Minulle opetettiin koulun 3. luokalla vedenpaisumuskertomus, jonka mukaan maapallo peittyi korkeinta vuoren huippua myöten veteen. Nyt lukiossa olen perehtynyt fysiikkaan, maantietoon ja geologiaan sekä biologiaan. Minulle on herännyt epäilys, ettei vedenpaisumuskertomus voi mitenkään olla mahdollinen.
Mistä sellainen vesimäärä tuli? Gravitaation mukaan ei ole mitenkään mahdollista, että vesi pysyisi taivaalla. Ja jos se vesi jotenkin pysyisi taivaalla, kaasulakien mukaan vesimassan alla olisi ainakin hyvin korkea paine. Se olisi sama kuin kilometrien syvyydessä meressä.
Kertomuksessa myös tarinoitiin, että ainakin osa tuosta kilometrien paksuisesta vesimassasta olisi tullut maankuoresta syvyyksien lähteistä. Maantiedossa opin, että jo parinkymmenen metrin muutokset mannerlaatoissa aiheuttaa hurjia maanjäristyksiä. Kertomuksen mukaan maan sisästä oli pulpunnut kilometrejä vettä, mikä olisi tarkoittanut maan vajoamista saman verran ja valtavaa geologista katastrofia. Luultavimmin tuo olisi tappanut kaiken isomman elämän mukaan lukien Nooan arkin ihmiset ja eläimet.
Mihin vesi katosi? Jos se haihtui avaruuteen, haihtuminen olisi vaatinut niin paljon energiaa, että elämä olisi kiehahtanut maan päältä.
Vedenpaisumus kesti vuoden, jonka kaikki lajit oli pakattu arkkiin. Biologiassa olen oppinut, että eri mantereilla on lajeja, jotka eivät olisi mitenkään voineet liikkua Lähi-itään ja sieltä takaisin. Myös lajimäärä ei mitenkään ole mahtunut arkkiin eikä etentään niiden tarvitsema ravinto. Myös veden alle jääneistä kasveista suuri osa ei mitenkään selviä vedessä vuotta.
Uskonnon opettaja opetti totuutena tuota kertomusta, vaikka selvästi se ei ole mitenkään mahdollista. Kaikki luonnontieteellinen tieto kumoaa ilman epäily kertomuksen todenmukaisuuden. Onko minua alakoulussa huijattu?
Mistä sellainen vesimäärä tuli? Gravitaation mukaan ei ole mitenkään mahdollista, että vesi pysyisi taivaalla. Ja jos se vesi jotenkin pysyisi taivaalla, kaasulakien mukaan vesimassan alla olisi ainakin hyvin korkea paine. Se olisi sama kuin kilometrien syvyydessä meressä.
Kertomuksessa myös tarinoitiin, että ainakin osa tuosta kilometrien paksuisesta vesimassasta olisi tullut maankuoresta syvyyksien lähteistä. Maantiedossa opin, että jo parinkymmenen metrin muutokset mannerlaatoissa aiheuttaa hurjia maanjäristyksiä. Kertomuksen mukaan maan sisästä oli pulpunnut kilometrejä vettä, mikä olisi tarkoittanut maan vajoamista saman verran ja valtavaa geologista katastrofia. Luultavimmin tuo olisi tappanut kaiken isomman elämän mukaan lukien Nooan arkin ihmiset ja eläimet.
Mihin vesi katosi? Jos se haihtui avaruuteen, haihtuminen olisi vaatinut niin paljon energiaa, että elämä olisi kiehahtanut maan päältä.
Vedenpaisumus kesti vuoden, jonka kaikki lajit oli pakattu arkkiin. Biologiassa olen oppinut, että eri mantereilla on lajeja, jotka eivät olisi mitenkään voineet liikkua Lähi-itään ja sieltä takaisin. Myös lajimäärä ei mitenkään ole mahtunut arkkiin eikä etentään niiden tarvitsema ravinto. Myös veden alle jääneistä kasveista suuri osa ei mitenkään selviä vedessä vuotta.
Uskonnon opettaja opetti totuutena tuota kertomusta, vaikka selvästi se ei ole mitenkään mahdollista. Kaikki luonnontieteellinen tieto kumoaa ilman epäily kertomuksen todenmukaisuuden. Onko minua alakoulussa huijattu?
