Moni ihmettelee ja luultavasti myös suree sitä, että keskustelu tälläkin foorumilla menee usein pelkäksi kliseiseksi huuteluksi eikä varsinaisesta keskustelusta tule mitään.
Perussyy tälle ilmiölle on ihmisessä itsessään ja nykykulttuurissa. Nyt uskotaan, että mielikuvamme todellisuudesta perustuu objektiivisiin faktoihin. Tämä on harha. Jokaisella on oma todellisuuden hahmottamistapansa, jolla hän luulee saavansa todellisuuden haltuun.
Toki maailmassa on paljon seikkoja, joiden luonteesta ei tule kiistaa. Lusikka on kaikille lusikka ja varis on kaikille varis. Kyse onkin siitä, miten itse kukin hahmottaa todellisuuden perimmäisen luonteen. Sen suhteen kenelläkään ei ole viimeistä sanaa. Todellisuus ei ole otettavissa haltuun. Niinpä ainoa varmasti ihmisiä yhdistävä tekijä on epävarmuus ja pelko. Kun ihmiset eivät tavallisesti halua tiedostaa omaa epävarmuuttaan, he pyrkivät liittymään johonkin yhteisölliseen todellisuuskuvaan, jolla tuon epävarmuuden saa hieman väistymään.
Kukaan ei siis pysty täysin ymmärtämään mikä tämä todellisuus lopulta on. Miksi asiasta sitten kiistellään niin kiivaasti? Kyse on siitä, että ihmiset kamppailevat oman subjektiivisen todellisuuskuvansa puolesta. Kukin luulee oman todellisuuskuvansa perustuvan objektiivisiin faktoihin, vaikka se edustaa ennen kaikkea hänen subjektiivista todellisuuttaan. Yhteyttä toisiimme me voimme löytää vain tunnustamalla epätietoisuutemme ja että tarvitsemme toistemme hyväksyntää.
Ihmisen todellisuus on aina subjektiivinen
51
255
Vastaukset
Taikauskosta, kuten kristinuskonharhasta luopuminen on hyvä alku ymmärtämiselle.
Sinä jaksat huudella näitä kliseitäsi, vaikka aloituksessa ei sanallakaan viitata kristinuskoon. Mutta sinähän vain puolustat omaa todellisuuttasi, jota et voi ainoaksi oikeaksi todistaa.
Ilmeisesti minulle tarkoitettu, mutta epärehellisen uskonharhaisen taikauskoisen tapaan a. Väärin kommentoitu ja b. Tasan aiheen vierestä.
Jospa yritetään pysyä aiheessa ja manataan se epäjumalasi olevaiseksi sieltä taikauskon täytteisestä päästäsi?
- Anonyymi
"Kukaan ei siis pysty täysin ymmärtämään mikä tämä todellisuus lopulta on."
Kuinka todellisuudesta voi tietää tämän, ts. sen, ettei tietämyksemme koskaan täysin ulotu siihen? Kuinka siitä voi tietää tuon nimenomaisen ominaisuuden (ja siis samalla sen, ettei siitä juuri muuta sitten olekaan tiedettävissä)?
Milloin on ylipäätään mielekästä käyttää ilmausta, "ettei jotakin voi tietää"?
Jos sanon, ettei normaali 3-vuotias voi tietää, kuinka toisen asteen yhtälö ratkaistaan, eikä edes ymmärtää, mitä sen ratkaisun tuova kaava tarkoittaa, silloin minun itseni tulee tietää, mitä ovat toisen asteen yhtälöt, mikä kyseinen ratkaisu on, ja samalla minun tulee tietää myös se, mihin 3-vuotiaan ymmärrys normaalisti yltää.
Tällöin minulla on ymmärtämystä kahdesta asiasta: toisen asteen yhtälöistä ja 3-vuotiaiden ymmärryksen rajoista. Eli minulla itselläni ON "lopullista" tietoa noista molemmista, minkä perusteella voin käyttää ilmausta "(joku) ei VOI tietää (jotakin)".
Aloittaja ei yllä siteeraamani väitteeen esittäessään käsittääkseni täytä kumpaakaan esimerkkini (epistemologisista) ehdoista, jotta hän voisi käyttää ilmausta "(joku) ei VOI tietää (jotakin)" niin kuin sitä mielestäni ainoalla mielekkäällä tavalla voi käyttää. Olenko väärässä?Siirrät asian tarkastelun konkreettisesta vuorovaikutuksesta logiikan maailmaan. Koko aloitukseni kärki on kuitenkin palstalle kirjoittavien todellisuuskuvien vuorovaikutuksessa. Tätä korostaa sekin, etten käytä sanaa tietää vaan sanaa ymmärtää. Kyse ei siis ole pelkästään tietämisestä tietämisen vuoksi vaan itse kunkin kirjoittajan oman elämän mielekkyyden ilmaisuista. Olen siis ilmaissut oman näkemykseni ihmisen subjektiivisista mahdollisuuksista tässä ja nyt ymmärtää olemassaoloa objektiivisten faktojen valossa pohjia myöten.
Tietoteoreettinen kannanottosi on toisaalta mielenkiintoinen, sillä Wittgensteinin mukaanhan siitä, mistä ei voi puhua, on vaiettava. Tulkitsen tätä niin, että kaikki tieto (kuten esimerkissäsi aikuisen tieto vs lapsen tieto) ei ole jaettavissa.- Anonyymi
Minusta lusikka- ja varis-esimerkkisi oli mainio. Se kertoo/paljastaa mahdollisesti erittäin syvän totuuden. Onko kenties niin, että mikä tahansa asia uskomusjärjestelmässäni ja maailmankatsomuksessani, johon suhtaudun vähääkään intohimoisemmin/tunteenomaisemmin kuin lusikkaan ja varikseen, on jotenkin huteralla pohjalla? Nimittäin sen, minkä uskon tai koen tai tiedän fyysisestä maailmasta todeksi, sen minä uskon, koen tai tiedän liittämättä asiaan minkäänlaisia tunteita. Ja sama pätenee psykologisiin ja sosiaalisiin faktoihin. Eli käsitän, että faktat eivät ns. "piittaa tunteistani".
Voi tosiaan olla niin, että tunnereaktio paljastaa jotakin ennen kaikkea minusta itsestäni eikä välttämättä yhtikäs mitään toisesta osapuolesta, jonk kanssa kenties peista taitan. Anonyymi kirjoitti:
Minusta lusikka- ja varis-esimerkkisi oli mainio. Se kertoo/paljastaa mahdollisesti erittäin syvän totuuden. Onko kenties niin, että mikä tahansa asia uskomusjärjestelmässäni ja maailmankatsomuksessani, johon suhtaudun vähääkään intohimoisemmin/tunteenomaisemmin kuin lusikkaan ja varikseen, on jotenkin huteralla pohjalla? Nimittäin sen, minkä uskon tai koen tai tiedän fyysisestä maailmasta todeksi, sen minä uskon, koen tai tiedän liittämättä asiaan minkäänlaisia tunteita. Ja sama pätenee psykologisiin ja sosiaalisiin faktoihin. Eli käsitän, että faktat eivät ns. "piittaa tunteistani".
Voi tosiaan olla niin, että tunnereaktio paljastaa jotakin ennen kaikkea minusta itsestäni eikä välttämättä yhtikäs mitään toisesta osapuolesta, jonk kanssa kenties peista taitan.Kiitos oivaltavasta kommentista.
Koko aloitukseni tarkoitus on kiinnittää huomiota siihen, että jokaisen uskomusjärjestelmä/ maailmankatsomus on subjektiivisella pohjalla. Vain tämän tiedostaminen voi estää keskustelun juuttumisen eipäs-juupas kinasteluksi.
Se, että oma uskomusjärjestelmä/maailmankatsomus lepää subjektiivisella pohjalla ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että se olisi huteralla pohjalla. Pohja on sitä kestävämpi, mitä vastuullisemmin ja avoimemmin ihminen elää omaa subjektiivista todellisuuttaan. Jos hän kieltäytyy katsomasta, miten hänen tarpeensa, pelkonsa tai muut tunteensa pyrkivät alitajuisesti ohjaamaan hänen ajatteluaan, hänen todellisuuskuvansa rakentuu väistämättä pettävälle pohjalle.- Anonyymi
EJKR kirjoitti:
Kiitos oivaltavasta kommentista.
Koko aloitukseni tarkoitus on kiinnittää huomiota siihen, että jokaisen uskomusjärjestelmä/ maailmankatsomus on subjektiivisella pohjalla. Vain tämän tiedostaminen voi estää keskustelun juuttumisen eipäs-juupas kinasteluksi.
Se, että oma uskomusjärjestelmä/maailmankatsomus lepää subjektiivisella pohjalla ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että se olisi huteralla pohjalla. Pohja on sitä kestävämpi, mitä vastuullisemmin ja avoimemmin ihminen elää omaa subjektiivista todellisuuttaan. Jos hän kieltäytyy katsomasta, miten hänen tarpeensa, pelkonsa tai muut tunteensa pyrkivät alitajuisesti ohjaamaan hänen ajatteluaan, hänen todellisuuskuvansa rakentuu väistämättä pettävälle pohjalle.Itse löysin emotionaalisesti tyynen maailmankatsomuksen kristillisestä universalismista. Hytistyäni 35 vuotta infermalistijumalan pelossa uskalsin asettautua universalistien saappaisiin ja havaitsinkin sen ristiriidattomimmaksi jumala- ja ihmiskuvaksi. Siinä nimenomaan toteutuutämä lusikka ja varis -lähtökohta; todellisuus ei piittaa tunteistani (peloista tai intohimoista tai toiveista), mutta se ei myöskään suhtaudu minuun vihamielisesti tai varauksellisesti (kuten suhtautui infernalistinen todellisuus). Todellisuus ON. Ja koska universalistikristillisyydesssä todellisuus ON täydellisen voittoisa Kristus, voin todellisuuden osasena rentoutua ja nautti matkanteosta.
Anonyymi kirjoitti:
Itse löysin emotionaalisesti tyynen maailmankatsomuksen kristillisestä universalismista. Hytistyäni 35 vuotta infermalistijumalan pelossa uskalsin asettautua universalistien saappaisiin ja havaitsinkin sen ristiriidattomimmaksi jumala- ja ihmiskuvaksi. Siinä nimenomaan toteutuutämä lusikka ja varis -lähtökohta; todellisuus ei piittaa tunteistani (peloista tai intohimoista tai toiveista), mutta se ei myöskään suhtaudu minuun vihamielisesti tai varauksellisesti (kuten suhtautui infernalistinen todellisuus). Todellisuus ON. Ja koska universalistikristillisyydesssä todellisuus ON täydellisen voittoisa Kristus, voin todellisuuden osasena rentoutua ja nautti matkanteosta.
Niin. Jeesushan sanoi toistuvasti: "Älä pelkää"
Itselleni kuoleman jälkeiseen tilaan liittyvät pelottelut ovat vieraita. Sen sijaan kärsin aikanaan oman elämäni pimeydestä niin paljon, että kerran Jehovan todistajien taivutellessa minua puolelleen sanoin heille, etten halua paratiisiin, jos minun pitää mennä sinne tällaisena. Minähän veisin sinne helvetin mukanani, jos en muutu. He jäivät sanattomiksi.
Sittemmin Jumala vapautti minut elämään luottavaisena tässä ja nyt, helvettini väistyi.
- Anonyymi
Kamelinnussijoiden satukirjasta, jos todellisuutta lähtee etsimään on vajakki.
Kun tietää maapallon tapahtumat, se riittänee kaikille. "Nyt uskotaan, että mielikuvamme todellisuudesta perustuu objektiivisiin faktoihin. Tämä on harha. Jokaisella on oma todellisuuden hahmottamistapansa, jolla hän luulee saavansa todellisuuden haltuun. "
Kunnoittavasti eri mieltä.
