Erosin miehestä ja huonosta parisuhteesta usean vuoden harkinnan jälkeen. Miehenkin kanssa oltiin puhuttu jo pitkään, ettei meillä ole mitään parisuhdetta, että ollaan pelkästään lasten takia yhdessä. Mies olisi tyytynyt siihenkin, ettei lämpöä ja läheisyyttä ole, kunhan "Oy Perhe Ab" vaan jotenkin rullaa. Sanoi tyytyvänsä.. mutta käytös kertoi jotain muuta. Lopulta minulle tuli jonkinlainen emotionaalinen burn out, totaalinen väsymys ja ahdistus, että oli pakko nostaa kissa pöydälle ja ilmoittaa, että nyt en enää halua tällaista elämää ja että haluan erota. Mies yritti kovasti, että jatkettaisiin... ymmärsin, että syyt haluun liiton jatkamiselle hänellä oli kuitenkin ihan muut kuin että olisi minua syvästi rakastanut. Nyt olen asunut 5 kk erillään ja miestä en kaipaa yhtään takaisin, sitä ratkaisua en kadu.
Se mitä nyt suren, on se, että teini-ikäiset pojat (15 ja 17v.) jäivät isän luo asumaan vanhaan kotiin. Siellä on kaveripiiri ja tuttu koti ja nyt varsinkin kesäaikaan kun mopoilla päristellään pitkin kyliä, niin he eivät juuri ehdi luonani olemaan, he elävät pitkälti jo omaa elämäänsä. Ikävä ja suru on VALTAVA. Talvella vielä olivat luonani monesti viikonloppuisin, mutta kevät ja mopo-meininki, kaverit, vanha tuttu piiri, omakotitalon harrastetilat ym. pitävät heidät vanhoissa kuvioissa isänsä luona, vaikka isä ei aina niin "kunnon" isä olekaan (hieman jyrkkä ja tiuskiva tapaus). Siis ison elämänmuutoksen tuska ja kai jonkinlainen tyhjän pesän syndrooma yhtäaikaa. En tiedä miten tästä yli pääsee, ahdistus ei helpota millään. Sanotaan, että suru pitää surra pois, mutta tuntuu, ettei se lopu koskaan.
Onko täällä muita etä-vanhempia? Miten te olette selvinneet?
(Suhde poikiin on minulla erittäin hyvä, siitä ei ole kiinni, etteivät luonani ehdi käymään.)
Ja mitään "mitäs erosit" kommentteja en kaipaa... suhteemme oli niin tulehtunut, että sitä ei enää saatu korjattua.
Etä-äidin suru
27
1807
Vastaukset
- fgfg
Jos se nyt jotain lohduttaa, niin lapsethan ovat aina lainassa ja muuttavat omilleen - joko opiskelemaan tai viimeistään, kun on opiskeltu. Ts. lasten "pesästä lentämisen" aika olisi sinulla muutenkin jo lähellä. Ja sen jälkeen suhteet vanhempiin kehittyvät omiin uusiin uomiinsa joka tapauksessa ja tapaamiset vähenevät väkisin. Lasten kanssa kuulumisia voi vaihdella esim. whatupilla tai facebookin kautta.
- monetsäikeet
Samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa. Vaikka ette olisi ap eronneetkaan niin teinit vaan lähtee vähitellen omiin juttuihin. Mulla toinen on tiiviisti poikakaverinsa kanssa ja toinen kavereidensa, mitä nyt koululta ja harrastuskiireiltä ehtii. Vielä viisi vuotta sitten surin vahvasti sitä, että lapset muuttaa kotoa pois ennenpitkää, nykyään en. Kauheita kiukuttelijoita, toinen loukkaa ja riitelee ihan älyttömästi. Kutsuu itsekkääksi (vaikka on sitä itse), julmuriksi, räyhää ja raivoaa. Ja, kyllä monena päivänä viikossa toivotan hänet mielessäni niin pitkälle kuin pippuri kasvaa ja tunnen itseni todella epäonnistuneeksi ja huonoksi äidiksi. Asiaa ei yhtään auta, useita vuosi kestänyt huono parisuhde, jota toki on yritetty asiatuntija-avullakin paikata, mutta tuloksetta. Väliin tuntuu, että en todellakaan jaksa,itä mieltä tässä kaikessa on ja kaipaisin edes hiukkasen rakkautta elämään.
