi sitten sos tilanteiden pelkoa ei juuri ollut olemassa.

Jo 8000 vuotta sitten ihmiset ovat osanneet järjestäytyä suorittamaan yhteisiä suuria päämääriä. Ei voida siis sanoa että tässä on parissasadassa vuodessa hypätty viidakosta kaupunkiin.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1446531207637.html

Sosiaalisten tilanteiden pelko johtuu sielun älykkyydestä ja arvostuksesta muita kohtaan.

Sos-pelot johtuvat usein siitä ettei vanhemmilla ole ollut aikaa lapsilleen kehittyä sosiaalisiksi.
Toisekseen kasvatetaan samalla sapluunalla mitä itsekin on saatu lapsuudessa. Ei riittävää kannustusta.

Voi se johtua siitäkin, että muut eivät hyväksy ihmistä sellaisena kuin hän on.

Minä koen suurta epämiellyttävyyden tunnetta jos joudun olemaan tekemisissä vähääkään vieraiden ihmisten kanssa. Omaisistaakin voi vieraantua jos ei näe usein. Koulussa inhosin esitelmiä ja ne meni huonosti. Kavereita oli kuiteskin, kunnes tiet meni eri teille. Sitemmin olen saanut pettyä ihmisten käytökseen, eli luottamus on petetty. Nyt viihdyn itsekseni. Ammatin puolesta olen asiakaspalvelija ja se sujuu luonnostaan. Se ei varsinaisesti ole esiintymistä vaan vuorovaikutusta ja palvelua. Olen ollut siinä niin hyvä, että olen kohdannut kateutta muiden työntekijöiden taholta, jonka takia olen joutunut vaihtamaan työpaikkaa. Olen ollut työttömänä ja sinä aikana olen vieraantunut ihmisistä entisestään. Kaikki nämä ovat vaikuttaneet sos. tilanteiden fobiaan.

Mulla sos.tilanteiden pelko yhdistyy ahdistuksen tunteeseen. Kartan ihmisiä koska sanojen hakeminen ja muisti tökkii välillä hemmetisti. Autonominen hermosto yliherkkä ja välittäjäaineet päässä sekasorrossa.

Sosiaalisten tilanteiden pelko johtuu sosiaalisesta kykenemättömyydestä ja huonoista kokemuksista.
Kaikenlainen sosiaalinen toiminta auttaa. Pikkuhiljaa voi alkaa ihmetellä etä mitä edes pelkää.

Oma kokemukseni "pähkinän" kuoressa: Olin lapsena hirveän ujo, johtuen osittain toki jo synnynnäisestä luonteestani, jollehan itse ei mitään mahda, mutta suuresti myös varmasti siitä, että näin jälkeenpäin ajatellen minut on kasvatettu aivan liian "pumpulissa". Ala-asteen ja varsinkin ylä-asteen pakolliset esitelmänpidot on syöpyneet muistiini; jännitin niitä etukäteen jo monta viikkoa ja itse esitelmän pito oli yhtä tuskaa, kun ei paperit meinannut pysyä käsissä tärinän vuoksi luokan edessä.

Elämäni parhaimmat vuodet olivat peruskoulun jälkeen jatko-opiskelujen aikana. Kavereita oli mukavasti (oli siihenkin asti aina ollut) ja itsetunto korkealla. Kunnes....... yhtenä päivänä, opiskelujen ollessa jo loppusuoralla, sain aivan yllättäen paniikkikohtauksen täysin puskien takaa, ollessani ruokatunnilla. En pystynyt syömään keittoani, kun en tärinältäni saanut lusikkaa nousemaan suuhun asti. Siitä päivästä alkaen aloin välttelemään ruokataukoja, vedoten kaikenmaailman naurettaviin tekosyihin ja kärsin loppupäivän nälissäni.

Myöhemmin äitini sai selville ongelmani, kun yhtenä päivänä lusikkani tärisi hänen edessään. Tajus kaiketi ongelmani samantien, kun myöhemmin kertoi itse kärsineensä aivan samasta nuorempana. Kävin lääkärissä, sain ensiapuun betasalpaajat, joita vieläkin käytän silloin tällöin. Mutta tänä päivänä mietin, miksi minä? Tää ois aivan liian pitkä juttu kokonaan kerrottavaksi, mutta lyhyesti vielä tähän loppuun sanon, että jännittämiseni on pilannut yhden pitkän parisuhteeni, sekä lukuisia ystävyyssuhteita ja tänä päivänä elän vain päivä kerrallaan.

Jos joku jaksoi lukea tekstini loppuun asti ja haluaa vertaistukea tai vaan jonkun, jolle avautua, jonka kanssa keskustella, niin laittakoon s-postiosoitteensa. Minä jaksan kuunnella ja kirjoitella!! :)

En lukenut edes loppuun alkuperäiskirjoitusta. Ainoastaan kysymyksen : Miltä sos.fobia tuntuu. Anna kun kerron. Olen joutunut jättämään hyvin palkatun työni tämän takia. Olen eristäytynyt sosiaalisista tilanteista, en pysty menemään oman rakkaani vanhempien luokse vaikka pyytävät vieläkin vuosien jälkeen. Olen turvautunut alkoholiin monesti. Onneksi työni olen tehnyt kunnialla ja tietysti ilman alkoholia mutta kahvitilanttet…olen ollut mestari keksimään selityksiä miksi en niihin osallistu. En halua edes tietää, mitä työkaverini minusta ajattelevat. Tämä on vain pieniä esimerkkejä mitä tämä sairaus tekee. Lääkkeet eivät minua ole auttaneet. Tämä invalidisoi minua, on vaikeaa lähteä ihmisten ilmoille vaikkei paniikkihäiriötä olekaan. Eniten satutaa, että ihmiset luulevat, että olen kylmäkiskoinen kun en osallistu yhteisiin tapahtumiin, oli se sitten vaikka hautajaiset (siitäkin laistin kun rakas enoni kuoli). Sosiaalinen fobia on myöskin sairaus jota kaikki psykiatrit eivät ymmärrä, huomattu on.