Vastaukset 60
Vanhimmat
Ateistien mukaan kaikki maapallon vesi oli ilmakehässä höyrynä maan ollessa nuori ja kuuma. Ajattele sitä!
Se vesimäärä, jonka tuo taru vaatii, on hieman toista koko luokkaa. Et taida kovin hyvin fysiikassa pärjätä.
Maapallon olot olivatkin tuolloin elämälle täysin sopimattomat.
Väite siitä, että ilmakehässä voisi olla monta (tuhatta?) kertaa nykyistä enemmän vesihöyryä, mutta maan päällä elämälle sopivat olosuhteet on täyttä puppua. Jos joku ihme (ja ihme tarvittaisiin) saisi nyt kaiken ilmakehän veden valumaan sateena alas, niin siitä tulisi tasaisesti maapallolle levitettynä muutama sentti vettä.
Miksi sinun on keksittävä olkiukkoja? Ei uskomuksesi tule niillä yhtään järkevämmiksi.
Tulvasatu toimii ainoastaan Raamatun fantasiamaailmassa. Vesi tuli taivaanvahvuuden luukuista.
Kreationismi on luonnontiedettä ja vahvistaa tulvakertomuksen.
Vesi on maankuoren halkeamissa, jäätiköillä, vuoristoissa, merissä, järvissä, joissa ja ilmassa.
Kyllä vettä on maapallolla tälläkin hetkellä. Jos ja kun kaikki jäätiköt sulaa, meren pinta nousee kai maksimissaan joitakin kymmeniä metrejä. Edelleen puuttuu n. 8 kilometriä. Koita nyt ymmärtää, että esittämäsi koko luokka on ihan naurettava.
Enkelit siirsivät tulvan jälkeen eläimet omille alueilleen ja liikuttivat mantereet nykyisille paikoilleen hyvin lyhyessä ajassa.
Hyvä. Nyt ei edes yritetä lähteä mihinkään reaalimaailman selityksiin eläinten ihmeellisistä vaelluksista.
Kun enkelit pystyvät hoitelemaan miljoonat eläinlajit oikeille asuinsijoilleen ja järjestelemään mantereet ihan uusille paikoille, niin mikseivät he pystyneet tappamaan niitä pahoja ja syntisiä ihmisiä joiden murhaamiseksi koko tulva järkättiin?
Eikö olisi ollut paljon helpompaa vain jotenkin taikoa kuoliaaksi tuolloin vielä aika vaatimattoman kokoinen ihmiskunta? Tai pistää taivaallinen sotajoukko heidät tappamaan?
Odotamme näihin kiperiin kysymyksiin palstan kreationistitieteilijöiden vastauksia
Tutkimattomat ovat Herran tiet ja käsittämättömät hänen tuomionsa.
Aatamilla oli kasvien siemeniä ja enkelit istuttivat ne kaikkialle.
Lisää hassuja selityksiä. Arkissa onkin ollut melkoinen valikoima siemeniä. Millä Aatami mm. kaikki Amatsonin ja pohjoisen tundran lajit ehti kerätä? Edes nykyisin kulkuneuvoin tuo ei ole mahdollista yhdelle ihmiselle. Miksi noin merkittäviä tutkimusmatkoja ei ole kerrottu Raamatussa? Keksitkö itse usein Raamattuun lisätekstejä?
Juuri näin.
Osan siemenistä enkelit myös söivät ja ulostivat, koska on monia hedelmiä, joiden siemenet eivät idä elleivät ole käyneet suoliston kautta. Esimerkiksi mauritiuksen lohikäärmepuu oli kuolla sukupuuttoon, kun kristityt merenkulkijat tappoivat saaren dodot sukupuuttoon. Ei ollut kyllin suurta elukkaa, joka olisi pystynyt nielemään lohikäärmepuun hedelmän siemenineen kokonaisena ja ulostamaan siemenet itämiskelpoisena.
Sitten ilkeät ateistitiedemiehet keksivät tuoda saarelle suuria kalkkunoita, joille saatiin syötettyä lohikäärmepuun hedelmiä ja katso: ulostetut siemenet itivät!
