Vanhaan suomalaiseen kulttuuriin taisi kuulua se, että ei saanut kehua, ei ylpeillä, eikä edes antaa aihettaa ylpeilyyn. Moniko teistä on kasvanut sellaisessa ympäristössä? Vai oliko koti jo vähän sallivampi näiden suhteen?
Josta seuraa kysymys, että kehutko itse muita?
Ja jos seuraavaksi vaikka vaikka vaikeutetaan vähän, kehutko koskaan vieraita ihmisiä?
Ja vielä kohti pahempaa mennään, osaatko ottaa kehuja vastaan?
Kehutko???
80
849
Vastaukset
- KiitostaVaan
Kehun mielelläni, jos näen siihen aihetta. Osaan myös ottaa kehuja vastaan.
Kiitosta Vaan kommentista :) Et paljon jättänyt varaa keskustelulle, ei tähän voi paljon vastata kuin Hyvä sinä!
Meillä ei ole kyllä katsottu omakehua hyvällä. Leuhotukseski on katottu :).
Mut toisia saa kehua ja kehunkin. Tosdin tuntemattomia en kauhean usein kehu, kehu vaatii kuitenkin jonkinsortin tuttavuuden.
Kehujen vastaanotto on antajasta riippuen joksus jopa kiusaannuttavaa.- 1eero
Kehuttu voi ylpistyä.
Kalalle lähtijälle ei saanut toivottaa hyvää kalaonnea. 1eero kirjoitti:
Kehuttu voi ylpistyä.
Kalalle lähtijälle ei saanut toivottaa hyvää kalaonnea.No tuohan se oli ajatus, tyhjää ylypistyy jos kehutaan. Ja jos ihtiään kehui ni kyllä heti osoitettiin paikkaa maan pinnalla :D.
Veikös toivotus kalaonnen?- 1eero
Omiks tarpeiks tullu vaikseuksitta, kalanpyytäjä"pyytää kalaa ! Keltä ?
1eero kirjoitti:
Omiks tarpeiks tullu vaikseuksitta, kalanpyytäjä"pyytää kalaa ! Keltä ?
Antilta ja Pekalta:
Anna Antti ahvenia Pekka pieniä kaloja.Niin, se omakehu haisee. Saattaa mennä ittensä "mainostamiseksi " välillä. Pröystäileminesta ei varmaan kukaan tykkää. Toisaalta, jokaisella on hyvät ja huonot puolet, hienoahan se on jos tuntee omat vahvuudet. Sitä voidaan peräti kutsua karismaksi mun mielestä. Onko se siis sittenkin vaan kiinni sosiaalisista taidoista, että kuka osaa tuoda itsensä oikealla tavalla, ja kuka ei?
hmp.f kirjoitti:
Niin, se omakehu haisee. Saattaa mennä ittensä "mainostamiseksi " välillä. Pröystäileminesta ei varmaan kukaan tykkää. Toisaalta, jokaisella on hyvät ja huonot puolet, hienoahan se on jos tuntee omat vahvuudet. Sitä voidaan peräti kutsua karismaksi mun mielestä. Onko se siis sittenkin vaan kiinni sosiaalisista taidoista, että kuka osaa tuoda itsensä oikealla tavalla, ja kuka ei?
No näinpä. Varmaan riippunee siitäkin missä yhteydessä kehaisee ihteensä ja kehuuko jatkuvasti minä minä mniä minä kuten esim Facebookissa kaikki valokuvat on itsestä edestä ja takaa.
Tässä kun patsastelee aukkoja kattellen niin pakko sanoa et mitä enemän kattelee palstalle tulevii alotuksia niin sen paremmalle näyttää hunksin riimit .
Suhtaurun kovinkin epäillen kehuihin.Ancelina kirjoitti:
Luulen kehumisessa joskus olevan taka-ajatusta mukana.
Nii. Jotkut kehut katsotaan jopa pers nuol :)
siilimuori4 kirjoitti:
Nii. Jotkut kehut katsotaan jopa pers nuol :)
Vaikka niinkin, mutta voi olla sellainenkin ajatus, että nyt kun mä oikein kovasti kehun, niin saa toisen entistä enemmän yrittämään. Ihan positiivisella tarkoituksella.
Ancelina kirjoitti:
Vaikka niinkin, mutta voi olla sellainenkin ajatus, että nyt kun mä oikein kovasti kehun, niin saa toisen entistä enemmän yrittämään. Ihan positiivisella tarkoituksella.
Juu. Lasten kanssa aikoinaan ainakin koettua. Ootpa reipas ja teitpäs hienosti.
siilimuori4 kirjoitti:
Juu. Lasten kanssa aikoinaan ainakin koettua. Ootpa reipas ja teitpäs hienosti.
Tehoaa se vanhempiinkin, etenkin miehiin.
Ancelina kirjoitti:
Tehoaa se vanhempiinkin, etenkin miehiin.
Tuo varmaan riippuu kehusta. Ei saa olla liian läpinäkyvän tarkoitushakuista. Js ei mies nyt sitten ole ihan pöllö :).
siilimuori4 kirjoitti:
Tuo varmaan riippuu kehusta. Ei saa olla liian läpinäkyvän tarkoitushakuista. Js ei mies nyt sitten ole ihan pöllö :).
Oikeanlainen kehuminen onkin taitolaji ja siihen harjaantuu vuosien myötä. Etenkin fiksun miehen kanssa täytyy edetä varovasti :)
Ancelina kirjoitti:
Oikeanlainen kehuminen onkin taitolaji ja siihen harjaantuu vuosien myötä. Etenkin fiksun miehen kanssa täytyy edetä varovasti :)
Nii, se on se naisen vaisto :D
Koti-kiusattu. Tätä ryhmää on vaikeaa miellyttää, niin vaikeaa että miksi edes yrittää? Teit mitä vaan, niin aina jostain tulee turpaan.
hmp.f kirjoitti:
Koti-kiusattu. Tätä ryhmää on vaikeaa miellyttää, niin vaikeaa että miksi edes yrittää? Teit mitä vaan, niin aina jostain tulee turpaan.
hooämpeeäffä
Minä tarkennan nyt tarkkana
Tokaisuni ei ollut sinun aloituksiasi vastaan ,kuulut kehuttavien listalle
Kehua on jotenkin kumma sana...
