Dhommi musiikin kuuntelijana ja ajattelijana. Terv Sib.Forever

Anonyymi

"Melodia on musiikissa ilman muuta vähäpätöinen elementti, ei teoksia rakenneta melodian varaan, vaan MUSIIKIN. Siihen kuuluu kenties tärkeimpänä asiana harmonia eli millaisia sointufunktioita ja harmonisia tapahtumia kappaleessa on"

Tässä juri Dhommi itse kertoo että hän ei edes kykene kuuntelemaan eikä kuulemaan musiikkia kuten normaalit ihmiset osaavat tehdä, -musiikkia oikeasti ymmärtävät tahot kykenevät. Melodia on musiikin DNA:ta.

Dhommi kuuntelee eri sointujen vaihdoksia, tämä on verrattavissa lapseen joka iloitsee kaataessaan vesivärejä paperille sikin sokin sinnetänne, varmasti paperille tulevat eri värit kuin sateenkaaressa ainakin mutta tämä on vielä kaukana siitä että palaset oikeasti laitetaan oikeaan järjestykseen jolloin syntyy hieno maalaus tai musiikissa sävelistä se melodia.

ajattelijana ja kirjoittajana Dhommi on kaavoihin kangistunut kuin ruostunut rautakanki. Tämän hän kyllä itsekin tietää.

62

<50

Vastaukset

  • Varhaiset Toccatat lienevät uuden laajentuneen tonaalisuuden mahdollisuuksien tunnustelussaan "moderneinta" mitä bach sävelsi sekvenssityylin puitteissa harmonisessa löytöretkeilyssään kun hän ei ollut vielä oppinut suhteuttamaan lineaarisia ja vertikaalisia tarkoitusperiä toisiinsa josta osoituksena loputtomat sekvenssit.

    Kun laajoja sointuyksiköitä pistetään mihin tahansa vallitsevasti lineaariseen tekstuuriin tulos on hyvin hämmentävä kontrapunktisen kokemuksen luonnetta ajatellen.

    Koska Bach ei ollut tuolloin vielä omannut teknisiä keinoja selviytyäkseen tekemisensä harmonisista seurauksista lineaaristen ja vertikaalisten ulottuvuuksien välillä on kommunikaatiohäiriö, gould esittää. Sellaista ei esiinny sarjoissa, tasavireisessä pianossa tai muissakaan myöhäisteoksissa.

    Ison Been ja mozartin varhaisteoksissa joissa mozart viljelee barokkihyveitä on uskomattoman puhdas kvartetinomainen äänenkuljetus jota ei joitakin poikkeuksia lukuunottamatta esiinny koskaan myöhemmin koska he halusivat toteuttaa suuria ideoita siis sama juttu mutta päinvastaisessa järjestyksessä bachiin verrattuna.

    Tästä voimme vain tehdä
    sen johtopäätöksen että mozartin sijasta bach edustaakin enenevästi taantumusta kummallisen ja erikoisen takaperoisessa kehityskaaressaan modernistisista pyrkimyksistä vanhoillseksi ja taantumukselliseksi konservatiiviksi akateemisessa kontrapunktissaan ilman oppineen sävellystyylin ja akateemisen sävellystekniikan rajoja rikkovaa luovaa nerokasta taiteellista innovatiivisuutta suurine ideoineen ja efekteineen.

    Koulunpenkillä ei luoda sääntöjä rikkovia revolutionäärisiä ja edistyksellisiä visioita kuten uutta luovan neron puhtaasti objektiivisen älyn vapautumisen tuloksena joka ei jää kaavojen vangiksi vaan kykenee maailman olemuksen ilmaisevalla auringon kaltaisella älyllään havaitsemaan oilioiden puhtaasti objektiivisen olemuksen.

    • "mitä bach sävelsi sekvenssityylin puitteissa harmonisessa löytöretkeilyssään kun hän ei ollut vielä oppinut suhteuttamaan lineaarisia ja vertikaalisia tarkoitusperiä toisiinsa josta osoituksena loputtomat sekvenssit."

      Siis (musiikillisia) organismeja (sekvenssejä), vesala saa niitä helposti nyt kommentoin. sibF


    • Anonyymi kirjoitti:

      "mitä bach sävelsi sekvenssityylin puitteissa harmonisessa löytöretkeilyssään kun hän ei ollut vielä oppinut suhteuttamaan lineaarisia ja vertikaalisia tarkoitusperiä toisiinsa josta osoituksena loputtomat sekvenssit."

      Siis (musiikillisia) organismeja (sekvenssejä), vesala saa niitä helposti nyt kommentoin. sibF

      Bach ei ollut oikeasti lahjakas tekemään melodioita, niimpä hän sävelsi klassista progea. Kirjoitti sooloja paperille, niidentekeminen on nopeaa ja helppoa. Kuuluisa d molli urkubiisijkään ei ole bachin tekemä. Sibn Forever


  • "Bach ei ollut oikeasti lahjakas tekemään melodioita."

    Miten kukaan voi väittää tällaista, jos Bachin musiikki (melodioineen) on elänyt jo 300 vuotta ja on arvostetuinta musiikkia, mitä koskaan on sävelletty? Bach oli tietenkin erinomainen tekemään melodioita! Kuuntele hänen kantaattiensa lukuisat aariat tai passioiden mittaamattoman kauniit numerot ja tule sitten väittämään tuollaista puutaheinää.

    Tunteehan kaikki ehkä Airin ja Badinerien, siitä vain laajentamaan Bach-sävelmien tuntemusta! Mutta lopulta musiikkimakusi jalostuu ja huomaat fuugankin olevan musiikkia, jota kannattaa ja haluaa kuunnella (joka päivä). Melodian janoaminen helppona nautintona on iskelmämusiikin synti. Melodiassa ei ole mitään vikaa, mutta musiikin kuuntelu avartaa sinuakin, kun vain jaksat alottaa.

    Bachia parempia melodioita historiassa ovat tehneet korkeintaan Schubert (ylittämätön kyky), Mozart, Händel ja Tsaikovski. Ei Beatles (vaikka omaperäisiä ja luovia melodioita kirjoittivatkin).

  • Ja vielä täytyy sanoa, että ei tässä ole mitään Beatlesia vastaan! Kyllähän he olivat oman aikansa rock- ja popmusiikissa todella suurenmoinen juttu, ja näyttivät monella tavalla suuntaa muille. Apajille ilmaantui pian heidän läpimurtonsa jälkeen myös muita kyvykkäitä tekijöitä, kuten Brian Wilson (Beach Boys) ja Paul Simon (Simon & Garfunkel). Beatlesilla oli kuitenkin kaksi erinomaista lauluntekijää ja valtava palo päällä ainakin jonnekin White Albumiin (1968) asti. Yhtyeen hienoa uraa kannattelee juuri tämä "kahdella jalalla" seisominen.

    Karrikoiden voisi sanoa, että vuoteen 1965 asti eräänlaisena johtohahmona toimi John Lennon. Beatles julkaisi silloin kaksi levyä. Help!-pitkäsoitolla kolmesta helmestä (Help!, Yesterday, Ticket to Ride) kaksi on Lennonin kirjoittamia, ja Rubber Soulin viidestä oleellisesta kappaleesta (Norwegian Wood, Girl, Michelle, Nowhere Man, In My Life) neljä. Aiemmin esimerkiksi Hard Days Nightilla valtaosa kappaleista ylipäätään (ei vain kohokohdista) oli Lennonin kynästä. Mutta Revolverista alkaen (1966) tilanne kääntyi niin, että Paul McCartney alkoi enemmän kannatella yhtyettä useilla merkittävillä lauluilla: Eleanor Rigby, Here There and Everywhere, Hey Jude, I Will, Penny Lane, Hello Goodbye, Let It Be.

    Lennon/McCartney kirjoitti yhteenlaskettuna noin 300 laulua ennen kun he täyttivät 31 vuotta. Schubert oli samaan ikään (kuolemaansa) mennessä kirjoittanut lähes 700 laulua, jotka ovat klassisia liedejä. Kun niihin tutustuu, käy selvästi Schubertin kiistämätön nerous. Se on todellinen musiikin aarrearkku. Mutta tämän paksun laulukirjan lisäksi Schubert kirjoitti myös yli 9 sinfoniaa, 21 pianosonaattia, 15 jousikvartettoa, sekä fantasioita, jousikvintettoja, pianotrioja, kirkkomusiikkia, oopperoita... Schubert oikeasti oli aivan käsittämätön lahjakkuus, jonka menetimme 31-vuotiaana.

    • On melodioita ja sitten on oikeasti hyviä melodioita, Bachin heikkous on juuri nämä matemaaattiset näennäis hienot ja kauniit melodiat.

      Esimerkiksi The Art of Fugue teoksen päämelodia, josta Bach lähtee liikkeelle koko teoksensa tärkeimpänä johtähtenä. EIhän se melodia nyt ole oikein mitään... ei siinä ole mitään ihmeellistä . ei kauneutta ei mystiikkaa ei syvällisyyttä ei mitään. Mutta siitä huolimatta herra Bach aloittaa muuntelunsa tämän tylsän ja mielikuvituksettoman melodian pohjalta.