Että planeettamme olisi ollut vähän aikaa umpisukelluksessa on valitettavasti satua.
Siitä olisi merkkejä näkyvissä.
Vanhaan aikaan ei ollut vielä tiedotusvälineitä. Joku paikallinen tulva innoitti jonkin paikallisen luku- ja kirjoitustaitoisen oppineen laittamaan hiukan joukkoon "Lapinlisää".
No sattuuhan sitä alakoulussa... MUTTA ajattele että nykyään "satttuu" vielä lukiossa ja korkeakouluissakin joissa opeteaan evoluutioteoriaa täytenä totuutena - Huh, huh...
Tässä ketjussa ei ollut puhe evoluutioteoriasta vaan uskonnon opetuksesta ja erityisesti vedenpaisumuskertomuksesta. Etkö pysty tai uskalla siitä keskustella?
Lukioiässä ihmisellä on kyky harrastaa lähdekritiikkiä, 3. luokalla ei. Lukio-opetus perustuu hyvin verifioituun tieteelliseen tietoon. Lisäksi kukin toki voi lukiossa valita kurssit oman mielensä mukaan ja biologiaa ei tarvitse kirjoittaa.
...eikä muitakaan luonnontieteitä. Mm. fysiikkahan on nuoren maan uskoville täysin käsityskyvyn yläpuolella.
Evoluutio on todistettu luonnonilmiö jota evoluutioteoria selittää, ymmärrätkö että tieteellinen teoria ja pelkkä teoria ovat kaksi eri asiaa?
Kuten nimimerkki Arto777 toisessa ketjussa pitävästi todisti mm. päivänkorennot todistavat tulvan mahdottomaksi.
Päivänkorentoja on pari tuhatta tunnettua lajia, jotka ovat sopeutuneet elämään lapista Amazonin sivujokiin ja Tiibetin vuoristoon ja elävät suurimman osan elämästään toukkana veden pohjalla ja sitten kymmeneistä minuuteista muutamaan päivään lentävinä aikuisina. Tulvassa sedimentit olisi peittäneet ja tappaneet pohjalla elävät toukat ellei ne olisi kuolleet ennemmin satoja kertoja nousseeseen veden paineeseen ja aikuiset eivät olisi pystyneet odottamaan tulvan loppumista koska elävät niin lyhyen ajan.
Päivänkorennot kumoavat myös "älykkään suunnittelun", koska ainoa selitys tuhansille perusrakenteeltaan ja lisääntymiskierrolttaan identtielle lajeille, jotka ovat erikoistuneet erilaisiin ympäristöihin lapin joka talvi jäätyvistä vesistöistä trooppisen Etelä-Amerikan vesiin on se, että ne ovat peräisin yhteisestä kantamuodosta ja sopeutuneet eri ymäristöihin. Eli selitys on evoluutio.
Päivänkorentojen kehittymistä evoluution myötä tukee myös se, että nykyisistä lajeissta ei ole lainkaan fossiileja, mutta n. 200 päivänkorentolajia on tunnistettu fossiileista, mutta ne kaikki ovat kuolleet sukupuuttoon. Eli kun päivänkorennon kaltaisia eläimiä on ollut jo kymmeniä miljoonia vuosia, mutta yhtäkään nykyistä lajia ei löydy fossiiliaineistosta, niin looginen selitys on, että nykylajit ovat syntyneet fossiileina löytyneistä tai niiden läheisistä sukulaislajeista. Eli ainoa looginen ja havaintoihin sopiva selitys on taas kerran tapahtunut evoluutio.
Minua kummastuttaa miten kreationistit viittaavat sujuvasti sellaisia tapahtuneeseen evoluutioon perusvvia taksonomisia ryhmiä kuten päivänkorennot, linnut, nisäkkäät jne.
Päivänkorentoja eri kehitysvaiheissa oli arkissa.
Eli vähintään 4000 vesikorennon toukkaa arkissa olevassa akvaariossa?
Itse ihmettelen sitä että mihin he laitotivat kaikki ne kalat arkissa, kun tuo tulvavesi olisi ne muuten tappanut.