Etsin hyviä asioita ympäriltäni, ja jos aihetta kiitokseen löytyy, niin tuon sen kyllä julki. Ylenpalttinen kehumisen retostelu ei oikein sovi kuvioihini.
Se on kehumisenkin kanssa sama kuin moittimisen, se tehoaa parhaiten jos sen tekee kahden kesken ja kuiskaillen ja asiallisesti perustellen. Turha kummastakaan on tehdä suurta numeroa.
Kehuminen on hyvä konsti saada jotain aikaan, kehumalla toista saa hänestä parhaat puolet esille ja joskus kannustaa uusiin suorituksiinkin.
Se joka onnistuu tietää sen varmasti itse ja jos sitten menee kehumaan niin voi tuntua falskilta kehuminen silloin.
Kotona ei pahemmi kehuttu ei moitittu, omat pennut on kyllä tarpeen vaatiessa kehuen neuvottu eteenpäin.
Nykyään jos saan hyvää palvelua niin kyllä kehun jos nyt asiallista kiittämistä ja palutteen antamista voi kehumiseksi sanoa.- Uskomatontotuus
Totuus täytyy joskus uskoa
- hoit_su
Olen myös kasvanut ympäristössä jossa ei paljon kehuja jaeltu. Surkea itsetuntohan siitä oli seurauksena, itsetuntoa olen sitten parannellut kaiken ikäni. Olen opetellut kehumaan lapsiani, ettei heidän tarvis samaa huonommuuden tunnetta kantaa koko ikäänsä.
Ja nyt kun olen tarpeeksi vanha, että saan aika pitkälti tehdä mitä lystään olen opetellut uuden tavan. Jos vastaantulijassa on jotain "kehumisen" aihetta, niin sanon sen. Onpa sinulla nätti pusero, ihana koira sinulla, kylläpä tyttäresi on nätti yms. Ja kovasti väitän, että kyllä ihmiset ilahtuu tällaisesta, kukaan ei ole näyttänyt loukkaantuneelta tai pahastuneelta. Olen siis 50-luvulla syntynyt nainen, vuoden verran ollut eläkkeellä.
Tämmösiä ajatuksia sunnuntain ratoksi☺Kyllä mäkin kehun lapsiani, ja oikein löytää sellaisen osuvan kehun, on ihanaa nähdä kun silmissä syttyy hymy.
Onko sulle tullut kehumisillesi vastaukseksi vähättelyä, kuten "tää nyt on tällainen lumppu vaan" tai "hän on isänsä näköinen" tai jotain muuta :)
- korppis1
Huomenta@ Eilen kehuin itseäni ja kuopusta. Perjantaina kehuin (kiitin) tosi hyvästä palvelusta, jota sain mainostoimistossa. Kehun jos on aihetta. Opin jo kotona kannustusta kehumisella. Olen siirtänyt sen lapsiini. Kehumista pidän kannustamisen. Tyhjän päiten en kehu.
Muualla maailmassa on kehuminen saattaa kuulua vahvasti kulttuuriinkin. Sellainen Varmuuden-vuoksi-kehu ei oikein istu suomalaiselle. Pitää olla sielu mukana, ja vilpittömyyttä.
Kiinalaisen kanssa olen huomannut että saattaa tulla peräti kehumis-sota :)) kuuluu tapoihin aina pikkasen kovemmalla kehulla takaisin. Kerran menin hölmöyttäni kehumaan yhtä yhteistyökumppania, kun hän teki työnsä hyvin ja täsmällisesti, ja nimenomaan duunissa tulee enemmän armotonta kritiikkiä. Tajusin että ehkä ei ollut hyvä idea kuitenkaan, kun hän loppujen lopuksi rupesi rakastamaan äitiäni ja isäänikin, ja toivotti meille kaikille paljon rahaa ja terveyttä.
- Kyl-minä-ja-muut
Ennen-minkin alkaa olla havaintoja ihmisistä, joiden omakehu ajaa muiden kehujen ylitse. Minä-kulttuuri on noussut melkos korkealle.
Kyllä kehut saa joka kehut ansaitsee. Itseänikin olen kuullut kehuttavan ja kyllä, osoite on ollut kohdallaan :) Minä hieman vierastan "kehua" sanaa samoin kuin Rosaliin. "Kehua" ja "haukkua" ovat molemmat mielestäni negatiivisesti ladattuja sanoja, Toisaalta en tiedä mikä sana korvaisi kehua- sanan ilmaisemaan spontaania positiivista palautetta.
Kannustan, kiitän ja annan positiivista palautetta mielelläni ja usein. Ilman sen kummempia taka-ajatuksia. Kuuluu arkipäivään. Olen julistanut jantelain ja turhan, epämiellyttävän itsensä ja muiden alentamisen pannaan huushollissani ja elämässäni ja yritän parhaani mukaan seurata jonkun viisaan sanoja "ellei sinulla ole mitään positiivista sanottavaa niin pidä läpesi kiinni". Eihän se aina onnistu, mutta kun on kysymys ihmissuhteista niin kyllä positiivinen palaute aina voittaa moittimiset ja ainaisen kritiikin.
Me yritämme auttaa ja tukea toinen toisiamme ja positiivinen palaute on suuri osa sitä. Minä haluan psyykisesti terveitä ja tasapainoisia ihmisä ympärilläni ja ihminen jolla on vahva itsetunto selviytyy aina paremmin elämässäkin.