- fyi
No niinpä lähtee. Meillä vanhin lähti 14-vuotiaana töihin - eli aamulla ylös, kouluun, takaisin, töihin. Jossain vaiheessa kun vielä poikakaveri astui kuvioon niin eipä juuri nähty, vaikka saman katon alla asuttiin. Erosin lasten isästä, kun vanhin lapsi oli täyttänyt juuri 18v. Päätettiin, että muuttaa omaan asuntoon ja muutan kahden nuoremman kanssa kolmistaan. Vanhinta näin eron jälkeen enemmän kuin ennen eroa. Hän poikkesi usein kylässä, kun asuttiin lähekkäin. Ylläripylläri, kun hän muutti naapurikaupunkiin ei tapaaminen ollut enää mahdollista niin usein.
Kahteen nuorimmaiseen tutustuin kunnolla vasta eron jälkeen. Mutta onnekseni hekin muuttivat omaan asuntoon alle 20-vuotiaina. Vaikka meillä oli hyvät välit, niin kaipasin omaa rauhaa. Ja etenkin unta. Lasten muuttaessa kotoa parasta todella oli, että sai nukuttua, ei tarvinnut olla huolissaan ja odotella kotiin ja herätä ääniin (joita ei juurikaan ollut, mutta herkkäunisena heräsin pieneenkin risahdukseen).
Lasten kanssa voi tosiaan kommunikoida muutenkin kuin tapaamalla.
Niin, aina pitäisi miettiä, seurauksia, kun lyö perhe-elämän palasiksi. Alkuperäisestä tekstistäsi sai sellaisen kuvan, että perhe-elämä rullasi, mutta rakkaus puuttui ja myöhemmin sitten ilmoitit, että välinne olivat tulehtuneet. Ilmeisesti olisi ollut mahdotonta jatkaa sitä Perhe OY:n pyörittämistä vielä muutama vuosi.
Omalla kohdallani kävi niin, että pelkäsin juuri tuota samaa efektiä äidin jäädessä vanhaan taloon ja itse muuttaessani pois. Kävikin niin, että lapseni arvostivat paremmin rauhaa ja rentoa oloa, että viihtyvät paremmin minun luona. Itse asiassa tyttäreni muutti kokonaan minun luokse ja poikanikin halusi muuttaa tapaamissopimusta siten, että on enemmän minun luona.- dffjhkjlklö
Siinä tyypillinen lapsen kautta pätijä. Oletko kuinka paljon kehunut lastesi toista vanhempaa lapsillesi? Jotkut vain ovat henkisesti, empaattisesti köyhiä. Lasten ei IKINÄ pitäisi joutua erotilanteissa kokemaan, sanallisesti eikä sanattomasti, että toinen vanhempi halveksii, lyttää toista vanhempaa, pitää itseään parempana, nostaa itseään jakkaralle (elkei kyse esim. toisen vanhemman päihdeongelmusta tms). Mutta voi että, kuinka pikkusieluisia monet huoltajuustaistoissa ovat. Lapsen etu ja oikeus terveeseen henkiseen kasvuun unohtuu..
dffjhkjlklö kirjoitti:
Siinä tyypillinen lapsen kautta pätijä. Oletko kuinka paljon kehunut lastesi toista vanhempaa lapsillesi? Jotkut vain ovat henkisesti, empaattisesti köyhiä. Lasten ei IKINÄ pitäisi joutua erotilanteissa kokemaan, sanallisesti eikä sanattomasti, että toinen vanhempi halveksii, lyttää toista vanhempaa, pitää itseään parempana, nostaa itseään jakkaralle (elkei kyse esim. toisen vanhemman päihdeongelmusta tms). Mutta voi että, kuinka pikkusieluisia monet huoltajuustaistoissa ovat. Lapsen etu ja oikeus terveeseen henkiseen kasvuun unohtuu..
Siinä tyypillinen Suomi24- palstan kirjoittaja, joka tekee henkilöhyökkäyksen ihan ilman mitään perusteita.
