Miten voisin oppia rohkeammaksi?

Eiköhän paras lääke ole vaihtaa pienempään veneeseen. Toinen vaihtoehto on tietysti luopua koko veneilystä ja tehdä jotain aivan muuta.

Tunnistan "stressin" tuulen yltyessä. Omalla kohdalla se lähinnä näyttäytyy kovana vitutuksena, sillä puuskaisessa ja suunnaltaan vaihtelevassa tuulessa purjehdus ei mitään nautintoa ole, vaan täyttä työtä.

Tulee tehtyä maissa täydet työpäivät, joten purjehtiessaa sitä mielellään keskittyisi enemmän siihen nautiskelupuoleen.

Periaatteessa vähän sama ongelma tulisi vastaan, jos pitäisi harrastaa villiä seksiä 70v naisen kanssa. Kyllä varmaan onnistuisi jotenkin doupattuna, mutta mieluummin ei kiitos jätän väliin nyt ja tulevaisuudessa.

Pelko on terveen ihmisen merkki.

Se voi vähentyä osaamisen ja kokemuksen kautta, mutta silloin pitää tietoisesti mennä epämukavuusalueelle.

Pelko voi olla myös täysin aiheellista ja kertoa siitä, että ollaan menty veneen ja miehistön kykyjen yli ja toiminnassa on todelliset vaarat. Silloinkin oppimisella päästään hiukan parempaan tilanteeseen, mutta pelosta ei kannata päästä eroon.

Asian voi kääntää niin, että mitä sinä haluat. Jos ei tunnu hyvältä, älä tee sitä. Kyse on vapaa-ajasta, jonka tarkoitus on tuottaa iloa.

Mene vaan sillä kilpaveneelläsi kilpailuihin, mutta älä aja sitä kyljellään.

Mene osaavalla porukalla sillä 40-jalkaisella muutaman kerran kovempaan keliin. Ehkä opit olemaan turhaan pelkäämättä perheen kanssa. Tai sitten vain lopetat haikailun tuolla niissä keleissä purjehtimisesta.

Onhan 10 m/s jo ihan reipas tuuli, joka harventaa veneitä reilusti mereltä. Varsinkaan kryssimässä ei tuolloin montaa venettä näy. Avotuulia purjehtivat hakeutuvat pääosin sisäväylällä. 12 m/s tuulessa Porkkalan selkää ylittäessä ei kyllä näe enää käytännössä yhtään kryssivää venettä ja 99% harvoista liikkeelläolijoista menee sisäkautta.

Eikä siinä ole mitään pahaa. Jokainen purjehtii, ajaa koneellla tai jää satamaan omien mieltymystensä mukaisesti.

Onhan siinä kelissä riskit isommat, jos jotain hajoaa. Pelko itsessään on tervettä. Miehistön reaktiot ainakin itsellä aiheuttaa hyvän fiiliksen haihtumista. Itse olen aikoinaan hakeutunut vähän tahallaankin 10-16 m/s-tuuliin, niin ne ei enää sinänsä pelota, mutta jos perhemiehistö tulee pahoinvoivaksi tms., niin sitten haluaa äkkiä pois.

Mutta tosiaan siihen pelkoon tepsii parhaiten kokemus, eli turvallisessa tilanteessa harjoittelee kovan tuulen purjehdusta. Kokonaan pelosta ei kuulukaan päästä eroon, mutta jos voisi edes hiukan myös nauttia.

Laittaisin hyvät puolisynteettiset öljyt koneeseen ja ajelisin konella vähän enemmän, ainakin kryssipätkät kannattaa unohtaa. Helppoa ja mukavaa ja kun voitelu pelaa niin ei ainakaan koneremppa kevennä lompsaa.

Osaisiko joku vielä arvioida pelon syitä. Miksi 26-jalkaisella on vain kiva leikkiä, vaikka myrskyäisi, mutta isompaan veneeseen siirryttäessä pelot alkavat?