Mikäli moinen hihhuliopettaja tosiaan opetti satuja totuutena hänelle olisi pitänyt antaa saman tien kalossin kuva takalistoon lain rikkomisesta. Laki kun kieltää uskonnollisen indoktrinaation koulussa.
Uskonto pitää meidät ihmiset koossa. Ja järki pysyy päässä. Ei tarvitse hötkyillä joka suuntauksen perässä. Hyvä, että kriittisen lukemisen opetus on kantanut hedelmää.
Väite kumoutuu kun lukee uskovaisten kirjoituksia Suomi24:stä.
Järki ei todellakaan ole pysynyt päässä
Uskonto on suurimmalle osalle ihan tapauskonnollisuutta, jos sitäkään. Ei kyllä voi yleistää, että uskonnolla olisi tuollaista tarvetta "pitää koossa". Nekin löytää lahkonsa tai lahkot löytää nuo ihmiset.
Entäs sitten, kun ihmiselle tulee jatkuvasti vastaa faktoja, jotka ovat täysin ristiriidassa hänelle syötetyn uskonnollisen fantasian kanssa? Todellisuus vs. fantasia, kumpi voittaa?
Täytyy perustua ihmisen vesiin, koska ihminen on mikrokosmos. Jos on luotu uusi maa, niin siinä vastasyntyneessä maassa on ollut suurempi vesiprosentti kuin vanhassa. Eli maaemo synnyttää uuden lapsen, joka imee itseensä vedet ehkä jostain vanhan emon uumenista.
Minne tuon vastasyntyneen uuden lapsen vedet sitten katoaa? Uusi maa imee vedet itseensä, eli maaperään, kallioihin, kuten ihmisen vedet tasoittuu ja imeytyy kudoksiin, luihin ja ytimiin.
Vedellä on yhteys henkeen. Vastasyntynyt on henkisempi kuin vanha kuivettunut kääkkä. Tämä pätee sekä ihmiseen että maapallon. Kun maapallo henkistyy, niin sen vedet kohoaa.
Tietysti sellaiset palstauskovat, jotka ovat irti vesistä ja hengestä, eivät ymmärrä kerroksellisuutta, joka kaikessa ilmenee.
Ihmiskehon vesiprosentti
Vastasyntyneessä on vettä jopa 75%-85%. Vesimäärä vähenee ihmisessä iän karttuessa. Aikuisessa miehessä vettä on 50%-70%. Aikuisessa naisessa vettä on 40%-60%.15.12.2016
"Tietysti sellaiset palstauskovat, jotka ovat irti vesistä ja hengestä, eivät ymmärrä kerroksellisuutta, joka kaikessa ilmenee. "
Tietysti sellainen huuhari, joka on irti todellisuudesta horisee mitä sattuu ja luulee olevansa syvällinen.
Kerro jo vihdoin mitä on todellisuus, todella. Sekin typerys.
Todellisuus on se, joka on pääsi ulkopuolella. Sinä keskityt vain sisäpuoleen.
Just joo. Tuo on sinun harhaasi. Enpä enää reagoi mitenkään noin tollon kirjoitteluihin. Heippa.
Oletko varma että olen edes olemassa? Sinullehan kaikki on sinun henkilökohtaista universumia. Olen ehkä vain sinun päänsisäisen mikrokosmoksessa vellovan sisämeren aaltojen hejastama oman valoisen yang-puolesi tumma ying-varjo.
Vastaat tällä tekstillä aloitukseen? Tätä voi verrata siihen, että istuisimme pöydän äärellä keskustelemassa sähköautojen tekniikasta, kun tämä mölöyttää, että vastasyntyneen vesimäärä on 75%. Sellainen on tämän henkikön keskustelutaito.
Voit tehdä oman avauksen näistä omista jutuistasi.
Uskonnon opetuksessa jokaisen opettajan pitäisi kertoa jopa alakoulussa, että tiede on muuttanut maailmankuvamme täysin Raamatun kirjoittamisen ajoista. Nykyisin tiedämme, ettei Raamatun myyttejä ole kirjamellisesti yksinkertaisesti voivat tapahtua.
Harmillista että sinulle on käynyt näin. Tuo opettaja ei ole ollut oikein työntasonsa mukainen. Ihmettelen tosin, ettet ole aikaisemmin itse epäillyt tuota tarinaa muulla peruskoulun opetuksella.