Minutkin kasvatettiin ajattelemaan että ylpeys käy lankeemuksen edellä, omakehu haisee, älä kävele nenä pystyssä ettet kompastu- meitä edellisen sukupolven normeja joilla monta kirkassilmäistä ja yritteliästä pienokaista on muserrettu sosiaalisen kontrollin määräämään muottiin.
Turha ja itseä vähättelevä vaatimattomuus, epäluuloisuus positiivista palautetta antavia ihmisiä kohtaan ovat valitettavan yleistä sukupolvessamme....joskus ne hipoo eräänlaista snobismia (olen erittäin viisas ja hieno ihminen koska en tuo itseäni koskaan esille ja kiitos saa minut ainoastaan punastumaan ja alkamaan änkyttämään ).
Olen ravistanut sen taakan harteiltani. Kohtuuden rajoissa ja realistisesti, minua saa arvostaa, kiittää, kannustaa. Tulen vain iloiseksi.- korppis1
Paloma@ tällä ikää ei ole terveellistä kävellä nenä taivasta kohti, voi kompastua ; ) juon aamukahvia kohta pitää alkaa puuteroida nenää, bileet alkavat kello 13.00. Päivän kohokohta tulee olemaan emännän viirin vihkiminen käyttöön ; ) pitää kehua, kun ite tein, tuli upea.
korppis1 kirjoitti:
Paloma@ tällä ikää ei ole terveellistä kävellä nenä taivasta kohti, voi kompastua ; ) juon aamukahvia kohta pitää alkaa puuteroida nenää, bileet alkavat kello 13.00. Päivän kohokohta tulee olemaan emännän viirin vihkiminen käyttöön ; ) pitää kehua, kun ite tein, tuli upea.
Synttärionnittelut sinne korpeen. En nyt enää kehu sinua muistutan vain että voitit sen Miss Gay Finland-kilpailun muutama päivä sitten. Vai oliko se vain joku sinun näköisesi sateenkaarityttö ;)
Mun korvissa kehu ja positiivinen palaute on kyllä ihan sama asia.
Ylpeyden torjuminen on varmaan tullut vanhoollis-kristityiltä (mikä se nyt taas oli) kai sillekin joku "tilaus" aikoinaan on ollut. Vai olisiko ollut sitä, ettei vaan orjat olisi nuosseet kapinaan :))hmp.f kirjoitti:
Mun korvissa kehu ja positiivinen palaute on kyllä ihan sama asia.
Ylpeyden torjuminen on varmaan tullut vanhoollis-kristityiltä (mikä se nyt taas oli) kai sillekin joku "tilaus" aikoinaan on ollut. Vai olisiko ollut sitä, ettei vaan orjat olisi nuosseet kapinaan :))Minä luulen että kehuminen kuulostaa rumalta minun korvissani nimenomaan sen takia koska "omakehu haisee" jne. negatiivinen lataus mitä meidän lapsuudessa sanalle on annettu, Positiivinen palaute, kiitos ja arvostus eivät ole samalla tavalla ladattuja yksinkertaisesti koska ne mahdollisesti eivät olleet yhtä paljon osana vanhempiemme sanavarastoa ;)
Vr. En flykting korsar sitt spår ja Jantelagen.
Du ska inte tro att du är något.
Du skall inte tro att du är något.
Du skall inte tro att du är lika god som vi.
Du skall inte tro att du är klokare än vi.
Du skall inte inbilla dig att du är bättre än vi.
Du skall inte tro att du vet mer än vi.
Du skall inte tro att du är förmer än vi.
Du skall inte tro att du duger till något.
Du skall inte skratta åt oss.
Du skall inte tro att någon bryr sig om dig.
Du skall inte tro att du kan lära oss något.Paloma.se.co kirjoitti:
Minä luulen että kehuminen kuulostaa rumalta minun korvissani nimenomaan sen takia koska "omakehu haisee" jne. negatiivinen lataus mitä meidän lapsuudessa sanalle on annettu, Positiivinen palaute, kiitos ja arvostus eivät ole samalla tavalla ladattuja yksinkertaisesti koska ne mahdollisesti eivät olleet yhtä paljon osana vanhempiemme sanavarastoa ;)
Vr. En flykting korsar sitt spår ja Jantelagen.
Du ska inte tro att du är något.
Du skall inte tro att du är något.
Du skall inte tro att du är lika god som vi.
Du skall inte tro att du är klokare än vi.
Du skall inte inbilla dig att du är bättre än vi.
Du skall inte tro att du vet mer än vi.
Du skall inte tro att du är förmer än vi.
Du skall inte tro att du duger till något.
Du skall inte skratta åt oss.
Du skall inte tro att någon bryr sig om dig.
Du skall inte tro att du kan lära oss något.Eli suomeksi sanottuna "älä tuu tänne urputtamaan" :)
Inte on jotenkin niin tyrmäävä. Tuonkin voisi sanoa näin:
Vi tror nästan på dej
Du är nästan lika bra vi
Du är nästan lika klok som vi
Du kan bli lika bra som vi
Vi ska lära dej lika mycket som vi vet
Vi ska lära dej att bli lika bra som vi
Du duger att städa åt oss
Vi brydde så mycket om dej att du fick komma hit
Vi är färdiglärda, lita på oss.
Heja Sverige :) Täällä vaan koetetaan savustaa mokomat ulos, ei mitään tuollaisia negatiivista palautetta... ;)
- flegmaatti
Totuuden toteaminen ei ole kehumista eikä haukkumista.
Lapsuuteni kodissa johtavia periaatteita oli, ettei omista tekemisistään saanut mainita mitään myönteistä. Myös sivullisen antama tunnustus oli kuitattava "ehä mie nyt mittää".
Toinen elämistä säätelevä tekijä oli "mitähä nuo naapuritkii ajatteellee"?!
Olen johdonmukaisesti pyrkinyt noista pois ja omasta mielestäni onnistunutkin.