      Tässä esimerkissä on juuri selkästi esillä se mikä Bachissa mättää. Miten ihmeessä häntä on voinut puhutella noin tylsä ja epäsyvällinen melodia? Ei hänellä edes ollut korvaa kuulla missä sävelyhdistelmissä oikeasti on jotain erikoista ja mistä oikeasti olisi kannattanut lähteä liikkeelle, kun keskinkertaisuus riitti tälle nerolle. Tylsyyttä tylsyyden jälkeen. Kun ei ole korvaa melodioille niin ei ole korvaa.

      SItten mies pyörittelee loputtomasti tämän teeman ympärillä ja vaihtaa aina silloin tällöin sointuja mutta mitä sitten? Kun koko valtavan sävelteoksen ydinmehu on lähtökohdaltaan aivan keskinkertainen.

      Kukaan ei kiistä Bachin neroutta, paperille kirjoitettu ei kolmimuunteinen soolojen soittelu sujuu häneltä aivan loistavasti, mutta mikään melodinen nero hän ei kyllä ihan kaikkien mittapuiden mukaan kuitenkaan ollut. SIllä soolojen soitto ja todellisten melodioiden luominen ovat kaksi eri asiaa.

      SIb Forever


    • Anonyymi kirjoitti:

      On melodioita ja sitten on oikeasti hyviä melodioita, Bachin heikkous on juuri nämä matemaaattiset näennäis hienot ja kauniit melodiat.

      Esimerkiksi The Art of Fugue teoksen päämelodia, josta Bach lähtee liikkeelle koko teoksensa tärkeimpänä johtähtenä. EIhän se melodia nyt ole oikein mitään... ei siinä ole mitään ihmeellistä . ei kauneutta ei mystiikkaa ei syvällisyyttä ei mitään. Mutta siitä huolimatta herra Bach aloittaa muuntelunsa tämän tylsän ja mielikuvituksettoman melodian pohjalta.

      Tässä esimerkissä on juuri selkästi esillä se mikä Bachissa mättää. Miten ihmeessä häntä on voinut puhutella noin tylsä ja epäsyvällinen melodia? Ei hänellä edes ollut korvaa kuulla missä sävelyhdistelmissä oikeasti on jotain erikoista ja mistä oikeasti olisi kannattanut lähteä liikkeelle, kun keskinkertaisuus riitti tälle nerolle. Tylsyyttä tylsyyden jälkeen. Kun ei ole korvaa melodioille niin ei ole korvaa.

      SItten mies pyörittelee loputtomasti tämän teeman ympärillä ja vaihtaa aina silloin tällöin sointuja mutta mitä sitten? Kun koko valtavan sävelteoksen ydinmehu on lähtökohdaltaan aivan keskinkertainen.

      Kukaan ei kiistä Bachin neroutta, paperille kirjoitettu ei kolmimuunteinen soolojen soittelu sujuu häneltä aivan loistavasti, mutta mikään melodinen nero hän ei kyllä ihan kaikkien mittapuiden mukaan kuitenkaan ollut. SIllä soolojen soitto ja todellisten melodioiden luominen ovat kaksi eri asiaa.

      SIb Forever

      Kiitos kommentistasi. Olen huomannut sinut kevyeksi ajattelijaksi ja musiikin suhteen lapsen tasoiseksi jo vuosia sitten. Uusin hölynpölysi Bachista on kirkastava varmistuminen saman oivalluksen parissa.

      Enää jää mietintämyssyyn miksi nimimerkkiksi on "Sibelius Ikuisesti"! Se antaa kuvan, että välittäisit taidemusiikista tai ymmärtäisit jotain sen päälle. Näin ei ole koskaan kohdallasi päässyt käymään, joten vaihda ihmeessä uusi loppukaneetti, kuten "Juice forever".

      Terveisin
      Dhommi´´ taidemusiikin ystävä!


  • Mozart on suvereenisti bachia suurempi ja vaikuttavampi, murskaavan ylivoimainen säveltäjä, ihmiskunnan suurimpana nerona jonka musiikki on parhaimmillaan aistein tajuttavan soivan materian tai ilmiön sijasta korkeimmanasteisen transkendentaalisen ja transsinomaisen psykofyysisen tilan heijastumaa siis puhdasta sublimoitunutta ja objektivoitua tunnetta joka saattaa vastaanottajan kokonaan toiseen ja korkeampaan sisäiseen sielulliseen tilaan joka voi olla käsittämättömän musertava. Tähän bach ei kykene vaan jää emotionaaliselta vaikutukseltaan puolitiehen. Sitä sisintä poltetta ja valovoimaista pätsinomaista hehkua jota mozart parhaimmillaan tarjoaa vastaanotttavaiselle ja keskittyneelle kuulijalle bach ei tavoita vaan mozart on jo ajallisista syistä korkeammalla tasolla. lisäksi barokkimusiikki on monorytmistä ja monotemaattista kaikessa staattisuudessaan käsitellen vain yhtä affektia kerrallaan kun klassinen sävellys liikkuu vapaasti affektien koko asteikolla ja sitä leimaa teemojen ja rytmien moninaisuus duurin ja mollin välisen polariteetin tullessa rakennetta ohjaavaksi dynaamiseksi voimaksi.

    • "Mozart on suvereenisti bachia suurempi ja vaikuttavampi, murskaavan ylivoimainen säveltäjä, ihmiskunnan suurimpana nerona."

      Ammattilaiset pitävät järjestään musiikin suurimpana jättiläisenä Bachia. Mozartin fuugat eivät pääse lähelläkään Bachin omaperäisiä ja äänenkuljetuksellisesti ja harmonisesti suunnattoman taitavia fuugia. Bachin konserttomusiikki ja kirkkomusiikki jyrää Mozartin alleen kuin juna jalkansa rikkoneen rotan junan kiskoilla.

      "Tähän bach ei kykene vaan jää emotionaaliselta vaikutukseltaan puolitiehen. "

      Hahhah, kuuntele amatööri Bachin h-mollimessu, Matteus-passio ja esimerkiksi Jouluoratorio syvällisen tunteen ymmärtämiseksi. Mozartin keskenjääneet raapustukset kirkkomusiikin puolella eivät pääse samaan, myöskin Händel ja Haydn voittavat Mozartin.

      Bach 6 - Mozart 4.


    • Anonyymi kirjoitti:

      "Mozart on suvereenisti bachia suurempi ja vaikuttavampi, murskaavan ylivoimainen säveltäjä, ihmiskunnan suurimpana nerona."

      Ammattilaiset pitävät järjestään musiikin suurimpana jättiläisenä Bachia. Mozartin fuugat eivät pääse lähelläkään Bachin omaperäisiä ja äänenkuljetuksellisesti ja harmonisesti suunnattoman taitavia fuugia. Bachin konserttomusiikki ja kirkkomusiikki jyrää Mozartin alleen kuin juna jalkansa rikkoneen rotan junan kiskoilla.

      "Tähän bach ei kykene vaan jää emotionaaliselta vaikutukseltaan puolitiehen. "

      Hahhah, kuuntele amatööri Bachin h-mollimessu, Matteus-passio ja esimerkiksi Jouluoratorio syvällisen tunteen ymmärtämiseksi. Mozartin keskenjääneet raapustukset kirkkomusiikin puolella eivät pääse samaan, myöskin Händel ja Haydn voittavat Mozartin.

      Bach 6 - Mozart 4.

      Musiikkitieteilijät ovat todenneet että on aivan totta siis faktaa että se taidemuoto jonka mozart pianokonsertossa loi barokin niukoista aineksista on ainutkertainen ja ylittämätön mozartin tehdessä siitä todellista taidetta bachin aloitteleviin harrastelijamaisiin yrityksiin verrattina jota ei edes kontrapunktinen ajattelu nosta taiteen korkeimmille parnasson huipuille.

      Mozartlainen pianokonsertto kaikissa herkissä sävyissään ja nyansseissaan on valtavan pitkän kehityksen tulosta joka kuitenkin jo ihmeen valmiina kohtaa meidät seitsentoistavuotiaan salzburgissa sävelletyssä esikoiskonsertossa kontrapunktisine finaaleineen joka kevyemmällä finaalilla korvattuna saavutti suuren menestyksen myös wienissä jossa keisari hattu kädessä huusi bravo mozart.

      Bachia ei omana aikana ylistetty musiikkinsa takia vaan urkurina. Kerran hän joutui telkienkin taakse havitellessaan urkurinpaikkaa koethenista. bachin monet teoksetkn ovat vivaldin konserttojen tai hänen omien konserttojensa sovituksia uudelle kokoonpanolle. Kaikki eivät läheskään ole edes alkuperäisiä.