Lisäyksenä vielä tuohon arkki tarinaan voit miettiä sitä metaanin määrää arkissa ja miten ulosteita hoidettiin.
Jännä juttu muuten kun joku yrittää näitä selittää, niin koko sopasta tulee vielä sekavampi ja järjettömämpi. En itse usko moiseen enkä halua pistää sanoja muiden suihin, joten tuohon uskova saa itse kertoa selvitykset.
Repesin kieltämättä nauramaan jo kommenteissa oleviin enkeli selityksiin. En tiedä onko tosissaan vai ei kirjoitettu, mutta se on juuri tuo yleinen taso vastauksille.
Eipä yläkoulussa tuollaisia tuumita.
Selitykset ovat kyllä vähäisiä, mikä on ihan ymmärrettävää. Jos tuota tarua alkaa tähän todellisuuteen sovittamaan, joutuu ihan varmasti älyttömyyksiin.
Enkeli jutut on sikäki rehellisiä, että silloin ei ole mitään yritystäkään yrittää tunkea uskonnollista tarua tieteeseen.
Jännä juttu. Kreationistit hiljaisuudellaan myöntää, ettei ole mitään muuta selitystä vedenpaisumukseele kuin keksitty kansantaru. Eikä tosin kukaan tervejärkinen muuta väitäkään.
Koko elämä on niin suuri ihme ja vesi kaiken olevan henki ja elämä, ettei ole mikään ihme, että vesi kohoaa laskee kuten hengitys meissä. Koko kosmos elää ja hengittää.
Kun ihminen, josta on suurin osa vettä, makaa selällään, niin kyllä siinä vedetkin kohoaa hengityksen tahdissa.
Vedessä elävät ja hengittävät olennot on meissä ikään kuin henkisenä evolutionisena jäänteenä,
ja kokoajan seilaavat meidän vuoren (vatsan) mukana.
Miten tämä liittyi ketjun keskusteluun? Ellet ole ymmärtänyt, niin kysymys on vedenpaisumustarun mahdottomuudesta ja sen opettamisesta alakoulussa.
Turhaan nillität. Tuo henki-jing-jang-tyyppi on eksynyt omaan päähänsä ja kaiken normaalin kommunikaation tuolla puolen tavoittamattomissa.
Tai sitten hän on jokin laitauskova, joka yrittää sotkea ikävät keskustelut tuolla trollauksellaan.
Vedenpaisumustarun sovittaminen todellisuuteen vaatii vain kaiken nykyisen luonnontieteellisen tiedon unohtamista. Ja siltikään todellisuus ei siihen taivu.
Kyllä myös ihan arkijärjen käyttö pitää lopettaa, jos vedenpaisumustaruun haluaa uskoa.
Miten ihmeessä vaikkapa vain Argenttiinassa ja enimmäkseen maan alla elävvä kääpiövyötiäinen tai austraalian pussikontiainen pääsisivät lähi-itään ja takaisin? Tai maailman ehkä miljoona kovakuoriaislajia? Eläinten leviäminen ja siirtyminen ei ole yksinkertaista. Esimerkiksi Suomessa nykyään valitettavan yleinen pienpeto supikoira elää luonnonvaraisena Itä-Siperiassa, jonne Suomesta on aina ollut "maasilta". Kuitenkin supikoira levisi Suomeen vasta, kun Neuvostoliitossa sitä tuotiin rajan taakse Karjalaan. Ja todellisuus näyttää, että Suomi sopii supikoiralle erinomaisen hyvin elinalueeksi.
Tai miten Arto777:n esille ottamat päivänkorennot, jotka elävät jopa vuosia makean veden pohjalla ja aikuisena vain tunteja tai pari päivää voisivat selvitä globaalista tulvasta? Toukat peittyisivät sedimentteihin ja kuolisivat kilometrien paksuisen vesimassan alle satoja kertoja korkeammassa paineessa, kuin mihin ne ovat sopeutuneet. Aikuiset eivät taas voi arkissa tai missään muuallakkaan odottaa tulvan päättymistä kun elinikä on korkeintaan päiviä. Samanlaisia aikuisena lyhytikäsiä hyönteisiä on lukuisia (mm. viikunapistiäiset).
