Koulumme biologian oppikirjat puhuvat pötyä

Anonyymi-ap

𝐊𝐨𝐮𝐥𝐮𝐣𝐞𝐦𝐦𝐞 𝐛𝐢𝐨𝐥𝐨𝐠𝐢𝐚𝐧 𝐨𝐩𝐩𝐢𝐤𝐢𝐫𝐣𝐚𝐭 𝐩𝐮𝐡𝐮𝐯𝐚𝐭 𝐩𝐨̈𝐭𝐲𝐚̈
"Oletko koskaan ajatellut, miksi ihmisellä on häntäluu tai terävät kulmahampaat? Kulmahampaat ovat jäänne ajalta, jolloin terävistä hampaista oli ihmisen edeltäjille hyötyä raa'an lihan repimisessä. Häntä puolestaan oli hyödyllinen ihmisen esi-isille, jotka liikkuivat puissa. Nykyään surkastuneesta hännästä on jäljellä enää häntäluu." (Koodi - Ihminen, 2019, s. 6)
Näin kertoo siis 9. luokan biologian oppikirja. Totuus kuitenkin on, että terävät kulmahampaat eivät ole jäänne vaan tarpeellinen osa purukalustoamme (esim. porkkanan järsimisessä). "Häntä"luu ei ole surkastuma, vaan erittäin tärkeä lantionpohjan tukiluu, johon kiinnittyy mm. peräaukon sulkijalihas. Häntää ei ole edes ihmisen alkiolla - niin kuin ei kiduksiakaan! (Nimet "häntäsilmu" ja "kiduskaaret" ovat harhaanjohtavia.)
"Fossiilien tarkassa iänmäärityksessä käytetään apuna radioaktiivisia alkuaineita" (Bios 1, lukion biologia 2021, s. 84).
Nopeasti hajoavaa radiohiiltä lukuun ottamatta fossiilit eivät sisällä sellaisia radioaktiivisia aineita, joista niiden ikä voidaan määrittää. Oppikirja valehtelee. Ikää voidaan joskus koettaa arvata jonkin läheisen kivikerrostuman iän perusteella - jos se sisältää riittäviä määriä hitaammin hajoavia radioaktiivisia aineita (ja niiden hajoamistuotteita). (Tällaiset kivikerrostumat ovat kuitenkin avoimia systeemejä, mikä tekee ajoituksesta arvauspeliä!)
"Joskus elimet tai niiden osat käyvät elintapojen tai elinympäristön muuttuessa tarpeettomiksi. Ihmisellä on monia tällaisia surkastumia, jotka useilla muilla selkärankaisilla ovat yhä toimintakykyisiä. Esimerkiksi silmän sisänurkassa oleva vilkkuluomi ei ihmisellä liiku, mutta matelijoilla se kostuttaa silmää." (Biomi 1, lukion biologia, 2021 s. 104)
Ihmisen silmässä ei ole vilkkuluomea - oppikirja valehtelee! Biomi 1 valehtelee muutakin

27

340

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Monilla maaeläimillä on häntä, mutta niiden kantaisät eivät ole kiipeilleet puissa.

      Joillakin ihmisillä on syntyessään häntä ja koko ruumiin karvoitus niin kuin serkuillamme apinoilla.

      • Anonyymi

        "Monilla maaeläimillä on häntä, mutta niiden kantaisät eivät ole kiipeilleet puissa.

        Joillakin ihmisillä on syntyessään häntä ja koko ruumiin karvoitus niin kuin serkuillamme apinoilla."

        Ei häntä lähde evoluutiossa vaan sen pitäisi evoluutio opin mukaan kasvaa. Samoin ihmisen paljas hikoileva iho. Eikö siihen olisi pitänyt kasvaa karvapeite? Näin olisi evoluutio totta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ei häntä lähde evoluutiossa vaan sen pitäisi evoluutio opin mukaan kasvaa. "

        Näillä älynlahjoilla olet sitten lähtenyt liikkeelle. Kannattiko?