      Mozart loi sentään suurille yleisöille kaksikymmentäseitsemän uniikkia pianokonserttoa joilla hän niitti wienissä mainetta ja kunniaa josta bach ei olisi voinut edes uneksiakaan urkurina pöytälaatikkoon tai kotikäyttöön kyhätyillä konsertoillaan joita tuskin kukaan ulkopuolinen oli edes kuullut. Mozart sävelsi tosin jo lapsena varhaisimmat konserttonsa


    • Anonyymi kirjoitti:

      "Mozart on suvereenisti bachia suurempi ja vaikuttavampi, murskaavan ylivoimainen säveltäjä, ihmiskunnan suurimpana nerona."

      Ammattilaiset pitävät järjestään musiikin suurimpana jättiläisenä Bachia. Mozartin fuugat eivät pääse lähelläkään Bachin omaperäisiä ja äänenkuljetuksellisesti ja harmonisesti suunnattoman taitavia fuugia. Bachin konserttomusiikki ja kirkkomusiikki jyrää Mozartin alleen kuin juna jalkansa rikkoneen rotan junan kiskoilla.

      "Tähän bach ei kykene vaan jää emotionaaliselta vaikutukseltaan puolitiehen. "

      Hahhah, kuuntele amatööri Bachin h-mollimessu, Matteus-passio ja esimerkiksi Jouluoratorio syvällisen tunteen ymmärtämiseksi. Mozartin keskenjääneet raapustukset kirkkomusiikin puolella eivät pääse samaan, myöskin Händel ja Haydn voittavat Mozartin.

      Bach 6 - Mozart 4.

      Toistaahan bach ensimmäisissä fuugissaankin temaattista perusväittämäänsä vaikka kuinka monta kertaa yksin perussävellajissa alkeellisen sekvenssimäisissä ja loputtoman toisteisissa varhaisissa amatöörimäisen kömpelöissä toccatoissaan ja fuuga-yritelmissään joissa vain subjektin ja vastasubjektin läsnäoleminen vaikuttaisi tyydyttävän bachin itsekritiikittömät tavoitteet, kuten Gould sanoo. Mozart oli vastaavassa iässä parikymppisenä jo rutinoitunut ja kokenut teknisesti moitteettoman taitava ja voisipa sanoa huomattavan suurikin säveltäjä jonka kirkkomusiikkiteoksissaan viljelemät fuugatkin ovat taatusti bachin siinä iässä säveltämiään edellä kuvattuja fuugia paljon merkittävämpiä musiikilliselta substanssiltaan, vaikka joutuikin salzburgissa toimittamaan omien sanojensa mukaan vähemmän tyydyttäviä hovin roskasävellystehtäviä, serenadeja ja divertimentoja etc. Olihan mizart tuohon mennessä säveltönyt jo kaikki autenttiset viulukonserttonsa, lukuisia italiassa menestyksen saaneita opera serioita joista ascanio alba julistettiin hassen oopperaa paremmaksi, la finta sempicen, bastiennen, munchenissä esitetyn la finta giardinieran, lukuisia messuja, lukemattomia sinfonioita, konserttiaarioita, concertino, fagottikonserttoja, sellokonserton, litanioita, dixit et magnificat,pianosonaatteja, haffner serenadin etc ja bach vasta harjoitteli fuugamuodolla.

      Das wohltemperierte klavier on pitkään tunnettu suomen kielessä nimeltään tasavireinen piano vaikka jo melko kauan sitten on pidetty hyvin mahdollisena joskaan ei kokonaan todistettuna että teos on hyvin viritetty piano jossa jokaisen sävellajin karaktääri tulee paremmin esiin.

      Sille sielullisten kokemusten tasolle ja alueelle, ihmismielen syvimpiin kerroksiin joihin mozartin myöhäisempi aikuisiällä sävelletty kypsin musiikki johdattaa, ei bachin tekotaitoisella skolastisella polyfonisella tyylillä, monotemaattisena ja monorytmisenä ja vain yhtä affektia kerrallaan käsittelevänä, ole mitään asiaa.

      Bach pääsee totuuden nimessä korkeintaan vain puoliväliin siitä mihin mozartin jumalallinen taide yltää suurimmillaan. Mozart olikin aivan ainutlaatuinen musiikillinen nero jonka vertaista ihmiskunnan historia ei toista tunne. "Mozart tunsi ihmissielun salaisuudet kuten vain harva, säveltäjistä ei kukaan."

      Mutta jos ihailet vain teknistä taitoa sisällöllisen substanssin kustannuksella voit kuunnella vaikka luomisvoimaltaan jo ehtyneen mozartin requiemin kyrien koulumaisen virheettömän oppineen kaksoisfuugan jonka syviin ja jyrkkiin harmonisiin kuiluihin ei kukaan toinen tuon ajan säveltäjä olisi uskaltautunut. Fuugassa on kuulemma bachin suuruutta. Laudate pueri fuuga vesperae solennes de confessoresta on kuitenkin tuoreen luomisvoimansa ansiosta paljon suurempi, vaikuttavampi ja melkoisesti syvällisempikin.

      Mozartin c molli messun qui tolliksen kahdeksanäänisen polyfoniataitteen modulaatio g mollista es duuriin on kirkkomusiikin korkein huipentuma sen kyrien ja glorian mahtavan alun lisäksi d molli kyrien ja joidenkin vesperae solennes de confessoren osien ohella etc. H molli messu lienee bachin suurin teos joka ei kuitenkaan yllä mozartin sielun syvyyksiin asti. Voin ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä sen todeta.


    • Anonyymi kirjoitti:

      "Mozart on suvereenisti bachia suurempi ja vaikuttavampi, murskaavan ylivoimainen säveltäjä, ihmiskunnan suurimpana nerona."

      Ammattilaiset pitävät järjestään musiikin suurimpana jättiläisenä Bachia. Mozartin fuugat eivät pääse lähelläkään Bachin omaperäisiä ja äänenkuljetuksellisesti ja harmonisesti suunnattoman taitavia fuugia. Bachin konserttomusiikki ja kirkkomusiikki jyrää Mozartin alleen kuin juna jalkansa rikkoneen rotan junan kiskoilla.

      "Tähän bach ei kykene vaan jää emotionaaliselta vaikutukseltaan puolitiehen. "

      Hahhah, kuuntele amatööri Bachin h-mollimessu, Matteus-passio ja esimerkiksi Jouluoratorio syvällisen tunteen ymmärtämiseksi. Mozartin keskenjääneet raapustukset kirkkomusiikin puolella eivät pääse samaan, myöskin Händel ja Haydn voittavat Mozartin.

      Bach 6 - Mozart 4.

      Kyllä. Henk koht mielipiteeni on että ehdottomasti että Bach on suurempi säveltäjä kuin mozart. MOzartin musiikilliset ratkaisut ovat usein huomattavan lapsellisia, melkein kaikki hänen tunnetuimmat melodiansakin leikittelevät kolmisoinnuilla. Ei hän yllä korkealle, tämän totesi jo Rudolf Steinerkin. Sib Forever


  • mozartin laajamuotoisissa soitinteoksissa kuten pianokonsertoissa ja sinfonioissa usein hidas osa muodostaa teoksen painopisteen ja emotionaalisen keskuksen avausosan finaalien ollessa useimmiten varsin kevyttä tavaraa niiden ajoittaises6ta loistokkuudesta huolimatta.

  • mozartin laajamuotoisissa soitinteoksissa kuten pianokonsertoissa ja sinfonioissa usein hidas osa muodostaa teoksen painopisteen ja emotionaalisen keskuksen avausosan ohella finaalien ollessa useimmiten varsin kevyttä tavaraa niiden ajoittaises6ta loistokkuudesta huolimatta mikä johtuu niiden lyhyiden mosaiikkimaisten aiheiden kyvyttömyydestä herättää voimakkaita tunnereaktioita laulavien ja laajakaaristen romanttisten melodioiden tavoin.

  • Musiikillinen nautintohan perustuu paljolti siihen kuinka syvästi kykenemme samastumaan johonkin sävelteokseen jonka ajallinen kesto vaihtelee musiikinmuodosta riippuen keskimäärin muutamasta minuutista jopa useiden tuntien mittaisiin oopperoihin ja oratorioihin jolloin syvä nautintokin kestää sentään paljon kauemmin kuin muutamien sekuntien ajan ja joskus suurimmissa musiikillisissa kokemuksissa vielä senkin jälkeen kun tahto ts. minuus tajunnasta ulos tungetuksi tulemisen jälkeen alkaa vasta vähitellen palaamaan takaisin tajuntaan kun tiedoitsemisen puhtaan subjektin äly palaa vähitellen takaisin tahdon palvelukseen tiedoiten tällöin vain olioiden välisiä suhteita ei niiden puhtaasti objektiivista olemusta ja tajutessamme vähitellen missä ja kuka olemme jäsenemme alkaessa pitkään staattisessa tilassa oltuaan kankeudesta puutuneina liikkumaan kuin olisimme olleet syvässä transsissa koko muun ympärillä olevan maailman kadotessa tahtona ja mielteenä tuon musiikillisen kokemuksen aikana tajunnasta kestäen ehkä vielä useita minuuttejakin musiikin loputtuakin kun täysin ymmärrämme missä ja keitä olemme korkeammanasteisen psykofyysisen tilan transsinomaisuudesta ja transkendentaalisuudesta riippuen musiikista kokemamme katharsiksen puhdistaessa ja kirvoittaessa sielun kuorman ollessamme kuin uudelleensyntyneitä.