Maailmankuvalla tarkoitetaan henkilön hyväksymien, todellisuutta koskevien käsitysten joukkoa. Nämä käsitykset tyypillisesti koskevat sitä, millaisista olioista tai aineksista todellisuus muodostuu, miten todellisuus on syntynyt ja kehittynyt ja millaisia säännönmukaisuuksia ja lakeja siinä vallitsee. (Niiniluodon versio)
Niiniluodon käsityksessä on kaksi puolta: todellisuus ja käsitys tuosta todellisuudesta. On jokin tapahtuma ja on minun käsitykseni tuosta tapahtumasta. Tapahtuma on objektiivinen (em. ukkonen) eli normaalisti havaitsemme kaikki tietyn asian todella tapahtuvan. Käsitys tapahtumasta taas on usein subjektiivinen (em. mikä ukkonen on).
Tämä periaate ei tee kuitenkaan kaikista todellisuutta koskevista käsityksistä subjektiivisia eikä samanarvoisia. Tämän voi perustella laajentamalla Niiniluodon määritelmää. Otetaan esimerkiksi juuri ukkonen.
1) On objektiivisesti havaittava ilmiö eli ukkonen.
2) On olemassa tietoa siitä, mikä ukkonen on.
3) On olemassa käsitys siitä, mikä ukkonen on.
Maagisen todellisuuskäsityksen mukaan ukkonen johtuu luonnonjumalan vihasta, joka heittelee salamoita suutuspäissään. Tieteellisen todellisuuskäsityksen mukaan ukkonen on sääilmiö, jossa sähkövarauksen purkautuminen aiheuttaa salamat. Jälkimmäinen todellisuuskäsitys ei ole enää subjektiivinen, sillä se perustuu juuri (ilmiöistä) hankittuun tietoon. Olettaen, että hankittu tieto todella vastaa ilmiötä, se on lähtökohtaisesti objektiivista, sillä se ei riipu enää subjektiivisista todellisuuskäsityksistämme. Tiedosta itsestään on tullut havaittava ilmiö.
Kyse ei ole siis siitä, että riitelemme subjektiivisten todellisuuskäsityksiemme välillä. Kyse on siitä, että sekoitamme subjektiivisen käsityksen ja objektiivisen tiedon keskenään. Me pidämme subjektiivista käsitystämme tietona emmekä kykene näkemään tätä eroa. Olemme sekoittaneen oman käsityksemme maailmasta ja havaittavan maailman keskenään.
Tilanne on sama kuin harhanäkyjä kokevalla ihmisellä. Jos näen pieniä vihreitä miehiä, ne ovat minulle subjektiivisesti "totta". Ne ovat osa minun todellisuuttani ja reagoin niihin kuin ne olisivat totta. Minun subjektiivinen todellisuuskäsitykseni on tällöin korvannut todellisuuden.
Me emme siis riitele siitä, millainen todellisuus on. Me riitelemme joko siitä, että mitä me uskomme todellisuuden olevan tai siitä, että mitä me haluamme todellisuuden olevan. Ja miksi? Koska todellisuuskäsitys on joko osa identiteettiämme tai omaksumaamme käsitykseen liittyy voimakas tunnelataus (tai molempia).
Todellisuuskäsitys onkin pohjimmiltaan selviytymiskeino. Käsitys siitä millainen maailma on mielestämme. Sse vaikuttaa siihen miten me toimimme maailmassa. Se vaikuttaa myös siihen, miten haluamme muiden toimivan, jotta me itse tuntisimme olomme turvalliseksi. Varjopuoli on, että me emme elä enää todellisuudessa vaan käsityksessämme todellisuudesta.
Mitä lähempänä todellisuuskäsitys on todellisuutta, sitä toimivampi selviytymiskeino se on. Mutta toimivuus ei suinkaan tarkoita, että tällainen todellisuutta vastaava todellisuuskäsitys tuottaisi positiivisia tunnekokemuksia. Siksi useimmat valitsevat todellisuuskäsityksen, joka tuottaa positiivisia tunteita tai ehkäisee negatiivisia tunteita, mieluummin kuin todellisuutta parhaiten vastaavan käsityksen.
"Kukaan ei siis pysty täysin ymmärtämään mikä tämä todellisuus lopulta on. "
Kenties, mutta tämä on kysymys, joka nousee jo valmiiksi omaksutusta todellisuuskäsityksestä. Hyvä esimerkki siitä, että me teemme havaintoja ja esitämme kysymyksiä todellisuuskäsityksen pohjalta, emme todellisuuden pohjalta. Mikään ei nimittäin edellytä, että todellisuudella on jokin perimmäinen luonne tai se on lopulta jotain. Se on omaksuttu todellisuuskäsitys, joka edellyttää näin.Kiitos haastavast kommentista.
Lusikka, varis, ukkonen. Nämä voidaan niputtaa noiden ulkoisten objektien kategoriaan. Niiden maailmassa objektiivinen tarkastelu on vahvoilla.
Turvallisuus, rakkaus, läheisyys, elämä, kuolema, yksinäisyys, totuus, vapaus. Näissä on kyse subjektiivisen todellisuuden keskeisistä vaikuttajista, jotka muovaavat todellisuuskuvaamme ja vuorovaikutustamme usein paljon enemmän kuin nuo ulkoisen todellisuuden seikat.
Todellisuuskäsitys on todellakin selviytymiskeino. Ikävä vain. että fyysisen maailman objektien huolellisinkaan tarkastelu ei pysty tarjoamaan vastausta noihin subjektiivisen todellisuuden kysymyksiin sellaista vastausta, että ihmiset voisivat löytää rakentavan yhteyden.
Nykyajan keskeisin harha on siinä, että ihmiset luulevat saavansa nuo sisäiset haasteensa hallintaan ulkoisen todellisuuden objektiivis- tieteellisen tarkastelun ja haltuunoton kautta.EJKR kirjoitti:
Kiitos haastavast kommentista.
Lusikka, varis, ukkonen. Nämä voidaan niputtaa noiden ulkoisten objektien kategoriaan. Niiden maailmassa objektiivinen tarkastelu on vahvoilla.
Turvallisuus, rakkaus, läheisyys, elämä, kuolema, yksinäisyys, totuus, vapaus. Näissä on kyse subjektiivisen todellisuuden keskeisistä vaikuttajista, jotka muovaavat todellisuuskuvaamme ja vuorovaikutustamme usein paljon enemmän kuin nuo ulkoisen todellisuuden seikat.
Todellisuuskäsitys on todellakin selviytymiskeino. Ikävä vain. että fyysisen maailman objektien huolellisinkaan tarkastelu ei pysty tarjoamaan vastausta noihin subjektiivisen todellisuuden kysymyksiin sellaista vastausta, että ihmiset voisivat löytää rakentavan yhteyden.
Nykyajan keskeisin harha on siinä, että ihmiset luulevat saavansa nuo sisäiset haasteensa hallintaan ulkoisen todellisuuden objektiivis- tieteellisen tarkastelun ja haltuunoton kautta."Turvallisuus, rakkaus, läheisyys, elämä, kuolema, yksinäisyys, totuus, vapaus. Näissä on kyse subjektiivisen todellisuuden keskeisistä vaikuttajista, jotka muovaavat todellisuuskuvaamme ja vuorovaikutustamme usein paljon enemmän kuin nuo ulkoisen todellisuuden seikat. "
Mutta huomaatko, että yksikään mainitsemistasi asioista, eivät ole riippumattomia ulkoisesta todellisuudesta.
Mikä on vapaus? Vapaus on mahdollisuus olla oma itsensä ja toteuttaa itseään - ei pelkästään ollessani yksin vaan ollessani muiden seurassa. Vapauden yksi suuri rajoittajista ovat siten toisten asettamat rajoitteet minun käytökselleni ja puheelleni. Tai vaatimukset, jotka olen ulkopuolelta omaksunut.
Mitä on yksinäisyys? Se on tunne siitä, että olen eristyksissä ja oman pääni sisällä irrallaan ulkoisesta todellisuudesta eli muista ihmisistä. Minulla ei ole yhteyttä heihin.
Mikä on totuus? Totuus on asioiden tila ilman valhetta ja tietämättömyyttä niiden suhteen. On totuus sisäisessä todellisuudessa, totuus ulkoisessa todellisuudessa ja totuus, joka on totta molemmissa.
Se, mikä muokkaa meitä eniten ihmisinä, ei ole siten sisäinen, subjektiivinen todellisuus. Se mikä muokkaa meitä eniten on vuorovaikutus, joka tapahtuu sisäisen ja ulkoisen maailman kohdatessa. Se on se rajapinta, jossa sisäiset haasteet useimmiten syntyvät. Se on se rajapinta, jossa tunteet tyydyttävät tai eivät.
Suurin harhamme ei näin ole, että luulemme saavamme sisäiset haasteemme hallintaan ulkoisen maailmaan objektiivisen tarkastelun kautta. Suurin harhamme on, ettemme milloinkaan tarkastele sisäistä maailmaamme samalla tavoin objektiivisesti.
Me vain haemme jollekin sisäiselle haasteelle jonkin ratkaisun, joka tuottaa emotionaalista tyydytystä tai poistaa epävarmuutta, ja näemme maailman sen jälkeen ratkaisun antamien linssien lävitse. Linssit voivat olla vaaleanpunaiset, liian tummat tai jotain muuta, ja uskomme, että maailma todella on tai sen pitäisi olla tämän värinen.
Emme näe maailmaa enää sellaisena kuin se on (objektiivinen), vaan sellaisena kuin uskomme tai haluamme sen olevan (subjektiivinen). Ristiriita on valmis. Sama pätee muuten sisäiseen maailmaamme ja käsitykseemme itsestämme.
Ihmiset eivät löydä rakentavaa yhteyttä toisiinsa tämän vuoksi. Koska me emme todella näe toisiamme vaan me heijastamme omat ennakkoluulomme, tunteemme, käsityksemme ja uskomuksemme toisiimme. Näin näen vain pelkästään oman kuvani toisessa ihmisessä. Oman peilikuvani. Hyväksyttävä ihminen on silloin sellainen, joka muistuttaa minun kuvaani tai vastaa minun tarpeisiini subjektiivisessa peilissäni.
Yhteys ei löydy sitä kautta, että ihmiset löytävät yhteisen subjektiivisen todellisuuden tai samankaltaiset vastaukset sisäisen maailman kysymyksiinsä.
Se on paljon yksinkertaisempaa. Se on sen asian oivaltamista, että subjektiivinen ja objektiivinen maailma eivät ole toisistaan erilliset, eivätkä ole koskaan olleetkaan. Sinä olet osa minun objektiivista maailmaani, se mitä sinä teet vaikuttaa minun subjektiiviseen maailmaani. Minä olen myös osa sinun objektiivista maailmaasi, se mitä minä teen vaikuttaa sinun subjektiiviseen maailmaasi. Tämä on se yhteys.Sarcisson kirjoitti:
"Turvallisuus, rakkaus, läheisyys, elämä, kuolema, yksinäisyys, totuus, vapaus. Näissä on kyse subjektiivisen todellisuuden keskeisistä vaikuttajista, jotka muovaavat todellisuuskuvaamme ja vuorovaikutustamme usein paljon enemmän kuin nuo ulkoisen todellisuuden seikat. "
Mutta huomaatko, että yksikään mainitsemistasi asioista, eivät ole riippumattomia ulkoisesta todellisuudesta.
Mikä on vapaus? Vapaus on mahdollisuus olla oma itsensä ja toteuttaa itseään - ei pelkästään ollessani yksin vaan ollessani muiden seurassa. Vapauden yksi suuri rajoittajista ovat siten toisten asettamat rajoitteet minun käytökselleni ja puheelleni. Tai vaatimukset, jotka olen ulkopuolelta omaksunut.
Mitä on yksinäisyys? Se on tunne siitä, että olen eristyksissä ja oman pääni sisällä irrallaan ulkoisesta todellisuudesta eli muista ihmisistä. Minulla ei ole yhteyttä heihin.
Mikä on totuus? Totuus on asioiden tila ilman valhetta ja tietämättömyyttä niiden suhteen. On totuus sisäisessä todellisuudessa, totuus ulkoisessa todellisuudessa ja totuus, joka on totta molemmissa.
Se, mikä muokkaa meitä eniten ihmisinä, ei ole siten sisäinen, subjektiivinen todellisuus. Se mikä muokkaa meitä eniten on vuorovaikutus, joka tapahtuu sisäisen ja ulkoisen maailman kohdatessa. Se on se rajapinta, jossa sisäiset haasteet useimmiten syntyvät. Se on se rajapinta, jossa tunteet tyydyttävät tai eivät.
