Rosen terapia

Ei auttanut minua.

ei auttanut kirjoitti:

Ei auttanut minua.

Eihän se takuuvarma apukeino ole. Tosi paljon on itsestäkin kiinni, kuinka valmis on ylipäänsä "parantumaan". Uskoisin ihmisen löytävän itselleen sopivan avun kun hän on siihen kypsä henkisellä puolella. Ja yhdelle sopii yksi toiselle toinen.

Itselläni rosen auttoi laajentamaan elintilaani, olemistani, pääsin kiinni joistain alitajuisista asioista, joten tiedän sen voivan auttaa.
Joskus lihasjännitykset voivat olla myös suojana, ihminen jännittää lihaksiaan estääkseen jonkin tunteen ilmitulon, onko valmis kohtaamaan sen tunteen vai ei... No jokatapauksessa ei ne tunteet niin pelottavia ja musertavia ole kuin niiden kuvittelee niitä itseensä ahtaessaaan olevan. Ja kun ne on kohdannut voivat ne mennä, ne ovat kertoneet sinulle jotain arvokasta itsestäsi ja et tarvitse niitä enää. Energiaa jää muuhunkin kuin niiden välttelemiseen.

Saitko sinä jostakin muusta apua? Millaiseen tilanteeseen sitä hait? Olisiko sinulla ajatusta miksi rosen ei "tehonnut" sinuun? Olen nimittäin ajatellut vielä joskus opiskelevani rosenia ja palaute olisi kiinnostavaa.

Olisi kiinnostavaa kuulla enemmänkin muiden kokemuksia ja ajatuksia rosen terapiasta...:)Itse olen myös Rosenia "harrastanut" jo jonkin aikaa, mutta en oikein osaa eritellä tuntemuksiani ja ajatuksiani siitä, ainakaan kovin lyhyesti tai selkeästi... Juuri siksi olisi kiva kuulla muiden tuntemuksista, niin voisi sitten peilata omia kokemuksiaan niihin. Sen verran voin sanoa, että uskon Rosen menetelmään (vaikka väliin tietysti epäilen raskaasti niin kuin kaikkea muutakin ;), enkä voi kieltää niitä vaikutuksia ja reaktioita mitä se on kulloinkin herättänyt. Ne "oudot olot" eivät kyllä ole kovin kivoja Rosenin jälkeisinä päivinä, mutta kaippa se sitten jotenkin auttaa ja vie prosessia eteenpäin kun kokee niitä. Itselläni nuo olot on välillä olleet tosi veemäisiä, mutta on vaikea sanoa mikä johtuu mistäkin, niihin paskaoloihin kun on voinut olla muitakin syitä kuin rosenin nostattamat tunteet. Suurin ogelmani rosen terapiassa on ehkä se, että minun on melkein mahdoton suhtautua terapeuttiin edes jotakuinkin "normaalisti" ja luottaa häneen. Se ei varmaan ole hänen vikansa, vaan kaikki johtuu minusta ja taustastani. Vaikka mistä sen tietää, ehkä jonkun toisen hoidossa olisi turvallisempi olo ja tuntuisi helpommalta luottaa...? ei voi tietää.

Tinduli kirjoitti:

Olisi kiinnostavaa kuulla enemmänkin muiden kokemuksia ja ajatuksia rosen terapiasta...:)Itse olen myös Rosenia "harrastanut" jo jonkin aikaa, mutta en oikein osaa eritellä tuntemuksiani ja ajatuksiani siitä, ainakaan kovin lyhyesti tai selkeästi... Juuri siksi olisi kiva kuulla muiden tuntemuksista, niin voisi sitten peilata omia kokemuksiaan niihin. Sen verran voin sanoa, että uskon Rosen menetelmään (vaikka väliin tietysti epäilen raskaasti niin kuin kaikkea muutakin ;), enkä voi kieltää niitä vaikutuksia ja reaktioita mitä se on kulloinkin herättänyt. Ne "oudot olot" eivät kyllä ole kovin kivoja Rosenin jälkeisinä päivinä, mutta kaippa se sitten jotenkin auttaa ja vie prosessia eteenpäin kun kokee niitä. Itselläni nuo olot on välillä olleet tosi veemäisiä, mutta on vaikea sanoa mikä johtuu mistäkin, niihin paskaoloihin kun on voinut olla muitakin syitä kuin rosenin nostattamat tunteet. Suurin ogelmani rosen terapiassa on ehkä se, että minun on melkein mahdoton suhtautua terapeuttiin edes jotakuinkin "normaalisti" ja luottaa häneen. Se ei varmaan ole hänen vikansa, vaan kaikki johtuu minusta ja taustastani. Vaikka mistä sen tietää, ehkä jonkun toisen hoidossa olisi turvallisempi olo ja tuntuisi helpommalta luottaa...? ei voi tietää.

