Adventtikirkko- Suomessa,......

Adventtikirkon arvot on esitelty Adventtikirkon www.adventist.fi. /"näin uskomme" ns. 28- opinkohdassa.

Adventtikirkon teologeja monia arvostan kirjoittajina.
Minulla ei ole ollut vaikeuksia ymmärtää teologien kirjoituksia.
Toki meni omat ajat teologioita miettiessä.
Niin tarkkaan tutkimiseen harvoilla on aikaa, mitä käytin itse aikaa ja vaivaa aikoinaan.

Teologioiden tunteminen ei ole oelastuksen ehto.

- Vain Jeesus Kristus on oelastuksen ehto.

Adventtikirkko pitää Jeesuksen uskon ja pyhityksen arvon, ja tässä suhteessa pysyy erossa maailman synnistä.

Kaikissa Raamattua lukevissa piireissä uskonnon Raamatun uskon kansainvälisissä etujärjestö-organisaatioissa kirkoissa on aina ollut yksilöitä jotka ovat tosissaan uskossaan, ja Jumalan edessä vilpittömiä.

Kaikissa ihmisten ryhmissä syntyy myös ristiriitoja ihmisten kesken.

56

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En pysty pitämään esimiesjohtajatuomarivanhempia 60- vuotiaana paappana, enkä ilman minulla olevaa työsopimusta

      En ole solminut alaistaidoista, tai johtajuudesta ainuttakaan sopimusta eläkepäivilläni.

      Minulla on perustuslaissa säädetty oikeus ilmaista mielipidettäni mitä mieltä olen itse Raamatun kirjoituksista. PL 11-12.

      Olen ollut yli vuosikymmenen poissa Adventtikirkon jäsenyydestä.

      En ole kiinnostunut etujärjestöjen jäsenyyksistä nyt.

      • muilla.sama.oikeus

        "Minulla on perustuslaissa säädetty oikeus ilmaista mielipidettäni mitä mieltä olen itse Raamatun kirjoituksista. PL 11-12."

        Miksi yrität evätä saman oikeuden muilta? Heti jos sanoo oman mielipiteensä sinun kirjoituksistasi saa kuulla olevansa "esimies" tai "johtaja".

        Jos sinä voisit päättää, niin muilla ei olisi samaa oikeutta ilmaista mielipidettään kuin sinulla.

        Tämä on diktaattoreiden ominaisuus, jotka pitävät itseään kaiken arvostelun yläpuolella olevana.


    • Tässä vielä organisaation rationalisointi-ohjeeni (koskee kaikkia uskonnollisia etujärjestöjä ja kirkkoja) - Neuvottelen mahdollisesti uudesta jäsenyyskaudesta 2030 luvun alussa, ja toivon että siihen mennessä seuraavat ehdotukseni on toteutettu;

      1. Toimielimen merkitys;
      - Jäsenien äänivalta toimielimissä pitää olla tasa-arvoinen jokaisen jäsenen juridisen vastuun vuoksi. Organisaatiossa tulee mitoittaa toimielimien päätösvallat sellaisiksi että tämä on mahdollista.
      Johtajaa ei toimielinpöytään (johtokunta/hallitus/lautakunta) voi istahtaa. Toimielin on toiminnan moottori, juridinen vastuunkantaja, ja päätöksentekijä. Jokainen jäsen on yhtä suuri äänivallallaan, eli ei voi yhden jäsenen ääni kaataa koko pöydän muiden jäsenien äänivaltaa.

      2. Jäseniä koskevat säännöt on jätetty kirjoittamatta. Esim. Adventtikirkon organisaation arvot on hyvin esitelty 28- opinkohdassa, -sääntöjä ne eivät ole. Organisaation arvot kertovat ne periaatteet joiden kanssa organisaatio on tavoitteiltaan ja päätöksenteoltaan sovussa ja -puitteissa.
      Jäseniä koskevat säännöt -voi olla esim. tusina sääntöjä, esitellään hyvin kun jäseniä otetaan etujärjestön jäseneksi. Nämä säännöt toimivat jäsenen kelvollisuutta olla tullaksensa jäseneksi ja -jäsenvaatimuksien suhteen normeina jotka on täytettävä ollaksensa etujärjestön yhdistystoiminnan jäsen. Vain näihin sääntöihin voi vedota vaatimuksissa.

      3. Käsikirjoihin voi sisällyttää järjestö-yhdistystoiminnan demokratian toiminta normitukset, mutta käsikirjat eivät saa pitää sisällään mitään mikä valjastaisi jäsenelle valtaa suhteessa toiseen jäseneen.
      Kaikilla alaisilla on pakko olla aina työsopimus, koska työsopimuksesta päätellään perustehtävä ja alaistaitovaatimukset. Organisaatiojohtajien ainoat alaiset löytyvät organisaation palkkahenkilöstöistä.
      Yhdistystoiminnan jäsenien itsenäinen toimivalta on äänestyslappu. -Kenenkään mielivallan mieluisuuden tai intuitiivisen näkemyksen alaiseksi ei nykyajan ihmisen tarvitse joutua laillisuuden nimissä.
      Koskee jokaista jäsentä - vastuut kannetaan toimielimen alaisuudessa, ei johtajina esimiehinä suhteessa jäseneen. Mielivallan mieluisuuden vaatimuksiin jäsenet joutuvat kun monta sataa organisaation jäsentä ryhtyvät ihmisten johtajiksi, mutta eivät ymmärrä ihmisten johtamisesta mitään, ja ryhtyvät soveltamaan intuitiotaan ja 28- arvoa toiseen ihmiseen.

      4. "Vanhemmisto" on ymmärrettävä toimielimeksi. ( Johtokunta/hallitus)
      Jäsenillä ei itsenäistä toimivaltaa ole jäseneen.
      Ilmoitusvelvollisuus puheista ja toimista on aina velvoittava miten olevaisen persoonan mahd. asioissa puhuu ja toimii. Yhdistyksen jäseniä ei voi oikeuttaa kenenkään henk koht asioihin.
      Yhdistystoiminnat hajaantuvat ja kokoontuvat säännöllisesti, ja ihmiset eivät elä yhdessä, ja ole tekemisissä keskenään. Salaisia virkoja suhteessa jäseniin ei voi olla.

      Yhdistystoiminnan- jäsenien itsenäinen toimivalta on äänestyslappu.
      Arvovaltaan perustuvaa päätöksentekoa ei ole olemassa laillisesti. Arvovaltaa syntyy vain ihmisten mielikuvituksessa.

      >>> Koskee kaikkia uskonnollisia etujärjestö-organisaatioita. Jokainen organisaatio on jättänyt jäseniä koskevat säännöt kirjoittamatta.

      Aamen.