Kanssaihmisen positiivisen ominaisuuden tai omaisuuden perusteltu toteaminen ei ole kehumista vaan myönteistä palautetta.
Suurin osa ihmisistä suhtautuu siihen oikein ja epäluuloiset "mihinköhän tuo pyrkii" ovat vähemmistönä.
Esimerkiksi vaimoni lausuma parhaasta mahdollisesta aviomiehestä hänellä ei ole kuhumista vaan myönteinen, kokemuksiin perustuva palaute jolla on myönteinen vaikutus tulevaan elämään.
Tai oikeassa asiayhteydessä maininta maastavetotuloksestani on vain toteamus mutta jos minä itse aloittaisin mielipiteen vaihdon sillä niin vastapuoli saattaisi tulkita sen kehumiseksi.
Missä yhteydessä, miten ja kenen suusta sekä kenelle, niin noista tekijöistä riippuu tulkinta.
Kanssaihmisen kateus ja pahansuopaisuus saa minussa irti ilkiön.
Kun joku tuttavani oli aikanaan avoimen vahingoniloinen työttömyydestäni niin saatoin lisätä löylyä kiulaalle valittamalla, että 3kk:n työnhaku Espanjassakin meni hukkaan koska mitään työtä ei tarjottu.
Sain sentään jokaisen kuukauden toisella viikolla sinne työttömyyskorvauksen ja voin vaimoni ja ajan kanassa remotoida asuntoamme.
Tai vastaavaa. Poikkeuksetta keskustelu loopui tuohon.
Kateus herkistää kehumistulkintaan kaiken toiseen henkilöön kohdistuvan myönteisen.
Minua raivostuttaa kansallinen heikkoutemme, itsensä vähättely!
Samoin kiitoksen ja hyväksynnän kerjääminen ulkkareilta. Koskee jopa ylintä valtiojohtoamme. Paremman itseluottamuksen omaavat uunottavat meikäläisiä mennen tullen.Sullakin tuntuu olevan aika negatiivinen käsitys sanasta kehua? Sulla on tarve ikään kuin ympärikirjoittaa sitä, antaa sille uuden nimen.
- kesi.vä
Kyllä minä kehun. Joskus olen jopa tällä palstallakin joitakuita kehunut joistain kommenteista. Ajattelen, että kirjoittajasta tuntuisi vähän omituiselta, jos hänen oivallukseensa ei kukaan vastaa, ei edes tietäisi, että joku on lukenut sen.
Täällä kehuminen voisi olla vielä tärkeämpää, kun ei näe toisen naamasta mitä se ajattelee. Kuitenkin sitä kritiikkiä satelee välillä oikein ryöppynä :)
Sen verran vaatimattomista oloista lähtöisin, ettei paljon ylpeydenaiheita ollut.
Joitakin kehuja satun muistamaan. Alaluokilla sain matikakokeissa kympin. Ope hämmästeli, ettei olisi sinusta (tarkoitti minusta) uskonut.
Olen minä sen huomannut, jos nainen laittautuu sieväksi, jos sen huomio sopivasti, niin ei siitä mitään haittaakaan ole.
Miehille taas on hyvä huomioda saavutuksia, mutta jos niitä ei ole niin mitenpä sitä siten kehuu.
Oman pienen paikkani pystyn hahmottamaan ilman ulkopuolista kehumistakin. Julmistun kyllä, jos joku moittii.
Joku asia jäi vähän kaivelemaan. Olihan ne matikassa ne kympit, niin kun piirustuksessakin.Tuo on varmaan totta, että miehille saavutukset on tärkeät. Ei tarvi ruveta tunteilemaan kun niitä huomioi :)
- eppu2
Lapsuusajan kulttuuri oli sitä, että ´´oma kehu haisee.´´
Eipä sitä sitten oikein oppinut kehuja vastaanottamaankaan.
Itse kehun, jos aihetta näen.
Lapsia kehun ihan tarkoituksella, uskon hyvän palautteen hyvään voimaan.- kesi.vä
Miten se onkin vaikeaa se kehun vastaanottaminen. Sitähän vieläkin melkein punastuu, kun joku vähemmän tuttu kehaisee :)
- mimmimum-..mi
Sanonta ..".kukas kissan hännän nostaa ellei kissa itse"......siihenkin liittyy ajatus että ei saa itse itseään kehua.... Minä kyllä kehun aika usein muita ihmisiä....itse on aika vaikea ottaa kehuja vastaan ..... Ajattelen nykynuoria esim. työhön hakiessa....kuinka paljon pitääkin itseään kehua....tuoda kaikki positiiviset asiat esiin....vaatii kyllä hyvää itsetuntoa....
- eppu2
Tuota minäkin joskus mietin, kun tuossa nykyajan työnhaussa, pitää niin kehua ja mainostaa itseään, että kuinkahan moinen meikäläiseltä onnistuisi.
Ennen oli vaatimattomuus hyve.
Nyt taitaa olla ihan päinvastoin. Niin se maailma muuttuu, aina on uudella sukupolvella uudet meiningit. Muistan että mun isoisää ei saanut edes kiittää, hän tuli heti melkein vihaiseksi ja tuhisi että "minä kerron heille". Ikään kuin hän olisi ollut osallisena ollenkaan.
Välillä tuntuu että nyt mennään kohti toista äärimmäisyyttä.
- NikittömänöKerron
Totta ja toisaalta surullista. Erityisesti lapset innostuvat tekemään parastaan ja parempaa, kun heidän tekemisiään arvostetaan ja kiitetään.
Osaan kiittää, kehua ja kannustaa. Voin myös kysyä, voisiko jonkin hutaisten tehdyn laatua parantaa tai korjata.
