Olen kohdannut yksinäisiä vanhuksia, joilla ei ole ollut muuta näkyvää syytä yksinäisyyteensä kuin vanhuutensa. Kun itse kuulun tuohon vanhuus nimisen sairauden aiheuttamaan yksinäisten klaaniin niin kirjoitan siitä pari sanaa.
Oma yksinäisyyteni on ollut paistalaisten keskuudessa runsaan pilkan kohteena.
Kun kirjoitteluistani on selvinnyt elämäntilanteeni on joku aidon elämän tietäjä ja tuntija nähnyt minut ihmisenä, jolla ei ole mitään hyvään elämään liittyviä kokemuksia.
Ruuneperillä ei ole kokemuksia elämästä lainkaan. Ei minkäänlaisia kokemuksia elämästä, rakkaudesta puhumattakaan. Ystäviäkään ei hänellä ole voinut olla olemassakaan. Siellä se elää yksinäisenä mörskässään, huonoissa vaatteissa ja nälkäisenä. Vai niin jaa! Hyvin olette minut oppinut tuntemaan kuin koirana. Se puhuttelumuotona kertoo kaiken.
Olen runsaiden kokemusteni kautta kuitenkin löytänyt täältäkin ihmisiä suurella I:llä. Spedenä heitä voisi kutsua timanteiksi, jotka loistavat vieläkin elämäni tien varressa. Jokainen kohtaa synkkyyttäkin elämänsä kulkutiellä. Korpimaisemia kohdatessaan ovat kanssaihmiset kuin kirkkaita kointähtä ohjaamassa tietä ja valaisemassakin sitä.
Esitän tässä kiitokseni niille monille ihmisille, jotka vuosien tuntemisen jälkeen ovat ottaneet yhteyttä ja kuvailleet näitä palstakohtaamisiamme. Kiitos jokaiselle!
Eivät edellisen lapset mitään suurta ryhmää muodosta, mutta suurta jaloutta osassa ihmisiä.
Miksikö tämä kirjoitus?
Olen käynyt hoitokodeissa tutustumassa ja siellä kohdannut yksinäisiä ihmisiä. Kun täällä ei ole keskusteluseuraa, nämä sanovat. Tule sinä tänne he kutsuvat.
Keskustelu ei kuitenkaan ole mikään itsestään selvä pelastaja yksinäisyydessä. Samanhenkisyys, tiedot ja taidot, elämän pohjana vaaditaan.
Keskustelu yksinäisyyden poistajana.
15
331
Vastaukset
- isoäiti_
Hyvä Ruuneman,
unohda nämä pilkkaajat, sillä he eivät tiedä mitä tekevät.
Surulliselta vaikuttaa kirjoituksesi, vaikka ennen usein toit iloa ja väriä meille.
Mukava kuulla sinun olevan liikkeellä syksyä aloittelemassa. Tsemppiä!
On tätä palstahistoriaa kertynyt minullekin, kun 50 joukossa joskus aloitin
Suomi24 silloin vielä ollessa synnytyksen jälkipoltoissa, joten nähty on soimaa
jos jonkinlaista. Tosin kuulun näihin satunnaisiin vierailijoihin nykyisin eli en voi tietää mitä kaikkea on tapahtunut. Monet, joiden kanssa ystävystyi, ovat siirtyneet
ns. enkelijoukkoihin tai kyllästyneet ja muistavat joskus sähköpostilla.
-- Köyhä on yksinäisen rinnalla rikas. --
Liekö ollut Äiti Theresan toteamus, en ole aivan varma.
Yksinäisyys on varmasti suuri ongelma monille, varsinkin vanhuksille. Tapaan monia
yksinäisiä, sairaita ja onnettomia vapaaehtoistoiminnassani ja täytyy tunnustaa, että olen oppinut heiltä paljon. Kontaktin saatua puhumalla monilla on myös tarve uskoutua ja kunntelutaito on tarpeen. Elämänrikkautta se on. Siihen ei inflatio pure eivätkä kurssit heiluta.