Suurin harhamme ei näin ole, että luulemme saavamme sisäiset haasteemme hallintaan ulkoisen maailmaan objektiivisen tarkastelun kautta. Suurin harhamme on, ettemme milloinkaan tarkastele sisäistä maailmaamme samalla tavoin objektiivisesti.
Me vain haemme jollekin sisäiselle haasteelle jonkin ratkaisun, joka tuottaa emotionaalista tyydytystä tai poistaa epävarmuutta, ja näemme maailman sen jälkeen ratkaisun antamien linssien lävitse. Linssit voivat olla vaaleanpunaiset, liian tummat tai jotain muuta, ja uskomme, että maailma todella on tai sen pitäisi olla tämän värinen.
Emme näe maailmaa enää sellaisena kuin se on (objektiivinen), vaan sellaisena kuin uskomme tai haluamme sen olevan (subjektiivinen). Ristiriita on valmis. Sama pätee muuten sisäiseen maailmaamme ja käsitykseemme itsestämme.
Ihmiset eivät löydä rakentavaa yhteyttä toisiinsa tämän vuoksi. Koska me emme todella näe toisiamme vaan me heijastamme omat ennakkoluulomme, tunteemme, käsityksemme ja uskomuksemme toisiimme. Näin näen vain pelkästään oman kuvani toisessa ihmisessä. Oman peilikuvani. Hyväksyttävä ihminen on silloin sellainen, joka muistuttaa minun kuvaani tai vastaa minun tarpeisiini subjektiivisessa peilissäni.
Yhteys ei löydy sitä kautta, että ihmiset löytävät yhteisen subjektiivisen todellisuuden tai samankaltaiset vastaukset sisäisen maailman kysymyksiinsä.
Se on paljon yksinkertaisempaa. Se on sen asian oivaltamista, että subjektiivinen ja objektiivinen maailma eivät ole toisistaan erilliset, eivätkä ole koskaan olleetkaan. Sinä olet osa minun objektiivista maailmaani, se mitä sinä teet vaikuttaa minun subjektiiviseen maailmaani. Minä olen myös osa sinun objektiivista maailmaasi, se mitä minä teen vaikuttaa sinun subjektiiviseen maailmaasi. Tämä on se yhteys.Olipa virkistävää keskustelua ISO Kiitos
Muutama kliseiseltä vaikuttava ajatus:
Sen saa mitä tilaa (minä vaikutan sinussa sen mitä sinussa näen, ehkä selvempi ilmaisu, siihen mikä minussa on kesken, sen minä sinun käytöksessäsi huomaan)
Sanoma on kuulijan kosrvassa- Kauneus on katsojan silmässä.
Ratkaisu on anteeksianto itselleni koska kaikella on se merkitys minulle jonka minä sille annan.
Vain itseään voi opettaa, et opi kertotaulua ellet sitä itse omaksu, et valaistu käskemälläenkelipallo kirjoitti:
Olipa virkistävää keskustelua ISO Kiitos
Muutama kliseiseltä vaikuttava ajatus:
Sen saa mitä tilaa (minä vaikutan sinussa sen mitä sinussa näen, ehkä selvempi ilmaisu, siihen mikä minussa on kesken, sen minä sinun käytöksessäsi huomaan)
Sanoma on kuulijan kosrvassa- Kauneus on katsojan silmässä.
Ratkaisu on anteeksianto itselleni koska kaikella on se merkitys minulle jonka minä sille annan.
Vain itseään voi opettaa, et opi kertotaulua ellet sitä itse omaksu, et valaistu käskemällä"Kauneus on katsojan silmässä."
Tässä mennään ikäänkuin toisesta laidasta ylitse, puhtaaseen subjektivismiin.
Siinä minä päätän, mikä on kaunista ja teen maailmastani kauniin yksinkertaisesti valitsemalla, että tämä asia on kaunis. Haluan nähdä pelkkää hyvää, joten näen pelkkää hyvää. Jos maailmassa on pahaa, se on vain sitä, että en kykene näkemään sitä hyvänä. Vika on minun tavassani nähdä maailma. Jotenkin näin, eikö totta?
Mutta tämä on täsmälleen sama asia, minkä yläpuolella haastoin. Me emme näe tuossa maailmaa sellaisena kuin se on. Me näemme maailman sellaisena kuin uskomme tai haluamme sen olevan. Me haluamme olla onnellisia, joten valitsemme uskomuksen, joka tekee meidät onnelliseksi (tai vähentää kärsimystämme). Me emme elä enää todellisessa maailmassa, vaan elämme omassa mielikuvassamme maailmasta. Ja me uskottelemme itsellemme, että tämä itse luomamme maailma on se todellinen maailma.
Älä käsitä väärin. Tuollainen ratkaisu voi hyvinkin olla emotionaalisesti huipputyydyttävä ratkaisu. Varsinkin jos ihminen, joka tekee kyseisen valinnan, on kärsinyt tai kärsii elämässään paljon. Mutta se on siitä huolimatta puhtaan subjektiivinen maailma, jopa illuusio maailmasta.
Se on vähän kuin asuisi talossa, jonka ikkunat ovat värilasia. Kaikki mikä heijastuu lasin läpi on kaunista, joten ulos siitä talosta ei tarvitse oikeastaan edes mennä. Ja jos jostain kohti väri haalistuu, niin siihen voi liimata uuden värin tilalle.- Anonyymi
Minä en voi mennä metsään kokemaan ja näkemään sitä "objektiivisesti", sillä minä jo silkalla läsnäolollani sotken metsän "objektiivisen" olemuksen mm. karkottamalla kaikki eläimet läheltäni kävellessäni halki metsän.
Eli ei OLE OLEMASSA MITÄÄN "objektiivista", meistä riippumatonta maailmaa, koska me olemme osaltamme muodostamassa tätä maailmaa, jossa ja jota me elämme. Subjektiivinen vs. objektiivinen -kahtiajako on keinotekoinen.
Sitä paitsi kukaan ei kykene luomaan maailmankuvaa onnellisuustoiveeseen perustuen. Emme me niin hyviä itsemme kusettajia ole kukaan. Sarcisson kirjoitti:
"Kauneus on katsojan silmässä."
Tässä mennään ikäänkuin toisesta laidasta ylitse, puhtaaseen subjektivismiin.
Siinä minä päätän, mikä on kaunista ja teen maailmastani kauniin yksinkertaisesti valitsemalla, että tämä asia on kaunis. Haluan nähdä pelkkää hyvää, joten näen pelkkää hyvää. Jos maailmassa on pahaa, se on vain sitä, että en kykene näkemään sitä hyvänä. Vika on minun tavassani nähdä maailma. Jotenkin näin, eikö totta?
Mutta tämä on täsmälleen sama asia, minkä yläpuolella haastoin. Me emme näe tuossa maailmaa sellaisena kuin se on. Me näemme maailman sellaisena kuin uskomme tai haluamme sen olevan. Me haluamme olla onnellisia, joten valitsemme uskomuksen, joka tekee meidät onnelliseksi (tai vähentää kärsimystämme). Me emme elä enää todellisessa maailmassa, vaan elämme omassa mielikuvassamme maailmasta. Ja me uskottelemme itsellemme, että tämä itse luomamme maailma on se todellinen maailma.
Älä käsitä väärin. Tuollainen ratkaisu voi hyvinkin olla emotionaalisesti huipputyydyttävä ratkaisu. Varsinkin jos ihminen, joka tekee kyseisen valinnan, on kärsinyt tai kärsii elämässään paljon. Mutta se on siitä huolimatta puhtaan subjektiivinen maailma, jopa illuusio maailmasta.
Se on vähän kuin asuisi talossa, jonka ikkunat ovat värilasia. Kaikki mikä heijastuu lasin läpi on kaunista, joten ulos siitä talosta ei tarvitse oikeastaan edes mennä. Ja jos jostain kohti väri haalistuu, niin siihen voi liimata uuden värin tilalle.Ymmärrän mielestäni hyvinkin ??
Lopulta todellisuus ei ole hyvä eikä paha
Kun kuvaa sanoinkuvaamatonta sanoilla
on sanojen vanki🙂Nelson Mandelan oli päästävä vankilasta pois pystyäkseen neuvottelemaan abardheidin purkamisesta
Kun kokemukseni on tämä fyysinen maailma olen tämän kokemuksen vanki
Lohduttavaa on että tämän oman vankilani olen tullut kokemaan jotta voisin siitä luopua
Siihen tarvitsen teidän kommentteja myös"Lopulta todellisuus ei ole hyvä eikä paha. Kun kuvaa sanoinkuvaamatonta sanoilla on sanojen vanki."
Mitä jos haastan sinut selittämään tämän asian, niin että kaikki ymmärtävät? Rajaehtona on se, että et saa käyttää suoraa lainausta jostain etkä näitä kivalta kuulostavia new age- ilmaisuja. Tarkoitan, että selitä yksinkertaisesti, miksi jotain asiaa ei voi kuvata sanoilla, kuin että vältät sen tekemällä itse asiasta mystisen. Otatko haasteen vastaaan?Sarcisson kirjoitti:
"Lopulta todellisuus ei ole hyvä eikä paha. Kun kuvaa sanoinkuvaamatonta sanoilla on sanojen vanki."
Mitä jos haastan sinut selittämään tämän asian, niin että kaikki ymmärtävät? Rajaehtona on se, että et saa käyttää suoraa lainausta jostain etkä näitä kivalta kuulostavia new age- ilmaisuja. Tarkoitan, että selitä yksinkertaisesti, miksi jotain asiaa ei voi kuvata sanoilla, kuin että vältät sen tekemällä itse asiasta mystisen. Otatko haasteen vastaaan?Kiitos haasteesta, heti epäilen omia mahdollisuksiani.
Eikö juuri itsen epäileminen ole ensimmäinen este.
Nyt tuli toinen eli mitä itse tässäyhteydessä tarkoittaa, olisiko meillä kahdella mahdollista päästä yksiselitteiseti yhteiseen käsitykseen sanasta itse.
Olen muutakin kuin tämä keho, minussa on mieli jonka tiedän tavoittavan jotain kehon "ulkopuolista"
Minussa on valitsija joka valitsee suhtautumiseni mieleni tuotoksiin kuten oivalluksiin?
Tuottaako mieleni vai "kuunteleeko se" ja minun pelkoni estää...
Pitkälti tukeudun huomaamattani vanhoihin muistikuviin, menneisiin kokemuksiin. Kuitenkin itse on muutakin kuin ne.
piti lopettaenkelipallo kirjoitti:
Kiitos haasteesta, heti epäilen omia mahdollisuksiani.
Eikö juuri itsen epäileminen ole ensimmäinen este.
Nyt tuli toinen eli mitä itse tässäyhteydessä tarkoittaa, olisiko meillä kahdella mahdollista päästä yksiselitteiseti yhteiseen käsitykseen sanasta itse.
Olen muutakin kuin tämä keho, minussa on mieli jonka tiedän tavoittavan jotain kehon "ulkopuolista"
Minussa on valitsija joka valitsee suhtautumiseni mieleni tuotoksiin kuten oivalluksiin?
Tuottaako mieleni vai "kuunteleeko se" ja minun pelkoni estää...
Pitkälti tukeudun huomaamattani vanhoihin muistikuviin, menneisiin kokemuksiin. Kuitenkin itse on muutakin kuin ne.
piti lopetta"olisiko meillä kahdella mahdollista päästä yksiselitteisesti yhteiseen käsitykseen sanasta itse."
Tuosta edellisestä voi päätellä kaksi asiaa sinun käsityksestäsi. Itse ei ole fyysinen keho. Itse ei ole myöskään mieli. Mielellä ilmeisesti tarkoitat ajattelua, mielikuvia ja tuntemuksia? Eli itse olisi näiden takana oleva todellinen olento? Kenties jonkinlainen todellinen itse? Se, mitä käsitämme normaalisti olevamme (ego?), ei ole se todellinen itse? Korjaa, jos olen väärässä.Sarcisson kirjoitti:
"olisiko meillä kahdella mahdollista päästä yksiselitteisesti yhteiseen käsitykseen sanasta itse."