  • Kyllä. Henk koht mielipiteeni on että ehdottomasti että Bach on suurempi säveltäjä kuin mozart. MOzartin musiikilliset ratkaisut ovat usein huomattavan lapsellisia, melkein kaikki hänen tunnetuimmat melodiansakin leikittelevät kolmisoinnuilla. Ei hän yllä korkealle, tämän totesi jo Rudolf Steinerkin. Sib Foreverrr

    • kokemuksesta voin sanoa että Bach ei ole yhtä syvällistä musiikkia kuin mozart menemättä sielun syvimpiin sopukoihin saakka kuten amadeus tekee parhaimmillaan koska bachin musiikki käsittelee vain yhtä affektia kerralla eikä liiku affektien koko asteikolla kuten mozart johtuen bachin monotemaattisuudesta ja monorytmisyydestä ja siitä että toonikan ja dominantin välisestä polariteetista sinänsä simppelissä keskipakoisuuten perustuvassa tonaalisessa järjestelmässä ei ollut vielä tullut bachin jäykän staattisessa barokkiarkkitehtuurissa rakennetta ohjaavaa dynaamista voimaa mikä sillä oli vasta mozartin klassismissa dramaattisen organisoimisen prosessissa.

      siitä valtavasta tunnehehkustaa jota mozart varsinkin adagioissa ja andante osissa tarjoilee kypsemmällä iällä ei bachin sentimentossa ole juuri tietoakaan. sibbekin pyörittelee lapsellisia kolmisävelaiheitaan kykenemättä pakahduttavaan laajakaaristen romanttisten lauluteemojen ilmaisuun kuten vaikka melartin 3 sinfoniassaan.


  • hildesheimerkin on sanonut että mozart on ansaitsematon lahja ihmiskunnalle, luonnon ainutkertainen taideteos jolle ei milloinkaan ole löytynyt vertaista. Ei myöskään bachista.

  • NOh NOh. eipäs nyt valehdella, kyllä Mozartin melodioiden lapsellisuus on yleisesti tiedossa klassisen musiikin piireissä ja myös bachin tavallaan matemaattiset melodiat tai siis soolot. Sit Simon Ratlle sanoi sen osuvasti: Sibelius teki 9 minuutissa sen minkä wagnerilta vei 3 tuntia. Juu ja Beatles teki muutamassa kymmenessä sekunnissa sen mihin Sibeliukselta meni minuutteja Klassisen ja beatlejen ero. Sib.Forever

    • Noh, noh, itsellesi vaan, nuo ovat makuasioita kaikki, kuka tykkää ja arvostaa mistäkin, ei joku Rattle tai kukaan muukaan ole jumalasta seuraava, joka tietää lopullisen ja oikean totuuden.


    • en kyllä valehdellut vaan voit itse lukea ja tutustua hildesheimerin mozart kirjan viimeiseen kappaleeseen joka osoittaa minun lainanneen häntä oikein. lause on tosin pidempi. minusta sibben ja ison been melodiat ovat lapsellisempia kuin mozartin. ajateltakoon sibban 3. ja 6. sinfonian avausosia. eräs saksalainen musiikkitieteilijä adorno toivoikin että sibba olisi opiskellut enemmän kontrapunktia eikä kätkeytynyt tuhansien järvien maahan ja eräs kapu kutsui sibban 5. sinfoniaa evige tremoloksi päivitellen kuinka sellaista voi kutsua sinfoniaksi.


    • Anonyymi kirjoitti:

      en kyllä valehdellut vaan voit itse lukea ja tutustua hildesheimerin mozart kirjan viimeiseen kappaleeseen joka osoittaa minun lainanneen häntä oikein. lause on tosin pidempi. minusta sibben ja ison been melodiat ovat lapsellisempia kuin mozartin. ajateltakoon sibban 3. ja 6. sinfonian avausosia. eräs saksalainen musiikkitieteilijä adorno toivoikin että sibba olisi opiskellut enemmän kontrapunktia eikä kätkeytynyt tuhansien järvien maahan ja eräs kapu kutsui sibban 5. sinfoniaa evige tremoloksi päivitellen kuinka sellaista voi kutsua sinfoniaksi.

      Miksi pitää välittää mitä joku kriitikko sanoo jostain musiikista? Taidat tarvita guruja sanomaan mikä on hyvää? Itse aion kyllä ihan pysyä omassa mielihalussani musiikin suhteen.
      p.s. rap on roskaa, paitsi jos sattuu olemaan hyvin vastaanottavainen mielentila....


    • Anonyymi kirjoitti:

      Miksi pitää välittää mitä joku kriitikko sanoo jostain musiikista? Taidat tarvita guruja sanomaan mikä on hyvää? Itse aion kyllä ihan pysyä omassa mielihalussani musiikin suhteen.
      p.s. rap on roskaa, paitsi jos sattuu olemaan hyvin vastaanottavainen mielentila....

      yleensä sisäiset kokemukset musiikista vahvistavat gurujen mielipiteet. poikkeuksiakin on. Berglundin mielipidettä sibbestä en voinut sulattaa. hän kun väitti siban olevan omaa luokkaansa suomen musiikissa. lausunto aiheutti minussa päinvastaisen reaktion ja rupesin kuuntelemaan kaikkia minulle aiemmin tuntemattomia suomalaissäveltäjiä jotka tekivät järjestään sibaa voimakkaamman vaikutuksen tunteisiin ja huomasin arvostaneeni sibaa aiemmin liikaa.


  • mozartin hitaiden osien teemathan ovat jumalaisen kauniita ja koskettavat sielun syvimpiä sopukoita myöten. ajateltakoon vaikka A duuri pianokonserton n:o 23 adagiota cis mollissa tai Es duuri konserton vaikuttavaa c molli runoelmaa. itse koin mitä suurimman kehosta irtautumisen ekstaattisen hurmion F duuri konserton n:o 19 taidokasta rakennesuunnittelua edustavaa allegrettoa meditoidessani valtaisan valon ja rakkauden atmosfäärin ottaessa valtoihinsa enkä muista kuulleeni enää musiikkia tai ääniä lainkaan sen muunnuttua kokonaan siksi poltteiseksi tunnehehkuksi jonka säveltäjä on kokenut teostaan luodessaan. siis suuri oivallus. musiikki ja sävelet ovat ääniksi puettuja emootioita mozartin parhaissa teoksissa. suuri c molli fuuga 2 pianolle kv 426 joka on abstraktisti ajateltu, harmonisesti ennenkuulumattoman rohkea, 4-ääninen ja oman lajinsa kruunu vapautti mozartin hänestä itsestäänkin sietämättömästä bach riippuvuudesta luoden jotain ainutkertaista ylittäen itsensä bachin fuugan ruhtinaankin. joku kriitikko kirjoitti kertran että kun mozartia lapsettaa kuulija tarttuu sydänalastaan. sellainen kohta voisi olla 19. sinfonian finaali.

    • Strawberry Fields Forever, A Day In the Life, Eleanor Rigby, Hey Jude, listaa voisi jatkaa loputtomiin.......nämä ovat elävää musiikkia, näitä kansalaiset kuuntelevat, aitoa klassista kansanmusiikkia. Mozart ja kumpp. jäävät hieman kyllä marginaaliin, vaikka sieltäkin löytyy joitakin hienoja osia, mutta yksikään sinfonia ei kestä alusta loppuun niinkuin kestää Beatles-albumi.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Strawberry Fields Forever, A Day In the Life, Eleanor Rigby, Hey Jude, listaa voisi jatkaa loputtomiin.......nämä ovat elävää musiikkia, näitä kansalaiset kuuntelevat, aitoa klassista kansanmusiikkia. Mozart ja kumpp. jäävät hieman kyllä marginaaliin, vaikka sieltäkin löytyy joitakin hienoja osia, mutta yksikään sinfonia ei kestä alusta loppuun niinkuin kestää Beatles-albumi.

      tottahan toki löytyy lukematttomia hienoja liedejä, konserttoja ja sinfonioita joiden sisäinen hehku ja hengen palo sanalla sanoen niiden tunnelma kestävät hämärtynättä koko sävellyksen ajan muodostaen huikean draamallisen kaaren alusta loppuun, mutta korkeimmalla laatutasolla esitettävistä kysymyksistä mitä klassiseen musiikkiin tulee on vaikea kiistellä. kysymys voi koskea ainoastaan näiden asteiden olemassaoloa. en tunne beatlesia mutta se mitä olen kuullut se vaikuttaa kyllä sangen kevyeltä viihteeltä ja siirappimaiselta popilta vailla jytyä ollakseen suuri klassikko. parempaa poppiakin on tehty jossa on tarttuvammat melodiat ja iskevämpi rytmi.