      Olen lainkuuliainen kansalainen joka on useita vuosikymmeniä noudattanut oikeusvaltion lakisäädökset.
      Minun elämäni jokaisen vuosikymmeneni jokaisen mahdollisen seksikontaktini ja seksisuhteeni osapuoli on nyt 2019 -50- villitystään viettävä ihminen nuorimmat ko. kontaktien mahdolliset osapuolet. Ovat lapsenlapsiensa kanssa 50- vuotispäivien kynnyksellä 50- villityksessä, ja 50- vuotispäivänsä viettäneet lapsenlapsiensa kanssa kaikkein nuorimmat seksikontaktini joka vuosikymmeneltäni.
      Muun ikäiset ovat sitten 60 ja 70 vuotispäivänsä viettäneitä.
      - Minulla ei ole mitään tekemistä nuorisoseksin kanssa. Ei ole koskaan ollut minulla nuorisoseksiharrastuksia. Ainuttakaan homo-rakkaus-suhdetta ei ole minulla ollut koskaan elämässäni. Ainuttakaan sanaa seksiehdotuksia en ole lausunut minun teini-ikäni ja nuoruusvuosieni kavereilleni, enkä puhunut sanaakaan yhdestäkään miehestä mitään ko. seksuaalista elämäni varrella. Minun kaverit ovat säilyneet persiestään neitsyeinä aina minun seurassani, niin kuin itsekin olen perseestä neitsyt.


      Minä olen hankkinut hyvät perustiedot yliopistokursseilla 1980 ja 2010 luvuilla esimies-taidoista ja liiketoiminnan osaamisesta. Lisäksi julkisen johtajuuden asioissa hyvät perustiedot -organisaatioiden toiminnan ja hallinto-palvelu-kulttuurimme missiossa.
      En ole hakenut johtajan paikkoja, -vietän eläkepäiviäni, ja suunnittelen vakavissani vain taivaan rannan maalaamista.

      En nai nuoruuden heilojani, enkä vanhaa akkaa.

      Keskustelen foorumeilla ja yksityisessä blogissani PL 11-12§ kansalaisoikeuksilla.
      En ole opettaja, enkä ole koskaan kirjoittanut riviäkään uskonnollisten etujärjestöjen ja tai kirkkojen teologiaa. -Kansalaismielipidettäni Raamatun kirjoituksista olen kirjoittanut, en muuta.




      Tällaisiin tunnelmiin.

      • On kulunut useita vuosikymmeniä kun olen viimeksi nuorille seksiehdotuksia tehnyt.
        Olen useita vuosikymmeniä torjunut joka ainoan varhaisnuoren seksitarjoilun.
        En ole yhteenkään varhaisnuoren seksitarjoiluun ryhtynyt vuosikymmeniin.

        Aamen.


      • Minua on voitu syyttää ja tuomita rikoksesta rattijuopumustani 35- vuotta takaperin 1980 luvun puolessa välissä.
        Tämä on ainoa jossa riittävät rikoksen tunnusmerkit syyttämiseen ja tuomioon.
        Missään muussa asiassa ei ole ollut millään vuosikymmenellä rikoksen tunnusmerkkejä riittävästi syyttämiseen ja tuomioon.
        Laillista ei ole syyttää taikka moralisoida 30- vuoden takaista nuoruusaikaa-.
        Sepitys laitonta noin kaukaisesta ajasta kuin 1980 luku on-.


      • vatipää.vai.dementikko

        Vatipään muistelot jatkuujatkuujatkuujatkuu.....


    • jehova: Tahdotteko Jehovan todistajaksi?
      Tavis: En, koska en tunne tapausta.

    • Minulla on huipou-urheilijan fyysinen kunto 2000-2010 luvuilla. Parhaan fyysisen elämäni suorituksen tein 53- vuotiaana, 2010 luvun puolessa välissä. Heti samana vuonna suoritin kokonaisen lukuvuoden yliopistossa nuorten kanssa kiinnitettynä kokonaisen lukuvuoden ohjelmaan. Avoimen kautta suoritettu yliopistolukuvuosi nuorten kanssa sujui keskiarvolla kiitettävä 4, asteikolla 1-5.

      En ryhdy "henkisesti sairaaksi" paapoille enkä mommoille, niin kuin joku ehdotti, - sen vuoksi että eivät minua ymmärrä, tai että olen joidenkin mukavuuden haluja häirinnyt.

      Kuitenkin taivaan rannan maalaaminen intresseissä ja leppoisat eläkepäivät, jossa keskushermosto lepää, ovat nyt lähellä.

      Jos minua oli takavuosina joku naittamassa, niin on unohtunut laittaa minullekin tekstiviesti asiasta tiedoksi.
      En ole valtuuttanut itsenäisiin henkilökohtaisissa asioissani.

      Minä en ole tehnyt yhdenkään sanan aloitetta seksuaaliseen kanssakäymiseen kummallekaan sukupuolelle, taikka parisuhteeseen niissä taloyhtiöissä missä olen asunut elämäni varrella, enkä ole solminut ko. suhteita. Jos joku väittää muuta, niin valehtelee. Yksi poikkeus on nuoreen neitoon vuonna 1981. 1981.
      Työyhteisöissä tai elämäni eri koulutuspaikoissani, tai työelämän t. koulutuspaikkojen esimiehiin ja kouluttajiin, - ei sanankaan puhetta seksuaalisests tai parisuhteesta. Poikkeuksena kaksi naispuolista työkaveria aikoinaan.
      - Kaikki muu puhe on valehtelua.
      Laillisesti saa kuitenkin ehdotella seksuaalisia ja parisuhteita. En ole kenenkään haarojen väleistä sanaakaan eläissäni puhunut.
      Koko elämäni 1960 luvulta saakka olen ollut yleisten sauna- allastilojen käyttäjä virkistys, kunto ja avantouimarina. Sanaakaan en ole 1960 luvulta laskettuna ehdotellut seksuaalisia kummallekaan sukupuolelle.

      Kaikki muu puhe, mitä kirjoitin on valetta.

      • ... Huippu-urheilijan fyysinen kunto 2000-2010 luvuilla....


      • valehteleva.häntäheikki

        "Kaikki muu puhe, mitä kirjoitin on valetta."

        Hyvä tietää...


      • valehteleva.häntäheikki kirjoitti:

        "Kaikki muu puhe, mitä kirjoitin on valetta."

        Hyvä tietää...

        Bra.


      • valehteleva.häntäheikki kirjoitti:

        "Kaikki muu puhe, mitä kirjoitin on valetta."

        Hyvä tietää...

        Niin, Kirjoitin niin kuin asiat todellisuudessa ovat olleet - ovat - kaikki se mitä kirjoitin.

        Totta kirjoitin.

        Bra.


    • On niin etten itsekään ryhdy enää uskovaiseksi kotitarpeitani enempää.
      Siis en pidä tavoitteenani suunnitella kaikkea etujärjestöyhdistystoiminnan asiaan koko ajankäyttöäni.