Eivät nämä ääriuskovat fundamentalistit anna tuollaisen tiedon häiritä. Aina viime kädessä voi itseään huijata GDI argumentilla. Siksi olisikin kiinnostava tietää esim. Arton ajatuksen juoksusta. Miksi tuhlata aikaansa noiden vääristeltyjen juttujen kahlaamiseen, kun kuitenkin nämä Raamatun tarut vaatii täysin järjen käytön kieltämistä.
Suhtautuminen on skitsofreenista: toistaalta halutaan selittää sadut ja tarinat käytännössä mahdolliseksi, mutta ei välitetä vaikka ne osottautuu mahdottomaksi.
Aivan samanlainen skitsofreeninen suhde näillä on tieteeseen: kielletään tieteellinen tieto mutta kuitenkin roikutaan kaiken aikaa siinä. Tosin aika sujuvasti nämä valehtelee tieteestä.
Nimimerkki ROT on jossain valittanut, ettei uskonnollista luomismyyttiä opeteta koulussa, mutta evoluutioteoriaa (ja itse asiassa laajemmin viimeistä luonnontieteen tietoa) opetetaan. Noh, uskonnossa nuo tarut kyllä opetetaan jo alakoulussa, missä oppilaat eivät kykene lähdekritiikkiin. Sen sijaan evoluutioteoria tulee vasta lukiossa fiksummalle puolikkaalle ikäluokkaa, ja siitäkin vain biologiaa enemmän opiskeleville. Samoin myös muiden luonnontieteiden kohdalla.
Nuorisoa seuratessa näkee, että aika turha olisikin nuorille yrittää enää yläkoulussakaan noita uskonnollisia fantasioita todellisuudessa tapahtuneina opettamaan. Nehän nauraisi opettajan luokasta ulos. Ja lukiossa ei enää edes tuollaiseen opetukseen nuoria saa edes lahjomalla.
Koko termi "älykäs suunnittelu" syntyi, kun USA:n perustuslaillisesti sekulaariin koululaitokseen haluttiin ujuttaa uskontoa biologiantunneille. Oikeus kuitenkin onneksi totesi uskonnollisen luomistarun uskonnoksi vaikka sille oli keksitty "hieno" uusi nimi.
Biologia on luonnontiede ja on aika outo vaatimus, että luonnontieteen tunnilla ei opetettaisi sitä, mitkä ovat luonnontieteen johtopäätöksiä, vaan sitä mikä jonkun laitaporukan uskonnollinen käsitys.
Kitzmiller v. Dover, se oli kyseinen oikeusjuttu. Erityisen hauskaa tuossa oli, että eräässä "älykkään suunnittelun" oppikirjassa oli sattunut metka typo, kun "creationist" oli yritetty korvata sanalla "intelligent design proponent", mutta korvaus ei ollut mennyt ihan putkeen. Tuosta oli juttua eräässä Professor Daven ID-debunkkausvideossa.
Kamalan korkeita paineitahan ihminen ei kestä. Paitsi homot esimerkiksi. Ei huvita.
Palstalla tieteellisyydestä meuhkaavat kreationistit voisivat perustella tieteellisesti tulvatarun suhdetta todellisuuteen. Enkelisadut, vuoristojen pikakohoamiset, maanalaiset kilometrien vesikerrokset ja satojen metrien päivittäiset globaalit sateet ovat jo todettu mahdottomiksi. Ei siis noita mielikuvitustaruja enää, kun tieteellisyys on viitekehyksenä.
Missään koulussa ei kyllä opeteta että vedenpaisumus olisi fakta.
Totena sitä uskontotunnilla kerrotaan.
Jos joku uskonnonopettaja oikeasti väittää moista niin ei kun ilmoitus koululautakuntaan, että saadaan mokoma lakia häikäilemättömästi rikkova hihu pois lapsia aivopesemästä.
Jos uskonnossa opetetaan tulvatarua, niin ei 3. luokkalainen sitä välttämättä todesta erota. Eikä opettajalla ole joka välissä velvoitetta painottaa tarinan epätodellista luonnetta. Siis tuo jää hyvin harmaalle alueelle.