Lue lisää

Ise kävin hoidossa muutama päivä sitten ja tuntui se uskomattomalta, miten tunteet menikin laidasta laitaan.Eka kerta on aina eka kerta joten siinä on aina omat jännityksensä. Aijon itse jatkaa hoitoa,vaikka olot eivät ole olleet miellyttäviä hoidon jälkeen,mutta ihminen voi aina ensin huonosti ennekuin lähtee paranemaan.Ja nykyään on paljon eri hoitoja,toinen sopii toiselle ja toinen ei.Ja on tärkeää että hoitajan kanssa on hyvä olla.Ja jos itseäni ajattelen,30vuotta on tullut kasattua kaikkea mahdollista kehoon,niin onhan se pitkä prosessi ennenkuin on ehyt olo.Mutta uskon siihen mahdollisuuteen.

helmi-neiti kirjoitti:

Ise kävin hoidossa muutama päivä sitten ja tuntui se uskomattomalta, miten tunteet menikin laidasta laitaan.Eka kerta on aina eka kerta joten siinä on aina omat jännityksensä. Aijon itse jatkaa hoitoa,vaikka olot eivät ole olleet miellyttäviä hoidon jälkeen,mutta ihminen voi aina ensin huonosti ennekuin lähtee paranemaan.Ja nykyään on paljon eri hoitoja,toinen sopii toiselle ja toinen ei.Ja on tärkeää että hoitajan kanssa on hyvä olla.Ja jos itseäni ajattelen,30vuotta on tullut kasattua kaikkea mahdollista kehoon,niin onhan se pitkä prosessi ennenkuin on ehyt olo.Mutta uskon siihen mahdollisuuteen.

Lue lisää

Lähdin tähän terapiaan masennuksen, vaikeiden elämäntilanteiden, traumojen ja muun yleisen voimattomuuden ja pahan olon vuoksi. tiesin että olen jo vuosia tukahduttanut tunteeni sisimpääni suojelumekanismina itselleni. olen hyvin nuori, juuri siinä rajalla että hoitoa saa antaa. lähdin terapiaan avoimin mielin, mutta kun hoito alkoi, aloin miettiä että tämähän on pöljää. maksaa nyt maltaita siitä että tuo nainen tuossa hipelöi. olen hyvin tunnefiksu ja itsetietoinen ihminen ja olen tunnistanut ongelmani, traumani ja tiedän mistä oloni johtuu. en vain ole päässyt siitä itse olosta ja oireista eroon. hoidon jälkeen kun istuin autossa kotimatkalla alkoi suoraan sanottuna vituttaa. aloin kokea sellaisia vihanpurkauksia että oksat pois. tunsin katkeruutta koko maailmaa kohtaan kun tuntui, ettei se ole antanut minulle oikein mtn takaisin omista ponnistuksistani. kun pääsin kotiin, juoksin makuuhuoneeseen, löin oven kiinni ja aloin itkemään. tuntui niinkuin olisi tukehtunut. itkin kauan ja se ei ollut helpottavaa itkua. sitten itkun loputtua makasin pitkään sängyssä kunnes nukahdin. herättyäni on ollut kummallinen olo. tuntuu että osa ahdistuksesta olisi valunut niiden kyynelten mukana pois, mutta tilalle jäi tällainen tyhjä olo. en siltikään ole vielä tunnistanut mitään erityisiä muistoja tau tunteita. vaikkei olo olekaan huippu, tuntuu silti sisin vähän kevyemmältä. tunsin hoidon jälkeen aluksi hirveää syyllisyyttä jostain ja tuntui, etten halua jatkaa hoitoa. nyt skeptisyyteni pakottaa minut vielä ainakin toiseen kertaan. en ole koskaan kokenut mtn tällaista.