Mitä tämä on, pakkomielle muihin ihmisiin?

En ymmärrä itseäni, sen verran tiedän etten ole ihan terve, mutta mitä tämä on. Tiedän että oikea osoite olisi psykologi ja olen työn puolesta käymässäkin vastaanotolla. Näistä en pysty puhumaan, häpeän itseäni aivan pohjattomasti. En ole kertonut tarkalleen tästä kenellekkään, vähän miesystävälle/parhaalle ystävälle mutta olen jättänyt suuren osan pois.

Kehitän ajoittain pakkomielteen puoli tuntemattomiin ihmisiin. Kyllä minulla on heihin aina jokin kytkös ja he vaikuttavat elämääni, eli ihan "randomeista" ei ole kyse. Olen aina ollut kova kaivelija ja nettistalkkaaja. Olen muutenkin ihmiskeskeinen ja seuraan tarkasti muita ihmisiä, mutta tämä on jotain muuta kun normaalia kiinnostuneisuutta. En muista koska ensimmäiset tällaiset jutut ovat alkaneet, ehkä ylä-asteella. Olen nyt lähes 30v. Yleensä seuraamisen kohteeni ovat muita naisia, vaikken heistä ole mitenkään kiinnostunut seksuaalisessa mielessä, ja usein en edes koe heitä kohtaan oikein mitän positiivista.

Olen aina stalkannut poikaystävieni/miesystävieni eksät netistä. Facebookin katsominen ei riitä, selaan koko googlehaun, kuvahaun yms, ihan kaiken. En voi lopettaa. Tuntuu ettei tämä ole tahdonalaista, kun tajusin että tämä ei ole normaalia päätin etten tee näin. Pystyn jonkin aikaa olla katsomatta menneisyyteen esim aloittaessani suhteen mutta viimeistään kuukauden jälkeen etsin kaiken mahdollisen tiedon.

Ensimmäinen jumiutuminen, mikä vaikutti oikeasti omaan hyvinvointiini tuli kuitenkin 20-21 vuotiaana ja kesti n. 6 vuotta. Tämä alkoi siitä, että silloisen avopuolisoni paras ystävä, jonka kanssa oltiin paljon tekemisissä lyttäsi minua jatkuvasti eikä poikaystäväni tukenut minua yhtän ja väitti minun kuvittelevan. Myöhemmin kun asiaa selvitettiin myönsi tuo ystävä olleensa mustasukkainen ja tahallisesti ilkeä minulle, eli olin tulkinnut ihan oikein. Hänellä oli tyttöystävä, joka oli hyvin hyvin ujo ja sulkeutunut. Itse olen ulospäinsuutautunut ja haluan aina päästä hyviin väleihin ihmisten kanssa. En oikein päässyt tuon tyttöystävän lähelle, hän ei juuri puhunut eikä hänestä saanut mitään irti. Kun hän istui hiljaa porukassa meitin pakonomaisesti mitä hän ajattelee. Aloin kaivaa tietoa, hänen ystävät, mielenkiinnonkohteet ja kaiken mahdollisen. Tähän vaikutti varmasti myös se että poikaystäväni kaveri joka ei hyväksynyt minua jumaloi tuota tyttöystäväänsä (luonnollisesti) ja ehkä koska tyttö oli ujo tuo poikaystäväni kaveri lyttäsi ja oli oikeasti julma minulle kun tuo ujo tyttö oli läsnä hän haukkui minua jatkuvasti lihavaksi yms.

Tuo ujo tyttö sairastui syömishäiriöön. Stalkkaukseni vain paheni. Halusin tietää miksi, millaiset perhetaustat hänellä on yms. Aloin itse laihduttamaan, koska en halunnut olla lihavempi kuin hän. Laihduin puolessa vuodessa 25 kg. En pystyn ajatella mitään muuta kuin painoa ja verrata itseäni häneen. En olisi ikinä päässyt tilanteesta irti jos tämä pariskunta ei olisi muuttanut toiselle puolen suomea. Yhteydet heihin katkesivat lähes täysin. Kesti monta kuukautta että jokapäiväinen levottomuus siältäni hävisi. Mutta lopulta se katosi kyllä. Luulen että sairastin tuolloin itsekin syömishäiriön. Kerroin kyllä pakko-ajatuksistani tätä ihmistä kohtaan silloiselle poiaystävälle jonkin verran, mutten ihn kaikkea. Tyttöystävä asui muualla ja kävi viikonloppuisin kaupungissamme. Tuo poikaystäväni kaveri asui kanssamme samassa talossa. Saatoin katsoa netistä junien aikataulut, ja päätellä millä junalla tuo pakkomielteeni kohde tulee, istuin parvekkeella ja odotin jopa 3h että näin hänen kävelevän asuintaloomme. Saatoin myöhästyä tärkeistäkin jutuista koska en voinut lähteä ennenkuin tiesin että hän on tullut.

Opin tuosta kylä. Olo oli niin ahdistava että en yhäkään ymmärrä miten pääsin tuosta läpi ilman mitän apua. Päätin tuon jälkeen että en mene enää samaan ongelmaan, en ala ikinä stalkata ketään.

Erosin ja sen jälkeen alkoi juhlintakausi. Tämän elämänjakson aikana jumituin kerran mieheen jota en kiinnostanut. Hän oli aluksi kiinnostunut, mutta kiinnostus lopahti myöhemmin. Jumitin häneen hetkeksi, mutta hän antoi minulle lopulta selkeät pakit ( alku oli pomputtelua) ja tajusin olevani kiinni hänessä. Onnistuin leikkaamaan hänet pois mielestäni vaikka ensimmäiset viikot olivat tuskaa.

Nyt olen alannut seurustella miehen kanssa, jonka kanssa olen ollut ystävä vuosikaudet. Luonnollisesti tiedän KAIKKI hänen eksänsä, olemme aina puineet suhteitamme puoleen ja toiseen. Tiesin että tämä asetelma on hankala ja minun täytyy pitää itseni "kurissa". Vanhemmat suhteet ovat ihan ok, en ole kuin muutaman kerran etsinyt ihmisiä netistä, mutta nämä jutut eivät tunnu kovin pakolta minulle.

Kuitenkin hänen viimeinen oikeasti vakava pidempi suhde ( oli kihloissa) tuottaa tuskaa. En oikein tiedä onko tämä mustasukkaisuutta vai onko tämä joku ocd muoto. Jos en olisi ennen jumittanut ihmisiin ajattelisin olevani vain tosi mustasukkainen mutta en tiedä onko minulla joku pakko-oire juttu...