Itsetuntoni kanssa ei ole ollut ongelmia, kun olen voinut ihan realistisesti iloita saavutuksistani. Urheilussa olen aina pärjännyt hyvin ja olen saanut palkintojakin. Koulutodistukset olivat alaluokilla hyviä ja pääsin helposti haluamaani oppikouluun, jonka pääsykokeita eivät kaikki läpäisseet.
Jossain vaiheessa keskikoululuokilla tehtiin älykkyystestejä ja tiedän suoriutuneeni 56 parhaan oman ikäluokkani edustajan joukkoon Suomessa. Siitä seurasi lisää testejä ja minua alkoi tympiä koko juttu.
Vanhempani alkoivat vaatia parempia tuloksia koulussa ja rajoittivat vapaa-aikani minimiin. Piti tehdä läksyjä - muka. Haistatin huilut ja jätin hommat likimain tekemättä. Lintsattiin välillä koulussa ja kova kotikuri vaati muitakin protesteja. Aloin polttaa tupakkaa, kun piti protestoida kovaa kuria edes jollain tapaa. Uhmasta tein kaikenlaista ja välillä suunnittelin tekeväni pahempaakin, mutta oma luontoni ei sallinut ihan millaisia tekoja tahansa.
Otin opikseni, enkä noudattanut vanhempieni antamaa mallia omien lasteni kanssa. Oli pakko pohtiamaan opiskella parempaa.Ei se älykkyys ja suorittaminen ja jonkun paremmuuden tavoitteleminen saakaan olla koko elämää. Että aina piiskataan kohti parempia tuloksia. Lintsaaminen ja huilujen haistatteleminen taisi vähän auttaa sua ettei tullut burnouttia?
Mua ei koskaan piiskattu mihinkään suuntaan, ja jälkeenpäin vähän jopa kaipasin sitä. Onhan sun vanhemmilla ollut kova usko sinuun myös? Ovat tienneet että pystyt vaikka mihin kun tsemppaat? Sitä mä itse koin että jäin ilman. Mutta tosi vaikeaa on löytää se keskitie tuossa asiassa, milloin annat tarpeeksi porkkanaa ja tuuppaat toista raskaamman ylämäen yli. Milloin se muuttuu jonkun toisen haaveen perään juoksemiseksi ja pakkopullaksi.- OpetellaanJaTehdään
Yhden asian opin vanhemmiltani ja olen yrittänyt siirtää oppia eteenpäin: "Ihminen oppii tekemään ihan mitä tahansa, jos oikeasti haluaa." - Mahdottomalta vaikuttavia asioita ei ehkä teekään mieli oppia. Kun hankkii tietoa ja opettelee, mikään ei ole mahdotonta. ;)
OpetellaanJaTehdään kirjoitti:
Yhden asian opin vanhemmiltani ja olen yrittänyt siirtää oppia eteenpäin: "Ihminen oppii tekemään ihan mitä tahansa, jos oikeasti haluaa." - Mahdottomalta vaikuttavia asioita ei ehkä teekään mieli oppia. Kun hankkii tietoa ja opettelee, mikään ei ole mahdotonta. ;)
Tuo on totta :) Aina välillä vaan hukkaa ikään kuin näköalansa, että mitä haluaa ja miksi. Niinkuin mä nyt, tarttis siivota autotallia, mutta kun...
Mensalaiselle tuo tuskin on ongelma eikä mikään :)- TestitOvatMukavia
Vain osa älyköistä haluaa tai edes suostuisi Mensan jäseneksi.
Olen joskus kokeillut huvikseni niitäkin testejä.
- expimot
Olen tietoisesti opetellut kommentoimaan positiivisesti, silti pysyen totuudessa.
Esimerkiksi mielestäni rumasta vaatteesta voisin sanoa vaikkapa "onpa siinä uutuuttaan hohtava paita, kuin suoraan muotinäytöksestä" tms.
En valehtele ja kaikille jää hyvä mieli.Olis ihan oikein sulle, kun joku ostaisi sulle samanlaisen paidan joululahjaksi, kun kerta tykkäsit :)
- expimot
hmp.f kirjoitti:
Olis ihan oikein sulle, kun joku ostaisi sulle samanlaisen paidan joululahjaksi, kun kerta tykkäsit :)
Se riski pitää hyväksyä. : )
expimot kirjoitti:
Se riski pitää hyväksyä. : )
Onneksi kierrätys on ilmaista.
Muistan kyllä isoäidin kutomat kamalat villapuserot, ja "mikset sä käytä sitä ihanaa villapaitaa??". Itse asiassa taidan nyt muistaa miksi itsetehdyt lahjat joskus joutui ei-toivottujen listalle.- OnpaErikoinenJEP
Lähimmäiseni avaavat aina silmänsä suuriksi, kun minä totean, että onpa erikoisen näköinen tms. Käytän usein sanaa "erikoinen", kun en halua esittää negatiivista arviota jonkun kysyttyä mielipidettäni jostain vastenmielisestä tai rumasta.
- bessie-
En kehu muita kuin lapsia ja koiria.
Sanon kanssaihmisille (myös lapsille) jotain ystävällistä ja kohteliasta silloin kun se on luontevaa, eli oikeastaan aina kohdatessa. Muulloinkin aina kulloisenkin tilanteen mukaan ja yleensä kaikenlaista liioittelua välttäen.
"Oma kehu haisee" lausetta en saata kuvitellakaan vanhempieni sanomaksi, tai mitään sen tapaistakaan. Ylpeä sai olla jos aihetta oli, saatettiin siitä kehuakin tai siis kehuttiinkin.
Koskaan ei ole ollut mitään ongelmia ottaa kohteliaisuuksia tai suoranaisia kehujakaan vastaan. Korkeintaan on tullut kiusaantunut olo joskus, mitä tulee kehujen vastaan ottamiseen.
