Ei ole olemassa väärää musiikkimakua

Säveltaiteesta nauttiminen tai sen vastaanottaminen ei luonnollisestikaan perustu ulkomusiikillisiin tai ei-musiikillisiin tekijöihin, kuten johonkin suosituimmuus-tai paremmuuslistoihin tms., joiden perusteella esim. Sibbe olisi automaattisesti tai ilman muuta kaikkien itseoikeutettu suosikkisäveltäjä, mikäli häntä vertaa vaikka Bengt von Törneen ja tästä kaavasta poikkeamista pidettäisiin jotenkin kummallisena ja vääränä, vaikkakaan kyseessä ei olisi se kaikkein tavallisin tapaus ja asetelma, vaan valtavirrasta luultavasti hyvinkin poikkeava ja epätavallinen.

Sillä jokaisella kuulijalla on tasan tarkkaan omat henkilökohtaiset musiikilliset mieltymyksensä ja makutottumuksensa, jotka voivat olla muotoutuneet ja kehittyneet pitkän ajan kuluessa paljonkin ja jotka voivat olla hyvinkin erilaisia suhteessa muiden kuulijoiden musiikkimakuun ja mieltymyksiin, sekä vaihdella ajan kuluessa edelleen huomattavasti itselläänkin.

Itselläni syntyi vain kiinnostus suomalaista musiikkia kohtaan laajemminkin enkä voi kiistää olevani siksi jonkin verran puolueellinenkin näkökannoissani musiikin suhteen suomalaista taidemusiikkia ja sen unohdettuja mestareita fanittaessani.

Jopa minäkin olen joskus kauan sitten pitänyt Sibbestä enemmän kuin muista suomisäveltäjistä yhteensä, vaikken niiden jälkimmäisten musiikkia saanut juuri kuullaksenikaan. Mutta sitten musiikkimakuni muuttui ja vieläpä moneen kertaan.

Sen takia juuri joku voi tykätä vaikka räpistä enemmän kuin Ludwigista, vaikka korkeakulttuuristen arvojen nojalla kuinka tahansa perusteltaisiin hänen mieltymystensä mahdottomuus ja yritettäisiin perustella niiden olevan vääriä.

Aivan kuten tuossa Sibbe vastaan Törne vastakkain asetelmassakin. Ei ole oikeita ja vääriä mieltymyksiä. Itselleni Törne vain tekee suuremman vaikutuksen musiikkina jostain tuntemattomasta syystä johtuen ja siksi olen mieltynyt hänen taiteeseensa. Törnen D molli sinfonietta ja pianokonsertto ovat tosin 5. sinfoniaa viehättävämpiä teoksia.

Myös sillä on merkitystä, että hän on suomalainen säveltäjä ja aliarvostettu, mikä saa aikaan vielä suuremman kuunteluhaasteen, kuin jos hän olisi kaikkien ihailema ja tunnustama nero, joka vähentäisi kiinnostustani hänen itsestäänselvyydeksi miellettyä nerollista musiikkiaan kohtaan, sillä siinä ei olisi ikään kuin minkäänlaista uudelleen luomisen haastetta kuulijalle ollessaan myös liian tuttua.

Joten ei ole ihme, että joku, kuten minä, saattaa pitää myös vaikka Bengt von Törnestä enemmän kuin suuresta orkesteriteknikosta Tsaikovskista, sillä he edustavat sentään samaa musiikillista lajityyppiä teoksillaan ja ovat musiikkina suuremmassa määrin yhteismitallisia keskenään, kuin vaikkapa räppi ja Ludwig van, joiden välinen musiikillinen ero on paljon suurempi kuin edellisessä esimerkissä ja silti makueroja löytyy niidenkin osalta kuulijasta riippuen, eikä voida väittää jonkun olevan oikeassa ja jonkun väärässä. Sillä makuja on yhtä paljon kuin on ihmisiäkin.

Myös suuria säveltäjiä kirjassa Lionel Salter toteaa, että jokaisella on omat suosikkinsa, joten on mahdotonta tehdä kaiken kattavaa listaa suurista säveltäjistä.