Minun ei ole tarvinnut eksääni haukkua tai itseäni nostaa alustalle. Exä on ihan itse toiminut niin, että lapset ovat valintansa tehneet.- nanoN
dffjhkjlklö kirjoitti:
Siinä tyypillinen lapsen kautta pätijä. Oletko kuinka paljon kehunut lastesi toista vanhempaa lapsillesi? Jotkut vain ovat henkisesti, empaattisesti köyhiä. Lasten ei IKINÄ pitäisi joutua erotilanteissa kokemaan, sanallisesti eikä sanattomasti, että toinen vanhempi halveksii, lyttää toista vanhempaa, pitää itseään parempana, nostaa itseään jakkaralle (elkei kyse esim. toisen vanhemman päihdeongelmusta tms). Mutta voi että, kuinka pikkusieluisia monet huoltajuustaistoissa ovat. Lapsen etu ja oikeus terveeseen henkiseen kasvuun unohtuu..
Ei ollut Yogamiehen kirjoituksessa kyse huoltajuustaistosta. Eikä muutenkaan kannata hyökkäillä toista ihmistä vastaan, ei edes täällä suomi24:ssa.
"Lasten ei IKINÄ pitäisi joutua erotilanteissa kokemaan, sanallisesti eikä sanattomasti, että toinen vanhempi halveksii, lyttää toista vanhempaa, pitää itseään parempana, nostaa itseään jakkaralle"
Lapset tietävät itse miten heidän vanhempansa toimii ja millaisia he ovat. Niin erotilanteessa kuin liiton aikanakin. Ja etenkin sanattomassa viestinnässä lapset ovat hyviä. On pähkähullu oletus, ettei lasten täydy kokea sanatonta viestintää.
- ikäväonkova
kyllä, aivan sammasta tilanteesta olen kärsiny t niin paljon, niin paljon, että sydän itkee yhä. Ikinä en olisi jättänyt miestäni juuri pojan takia, enkä sen takia, että pojalla olisi ollut perhe ja omat vanhemmat. En pääse tästä yli, vaikka aikaa kulunut yli kahdeksan vuotta. Puolestani mies olisi saanut häärätä vaikka vosunsa kanssa, jos olisi jonkun kunnioituksen pitänyt minua kohtaan. Sikailu kuitenkin ilman rajoja, enkä osannut pitää suutani kiinni, ja niin lähti kopeasti kantojaan kopsauttaen eropapereita vääntämään.
Hei Suruliini.
On hyvä, että voit ilmaista suruasi ja käydä sitä läpi.
Olet tehnyt viisaan, lapsilähtöisen valinnan antaessasi lasten jäädä asumaan heille sopivaan paikkaan vaikka ero tulikin, ja vaikka asia on sinulle kipeä ja ristiriitainen.
Murrosiässä lapsista tulee tietyllä tavalla luopuminen eteen tavalla tai toisilla. Teini-ikä on itsenäistymisen vaihetta, jossa omiin vanhempiin otetaan etäisyyttä kuka milläkin keinoin. Usein siihen liittyy surua ja luopumisen tuskaa, vaikka asumisjärjestelyt eivät olisikaan tällaiset. Teille tämä murrosiän normaali erillistyminen vielä liittyi tähän muuttoosi. Sinulla onkin tavallaan kaksinkertainen murhe ja luopuminen nyt päällä.
On hyvä, että tuet poikiasi elämään omaa teinielämäänsä etkä ripustaudu heihin tai edellytä heitä pehmentämään suruasi vaatimalla heidän olevan jatkuvasti kanssasi. Smalla voit ja varmasti tuotkin esiin, että äidin ovi on aina avoinna. POjat ovat meneväisiä, ja heidän toimestaan se ovi voi olla auki vain pikaisen jätskihetken tai tavaran lainaamisen ajan. Nuorison ajankäyttö on usein hektistä ja muuttuvaa. Mutta heillä on tieto, että äiti ei ovea sulje
Tarvittaessa voit hakeutua myös keskusteluavun pariin työstämään menetyksiäsi ja etsimään voimaa omaan itsenäiseen elämään.
Terveisin Merja, diakoni- apuavaaneioikeaa
Monesti huomaa, etteivät ihmiset halua antaa arvoa perheenä sen itseisarvona. Siltikin, ihmisen verisiteet merkitsevät paljon enemmän kuin uskotaan. Vain vanhemmat yhdessä voivat antaa lapselle mielikuvan elämän turvallisesta vakaudesta, vaikkei heidän suhde olisi intohimoinen ja ylen rakastava toisiaan kohtaan. Siitä huolimatta ihmisille luvataan mielikuvan keinoin, että heidän elämänsä laatu paranee jättäessä vanhan rasitteena olevan puolisonsa. Näin jää ne tarpeet tyydyttämättä, jotka meillä kuitenkin pohjimmiltaan olisivat tärkeitä.