Kehujen antaminen sen sijaan ei ole aiheuttanut kiusaantumista, ei liioin ole ollenkaan vaikeaa. Itsehän minä valitsen tavan jolla toimin, en tee mitään väkinäisesti tai teeskentelevästi.Joskus se käytetty määrä energiaakin ratkaisee. Itse sain esim. ystävän taatusti tuntemaan itsensä ääliöksi kun hän sanoi jotain tyhmää, ja rupesin paasaamaan asiasta hänelle, sanomaan että tuo on ihan tyhmää. Ei sillä niin suuri väli ollut loppujen lopuksi.
Kehujen kanssa voi käydä samalla tavalla, omakehujenkin, varsinkin jos vastapuolessa havaitsee pientä vastarintaa.- bessie-
hmp.f kirjoitti:
Joskus se käytetty määrä energiaakin ratkaisee. Itse sain esim. ystävän taatusti tuntemaan itsensä ääliöksi kun hän sanoi jotain tyhmää, ja rupesin paasaamaan asiasta hänelle, sanomaan että tuo on ihan tyhmää. Ei sillä niin suuri väli ollut loppujen lopuksi.
Kehujen kanssa voi käydä samalla tavalla, omakehujenkin, varsinkin jos vastapuolessa havaitsee pientä vastarintaa.Niin tai näin...
Jos ja kun totean tehneeni jonkun todettavan ja todistettavissa olevan asian hyvin, niin sehän on vain kiistattoman tosiasian ääneen sanominen. Ääneen sanominen taas on joskus paikallaan, joskus ei. Senkin jokainen harkitsee itse. Kuuntelijan/kuuntelijoiden "vastarinta" tai sen todennäköisyys ei vaikuta siihen miten käyttäydyn, paitsi siten, että jo luonnostani haluan ottaa muut huomioon.
Käyttäytymiseni ja suhtautumiseni kanssaihmisiin on sillä tavalla mutkatonta, etten ole ikinä osannut edes ajatella normaaliin vuorovaikutustilanteeseen ja tavanomaisiin hyviin tapoihin kuuluvien 'kohteliaisuuksien' antamisen/vastaanottamisen olevan jotenkin vaikeaa.
Jotain olen oppinut tämän elämän aikana, tietoisesti pitänyt opetella, juuri kiitoksen ja arvostamisen vastaanottamisen. Ennen sitä nöyristeli, ei tämä mitään, kuhan nyt tekasin jms.
Mutta nyt tuntuu mukavalta kun joku kiittää ja kertoo kritiikkinsä, siihen on helppo vastata reilusti omilla kiitoksilla ja jatkaa juttua miksi asia on minustakin hyvä. Varsinkin jos olen onnistunut työssäni myös omasta mielestäni.
Ehkä sen on opettanut se kritiikki mitä on saanut vastaanottaa, ja jos huomaa, että se on ollut oikeaa ja rehellistä. Kyllähän sitä aina itse tietää onko tehnyt hyvin vai ei niin hyvin.Aika paljon saa itteään kasvattaa vielä sen jälkeen kun muuttaa kotoa :) Osa on kyllä sellaista Heurekaakin, huomaa miten kehu maistuu hyvältä kun pitkään jatkuneen piiskaamisen jälkeen sellasta saa, ja haluaa jakaa eteenpäin jolloin kehuttu taas ajattelee että mitä tuo nyt taas haluaa....
- kesi.vä
Kyllä minäkin opin, kun pomo opetti, ottamaan vastaan kiitosta työsuorituksistani. Ensimmäisen kerran vastasin vähättelevästi "että työtänihän mä vain tein". Se onkin sitten vaikeampaa ottaa kehuja vastaan sellaisesta mihin ei ole itsellään osaa eikä arpaa. Esim. jos joku kehuu vaikkapa ulkonäköä silleen vaikka, että "sun silmät ovat sopivan etäällä toisistaan" ;)
- tööttt
Minä opin jo pikkulapsena sen että vain raskaan työn raatajalla on joku "arvo"
- lukeminen, laskeminen, loilottaminen on suuri synti - aina piti olla hiljaa eikä varsinkaan pyhäpäivinä mitään mökellystä tai urputusta mistään asiasta saanut esittää - silloin kuulemma oli vaan riivaaja. Kuuli ikäns olevansa pelkkä vajakki
-mitä varmasti alle kolmikiloisena maailmaan tulleena olikin - silti jotenki ylivilkas ja vauhdikas omanlaisensa hyypiö.Ennen varmaan onkin ollut niin paljon töitä kun kaikki tehtiin käsin, että kaikki muu oli laiskottelua.
Vai ei ollut alle kolmekiloinen tarpeeksi potra :) Sä olit varmaan liikkunut kilot pois jo äidin vatsassa? Et sä silti miltään vajakilta vaikuta. Ne jotka niin sanoi oli väärässä.- flegmaatti
Hintelä hyntykkä. Noilla sanoilla vanhempani kuvasivat minua. Jatko kuului, että olisi edes lukupäätä kun tuosta ei ole työmieheksi.
No, oli hieman lukupäätä vaikka mikään ei koskaan riittänyt heille. Keskikoulussa kokeen kymppi ei ollut mitään jos se ei ollut luokan ainoa.
Häivyin heti lukion ja intin jälkeen siitä huushollista.
Vaikka olin hintelä hyntykkä niin töiltä se ei säästänyt. 10v tietämissä, talvella puukuurissa pari kertaa viikossa pari tuntia. Kesäpäivinä pumppukaivosta vajaan 100m:n päästä vettä 400litraa. Jne.
Veljeni on minua 8 vuotta vanhempi mutta kun se urheili niin eihän siltä voinut odottaa mitään. Ei edes herukoiden keräämistä puutarhan pensaista.
Hiihtelin kuten kaikki muutkin. Painiharjoituksissa 3krt/viikko. Punttitreenit alkaen 15v. 23-vuotisena nostin kisoissa sarjan 100kg 100kg 125kg. Punnerrus, tempaus, työntö. Sarjani 82,5kg.