Tuosta edellisestä voi päätellä kaksi asiaa sinun käsityksestäsi. Itse ei ole fyysinen keho. Itse ei ole myöskään mieli. Mielellä ilmeisesti tarkoitat ajattelua, mielikuvia ja tuntemuksia? Eli itse olisi näiden takana oleva todellinen olento? Kenties jonkinlainen todellinen itse? Se, mitä käsitämme normaalisti olevamme (ego?), ei ole se todellinen itse? Korjaa, jos olen väärässä.Juuri näin. Ego on itsekkyys jokaisen puute ja pelko on erillinen erityinen. Hengen tasolla se ei ole mitään. Henki ei voi olla itsekäs.
Tässä ympäristössä jätin kommentoimatta:
# kuin että vältät sen tekemällä itse asiasta mystisen. Otatko haasteen vastaaan?#
Oli sinun valintasi asetella sanat noin että minä saatan käsittää sinun tarjoavan mystistä tapaa lähestyä.. Halusit inspiroida
No nyt minä taas valitsen että sinä teit "asiasta" mystisen. Näin ei suinkaan ole mutta sanoja voi pyöritellä loputtomiin.
Vasta kokemukasessa voimme olla yhteisessä tilassa?? Mielentilassa
Tämäkin harhaanjohtava väite koska väite ei ole se kokemus. Taivasta ei voi osoittaa
Asettukaamme "taistelukentän yläpuolelle"
Nähdään ja tunnistetaan tilanne mutta ei mennä mukaan. Näin minä muotoilen anteeksiannon lyhimmällä mahdollisella tavalla
Ilmeisesti kehossa ollessani en pystytekemään kehon "elämää" täysin tekemättömäksi.
Raamattu on tässäkohtaa mainio: Tuhlaajapoika palaa kotiin ja ISÄ ottaa viimeisen askeleen. Vaikka Raamatussa on paljon minulle käsittämättömiä - olkoon tästä pidän.
Mieleni avulla valitsen taistelun eli egon tai Hengen joka on Itse, Agaperakkaus, anteeksianto.
Mennään sisäänpäin juuri näin
Vain itselleen voi antaa anteeksi, kukaan ei voi tietää toisen ihmisen ajatuksia eikä perusteluja ei kokemuksia, ei voi antaa hänen mieltään anteeksi, vain oma käsitykseni hänestä on minun asiani.
Kun sanon että mieli on jokaisella yksityinen ja oma tähän kohtaan tarjoan että minulla on luottamus että sinullakin on yksityinen mieli.
Mennään kirjaimellisesti sinun yksityinen on aivan sama kuin minun yksityinen aivan kuin luku 10 jokainen luku 10 on loputtomiin 10 sitten on ajattelu joka voi spekuloida monta 10 aina uudellen ja uudelleen....
Nykyisen massatuotannon avulla luulisi olevan helppo ymmärtää että präsillä lyöty teräspelin pala on aivan samanlainen kuin seuraava samalla prässillä lyöty teräspelin pala.
Näin totuus on yksi jakamaton Itse jokaisella aivan samanlainen. Ei voi olla monta totuutta.
Jumalalla on yksi Poika mutta se on eriytynyt omissa mielikuvissaan egossa erilliseksi ja pitää sitä totenaenkelipallo kirjoitti:
Juuri näin. Ego on itsekkyys jokaisen puute ja pelko on erillinen erityinen. Hengen tasolla se ei ole mitään. Henki ei voi olla itsekäs.
Tässä ympäristössä jätin kommentoimatta:
# kuin että vältät sen tekemällä itse asiasta mystisen. Otatko haasteen vastaaan?#
Oli sinun valintasi asetella sanat noin että minä saatan käsittää sinun tarjoavan mystistä tapaa lähestyä.. Halusit inspiroida
No nyt minä taas valitsen että sinä teit "asiasta" mystisen. Näin ei suinkaan ole mutta sanoja voi pyöritellä loputtomiin.
Vasta kokemukasessa voimme olla yhteisessä tilassa?? Mielentilassa
Tämäkin harhaanjohtava väite koska väite ei ole se kokemus. Taivasta ei voi osoittaa
Asettukaamme "taistelukentän yläpuolelle"
Nähdään ja tunnistetaan tilanne mutta ei mennä mukaan. Näin minä muotoilen anteeksiannon lyhimmällä mahdollisella tavalla
Ilmeisesti kehossa ollessani en pystytekemään kehon "elämää" täysin tekemättömäksi.
Raamattu on tässäkohtaa mainio: Tuhlaajapoika palaa kotiin ja ISÄ ottaa viimeisen askeleen. Vaikka Raamatussa on paljon minulle käsittämättömiä - olkoon tästä pidän.
Mieleni avulla valitsen taistelun eli egon tai Hengen joka on Itse, Agaperakkaus, anteeksianto.
Mennään sisäänpäin juuri näin
Vain itselleen voi antaa anteeksi, kukaan ei voi tietää toisen ihmisen ajatuksia eikä perusteluja ei kokemuksia, ei voi antaa hänen mieltään anteeksi, vain oma käsitykseni hänestä on minun asiani.
Kun sanon että mieli on jokaisella yksityinen ja oma tähän kohtaan tarjoan että minulla on luottamus että sinullakin on yksityinen mieli.
Mennään kirjaimellisesti sinun yksityinen on aivan sama kuin minun yksityinen aivan kuin luku 10 jokainen luku 10 on loputtomiin 10 sitten on ajattelu joka voi spekuloida monta 10 aina uudellen ja uudelleen....
Nykyisen massatuotannon avulla luulisi olevan helppo ymmärtää että präsillä lyöty teräspelin pala on aivan samanlainen kuin seuraava samalla prässillä lyöty teräspelin pala.
Näin totuus on yksi jakamaton Itse jokaisella aivan samanlainen. Ei voi olla monta totuutta.
Jumalalla on yksi Poika mutta se on eriytynyt omissa mielikuvissaan egossa erilliseksi ja pitää sitä totena"Jumalalla on yksi Poika mutta se on eriytynyt omissa mielikuvissaan egossa erilliseksi ja pitää sitä totena"
Ok, suomennetaan (ei-mystifioidaan vähän) tämä ja katsotaan osunko edes lähelle?
Ihminen käsittää itsensä normaalisti maailmasta ja toisista ihmisistä erillisenä olentona. Tämä johtuu "egosta", joka on ihmismielen rakentama kuva ihmisestä itsestään ja johon ihminen samaistuu. Jos ihminen lakkaa samaistumasta tähän mielen rakennelmaan, hän näkee maailman ja itsensä uudella tavalla. Hän ymmärtää silloin, että emme olekaan erillisiä olentoja vaan yhden ja saman olemuksen erilaisia ilmenemiä.- Anonyymi
Sarcisson kirjoitti:
"Jumalalla on yksi Poika mutta se on eriytynyt omissa mielikuvissaan egossa erilliseksi ja pitää sitä totena"
Ok, suomennetaan (ei-mystifioidaan vähän) tämä ja katsotaan osunko edes lähelle?
Ihminen käsittää itsensä normaalisti maailmasta ja toisista ihmisistä erillisenä olentona. Tämä johtuu "egosta", joka on ihmismielen rakentama kuva ihmisestä itsestään ja johon ihminen samaistuu. Jos ihminen lakkaa samaistumasta tähän mielen rakennelmaan, hän näkee maailman ja itsensä uudella tavalla. Hän ymmärtää silloin, että emme olekaan erillisiä olentoja vaan yhden ja saman olemuksen erilaisia ilmenemiä.Juuri näin. Ja tuo olemus on Kristus. Viiniköynnösvertaus on mielestäni tässä yhteydessä herkullinen. Samoin pää ja ruumis -vertaus. Me emme kykene vähättelemään itseämme tai toinen toisiamme pois tästä olemusykseydestä/ykseysolemuksesta. Ja samasta syystä ego ei ole "pahasta", kun se muistaa tämän olemuksellisen ykseyden.
Kiitos vastauksesta. Oivaltavaa tekstiä, johon on helppo yhtyä.
Ja nyt siihen vuorovaikutukseen, jossa olemme toistemme objektiivista maailmaa ja jossa voimme vaikuttaa toistemme subjektiiviseen maailmaan:
Miten voit tarkastella subjektiivista todellisuuttasi objektiivisesti?"Miten voit tarkastella subjektiivista todellisuuttasi objektiivisesti?"
Irtautumalla siitä, katsomalla sisäänpäin.
Kenties sinulla on lapsia? Tai muistat asian lapsuudesta?
Kun lapsi tutkii jotain, hän kiinnittää kaiken huomion siihen. Havunneulasta kantava muurahainen terassilla on ainoa asia maailmassa sillä hetkellä. Se on puhdasta mielenkiintoa, johon liittyy pelkkä uteliaisuus.Kenties lapsi miettii, miksi muurahainen tekee mitä se tekee juuri nyt tai mitä seuraavaksi tapahtuu.
Lapsi näkee puhtaasti mitä tapahtuu, siihen ei liity mitään arvostelua, mitään kannanottoa mihinkään, ei mitään hyvää tai pahaa, ei mitään tunnetta muuta kuin se uteliaisuus. Muurahainen vain on. Hän näkee muurahaisen sellaisena kuin se todella on -juuri sillä hetkellä.
Entä jos muurahainen on minä itse? Sama asia, huomio vain kiinnittyy ulkoisesta sisäiseen. Useimmille se tosin vaatii harjoittelua asiaan. Meillä on kaikilla taipumus lähteä tunteisiin ja ajatuksiin mukaan, mutta ei ole mitään periaatteellista estettä sille, että emme voisi katsoa itseämme samalla tavoin kuin lapsi katsoo muurahaista terassilla. Ja nähdä itsemme sellaisena kuin me todella olemme, emme sellaisena kuin toivomme tai haluamme olla.- Anonyymi
Sarcisson kirjoitti:
"Miten voit tarkastella subjektiivista todellisuuttasi objektiivisesti?"
Irtautumalla siitä, katsomalla sisäänpäin.
Kenties sinulla on lapsia? Tai muistat asian lapsuudesta?
Kun lapsi tutkii jotain, hän kiinnittää kaiken huomion siihen. Havunneulasta kantava muurahainen terassilla on ainoa asia maailmassa sillä hetkellä. Se on puhdasta mielenkiintoa, johon liittyy pelkkä uteliaisuus.Kenties lapsi miettii, miksi muurahainen tekee mitä se tekee juuri nyt tai mitä seuraavaksi tapahtuu.
Lapsi näkee puhtaasti mitä tapahtuu, siihen ei liity mitään arvostelua, mitään kannanottoa mihinkään, ei mitään hyvää tai pahaa, ei mitään tunnetta muuta kuin se uteliaisuus. Muurahainen vain on. Hän näkee muurahaisen sellaisena kuin se todella on -juuri sillä hetkellä.
Entä jos muurahainen on minä itse? Sama asia, huomio vain kiinnittyy ulkoisesta sisäiseen. Useimmille se tosin vaatii harjoittelua asiaan. Meillä on kaikilla taipumus lähteä tunteisiin ja ajatuksiin mukaan, mutta ei ole mitään periaatteellista estettä sille, että emme voisi katsoa itseämme samalla tavoin kuin lapsi katsoo muurahaista terassilla. Ja nähdä itsemme sellaisena kuin me todella olemme, emme sellaisena kuin toivomme tai haluamme olla.Ihminen ei kykene "katsomaan" itseensä. Se on yhtä mahdotonta kuin on silmän katsoa itseensä. Me paljastumme, sen mitä paljastumme, vuorovaikutuksessa toisiin.
Sarcisson kirjoitti:
"Miten voit tarkastella subjektiivista todellisuuttasi objektiivisesti?"
Irtautumalla siitä, katsomalla sisäänpäin.
Kenties sinulla on lapsia? Tai muistat asian lapsuudesta?
Kun lapsi tutkii jotain, hän kiinnittää kaiken huomion siihen. Havunneulasta kantava muurahainen terassilla on ainoa asia maailmassa sillä hetkellä. Se on puhdasta mielenkiintoa, johon liittyy pelkkä uteliaisuus.Kenties lapsi miettii, miksi muurahainen tekee mitä se tekee juuri nyt tai mitä seuraavaksi tapahtuu.
