ATT ilmoittaa sekä Gunillanpuiston että Saariseläntien arvioiduksi haku-ajaksi nyt 1-3/2023. Moneskohan lykkäys tämä jo oli kummallekin? Ja muistaako joku vielä, mistä haku-aika-arvioista ATT lähti näiden kohteiden kanssa alunperin liikkeelle?
No, oli miten oli, niin nyt kun kovan rahan rakennuskohteiden aloitukset ovat joka tapauksessa aika reipastakin tahtia vähenemässä, niin ehkäpä ensi vuonna liikkelle voikin lähteä sitten vaihteeksi taas isompikin joukko Hason kohteita. Näin toivovat tietty erityisesti kaikki ne, joilla on yhä jopa 90-luvun alusta hillottuja ikivanhoja nykyjärjestelmän Helsingin alueen järjestysnumeroita käyttämättä - ja toiveena olisi ehtiä niillä vielä saada edullinen Hason asunto (uusi tai vanha) - ja mahdollisimman hyvältä paikalta tietenkin miellään.
P.S. Vaikka nykyjärjestelmän järjestysnumerot ovatkin voimassa ensi vuoden loppuun asti, niin mitä vanhoihin Hason asuntoihin tulee, niin edes niillä 90-luvun alun numeroilla tuskin on mitään mahdollisuuksia saada halutuimpien sijaintien kohteista ylipäätäänkin vain harvoin vapautuvia asuntoja enää 31.8.2023 jälkeen - koska 1.9 alkaenhan etusija tulee olemaan samassa kohteessa jo asuvilla hakijoilla.
Hasot Gunillanpuisto ja Saariseläntie viivästyvät taas lisää
28
2845
Vastaukset
- Anonyymi
"etusija tulee olemaan samassa kohteessa jo asuvilla hakijoilla."
Jos jostain talosta vapautuu kämppä niin siitä talosta vapautuu kämppä eli ei tuo vähennä vapautuvien asuntojen määrää. Se aiheuttaa vaan sen, että jos talosta vapautuu ylimmän kerroksen asunto niin alemmista kerroksista siirrytään ylemmäksi ja se mikä lopulta jää vapaaksi menee talon ulkopuoliselle.
Vanhassa järjestelmässä ASO-asukkaat ovat jääneet ikäänkuin asuntonsa vangeiksi koska asunnon vaihto on onnistunut vain keskinäisellä vaihdolla ellei sitten ole aikoinaan älynnyt varata ison nipun jonotusnumeroita varalle.
Uudessa systeemissä tulee tapahtumaan niin, että kun talosta vapautuu asunto niin vanhat asukkaat päivittävät tarvittaessa oman asuntonsa sen hetkisen tarpeensa mukaiseen kokoon, kokoonpanoon ja kerrokseen.
Voi käydä isommissa taloissa aikamoinen kuhina kun jo alunperinkin vähän vääränkokoisen asunnon ottaneet alkavat päivittämään asuntojaan paremmin sopiviin. Ja uskoisin, että näitä löytyy enemmänkin koska hakijat eivät aina ole saaneet sitä asuntoa minkä olisivat halunneet vaan ovat joutuneet tyytymään siihen mitä on sattunut olemaan tarjolla. Sanoisin, että hyvä sääntöuudistus.- Anonyymi
Vaihtaa voi päittäin edelleen ilman etusijaa, jotta ei ole mikään pakko jättää talossa entuudestaan asuville.
Pointtini liittyikin juuri tuohon, että jos jossain kantakaupungin vanhassa Hason kohteessa sattuisi vapautumaan asunto ensi vuoden viimeisen neljän kuukauden aikana, niin kohteen sisälle arvatenkin on kertynyt niin paljon patoutuneita toiveita saada toisenlaisia asuntoja että todennäköisesti jo kohteen sisäisen muuttoketjun läpivienti kestää niin kauan että siinä vaiheessa kun on vihdoin päästy siihen pisteeseen että seuraavaksi vapautuvalle asunnolle ei enää löydy ottajaa kohteen sisältä niin ollaankin hyvinkin jo v. 2024 puolella.