Vasta yli 3-kymppisenä, kun urheilutalon salin seinille tulivat peilit totesin, etten minä niin hiivatin hintelä olekaan. Tiukassa oli lapsena opittu.
Syntymäpainoni oli 4kg 200g joten siinä ei pitänyt olla vikaa. flegmaatti kirjoitti:
Hintelä hyntykkä. Noilla sanoilla vanhempani kuvasivat minua. Jatko kuului, että olisi edes lukupäätä kun tuosta ei ole työmieheksi.
No, oli hieman lukupäätä vaikka mikään ei koskaan riittänyt heille. Keskikoulussa kokeen kymppi ei ollut mitään jos se ei ollut luokan ainoa.
Häivyin heti lukion ja intin jälkeen siitä huushollista.
Vaikka olin hintelä hyntykkä niin töiltä se ei säästänyt. 10v tietämissä, talvella puukuurissa pari kertaa viikossa pari tuntia. Kesäpäivinä pumppukaivosta vajaan 100m:n päästä vettä 400litraa. Jne.
Veljeni on minua 8 vuotta vanhempi mutta kun se urheili niin eihän siltä voinut odottaa mitään. Ei edes herukoiden keräämistä puutarhan pensaista.
Hiihtelin kuten kaikki muutkin. Painiharjoituksissa 3krt/viikko. Punttitreenit alkaen 15v. 23-vuotisena nostin kisoissa sarjan 100kg 100kg 125kg. Punnerrus, tempaus, työntö. Sarjani 82,5kg.
Vasta yli 3-kymppisenä, kun urheilutalon salin seinille tulivat peilit totesin, etten minä niin hiivatin hintelä olekaan. Tiukassa oli lapsena opittu.
Syntymäpainoni oli 4kg 200g joten siinä ei pitänyt olla vikaa.Se lapsena saatu kuva itsestään roikkuu kauan mukana. Ehkä siksi koska muksuna ei osaa kyseenalaistaa aikuisten juttuja, ottaa vaan vastaan.
Hankala lapsuus sulla. Lapsi ei tarvi vanhemmilta paljon, rakkautta ja hyväksyntää. Jos sitä viimeistä ei saa, tulee nuoresta ylisuorittaja. Mä näen sen meillä kotonakin, exällä on todella vaikeaa sanoa mitään arvostavaa pojalle, vaikka ollaan puhuttu asiasta tuhat kertaa, ja tiedän että hän arvostaa poikaansa. Mutta ei, sitten kun pitää keskustella siitä mitä nuori on tehnyt, tulee vaan listaa mitä on tekemättä, missä pitää parantaa. Asiaa ei helpota yhtään se, että tytär saa kiitosta. Mä en usko että exä tämän tekee tahallaan, mutta ei hän taida osata lopettaakaan. Jos jollain on neuvoja miten mä voisin toimia tässä, niin otan kiitollisena vastaan.- flegmaatti
hmp.f kirjoitti:
Se lapsena saatu kuva itsestään roikkuu kauan mukana. Ehkä siksi koska muksuna ei osaa kyseenalaistaa aikuisten juttuja, ottaa vaan vastaan.
Hankala lapsuus sulla. Lapsi ei tarvi vanhemmilta paljon, rakkautta ja hyväksyntää. Jos sitä viimeistä ei saa, tulee nuoresta ylisuorittaja. Mä näen sen meillä kotonakin, exällä on todella vaikeaa sanoa mitään arvostavaa pojalle, vaikka ollaan puhuttu asiasta tuhat kertaa, ja tiedän että hän arvostaa poikaansa. Mutta ei, sitten kun pitää keskustella siitä mitä nuori on tehnyt, tulee vaan listaa mitä on tekemättä, missä pitää parantaa. Asiaa ei helpota yhtään se, että tytär saa kiitosta. Mä en usko että exä tämän tekee tahallaan, mutta ei hän taida osata lopettaakaan. Jos jollain on neuvoja miten mä voisin toimia tässä, niin otan kiitollisena vastaan.Saman, ylivaativan piirteen olen tunnistanut itsessäni mutta liian myöhään.
Onneksi vaimoni toimi tasapainoittavana tekijänä mutta eihän se pystynyt neutralisoimaan isän tekemää virhettä.
Minä en osannut kannustaa kumpaakaan lastamme. En tyttöä ja pojalta vaadin liikaa urheilussa mutta tulin tolkkuihini kun junnu oli noin 15v. Mietin kumpi meistä oikein kilpailee.
En osaa neuvoa ketään. Voin vain todeta, että nyt toimisin hieman toisin.
Lastemme kasvaminen rehellisyyteen, vastuuseen ja velvollisuudentuntoon ei mielestäni kuitenkaan ole ollut virhe.
Riidattomassa, tasapainoisessa kodissa kasvaminen lienee kuitenkin antanut positiivisia eväitä elämään.
- de-meter
Synnyinpaikkakunnallani ei kehuja paljon viljelty, eikä meillä kotonakaan. Omakehu oli erityisen huonossa huudossa, sitä pidettiin merkkinä tuhjänpäiväisyydestä.
Aikuisena olen kyllä saanut kehuja, kuten kiltit ihmiset yleensä saavat. Olen ottanut ne ilolla vastaan, mutta mielestäni osannut suhteuttaa ne kokonaisuuteen eli nähdä sen, että kehujalla on varallisuutta ja hyvää tahtoa minua kohtaan - ei siis niin, että olisin mitenkään erityinen muihin verrattuna.
