Kustantamon valta

Noin 1100 jonossa ja 10 pääsee läpi. Että siinä todelliset luvut.

Vai että tarkoitus saada nuoret pojat lukuharrastuksen pariin. Meinaatko ettei kukaan muu ole yrittänyt? Nuortenkirjallisuus on vaikein laji. Tarjontaa on paljon ja myyntimäärät pieniä. Että onnea.

Suomessa on niin paljon kustantamoja, erikokoisia ja erityyppisiä, että kannattaa ensin tutustua niihin ja ottaa reippaasti yhteyttä. Huomannet nopeasti, että käsitykseksi papintyttäristä on naurettava. Varmasti käsikirjoitukseksi on kuitenkin raikkaampi ja rohkeampi. Suomessa julkaistaan valtavasti kirjoja verrattuna esimerkiksi Ruotsiin. Osa myy hyvin, osa ei löydä lukijoita. Kirjoittajien mielestä syy on tietenkin näissä papintyttärissä, mutta joskus käy niin, ettei se oma mestariteos kuitenkaan kiinnostakaan lukijoita. Aina on mahdollista tehdä myös omakustanne. Vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia riittää, mutta omaa asennettakin kannattaa tarkistaa. Täällä haukutaan lässyttäjiä, mutta mitä tämä keskustelu on muuta kuin negatiivista lässytystä? Onnea matkaan teille, jotka kirjoitatte! Se on aina merkityksellistä, on se sitten harrastus, ammatti, terapiaa, kirjallisuuden uudistamista - tai kaikkia näitä.

Tunnen monia "papintyttäriä", jotka ovat kustantamoissa töissä. He valtavasti ja kaikentyyppistä kirjallisuutta, mutta jokaisella on toki oma makunsa. Siksi kannattaa luetuttaa omaa mestariteosta monessa kustantamossa. Ja se täytyy vielä sanoa, että jokainen tuntemani papintytär on keskimäärin parempi kirjoittaja ja suhtautuu positiivisemmin ympärillä oleviin ihmisiin kuin näiden keskustelupalstojen kommentoijat.

Koska olen ollut paljon tekemisissä näiden "papintyttärien" kanssa, päätän antaa vielä vinkin, koska ilahduttaa, että täällä keskustellaan kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta. Moni luulee (joka ei kauheasti lue), että suomalainen kirjallisuus on kauhean kesyä ja kilttiä ja joidenkin kukkahattutätien (mikä on muuten kliseisistä lokeroinneista typerin) muokkaamaa. Näin ei kuitenkaan ole. Kirjallisuutemme on täynnä sukuja joissa ihmiset ovat toisilleen näkymättömiä, perheitä joissa kukaan ei puhu tärkeistä asioista, pomoja jotka kiusaavat, kumppaneita jotka käyttävät hyväksi, pettävät ja jättävät. Löytyy huumeita, murhia, petoksia, rikoksia, roisia seksiä, seksin puutetta. Kaikkea todella ankeaa ja pimeää. Toki usein upeasti tarinaksi kirjoitettuna. Ja tietenkin näistä aiheista tullaan julkaisemaa kirjoja aina, onhan pimeys osa elämää. Mutta jos todella haluat yllättää lukijan ja tuoda suomalaisen kaunokirjallisuuteen jotakin uutta, tuopa keskiöön onnellinen perhe, kaiken ylittävä ystävyys, ilo, rakkaus, sen monimuotoisuus. Ja sellaisen risteyskohdat, joissa päähenkilö päättääkin tehdä jotakin muista motiiveista kuin ahneudesta, himosta ja vallanhalusta? Miten olisi hellyys, aito ilo, rajoja rikkova rakkaus, toisen onnen asettaminen oman edelle? Se vasta olisi radikaalia! Jopa kasvaville pojille!

Rohkeutta peliin siis! Kirjallisuudessa puukotetaan selkään ja viilletään ranteita auki todella usein. Selän silittäminen on harvinaisempaa, mutta emme me toisaalta kauhean helliä ole tässä maassa toisillemme. On helpompaa lässyttää joistain kuvitteellisista papintyttäristä ja haukkua joelhaahteloita kuin kirjoittaa hyviä lauseita ja tarinoita, joissa joku uskaltaisi joskus tulla lähelle eikä vain repiä rikki (ihmissuhteita, itseään, yhteiskuntaa).