- Anonyymi
Jaahas: https://asuntotuotanto.hel.fi/fi/asuntohaku/haso/tulevat - Haso Saariseläntie... Arvioitu haku-aika: 3-5/2023
(Gunillanpuiston arvioitu haku-aika on sen sijaan yhä 1-3/2023. Lisäksi Hason hallitus on päättänyt 13.10. -kokouksessaan Gunillanpuiston rahoitusjärjestelyistä (ks: https://www.haso.fi/sites/default/files/files/basic-page/haso_hallituksen_kokous_12_2022_paatostiedote.pdf ) - eli nähtävästi sentään Gunillanpuisto on nyt sitten todellakin tulossa hakuun "jo" ensi vuoden 1. neljänneksellä.
Tuo Saariseläntien arvioidun haun jälleen kerran uusi lykkäys on kuitenkin aika pahaenteinen. Mahtaako ensi vuoden alkupuolella tulla hakuun ylipäätään muita uusia Hason kohteita kuin vain nämä jo "kuulutetut" Gunillanpuisto ja Saariseläntie? Ja jos korkotaso ja rakennuskustannukset jäävät pidemmäksikin aikaa koholleen niin voipi olla vaikeaa käynnistää uusia Hason kohteita edes vielä ensi syksynäkään. Ikävä skenaario varsinkin monien vanhoja järjestysnumeroita yhä vieläkin hillonneiden kannalta.) - Anonyymi
Jos on perhettä ja radanvarsi kelpaa niin valmistuvien Hasojen sivulta löytyy Smoltinkujalla aika monta vapaata myynnissä olevaa 4h. Hakisin itse ja varmaan saisinkin 3xx xxx numerollani mutta yhdelle hengelle vähän turhan tyyriitä.
- Anonyymi
Ongelma on se, että pienet asunnot myydään heti pois alta ja jäljelle jäävät aina nuo isohkot perheasunnot, joilla yksineläjä ei tee yhtään mitään. Kalliit vuokrat ja hankintahinta.
Lisäksi ulkopaikkakuntalaisen lähes mahdoton päästä muualta Hesaan, näitä järjestysnumeroiden säästäjiä on siellä vaikka kuinka paöjon , kyttäävät aina pääsyä meren rannoille asumaan jostain ”sisämaasta.”
Vuosaaressa on paljon asuntoja tarjolla, johtuneekohan jengipelosta, sieltä halutaan pous muualle. Vuosaari on kyllä muutoin varmasti ihan hyvä paikka, itse kaipaan meren läheisyyttä ja sinne pyrin , mutta mahdottomalta vaikuttaa. Ja mielummin aika uudehkoon taloon jossa tupakointikiellot päällä.
Kuka muuten tietää onko Hesan uusi asuinalue, Kuninkaantami minkälainen paikka asua.? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ongelma on se, että pienet asunnot myydään heti pois alta ja jäljelle jäävät aina nuo isohkot perheasunnot, joilla yksineläjä ei tee yhtään mitään. Kalliit vuokrat ja hankintahinta.
Lisäksi ulkopaikkakuntalaisen lähes mahdoton päästä muualta Hesaan, näitä järjestysnumeroiden säästäjiä on siellä vaikka kuinka paöjon , kyttäävät aina pääsyä meren rannoille asumaan jostain ”sisämaasta.”
Vuosaaressa on paljon asuntoja tarjolla, johtuneekohan jengipelosta, sieltä halutaan pous muualle. Vuosaari on kyllä muutoin varmasti ihan hyvä paikka, itse kaipaan meren läheisyyttä ja sinne pyrin , mutta mahdottomalta vaikuttaa. Ja mielummin aika uudehkoon taloon jossa tupakointikiellot päällä.
Kuka muuten tietää onko Hesan uusi asuinalue, Kuninkaantami minkälainen paikka asua.?Kuninkaantammesta halutaan lisätietoa! Onko hyvä paikka asua ja elää? Onko palveluita ja kuinka lähellä, kaukana?