    • Anonyymi kirjoitti:

      tottahan toki löytyy lukematttomia hienoja liedejä, konserttoja ja sinfonioita joiden sisäinen hehku ja hengen palo sanalla sanoen niiden tunnelma kestävät hämärtynättä koko sävellyksen ajan muodostaen huikean draamallisen kaaren alusta loppuun, mutta korkeimmalla laatutasolla esitettävistä kysymyksistä mitä klassiseen musiikkiin tulee on vaikea kiistellä. kysymys voi koskea ainoastaan näiden asteiden olemassaoloa. en tunne beatlesia mutta se mitä olen kuullut se vaikuttaa kyllä sangen kevyeltä viihteeltä ja siirappimaiselta popilta vailla jytyä ollakseen suuri klassikko. parempaa poppiakin on tehty jossa on tarttuvammat melodiat ja iskevämpi rytmi.

      Beatles muutti maailman täysin musiikillaan, poikkeuksetta kaikki tunnustavat tämän tosiasian. Beatles musiikin laadun huomaa jokainen taviksista musiikin ammattilaisiin. Siina se suuri ero esim. Mozartiin yms. Taikahuilukin on hieno musiikillisesti, mutta vain muutamilta osiltaan, yli puolet on sekoilevaa täytettä, taustamusiikiksi sopivaa jollekin luontokuvaukselle, ehkäpä. Händelin Sarabande on upea, mut ei löydy paljoa muuta, ehkä pari lisäksi, Bachilla Toccata ja Fuuga + pari muuta. Samaa saa todeta kaikista ns. klassisista säveltäjistä, muutamia hienoja ja paljon tasapaksua.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Beatles muutti maailman täysin musiikillaan, poikkeuksetta kaikki tunnustavat tämän tosiasian. Beatles musiikin laadun huomaa jokainen taviksista musiikin ammattilaisiin. Siina se suuri ero esim. Mozartiin yms. Taikahuilukin on hieno musiikillisesti, mutta vain muutamilta osiltaan, yli puolet on sekoilevaa täytettä, taustamusiikiksi sopivaa jollekin luontokuvaukselle, ehkäpä. Händelin Sarabande on upea, mut ei löydy paljoa muuta, ehkä pari lisäksi, Bachilla Toccata ja Fuuga + pari muuta. Samaa saa todeta kaikista ns. klassisista säveltäjistä, muutamia hienoja ja paljon tasapaksua.

      minusta on aivan käsittämätöntä että' vertaat beatlesin kevyitä pop lauluja suureen ja vakavaan taidemusiikkiin sillä niin valtava kuilu on niiden musiikillisen substanssin välillä taidemusiikin eduksi joskaan mozartin taikahuilu ei liene enää mestarin parhaita teoksia. mozart vie kokonaan mukanaan transsinomaiseen syvään meditatiiviseen tilaan joka saa koko muun maailman katoamaan tajunnasta.


  • itse en ole huomannut beatlesissä mitään erityisiä musiikillisia kvaliteetteja sen siirappimaisen höpö höpön seasta mitä se edustaa jos sitä haluaaa verrata jumalaisen mozartin sydäntä ylevöittävään taiteeseen enkä voi kuunaan ymmärtää miten niin särmätöntä musiikkia kuin beatles on voi kukaan mieltää klassikoksi. miesmusiikki hildesheimerinkin mukaan taikahuilussa on heikkoa kepeine papagenon laulelmineen mutta muutoin se on useaan otteeseen korkeinta taiteellista tasoa vaikkei enää mozartin parasta musiikkia..

    • Se kun etsiytyy Beatles-palstalle ylistämään omaa suosikkiaan ja haukkumaan Beatlesia kertoo Beatlesin suuruuden; heidän musiikki kasvattaa ja auttaa, täältä saa lohtua ja terapiaa myös ei-fani.
      Let It Be.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Se kun etsiytyy Beatles-palstalle ylistämään omaa suosikkiaan ja haukkumaan Beatlesia kertoo Beatlesin suuruuden; heidän musiikki kasvattaa ja auttaa, täältä saa lohtua ja terapiaa myös ei-fani.
      Let It Be.

      En tiennyt tämän olevan beatles palsta eikä aikomuksenani ollut millään muotoa haukkua beatlesia ja ylistää mozartia koska mozartkaan ei välttämättä ole suurin suosikkini vaikka hänen musiikkinsa syvällisestä vaikutuksesta emootioihin on tullut paljon kirjoitettuakin vaan lähinnä objektiivisilla kriteerioilla arvioida beatlesin musiikillisia ansioita vastauksena mozart haukkuihisi taikahuilua koskien. suurta musiikkia ei synny koskaan mistään myyttisestä hämärästä vaan sitä tehdään puolestaan siten että alitajuiset motiivit yhtyvät tietoiseen metodiikkaan. beatlesiä ei voida pitää suurena musiikkina koska se kosiskelee massojen suosiota ja on hyvin laskelmoitua. beatlesin laulujen rakenne on hyvin yksinkertainen niin harmonisesti kuin muotonsa ja soitinnuksensa puolesta. se kuuluu kevyen viihdemusiikiin genreehen jota kutsutaan popiksi ts. populaarimusiikiksi.


    • Anonyymi kirjoitti:

      En tiennyt tämän olevan beatles palsta eikä aikomuksenani ollut millään muotoa haukkua beatlesia ja ylistää mozartia koska mozartkaan ei välttämättä ole suurin suosikkini vaikka hänen musiikkinsa syvällisestä vaikutuksesta emootioihin on tullut paljon kirjoitettuakin vaan lähinnä objektiivisilla kriteerioilla arvioida beatlesin musiikillisia ansioita vastauksena mozart haukkuihisi taikahuilua koskien. suurta musiikkia ei synny koskaan mistään myyttisestä hämärästä vaan sitä tehdään puolestaan siten että alitajuiset motiivit yhtyvät tietoiseen metodiikkaan. beatlesiä ei voida pitää suurena musiikkina koska se kosiskelee massojen suosiota ja on hyvin laskelmoitua. beatlesin laulujen rakenne on hyvin yksinkertainen niin harmonisesti kuin muotonsa ja soitinnuksensa puolesta. se kuuluu kevyen viihdemusiikiin genreehen jota kutsutaan popiksi ts. populaarimusiikiksi.

      Beatlesko laskelmoitua? Ei vaan omaehtoista, omista luovuuden lähteistä rakennettua taidetta jota ymmärtää muutkin, kuin vain nuotinlukutaitoiset klassisen musiikin puritanistit. Muuten; Mozart sävelsi tietoisesti muutamia VAIN rahan ansaitsemismielessä, tämä selviää W. Hildesheimerin Mozart-kirjasta, siinä sitä laskelmointia ja yleisön kosiskelua oikeasti, populaaria harrasti Wolfiekin.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Beatlesko laskelmoitua? Ei vaan omaehtoista, omista luovuuden lähteistä rakennettua taidetta jota ymmärtää muutkin, kuin vain nuotinlukutaitoiset klassisen musiikin puritanistit. Muuten; Mozart sävelsi tietoisesti muutamia VAIN rahan ansaitsemismielessä, tämä selviää W. Hildesheimerin Mozart-kirjasta, siinä sitä laskelmointia ja yleisön kosiskelua oikeasti, populaaria harrasti Wolfiekin.

      rahan ansaitseminen lienee kummallakin ollut eräänä painavana ellei peräti tärkeimpänä syynä luovaan toimintaan sillä jostakinhan se leipäkin on ansaittava ja mozart sävelsi saksalaisen sotalaulunkin ich möchte wohl der kaiser sein kv 539 maksaakseen siten veronsa ja osallistuakseen turkin sotaan.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Beatlesko laskelmoitua? Ei vaan omaehtoista, omista luovuuden lähteistä rakennettua taidetta jota ymmärtää muutkin, kuin vain nuotinlukutaitoiset klassisen musiikin puritanistit. Muuten; Mozart sävelsi tietoisesti muutamia VAIN rahan ansaitsemismielessä, tämä selviää W. Hildesheimerin Mozart-kirjasta, siinä sitä laskelmointia ja yleisön kosiskelua oikeasti, populaaria harrasti Wolfiekin.

      sekin on mainittava että kun mozartin kohdeyleisönä oli wienin aatelisto suuntasi beatles kappaleensa lähinnä teineille


    • Anonyymi kirjoitti:

      sekin on mainittava että kun mozartin kohdeyleisönä oli wienin aatelisto suuntasi beatles kappaleensa lähinnä teineille

      Suosittelen tutustumista Beatles-yhtyeeseen kunnolla, kirjallisuutta löytyy pilvin pimein, sieltä selviää mm. että väitteesi 'lähinnä teineille' tehdystä musiikista on todellisuudenvastainen. Vaikka kyllähän musiikista yleisesti kiinnostuneen pitäisi ymmärtää, ettei Beatles olisi niin suuri ja suosittu kaikkialla, jos se olisi vain teinien suosikki. Beatles tuli 60-luvun alussa ja nimenomaan yleisellä suosiollaan myös aikuisten keskuudessa pisti sen pelkästään teineille suunnatun musiikin marginaaliin.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Suosittelen tutustumista Beatles-yhtyeeseen kunnolla, kirjallisuutta löytyy pilvin pimein, sieltä selviää mm. että väitteesi 'lähinnä teineille' tehdystä musiikista on todellisuudenvastainen. Vaikka kyllähän musiikista yleisesti kiinnostuneen pitäisi ymmärtää, ettei Beatles olisi niin suuri ja suosittu kaikkialla, jos se olisi vain teinien suosikki. Beatles tuli 60-luvun alussa ja nimenomaan yleisellä suosiollaan myös aikuisten keskuudessa pisti sen pelkästään teineille suunnatun musiikin marginaaliin.

