IL 20.1. REHN pelasti Putinin Rosatom-ydinvoimalan. Se olisi kaatunut v. 2015

Anonyymi-ap

ilman Rehnin pelastusoperaatiota. Rehn matkusti Moskovaan eikä ottanut normi virkamiehiä mukaansa. Rehn ja Sipilä halusivat ydinvoimalan Pohjois-Pohjanmaan vahvalle kepu-alueelle.
Moskovasta tultuaan Rehn painosti halutonta Fortumia mukaan, jotta vaadittu 60 %:n kotimaisuus/ETA/EU-omistajuuspohja toteutuisi. Pääministeri Sipilä oli tuolloin myös valtion omistajaohjausministeri.

Rehn on väittänyt myöhemmin, että "olin paskaraossa", pakotettu elinkeinoministerinä viemään asiaa eteenpäin. Rehn syytti mm. Stubbin aiempien päätösten sitoneen hänen kätensä.

18

164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kepu, kepulimpi, kiärä: En minä, mutta kun ne muut, niin sitten minäkin.

      • Anonyymi

        Olli Rehn nousi keskustan kansanedustajaksi jo v. 1991. Rehnin koko ura rakentuu poliittisille virkanimityksille. Näin myös viimeisin v. 2017 alkanut Suomen Pankin pääjohtajuus, johon Rehnin junaili tuolloinen pääministeri Juha Sipilä.
        Rehn hävisi kepun puheenjohtajakisassa Anneli Jäätteenmäelle. Jäätteenmäen erottua puheenjohtajaksi nousi Matti Vanhanen.
        Harmaalta pikku-Ollilta puuttuu karismaa ja johtajuutta.
        Olli Rehnistä tulisi hyvä varapresidentti, mutta Suomessa ei ole sellaista virkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Surkeaa.
        Rehn ei pysty kantamaan vastuuta omista teoistaan. Venkoilee, väistelee ja valehteli Ylen vaalitentissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Surkeaa.
        Rehn ei pysty kantamaan vastuuta omista teoistaan. Venkoilee, väistelee ja valehteli Ylen vaalitentissä.

        Vielä reilut pari vuotta sitten toivoin kovasti, että Rehn lähtisi ehdolle presidentin vaaliin.
        Viiteitä siitä tuli jo joulukuussa 2021, kun Rehn kävi Folktingetissä mielistelemässä ruotsinkielisiä.
        Rehn sai huomattavan suuren rahalahjoituksen RKP-taustaiselta kaksikielisyyttä edistävältä säätiöltä Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland.

        Puhu sin alottaja lämpimikses puppu, mie pitele hevosta sil aikaa....

        Mies on vakaa ku kallio ,varma ku Suomen pankki ja ylivoimaisesti kokenein Presidentti ehdokas.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Olli_Rehn

        Aloitus pohjautuu Iltalehden tuoreeseen selvitykseen, joka julkaistiin 20.1.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloitus pohjautuu Iltalehden tuoreeseen selvitykseen, joka julkaistiin 20.1.

        Niin se taas meni.
        Kepuli pettää aina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin se taas meni.
        Kepuli pettää aina.

        Olen surullinen ja pettynyt.
        Rauhallisen olemuksen alta paljastui puoluepeluri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen surullinen ja pettynyt.
        Rauhallisen olemuksen alta paljastui puoluepeluri.

        ...ituttaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...ituttaa!

        ja kun tuli kehuttua sitä tutuille.

    • Anonyymi

      Kukahan "tuttu" se järjesti tälle reenille ne luutnantin natsat.?? Kun kaikki tullu ilman omaa ansioita.. Paitsi kiky juttu.!! Jonka kansa varmasti muistaa..!!

      • Anonyymi

        Niitä natsoja annetaan myöhemmistä ansioista.
        Halonenkin ylensi Arajärven korkeaksi upseeriksi.
        Stubb sai korpraalin arvon jälkikäteen. Armeija jäi kesken, kun Stub bi lähti ulkomaille livohkaan. Pää ei kestänyt "miesten koulua"?

        ui-ui-ui miesten kouluun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ui-ui-ui miesten kouluun.

        Stuppelo lähti USA:n Daytona Beachiin golfaamaan ja lekottelemaan rannoille.

    • Anonyymi

      Rehnillä on kepulle paljon kiitollisuudenvelkoja.
      Olli Rehn on saanut kepulta kaiken.
      Presidenttinä se saattaisi näkyä korkeiden virkamiesten virkanimityksissä.
      Esim. näkisimmekö Saarikon tai Kaikkosen tulevana Suomen Pankin pääjohtajana?

      • Anonyymi

        Kepu on kutistunut murto-osaan kulta-ajoistaan, samoin vihreät.
        Molemmille pienpuolueille presidentti sementoisi mahdollisuudet korkeisiin virkanimityksiin, korkean tason puoluepolitikoinnin ja monenlaisen taustavaikuttamisen.

        Kohtalon kysymys: Uusi aika tuo uudet haasteet ja voisi tuoda uudet mahdollisuudet.

        Kepu on kunnostautunut puoluerahoituksessa, Nuorisosäätiö ym. Taisi joku joutua vankilaan ja joku sai ehdollisen vankeusrangaistuksen.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9059
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      385
      3750
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2785
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      86
      2635
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      175
      2485
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2484
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      151
      1767
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1592
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1550
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1393
    Aihe