No niin, "HATT" Gunillanpuiston rakentaminen on vihdoinkin alkanut. Näin ollen tämän kohteen hakukin alkanee pikapuolin.
https://www.ncc.fi/projektit/hatt-gunillanpuisto-ja-heka-svanstrominkuja-helsinki/ - HATT Gunillanpuisto ja HEKA Svanströminkuja, Helsinki - NCC rakentaa Helsingin Laajasaloon yhteensä 143 asuntoa. HASO Gunillanpuisto kattaa kaksi asuntotaloa ja parkkihallin. Gunillanpuistoon tulee yhteensä 66 asumisoikeusasuntoa. Svanströminkujalle rakennetaan 77 seniorivuokra-asuntoa* ... Rakennusaika: 12/2022-12/2024
(*Senioritalo lienee Hekan kohteista naapuritaloksi sieltä rauhallisemmasta päästä.)- Anonyymi
No näihin tietysti pääsee niillä hillotuilla pikku numeroilla. Voihan toki aina yrittää, mutta nytkin kun laitoin hakuun niin yhtäkään tarjousta ei ole tullut ja jos tulee, vähintään kymmen muuta on minun edellä siinä jonossa.
Aika turhaa. Asumisoikeusasuntoja toki tarjotaan, hienolla paikalla mutta vastikkeet lähes tonnin paikkeilla. Mistä pienituloinen sellaiset summat repäisee, varsinkaan kun ei ole oikeutettu mihinkään asumistukeenkaan, ei mistään.
Suurin osa tuloista menee asumiseen noilla vastikkeilla. Ihan törkeää rahastusta esim. Asuntosäätiöllä, jonka pitäisi tarjota asuntoa juuri pienituloisille. Heti hyödynnetään merinäköalat tai muuten suosituksi muodostunutta asuinaluetta. Eihän tuollaisille paikoille edes hae kuin ne suurituloiset eläkeläiset, perheet ja yksittäiset henkilöt jotka saavat kaikki tuet. Kuten Helsingin arvoalueille, meren rantaan.
- Anonyymi
En kyllä käsitä, mistä johtuu se, ettei näitä kohteita saa millään näkyviin Hason sivustoilla. Miten näitä uusia kohteita voi ylipäätään hakea, jos sivut eivät toimi eikä missään näy niitä haettavia kohteitakaan. Välillä sivut toimivat ja uudet kohteet näkyvät- niitä on kaksi- sitten taas ei niitä saa mistään näkyviin. Mikä ihme Hesan Hason sivustoa oikein vaivaa?
- Anonyymi
Uudiskohteita ei haeta HASOn sivulla vaan AT:n ja siellä ne on ollu koko ajan näkyvillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uudiskohteita ei haeta HASOn sivulla vaan AT:n ja siellä ne on ollu koko ajan näkyvillä.
Siis mikä ihmeen AT ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis mikä ihmeen AT ?
Helsinki Asuntotuotanto ( entinen ATT Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto)
AT rakennuttaa HEKAn, HASOn sekä HITAS talot.
Uusien HASO-talojen asuntohakemukset hoitaa AT ja vasta valmistuttuaan ne siirtyvät HASOn hallintaan ja jos talossa on vielä valmistumisensa jälkeenkin asuntoja myymättä niin senkin hoitaa AT. (ainakin jonkin aikaa)
https://asuntotuotanto.hel.fi/fi/asuntohaku/haso Anonyymi kirjoitti:
Helsinki Asuntotuotanto ( entinen ATT Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto)
AT rakennuttaa HEKAn, HASOn sekä HITAS talot.