Lapsi näkee puhtaasti mitä tapahtuu, siihen ei liity mitään arvostelua, mitään kannanottoa mihinkään, ei mitään hyvää tai pahaa, ei mitään tunnetta muuta kuin se uteliaisuus. Muurahainen vain on. Hän näkee muurahaisen sellaisena kuin se todella on -juuri sillä hetkellä.
Entä jos muurahainen on minä itse? Sama asia, huomio vain kiinnittyy ulkoisesta sisäiseen. Useimmille se tosin vaatii harjoittelua asiaan. Meillä on kaikilla taipumus lähteä tunteisiin ja ajatuksiin mukaan, mutta ei ole mitään periaatteellista estettä sille, että emme voisi katsoa itseämme samalla tavoin kuin lapsi katsoo muurahaista terassilla. Ja nähdä itsemme sellaisena kuin me todella olemme, emme sellaisena kuin toivomme tai haluamme olla.Miten voit irrottaa subjektiivisesta itsestäsi jotain, joka on objektiivinen?
Ei tarvitse irrottaa mitään erillistä, ihminen on kykenevä valmiiksi katsomaan itseään kuten muurahaista. Olla subjektiivinen tarkoittaa puhtaassa merkityksessä sitä, että minulla on jotain ajatuksia, uskomuksia, tuntemuksia ja haluja koskien jotain asiaa. Nuo vaikuttavat siihen miten näen asian.
Jos keskustelemme jostain asiasta, joka ei ole meille entuudestaan tuttu, me voimme keskustella siitä objektiivisesti, koska em. meidän oppimamme ja omaksumamme näkemys asiasta ei vaikuta vielä meidän näkemykseemme asiasta. Meillä on kyky olla objektiivinen valmiina, kuten lapsella.
Objektiivisuus edellyttää oikeastaan siten vain yhtä perusasiaa: Tunnustan itselleni, että en todella tiedä. Mutta sen tunnustaminen voi olla todella vaikeaa. Kuten aloituksessasi viittasit, ihmismieli sietää hyvin huonosti epävarmuutta. Se pyrkii välttämään siitä kaikin keinoin. Siksi uskomme mieluummin jotain, joka tuntuu hyvältä kuin hyväksymme miten asiat todella ovat.- Anonyymi
Sarcisson kirjoitti:
Ei tarvitse irrottaa mitään erillistä, ihminen on kykenevä valmiiksi katsomaan itseään kuten muurahaista. Olla subjektiivinen tarkoittaa puhtaassa merkityksessä sitä, että minulla on jotain ajatuksia, uskomuksia, tuntemuksia ja haluja koskien jotain asiaa. Nuo vaikuttavat siihen miten näen asian.
Jos keskustelemme jostain asiasta, joka ei ole meille entuudestaan tuttu, me voimme keskustella siitä objektiivisesti, koska em. meidän oppimamme ja omaksumamme näkemys asiasta ei vaikuta vielä meidän näkemykseemme asiasta. Meillä on kyky olla objektiivinen valmiina, kuten lapsella.
Objektiivisuus edellyttää oikeastaan siten vain yhtä perusasiaa: Tunnustan itselleni, että en todella tiedä. Mutta sen tunnustaminen voi olla todella vaikeaa. Kuten aloituksessasi viittasit, ihmismieli sietää hyvin huonosti epävarmuutta. Se pyrkii välttämään siitä kaikin keinoin. Siksi uskomme mieluummin jotain, joka tuntuu hyvältä kuin hyväksymme miten asiat todella ovat.Alla video, jossa pari fyysikkoa selventää sangen hauskasti ja konkreettisesti frame of reference (viitekehys/näkökulma) -käsitettä.
https://aeon.co/videos/this-clever-and-stylish-1960-film-is-the-most-fun-youll-ever-have-at-a-physics-lecture?utm_source=Aeon Newsletter&utm_campaign=c0535119ba-EMAIL_CAMPAIGN_2018_12_19_05_22&utm_medium=email&utm_term=0_411a82e59d-c0535119ba-69430737
Ja sitten ponkaisenkin aasinsillan raamit kaulassani eräällä foorumilla esitettyyn kysymykseen, johon yllä olevan videon hengessä esitän vastauksen:
"Kerro minulle muutamalla sanalla vain, mikä on Kristuksen olemus sinussa?"
Kysymys on väärin asetettu. Kun puhutaan meidän Kristus-ykseydestämme, ei ole mitään "minua", jossa ilmenisi Kristuksen "olemus" jonkinlaisena erotettavissa olevana piirteenä "ei-kristuksellisten" piirteiden seassa. Paavali puhuu täysin selkokielisesti, että tällainen Kristuksesta erillinen/erotettavissa oleva "minä" on kuollut, ja uusi minuus, joka nyt elää, ei ole millään tavoin erillinen tai itsenäinen, vaan Kristuksen muodostama niin kuin viiniköynnös muodostaa oksansa ja ihminen ruumiinjäsenensä.
Esim. minun kädessäni ei ole jotakin ERITYISTÄ piirrettä/olemusta, joka olisi jotenkin erityisesti "minua" erotuksena jollekin muulle käteni kohdalle, joka olisi "minua" muka jotenkin vähemmän. Näin täydelliseksi Jumala teki ristillä ja ylösnousemuksessa meidän Kristus-ykseytemme.
Unohdin toki mainita koko jutun pointin: sen, että koska ja kun Kristus lakkautti erillisyyden ristillä ja tuli ylösnousemuksessa meidän kaikeksemme, Hän tuli Viitekehykseksemme ja Näkökulmaksemme ja Premissiksemme ja Paradigmaksemme. Alfaksi ja Omegaksemme.
Olin aikoinaan saletti siitä, että ns. hengellisessä kokonaisasetelmassa minä olin tiedostava ja toimiva subjekti (joskin pienellä s-kirjaimella), joka eksistoi etäisyyden päässä Tiedostavasta ja Toimivasta Subjektista nimeltä Jeesus (ja minun tehtävänäni oli pyrkiä pitämään jonkinlaista "yhteyttä" Jeesukseen).
Koska olin subjekti (vaikkakin pienellä s-kirjaimella), minulla oli toki (oltava) hengelliseen kokonaisasetelmaan jonkinlainen näkökulma, frame of reference, koska sellainenhan on subjektilla oltava, jotta subjektin subjektius olisi ja pysyisi. Näkökulmattomuus olisi ollut ajatuksena kauhistuttava; "hengellinen" näkökulma oli todella elintärkeä pointti koko touhussa. Ja näkökulmaan tarjosi ainekset Raamattu. Yhtälönä ilmaistuna asetelma taisi olla suurin piirtein: s R S = AUTUUS tai jotakin tuommoista.
Koska mielsin itseni subjektiksi ja koska subjektiuden pysyvyyden edellytys on näkökulmaisuus, lähestyin KAIKKEA seuraavasta hengellis-eksistentiaalisesta perusoletuksesta käsin: oli hengellisesti olemassa minä, JA oli hengellisesti olemassa Kristus, JA ME EMME OLLEET SAMA ASIA. Koska olin eri kuin Hän, Hänestä erillinen, oli välillämme jonkinlainen etäisyys, ja tuo erillisyys/etäisyys oli "probleema". Ei sitä sillä nimellä kutsuttu, mutta kyllä se jonkin sortin probleema oli, koska se oli oikeastaan koko jutun ydin ja kaiken olemisen ja toiminnan suunnan ja tarkoituksen punainen lanka. Sanotaan nyt vaikka näin päin: tuo etäisyys ei ollut ONGELMATON asia. Se edellytti ainakin A) jonkinlaista näkökulmaa B) jonkinlaista suhtautumista ja C) jonkinlaista toimintaa.
Norman Grubb on kirjoittanut: "Maailmankaikkeudessa on vain yksi Subjekti, ja se on Jumala." Ajatus tuntui aluksi jotenkin ahdistavalta, koska tunnetasolla reagoin oitis siihen ajatuksentapaisella: Eli minäkö en saa kokea olevani subjekti?! Nyt olen käsittänyt, että Grubb (ja Paavali) tarkoittaa tällä hengellistä todellisuutta; hengellisessä katsannossa me todellakin olemme vain epäautonomisia ulokkeita. Meidän hengellisen olemuksemme ja olemassaolomme YDIN on EPÄAUTONOMISUUS, oikeastaan epäMINUUS. (Ja tämän vapauttavampaa totuutta ei tietääkseni universumissa ole.) Jos Viiniköynnös on subjekti, sen oksat eivät sitä ole. Jos ihminen on subjekti, hänen ruumiinjäsenensä eivät sitä ole. Me emme ole edes objekteja; korkeintaan atribuutteja tai predikatiiveja. Ja tämä kaikki on siis peruuttamattomasti ja loppuunsaatetusti totta samalla kun me olemme juuri niin subjektiivisia psykologis-fyysisiä subjekteja kuin me kulloinkin koemme olevamme.
Tämä hengellinen subjektittomuus sisältää, yllätys yllätys, samalla näkökulmattomuuden; ei-subjektilla ei voi olla näkökulmaa, frame of referenceä. Eli: me EMME tarkastele/arvioi/arvoarvostele/johtopäättele/vertaile hengellistä todellisuutta YHTIKÄS MISTÄÄN KÄSIN YHTIKÄS MITENKÄÄN, KAIKKEIN VÄHITEN ITSEÄMME JA "ITSESTÄMME KÄSIN". Jos me kuvittelemme sijaitsevamme hengellisessä universumissa sellaisina ja sellaisessa paikassa, jollaisina ja josta käsin meillä muka olisi tuohon todellisuuteen (=Kristukseen) jonkinlainen "näkökulma", me olemme kuin Tyynessä valtameressä lilluva vesimolekyyli, joka kuvittelee olevansa oseanologi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alla video, jossa pari fyysikkoa selventää sangen hauskasti ja konkreettisesti frame of reference (viitekehys/näkökulma) -käsitettä.
https://aeon.co/videos/this-clever-and-stylish-1960-film-is-the-most-fun-youll-ever-have-at-a-physics-lecture?utm_source=Aeon Newsletter&utm_campaign=c0535119ba-EMAIL_CAMPAIGN_2018_12_19_05_22&utm_medium=email&utm_term=0_411a82e59d-c0535119ba-69430737
Ja sitten ponkaisenkin aasinsillan raamit kaulassani eräällä foorumilla esitettyyn kysymykseen, johon yllä olevan videon hengessä esitän vastauksen:
"Kerro minulle muutamalla sanalla vain, mikä on Kristuksen olemus sinussa?"
Kysymys on väärin asetettu. Kun puhutaan meidän Kristus-ykseydestämme, ei ole mitään "minua", jossa ilmenisi Kristuksen "olemus" jonkinlaisena erotettavissa olevana piirteenä "ei-kristuksellisten" piirteiden seassa. Paavali puhuu täysin selkokielisesti, että tällainen Kristuksesta erillinen/erotettavissa oleva "minä" on kuollut, ja uusi minuus, joka nyt elää, ei ole millään tavoin erillinen tai itsenäinen, vaan Kristuksen muodostama niin kuin viiniköynnös muodostaa oksansa ja ihminen ruumiinjäsenensä.
Esim. minun kädessäni ei ole jotakin ERITYISTÄ piirrettä/olemusta, joka olisi jotenkin erityisesti "minua" erotuksena jollekin muulle käteni kohdalle, joka olisi "minua" muka jotenkin vähemmän. Näin täydelliseksi Jumala teki ristillä ja ylösnousemuksessa meidän Kristus-ykseytemme.
Unohdin toki mainita koko jutun pointin: sen, että koska ja kun Kristus lakkautti erillisyyden ristillä ja tuli ylösnousemuksessa meidän kaikeksemme, Hän tuli Viitekehykseksemme ja Näkökulmaksemme ja Premissiksemme ja Paradigmaksemme. Alfaksi ja Omegaksemme.