Minun on aina ollut helpompi kehua vieraita kuin itseäni ja omiani. Näen, että se liittyy tiettyyn lapsenomaisuuteeni, ihastelun taipumukseen. Mitään en sillä mielestäni itselleni hae, koska en ole manipulointiin taipuvainen.Onhan se sitäkin, hyvää tahtoa. Mutta onhan kaikissa ihmisissä jotain kaunistakin? Miksei sitten tuoda sitä esille? Kun äitini kuoli, oli pikkasen vaikeaa muistaa jotain kaunista hänestä. Ite jouduin ponnistelemaan, mutta poikani keksi heti, että hän näki kaikissa ihmisissä jotain kaunista. Se oli kyllä totta. Että voi se olla taitokin, kehujen antajalta.
Tai persoonallisuuskysymys. Ite viljelen kehuja, en mä mahda sille mitään, tai ehkä mahtaisin jos haluaisin. Mutta varsinkin täällä huomaa lievää epäluuloa. Eikö ihmiset usko itseensä :))- de-meter
hmp.f kirjoitti:
Onhan se sitäkin, hyvää tahtoa. Mutta onhan kaikissa ihmisissä jotain kaunistakin? Miksei sitten tuoda sitä esille? Kun äitini kuoli, oli pikkasen vaikeaa muistaa jotain kaunista hänestä. Ite jouduin ponnistelemaan, mutta poikani keksi heti, että hän näki kaikissa ihmisissä jotain kaunista. Se oli kyllä totta. Että voi se olla taitokin, kehujen antajalta.
Tai persoonallisuuskysymys. Ite viljelen kehuja, en mä mahda sille mitään, tai ehkä mahtaisin jos haluaisin. Mutta varsinkin täällä huomaa lievää epäluuloa. Eikö ihmiset usko itseensä :))Viisas poika sinulla, hmp.f. Äitiinsä tullut ?..))
Kehujaa tosiaan epäillään herkästi. Ikäänkuin hän olisi jotenkin omalla asiallaan tai sokea. Etenkin lasten - ja lastenmielisten - kohdalla on minusta kyse pikemminkin tarkkanäköisyydestä, siitä että näkee naamion taakse. Pitääkö siitä sitten kertoa riippuu kai tilanteesta ja toisesta ihmisestä. Joku voi olla niin tottumaton kehuihin, että ottaa ne keljuiluna.
Samaa mieltä olen kehumisen taidosta, tai lahjasta. Uskon, että se on kytköksissä yleiseen elämänasenteeseen. Jos se on rakkaudellinen niin kehut tulevat luonnnostaan eikä edes tunne kehuvansa. Vähän kuin Leinon runossa: "ken kerran itse on onnellinen, hän tahtoisi onneen jokaisen" (vapaasti muistettuna).
- mami65
Pohojalaasittaan..Kun itte ittiänsä kehuu, tuloo ainakin kehutuksi;)
Varmaankin näin :) Vaikka luulis että itseään tuntee paremmin kuin kukaan muu, kun on tullut elettyä niin kauan yhdessä. Niin aika paljon sokeita pisteitä tulee.
- vm43
Kehuminen sanana merkitsee minulle perusteetonta ylistämistä tai tavoitehakuista mielistelyä.
Kun on syytä, ja siltä tuntuu, niin voin kyllä todesta kanssaihmisestäni myönteisiä puolia tekemisessä tai olemisessa.
Esimerkiksi kun kaveri jähyää salilla kuukausia massasarjoja ja tulokset alavat näkymään niin mainitsen kannustusmielessä, että tavaraa on tullut mutta on ollut kovan, systemaattisen työn takana.
Tai kuten eilen kun naisten pukkarin yläkerroksesta laskeutuvia portaita tuli alas hieman toista jalkaa ontuva, hyväkuntoisen näköinen nainen, niin totesin, että hänen liikkumistapansa on ristiriidassa hänen ulkoisen olemuksensa kanssa. Nainen sanoi hymyillen, etä hän ottaa tuon kehuna. sanoin, että niin oli tarkoituskin.
Minua ällöttää ajatuskin ryhtyä kehumaan, "juokopliuta kun sinulla on tuota habaa", tai "olet kertakaikiksen hyvän näköinen nainen".
Myöteisen palautteen voi antaa asiapohjaisesti.- vm43
hmp.f kirjoitti:
Sä et sitten myöskään mielellään ota vastaan kehuja, vaan mietit mitä niiden takana on?
En kehuja mutta perusteltu tunnustus tekemisestä tai osaamisesta kelpaa!
Paas ajatellen eroa!
Motiiveja en mieti koskaan. Jos kyse on kehusta minun tarkoittamassa mielessä niin lähinnä säälin tyhjän jauhajaa.
- eppu2
Miksiköhän kehu-sanalla tuntuu olevan negatiivinen lataus.
Olisiko meidän ikäisten kasvatusilmapiirissä syy siihen.
Nykyään kait käytetään enemmän ilmaisua, ´hyvä palaute.´
Aikanaan ilmaisun kuulin ensi kertaa työelämässä, siksiköhän se vaikuttaa asiallisemmalta. Se miten kehumisen käsittää riippuu tilanteesta ja siitä, miten antaja sen ilmaisee, kuin myös siitä kuka sen antaa.
Kuten kaikessa toisen sanomaan luotamme enemmän, kuin jonkun toisen.
Jaah, tää on vaan tämmöstä pähkäilyä.- bessie-
Olisikohan siksi, että kehuminen usein on liioittelua, kenties enemmänkin kehujan itsensä esille tuomista ja joskus vähän hyvien tapojen vastaistakin. Toki joskus paikallaankin. Tilanteesta riippuen.
Tässä ketjussa olen saanut sen käsityksen, että pitäisi kehua nimenomaan ulkoista olemusta, esimerkiksi vaatteita. Eihän se useinkaan ole kovin fiksua. Tavanomaiset 'hauska tavata, kiva kun ollaan koolla taas, onpa kiva nähdä sinua, jne. jne., riittävät ja ovat yleensä vilpittömiäkin. Edelleen, tilanteesta riippuen tietysti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273683- 412509
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut382393Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s82185- 381609
Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431582- 151552
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2861372- 1311365
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451305