Uusien HASO-talojen asuntohakemukset hoitaa AT ja vasta valmistuttuaan ne siirtyvät HASOn hallintaan ja jos talossa on vielä valmistumisensa jälkeenkin asuntoja myymättä niin senkin hoitaa AT. (ainakin jonkin aikaa)
https://asuntotuotanto.hel.fi/fi/asuntohaku/hasoHitas -taloja rakennuttavat myös muutkin kuin AT - niin kauan kuin kaupunki vielä Hitas-ehdoilla uusia tontteja vuokraa. Kaupunkihan on tehnyt päätöksen nykyisen Hitas-järjestelmän lopettamisesta ja korvaamisesta jollain muulla välimallin ratkaisulla - aikataulusta ja tuosta uudesta mallista ei tosin ole vielä tietoa. Sellainenkin vaihtoehto on kai ollut esillä että Hitas korvattaisiin kovanrahan asumisoikeusasuntotuotannolla - jonka laki jo mahdollistaisi mutta jota vaihtoehtoa kohtaan ei ole ollut vielä toimijoilla kiinnostusta. Osuuskuntamallejakin on esitetty Hitasin korvaajaksi. Mutta vielä jonkin aikaa uusia nykymallin mukaisia Hitas kohteita siis yhä pukkaa useiltakin toimijoilta, ks: https://www.hel.fi/fi/asuminen/omistusasunnot/hitas-uudiskohteet
- Anonyymi
ptjp kirjoitti:
Hitas -taloja rakennuttavat myös muutkin kuin AT - niin kauan kuin kaupunki vielä Hitas-ehdoilla uusia tontteja vuokraa. Kaupunkihan on tehnyt päätöksen nykyisen Hitas-järjestelmän lopettamisesta ja korvaamisesta jollain muulla välimallin ratkaisulla - aikataulusta ja tuosta uudesta mallista ei tosin ole vielä tietoa. Sellainenkin vaihtoehto on kai ollut esillä että Hitas korvattaisiin kovanrahan asumisoikeusasuntotuotannolla - jonka laki jo mahdollistaisi mutta jota vaihtoehtoa kohtaan ei ole ollut vielä toimijoilla kiinnostusta. Osuuskuntamallejakin on esitetty Hitasin korvaajaksi. Mutta vielä jonkin aikaa uusia nykymallin mukaisia Hitas kohteita siis yhä pukkaa useiltakin toimijoilta, ks: https://www.hel.fi/fi/asuminen/omistusasunnot/hitas-uudiskohteet
"Hitas -taloja rakennuttavat myös muutkin kuin AT" joo muttei Helsingin Kaupungille
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä: https://asuntotuotanto.hel.fi/fi
Kyllä, olen tuolla sivustolla käynyt useammankin kerran, mutta ei siellä ole mitään linkkiä uudistuotantoon tai linkkiä mihin voi tehdä hakemuksen. Gunillasta olen nähnyt jollain sivustolla maininnan ja kuvan, ilmoituksen milloin tulee hakuun..siinä kaikki.
Hirvittävän sekava sivusto kaupungilla kyllä on. Jos nyt vertaa vaikaTA: n tai Asuntosäätiön sivustoihin. Jotenkin kylmä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, olen tuolla sivustolla käynyt useammankin kerran, mutta ei siellä ole mitään linkkiä uudistuotantoon tai linkkiä mihin voi tehdä hakemuksen. Gunillasta olen nähnyt jollain sivustolla maininnan ja kuvan, ilmoituksen milloin tulee hakuun..siinä kaikki.
Hirvittävän sekava sivusto kaupungilla kyllä on. Jos nyt vertaa vaikaTA: n tai Asuntosäätiön sivustoihin. Jotenkin kylmä.Sivusto uudistettiin jokin aika sitten, valitettavasti huonompaan suuntaan. Olen itsekin lakannut katsomasta sieltä kohteita, kun vaikutelmana on, ettei mitään ole kuitenkaan haettavissa. Välillä tulee kyllä mieleen, että koko Helsingin kaupungin toiminta on yhtä suurta kusetusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, olen tuolla sivustolla käynyt useammankin kerran, mutta ei siellä ole mitään linkkiä uudistuotantoon tai linkkiä mihin voi tehdä hakemuksen. Gunillasta olen nähnyt jollain sivustolla maininnan ja kuvan, ilmoituksen milloin tulee hakuun..siinä kaikki.