Olin aikoinaan saletti siitä, että ns. hengellisessä kokonaisasetelmassa minä olin tiedostava ja toimiva subjekti (joskin pienellä s-kirjaimella), joka eksistoi etäisyyden päässä Tiedostavasta ja Toimivasta Subjektista nimeltä Jeesus (ja minun tehtävänäni oli pyrkiä pitämään jonkinlaista "yhteyttä" Jeesukseen).
Koska olin subjekti (vaikkakin pienellä s-kirjaimella), minulla oli toki (oltava) hengelliseen kokonaisasetelmaan jonkinlainen näkökulma, frame of reference, koska sellainenhan on subjektilla oltava, jotta subjektin subjektius olisi ja pysyisi. Näkökulmattomuus olisi ollut ajatuksena kauhistuttava; "hengellinen" näkökulma oli todella elintärkeä pointti koko touhussa. Ja näkökulmaan tarjosi ainekset Raamattu. Yhtälönä ilmaistuna asetelma taisi olla suurin piirtein: s R S = AUTUUS tai jotakin tuommoista.
Koska mielsin itseni subjektiksi ja koska subjektiuden pysyvyyden edellytys on näkökulmaisuus, lähestyin KAIKKEA seuraavasta hengellis-eksistentiaalisesta perusoletuksesta käsin: oli hengellisesti olemassa minä, JA oli hengellisesti olemassa Kristus, JA ME EMME OLLEET SAMA ASIA. Koska olin eri kuin Hän, Hänestä erillinen, oli välillämme jonkinlainen etäisyys, ja tuo erillisyys/etäisyys oli "probleema". Ei sitä sillä nimellä kutsuttu, mutta kyllä se jonkin sortin probleema oli, koska se oli oikeastaan koko jutun ydin ja kaiken olemisen ja toiminnan suunnan ja tarkoituksen punainen lanka. Sanotaan nyt vaikka näin päin: tuo etäisyys ei ollut ONGELMATON asia. Se edellytti ainakin A) jonkinlaista näkökulmaa B) jonkinlaista suhtautumista ja C) jonkinlaista toimintaa.
Norman Grubb on kirjoittanut: "Maailmankaikkeudessa on vain yksi Subjekti, ja se on Jumala." Ajatus tuntui aluksi jotenkin ahdistavalta, koska tunnetasolla reagoin oitis siihen ajatuksentapaisella: Eli minäkö en saa kokea olevani subjekti?! Nyt olen käsittänyt, että Grubb (ja Paavali) tarkoittaa tällä hengellistä todellisuutta; hengellisessä katsannossa me todellakin olemme vain epäautonomisia ulokkeita. Meidän hengellisen olemuksemme ja olemassaolomme YDIN on EPÄAUTONOMISUUS, oikeastaan epäMINUUS. (Ja tämän vapauttavampaa totuutta ei tietääkseni universumissa ole.) Jos Viiniköynnös on subjekti, sen oksat eivät sitä ole. Jos ihminen on subjekti, hänen ruumiinjäsenensä eivät sitä ole. Me emme ole edes objekteja; korkeintaan atribuutteja tai predikatiiveja. Ja tämä kaikki on siis peruuttamattomasti ja loppuunsaatetusti totta samalla kun me olemme juuri niin subjektiivisia psykologis-fyysisiä subjekteja kuin me kulloinkin koemme olevamme.
Tämä hengellinen subjektittomuus sisältää, yllätys yllätys, samalla näkökulmattomuuden; ei-subjektilla ei voi olla näkökulmaa, frame of referenceä. Eli: me EMME tarkastele/arvioi/arvoarvostele/johtopäättele/vertaile hengellistä todellisuutta YHTIKÄS MISTÄÄN KÄSIN YHTIKÄS MITENKÄÄN, KAIKKEIN VÄHITEN ITSEÄMME JA "ITSESTÄMME KÄSIN". Jos me kuvittelemme sijaitsevamme hengellisessä universumissa sellaisina ja sellaisessa paikassa, jollaisina ja josta käsin meillä muka olisi tuohon todellisuuteen (=Kristukseen) jonkinlainen "näkökulma", me olemme kuin Tyynessä valtameressä lilluva vesimolekyyli, joka kuvittelee olevansa oseanologi.JATKUU:
Viiniköynnös muodostaa oksansa eli muodostuu myös oksistaan. Tämä iankaikkinen fakta ei mitenkään murenna fyysis-psyykkistä subjektiuttamme. Kyse ei ole edes paradoksista; joka väittää, että on, se on kuin väittäisi, että on paradoksaalista se, ettei Pekka kykene juoksemaan Cooperissa ajatuksen voimalla kolmea tonnia. Minä en koe paradoksiksi sitä, että en saa ruotsin epäsäännöllisiä verbejä pänttäämällä penkkipunnerrusennätystäni nousemaan. Yhtä pöljää olisi pitää paradoksaalisena sitä, että minä olen hengellisessä todellisuudessa epäminuus, oksa, ruumiinjäsen.
On se kumma, ettei helluntaiaikoina tullut koskaan juolahtaneeksi mieleen, että Kristus-suhde ja jumalasuhde olivat Paavalille täysin vieraita käsitteitä.
***
Jeesuksessa Kristuksessa meillä ei ole itseä. Tässä on vapaus.
***
Meidän autuutemme ja lepomme on siinä, että Joku Toinen ON me.
***
Ja tämä sisäinen Aarre eli olemattomuutemme erillisinä itseinä Kristuksessa lakkauttaa kaikki käskysanat ja "joksikin tulemisen" pyrkimykset, sillä kaikki sellaiset käskysanat ja pyrkimykset putoavat olemattomuuden rotkoon kohtaamatta ketään tai mitään. Ja samalla sielumme saa levon; me olemme SIELUINA juuri sellaisia kuin meidän tuleekin olla.
***
Minulle evankeliumissa on ehkä vapauttavinta se, että "todeksi eläminen" on muuttunut sanontana mielettömäksi. Koska Kristus ON universumi ja ihmiskunta, kaikki se, mitä tapahtui Hänelle, tapahtui myös meille. Metafora: meidän 1960- ja 70-luvulla syntyneiden ei tarvinnut syntymämme jälkeen julistautua erikseen ja yksilöinä Venäjästä itsenäisiksi, koska olimme syntyneet kansakuntaan/valtioon, joka oli tehnyt sen kansakuntana/valtiona (meidät siten jo ennalta sisäänsä sulkien) vuonna 1917. Eli asia, joka mieskohtaisessa kokemuksessamme on täydellisen abstrakti (koska emme olleet fyysisesti olemassa 1917), on samalla täysin konkreettinen ja YKSILÖelämämme FAKTISESTI sisälleen-sulkeva ja siihen patologis-vaikuttava.
Samoin on Kristuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen ja taivaasen astumisen laita; kaikki se, mitä tapahtui hänelle, tapahtui meille. Tästä meidät sisäänsä sulkevasta Faktasta on yhtä typerää haeskella "yksilöllis-kokemuksellis-autaallisia" todisteita kuin olisi haeskella itsestään "yksilöllis-kokemuksellis-yhteiskunnallisia" todisteita siitä, että olemme Venäjän vallan alta itsenäistyneen valtion kansalaisia. Kun Juicelta kysyttiin, miltä tuntuu olla kuuluisa, hän vastasi, ettei miltään, koska hän on aina ollut. Sama pätee meidän Kristuksessa olemiseemme.
Kristuksessa olemistaan on yhtä mieletöntä "elää todeksi" kuin etu- ja sukunimeään, hiustensa väriä, elopainoaan, pituuttaan, Maan vetovoimaa, ilman happea, auringonvaloa, kromosomiensa lukumäärää, maantieteellistä sijaintiaan jne. Todellisuutta ei voi "elää todeksi", koska todellisuus on jo täysin totta. Tämä mielestäni erottaa Kristuksessa olemisemme kaikista uskonnoista, esim. helluntailaisuudesta. Niiden virhe on siinä, että todellisuus abstrahoidaan, ja tämä vääristynyt abstraktio, "kirjain" (esim. helluntailainen ihmis- ja jumalakuva) tulee sitten "elää todeksi", mikä on järjetöntä energian- ja logiikanhukkaa. - Anonyymi
Eli: Mielestäni Kristuksessa Jeesuksessa objektiivisuuden ja subjektiivisuuden "dilemma" raukeaa tyhjiin.
Sarcisson kirjoitti:
Ei tarvitse irrottaa mitään erillistä, ihminen on kykenevä valmiiksi katsomaan itseään kuten muurahaista. Olla subjektiivinen tarkoittaa puhtaassa merkityksessä sitä, että minulla on jotain ajatuksia, uskomuksia, tuntemuksia ja haluja koskien jotain asiaa. Nuo vaikuttavat siihen miten näen asian.
Jos keskustelemme jostain asiasta, joka ei ole meille entuudestaan tuttu, me voimme keskustella siitä objektiivisesti, koska em. meidän oppimamme ja omaksumamme näkemys asiasta ei vaikuta vielä meidän näkemykseemme asiasta. Meillä on kyky olla objektiivinen valmiina, kuten lapsella.
Objektiivisuus edellyttää oikeastaan siten vain yhtä perusasiaa: Tunnustan itselleni, että en todella tiedä. Mutta sen tunnustaminen voi olla todella vaikeaa. Kuten aloituksessasi viittasit, ihmismieli sietää hyvin huonosti epävarmuutta. Se pyrkii välttämään siitä kaikin keinoin. Siksi uskomme mieluummin jotain, joka tuntuu hyvältä kuin hyväksymme miten asiat todella ovat.Mikä irtautuu ja katsoo.
EJKR kirjoitti:
Mikä irtautuu ja katsoo.
Tämä on metafyysinen kysymys.
Yritän välttää viemästä keskustelua siihen suuntaan, koska se tarkoittaa yleensä sitä, että keskustelu hajoaa. Jokaisella syntyy pakonomainen tarve puhua omasta todellisuuskäsityksestään ja todistella sen paremmuutta. Kukaan ei enää kuuntele toista muuten kuin sen oman näkemyksensä kautta ja sen asettamilla ehdoilla.
Siksi yritän pitää asian käytännössä. Siinä mitä voimme tehdä siitä näkemyksestämme riippumatta.
Huomasithan, että tarkoitin irtautumisella nimenomaan irtautumista omasta näkemyksestä. Objektiivisen havainnoinnin suuntaamisesta sisäänpäin. Havainnon suuntaamista siihen, mitä minussa tapahtuu. Se ei vielä tarkoita, että havainnoija on metafyysisesti erillinen havaittavasta. Tarkkaan ottaen se on metafyysinen käsitys, joka ylipäätään tekee sen eron havaitsijan ja havainnoitavan välille tässä tapauksessa.
Esimerkiksi...
Varpaaseeni sattuu. Voin havainnoida varvastani kuten voin havainnoida muurahaista. Onko siinä mustelma? Vuotaako se verta? Mutta varvas ei ole minusta erillinen. Se on osa minua.
Minulla on kivun kokemus. Voin havainnoida kivun kokemusta kuten voin havainnoida muurahaista. Onko se voimakkaampaa, jos pistän varpaan kylmään veteen? Jos ajattelen jotain muuta, lieveneekö kivun kokemus? Tässä tapauksessa havainnoin varpaan sijasta kivun kokemusta. Kipu ei ole minusta erillinen. Se on osa minua.
Tämä sama pätee ajatuksiin ja tunteisiin myös. Mitä tunnen? Miten tunne syntyi? Mitä tunteelle tapahtui nyt? Mihin se meni? Nämä eivät ole metafyysisiä käsityksiä, vain yksinkertaisesti sen havainnointia, että mitä minussa tapahtuu. Niin kauan kuin me emme tulkitse niitä käsityslasien lävitse, ne ovat puhtaita tunteita. Käsityksemme tunteesta ei vääristä sitä mitenkään. Vain tapahtumia minussa, kuten kipu.
Olen irtautunut tunteistani ainoastaan siinä mielessä, että en lähde niihin mukaan. Annan niiden olla, tulla ja mennä. Vain havainnoin. Mutta se ei edelleenkään tarkoita, että minä olen erillinen tunteistani. Aivan kuten en ole erillinen varpaastani.