Hyvää pääsiäistä ja kirjoittamisen iloa!

Kommenteistasi päätellen, et lue kovinkaan montaa kirjaa vuodessa.

Suomessa toimii aktiivisesti pari sataa kustantajaa. Kuinka monen eri kustantajan kirjoja luit viime vuonna?
Kirja-ala on Suomessa tällä hetkellä moninaisempi kuin koskaan ennen ja kirjoja tekee moninaisempi joukko ihmisiä kuin koskaan ennen.

Kannattaa tarkistaa faktat: "Pienenevät kirjaostot nakertavat käsitystä suomalaisista lukevana kansana. Väestömäärältään tuntuvasti isommassa Ruotsissa julkaistaan melkein puolet vähemmän kirjoja kuin Suomessa, mutta kirjaostojen määrä on lähes kaksinkertainen." Tästä kertoo moni tilasto ja artikkeli, edellä mainittu sitaatti on tästä jutusta: http://www.kiiltomato.net/loytyyko-talle-kirjalle-lukijoita/

Olen seurannut läheltä niin kirja-alaa kuin ammattiurheiluja, ja koen, että suurin ero Suomen ja Ruotsin välillä on asenne oman maan kansalaisiin. Ruotsissa kannustetaan ja iloitaan toisten menestyksestä. Suomessa lytätään ja ollaan epäluuloisia. Jos joku nousee jalustalle, pian ollaan iltapäivälehtien palstoilla äänestämässä, jääkö lupaus tähdenlennoksi tai onko luvassa totaalinen romahdus. En haluaisi puhua huonosta itsetunnosta, ehkä se ei ole sitä, mutta jokin meitä kaihertaa. Siinä missä ruotsalaiset iloitsevat vähän pienemmistäkin menestyksistä, meille riittää vain kultamitali. Ja kuten tiedämme, siitä että puristaa mailaa liian lujaa, ei seuraa mitään hyvää - ei kirjallisuudessa, urheilussa eikä elämässä yleensä. Vähän rennommalla menolla ja iloisemmassa ilmapiirissä voisi syntyä enemmän kaikenlaista menestystä - ja ennen kaikkea, ihmiset voisivat paremmin.

En tunne henkilökohtaisesti ainuttakaan kustannustoimittajaa, mutta olen nähnyt heitä aika paljon kirjallisuusmessuilla ja kirjastoissa ja vastaavissa tilaisuuksissa. Omasta hylsyn saaneesta kässäristäni sain palautetta yhdeltä kustannustoimittajalta, tämä oli todella lukenut kaiken, mutta rima ei ihan ylittynyt. Kukaan edellä mainituista ei tuo mieleen tässä tarkoitettua halveksittavaa papin tytärtä.

Mitä vikaa on olla papin tytär? Minusta se olisi hienoa. Minulla ei ole ikinä ollut isää, isyyttä ei ole selvitetty. Papin tyttärellä on todennäköisesti kulttuuripitoinen kasvatus ja toiset huomioon ottavat käytöstavat. Ja jos hän ei ole pelkästään menneisyytensä tuota, vaan on kehittänyt persoonallisuuttaan jatkuvasti, hän on jotain enemmän kuin lapsuudenkotinsa kenties hieman yksipuoliset ja ahtaat arvot.

Jos olisin papin tytär, niin luultavasti kuuluisin kirkkoon. Erosin vähän sen jälkeen kun tulin täysi-ikäiseksi, aikana jolloin kukaan tämän viestin lukija ei ollut edes syntynyt.

Papin tyttären vastakohdalla tarkoitetaan tässä ilmeisesti henkilöä, joka pystyy lukemaan tekstiä, jossa on sana mulkku viidesti samalla sivulla ja kaikki ruumiinnesteet eriteltyinä yksityiskohtaisesti. Arvelen, että joka ainut kustannustoimittaja pystyy. Mutta lopettaa lukemisen aika sukkelaan ja huikkaa kollegalleen naapurihuoneessa, että taas tätä samaa paskaa, onko tätä mössöä sunkin koneellasi, miksei ihmisillä ole itsekritiikkiä? Hei, mennään ottamaan kaljat tai mieluummin kahdet , ei tätä työtä selvin päin kestä.

