Vihaan äitiäni ja olen jo 50+

Vivienne90

On aika vaikea kertoa kaikkea lyhyesti. Vihaan äitiäni. Olen hänen taholtaan joutunut kestämään vuosien piinaa nuoruudessani. Hän huusi ja raivosi kotona pienestäkin asiasta, hänellä oli muita miehiä, hän oli aina oikeassa, hän kaatoi taakkaansa minulle, esikoislapselle, hän kertoi seksielämästään, kuinka hän kärsi meidän lasten takia, kuinka hän pian jättää meidät. Olin ainoa joka otti hänen raivoaan vastaan, isä väisti ja pakoili, muut lapset olivat poissa kotoa. Hän kaatoi vihaansa minun niskaani, meni henkilökohtaisuuksiin, pilkkasi ja ivasi. Koitin panna vastaan, olla se "järkevä aikuinen" vanhemmilleni. Otin viinipullon pois ja kaadoin sen viemäriin. Kostoksi äiti meni juoksentelemaan ulos lumisateeseen alastomana. Keskeytin vanhempieni riidan kääntäen huomion muualle. Tunsin olevani virtahepo omassa huoneessani, se jonka luo tultiin aina tilittämään kun mielipuolinen riita vanhempieni välillä oli mennyt liian pitkälle. Toisaalta ainoa selviytymisstrategiani oli miellyttää mahdollisimman pitkälle äitiä, joka oli kuningatar.

Me lapset muutimme mahdollisimman nuorina pois helvetillisestä kodistamme. Olin 18 kun lähdin, siskoni 16. Meni vuosia kulissien mukaan melko hyvissä väleissä vanhempiini, kunnes sain esikoislapseni. Äitiys herätti henkiin kummituksia, meni monia öitä jolloin en nukkunut, koska isäni ja äitini huusivat verisiä loukkauksia toisilleen pääni sisällä kaiket yöt. Ihan kuin nuoruudessani. Helvetillinen lapsuuskotimme hyökkäsi päälleni hyeenan lailla. Itsetuntoni oli nollassa. Rakastin vastasyntynyttä poikaani, mutta pelkäsin etten osaa pitää häntä hengissä. Eihän minusta ollut mihinkään.

Vuodet vierivät, hulluista vanhemmistani tuli kohtalaisia isovanhempia, joita tosin ei ollut suurta apua kun asuimme kaukana toisistamme. Olin itse yllätyksekseni aika hyvä äiti. Kuin leijona-emo. Suhteeni molempiin, nyt jo aikuisiin lapsiin, on hyvä ja lämmin. Molemmat valmistumassa hyviin ammatteihin ja elämä muutenkin mallillaan. Heidän lapsuudessaan suojelin heitä kaikelta, mitä ajattelin, että lapsen järki ei vielä riitä ymmärtämään, kaikelta mikä voisi satuttaa. Päinvastoin mitä itse jouduin kokemaan. Vanhempieni malli käänteiseti.

Nyt ollaan mielenkiintoisen äärellä. Olen siis 50 ja sanonut ensimmäistä kertaa vastaan vanhemmilleni vakavasti ja lopullisesti. Olen sanonut, etten hyväksy heidän toimintaansa. Ensimmäistä kertaa sanon vastaan jostain heidän tekemisistään, niin etten viikon päästä ole soittamassa anteeksi -puhelua, vaan uskallan kyseenalaistaa heidän tekemänsä ratkaisut isolla äänellä. Kyse on epäreilusta etukäteen tehdystä perinnönjaosta. Kun kysyn asiasta, siis faktatietoa, äitini huutaa puhelimessa että sinun täytyy hakeutua hoitoon, että hän hakee lähestymiskieltoa (itse otti ensin yhteyttä) ja että haista kuule pitkä paska. Äiti ni on siis 70 eikä siis yhtään kehittynyt ihmisenä, oppinut tai muuttunut lempeämmäksi vuosien varrella. Hän huutaa asioita, joita en koskaan, siis en koskaan huutaisi omalle tyttärelleni vaikka olisin kuinka raivoissani.

Vihaan häntä sydämeni pohjasta. Toivoisin että hän voisi edes hetkeksi pysähtyä ja katsoa peiliin ja miettiä minkälainen äiti hän on ollut. Todellisuudessa toivoisin että hän olisi kuollut.

On tosi ikävä elää tällaisen vihan kanssa. Aion toki katkaista välit täysin, mutta pääsenkö eroon mielessäni koskaan kiljuvasta mielenterveyspotilaasta, joka äitini todellisuudessa vaikuttaa olevan.