      Paljosta vastaavina ihmisinä on ihmisiä joiden arvoina on tietenkin omat oerhe-edut, oman arvon hakeminen, itsensä viihdyttäminen, ja ainoa asia sitten mitä osaavat on että osaavat korkeintaan rukoilla.
      Tällaiset hallitsevat ja vallitsevat, ja tällaisille haetaan arvoa jossa sitten tällaisten ihmisten intuitiivinen näkemys pitäisi olla toisen persoonan velvollisuus
      Innokkaasti tartutaan puikkoihin ihmisten johtajiksi, mutta ihmisten johtamisesta ei ymmärrystä, ja aiheutetaan sitten pelkkää pahaa yhteisölle johtajuuksilla.

      Ihmiset ovat sitten hetken tekemisissä joidenkin työasioissa.
      Yhfistykset kokoontuvat ja hajaantuvat säännöllisesti, - ihmiset myös.
      Eivät elä roomalaisten parissa 2000 vuoden takaisessa hallinto-palvelu- kulttuurissa.
      Eivät elä keisarin vallan ajassa. Keisarin valta ja hallinnon tavat päättyivät 100 vuotta takaperin 1918.
      Moni paappa ja mommo on keisarin vallan ajan tavoille kasvanut vielä.


      Kannattaa ymmärtää mitä neuvon uskonnollisten etujärjestöjen yhdistystoiminnan rationalisoimiseksi.
      Innokkaasti puikkoihin tarttuvat " ottavat vastiutako," - jossa sitten ymmärtävät ja luulevat "vastuun" tarkoittavan, nenän lykkäämmistä jonnekin intuitiivista näkemystä varten.
      Armaassa Suomen maassa ei ole uskinnollisilla etujärjestöillä ja kirkoilla himpun vertaa vähääkään valtaa kansalaisiin.

      Uskonnollinen ja hengellinen etujärjestö yhdistystoiminta on kansalaisten vapaaehtoista arvo- harrastus- toimintaa, johon ei kaupunkilaiset tai maaseudun asukkaat riennä kenenkään alaiseksi.
      - Itsenäinen toimivalta on äänestyslappu.

      Armaassa maassa eduskunta on maan kirkein ylin hallinto toimielin, joka säätää lain. Toimielimen jäsenet käyttävät itsenäisenä toimivaötanaan äänestyslappunsa, joka on nykyisin "jaa" tai "ei" nappula.

      • Harkitsen seuraavan kerran jäsenyyttä uskonnon etujärjestöjen suhteen 2030 luvulla.
        Minulta jäi akka ottamatta ja saamatta, asiassa on ollut omaakin vikaani, mutta en siksikään ole puhua pukahtanut ihmisten tyttäristä ja - perheasioista missään mitään.
        Minulla ei ole tapana neuvotella ihmisten yksityis- perheasioita, enkä pidä laillisena ja ole valtuuttanut ketään koskaan itsenäisiin toimiin minun siviilisäätyni mahdollisessa muutosasiassa.

        Osallistumiseni on mahdollista 2030 alkaen jossakin hengellisessä toiminnassa, mutta tämä ei ole enää 100/% minun aikani vievä, kuten takavuosina oli joitakin vuosia asianlaita.


      • ...Eduskunta ylin korkein toimielin, säätää maan lakisäädökset, jäsenien itsenäinen toimivalta = äänestysnappula.


    • Laillista oikeutta luulla minua alaisekseen ei missään ole.

      • Julkisista oikeushenkilöistä voi armasssa maassa käydä melko lailla vapaasti mielipidekeskustelua.
        ( Julkinen oikeushenkilö on ° yhdistykset, järjestöt, yhtiöt) En ole näiden sisältämistä ihmisistä puhunut mitään missään koskaan. Itse olen ns. luonnollinen henkilö ts. yksityishenkilö, joka ei ole julkisten oikeushenkilöiden palveluksessa, eikä alaisena kenellekään, vaan käytän äänestyslappuni itsenäisenä toimivaltanani.
        Uskovaisista riippumatta järjestöistään en ole vuosikymmenien varsilla puhunut missään mitään. Ovat saaneet olla omassa henk koht uskossaan rauhassa. Jäsenyyteni aikana en ole uskonnollisten tai muidenkaan yhdistyksien ja yhtiöiden ihmisiä arvostellut sanallakaan, en jäsenyyksieni jälkeenkään. En näistä mitään koskaan puhunut.

        Oppikaa se mitä opetin toimielimistä, ja perustelen vielä tässä.


    • Puoluepolitiikan kunnallispoliitikot vaalikausittain - Näiden itsenäinen toimivalta on = äänestyslappu.

      Toimielin on toiminnan moottori, päätöksentekijä. Juridinen vastuunkantaja.
      Jokainen valtion ja kunnan toimielin, jokainen viranhaltija, jokainen kansalainen on velvollinen perustuslaissa jo säädettyyn; "Kaikessa on noudatettava tarkasti lakia, totuutta ja oikeutta ."

      Oikeuskansleri ja eduskunnan asiamies on osoite valtion ja kunnallisten ko. toimielimien , sekä viranhaltioita koskevissa kanteluissa mahdollisista väärinkäytöksistään.

      Kansalaisia varten on viranhaltijat, syyteoikeuksia neuvotellaan julkisen syyttäjän viraston kanssa kansalaisia siid koskevissa lain rikkomuksista tietysti.

      Kaikille löytyy poikkeuksetta velvoite lain noudattamiseen.

      • Raskaimmatkin rikokset ovat viimeistään 20- vuoden jälkeen talahtumafaktasta poistuneet olevaisten asioiden joukosta, ja ex- syylliset muuttuneet syyttömiksi.
        Velvollisuus on pitää syyttöminä.
        - Kaikkein raskaimmat mahdolliset rikokset ovat siis olemattomia viimeistään 20- vuoden jälkeen. Henkirikokset ovat poikkeus, henkirikosissa ei syyttömyys alkaa ettei olisi tuomittavissa.

        Minulla ei ole "omaa lehmää ojassa" sillä minua ei ole voitu syyttää rikoksista millään vuosikymmenellä omana aikanaan rikoksista, eikä minulla ole salassa tehtyä laitonta tekoa omalla omalla tunnollani.

        Olen yksinäisyyttäni rupatellut ja neuvonut asioita mitä tässä viestiketjussa on.


      • Jarinhotelli4 kirjoitti:

        Raskaimmatkin rikokset ovat viimeistään 20- vuoden jälkeen talahtumafaktasta poistuneet olevaisten asioiden joukosta, ja ex- syylliset muuttuneet syyttömiksi.
        Velvollisuus on pitää syyttöminä.
        - Kaikkein raskaimmat mahdolliset rikokset ovat siis olemattomia viimeistään 20- vuoden jälkeen. Henkirikokset ovat poikkeus, henkirikosissa ei syyttömyys alkaa ettei olisi tuomittavissa.

        Minulla ei ole "omaa lehmää ojassa" sillä minua ei ole voitu syyttää rikoksista millään vuosikymmenellä omana aikanaan rikoksista, eikä minulla ole salassa tehtyä laitonta tekoa omalla omalla tunnollani.

        Olen yksinäisyyttäni rupatellut ja neuvonut asioita mitä tässä viestiketjussa on.