Hirvittävän sekava sivusto kaupungilla kyllä on. Jos nyt vertaa vaikaTA: n tai Asuntosäätiön sivustoihin. Jotenkin kylmä."mutta ei siellä ole mitään linkkiä uudistuotantoon"
https://asuntotuotanto.hel.fi/fi/asuntohaku/haso siinä ylärivissä on linkki "Asumisoikeusasunnot" josta löytyy koko HASOn uudistuotanto joka on ns. käsittelyvaiheessa (eli asuntojen sopimuksia ei ole vielä kaikkia tehty).
ja toinen rivi ylhäältä löytyy linkki https://asuntotuotanto.hel.fi/fi/asuntohaku/haso/tulevat " Tulevia kohteita" ja siellä on tällä hetkellä kaksi kohdetta eli Mellarin ja Laajiksen talot joiden arvioitu hakuaika on nyt talvi-kevät 2023.
Uudiskohteiden haku ilmoitetaan yleensä viikkoa tai paria ennen kuin kohde tulee hakuun ja tarkemmat infot tulee jakoon vähän ennen hakua.
" tai linkkiä mihin voi tehdä hakemuksen"
Jos linkkiä ei löydy niin silloin ei ole avoimia hakuja päällä.
Uudiskohteiden ensihaku kestää yleensä noin 3 viikkoa ja tuolta sivuilta ne linkit ja ohjeet hakuun löytyy.
Tämän jälkeen suosituimmissa kohteissa ei enää hakuja tule, mutta periferian kämpissä tulee silloin tällöin hakuun asuntoja jotka ei ole menny kaupaksi normi hakukierroksilla, kuten tuolla sivulla on tälläkin hetkellä
https://asuntotuotanto.hel.fi/fi/node/517
Smoltinkujalla neliöitä vapaana ja vapaiden asuntojen kohdalla on linkki "ota yhteyttä" https://asuntotuotanto.hel.fi/fi/contact/apply_for_free_apartment?apartment=A18&project=517
" kun vaikutelmana on, ettei mitään ole kuitenkaan haettavissa"
Vaikutelma on kyllä ihan oikea. Asunnot ovat yleensä haettavissa vain sen ensihaun aikana ja koska HASOt on suosittuja niin ne yleensä menee silloin kaupaksi ja kun asuntoon on löytynyt asukkaat niin ei silloin enää tietenkään mitään hakuja ole.
Peruutuspaikkoja vapautuu silloin tällöin ja ne näkyvät tuolla sivustolla.
- Anonyymi
Miksi joku vielä "ostaa" asumisoikeusasunnon, kun kaikki epäkohdat on puitu perusteellisesti julkisuudessakin? Sehän on yksi iso kusetus. Menee ensin Hekalle tai muualle vuokralle, säästää ja ostaa sitten oman osakkeen. Kohta on taas halvalla osakkeita kaupan, kunhan lama iskee. Jää jälkipolvillekin jotain..
- Anonyymi
Eli "lainaan" Hasolle 20k ja saan pois muuttaessani sen takaisin indeksillä korotettuna, asun vartin päässä keskustasta 500€/kk, pääsen varmasti eroon kämpästä 3kk kuluessa. Rakastan asoa!!
- Anonyymi
Säästää..😧..mistä? Tiedätkö mitä omistusasunnot nykyään maksavat ja missä huitelevat
asuntolainojen korot?
Asumisoikeusasuntojen uudet kohteetkin ovat selvästi kallistuneet. Vanhoja asumisoikeusasun toja saa suht edulliseskin - 90- luvulla valmistuneits- ja jopa vastikkeet ovat siedetäviä, mutta kuten todettu, sitten on niitä käryttäjiä siinä ihan vietessä, jos huono säkä käy.
Samoin samanlaisia rakenteellisia vikoja niistäkin voi löytyä jonka seurauksena kaiki käryt haisevat myös naapurihuoneistossa. Toki niitä myös uudistetaan. Helsingissä on monia kivoja alueita jotka kiinnostaisivat. Lähinnä merenrannan läheisyys, meri kun on itselle hyvin rakas elementti ja siitä on paljon hyviä muistoja. - Anonyymi
"Menee ensin Hekalle "
Niin tai hommaa ilmaisen omakotitalon Mannerheimintieltä tai ilmaisen kerrostalon Kaivarista.