Voi varmaan tuntua ajatuksen tasolla, että uusista mis/nais-ystävissä on turva parempi, mutta ei kukaan ilman aviovelvollisuutta ole oikeasti vastuussa, eikä edes kannata, koska kannattaa ajatella omia lapsia ja perillisiä. Tuo edellinen opitaan vähintää avioeron pakollisissa selvityksissä.
Ei näitä vanhemmuuteen liittyviä pohjimpia tarpeita aina ymmärrä ammattiauttajatkaan. Minultakin kysyttiin, mitä sitten haluaisin tehdä aikuisen lapseni kanssa, kun menetin kodin. Täytyi oikein hämmästellä kysymyksen yksinkertaista tyhmyyttä ?! En minä mitään tekemistä halua poikani kanssa. Haluaisin olla vaan läsnä, laittaa ruokaa kun tulee käymään ja kuulla äänensä sorinaa huoneestaa, kun ystäviään käymässä tai pelaamassa tietokoneella. En minä haluaisi tavata missään tavaratalon kahviossa, on vaan pakko koska työtä en saanut kotipaikkakunnaltani. Aina sisäelimeni kääntyvät nurin ja paha mieli pitkään kun näin teen, mutta edes se ainoa mahdollisuus.
Olisin halunnut, että lapsellani olisi ollut samanlaiset vanhemmat kuin minulla ja puolisollani. Aina välittivät, aina pystyi luottamaan. Olivat olemassa, se oli hyvin tärkeää. Nyt ei mieheni halua pitää minuun mitään yhteyttä, kun pelkää että nostan syytteen niistä petoksista, joita tehtaili liitoomme aikana kakkosensa kanssa. Tai että kakkoselle paljastuu valheen määrä, jota mieheni viljeli. Muuta syytä en pysty ymmärtämään, kuin syyllisyydentuntonsa ja pelkonsa ikävien asioiden paljastumisesta.
Pettämisen jättämät jäljet ovat niin kuvottavia. Kukaan ei ikinä voi edes kuvitella, mikä mädän löyhkä näissä pettämisen seurauksena aiheutuneista eroista löyhkää. Jos tämäkin nainen jätti puolisonsa toisen ihmisen takia, niin ei voi sanoa muuta kuin voi voi, vaikka se kirjollekin olisi sopivaa. - Babbi
Mistä diakoni pieras että murrosikään liittyy suru ja luopumisen tuska?
- lapsetovatlainassa
Poikasi ovat 15 ja 17 vuotiaita, ei niiden kuulukaan enää äidin helmoissa pyöriä vaan kavereidensa kanssa. Olisit onnellinen, että on kavereita ja jo muut harrastukset ja ihmiset ympärillään.
Sinuna sopisin säännöllisen kellonajan, esim. tulevat syömään joka lauantai tai sunnuntai klo 14 tai jonkun muun hetken jolloin poikasi viettäisivät tunnin pari luonasi säännöllisesti viikottain.
Särähti ikävästi silmään, että sinä moitit miestäsi ja mollaat häntä isänä, vaikka olette jo eronneet. Tajuatko, ettei tuollainen käytös ole mukavaa. Jos käyttäydyt noin ikävästi poikiesi läsnäollessa heidän isäänsä kohtaan, niin en ihmettele jos eivät tule käymään usein.- dfjd
"sinä moitit miestäsi ja mollaat häntä isänä"
Jos lasten isä on hieman jyrkkä ja tiuskiva tapaus niin varmasti se on myös teinipoikien tiedossa, vaikkei äiti olisi asiasta heille hiiskunutkaan. Erittäin usein ihmisen persoona näyttäytyy läheisille samankaltaisena. Hyvin mahdollista että isä itsekin tiedostaa jyrkkyyden ja tiuskaisunsa itsessään.