        ... Että ihmisiä joille ei maan perustuslain mukainen tuomioistuin pysty sakkolappuakaan kirjoittamaan rikoslakien nojalla- jos kun on ihmisiä sitten syyllisyetty, ollaan laittomuuden puolella sitten syyttämässä oltu ihmisiä joille ei sakkolappua pysty mistään kirjoittamaan.
        Nämä ovat putipuhtaat syyllisyydestä joille ei sakkolapun vertaa löydy rangaistusvaatimusta oikeudessa.


    • Minun valistus yleisistä integriteetti- legitiimiys asioista-, nyt alkaa olla aika ajatella että tavoitin riittävästi takavuosien ihmisiä.

      Tarkoitukseni on ollut hyvä-.

      Yhdistystoiminnoissa tarvitaan aina vapaaehtoisia.

      Hengelliseen elämään ei saa valmiita ratkaisuja yksilöllisesti räätälöityjä.
      Olevaisilla persoonilla on elämänkokemuksensa ja elämäntilanteensa, tunteet, toiveet, tarpeet, tieto ja kokemus, erilaiset jokaisella.
      Johtajuuteen ei saa valmiita kaikkeen tilanteeseen räätälöityjä valmiita tilannekohtaisia ratkaisuja.
      Koulutuksen kautta ymmärretään erilaisten mallien avulla.


      Kaikessa eletään aina muutoksessa, yksilöllisissä tilannekohtaisissa tilanteissa.


      Sidosryhmillä on vaatimukset, toiveet, tarpeet ja odotukset.

    • Kahjot-USA-kultit

      Fyysisestä kunnosta ei ole mitään iloa, jos noin pahasti sinulla viiraa päässä.

    • Lisään vielä;

      Kaikissa Suomen taloyhtiöissä asuntojen haltijat ja osakkaat asuvat yksityisessä käytössä ja itsenäisessä hallintaoikeudessa olevissa huoneistoissa.
      Yhteisiä asioita ovat vastikkeiden korotukset, yhteisien tilojen käyttöä ja uusimista koskevat asiat, järjestyssääntöjen kirjoittaminen, asukastoiminta sekä osakkailla em. lisäksi yhtiöjärjestyksen asiat.
      Oviliikenteet ovat yksityisiä asioita.
      Jokaisen postiluukun takana ihka omat yksityiset asiat.

      Lähiöiden palveluissa työntekijöillä perustehtävä työsopimuksuen mukaan.
      Vaitiolovelvollisuus ihmisten yksityisasioista.

      Minulla ei ole ainuttakaan sanaa yhteisiä toiseen ja kolmanteen persoonaan, sekä ihmisten oerheasioihin, Olen pitänyt mölyt mahassani ihmisten perheasioista.

      En ole puhunut ainuttakaan sanaa ihmisten tyttäristä.
      En sanaakaan kenenkään haarojen väleistä.

      Minulla ei ventovieraiden ihmisten ja hyvän päivän tuttujen kanssa ole kenenkään tytär- naima- perhe- haarojen väli- persejuttuja sanaakaan kummastakasn sukupuolesta.

      Pidän omat ko. asiat ominani.
      - Ei yhdenkään ukon ei akankaan arvosteltavissa.

      En valtuuttanut ketään itsenäisiin naittajaisiin joissa minun pitäisi vastata jokaisen ventovieraan henkilökohtaisia ihanteita.

      En ole neuvotellut kenenkään perheissä tai missään muuallakasn 2000 luvulla vuosituhannella ihmisten tyttäriä, enkä kummankaan sukupuolen kenenkään haarojen välejä minkäänlaisessa yhdistys- etujärjestöjen, palvelujen toiminnoissa.

      Viettäkää omaa elämäänne yhtä hienotunteisesti ja laillisesti kuin minäkin.

      • En ole muuttunut kenenkään homoksi.
        Sellaisia rakkaus-suhteita ei ole minulla ainuttakaan ollut nykyisessä eikä menneessä ajassa.


    • Jokainen mies armaassa maassa on perseestä neitsyt minun puolestani.
      Olen 60- vuotiaana neitsyt persiestä.
      Ainuttakaan homo- rakkaus-suhdetta ei ole minulla ollut isojen tai pienien talojen tyttärien, ja tai hienojen perheiden kersojen mahd naittajaisissa.
      En ole käynyt keskustelua ihmisten tytär- perhe- asioista missään, enkä valtuuttanut ketään mihinkään itsenäiseen ao. asiaan ilmoittamatta minulle todistettavasti mahd moisia tärkeitä asioita koskien minun mahd siviilisäätyni muutosta koskevaa asiaa.
      Ei ole minulle mitään moisia mahd ilmoiteltu.

      Jos jonkun akka on nussittu 1980 en voi 40- vuotta vanhalle asialle mitään enkä ole sanaakaan koskaan puhunut, enkä muistanut 40 vuotta vanhaa asiaa, että työmatkani hotellihuoneeni nainen onkin naimisissa -asia tuli tietooni vasta aamulla yksi yö liian myöhään.
      Olisi pitänyt saada asia edellisenä iltana tietooni ajoissa.
      En ole tahallani 40 vuotta takaperin tuota tehnyt, ja 40 vuotta vanha asia ei ole olevainen. En koskaan ole sanaakaan puhunut ko. asiasta - kuullutkaan mitään.

    • Jokainen juridisesti koolle kutsuttu kokous saa sisältää kokouksen asialistan asiat.
      Kutsutuilla ei velvollisuutta kuulla muuta.
      Olen elämäni vuosikymmenet puhunut joka sanallani vain kokouksien asialustoille kuuluvia asioita.
      Toiminnan säännöt ja perustehtävä kertoo puheenaiheet kokouksiin.

    • Toivotan Jumalan siunausta Jumalan omille.

      Tässä kaikki.

    • Pitää hiffata uskovaisten järjestöissä ja yhdistyksissä myös ihmisten oman yksityisyyden ja integriteetin - vapauden koskemattomuuden- ei niihin uskovaistenkaan nenä voi laillisuuden rajojen yli mennä intuition arvostelullaan.

      Hullun kiilto silmissä syyttämään mm. useita vuosikymmeniä vanhoja nuorten ihmisten käytöshäuriöitä, joita ei omana aikanaankaan ole voitu syyttää ja tuomita rikoksien suorittamisena.
      Uskonnon etujärjestöjen kirkkojen toiminnan ajatus ei perusyehtävältään voi olla armottomuus. Mt 7:1 koskee juuri tätä.
      Ihmisten paheksunta rintaa pullistellen ei kohenna omaa hurskautta.

      Niin kuin mainitsin - Kaikkein raskaimmat rikokset Suomessa muuttuvat olemattomiksi viimeistään 20- vuoden kuluttua tapahtumafaktan jälkeen.
      Henkirikoksien syyteoikeus ei koskaan pääty, eli henkirikoksien tutkinta ja syyttäminen tuomio ei ole ajassa rajattu.
      Vanhentuneiden eli syyteoikeuden päättymisen jälkeen on armaan maan Suomen kansalainen oikeusvaltiossa pidettävä syyttömänä. Syyllisyyttä ei ole olevaisena.