Ei papintyttären uhriksi päätymistä kannata pelätä. Suomalaiset kustannustoimittajat eivät ole mitenkään tiukkapipoisia, eikä suomalainen kirjallisuus ole erityisen kilttiä. Riski siitä, että nimenomaan kustannustoimittajan tiukkapipoisuus on julkaisun este eliminoituu sillä, että lähetät tekstisi tarjolle usampaan kustantamoon.

Jos hylsy tulee, niin syy siihen on jossain aivan muualla kuin siinä, että olet kirjoittanut vitun juuri niin kuin se lausutaankin. Tai siinä, että kirjasi sisältää seksiä ja/tai väkivaltaa. Ei tule äkkisältään mieleen ensimmäsitäkään väkivallan tai perversion muotoa, johon en olisi törmännyt suomalaisessa kirjallisuudessa.

Todennäköinen syy hylsylle on se, ettei käsikirjoituksella nähdä olevan riittävää kaupallista pontentiaalia, raha on suurille kustantamoille useimmiten se merkittävin tekijä uusia kirjailijoita valittaessa. Kustantamot sanovat asian kirjoittajalle yleensä hieman pehmeämmin todeten, ettei käsikirjoitus sovi heidän tämänhetkiseen kustannusohjelmaansa. Tiettyihin genreihin tai tyylilajeihin erikoistuneiden pienkustantamoiden kautta on helpompi saada läpi myös kapeammalle lukijakunnalle suunnattuja teoksia, mutta kaiketikin olet pyrkimässä "valtavirtamarkkinoille", jos aiot saada jopa nuoret pojat lukemaan. Joka tapauksessa onnea käsikirjoituksellesi.

Aloittajalle sanoisin, että ei kannata suunnata teostasi millekään tietylle lukijakunnalle (sillä tavalla tuotetaan kehnoja käsikirjoituksia), vaan jättää kohderyhmä kustantamon pohdittavaksi. Kirjoita kirja, jonka kuka tahansa kirjallisuuden ystävä voi lukea ja jonka itse haluaisit lukea. Sen jälkeen lueta kirjaasi mahdollisimman monella, mielellään tuntemattomilla lukijoilla ja mieti vielä kerran, kannattaako käsikirjoitusta vielä lähettää.

Aihe, tyyli, genre tai käsittelytapa eivät ole julkaisemisen esteenä, sen takaa suuri määrä erityyppisiä kustantamoja Suomessa. Jos käsikirjoitus on taitotasoltaan riittävä, se löytää varmasti kustantantajan, niin paljon täällä julkaistaan nykyään. Pelkästään esikoiskirjoja 60-90 vuodessa (omakustanteita ei tuohon lukuun ole laskettu).

Olen luullut että "papintytär" ja "maisterisnaiset" ovat jonkun koiranleuan keksimiä, kun on tullut hylky toisensa perään ja kirjeen lopussa on ollut koukeroinen naisen nimi :-)

Mutta kai siihen sisältyy jokin kansallinen ellei globaalinenkin totuus.

Veikko Huovinenkin kirjoitti seuraavasti novellissaan, kun hänen mielestään julkaisukelvoton käsikirjoitus oli sittenkin julkaistu:
"Ehkä hassuinta oli, että monet varttuneetkin kirjallisuusihmiset yltyivät ylistämään kirjan >>raikkautta, visuaalisuutta ja runollisuutta>>, ja näiden kiittäjien joukossa oli lukuisia piukeita vanhapiikamaistereita."

Jos on jo valmiiksi ottanut marttyyriasenteen kustantamojen suhteen, niin kannattaa suosiolla jättää kässäri lähettämättä.

Kukaanhan ei nimittäin pakoita julkaisemaan kustantamon kautta. Jos itse tiedät paremmin mikä myy kuin "papintytär" ja olet kirjoittanut mestariteoksen joka varmasti revitään käsistä, niin sitten ei muuta kuin omakustantamaan. Se on nykyään hävettävän helppoa, yksinkertaisimmillaan voit julkaista vaikka blogissa tai facebookissa jos et muuta jaksa. Ja sieltähän ne nuoret pojat löytyvät, eikä kirjakaupoista tai kirjastoista.

Jännästi täällä aina kuitenkin epätoivoisesti halutaan nimenomaan suuren kaupallisen kustantajan leipiin, vaikka seuraavassa lauseessa haukutaan ne kelvottomiksi ja kehitellään kaikenmaailman salaliitteorioita selittämään miksei se oma kässäri kelvannut....