Elikkä pistin ostoilmoituksen PlayStation 3 laitteesta. Myöhemmin s postiin oli kilahtanut Kari Paananen nimellä oleva kirje. Hän tarjosi konetta kahdella ohjaimella posteineen 60e :D Sanoin hänelle että lähetän ensi viikolla rahat tilille niin tehdään kaupat. Tämän jälkeen hän rupesi ruinaamaan edes 30e euron etumaksua että voi laittaa paketin postiin, ja maksaisi loput sitten joskus :D Tiesin tässä vaiheessa jo että kaveri kusettaa täysillä. Pyysi koneesta kuvia niin kaveri lähetti yhden missä kuva koneesta ja ohjaimesta. Tätä kuvaa en mistään googlettamalla löytänyt, joten pyysi toista jossa näkyy toinenkin ohjain. Nyt hän lähetti kuvan uudestaan koko koneesta kahdella ohjaimella. (Toisessa kuvassa muuten heillä näkyi parkettilattia ja toisessa joku tumma) Mutta jees! Kovan työn jälkeen löysin samaisen kuvan jostain saksalaiselta torin tapaiselta sivustolta. Kiinni jäi! Nooh jätin tämän koko jutun sitten tähän, kunnes eilen pienessä pöhnässä ajattelin soittaa kaverille 046 8477250 (prepaid kas kummaa). Oli muuten tämänkin numeron haalimisessa vaikeuksia keskustelujemme ohessa. Kaveri ensin laitteli viestiä, että ei voi vastata kun kuulemma on lapsensa kanssa hop lopissa ja että rahat tilille vaan FI7910813500057827 Nordea. Olin siis aloittanut keskustelun kysymällä että voinko soittaa hänelle, jotta kysyisin ensin tuotteesta ja uskaltaisin lähettää rahat tilille. En siis maininnut muuta kuin sanan tuote. Hetken päästä hän kuitenkin soitti ja aloin kyselemään perus onko hyvässä kunnossa jne. Sitten kysyin häneltä että mikäs sen tuotteen tarkka malli on, kun ei ollut hajuakaan siitä mitä olin edes "ostamassa". Tämän kysymyksen jälkeen syvä hiljaisuus iski ainakin 5 sekunniksi. Sitten hän kysyi että tarkoitanko pc4? Tai iPhone 6. Mikäköhän tuo pc4 kin oikein on? Sanoin vain että juu. Kertoi vain että huippukunnossa on ja rahat tilille niin laittaa heti postiin ja että saisin muka paketin heti uudeksivuodeksi. Hetken tätä pelleily jatkettuani sanoin kaverille, että olen tehnyt siitä rikosilmoituksen. Luuri lävähti korvaan.
Mun teksti saattaa olla aivan päin vittua kirjoitettu, koska istuin paskalla samalla sitä puhelimella näpräten. Toivottavasti ymmärrätte jotain.
Tori.fi huijari liikenteessä!
14
879
Vastaukset
- Juuuuuhhh
Unohdin muuten mainita että nauhoitin sen puhelun.
- Juuuuhhh
Tää sama kaveri soitti uudestaan ja alkoi kauppaamaan pelikonetta ;D Ei vittu että ihminen voi olla vammainen ja typerä.
- Yritystä
Sama tilinumero ja puhelinnumero mutta nimi oli nyt Lasse Paananen ja yhteydenotto tuli nettimarkkinan kautta.
- Juuuuhhh
Ei jumalauta! Eikös tuo jo jonkin sortin rikosnimikkeen täytä vaikka ei rahoja ole lähettänytkään? Ja kyllähän poliisi saa selvitettyä tili numeron kautta kuka tämä ketku on.
- kastässä
Pohjanrinteentie 8A1 40270 Palokka
Kari Tapani Paananen- Latelammas123
Onko varmasti tuo tyyppi?
- kastässä
Kyllä on.
- Latelammas123
Kiitos tiedosta! Miten löysit kyseisen tyypin?
- kastässä
Tieto on kaikkien saatavilla. Syntynyt -93. Olen käynyt jo parikertaa kylässä mutta ei ole ollut kotona. Mutta vielä se löytyy...
Voit tulla mukaan jos koet sen tarpeelliseksi.- Latelammas123
Mielelläni voisin vaikka tulla! Onko se sua siis kusettanut pahastikin?
- kastässä
Muutaman euron mutta periaattesta haen rahat takaisin.
- Latelammas123
Toi paskiainen näyttäis asuvan jossain juopoille tarkotetussa rivarissa. Koska olet menossa sinne?
- kastässä
Koska sulle sopis.
- Latelammas123
Mulle on ihan sama!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 841255
- 561211
Mies mä oon ihan helppo
Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...311110Mies olen aika erakko nykyään
Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä39844Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?
Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.121719- 25655
- 12477
Eikös se mene niin että Jumala loi maailman ihmisille eikä päinvastoin
joten saatana yrittää vääristää ja jota nyt vouhotetaan??? https://keskustelu.kaksplus.fi/threads/bovaer-tutkimuksissa-89457Puuilo pittäis tulla Haapaveelle
Kaikki perskatti menee ylivieskaan ja ei Haapaveelle! Miksi ? Ylivieskaan on tullu monet liikkeet ja lissää tullee. Mitä38336Vielä vähän lirttinkiä
tuonne, lirttinkiä sinne, hämmennystä tuohon, sekaanusta tänne, no nii, eiköhän se ala oleen sillä silivoplee taas tältä5214