Tuo säännöllinen ruokailuhetki on hyvä idea. - kekseliäisyyskunniaan
dfjd kirjoitti:
"sinä moitit miestäsi ja mollaat häntä isänä"
Jos lasten isä on hieman jyrkkä ja tiuskiva tapaus niin varmasti se on myös teinipoikien tiedossa, vaikkei äiti olisi asiasta heille hiiskunutkaan. Erittäin usein ihmisen persoona näyttäytyy läheisille samankaltaisena. Hyvin mahdollista että isä itsekin tiedostaa jyrkkyyden ja tiuskaisunsa itsessään.
Tuo säännöllinen ruokailuhetki on hyvä idea.Lapset ovat jääneet vapaasta tahdostaan isänsä kanssa asumaan, joten eiköhän ne tasan tarkkaan tiedä millainen isä on luonteeltaan. Ei sitä isän roolia enää tarvitsisi keskustelupalstoilla vähätellä ja mitätöidä.
Kannattaa miettiä miten itse lapsiaan kohtelee, pitääkö pumpulissa vai onko asettanut jotain rajoja. Teinien kanssa voi viettää aikaa yhdessä, esim. urheilun parissa. Itse olen seissyt satoja tunteja futiskentän reunalla ja kuljetellut niin pienenä kuin teininäkin poikaa ympäri Suomea.
Ollaan käyty vaikka minkälaisissa aktiviteeteissa, laskettelemassa ja hiihtämässä. Myös mökillä vietetään kimpassa aikaa esim. lautapelien parissa, heitetään tikkaa, liitokiekkoa yms.
Siskoni pelaa roolipelejä kersojensa kanssa ja siellä jos missä sitä aikaa kuluu.
Ei muuta kuin miettimään mitä yhteistä tekemistä sitä voisi olla. - tiyt
kekseliäisyyskunniaan kirjoitti:
Lapset ovat jääneet vapaasta tahdostaan isänsä kanssa asumaan, joten eiköhän ne tasan tarkkaan tiedä millainen isä on luonteeltaan. Ei sitä isän roolia enää tarvitsisi keskustelupalstoilla vähätellä ja mitätöidä.
Kannattaa miettiä miten itse lapsiaan kohtelee, pitääkö pumpulissa vai onko asettanut jotain rajoja. Teinien kanssa voi viettää aikaa yhdessä, esim. urheilun parissa. Itse olen seissyt satoja tunteja futiskentän reunalla ja kuljetellut niin pienenä kuin teininäkin poikaa ympäri Suomea.
Ollaan käyty vaikka minkälaisissa aktiviteeteissa, laskettelemassa ja hiihtämässä. Myös mökillä vietetään kimpassa aikaa esim. lautapelien parissa, heitetään tikkaa, liitokiekkoa yms.
Siskoni pelaa roolipelejä kersojensa kanssa ja siellä jos missä sitä aikaa kuluu.
Ei muuta kuin miettimään mitä yhteistä tekemistä sitä voisi olla."Lapset ovat jääneet vapaasta tahdostaan isänsä kanssa asumaan, joten eiköhän ne tasan tarkkaan tiedä millainen isä on luonteeltaan. Ei sitä isän roolia enää tarvitsisi keskustelupalstoilla vähätellä ja mitätöidä. "
Mitäs tuo nyt oli? Lapset asuvat siellä miten vanhemmat päättävät, ei vapaasta tahdostaan.He eivät voivat muuttaa poismuuttaneen vanhempansa kanssa yksiöön. Toki lapset silti tietävät millaisia vanhemmat ovat luonteeltaan. Jos ap.n ex, lasten isä on sellainen kuin on, jyrkkä ja tiuskiva, niin sitten on. Ei se ole isien eikä tämän ko. isän vähättelyä ja mitätöintiä. Aivan varmasti isä on muutakin kuin jyrkkä ja tiuskiva. Kaksi adjektiivia ei ole koko ihminen.
- Malenie
Kuulostaa ennemminkin nuorten itsenäistymis prosessilta. Ymmärrän kyllä surusi, kaikki tapahtunut ehkä vähän yhtä aikaa. Pojat tietävät kyllä, että äiti siellä on heitä varten kun siltä tuntuu ja tulevat kyllä luoksesi. Eikä tietysti heillekään helppoa mutta entinen koti tallella ja äitikin tavoitettavissa niin selviävät kyllä. Nyt katse tulevaisuuteen ja mietit minkälaisen elämän haluat. Tsemppiä kovasti!