      Mozart lienee suurimmissa mestariteoksissaan joihin suurten klaveerikonserttojen ja sinfonioiden hitaat ja toisinaan avausosatkin kuuluvat miltei ainoa säveltäjä jonka musiikkiin voimakkaasti samastuvalla tiedoitsevalla subjektilla ulkoinen havainto, maailma mielteenä, sekä tahto ts minuus katoavat tajunnasta kokonaan jolloin tiedoitsevasta tulee tiedoitsemisen puhdas subjekti. koskee beethoveninkin metafyysisen kauden tuotteita, myöhäiskvartettoja etc. ja ehkä schubertia mutta haydnia jossain määrin. mozart saattoi olla ajalleen liian nerokas säveltäjä kuten tuo aika hänen musiikissaan idealisoituna heijastuukin. sielua järkyttävän musiikin kanssa ei kukaan halunnut olla tekemisissä kun taas oivalluksiltaan yksinkertaisempi ja ymmärrettävämpi beatlles sai heti kansansuosiota osakseen koska viihdemusiikkkina siltä puuttuu metafyysinen empiirinen sisällys joka mozartin nerouden tuotteiden lähteen syvällä kuohunnalla on.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Mozart lienee suurimmissa mestariteoksissaan joihin suurten klaveerikonserttojen ja sinfonioiden hitaat ja toisinaan avausosatkin kuuluvat miltei ainoa säveltäjä jonka musiikkiin voimakkaasti samastuvalla tiedoitsevalla subjektilla ulkoinen havainto, maailma mielteenä, sekä tahto ts minuus katoavat tajunnasta kokonaan jolloin tiedoitsevasta tulee tiedoitsemisen puhdas subjekti. koskee beethoveninkin metafyysisen kauden tuotteita, myöhäiskvartettoja etc. ja ehkä schubertia mutta haydnia jossain määrin. mozart saattoi olla ajalleen liian nerokas säveltäjä kuten tuo aika hänen musiikissaan idealisoituna heijastuukin. sielua järkyttävän musiikin kanssa ei kukaan halunnut olla tekemisissä kun taas oivalluksiltaan yksinkertaisempi ja ymmärrettävämpi beatlles sai heti kansansuosiota osakseen koska viihdemusiikkkina siltä puuttuu metafyysinen empiirinen sisällys joka mozartin nerouden tuotteiden lähteen syvällä kuohunnalla on.

      Ole onnellinen Mozartin kanssa, se ei ole huonompaa eikä parempaa missään suhteessa, eikä millään muotoa, kuin Beatles musiikki. Sanajippoilusi 'metafysiikalla' yms. ei voi muuttaa musiikkia, joku pitää jostain joku ei.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Ole onnellinen Mozartin kanssa, se ei ole huonompaa eikä parempaa missään suhteessa, eikä millään muotoa, kuin Beatles musiikki. Sanajippoilusi 'metafysiikalla' yms. ei voi muuttaa musiikkia, joku pitää jostain joku ei.

      Eikö suurissa oopperataiteen mestariteoksissa tai orkesteriteoksissa kuten sinfoniossa ole substanssia sekä suuruutta ja emotionaalista syvyyttä enemmän kuin pienissä pop lauluissa soitinnettuna lauluäänelle ja pianolle etenkin jos nämä sinfoniat ovat jonkun suuren menneisyyden neron säveltämiä väheksymättä mitenkään beatlesin saavutuksia omassa genreessään?

      ja mitä pitämiseen jostakin musiikista tulee niin sanottakoon että Mozartista on helppoa pitää mutta hänen musiikkiinsa samastuminen ja korkeimmanasteisten transsinomaisten transkendentaalisten psykofyysisten tilojen saavuttaminen sen viekoittelevan pintakuoren alle kätkeytyviin metafyysisiin syvyyksiin ja emotionaaliseen sisältöön syventymällä edellyttää jo miltei yli inhimmillistä kontemplaatiota ja tahdon ulos tajunnasta tungetuksi tulemista tiedoitsemisen puhtaan subjektin älyllä etenkin kun mozart on luonut teoksiinsa lähes tavoittamattomuuden tunnun mutta niin kauan kuin sitä vain tykkäämisen takia kuuntelee ei koe koskaan suurimpia mysteerejä ja katharsista, seikka joka pätee kaikkeen taiteeseen.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Eikö suurissa oopperataiteen mestariteoksissa tai orkesteriteoksissa kuten sinfoniossa ole substanssia sekä suuruutta ja emotionaalista syvyyttä enemmän kuin pienissä pop lauluissa soitinnettuna lauluäänelle ja pianolle etenkin jos nämä sinfoniat ovat jonkun suuren menneisyyden neron säveltämiä väheksymättä mitenkään beatlesin saavutuksia omassa genreessään?

      ja mitä pitämiseen jostakin musiikista tulee niin sanottakoon että Mozartista on helppoa pitää mutta hänen musiikkiinsa samastuminen ja korkeimmanasteisten transsinomaisten transkendentaalisten psykofyysisten tilojen saavuttaminen sen viekoittelevan pintakuoren alle kätkeytyviin metafyysisiin syvyyksiin ja emotionaaliseen sisältöön syventymällä edellyttää jo miltei yli inhimmillistä kontemplaatiota ja tahdon ulos tajunnasta tungetuksi tulemista tiedoitsemisen puhtaan subjektin älyllä etenkin kun mozart on luonut teoksiinsa lähes tavoittamattomuuden tunnun mutta niin kauan kuin sitä vain tykkäämisen takia kuuntelee ei koe koskaan suurimpia mysteerejä ja katharsista, seikka joka pätee kaikkeen taiteeseen.

      Kuuntele edes yksi Beatles albumi alusta loppuun, huomaat sen olevan silmiä avaava kokemus, vai pitäisikö sanoa korvia. Beatles albumeilla on tapahtumaa kokoajan, substanssi on jatkuvaa, kun Mozartin sinfonioissa on kuolleita hetkiä hyvin paljon, pelkkää täytettä.
      Ota Beatles sydämeesi, sielusikin voi paremmin silloin.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Kuuntele edes yksi Beatles albumi alusta loppuun, huomaat sen olevan silmiä avaava kokemus, vai pitäisikö sanoa korvia. Beatles albumeilla on tapahtumaa kokoajan, substanssi on jatkuvaa, kun Mozartin sinfonioissa on kuolleita hetkiä hyvin paljon, pelkkää täytettä.
      Ota Beatles sydämeesi, sielusikin voi paremmin silloin.

      Olen päinvastaista mieltä. Mozartin musiikki subliimeimmillaan on niin yliaistillista ja tavoittamattoman tuntuista että jos sen sisälle pääsee siihen valettujen objektivoitujen emootioiden ottaessa kuulijan tajunnan ja kehon joka solua myöten kokonaan ja ehdoitta valtaansa niin että tämä tuntee tulleensa vedotuksi tunteisiinsa mitä syvimmällä tavalla tahtomisen ja minuuden kadotessa tajunnasta kun kuulija nostetaan pois tavanomaisesta minästään ei hän lopulta kuule enää laisinkaan musiikkia ja säveliä kuuloaistimuksen ollessa tajunnasta tahtona niinikään pois tungettu vaan on valtaisan tunnehehkun vallassa nivustaipeiden valtimoiden kiivaasti jyskyttävässä hurmiossa hikikarpaloiden valuessa pitkin sängyllä lepäävän kylmän kehon rintamusta.

      joko olet epämusikaalinen tai et vain tajua korkeimman musiikillisen älyn tuotteita. jos mozartin loistavat viimeiset sinfoniat olisivat niin heikkoja kuin väität kuinka on mahdollista että ne yleisesti mielletään erääksi koko sinfoniakirjallisuuden korkeimmista huipuista? mozartin musiikki on äärettömän tapahtumarikasta myös yllättävissä sävellajivaihdoksissaan joita beatlesissa ei ole lainkaan.

      minusta beatles on merkityksetöntä äänikulissia jolta puuttuu metafyysinen komponentti


    • Anonyymi kirjoitti:

      Olen päinvastaista mieltä. Mozartin musiikki subliimeimmillaan on niin yliaistillista ja tavoittamattoman tuntuista että jos sen sisälle pääsee siihen valettujen objektivoitujen emootioiden ottaessa kuulijan tajunnan ja kehon joka solua myöten kokonaan ja ehdoitta valtaansa niin että tämä tuntee tulleensa vedotuksi tunteisiinsa mitä syvimmällä tavalla tahtomisen ja minuuden kadotessa tajunnasta kun kuulija nostetaan pois tavanomaisesta minästään ei hän lopulta kuule enää laisinkaan musiikkia ja säveliä kuuloaistimuksen ollessa tajunnasta tahtona niinikään pois tungettu vaan on valtaisan tunnehehkun vallassa nivustaipeiden valtimoiden kiivaasti jyskyttävässä hurmiossa hikikarpaloiden valuessa pitkin sängyllä lepäävän kylmän kehon rintamusta.