Ruuneman, tehköön mokkasiinisi onnellisia jälkiä ja hivelköön satteenkaari hellästi olkapäitäsi intiaanipäällikön rukouksen mukaan. - tuntematonajattelija
Ehkä meidän kaikkien olisi hyvä noudatta keskusteluissakin elämänohjetta:
"Kirjoita surusi hiekkaan, mutta ilosi kaiverra kiveen" Tälle palstalle on seuloutunut hyvin tasapainoinen joukko. Me olemme jo sen iän ohittaneet, jolloin pilkkaisimme muita, sillä joka pilkka osuu omaan nilkkaan. Hyvin äkkiä ollaan sairaita, unohdettuja ja yksinäisiä, ei siihen paljonkaan enää tarvita. Lähiomaiset ovat vuosikymmeniä nuorempia ja oman ikäiset ystävät harvenevat ympäriltä.
Tällainen keskustelupalsta on ikkuna muualle. Uusia ajatuksia ja vanhojen lämmittelyä.Hyvä, että löytyy ymmärtäviä ihmisiä samanhenkiset löytävät toisensa löytävät toisensa ja saadaan hyväämieltä aikaan.
Kiitän yhteisesti teitä kaikkia. Toivotaan, että ystävällisyyden henki kietoo itse kunkin syliinsä.- mummo.pulassa
Kauniita sanoja palstakirjoittajilta, yksinäisyys koskettaa tässä iässä suurinta osaa. Tässä suppeassa joukossa , jossa nyt kirjoitamme tuntuu vallitsevan harmoonisuus, olemmehan jo saavuttaneet korkean iän, josta kiittäminen hyviä geenejä ja taivaan isää.
Tuossa aamusella lueskelin paikallislehteä, jossa käsiteltiin vanhusten yksinäisyyttä, otsikkona oli " ikäihminen kaipaa ruokaseuraa". Suomen 100-vuotisjuhlan teemalla "Syödään yhdessä".
Kaunis ajatus, mutta minä en oikeen sulata ajatusta, että rupeaisin naapurieukkojen kanssa yhteisaterioihin. Monta erilaista vaihtoehtoa oli, esim. tämä naapurit yhdessä, käynti palvelutalossa syömässä, lapset tai muut sukulaiset syömässä vanhuksen kanssa tms.
Minä olen sitä mieltä, että vanhuksille pitäisi kehittää lisää muuta yhteistä toimintaa vaikka näissä palvelutaloissa. Onhan sinne palkattu henkilöitä tätä asiaa varten, mutta ohjelmat ovat vuodesta toiseen samoja, kyselykaavakkeita tarvittaisiin ,mitä uusia ohjelmia ja toimia haluttaisi.
Olisi mielenkiintoista nähdä millaisista aiheista tämän hetken ikäihmiset pitävät.
Nykyään ainakin meidän lähistön palvelutalossa käydessäni huomaan, että siellä vain aulassa vanhukset istuvat puhumattomina ilman virikkeitä tuntitolkulla.
Mitä mieltä te palstalaiset olette, kiinnostuskohteitanne olisi mukava kuulla."Mummo pulassa" on havainnut, että vanhukset istuvat palvelutalon aulassa mitään tekemättä tuntikausia.
Riippunee palvelutalosta.
Omalla äidilläni oli oma huone ja huonekalut, hän asui kuten kotona asutaan, kävi kaupungilla, tapasi tuttujaan, ja mukava helpotus elämään oli yhteiset ruokailut ja siivous talon puolesta. Olihan hänellä kyllä keittolevykin huoneessaan, mutta harvemmin hän siinä ruokaa valmisti, kahvit keitti ja joskus paistoimme lettuja lasten kanssa.
Mutta palvelutalo varmaan passivoi ihmisen, joka on siihen valmis. Sellaiselle on turhaa järjestää askartelua, sillä sorminäppäryys katoaa, jos ei askartele tavallisia kotihommia omassa huushollissaan.
Kangistuu ja hengästyy.
Hyvältä tuntuu kirjoittaa ajatuksiaan tämän kaltaiseen ketjuun, missä lämpö ja hyväntahtoisuus kuin ympäröi mukanaolijan.
Minusta on onnellista tuttujen ihmisten parissa saada tuoda ajatuksiaan esiin, yksin eläessä ei sitä juttukaveria aina ole saatavissa.
Hoitokodeista puheenollen, en ole käynyt kuin H:gissä Vappu tätiäni tervehtimässä. Eipä siellä kahvitauolla paljoakaan ääntä kuulunut, jokunen saattoi sanoa jotakin.