Hän hallitsee isän rahasäkkiä, josta nyt on jaeltu ennakkoperintöjä mielivaltaisesti niille jotka "käyttäytyvät" - toisin sanoen mielistelevät häntä. Pahimman laatuista psykologista kontrollintia. Jos en ole halukas tapaamaan heitä ja tekemään pellehyppyjä äidin mielen mukaan, niin olen sairas, mielenvikainen, ansioton saamaan heiltä rahalahjoja. Minunhan tietysti pitäsi käyttäytyä. Joka tarkoittaa: mielistellä heitä, ennenkaikkia mielenvikaista äitiä.

Onneksi tilanteeni on niin hyvä, että minun ei tarvitse mennä. Enkä mene. Vihaan äitiäni.

En ole vielä käynyt terapeutilla, mutta ehkä syytä olisi. Luen asioista, otan selvää, tiedostan tapahtuneet ja koitan selvitä lähipiirin avulla.

Viimeisimmän äidin raivohuudon jälkeen tunsin tosin itseni taas siksi avuttomaksi lukolaistytöksi, jolla oli helvetti irti kotona joka ilta. Luin kokeisiin, koitin peittää korvani riipivältä huudolta, istuin huoneessani kuin suolapatsas vain odottaen hetkeä jolloin jompikumpi vanhemmista ryntää huoneeseeni. Selvittelemään heidän riitaansa. Itsetuntoni oli viety. Koulussakaan en uskonut että kukaan voisi olla tällaisen surkimuksen kaveri, jota kotona mollattiin joka ilta. Vakuutuin että olen mitätön ja viallinen ihminen. Koulukuvassa minua katsoo kaurissilmäinen vakava tyttö, kiharahiuksinen, silmien takana suuri tuska.

Mutta taistelen. Olenhan 50 , minulla on oma elämä, hieno mies, työ, lapset. Milloin noita-äidin limasormista pääsee irti? Ja miten?

8

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vanhempia.eivoi.valita

      kaikki me ollaan jotenkin rikki. toisissa se näkyy. . sukulaisten kanssa pärjää parhaiten kun on tunnin ajomatka välissä.

    • Sitkeä_57

      TsemppiäVivienne!
      Kuulosti lähes kopiolta minun elämästäni. Mielisairas äitini on sotkenut kaiken; rahanjakosysteemit salaa suosikeilleen, järkyttävän sisarkateuden, itsekkyyden, jne yms. Ja monenteenko sukupolveen tämäkin sairas äiti ulottaa liimanäppinsä? Todella puistattavan sairas ihminen.
      Olen suht järjissäni, olen opiskellut, ollut kivoissa työtehtävissä, kasvattanut kolme fiksua ja tasapainoista lasta sekä saanut neljä rakasta lastenlasta. Onneksi on oma hyvä elämä, vaikka sielu on ikuisesti rikki ja välillä on vietettävä mustia päiviä.
      Hyvä me sitkeä naiset, jotka olemme osanneet rakastaa omia lapsiamme ja katkaista sairaat käyttäytymismallit.

      • Vivienne90

        Kiitos viestistä. Vertaistuki tuntuu hyvältä. Tsempataan oman elämämme kanssa. Mullakin usein mustia päiviä, niinkuin sanoit sielu rikki, mutta eniten toivon ettei pahuus pääse enää jatkumaan itseni kautta lapsiini. Olkoon että olen itse risana - mutta en halua että tuska periytyy lapsiini. Mietin toisinaan pitäisikö ottaa yhteyttä, lähinnä ehkä isän takia, jota pidän kaltaisenani. Olen jotenkin enemmän isän sukua olemukseltani, tavoiltani, ajatuksiltani. Mutta kun isälle äiti on elämän suuri kiintopiste ja valo, häneen on vaikea olla yhteydessä niin että äiti ole jotenkin osallisena. Isä on sydänpotilas, joten minua pelottaa että jos hän pääsee kuolemaan ennenkuin ehdin juttelemaan hänen kanssaan ja kertomaan että kaikki ok. Jotenkin pelotttaa kuoleman lopullisuus.


    • oppeliini1

      Hatun nosto Sinulle, Vivienne 90!

      Aitisi on todella paha ihminen. Voi kun sinä voist jättää hänet kokonaan pois elämästäsi. Olet saanut jo liian paljon lokaa vanhempiesi puolelta. Nyt voit vihdoinkin tehdä täydellisen pesäeron. Enää sinun ei tarvitse soitella heille eikä ottaa vastaan heidän viestityksiään. tekstarit poista edes lukematta. älä vastaa kun soittavat.
      Vain anna heidän hautua omassa ilkeydessään.

      Sinä et tarvitse heidän varojaan, (ellei laikioikeutetusti sinulle kuulu jokin osa josta et voi kieltäytyä), kuulostaa kuin olisit täysin taloudellisesti heistä riippumaton, ollut jo kauan aikaa.