      Jouduin kuuntelemaan akkojen ja ukkojen räksytystä 2010 luvulla 35-45 vuotta vanhoista tiukkojen pimujen aikakauden pillun lipomisista hienojen perheiden kersojen naittajaisissa mahdollisissa.
      Miesten masturbointia koskevia tarinoita samasta syystä räksytti tänäänkin yksi ventovieras akka automarketin kassalla.
      Kenenkään ei pidä olla huolissaan 60- vuotiaiden miesten sperman lentämisestä.
      Ei ne niin kovissa paineissa ole.

    • Pahoittelen puhelimen näppäimistön aiheuttamia näppäilyvirheitä.

      Tämä kanava on nyt hyvä olla minulta jo tässä valistuksessa päättynyt.

      Tämä kaikki oli yleistä integriteetti- legitiimiys- asiaa.
      - Ei ihmisiä, ja tai yhtiöitä tai muita julkisia oikeushenkilöitä suoraan koskevia-.

      Kiitos kuulemisesta.

    • Adventisti

      Sanottakoon, että Jari ei edusta näkemyksillään Adventtikirkon kantaa. Tämä ei ole Adventtikirkon julkinen foorumi.

      • Adventtikirkolla ei ole foorumin kanssa mitään tekemistä.

        Yksikään ei anna täällä Adventtikirkon lausuntoja koskaan.
        Kirkon lausunnoille on aina oma menettely. Adventtikirkon lausunnot annetaan Adventtikirkosta poikkeuksetta. Adventtikirkon omat web- sivut edustavat myös Adventtikirkon lausuntoja.

        Itse olen eronnut Adventtikirkosta yli vuosikymmen takaperin.
        Etujärjestö-yhdistys-toiminnan talkoo maallikko tehtävät jätin puhelinsoitollani 1.6.2006 kauniina kesäaamuna.
        2006 talkootehtävät-.

        Minä en ole koskaan kirjoittanut riviäkäön Adventtikirkon kantaa.
        Adventtikirkolla ei valtuuksia antaa luonnollisesta henkilöstä lausuntoja sopimatta ensin luonnollisen henkilön kanssa mitä lausutaan.


      • Hauskaa että joku "adventisti" sai jotakin tietoa.

        Kuule, Täällä ei kirjoita "Jari" nimistä nimimerkkiä.
        Luonnollisten henkilöiden nimiä et saa kirjoitella foorumeille.


      • vatipään.jaaritusketju

        "Sanottakoon, että Jari ei edusta näkemyksillään Adventtikirkon kantaa. Tämä ei ole Adventtikirkon julkinen foorumi."

        Heh heh...tuliko hätä Adventtikirkon maineesta...


    • Nyt he va så lausun vielä että uskonnollisten etujärjestöjen - kirkkojen on esiteltävä kaikki velvolliduudet mitä on jäsenenä olemassa silloin kun jäseniä otetaan.

      Tehkää asia niin että kirjoitatte ne säännöt niin kuin esitän, ja tämän lisäksi yhdistystoiminnan demokratian normitukset sellaiseksi, että ohjekirjasen voi myydä jokaisessa kirjakaupassa.
      Toimielin on toiminnan moottori ja päätöksentekijä, juridinen vastuunkantaja niin kuin esitin, ja toimielimen jäsenet äänivallaan tasa-arvoisia toiminnan vastaavia johtajia aina vaalimääräkausien ajan. Kaikenlainen vastuunkanto toimielimen alaisuudessa, eikä jäsenille siis saa valjastaa valtaa suhteessa toiseen jäseneen. Vallankäytön valjastaminen ei ko. yhdistystoiminnoissa ole laillista puuhaa.
      - Ei pidä olla tarkoitus että yhdistyksen jäseniä karkaa kauhuissaan kun epäpätevistä ihmisistä yhtäkkiä nostetaan johtaja.
      Johtajaa toiselle ei ole olemassa ko. toiminnassa.
      Toimielimeen päätöksenteko.
      Neuvoin viestiketjun alussa.

      Nyt toivotan jokaisen elämään hyvää.

      Elämä on lyhyt murehdittavaksi.

      Itsellänikin vain 1/3 jäljellä.
      30-40 vuotta-.

      Ei ollut tarkoitus loukata ketään.

      Olen neuvonut keisarin vallan jälkeisen ajan mission.

      Olen tarkoittanut hyvää.

      Olen tänäänkin laittanut hartiaselkää paikoilleen. On pian valmis.

      Aamen.

      Loppu.

    • Niin, Lisään vielä legitiimiys- integriteetti kasvatukseni loppuun;

      - Olen lainkuuliainen kansalainen joka on useita vuosikymmeniä noudattanut armaan maan lakisäädökset.

      Minua ei ole 1960- 1970- 1980- 1990- 2000- 2010- vuosikymmenillä voitu syyttää ja tuomita rikoksien suorittamisesta.

      Rattijuopumus on poikkeus 1980 luvun puolessa välissä 35- vuotta takaperin.

      Lukekaa tämä viestiketju.

      Tunkekaa vaikka perseen reikiinne kaikki muut tarinat missä joku syyttää saatanan adventin vuoksi lainkuuliaista kansalaista jostakin jotakin muuta

      • vatipään.monologiketju

        "Lukekaa tämä viestiketju."

        Tämän viestiketjun lukemisesta ei ole mitään muuta hyötyä kuin se, että ellei ole jo aikaisemmin käsittänyt, millaisia harhoista kärsiviä hörhöjä uskonlahkoissa pyörii, niin nyt viimeistään ymmärtää sen.

        Kirkoista ja uskonlahkoista kannattaa pysyä kaukana, ellei halua tulla näin kahjoksi vatipääksi kuin tämänkin ketjun aloittaja ja itsensä kanssa "keskustelija" on.


    • Jari: "Itse olen eronnut Adventtikirkosta yli vuosikymmen takaperin."

      No koetapa erota vaihteeksi vaikka vuosikymmen etuperin, ja ennen kaikkea lakkaa kirjoittelmasta tuota "synkkä yksinpuhelu"-sontaasi tänne.

      • vatipään.monologiketju

        "ja ennen kaikkea lakkaa kirjoittelmasta tuota "synkkä yksinpuhelu"-sontaasi tänne."

        Ei voi lopettaa, kun on lääkkeet jääny ottamatta ja jatkuvat harhat pakottaa "vastailemaan"...


      • vatipään.monologiketju kirjoitti:

        "ja ennen kaikkea lakkaa kirjoittelmasta tuota "synkkä yksinpuhelu"-sontaasi tänne."

        Ei voi lopettaa, kun on lääkkeet jääny ottamatta ja jatkuvat harhat pakottaa "vastailemaan"...

        No, ehkä ne tärkeimmät lääkkeet on sitten jääneet määräänättä ?


      • vatipään.monologiketju
        Exap kirjoitti:

        No, ehkä ne tärkeimmät lääkkeet on sitten jääneet määräänättä ?