Kaikki luova toiminta luulisi ilahduttavan, miksi ei palvelutalossa voisi olla askartelupäiviä, jolloin voisi muovailla vaikka Darvin massasta erilaisia eläimiä, vauvoja, tai hedelmiä kykynsä mukaan ?
Niiden värittäminenkin onnistuu vesiväreillä, jotka on helppoja pensselillä levittää. Kirjallisuus, laulu tai musisointipiirikin saa monet muistelemaan osaamiaan lauluja. Tarinatuokiotkin omakohtaisine kertomuksineen voivat olla mielenkiintoisia ! Ehkä jossakin tuollaistakin toimintaa on, en vain ole perehtynyt päiväohjelmiinsa.
Ihmiset ovat vain usein niin arkoja, "en minä osaa" he kainostelevat,..eivätkä siten tule harjoittaneeksi kykyjään.
En asu palvelutalossa, mutta varmaan en istuisi tuppisuuna, puhelias ja toimelias kun olen ollut lapsesta saakka.
Eri asia lie, jos olisin dementoitunut, eikä puhe tai kirjoitus juuri onnistuisi enää. Eikö silti tutut melodiat usein ole säilyneet pisimpään, ja herättävät ajoittain vielä nykyhetkeen ?"Mummo pulassa" toivoi aktivointia toimintaan. Varmaan ihan terveajatus. Mitäs sitten jos dementia iskee. Unohduksen yöstä ei ketään saa nostettua.
Ajatuksia ja yrityksiä toki tarvitaan.Kyllä tässä saa ihmetellä, onko dementia jo iskenyt, kun sanat tahtovat unohtua, samoin ihmiset. Ikinä en ole ollut hyvä muistamaan ihmisiä enkä heidän nimiään, ja nyt olen ihan toivoton. Kun asuu yksikseen vähän kauempana keskustan vilskeestä, ei tapaa satunnaisia tuttaviakaan kuin aniharvoin, ja silloinkin menee ohi vaan, kun ei tajua kohdanneensa tuttavan. Älyää sen vasta 5 min päästä. Lohduttaudutaan sillä, ettei se toinenkaan huomannut.
Ja tavarat katoavat kuin tuhka tuuleen, avaimet eivät ole paikallaan, ja kukkaro on poissa kassista, JUSTIIN se oli tässä, mutta missäs se nyt on!
Tuntuuko tutulta. Pitää ruveta täyttämään suurristikoita. Se kuulemma on hyvää aivojumppaa.
Seitsenkymppisistä on tälle puolelle löytänyt vain muutama, liekö heilläkin muistinmenetys, kun eivät älyä, että täällä on tilaa!
Iloitkaamme siitä, että dementtiamme on hyvälaatuista ja se estää meitä muistelemasta menneitä, eikä ole pelkoa, että saisimme tikulla silmään!- mummo.pulassa
Niin tuttu juttu, kuin olla voi! Kassin saa kääntää monta kertaa päivässä ylösalaisin, kun etsii jotain tärkeää, mikä justiinsa oli siellä kassissa. Mutta kuinkas ollakkaan, se tärkeä löytyykin pitkän etsimisen jälkeen kummallisesta paikasta, kukas sen on sinne pannut?.?..
Näin se muisti pätkii, vaikka kuinka ajattelisi, että samaan paikkaan tuon laitan, etten joudu etsimään! Mutta tuo mieli, se on semmoinen, että helposti rupeaa harhailemaan jo seuraavassa asiassa, niin siinä sitä taas ollaan, etsimässä sitä
edellistä!
Onneksi vielä selviää jotenkuten, ettei lähipiiri rupea vielä hakemaan sitä hoitopaikkaa mummoraukalle. Monta kertaa huomaa nuorempiekin unohtavan asioita, joten ei kait vielä suurempaa hätää.
Mulla on 2 isosiskoa, toinen jo yli 90 vuotias, jouduttiin toimittamaan hoitokotiin, kun ei enää pärjännyt kotonaan. Vielä sentään tuntee meidät nuoremmat, mutta lapsuusajassa jo elelee. Vanhoja valokuvia näytämme hänelle, niistä ilahtuu, kuten vanhoista koululauluista , joiden sanat hän hyvin muistaa. Laulatamme ja muistelemme lapsuusaikoja, tämä päivä ei häntä enää kiinnosta.