Mulla ainakin ahdistuneisuushäiriöön liittyvä sosiaalisten tilanteiden pelko on tullut ensin paniikkihäiriön kautta, kun alkoi saamaan todella pahoja huimauskohtauksia ensin kaupan kassatilanteissa, sitten tietokoneella luokkahuoneessa, esiintymistilanteissa ja sitten jopa koulun ruokalassa. Alkoi pelottaa mille ulospäin vaikutti niissä kohtauksissa ja sitten menin vaan jotenkin lukkoon kun hävetti. Taustalla oli elämäntilanteen muutos, siirtyminen itsenäiseen elämään sekä myös runsasta alkoholin käyttöä niinä aikoina. Myös perintötekijöissä on jonkin verran sos. jännittämistä.

Paniikkihäiriö parani, mutta ahdistuneisuus jäi ja jopa paheni ulkoisten paineiden myötä, koska ei ole koskaan hyväksytty monissa piireissä sellaisena kuin olen. Olen kohdannut paljon kateutta monista eri syistä ja jopa vihaa. Piti jotenkin alkaa suoriutumaam sosiaalisista tilanteista erityisen hyvin näyttääkseni että olen oikeasti ihan hyvä ihminen vaikka olen mielestänne vääränlainen tai joku kokee minut uhkaksi. Siis pinttynyt kuva siitä omassa mielessä, että olen vääränlainen joten minun täytyy koko ajan olla varuillaan etten loukkaisi ketään.. :(

hylkäämisten ja kateuden vuoksi olen sairastunut, enkä tiedä mitä voisin muka vielä tehdä, kun kaikki kerrat kun olen rentoutunut ja osannut alkaa taas olla oma itseni olen päätynyt samaan tilanteeseen, missä joku ottaa minut silmätikukseen.. Onneks lääkityksellä pystyy toimimaan, mut ei senkään kanssa ihmiskontakteihin aina pysty normaalisti. Herkkyydelleni en oikein voi mitään, se on osa minua. Enkä koe tarvetta vittuilla kellekään turhanpäiväiselle ihmiselle takaisin. Mut itseluottamuksen ne osaa syödä.

Kumpa tietäis miten sais keinoja ja vahvuutta tätä ongelmaa vastaan ja sais tuntee olevansa turvassa.

Ja alkuperäiseen kysymykseen: minä kyllä hyväksyin itseni sellaisena kuin olin ja hyväksyn nykyäänkin lukuunottamatta tätä sos. til. pelkoa. Muut eivät hyväksyneet.

Ps. Psykiatrin mukaan alkukantainen pelonsäätelymekanismi joka aikoinaan laitto liikkeelle uhkaavissa tilanteissa esim. villieläimen kohdatessa "pakoon!"-tyylisesti, eli syke nousee hetkessä ja jalat alle, toimii vituilleen. Totta on et yhteiskunta on tavallaan niin keinotekoista ku vittupäidenkin kanssa joutuu tulee toimeen vaikka alkukantainen reaktio olisi vältellä epämiellyttäviä lajikumppaneita.

Uskoisin, että koulukiusaamisella on suuri merkitys, että sosiaalisten tilanteiden pelko kehittyy ja siitä joutuu kärsimään koko lopun elämään. Koulukiusaaminen saa aikaan sen, että oman arvon tunto katoaa, tunnet olevasi hyljeksitty, et kelpaa mihinkään, eikä kukaan välitä sinusta ym. Olen itse koulukiusattu ja siitä on jääneet traumat koko lopun elämäksi.
Sillä on osaltaan vaikutusta, että olen nyt yksinäinen, koska en uskalla lähestyä naisia, sillä menen täysin lukkoon, kun nainen on lähettyvillä. Koen, että jos yritän lähestyä naista, niin en edes usko, että kelpaisin naiselle, tekisin vain itseni naurunalaiseksi ja nolaisin tilanteen.
Tällä viikolla kaupassa käydessäni huomasin viehättävän naisen, mutta kun sosiaaliset tilanteet naisia kohtaan ovat minulle mahdottomuus, niin ei siitä tule sitten yhtään mitään ja jälkeenpäin asia vaivaa ja miettii, että taasko näin piti käydä.
Usein ajattelee, että olisi parempi, ettei kävisi enää missään, kun tulee vain paha mieli. Aloiteen tekeminen naisen suhteen on minulle mahdottomuus. Jos pitäisi valita aloitteen tekeminen vai sodassa tykistökeskityksen läpi juokseminen, niin valitsisin tykistökeskityksen läpi juoksemisen, se olisi paljon helpompi valinta.