(Joskin alla on keskustelu EP:n kanssa, joka voi johtaa toisenlaiseen näkemykseen asiasta. Mutta katsotaan mihin suuntaan se lähtee...)Sarcisson kirjoitti:
Tämä on metafyysinen kysymys.
Yritän välttää viemästä keskustelua siihen suuntaan, koska se tarkoittaa yleensä sitä, että keskustelu hajoaa. Jokaisella syntyy pakonomainen tarve puhua omasta todellisuuskäsityksestään ja todistella sen paremmuutta. Kukaan ei enää kuuntele toista muuten kuin sen oman näkemyksensä kautta ja sen asettamilla ehdoilla.
Siksi yritän pitää asian käytännössä. Siinä mitä voimme tehdä siitä näkemyksestämme riippumatta.
Huomasithan, että tarkoitin irtautumisella nimenomaan irtautumista omasta näkemyksestä. Objektiivisen havainnoinnin suuntaamisesta sisäänpäin. Havainnon suuntaamista siihen, mitä minussa tapahtuu. Se ei vielä tarkoita, että havainnoija on metafyysisesti erillinen havaittavasta. Tarkkaan ottaen se on metafyysinen käsitys, joka ylipäätään tekee sen eron havaitsijan ja havainnoitavan välille tässä tapauksessa.
Esimerkiksi...
Varpaaseeni sattuu. Voin havainnoida varvastani kuten voin havainnoida muurahaista. Onko siinä mustelma? Vuotaako se verta? Mutta varvas ei ole minusta erillinen. Se on osa minua.
Minulla on kivun kokemus. Voin havainnoida kivun kokemusta kuten voin havainnoida muurahaista. Onko se voimakkaampaa, jos pistän varpaan kylmään veteen? Jos ajattelen jotain muuta, lieveneekö kivun kokemus? Tässä tapauksessa havainnoin varpaan sijasta kivun kokemusta. Kipu ei ole minusta erillinen. Se on osa minua.
Tämä sama pätee ajatuksiin ja tunteisiin myös. Mitä tunnen? Miten tunne syntyi? Mitä tunteelle tapahtui nyt? Mihin se meni? Nämä eivät ole metafyysisiä käsityksiä, vain yksinkertaisesti sen havainnointia, että mitä minussa tapahtuu. Niin kauan kuin me emme tulkitse niitä käsityslasien lävitse, ne ovat puhtaita tunteita. Käsityksemme tunteesta ei vääristä sitä mitenkään. Vain tapahtumia minussa, kuten kipu.
Olen irtautunut tunteistani ainoastaan siinä mielessä, että en lähde niihin mukaan. Annan niiden olla, tulla ja mennä. Vain havainnoin. Mutta se ei edelleenkään tarkoita, että minä olen erillinen tunteistani. Aivan kuten en ole erillinen varpaastani.
(Joskin alla on keskustelu EP:n kanssa, joka voi johtaa toisenlaiseen näkemykseen asiasta. Mutta katsotaan mihin suuntaan se lähtee...)Sanot "Ihminen on kykenevä". Tämä on pelkkä mielipide tai kenties heijastuma alitajuisesta toiveesta, että ihminen olisi kykenevä tiedostamaan ja hallitsemaan itseään täysin. Ei muurahaisen katsominen ole sama asia kuin itsen katsominen. Muurahaisen suhteen mieli voi olla neutraali, mutta itsen suhteen ei. Sitä paitsi lapsen mieli on aivan erilainen kuin aikuisen. Niitä ei pidä sekoittaa.
Lainaus:
"Me haluamme olla onnellisia, joten valitsemme uskomuksen, joka tekee meidät onnelliseksi (tai vähentää kärsimystämme). Me emme elä enää todellisessa maailmassa, vaan elämme omassa mielikuvassamme maailmasta."
Tässä viimeisessä viestissäsi puhut tunteiden tarkastelusta. Se on liian kapea näkökulma. Tällaisen älyllisen tarkastelun takana on ihmisen tarvemaailma. Älyllisen ymmärtämisen valitseminen selviytymis-(onnellistumis-) keinoksi on yhä suositumpaa. Sen avulla voi liittyä ihmisiin ja saada arvostusta ja keskinäistä ymmärtämystä.
Lapsen mieltä ei siten kuitenkaan tavoiteta. Sen löytyminen edellyttää vuorovaikutusta, mutta ei mitä tahansa vuorovaikutusta. Niin kauan, kun ihminen voi itse määritellä, miten hän asettuu vuorovaikutukseen, hän on itse oman turvallisuutensa ja kelvollisuutensa määrittelijä. Vasta sitten, kun hän löytää itselleen vuorovaikutussuhteen, jossa hän voi päästää turvallisesti irti (obj subj) todellisuuden hallintahimostaan, hän voi rentoutua ja löytää lapsen mielen.Anonyymi kirjoitti:
Eli: Mielestäni Kristuksessa Jeesuksessa objektiivisuuden ja subjektiivisuuden "dilemma" raukeaa tyhjiin.
Minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. Gal 2:20
että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Rukoilen, että hekin olisivat yhtä meissä, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. Joh 17:21- Anonyymi
EJKR kirjoitti:
Minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. Gal 2:20
että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Rukoilen, että hekin olisivat yhtä meissä, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. Joh 17:21Tismalleen! Noissa ilmoitetaan meidän nykyhetkinen reaalitodellisuutemme samalla tavoin kuin Einstein kuvaa fyysistä todellisuuttamme kaavallaan E=mc2.
EJKR kirjoitti:
Sanot "Ihminen on kykenevä". Tämä on pelkkä mielipide tai kenties heijastuma alitajuisesta toiveesta, että ihminen olisi kykenevä tiedostamaan ja hallitsemaan itseään täysin. Ei muurahaisen katsominen ole sama asia kuin itsen katsominen. Muurahaisen suhteen mieli voi olla neutraali, mutta itsen suhteen ei. Sitä paitsi lapsen mieli on aivan erilainen kuin aikuisen. Niitä ei pidä sekoittaa.
Lainaus:
"Me haluamme olla onnellisia, joten valitsemme uskomuksen, joka tekee meidät onnelliseksi (tai vähentää kärsimystämme). Me emme elä enää todellisessa maailmassa, vaan elämme omassa mielikuvassamme maailmasta."
Tässä viimeisessä viestissäsi puhut tunteiden tarkastelusta. Se on liian kapea näkökulma. Tällaisen älyllisen tarkastelun takana on ihmisen tarvemaailma. Älyllisen ymmärtämisen valitseminen selviytymis-(onnellistumis-) keinoksi on yhä suositumpaa. Sen avulla voi liittyä ihmisiin ja saada arvostusta ja keskinäistä ymmärtämystä.
Lapsen mieltä ei siten kuitenkaan tavoiteta. Sen löytyminen edellyttää vuorovaikutusta, mutta ei mitä tahansa vuorovaikutusta. Niin kauan, kun ihminen voi itse määritellä, miten hän asettuu vuorovaikutukseen, hän on itse oman turvallisuutensa ja kelvollisuutensa määrittelijä. Vasta sitten, kun hän löytää itselleen vuorovaikutussuhteen, jossa hän voi päästää turvallisesti irti (obj subj) todellisuuden hallintahimostaan, hän voi rentoutua ja löytää lapsen mielen.Hmm...
"lapsen mieli on aivan erilainen kuin aikuisen. Niitä ei pidä sekoittaa. "
Kuitenkin...
"hän voi rentoutua ja löytää lapsen mielen."
Jos lapsen mieli on jollain perustavalla tavalla erilainen kuin aikuisen, lapsen mielen löytäminen uudelleen on käytännössä mahdottomuus. Silloin olemme molemmat väärässä. Kenties tarkoitit jotain muuta?
Kuten sanoin tunteista -"Nämä eivät ole metafyysisiä käsityksiä, vain yksinkertaisesti sen havainnointia, että mitä minussa tapahtuu."
Älyllinen tarkastelu on johtopäätösten, syyn ja seurauksen, logiikan, motiivien jne. sanallista tarkastelua -siis ajattelua. Havainnoinnin kannalta siitä on useimmiten pelkkää haittaa, koska ajattelu tuo havaintoon mukaan käsitykset asiasta. Havainnointi lakkaa, koska huomioni kiinnittyy havainnoitavan asian sijasta ajatuksiini.
Idea on periaatteessa sama kuin kuuloaistissa. Kun keskityn omiin ajatuksiini, en kuule sinua. Siksi sanomme: Sori, olin ajatuksissani, mitä sanoit? Neurologinen selitys on, että ajattelu (sisäinen puhe) käyttää samaa kuulokeskusta kuin ulkopuolelta tulevan äänen kuuleminen. Jompikumpi ottaa yleensä etusijan ja yhteys katkeaa toiseen suuntaan.
"Niin kauan, kun ihminen voi itse määritellä, miten hän asettuu vuorovaikutukseen, hän on itse oman turvallisuutensa ja kelvollisuutensa määrittelijä. "
Sori, en tavoita ajatustasi tämän takana. Haluatko muotoilla sen jollain toisella tavalla?Sarcisson kirjoitti:
Hmm...
"lapsen mieli on aivan erilainen kuin aikuisen. Niitä ei pidä sekoittaa. "
Kuitenkin...
"hän voi rentoutua ja löytää lapsen mielen."
Jos lapsen mieli on jollain perustavalla tavalla erilainen kuin aikuisen, lapsen mielen löytäminen uudelleen on käytännössä mahdottomuus. Silloin olemme molemmat väärässä. Kenties tarkoitit jotain muuta?
Kuten sanoin tunteista -"Nämä eivät ole metafyysisiä käsityksiä, vain yksinkertaisesti sen havainnointia, että mitä minussa tapahtuu."
Älyllinen tarkastelu on johtopäätösten, syyn ja seurauksen, logiikan, motiivien jne. sanallista tarkastelua -siis ajattelua. Havainnoinnin kannalta siitä on useimmiten pelkkää haittaa, koska ajattelu tuo havaintoon mukaan käsitykset asiasta. Havainnointi lakkaa, koska huomioni kiinnittyy havainnoitavan asian sijasta ajatuksiini.
Idea on periaatteessa sama kuin kuuloaistissa. Kun keskityn omiin ajatuksiini, en kuule sinua. Siksi sanomme: Sori, olin ajatuksissani, mitä sanoit? Neurologinen selitys on, että ajattelu (sisäinen puhe) käyttää samaa kuulokeskusta kuin ulkopuolelta tulevan äänen kuuleminen. Jompikumpi ottaa yleensä etusijan ja yhteys katkeaa toiseen suuntaan.
"Niin kauan, kun ihminen voi itse määritellä, miten hän asettuu vuorovaikutukseen, hän on itse oman turvallisuutensa ja kelvollisuutensa määrittelijä. "
Sori, en tavoita ajatustasi tämän takana. Haluatko muotoilla sen jollain toisella tavalla?Lapsella ei ole täyttä tietoisuutta itsestään. Niinpä hänen perustarpeidensa ydin eli oman olemassaolon varmistaminen tapahtuu reflektiivisesti, automaattisesti ilman että tietoisuus oleellisesti puuttuisi asiaan. Koska itsetietoisuuden taakka ei vielä paina lapsen mieltä, se on vapaampi havaitsemaan asioita sellaisenaan.
Aikuinen on väistämättä tietoisempi olemassaolostaan ja sen hauraudesta ja epävarmuudesta. Tosin, jos hänen persoonansa on vahvasti yhteisöön nojautuva ja siitä turvallisuutensa ammentava, häntä eivät olemassaolon kysymykset välttämättä kovin paljon askarruta. Kuitenkin jokainen yhteisö nojaa todellisuuskäsityksiin, joita ovat muotoilleet sellaiset yhteisön jäsenet, joita olemassaolon kysymykset ovat askarruttaneet.
Aikuisten vuorovaikutuksen taustalla on siis joko tiedostettu tai tiedostamaton todellisuuskuva, joka on muotoiltu pehmentämään olemassaolon epävarmuuden taakkaa. Kuten sanoit, ”Me emme elä enää todellisessa maailmassa, vaan elämme omassa mielikuvassamme maailmasta.” Kyse ei pohjimmiltaan kuitenkaan ole yksilöllisestä onnellisuuden tavoittelusta vaan yhteisöllisestä ja alitajuisesta olemassaolon turvaamisstrategiasta, jolla tietoisuus elämän epävarmuudesta ja haavoittuvuudesta pyritään pitämään aisoissa.
