Toipuminen

Tuo, mitä ehdotat, toimii, jos muistuttavia asioita tapahtuneesta ei ole jäänyt. Muuttaa voi aina, talosta, paikkakunnalta. Stressireaktioon saa apua.
Mutta miten kestää esimerkiksi muuttuneiden kasvojen kanssa muistamatta tapahtunutta? Tai vammautuneen näön, tai hermojutun osalta kun kaikki ei pelitä, vaikka päässään niin toivoisi. Ja kun tekijältä ei saa mitään järkeenkäypää motiiviakaan tietoonsa. On se kumma ettei uhrille motiivi kuulukaan. En ymmärrä mitä senhetkistä hyötyä kukaan hankkii, jos pahoinpitelee rajusti noin vain, kuin napista painettuna, ja lopettaa kuten toiminta pitäisi jostain ulkoisesta syystä lopettaa. Muuttuu sitten taas- kuten mitään olisikaan tehnyt, ja uhri on sekä käsitelty huonoon kuntoon, ja kuolemanpelossa, että miettii hatarasti minkä kykenee, millä pääsee turvaan ja saa apua.
Pahoinpitelijäni ei ollut tuttu,eikä ollut mitään elämän kytköksiä häneen.

Sopusointuinen, turvallinen. Hyviä sanoja, sellaisen elämään, missä pääsee todellisuudessa irti ja pitkälle, fyysisesti, tapahtuneesta. Työpaikka, suku, monenlaiset asiat voivat pitää uhrin sillä paikkakunnalla, missä on kokenut pahaa. Arjessa törmää asenteisiin, joita viljellään kun on kyse pahoinpidellyystä ihmisestä. Esimerkiksi teon jäljet laitetaan kyläpuheissa uhrin omaksi syyksi. Pahoinpideltyä tarkkaillaan pienen kylän sisällä kauan. Asioiden kanssa on elettävä, myös sen että tekijä on jossakin: kaupassa, huoltoasemalla, tapahtuma-aikoina liikkeellä. Ei ole uhrin syy että hänelle on tehty- miksi hänen pitäisi muun kärsimyksen lisäksi vielä jättää työ, ettei koskaan tekijä kävele vastaan missään? Miksi uhrin pitää vastata niistä asioista jotka kuuluisivat tekijän vastattaviksi muukin kuin kipu ja särky, ja pysyvät vammat.
Oma elämä pitää suojata. Kulkureitit töihin, jne pienet, mutta tärkeät asiat. (Lukitse aina ovet, liiku kun muutkin ihmiset liikkuvat.) Voi luettuna olla vainoharhaista, mutta joku pahemmin ilman motiivia pahoinpidelty on sen ainakin jo oppinut, ettei mitään tietoja itsestä. Ei, kenellekään, paitsi lähimmille ja viranomaisille, pankille, työnantajalle.
Ap kirjoitti: ja saattoi olla oikeassa. Kyse on siitäkin, ettei koe saaneensa oikeutta. Siihen liittyy tuo motiivinkin saaminen tietoonsa, tekijältä. Itselläni ei kostonhalua ole- on vain tuo tarve saada tietää syy. Viha ei ole saanut "hahmoa", mutta tiedostan itsekin sen, ajatuksen miltä tuntuisi etsiä itse väärillä keinoin oikeutta.

sentäänlukeva kirjoitti:

Tuo, mitä ehdotat, toimii, jos muistuttavia asioita tapahtuneesta ei ole jäänyt. Muuttaa voi aina, talosta, paikkakunnalta. Stressireaktioon saa apua.
Mutta miten kestää esimerkiksi muuttuneiden kasvojen kanssa muistamatta tapahtunutta? Tai vammautuneen näön, tai hermojutun osalta kun kaikki ei pelitä, vaikka päässään niin toivoisi. Ja kun tekijältä ei saa mitään järkeenkäypää motiiviakaan tietoonsa. On se kumma ettei uhrille motiivi kuulukaan. En ymmärrä mitä senhetkistä hyötyä kukaan hankkii, jos pahoinpitelee rajusti noin vain, kuin napista painettuna, ja lopettaa kuten toiminta pitäisi jostain ulkoisesta syystä lopettaa. Muuttuu sitten taas- kuten mitään olisikaan tehnyt, ja uhri on sekä käsitelty huonoon kuntoon, ja kuolemanpelossa, että miettii hatarasti minkä kykenee, millä pääsee turvaan ja saa apua.
Pahoinpitelijäni ei ollut tuttu,eikä ollut mitään elämän kytköksiä häneen.

Sopusointuinen, turvallinen. Hyviä sanoja, sellaisen elämään, missä pääsee todellisuudessa irti ja pitkälle, fyysisesti, tapahtuneesta. Työpaikka, suku, monenlaiset asiat voivat pitää uhrin sillä paikkakunnalla, missä on kokenut pahaa. Arjessa törmää asenteisiin, joita viljellään kun on kyse pahoinpidellyystä ihmisestä. Esimerkiksi teon jäljet laitetaan kyläpuheissa uhrin omaksi syyksi. Pahoinpideltyä tarkkaillaan pienen kylän sisällä kauan. Asioiden kanssa on elettävä, myös sen että tekijä on jossakin: kaupassa, huoltoasemalla, tapahtuma-aikoina liikkeellä. Ei ole uhrin syy että hänelle on tehty- miksi hänen pitäisi muun kärsimyksen lisäksi vielä jättää työ, ettei koskaan tekijä kävele vastaan missään? Miksi uhrin pitää vastata niistä asioista jotka kuuluisivat tekijän vastattaviksi muukin kuin kipu ja särky, ja pysyvät vammat.
Oma elämä pitää suojata. Kulkureitit töihin, jne pienet, mutta tärkeät asiat. (Lukitse aina ovet, liiku kun muutkin ihmiset liikkuvat.) Voi luettuna olla vainoharhaista, mutta joku pahemmin ilman motiivia pahoinpidelty on sen ainakin jo oppinut, ettei mitään tietoja itsestä. Ei, kenellekään, paitsi lähimmille ja viranomaisille, pankille, työnantajalle.
Ap kirjoitti: ja saattoi olla oikeassa. Kyse on siitäkin, ettei koe saaneensa oikeutta. Siihen liittyy tuo motiivinkin saaminen tietoonsa, tekijältä. Itselläni ei kostonhalua ole- on vain tuo tarve saada tietää syy. Viha ei ole saanut "hahmoa", mutta tiedostan itsekin sen, ajatuksen miltä tuntuisi etsiä itse väärillä keinoin oikeutta.

Lue lisää

Tuo, mitä ehdotat, toimii, jos muistuttavia asioita tapahtuneesta ei ole jäänyt. Muuttaa voi aina, talosta, paikkakunnalta. Stressireaktioon saa apua.
Mutta miten kestää esimerkiksi muuttuneiden kasvojen kanssa muistamatta tapahtunutta? Tai vammautuneen näön, tai hermojutun osalta kun kaikki ei pelitä, vaikka päässään niin toivoisi.

Nämä on hyviä pointteja, mitä ei ammattilaisetkaan tajua. Mitä sitä menneitä muisteleen kun sitä ei voi muuksi muuttaa - hei haloo miten vaarallinen ja haitallinen ajattelutapa!
Jos on tullut pysyvää fyysistä, psyykkistä, sosiaalista tai taloudellista haittaa, ei sitä noin vain unohdeta. Varsinkaan jos tekijä ei osoita mitään vastuuta tai katumusta tai ei saa mitään korvausta tms.

Totta kirjoitat. Terveys ja elämäntilanne ennen tapahtumia ratkaisee paljon. Menneisyyden tunteminen on välttämätöntä, jotta voi ymmärtää nykyisyyttä.