        Juu, ei se vatsahappolääke Zolt auta harhoihin.

        Vatipään piruntorjuntabunkkeriin on päässy tulemaan akkojen mentävä aukko ja niin ne vanhat juoruämmät yrittää väkisin naittaa Jaria...anteeksi tarkoitin siis jarinhotellia...milloin millekin ikälopulle yli 40-vuotiaalle riipputissiselle jättiläisharpulle (yli 160cm), joiden kengännumerokin on vähintään 40.

        Hotellimies ei pysty käymään rauhassa edes ruokaostoksilla, kun sielläkin ne juoruämmät vainoaa häntä kauppojen kassoilla ja turuilla ja toreilla ja huutelee kaikenlaisia törkeyksiä...perseneitsyyttäkin uskaltavat epäillä ja homoksi nimittelevät !!!

        Kaiken huipuksi vielä vanhat tututkin muistuttelee nimimerkkien takaa 30-40 vuotta vanhoista sekoiluista, joten pelkkää painajaista päivästä toiseen on jarinhotellin elämä...voi voi...


      • vatipään.monologiketju kirjoitti:

        Juu, ei se vatsahappolääke Zolt auta harhoihin.

        Vatipään piruntorjuntabunkkeriin on päässy tulemaan akkojen mentävä aukko ja niin ne vanhat juoruämmät yrittää väkisin naittaa Jaria...anteeksi tarkoitin siis jarinhotellia...milloin millekin ikälopulle yli 40-vuotiaalle riipputissiselle jättiläisharpulle (yli 160cm), joiden kengännumerokin on vähintään 40.

        Hotellimies ei pysty käymään rauhassa edes ruokaostoksilla, kun sielläkin ne juoruämmät vainoaa häntä kauppojen kassoilla ja turuilla ja toreilla ja huutelee kaikenlaisia törkeyksiä...perseneitsyyttäkin uskaltavat epäillä ja homoksi nimittelevät !!!

        Kaiken huipuksi vielä vanhat tututkin muistuttelee nimimerkkien takaa 30-40 vuotta vanhoista sekoiluista, joten pelkkää painajaista päivästä toiseen on jarinhotellin elämä...voi voi...

        Aiai. niin se elämä sitten alkaa heittele(hti)mään kun alkaa ikää olla mittarssa enemmän kuin mitä siedettävä himottavuuskerroin antaa myöten. Kaikki naiset alkavat näyttää suorastaan kiihkeiltä ja agrressiivisen kiimaisilta targettia kohtaan.

        Onneksi on lobotomia. Ai niin, mutta sitähän ei enää nykyisin Suomessa harrasteta. No mutta käyvätthän Suomen nuoret musliminaisetkin kotimaassaan hankkimassa ympärileikkauksen, kenties sieltä ulkomailta saisi edullisen lobotomiankin tarjoushintaan ???


      • vatipään.monologiketju
        Exap kirjoitti:

        Aiai. niin se elämä sitten alkaa heittele(hti)mään kun alkaa ikää olla mittarssa enemmän kuin mitä siedettävä himottavuuskerroin antaa myöten. Kaikki naiset alkavat näyttää suorastaan kiihkeiltä ja agrressiivisen kiimaisilta targettia kohtaan.

        Onneksi on lobotomia. Ai niin, mutta sitähän ei enää nykyisin Suomessa harrasteta. No mutta käyvätthän Suomen nuoret musliminaisetkin kotimaassaan hankkimassa ympärileikkauksen, kenties sieltä ulkomailta saisi edullisen lobotomiankin tarjoushintaan ???

        "kenties sieltä ulkomailta saisi edullisen lobotomiankin tarjoushintaan ??? "

        Vatipää on niin köyhä, ettei sillä ole varaa matkustella ulkomaille, eikä Suomen hallituskaan varmaan kustanna matkaa, eikä myöskään lobotomiaa.

        Ehkä kannattaisi järjestää keräys tällä palstalla ja kustantaa Vatipäälle matka suoraan Sveitsiin eutanasia-klinikalle, niin loppuisi raukan kärsimys...varsinkin, kun on vielä se selkäkin ihan vinksallaan...


      • Exap kirjoitti:

        No, ehkä ne tärkeimmät lääkkeet on sitten jääneet määräänättä ?

        Kuule, Olen Sinulle sanonut monta kertaa että palsta ei ole tarkoitettu siihen että Sinä osoittaisit ihmisten päässä olevan jotakin vikaa. Olen juuri suorittanut 70 opintopistettä yliopistokursseja,
        joista olin yhden lukuvuoden 25 opintopistettä avoimen kautta nuorten kanssa samassa päivärytmissä kokonaisen lukuvuoden. Yliopistolukuvuodesta sain keskiarvoksi opinnoistani kurssitenteistä keskiarvon 4 = kiitettävä asteikolla 1-5.

        Eli tein kokonaisen yliopistovuoden kiitettävällä arvosanalla -paremmin kuin hyvin kokonaisena lukuvuotena.


        Kurssitenteistä ja essee kirjoituksesta olen saanut useita erinomaisia, useita kiitettäviä ja useita hyviä arvosanoja.


        Anna olla viimeinen kerta kun ihmisiä haukut mielisairaiksi siksi että mahdollisesti ymmärtävät enemmän kuin Sinä.

        Tämä ei ole Sinullekaan tarkoitettu ihmisten loukkaamiseen ihmisen terveyteen liittyvillä asioilla.
        Varo - Et tiedä minkälainen tauti iskee vaikka huomenna.


        Anna olla viimeinen kerta !


      • vatipäälle.tiedoksi
        Jarinhotelli4 kirjoitti:

        Kuule, Olen Sinulle sanonut monta kertaa että palsta ei ole tarkoitettu siihen että Sinä osoittaisit ihmisten päässä olevan jotakin vikaa. Olen juuri suorittanut 70 opintopistettä yliopistokursseja,
        joista olin yhden lukuvuoden 25 opintopistettä avoimen kautta nuorten kanssa samassa päivärytmissä kokonaisen lukuvuoden. Yliopistolukuvuodesta sain keskiarvoksi opinnoistani kurssitenteistä keskiarvon 4 = kiitettävä asteikolla 1-5.

        Eli tein kokonaisen yliopistovuoden kiitettävällä arvosanalla -paremmin kuin hyvin kokonaisena lukuvuotena.


        Kurssitenteistä ja essee kirjoituksesta olen saanut useita erinomaisia, useita kiitettäviä ja useita hyviä arvosanoja.


        Anna olla viimeinen kerta kun ihmisiä haukut mielisairaiksi siksi että mahdollisesti ymmärtävät enemmän kuin Sinä.

        Tämä ei ole Sinullekaan tarkoitettu ihmisten loukkaamiseen ihmisen terveyteen liittyvillä asioilla.
        Varo - Et tiedä minkälainen tauti iskee vaikka huomenna.


        Anna olla viimeinen kerta !

        "Anna olla viimeinen kerta kun ihmisiä haukut mielisairaiksi siksi että mahdollisesti ymmärtävät enemmän kuin Sinä.