- öföfögh
öfdööfädöä äfäfäfäfäf
- struktuurit
On todella hyvä ja täkeä asia etteivät lastesi muut elämän rakenteet (tuttu koti ja ympäristö) kärsineet vaikka kokivatkin muutosta eronne takia ikävaiheessa, jolloin ei todellakaan ole syytä laittaa lapsia moninaisten sopeutumisvaatimusten kohteeksi. Sinä olet siellä lapsiasi varten, eivätkä suinkaan he sinua varten, ainakaan tuossa vaativassa ikävaiheessa.
- y15
Hyvä kirjoitus
- nanoN
Lasten paras kuitenkaan harvoin on rakenteet, vaan tunneside vanhempaan, jonka luokse jäävät. Vanhemmat valitettavasti ajattelevat liikaa rakenteita.
Ap kuten jo ehdotettukin; pidä lapsiin yhteyttä, kutsu kylään ja syökää säännöllisesti yhdessä.
- 878
"he elävät pitkälti jo omaa elämäänsä"
On täysin normaalia, että lapset aikuistuessaan alkavat elää omaa elämäänsä. Aikuistuminen ei tietenkään estä pitämästä yhteyksiä vanhempiinsa, siihen vain on löydettävä uusi tapa ja tyyli. - pelleoot
"hieman jyrkkä ja tiuskiva tapaus" mut lapset rakastavat isää.
mitäs menit naimisiin ?
löysitkö toisen vaarakaan ? - Yksinmuteiyksinäinen
Sinun täytyy nyt opetella olemaan yksin, melkeen aikuiset pojat ei nyt enää sinua paljoakaan tarvitse heillä on jo melkeen oma elämä ja parin kolmen vuoden päästä he lähtevät omaan opiskelija boxiin.
Vajaan 10 vuoden päästä he tarvitsevat taas sinnuu ,jos heillä sillon perhettä ja lapsia sillon saat olla mummu ja ” mummuttaa”
Sinun täytyy nyt keksiä jotain uusia harrastuksia ja hakea uusia kavereita kyllä se siitä lähtee rullaamaan.- una
Eihän ap.n äidin tarvitse yksin olla, vaan juuri nyt on oikea aika hoitaa muita ihmissuhteita sekä harrastuksia.
Lapset eivät aikuistuttuaan tarvitse vanhempiaan, mutta siitä huolimatta vanhempiin pidetään yhteyttä. Tietysti myös päinvastoin. - Yksinyksiössä
una kirjoitti:
Eihän ap.n äidin tarvitse yksin olla, vaan juuri nyt on oikea aika hoitaa muita ihmissuhteita sekä harrastuksia.
Lapset eivät aikuistuttuaan tarvitse vanhempiaan, mutta siitä huolimatta vanhempiin pidetään yhteyttä. Tietysti myös päinvastoin.Eron alussa moni joutuu asumaan yksin enimmäkseen miehet, koska yleensä lapset jää äitille, sitte eri asia ,jos on jo suhde olemassa.
- erillissuhteessa
Yksinyksiössä kirjoitti:
Eron alussa moni joutuu asumaan yksin enimmäkseen miehet, koska yleensä lapset jää äitille, sitte eri asia ,jos on jo suhde olemassa.
Asiahan on juuri niin kuten siihen itse suhtautuu. Eron alussa tai kauan jälkeenkin "joutuu " asumaan tai "saa" asua yksin. Harvemmin etävanhempi ei pidä lapsiinsa mitään yhteyksiä, viettää heidän kanssaan aikaa enemmän tai vähemmän. Normaalikin on aika paljon (esim. jokatoinen vkl ja yksi ilta viikossa), jos niin ajattelee. Joillekin jopa aivan liikaa.
- nanoN
erillissuhteessa kirjoitti:
Asiahan on juuri niin kuten siihen itse suhtautuu. Eron alussa tai kauan jälkeenkin "joutuu " asumaan tai "saa" asua yksin. Harvemmin etävanhempi ei pidä lapsiinsa mitään yhteyksiä, viettää heidän kanssaan aikaa enemmän tai vähemmän. Normaalikin on aika paljon (esim. jokatoinen vkl ja yksi ilta viikossa), jos niin ajattelee. Joillekin jopa aivan liikaa.
Näinhän se menee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631453Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on681269Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä251248Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151134- 1271076
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2241002Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk317999- 42939
- 72905
- 73899