Surullista, mutta näinhän se monella menee, koskaan ei tiedä etukäteen kohtaloaan. Mutta eletään me virkeämmät vielä tässä päivässä.🤗 - Loreena
Makriina2 kirjoitti:
Kyllä tässä saa ihmetellä, onko dementia jo iskenyt, kun sanat tahtovat unohtua, samoin ihmiset. Ikinä en ole ollut hyvä muistamaan ihmisiä enkä heidän nimiään, ja nyt olen ihan toivoton. Kun asuu yksikseen vähän kauempana keskustan vilskeestä, ei tapaa satunnaisia tuttaviakaan kuin aniharvoin, ja silloinkin menee ohi vaan, kun ei tajua kohdanneensa tuttavan. Älyää sen vasta 5 min päästä. Lohduttaudutaan sillä, ettei se toinenkaan huomannut.
Ja tavarat katoavat kuin tuhka tuuleen, avaimet eivät ole paikallaan, ja kukkaro on poissa kassista, JUSTIIN se oli tässä, mutta missäs se nyt on!
Tuntuuko tutulta. Pitää ruveta täyttämään suurristikoita. Se kuulemma on hyvää aivojumppaa.
Seitsenkymppisistä on tälle puolelle löytänyt vain muutama, liekö heilläkin muistinmenetys, kun eivät älyä, että täällä on tilaa!
Iloitkaamme siitä, että dementtiamme on hyvälaatuista ja se estää meitä muistelemasta menneitä, eikä ole pelkoa, että saisimme tikulla silmään!Eipä mitään hätää- tuumaillaan kun entinen lekuri (on jo pilven päällä-----terkkuja vaan). Hän kertoi meille opiskelijoille miten vahuus tulee esiin jokapäiväisessä elämässä: Ensin häviää nimet muistista, sitten naamat---ei vielä huolta-----sitten vasta kun jää housun sepalmukset auki!!!!!---- Tämän toteamuksen me naiset emme vanhene hyvin nopeasti------!
- hääpäivä
Pistäydyn täällä katsomassa joko riidat ovat hävinneet tässä ikäluokassa ja sopuisalta näyttää. Nuoremmissa pidennetään ketjuja vaikka millä keinoilla, ei huvita. Minulla on 2 lähiomaista palvelutalossa. Toisella on vaikea dementia, ei puhu mitään. Kun hän vielä puhui, sanoi, että on hyvä olla siellä. Iästä riippumatta olen sitä mieltä, että itsekin pitää tehdä jotain asioiden hyväksi. Olen sanonut, että minua ei tarvitse kenenkään tulla viihdyttämään, kun koittaa aika jolloin en enää pysty liikkumaan. Hankin vaikkapa telkkarin, muistelen menneitä tai vain olen. Saas nähdä.
- naakka-varis
"Pistäydyn täällä katsomassa joko riidat ovat hävinneet tässä ikäluokassa ja sopuisalta näyttää. Nuoremmissa pidennetään ketjuja vaikka millä keinoilla,"
Näin kirjoittelee "hääpäivä".
Tosi on, että vaikka kuinka sopuisasti haluaisi kirjoitella, niin joku aina tulee rääkäisemään sinne epämiellyttävän viestin ja useimmiten se kohdistuu juuri tunnettuun kirjoittajaan.
Katselin eräänä aamuna, kun naakkaparvi lensi niin sopuisasti porukalla johonkin ruokintapaikalle, kun yht`äkkiä siinä lensi musta lintu, kuin ohjus ohitse ja kyllähän sen tunnistin, kun varis päästi kamalan rääkäisynsä siinä ohittaessaan naakat.
Silloin tuli kieltämättä mieleeni näidenkin palstojen sopuisat kirjoittajat, kunnes joku "varis" tulee ja rääkäisee pahasti, että tästä vain ohi, olen nopein ja paras. naakka-varis kirjoitti:
"Pistäydyn täällä katsomassa joko riidat ovat hävinneet tässä ikäluokassa ja sopuisalta näyttää. Nuoremmissa pidennetään ketjuja vaikka millä keinoilla,"
Näin kirjoittelee "hääpäivä".