        Tämä ei ole Sinullekaan tarkoitettu ihmisten loukkaamiseen ihmisen terveyteen liittyvillä asioilla."

        Tämä palsta ei ole sinullekaan tarkoitettu naisten halventamiseen ikään ja ulkonäköön liittyvillä seikoilla.

        Joten niin kauan kun katsot olevasi oikeutettu jatkamaan sitä, niin täytyy päätellä, että olet joko syyntakeeton eli mielisairas tai pelkästään vatipää eli moukka.

        https://urbaanisanakirja.com/word/vatipaa/
        Äärettömän tyhmällä tavalla käyttäytyvä, toimiva, puhuva tai kommentoiva henkilö.

        Koska et ole mielestäsi mielisairas, niin silloin sinun täytyy olla viimeksi mainittu eli Vatipää, jolla nimellä aion kutsua sinua tästä lähtien, mikäli jatkat tyylilläsi, sillä se kuvaa täydellisesti sinua.

        "Anna olla viimeinen kerta !"

        No se riippuu täysin itsestäsi.


      • vatipäälle.tiedoksi kirjoitti:

        "Anna olla viimeinen kerta kun ihmisiä haukut mielisairaiksi siksi että mahdollisesti ymmärtävät enemmän kuin Sinä.

        Tämä ei ole Sinullekaan tarkoitettu ihmisten loukkaamiseen ihmisen terveyteen liittyvillä asioilla."

        Tämä palsta ei ole sinullekaan tarkoitettu naisten halventamiseen ikään ja ulkonäköön liittyvillä seikoilla.

        Joten niin kauan kun katsot olevasi oikeutettu jatkamaan sitä, niin täytyy päätellä, että olet joko syyntakeeton eli mielisairas tai pelkästään vatipää eli moukka.

        https://urbaanisanakirja.com/word/vatipaa/
        Äärettömän tyhmällä tavalla käyttäytyvä, toimiva, puhuva tai kommentoiva henkilö.

        Koska et ole mielestäsi mielisairas, niin silloin sinun täytyy olla viimeksi mainittu eli Vatipää, jolla nimellä aion kutsua sinua tästä lähtien, mikäli jatkat tyylilläsi, sillä se kuvaa täydellisesti sinua.

        "Anna olla viimeinen kerta !"

        No se riippuu täysin itsestäsi.

        Siellä on joku akka joka heleällä äänellä vahtii minun haarojeni välejä ja jakaa pillua.

        Olet kuusissakympeissä ja minulle tuiki tuttu jollakin tavalla ajoista.

        Minä en ole enkä muutu puolisoksi 60- kymppisille naisille millään keinolla.

        Isoa pillua kannattaa venyttää muualle.


      • vatipäälle.tiedoksi kirjoitti:

        "Anna olla viimeinen kerta kun ihmisiä haukut mielisairaiksi siksi että mahdollisesti ymmärtävät enemmän kuin Sinä.

        Tämä ei ole Sinullekaan tarkoitettu ihmisten loukkaamiseen ihmisen terveyteen liittyvillä asioilla."

        Tämä palsta ei ole sinullekaan tarkoitettu naisten halventamiseen ikään ja ulkonäköön liittyvillä seikoilla.

        Joten niin kauan kun katsot olevasi oikeutettu jatkamaan sitä, niin täytyy päätellä, että olet joko syyntakeeton eli mielisairas tai pelkästään vatipää eli moukka.

        https://urbaanisanakirja.com/word/vatipaa/
        Äärettömän tyhmällä tavalla käyttäytyvä, toimiva, puhuva tai kommentoiva henkilö.

        Koska et ole mielestäsi mielisairas, niin silloin sinun täytyy olla viimeksi mainittu eli Vatipää, jolla nimellä aion kutsua sinua tästä lähtien, mikäli jatkat tyylilläsi, sillä se kuvaa täydellisesti sinua.

        "Anna olla viimeinen kerta !"

        No se riippuu täysin itsestäsi.

        Minusta itsestäni ei riipu mikään eikä mitään Sinulle.

        Minulla on eläkepäivieni harrastukset.
        Falsettiäänisetkin ikääntyvät akat saa kiertää mielellään, pleace, kaukaa.

        En muutu akkojen enkä ukkojenkaan alaiseksi millään keinolla, paitsi kk- palkan- ja työsopimukseni mukaan voin orientua alaiseksi siten miten lukee minun työsopimuksessani.
        Ei muuta tietä-.


      • Jarinhotelli4 kirjoitti:

        Kuule, Olen Sinulle sanonut monta kertaa että palsta ei ole tarkoitettu siihen että Sinä osoittaisit ihmisten päässä olevan jotakin vikaa. Olen juuri suorittanut 70 opintopistettä yliopistokursseja,
        joista olin yhden lukuvuoden 25 opintopistettä avoimen kautta nuorten kanssa samassa päivärytmissä kokonaisen lukuvuoden. Yliopistolukuvuodesta sain keskiarvoksi opinnoistani kurssitenteistä keskiarvon 4 = kiitettävä asteikolla 1-5.

        Eli tein kokonaisen yliopistovuoden kiitettävällä arvosanalla -paremmin kuin hyvin kokonaisena lukuvuotena.


        Kurssitenteistä ja essee kirjoituksesta olen saanut useita erinomaisia, useita kiitettäviä ja useita hyviä arvosanoja.


        Anna olla viimeinen kerta kun ihmisiä haukut mielisairaiksi siksi että mahdollisesti ymmärtävät enemmän kuin Sinä.

        Tämä ei ole Sinullekaan tarkoitettu ihmisten loukkaamiseen ihmisen terveyteen liittyvillä asioilla.
        Varo - Et tiedä minkälainen tauti iskee vaikka huomenna.


        Anna olla viimeinen kerta !

        "Anna olla viimeinen kerta kun ihmisiä haukut mielisairaiksi siksi että mahdollisesti ymmärtävät enemmän kuin Sinä."

        Näyttäisitkö ystävällisesti, missä olen muka haukkunut sinua mielisairaaksi ? Taitaapi olla ihan oman pääsi kuvitelmia taas kerran !!!

        Jälleen oman ymmärryskykysi puutten vuoksi nyt siis tämäkin.

        Anna olla viimeinen kerta kun asiattomasti tulet toisia syyttelemään.


      • Exap kirjoitti:

        "Anna olla viimeinen kerta kun ihmisiä haukut mielisairaiksi siksi että mahdollisesti ymmärtävät enemmän kuin Sinä."

        Näyttäisitkö ystävällisesti, missä olen muka haukkunut sinua mielisairaaksi ? Taitaapi olla ihan oman pääsi kuvitelmia taas kerran !!!

        Jälleen oman ymmärryskykysi puutten vuoksi nyt siis tämäkin.

        Anna olla viimeinen kerta kun asiattomasti tulet toisia syyttelemään.

        Täällä on vain kirjaimia - ei ihmisiä, mutta kiitos ilmoituksesta. Mahdollisesti väärä osoite.