      joko olet epämusikaalinen tai et vain tajua korkeimman musiikillisen älyn tuotteita. jos mozartin loistavat viimeiset sinfoniat olisivat niin heikkoja kuin väität kuinka on mahdollista että ne yleisesti mielletään erääksi koko sinfoniakirjallisuuden korkeimmista huipuista? mozartin musiikki on äärettömän tapahtumarikasta myös yllättävissä sävellajivaihdoksissaan joita beatlesissa ei ole lainkaan.

      minusta beatles on merkityksetöntä äänikulissia jolta puuttuu metafyysinen komponentti

      ''Olen päinvastaista mieltä. ''
      Oletko...vai onko joku muu ?
      https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=9&t=236803&o=20


    • Anonyymi kirjoitti:

      ''Olen päinvastaista mieltä. ''
      Oletko...vai onko joku muu ?
      https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=9&t=236803&o=20

      :43

      mozartin musiikin reseptiossa älyn kirkkaus on mitä suurin tunkiessaan tahtomisen ulos tajunnasta musiikkiin valettujen objektivoitujen tunteiden heijastuessa puhtaan mielteen alueelle älyn mukaisia tahdonliikkeiden vastineita kiihdyttäessään tahdon tyydytyksen tai tuskan kuvana korkeimmanasteisissa transkendentaalisissa ja transsinomaisissa kokonaisvaltaisissa psykofyysisissä tiloissa ottaessaan korkeimmalla asteellaan tiedoitsevan subjektin tajunnan täysin valtoihinsa ja koko muun maailman kadotessa tajunnasta musiikin ilmaiseman maailman syvimmän olemuksen tullessa valohehkuisena kokemuksena ainoaksi realiteetiksi valtimoiden kylmää hikeä valuvassa valtaisassa sykinnässään ulkoapäin tulevan neron alkaessa toimia mitä syvimmässä lepotilassa tahdonliikutusta itseään kiihdyttämättä aktiivisesti toimivan älyn kautta tahdon ollessa pois pelistä ilmiön metafyysisen ytimen tullessa tiedoituksi,


  • On siinä filosofi sekaisin. Sib oforever.

  • Sekä omituiseen ja vaikeaselkoiseen tyyliin kirjoittava hemmo että Beatlesia "luovaksi taiteeksi" kutsunut hemmo ovat pahasti hakoteillä.

    Todellisuudessa on makuasia, onko vaikka Chopin tai Bach parempi kuin Wagner tai Beethoven. Schubert, Mozart, Brahms ja muutamat muut huiput ovat yhtä lailla suurenmoisia neroja. Klassinen musiikki ylipäätään, ja sen kaikkein ylin taso (jota ei siis edusta esim. Vivaldi), on täysin ylivertaista musiikkia. Jokainen voi esittää oman makuasiansa suurten säveltäjien tarkasta järjestyksestä - tälle palstalle muusikoiden.net keskusteluista eksynyt ufo on vankka Mozartin kannattaja, jostain toisaalta löytyy esimerkiksi Händelin puolesta puhuja. Jne.

    Mutta Beatles on radikaalisti, järkyttävästi alemmalla tasolla kuin kuka tahansa suuri klassinen säveltäjä. Tämä on se perustotuus. Vaikka aiemmin mainituilla Beatlesin albumeilla on musiikillista substanssia, mielenkiintoisia sävelkulkuja ja populaarimusiikin asteikolla hyvin onnistunutta soinnutusta, niin se on kuitenkin TÄYSIN lapsenkengissä verrattuna klassisiin säveltäjiin. Uskon, että palstan Beatles-ihailijoilla on vaikeuksia edes päästä sisälle esimerkiksi Brahmsin tai Mozartin sinfonioihin, ja siksi he kuulevat niiden sisällöstä vain kalpean aavistuksen, kuten tarttuvia melodioita.

    Tämä selittäisi puheen "tyhjistä hetkistä, täytteestä" Mozartin sinfonoissa, jota saimme myötähäveten todistaa. Mozartin missään sinfonioissa kyseistä täytettä ei todellisuudessa ole yhtään.

    Sen sijaan Beatles-levyt, jopa ne parhaat (kuten Rubber Soul) sisältävät aivan luokatonta roskaa (What Goes On, Run For Your Life). Ja tietenkin Beatlesin hyvätkin kappaleet ovat vain ralleja, vain poplauluja. Schubert ja Mozart pesevät Beatlesin helposti laulujen säveltäjinä, mutta sen lisäksi Schubert ja Mozart sävelsivät jousikvartettoja, sinfonioita, oopperoita, pianosonaatteja, messuja, kauniita teoksia jotka ovat muodoltaan ja harmonialtaan aivan eri laajuisia ja aivan eri maailmasta kuin 60-luvun kaupallinen viihdemusiikki, jota Beatles ehdottomasti edustaa.

    • Kuinka niin hakoteillä? olen samoilla linjoilla kanssasi mutta en brahmsin suhteen.Brahmsia ei voida verrata suuriin wieniläisklassikoihin, mozartiin, haydniin tai beethoveniin, sillä hänen sinfonioistaan puuttuu spontaanisuutta ja klassinen täydellisyyden kaipuu johti hänet akateemisuuteen. Sen lisäksi hänen teoksiaan leimaa usein viktoriaanisen ajan sentimentaalisuus. bramsin orkesteriteokset ovat usein rasittavia, vaikka vähiten rasittavin on 2. pianokonsertto.


    • Mitähän psykiatri kertoisi klassisen musiikin kuuntelijasta, jolla on tarve mennä Beatles-palstalle kehumaan omaansa ja haukkumaan Beatlesia? Eikö klassinen riitä, vaan pitää myös mollata muita, et voi nauttia? Outoa ja hieman lapsellista.
      Beatlesista pitävänä en tunne mitään tarvetta mennä klassisen palstoille mollaamaan Mozartia.


    • mozartin luomien efektien käsittämisen edellytyksenä sitä paitsi on että tiedoitsevasta tulee tiedoitsemisen puhdas subjekti ts. tahto katoaa kokonaan tajunnasta ollessamme kauttaaltaan puhtaasti tiedoitsevia musiikkiin valettujen objektivoitujen tunteiden heijastuessa puhtaan mielteen alueelle kokiessamme katharsiksen jolloin tajuntamme ei varsinaisesti enää rekisteröi fysikaalista ilmiötä ääninä vaan ilmiön sisimpänä metafyysisenä komponenttina joka ottaa tajuntamme valtoihinsa minuutemme menetettyämme. kuin absoluuttinen mozart olisi astunut minuutemme tilalle tajuntaamme saadessamme kokea sen minkä mozart itse on kokenut teostaan luodessaan tai sitten emme koe mitään. brahms tai chopin eivät ole beethovenin, schubertin, mozartin tai haydnin vertaisia.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Mitähän psykiatri kertoisi klassisen musiikin kuuntelijasta, jolla on tarve mennä Beatles-palstalle kehumaan omaansa ja haukkumaan Beatlesia? Eikö klassinen riitä, vaan pitää myös mollata muita, et voi nauttia? Outoa ja hieman lapsellista.
      Beatlesista pitävänä en tunne mitään tarvetta mennä klassisen palstoille mollaamaan Mozartia.

      Klassinen taidemusiikki on kuitenkin mozartin lisäksi useiden muidenkin säveltäjänerojen luomassa monumentaalisessa arkkitehtonisessa sinfonisessa muotosuunnittelussaan, harmonisessa kompleksisuudessaan ja pitkälinjaisten ja laajakaaristen kiertyilevien melodialinjojen ja suurten romanttisten lauluteemojen taidokkuudessaan, paatoksessaan ja pakahduttavuudessaan syvällisin ja ilmaisuvoimaisin musiikillisen estetiikan muoto, koska sen reseptio, vastaanottaminen edellyttää usein voimakasta kontemplaatiota ja keskittymiskykyä oikeaan viretilaan pääsemiseksi, jotta sen korkeampi metafyysinen merkitys ja emotionaalinen sisältö avautuisivat vastaanottajalle puhtaan mielteen alueelle heijastuneiden tahdonliikkeiden tunkiessa tahtomisen ulos tajunnasta älyn mukaisia tahdonliikutuksen vastineita kiihdyttäen vastaanottajan tullessa oman minuutensa menettäen tiedoitsemisen puhtaaksi subjektiksi ja tahdon palveluksesta vapautunut äly korkeammanasteisten psykofyysisten tilojen kirkkaaksi kuvastimeksi kokiessamme katharsiksen.


    • Olivatko nämä klassisen musiikin suuret nimet hyviä laulajia, sanoittajia ja eri soittimien soittajia? Entäs keksivätkö he uusia tapoja äänittää musiikkia?