Lasta tämä yhteisöllisyyden ulottuvuus ei sido. Aikuinen voi katsoa lasta ja toivoa olevansa yhtä vapaa. Hän on kuitenkin tullut tietoisuuden maailmaan, josta samaan ”viattomuuden” tilaan on mahdoton omin voimin palata.EJKR kirjoitti:
Lapsella ei ole täyttä tietoisuutta itsestään. Niinpä hänen perustarpeidensa ydin eli oman olemassaolon varmistaminen tapahtuu reflektiivisesti, automaattisesti ilman että tietoisuus oleellisesti puuttuisi asiaan. Koska itsetietoisuuden taakka ei vielä paina lapsen mieltä, se on vapaampi havaitsemaan asioita sellaisenaan.
Aikuinen on väistämättä tietoisempi olemassaolostaan ja sen hauraudesta ja epävarmuudesta. Tosin, jos hänen persoonansa on vahvasti yhteisöön nojautuva ja siitä turvallisuutensa ammentava, häntä eivät olemassaolon kysymykset välttämättä kovin paljon askarruta. Kuitenkin jokainen yhteisö nojaa todellisuuskäsityksiin, joita ovat muotoilleet sellaiset yhteisön jäsenet, joita olemassaolon kysymykset ovat askarruttaneet.
Aikuisten vuorovaikutuksen taustalla on siis joko tiedostettu tai tiedostamaton todellisuuskuva, joka on muotoiltu pehmentämään olemassaolon epävarmuuden taakkaa. Kuten sanoit, ”Me emme elä enää todellisessa maailmassa, vaan elämme omassa mielikuvassamme maailmasta.” Kyse ei pohjimmiltaan kuitenkaan ole yksilöllisestä onnellisuuden tavoittelusta vaan yhteisöllisestä ja alitajuisesta olemassaolon turvaamisstrategiasta, jolla tietoisuus elämän epävarmuudesta ja haavoittuvuudesta pyritään pitämään aisoissa.
Lasta tämä yhteisöllisyyden ulottuvuus ei sido. Aikuinen voi katsoa lasta ja toivoa olevansa yhtä vapaa. Hän on kuitenkin tullut tietoisuuden maailmaan, josta samaan ”viattomuuden” tilaan on mahdoton omin voimin palata.Kiitos. Tuo oli erinomainen vastaus, joka sai minut hymyilemään. Se on sisäisesti looginen, hyvin perusteltu kuvaus omasta näkemyksestäsi. Ymmärrän tuon perusteella hyvin, miksi kirjoitit avauksesi ja miksi ajattelet kuten ajattelet.
Harmi vain, että olet väärässä. Tai ei oikeastaan harmi, sillä tiedät sen jo itsekin. Et vain uskalla katsoa sitä silmiin vielä. Jonain päivänä, kenties hyvinkin pian, tulet esittämään itsellesi yhden kysymyksen ja tuo näkemyksesi hajoaa kuin korttitalo. Se kysymys on jo valmiina tuossa tekstissäsi, siinä on kaikki tarvittava jos vain haluat sen nähdä. Ja vastausta siihen kysymykseen et tule löytämään Raamatusta, sinun tarvitsee katsoa ihan toiseen suuntaan.
Hyvää kesää ja kaikkea hyvää pohdiskeluihisi.- Anonyymi
Sarcisson kirjoitti:
Kiitos. Tuo oli erinomainen vastaus, joka sai minut hymyilemään. Se on sisäisesti looginen, hyvin perusteltu kuvaus omasta näkemyksestäsi. Ymmärrän tuon perusteella hyvin, miksi kirjoitit avauksesi ja miksi ajattelet kuten ajattelet.
Harmi vain, että olet väärässä. Tai ei oikeastaan harmi, sillä tiedät sen jo itsekin. Et vain uskalla katsoa sitä silmiin vielä. Jonain päivänä, kenties hyvinkin pian, tulet esittämään itsellesi yhden kysymyksen ja tuo näkemyksesi hajoaa kuin korttitalo. Se kysymys on jo valmiina tuossa tekstissäsi, siinä on kaikki tarvittava jos vain haluat sen nähdä. Ja vastausta siihen kysymykseen et tule löytämään Raamatusta, sinun tarvitsee katsoa ihan toiseen suuntaan.
Hyvää kesää ja kaikkea hyvää pohdiskeluihisi.Tällaiseen kommenttiin ajautuu, kun korottaa "ennakkokäsityksistä(än) absoluuttisesti vapautuneen" solipsistisen KOKEMUKSENSA Absoluutiksi. Eli yksilöllisten kokemusten loputtomasta kirjosta löytyy se Yksi, joka (ainoana) avaa ikkunan tai pikemminkin ON ikkuna siihen kaikkein todellisimpaan todellisuuteen. Tässä on toki tultu "lapsen kaltaiseksi", mutta - kuten kokija itsekin varmaan myöntää - ei ihan Kristuksen tarkoittamassa mielessä. Daniel Nylundin sanoin: "Kaikesta tyhjentynyt kokemus on - - tyhjyyttä."
Sarcisson kirjoitti:
Kiitos. Tuo oli erinomainen vastaus, joka sai minut hymyilemään. Se on sisäisesti looginen, hyvin perusteltu kuvaus omasta näkemyksestäsi. Ymmärrän tuon perusteella hyvin, miksi kirjoitit avauksesi ja miksi ajattelet kuten ajattelet.
Harmi vain, että olet väärässä. Tai ei oikeastaan harmi, sillä tiedät sen jo itsekin. Et vain uskalla katsoa sitä silmiin vielä. Jonain päivänä, kenties hyvinkin pian, tulet esittämään itsellesi yhden kysymyksen ja tuo näkemyksesi hajoaa kuin korttitalo. Se kysymys on jo valmiina tuossa tekstissäsi, siinä on kaikki tarvittava jos vain haluat sen nähdä. Ja vastausta siihen kysymykseen et tule löytämään Raamatusta, sinun tarvitsee katsoa ihan toiseen suuntaan.
Hyvää kesää ja kaikkea hyvää pohdiskeluihisi.Mielenkiintoista. Hymyileminen ja vetäytyminen vuorovaikutuksesta.
Jos vähänkään välität minusta, kerrot toki, missä olen väärässä. Muussa tapauksessa minulle jää vaikutelma ylimielisyydestä tai kyvyttömyydestäsi puhua asioista, josta omassa todellisuudessasi ovat ristiriidassa minun näkemyksieni kanssa.- Anonyymi
EJKR kirjoitti:
Mielenkiintoista. Hymyileminen ja vetäytyminen vuorovaikutuksesta.
Jos vähänkään välität minusta, kerrot toki, missä olen väärässä. Muussa tapauksessa minulle jää vaikutelma ylimielisyydestä tai kyvyttömyydestäsi puhua asioista, josta omassa todellisuudessasi ovat ristiriidassa minun näkemyksieni kanssa.Sarcisson-nimimerkki viitannee sarkastiseen narsismiin. Sitä se absoluuttinen solipsismi teettää; millään muulla tai muilla ei ole merkitystä kuin minun ikiomalla vaikutelmista (eli kaikista muista) siivotulla (napanöyhdättömällä napa-) KOKEMUKSELLANI.
Hitusen hassua on se, että sellaisen "totuuden" löytänyt viitsii edes astua kuplastaan ulos kommunikoimaan ulkomaailman kanssa, sen samaisen ulkomaailman, joka Ainoassa Oikeassa Totuudellisessa Kokemuksessa kolataan hevon kuuseen. - Anonyymi
Voisikin kai todeta seuraavasti: napanöyhdätön napakokemus on yhtä kaikki ihan vain kokemus omasta navasta. Ei, tuota, universumista.
Anonyymi kirjoitti:
Voisikin kai todeta seuraavasti: napanöyhdätön napakokemus on yhtä kaikki ihan vain kokemus omasta navasta. Ei, tuota, universumista.
Puutun sivusta ajatuksen poikaseksi:
Onko jokaiselle erikseen oma täydellisyys, mitä tehdään niile jotka jäävät ilman
Onko jokin ydin joka on kaikille aina ikuisesti sama yhteinen "hyvä" sellainen mikä ei lopu ei edes vähene vaan lisääntyy jakamalla.- Anonyymi
enkelipallo kirjoitti:
Puutun sivusta ajatuksen poikaseksi:
Onko jokaiselle erikseen oma täydellisyys, mitä tehdään niile jotka jäävät ilman
Onko jokin ydin joka on kaikille aina ikuisesti sama yhteinen "hyvä" sellainen mikä ei lopu ei edes vähene vaan lisääntyy jakamalla.On ydin: Kristus, jonka ruumiinjäseniä me olemme ja siten toinen toistemme jäseniä. Me olemme yhtä vaikka olisimme kaikesta mahdollisesta eri mieltä.
- Anonyymi
No en oikein usko ihan noinkaan, koska jotkut totuudet ovat kiistatta paljon paremmin perusteltuja kuin toiset. Verrataampa uskontoa ja tiedettä:
1. Uskonto valitsee jonkun pyhän kirjoituksen sisällön "totuudeksi" tuota totuutta ei sitten saa mitenkään kyseenalaistaa muuten joutuu kadotukseen... Oikeastaan tuo on ihan tietoista valehtelua.
2. Tieteessä taas totuudet pyritään perustamaan havaintoihin ja todisteisiin joista. Sanoisin että tämä on paljon parempi ja luotettavampi tapa, vaikka itsekään en siihen usko että koskaan ihmiset tulevat olemaan kaikista asioista samaa mieltä.Nyt ehdotan ajattelemmaan erikseen noita "ulkopuolisia" ja sitten toisaalta "mielen sisäisiä" maailmoita. muuten menee puurot ja vellit sekaisin.
Havainnot (tiede) ovat mielen luomuksia ja siksi aina subjektiivisia, henkiöstä riipuvia, ulkoppuolisisa, herättävät enemmän kysymyksiä kuin vastauksia
- Anonyymi
Jotkut ihmiset ei suvaise muiden ihmisten todellisuuksia ja pakottaa nämä siksi syömään anti psykootteja.
Annan niiden olla, tulla ja mennä. Vain havainnoin. Mutta se ei edelleenkään tarkoita, että minä olen erillinen tunteistani. Aivan kuten en ole erillinen varpaastani.
(Joskin alla on keskustelu EP:n kanssa, joka voi johtaa toisenlaiseen näkemykseen asiasta. Mutta katsotaan mihin suuntaan se lähtee...)
Kyllä minä seittäisin itselleni hyvinkin noin.
Mielen tasolla regoimattomuus on arvokasta, se ei tarkiota hukkuvan tai vaikeuksissa olevan ihmisen hylkäämistä, on taas minun asiani minkä koen kaverini hylkäämiseksi.
Kun tietyt hyvissä pukeissa tulevat ihmiset soittavat ovikelloa vahvin ajatukseni olkoon SIUNAAN heitä
Tässä tarkoitan siunaamisella - annan heidän olla sellaisia kuin he ovat. Keskustella voin eli katson sisäänpäin ja näen etsivän ihmismielen ja annan hänen puhua. Se ei ole minulta pois.
Tässä näin käytännön elämää minun näkökulmastaniOn yhteenvedon aika. Koen vahvasti, että tällä kertaa avauksen tekeminen kannatti. On ilo nähdä avointa ajatusten vaihtoa ja vuorovaikutusta. Löytyi sekä rohkeaa avautumista että odottamattoman vahvaa uskovien keskinäistä tukea. Tällainen auttaa jokaista vilpitöntä tien kulkijaa eteenpäin uskossa siitäkin huolimatta, että loan heittäjiä ja selkään puukottajiakin nähtiin.
Rakkautta ei ole ilman haavoittuvuutta. Herra on näyttänyt itse esimerkkiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 505025
Tappo Kokkolassa
Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap233297Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti
Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei281432Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?
Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei1811275- 76977
MAKEN REMPAT
Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna24888Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan
5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee49857Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille
Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel229764Mulla on kyllä
Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..35738Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta
Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt482707