Osaako joku neuvoa millä perusteilla psykiatri voi kirjoittaa B lausunnon kelan tukemaa psykoterapiaa varten ja millä perusteilla olla kirjoittamatta?
Ite olen jo vuosia vuosia miettinyt päässäni, että haluaisin päästä terapiaan ja nyt vasta ensimmäisen kerran kunnolla ottanut härkää sarvista ja saanut ajan psykiatrille asti monien elämän kriisien seurauksena, jotka vieneet voimat ja saaneet mielen todella syviin vesiin. Olen kyllä aiemminkin käynyt joillain tahoilla ja hoitajalla keskustelemassa kertaluonteisesti. Taustalla esimerkiksi syömishäiriötä ja masennusoireilua, läheisen sairaus, henkinen väkivalta suhteessa, synnytyksen jälkeinen masennus kausi , työn menetys.
Koska minulla on pitkään kypsytelty mutta vasta hijattain kokreettisesti tapahtunut ero, pelkään jotenkin, että psykiatri näkee sen esteenä terapialle? Onko tällainen täysin tuulesta temmattu turha pelko? Tai voiko käydä niin, että olen liian masentunut tai ahdistunut testien mukaan, jotta voisin saada tuon B-lausunnon ja koska en ole halunnut masennuslääkkeitä syödä. Olen työssä käyvä ja en ole ollut sairaslomalla näiden asioiden takia varsinaisesti, mutta hyvin vahvasti kaikki on silti vaikuttanut työntekooni ja työssä jaksamiseen.
Kiitos jos jollain jakaa neuvoja tai kokemuksia.
Miten saada psykiatrilta B lausunto psykoterapiaan?
4
2804
Vastaukset
- Anonyymi
Siihen ei ole oikeita tai vääriä vastauksia. Ota terapia rohkeasti puheeksi, koska siinä vaiheessa kun harkitset terapiaa niin päässä tapahtuu jo monia asioita elämän tilanteen ratkaisemiseen.
Jos nyt oikein muistan kelan kriteerit niin lääkäreissä käyntiä pitää olla kaksi, noin kolme kuukautta toisistaan, eli tilanteen täytyy olla pitkäkestoinen. Täälläpäin laittaavat työterveyshuollosta herkkään terapiaan. - Anonyymi
Erolla ei ole mitään merkitystä sinänsä, vaan kokonaisuudella. B-lausunnon tarkoitus on vain osoittaa Kelalle, että psykoterapia on tarpeen työkyvyn ylläpitämiseksi tai palauttamiseksi, ja että henkilö hyötyisi terapiasta. Kumpikin varmasti täyttyisi kohdallasi kenen tahansa pätevän psykiatrin mielestä.:)
Psykiatreja on hyvin monenlaisia, kuten on terapeuttejakin. He ovat ihmisinä erilaisia persoonia, mikä vaikuttaa millaisen kontaktin luot häneen. Toisaalta heillä on erilaisia orientaatioita mielen ongelmiin: toiset esimerkiksi ovat medikaalisempia, eli painottavat lääkehoitoa enemmän kuin toiset. Osa psykiatreista toimii kokonaisvaltaisemmin, eli näkee mielen ongelmat elämäntilanteesta johtuvina eivätkä kannata lääkehoitoia, jopa kritisoivatkin niitä. Painotukset siis vaihtelevat, ja toimintatavat.
Jos et ole vielä koskaan käynyt kenelläkään psykiatrilla tai terapeutilla, on hyvä tietää että siellä voi olla odotettavissa aika erilaisia kokemuksia ja erilaista hoitoakin riippuen siitä kenelle menet. Voi olla hyvä varautua etsimään jonkin aikaa sekä sopivaa psykiatria että terapeuttia. Se on vaiva joka kannattaa - siinäkin tapauksessa että elämäntilanne on vaikea ja siksi kiire terapiaan.
Kela odottaa B-lausunnolta selkeää, melko konkreettista kuvausta siitä miten ongelmat haittaavat työssä suoriutumistasi. Kerro siis siitä tarkkaan ja sellaisena kuin asian koet. Motivaatio terapiaan on myös tärkeää; kerro jos koet keskusteluterapian olevan sopivalta tuntuva tapa koettaa ratkaista ongelmia. Kerro että olet valmis pitkäjänteiseen työskentelyyn (1-2,5 vuotta, se Kelan korvaama aika).
Kannattaa valita psykiatri, jolla on kokemusta kuntoutuspsykoterapialausuntojen kirjoittamisesta. Kaikilla ei ole.
Yksi haaste terapiahakemuksen läpisaamiseksi on osoittaa, että et ole Kelan (melko outojen) kriteerien mukaan liian huonossa tai liian hyvässä kunnossa. Jos päätös tulee kielteisenä, voi hakea uudestaan jo muutaman kuukauden jälkeen ja kertoa silloin hakemuksessa, että kunto on parantunut edellisestä, tai vaihtoehtoisesti koska et saanutkaan terapiaa, on kunto mennyt alaspäin. - Ei kannata ottaa tätä lausunnon tekemishommaa liian vakavasti eikä myöskään päätöstä, koska ne riippuvat ihmisistä jotka ne tekevät ja päätöksenteko sellaisissa asioissa kuin terapia, sellaisen paperin perusteella kuin mikä on psykiatrin B-lausunto, on väkisinkin subjektiivista ja jopa osittain sattumankauppaa.
Ota pitkäjänteinen asenne koko terapiahommaan jo alusta. Jännittää ei kannata. Siellä on ihmisiä vastassa, erehtyväisiä ihmisiä vaikka heillä onkin tittelit.
Oletko jo miettinyt terapeutin valintaa? Sehän on koko homman kulmakivi. Oikean ihmisen löytäminen, joka on myös pätevä.
Onnea ja rohkeutta:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011031
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt57989Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61830Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa144798- 65695
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel103571Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto90567- 78541
- 53537
- 39518