    • Anonyymi kirjoitti:

      Olivatko nämä klassisen musiikin suuret nimet hyviä laulajia, sanoittajia ja eri soittimien soittajia? Entäs keksivätkö he uusia tapoja äänittää musiikkia?

      mozart soitti kelvollisesti viulua ja erinomaisesti klaveeria .


  • Carl orffin musiikki kuten kantaatti carmina burana miellytti popmusiikkiin suuntautunutta maailmaa primitiivisessä musiikillisessa tekstuurissaan ja kontekstissaan jossa ei ole juuri minkäänlaista kontrapunktista, harmonista tai melodista ajattelua lyömäsoittimien muodostamaa rytmitaustaa vastaan. Vielä parempi esimerkki musiikillisesta rappiosta on orffin eräs comedie jonka jopa karajan on johtanut levylle. Teos perustuu lähes täysin yksinkertaiselle ja tautologiselle minimalistiselle toistolle jossa yksiääninen kuoro laulaa mm. deeku deeku deeku etc

  • sibban sinfonioiden syntaksi ja sävelkieli tyypillisessä hänelle ominaisessa jousikudoksessaan ja jousihuminassaan, tremolo, josta mm saksalaiset kapellimestarit hänen sinfonioitaan kritisoivat, alan richin mukaan pitkästyttävyyteen asti yhä toistuvien lyhyiden diatonisten aiheiden katkelmat minimalistisessa vaikutelmassaan, kuin tyhjyydestä kasvavat vaskien naurettavan mahtipontiset törähdykset, orkesterin matalimpien soitinten bassojen oudon epämääräinen murina urkupisteineen sisäänpäinkääntyneessä modaalisuudessaan, frigidissä klassismissaan ja staattisissa sointimaisemissaan jota on kutsuttu askeettisuudeksi, pettuleiväksi ym.luovat kontrapunktin puutteessaan provinsiaalisen amatöörimäisen ja tunkkaisen konservatiivisen vaikutelman jota sentimentoon taipuvaiset affektit ja tyylilaji korostavat.

    • Tein juuri hetki sitten pienen vertailun ja kuuntelin katkelman siban 5. sinfoniasta joka sai flegmaattisena haukottelemaan lyhyiden kolmisävelaiheidensa diatonisuudessa kun tuukkasen kylläkin ohjelmallinen meri sinfonian 3. osa allegro ja 4. larghetto ( 17 minuuttista 1. osaa ei tuubista löydy) sai vaahtopäille yltävien maininkien kuohunnassaan haukkomaan henkeä ekstaattisessa olotilassa. kumpi ja kampi tappeli kumpi voitti? tuukkanen. kuitenkin hän on lähes täysin unohdettu säveltäjä meillä suomessakin. sitä paitsi melartin sijoittuu myös ajallisesti kansallisen heräämisen aikaan eikä ole sinfonkikkona yhtä arvostettu kuin sibba vaikka musiikillista substanssia enemmän kuin siballa usein.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Tein juuri hetki sitten pienen vertailun ja kuuntelin katkelman siban 5. sinfoniasta joka sai flegmaattisena haukottelemaan lyhyiden kolmisävelaiheidensa diatonisuudessa kun tuukkasen kylläkin ohjelmallinen meri sinfonian 3. osa allegro ja 4. larghetto ( 17 minuuttista 1. osaa ei tuubista löydy) sai vaahtopäille yltävien maininkien kuohunnassaan haukkomaan henkeä ekstaattisessa olotilassa. kumpi ja kampi tappeli kumpi voitti? tuukkanen. kuitenkin hän on lähes täysin unohdettu säveltäjä meillä suomessakin. sitä paitsi melartin sijoittuu myös ajallisesti kansallisen heräämisen aikaan eikä ole sinfonkikkona yhtä arvostettu kuin sibba vaikka musiikillista substanssia enemmän kuin siballa usein.

      Kuuntelepa Abbey Road LP niin koet todellista äänien sinfoniaa.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Kuuntelepa Abbey Road LP niin koet todellista äänien sinfoniaa.

      Selvä kuuntelen ja kommentoin sitten.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Kuuntelepa Abbey Road LP niin koet todellista äänien sinfoniaa.

      täytyy sanoa että kuulin vain kamalaa jytkytystä ja monotonista huutamista lähes minimalistisessa tautologiassaan lyömäsoitinten luomaa rytmitaustaa vasten ilman vähäisintäkään melodista, harmonista tai kontrapunktista ajattelua. mistään sinfonian arvolle sopivasta ei ollut tietoakaan. ei kiitos abbey road, tuukkanen is best. hyvä suomi.


    • Anonyymi kirjoitti:

      täytyy sanoa että kuulin vain kamalaa jytkytystä ja monotonista huutamista lähes minimalistisessa tautologiassaan lyömäsoitinten luomaa rytmitaustaa vasten ilman vähäisintäkään melodista, harmonista tai kontrapunktista ajattelua. mistään sinfonian arvolle sopivasta ei ollut tietoakaan. ei kiitos abbey road, tuukkanen is best. hyvä suomi.

      Harmi kun olet noin rajoittunut ja ymmärrät vain yhtä musiikkia, mut kukin tyylillään.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Harmi kun olet noin rajoittunut ja ymmärrät vain yhtä musiikkia, mut kukin tyylillään.

      kuinka niin yhtä musiikkkia. minähän kuuntelen paljon erilaista klassista ja erilaisten säveltäjien musiikkia, kuten mozartia, schubertia, haydnia, beethovenia, tuukkasta, rantaa, fougstedtia, karjalaista, leiviskää, sonnista, pesosta, meriläistä ym. tonaalisesta atonaaliseen.

      Hieman ärsyttää kun tuubista ei löydy kalervo tuukkasen meri sinfonian laajaa 17 minuuttista avausosaa ja siellä taitaa olla se 2. osa lyhyt ja kevyt väliosa intermezzo merkitty virheellisesti ykkösosaksi I largo-allegro. kiusallista. juuri tuo aaltomainen melodiikka lähes impressionistisessa pehmeydessään puuttuvassa avausosassa on niin kiehtovaa. levyllä se kyllä on mutta palautin sen vasta äskettäin kirjastoon.

      kuuntelemani siban 6. sinfonian avausosa vaikutti yllättävän konservatiiviselta ja sovinnaiselta meri sinfonian myrskyävän riitasointuiseenkin 3. osaan verrattuna joka on "vanhaa" tuukkasta ja vaskilla on paljon sanottavaa. joissakin orkestraalisesti vaikuttavimmissa jaksoissa vaikuttaisi olevan polyrytmiikkaakin mukana. 4. osa on valtavaa kohoamista larghetossa.


    • Anonyymi kirjoitti:

      kuinka niin yhtä musiikkkia. minähän kuuntelen paljon erilaista klassista ja erilaisten säveltäjien musiikkia, kuten mozartia, schubertia, haydnia, beethovenia, tuukkasta, rantaa, fougstedtia, karjalaista, leiviskää, sonnista, pesosta, meriläistä ym. tonaalisesta atonaaliseen.

      Hieman ärsyttää kun tuubista ei löydy kalervo tuukkasen meri sinfonian laajaa 17 minuuttista avausosaa ja siellä taitaa olla se 2. osa lyhyt ja kevyt väliosa intermezzo merkitty virheellisesti ykkösosaksi I largo-allegro. kiusallista. juuri tuo aaltomainen melodiikka lähes impressionistisessa pehmeydessään puuttuvassa avausosassa on niin kiehtovaa. levyllä se kyllä on mutta palautin sen vasta äskettäin kirjastoon.

      kuuntelemani siban 6. sinfonian avausosa vaikutti yllättävän konservatiiviselta ja sovinnaiselta meri sinfonian myrskyävän riitasointuiseenkin 3. osaan verrattuna joka on "vanhaa" tuukkasta ja vaskilla on paljon sanottavaa. joissakin orkestraalisesti vaikuttavimmissa jaksoissa vaikuttaisi olevan polyrytmiikkaakin mukana. 4. osa on valtavaa kohoamista larghetossa.

      Kuuntele Beatles-LP: Sg. Pepper's Lonely Heart's Club Band. Avaa mielesi rikkaudelle ja nauti elämyksestä, älä rajoitu klassiseen.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Kuuntele Beatles-LP: Sg. Pepper's Lonely Heart's Club Band. Avaa mielesi rikkaudelle ja nauti elämyksestä, älä rajoitu klassiseen.

      klassisen musiikin kauneus saa haltioituneena haukkomaan henkeä ja kokemaan katharsiksen


    • Anonyymi kirjoitti:

      Kuuntele Beatles-LP: Sg. Pepper's Lonely Heart's Club Band. Avaa mielesi rikkaudelle ja nauti elämyksestä, älä rajoitu klassiseen.

      ällöä jumputusta vaikka vasket tuovatkin mukavasti pippuria muutoin monotoniseen rymistykseen


  • Trombhy on oikeessa. Aina ei ole tarjolla "Ruusutarhaa"

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.