      Aivan oman mielesi takia, anna heidän olla. Nauti omasta rakkaasta perheestäsi jonka sinä ole aikaansaanut omilla valinnoillasi. Olet tehnyt hyvin ja ansaitsest rauhallisen ja kauniin elämän!

      • Vivienne90

        Kiitos tsempeistä oppeliini1! Mietin vaan (kun olen tällainen kiltiksi pakotettu) miten elämä jatkuu jos jää riitoihin kun kuolema kohtaa vanhemmat? Vai pitäisikö kaiken omanarvon tallomisen uhalla tehdä sovinto? Onko loppuelämä rankkaa, jos jää jotain sanomatta vaikka isälle, jota monessa mielessä arvostan. Muuten en ole tällä hetkellä missään tekemisissä hirviöäidin kanssa. Eikä hän ole vielä kuolemassa - mikä pahan tappaisi. Isäni kanssa haluaisin tavata ja jutella, koska hän on vanha ja sairas. Niin, olen tosiaan taloudellisesti riippumaton heistä tällä hetkellä, mutta vihaksi pistää kun veli saa kaiken omaisuuden, kun osaa olla hirviöäidille mieliksi perheineen. Jos veljeä arvostelee esim ahneeksi niin äiti suuttuu niin ettei huudoltaan saan hengitettyä. Koitan antaa olla. Äidilläkin on varmaan vaikeaa, kun se "uskottu" eli minä olen pois hänen elämästään. Kenelle hän nyt haukkuu miestään, naisystäviään tai elämäänsä ylipäätään?


    • ei_robotti

      Äitisi kuulostaa narsistilta. Ei ole normaalia. Siteet poikki.

    • Pikkupökkis

      Lienee melko tavallista, että joihinkin henkilöihin pidetään etäisyyttä?

      Joskus se on työkaveri, joskus exä, joskus pomo, joskus vanhempi yms. Jos vihaat noin kovin, niin varmaan siihen on syynsä ja suosittaisin pitämään etäisyyttä.

    • Vanhempia ei tarvitse rakastaa jos eivät ole rakastamisen arvoisia. Jokaisen vanhemman tulisi rakastaa lapsiaan, koska on ne alulle laittanut, mutta kukaan meistä ei ole voinut valita omia vanhempiaan. Viha on tunne siinä kuin muutkin ja monissa tapauksissa, kuten ehkä sinunkin kohdallasi, täysin oikeutettua.

      Kehotan sinua irrottautumaan lopullisesti äitisi kahleista. Jos hän länkyttää asiattomuuksiaan, mene pois tilanteesta. Jos tällöin olet puhelimessa, sulje se. Jos koet epäoikeudenmukaisuutta ennakkoperinnön jaossa, anna asian olla. Raha ei ole tärkeintä vaan yhteisöllisyys, tasa-arvo, luontoarvot, sekä ihmisten välinen luottamus ja rakkaus. Lopullisessa perinnönjaossa sinulla on sitten kuitenkin oikeus vähintäänkin lakiosaan.

      Maailma on pullollaan psykopaatteja, narsisteja ja muita hengeltään köyhiä. Vältä sellaisia, olivat ne sitten tuttuja, tuntemattomia tai verisukulaisia.

      Toivottavasti olet kertonut omalle perheellesi näistä kokemistasi vääryyksistä. Uskon, että olet. Voimia sinulle ja perheellesi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 57-vuotiads muka liian vanha töihin?

      On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei
      Maailman menoa
      302
      3407
    2. Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?

      Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette
      Sinkut
      238
      1860
    3. By the way, olet

      mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei
      Ikävä
      92
      1355
    4. J-miehelle toivon

      Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.
      Ikävä
      85
      1313
    5. Onko kaivattunne suosittu?

      Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(
      Ikävä
      79
      1203
    6. Haluatko S

      vielä yrittää?
      Ikävä
      59
      1188
    7. Täytyi haukkuu sut lyttyyn

      En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti
      Ikävä
      53
      1133
    8. Onkohan sulla enää tunteita

      kun nähdään seuraavan kerran? Niin hyvä fiilis on ollut viime aikoina, että se on nyt pahin pelkoni. Oletkohan unohtanut
      Ikävä
      36
      1014
    9. Kylpyläsaaren Lomakylän kahvilaravintola

      Kävimme syömässä Kylpyläsaaressa. "Naudanliha burgeri" maksoi 18,90 euroa ja lisäksi limsa 4,50 euroa. Annoksen hinnaks
      Haapavesi
      46
      956
    10. Etkö ymmärrä että olen turhautunut

      kun ei etene. Auttaisit rakas vai onko kaikki vain kuvitelmiani omassa päässäni?
      Ikävä
      65
      884
    Aihe