Tosi on, että vaikka kuinka sopuisasti haluaisi kirjoitella, niin joku aina tulee rääkäisemään sinne epämiellyttävän viestin ja useimmiten se kohdistuu juuri tunnettuun kirjoittajaan.
Katselin eräänä aamuna, kun naakkaparvi lensi niin sopuisasti porukalla johonkin ruokintapaikalle, kun yht`äkkiä siinä lensi musta lintu, kuin ohjus ohitse ja kyllähän sen tunnistin, kun varis päästi kamalan rääkäisynsä siinä ohittaessaan naakat.
Silloin tuli kieltämättä mieleeni näidenkin palstojen sopuisat kirjoittajat, kunnes joku "varis" tulee ja rääkäisee pahasti, että tästä vain ohi, olen nopein ja paras.Mitä tekivät naakat? Väistyivätkö kiltisti? Varislintuja nekin ovat.
No hei, tehkööt mitä tahansa, me ei olla naakkoja kuitenkaan.
- isoäiti_
Muisti heikkenee iän mukana, mutta sen katsotaan olevan normaalia. Pitää kirjoittaa muistilappuja, toistella asioita ääneen, keksiä kikkoja/sanleikkejä avuksi ja ennen kaikkea täytyy oppia hyväksymään iän tuomat muutokset.
Huumori voi joskus auttaa.
Aivoille kovasti toimintaa rappeutumisen ehkäisemiseksi, uusia virikkeitä uusine polkuineen. Rutiinit voi unohtaa. Uusi ajoreitti totutun tilalle
Ruuneperin mainitsemat vanhainkotivierailut ovat hyviä virikkeitä, joista hyötyy sekä vanhainkodin asukas että vierailija.
Oikeakätinen voi siirtyä vasenkätiseksi ja päinvastoin. Pienistä puroista jokikin syntyy eli pienetkin muutokset saattavat vaikuttaa.
*Mummo pulassa* mainitsee dementoituneen isosiskonsa ilahtuvan vanhoista valokuvista ja koululauluista. Bravo, siinähän se villakoiran ydin piileekin mitä
tiedemiehet ja tutkijat nykyään julistavat, että dementoitunut ei pysty oivaltamaan
uutta eli on pysyttävä vanhassa.
Kun ajattelee tarkemmin niin ymmärtää miltä vanhasta muistisairaasta tuntuu ,kun
hänet viedään hoitolaitokseen. Ei ole kodikasta räsymattoa jalan alla, puulattia
vaihtunut kylmään uuteen materiaaliin (mitä lieneekään), sänkykään ei ole omanoloinen, enempää kuin peittokaan, entäpä nuo hajut ja vieraat äänet kasvoineen. ym. ym.
Ei ihme, että pelottaa ja haluaa kotiin.
Koekaniinina muistitutkimuksissa käydessäni olen saanut seurata voimiltaan erilaisten vanhusten elämää suuressa laitoksessa. Jotkut käyvät siellä hoidoissa,
ja toiset käyvät harrastamassa työtuvissa ja kerhoissa. On myös pirteitä, vapaaehtoistyössä toimivia laitoksen moninaisissa tehtävissä ja kaikkein
huonokuntoisimmat täyttävät sairaalapaikat.
Lili Marleen soi muistisairaiden osastolla viimeksi siellä käydessäni. Vanhat valokuvat näyttävästi esillä, kirjoja vuosien takaa, vanhoja tavaroita,
hieman unohdetun tuntuisia, kalustuskin vanhahkoa, mutta lämmintä ja kodikasta.
Joku tanssii horaa ja tapailee sen hebrealaisia sanoja, Täällä muistellaan.
Käytävillä pyörätuolien ja erilaisten walkereiden tungos. Atriumissa olevaan konserttiin on kiire.
Nyt kaikki tekemään muistoja, että voi sitten vanhana muistella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 881214
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511026En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse54729Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll14710Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli287685- 60684
Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107678En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt42614Viime yönä mietin paikkoja luonnossa, missä olen kulkenut
kävellyt ja ikävöinyt, ja ollut niin yksin. Monet kerrat. Ne palauttavat mieleeni sinut ja sen, kuinka kipeää on se kaip57612Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?36608