Miksi pienellä veneellä mukana on iloinen leikkimielisyys, mutta suurella veneellä stressaava huoli? Miksi pienellä veneellä on kiva kylpeä meressä, mutta suurella veneellä sitä pyrkii välttelemään?

Johtuuko se ihan vain omaisuuden arvosta vai mistä? Jos olisin rehellisesti rikas, katoaisivatko pelot?

Olen miettinyt tuota samaa asiaa, koska harrastan melontaa ja koskimelontaa, joihin kuuluvat myös kaatumiset. Silti pelkään suurissa laivoissa. Menen surffaamaan syysmyrskyyn kajakilla, mutta en uskalla samaan myrskyyn suurella laivalla.

Vene on puolivälissä eli minäkin pelkään kovia kelejä, mutta en niin paljon, että se estäisi harrastuksen.

Isossa veneessä ei kyllä pelkää kovin paljoa - ensinnäkään en ole kippari, toisekseen, sitä on vaikea saada nurin.

Jollassa taas nurin meno ei ole kovin paha rasti. Mutta sellainen siltä-väliltä, kajuutallinen nostoköli, on aika arka kelille. Ei tee mieli kokeilla sellaista kovassa tuulessa. Onhan se sitten muutoin kätevä

En nyt ymmärrä mitä pelkäämistä on kotivesillä 10 m/s. Sen ymmärrän jos olisi kaukana kotoa myrskyävällä Pohjanmerellä tai Atlantilla ja veneen rikkoutuminen voisi johtaa kuolemaan.
Täällä ei ole mitään hengenvaaraa, suurin riski on veneen vaurioituminen ja senkin vakuutus maksaa.
Lasten kanssa en lähtisi kovaan keliin.

Pelko lähtee parhaiten tekemällä sitä, mikä pelottaa. Siksi osaavaa miehistöä mukaan ja kisaamaan. Tai oppiihan se vähemmänkin osaava miehistö, kun käy niitä kisoja paremmissa oloissa läpi. Kun kilpailut ovat kuitenkin kilpailukalenterin mukaisina päivinä, eikä kivan sään mukaan valittuja, tulee niitä kovempiakin kelejä välillä koettua. Siinä oppii ensin luottamaan veneeseen ja sitten itseensä. Se toimii, vaikka jatkossa täysi kilpailumiehistö vaihtuisikin perhemiehistöön. Toimenpiteet vain ottavat enemmän aikaa, kun käsiä on vähemmän. Tiedät kuitenkin, mitä tehdä ja miten vene reagoi.

Pelko ja muukin tarttuu usein kipparista muihin, varsinkin jos ovat itse vielä kokemattomia. Onko aloittaja ollut itse sellaisessa tilanteessa aikaisemmin, jossa kippari on alkanut pelätä?.

Itselläni hyvä kokemus ison purjealuksen (TSHelena) päälliköstä, joka keskellä myrskyä Itämerellä piti hyvin pokkansa, vaikka suurin osa oli jo toimintakyvyttömiä ja pelon valtaamia. Hän toimi rauhallisesti, määrätietoisesti ja luottamusta herättävästi, mikä lievensi omaa pelkoani.

Iso vene voi vaikuttaa helpommin rikki menevältä, kun huomaa voimien suuruuden köysissä ja purjeissa. Isossa veneessä on enemmän rikki meneviä osia, jotkut vielä kiinni huonosti ja kovassa kelissä kolisevat tai liikkuvat paikaltaan, menevät rikki. Rikin säätöön ei ehkä ole samoja mahdollisuuksia ja purjeiden reivaus tai vaihto sen verran hankalaa, että purjepintaa on liikaa tai se on epätasapainossa tehden ohjauksesta raskasta.. Kauniin kelin veneeseen ei ehkä ole tuntunut tarpeelliselta päivittää kaikkia kuluneita tai rikki menneitä osia. Sitten vaan osaavan, ehkä jopa itseä osaavamman miehistön kanssa kunnon keliin, jolloin huomaa, että vene kyllä kestää kyytiä enemmän, kuin useimmat miehistön jäsenet. Se lisää luottamusta enemmän kuin mikään muu.