"tai muualle vuokralle"
Kertoisitko mistä löytyy 44m2 vuokrakämppä kantakaupungin alueelta 550 eurolla?
HASO Hermanni 44m2 vuokra 550e/kk
Vuokraovicomista ei löytynyt yhtäkään yli 40 neliöistä ja alle 600/kk maksavaa vuokrakämppää
No jo on kumma - vaikka NCC:llä on jo yli kuukauden ollut työmaa käynnissä, niin silti AT ilmoittaa tulevien Hason kohteiden sivulla jälleen uudesta lykkäyksestä Gunillanpuiston haku-aikaan, joksi arvioidaan nyt 4/2023 (viimeksi 1-3/2023). Johtuneeko tämä lykkäys viime aikojen älämölöstä varsinkin Hason viime aikoina valmistuneiden uudiskohteiden nyt 1.3. vuosikorotuksessa erityisen rajusti nousevista vastikkeista? Eli AT:ssa on ehkä ajateltu että parempi antaa pölyn vähän laskeutua ennen kuin seuraava Hason kohde laitetaan haettavaksi - semminkin kun sen asuntojen alkuperäiset asomaksutkin tulevat olemaan väistämättä todella hulppeita.
- Anonyymi
"Tontti 49080/12 , (lohkotaan 16), Haso Gunillanpuisto, ARA:n kustannusvalvoma asumisoikeuskohde"
"Arkkitehdit Sarlin + Sopanen Oy ovat kehittäneet hankkeen suunnitelmia rakennuttajan ja urakoitsijan kanssa käydyissä palavereissa, jotta päästäisiin Asumisen rahoittamis- ja kehittämiskeskuksen rakentamiskustannuksille asetettuun hintatasoon."
Kääk. Ei sittenkään näytä näkymät olevan paranemassa uusien Haso -kohteiden aloitusmahdollisuuksien kannalta vaan päinvastoin jopa entisestään vaikeutumassa, sillä viime vuoden loppupuolella kuukaudesta toiseen hyvin tasaisina pysyneet rakennuskustannukset ovatkin nyt sitten tammikuussa jälleen harpanneet reippasti ylöspäin edellisen kuun tasoonkin verrattuna. Eli tuskinpa ainakaan vielä vuoden alkupuolella tulee haettaviksi muita uusia Hason kohteita kuin tuo jo rakenteille lähtenyt Gunillanpuisto ja (ehkä) Saariseläntie. Ja loppuvuoden osalta on paha vielä ennustaa mitään. Mutta jo nyt lienee kuitenkin selvää, että ainakaan mitään kovin vilkkaan Haso-kohteiden rakentamisen vuotta ei kuluvasta vuodestakaan tule. Ikävä juttu erityisesti ikivanhojen järjestysnumeroiden käytön viime tinkaan jättäneille.
https://stat.fi/julkaisu/cl8196s915lxp0bus7fmoiyhb - Tiedote 16.2.2023 | Rakennuskustannusindeksi 2023, tammikuu ...rakennuskustannukset nousivat vuoden 2023 tammikuussa 6,4 % vuodentakaisesta... Kokonaisindeksi kasvoi 0,9 % edellisestä kuukaudesta.- Anonyymi
Nykyään vastikemaksu on yli 20 euroa neliömetriltä eli samaa tasoa kuin vuokrakohteissa. Taitaa asumisoikeusasuntojen aika olla pikku hiljaa ohitse.
- Anonyymi
"Nykyään vastikemaksu on yli 20 euroa neliömetriltä eli samaa tasoa kuin vuokrakohteissa. Taitaa asumisoikeusasuntojen aika olla pikku hiljaa ohitse."
Tai sitten 12,5euroa
esim. Kalasatamassa
https://www.haso.fi/fi/vapaat-asunnot/5200-m2-2hkts-capellan-puistotie-20-kalasatama-0
tai Kivikossa
https://www.haso.fi/fi/vapaat-asunnot/4800-m2-2hks-kivijatatie-1-kivikko-0
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1211841
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1381676Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill551548Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1671372Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1741356- 1511326
- 521228
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.761173- 591158
- 1191045