      • vatipäälle.tiedoksi
        Jarinhotelli4 kirjoitti:

        Siellä on joku akka joka heleällä äänellä vahtii minun haarojeni välejä ja jakaa pillua.

        Olet kuusissakympeissä ja minulle tuiki tuttu jollakin tavalla ajoista.

        Minä en ole enkä muutu puolisoksi 60- kymppisille naisille millään keinolla.

        Isoa pillua kannattaa venyttää muualle.

        "Siellä on joku akka joka heleällä äänellä vahtii minun haarojeni välejä ja jakaa pillua."

        Tulee varmaan suurena yllätyksenä, mutta sinun haarovälisi ei kiinnosta ketään. Siitä on todisteena viimeiset 60 vuotta. Ja lauseen loppuun en viitsi edes vaivautua vastaamaan mitään. Ääliö mikä ääliö!

        "Olet kuusissakympeissä ja minulle tuiki tuttu jollakin tavalla ajoista."

        En ole eläissäni tavannut sinua, enkä näiden vatipää-monologien perusteella haluaisi tavatakaan. Sen sijaan voisin kyllä osallistua kustantamaan sitä sinun matkaasi sinne Sveitsin eutanasia-klinikalle.

        "Minä en ole enkä muutu puolisoksi 60- kymppisille naisille millään keinolla."

        Hah hah...katso peiliin...>>>KUKA sinua huolisi... ??? Ketään ei kiinnostaisi asua noin itseään täynnä olevan kahjon kanssa.

        "Isoa pillua kannattaa venyttää muualle."

        Sinun pikku nysälläsi tuskin saisi venytettyä edes pulun p*llua, joten sen puolesta voit jatkaa aivan rauhassa omissa suuruusharhoissasi oman napasi ympärillä pyörimistä.


      • Jarinhotelli4 kirjoitti:

        Täällä on vain kirjaimia - ei ihmisiä, mutta kiitos ilmoituksesta. Mahdollisesti väärä osoite.

        Kirjoitin:
        "Näyttäisitkö ystävällisesti, missä olen muka haukkunut sinua mielisairaaksi ? Taitaapi olla ihan oman pääsi kuvitelmia taas kerran !!!

        Jälleen oman ymmärryskykysi puutteen vuoksi nyt siis tämäkin.

        Anna olla viimeinen kerta kun asiattomasti tulet toisia syyttelemään."

        Ja tarkoitan sitä.


      • Exap kirjoitti:

        Kirjoitin:
        "Näyttäisitkö ystävällisesti, missä olen muka haukkunut sinua mielisairaaksi ? Taitaapi olla ihan oman pääsi kuvitelmia taas kerran !!!

        Jälleen oman ymmärryskykysi puutteen vuoksi nyt siis tämäkin.

        Anna olla viimeinen kerta kun asiattomasti tulet toisia syyttelemään."

        Ja tarkoitan sitä.

        Käy omalla lääkekaapillasi.
        Ihka omaasi lääkekaappiasi käytä.

        Tässä oikea menettely.


      • Jarinhotelli4 kirjoitti:

        Käy omalla lääkekaapillasi.
        Ihka omaasi lääkekaappiasi käytä.

        Tässä oikea menettely.

        Minun lääkitykseni on täysin kunnossa. En hölöttele persneitsyydestä, akoista enkä ukoista, en levittele historiaani tai seksuaalielämääni tänne. Toisin kuin eräät.


    • He va nu bara så he jotta...


      Kaikella kunnioituksella ja kiitollisuudella täytyy sanoa 1700-1800 syntyneistä uskonpuhdistuksen Lutherin jälkeläisten makro- globaalin tason hengellisen arvon etujärjestö organisaatioiden yhdistystoimintoineen suorittaneen pääasiassa globaalin lähetystyön Matt 28:18-20.
      Teologiset tiedekunnat ovat kuitenkin maailman vanhimmat tiedekunnat.
      Akatemia oli jo 400-500 ennen Jeesusta.
      Sokrate, Aristotele, ja Platon pohtivat hyve- teorioita ja ihmisen syvimpää olevaisuutta.
      Jokainen filosofi on joutunut ottamaan kantaa myös Jumalan olemassa olon asiaan.
      Filosofit eivät suinkaan ole ateisteja olleet nykyisinkään, mutta tiedon määritelmän rajoissa hengellisyyttä ei voi tutkia- Tämä on minun ikioma huomio filosofian kurssiltani, että ajattelin siten ettei hengellisyyttä voi tiedon rajoissa tutkia. Ilmiöitä joista saadaan lukuja voidaan tutkia.

      Idag tänään olemme tekemisissä organisaatioiden toiminnan ja organisaatioiden palkkahenkilöstöjen kanssa.
      Asia ei ole ongelmaton kun ollaan työläusten rationaalisuuden ja tavoitteiden kanssa tekemisissä ihmisyksilöiden ollessa yksilöllisiä toiveistaan, tiedoistaan, tunteistaan, tarpeistaan - suhteessa palkkahenkilöstöjen työvoitto- tarpeisiin ja rahapalkan kk- palkan maksajien ja organisaation kulujen, rakennuksien, kaluston ylläpidon käytännön vapaaehtoispalvelussa..

      Organisaatiot pitävät sisällään tyytyväisiä ihmisiä. Epäonnistujiakin on mukana ollut.

      • vatipäälle.faktaa

        "Kaikella kunnioituksella ja kiitollisuudella täytyy sanoa 1700-1800 syntyneistä uskonpuhdistuksen Lutherin jälkeläisten makro- globaalin tason hengellisen arvon etujärjestö organisaatioiden yhdistystoimintoineen suorittaneen pääasiassa globaalin lähetystyön Matt 28:18-20."

        Tarkistapa välkky FAKTAT!

        Luther oli samanlainen murhamies kuin paavikin, joten se "uskonpuhdistus" on vain siellä teidän harhaisten aivopestyjen päässä.


    • Adventtikirkon teologit ovat kirjoittaneet mielestäni paljon hengellistä hyvää, joka on tiedollisesti Raamatun tutkimuksen asiantuntemuksenkin näkökulmasta, - vastuullista hyvää.

      Adventtikirkossa on olemassa hengellisen Jeesus uskolle soveltuva alusta toki.

      Kaikki uskonnon organisaatiot sisältävät puutteensa ja ihmisten mukanaan tuomat rajoitetun hengellisyyden, tai ja rajoitetun rationaalisuuden asioita.

      • vatipäälle.tiedoksi

        "Adventtikirkossa on olemassa hengellisen Jeesus uskolle soveltuva alusta toki."

        Enpä ole samaa mieltä, joten onneksi täällä kirjoittelee tuollainen Vatipää paljastamassa, millainen paskahuussin "alusta" se on, jolla Adventtikirkkokin seisoo.

        Ja lopulta kaatuu. Hallelujaa! Amen.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2804
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      520
      2642
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1845
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1767
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1723
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1659
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1272
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      87
      1106
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1082
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      54
      1067
    Aihe