        Välillä tuntuu että kaikki täällä kirjoittavat uskovat ovat ns. syntymälahjakkaita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ei häntä lähde evoluutiossa vaan sen pitäisi evoluutio opin mukaan kasvaa. "

        Näillä älynlahjoilla olet sitten lähtenyt liikkeelle. Kannattiko?

        Sinulta puuttuu äly.

        Kumoa alustus, ja näytä että sinulla on älyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulta puuttuu äly.

        Kumoa alustus, ja näytä että sinulla on älyä.

        Jos joku väittää että...

        "Ei häntä lähde evoluutiossa vaan sen pitäisi evoluutio opin mukaan kasvaa. "

        niin minkä takia tuota harhaluuloa pitäisi alkaa kumoamaan. Ei tällä palstalla pysty korjaamaan noin pahoja typeryyksiä, jos joku idiootti niitä täöne suoltaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulta puuttuu äly.

        Kumoa alustus, ja näytä että sinulla on älyä.

        Yksi plus yksi on kolme. Kumoa se ja näytä että sinulla on älyä.

    • Anonyymi

      Avauksen kirjoittaja ei näemmä tunne ajoitusmenetelmiä oikeastaan lainkaan.

    • Anonyymi

      Miten tämä todistaa että maailma on syntynyt sotkan munista?

    • Anonyymi

      Evoluution kehujille on helppo nauraa, mutta sääliksikin käy ressukoita.
      He ei vieläkään käsitä, miten miljoonat eri elämän versiot on voineet syntyä ja siitä huolimatta uskovat kaiken syntyneen itsestään mitään näkemättömän ja älyämättömän ja täysin, mitää suunnittelemattoman ja järjettömän evoluution avulla.
      Jeesushan sanoi, että" Hän ilmoittaa itsensä niille, jotka Häntä etsivät",
      Niin evoluution kehujat eivät taatusti etsi Jeesusta, ja siten pettävät itsensä ja jäävät totaaliseen pimeyteen ja surkeisiin harhaluuloihinsa.

      • Anonyymi

        " miljoonat eri elämän versiot on voineet syntyä"
        Tässäkin paistaa luomiseen uskovan kretun - toisin sanoen ihmisapinan - kuvitelma, että ne ovat syntyneet (luodut) toisistaan riippumatta.

        " evoluution kehujat eivät taatusti etsi Jeesusta, "
        Miksi ihmeessä he tuollaista etsisivät?? Mitä vastauksia sieltä löytyisi?
        Kannattaako heille yrittää perustella jotakin jonkin kuvitteellisen hahmon kuvitelluilla sanomisilla? Hei nyt ihan oikeasti...

        Missä se ihmisapina oikein on. Ja muut ihmisen ja apinan välimuodot????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä se ihmisapina oikein on. Ja muut ihmisen ja apinan välimuodot????

        Onhan meitä ihmisiäkin jo 8 miljardia, valitse niistä.

    • Anonyymi

      Evokit määrittelevät kivikerroksen iän siitä löytyvien fossiilien perusteella; he vertaavat niitä Darwinin piirustelemiin malleihin.

      Fossiilien iän he määrittelevät sen kivikerroksen mukaan, mistä se on löytynyt. Tämä ei selitä, mistä ne 'nuoremmat kerrokset' ovat siihen tulleet, ulkoavaruudestako. Eikä selitä sitäkään, mihin 'ajanjakson kerrostumaan' kuuluvat pystyyn hautautuneet fossiloituneet puunrungot. Varsinkin ne, jotka ovat hautautuneet ylösalaisin!

      Ajatelkaapa näitä, evokit. Saatatte herätä huomaamaan, että tälläkään keisarilla ei ole vaatteita.

      • Anonyymi

        "Tämä ei selitä, mistä ne 'nuoremmat kerrokset' ovat siihen tulleet, ulkoavaruudestako. Eikä selitä sitäkään, mihin 'ajanjakson kerrostumaan' kuuluvat pystyyn hautautuneet fossiloituneet puunrungot. Varsinkin ne, jotka ovat hautautuneet ylösalaisin!"

        Yleissivistyksesi on mykistävää.

      • Anonyymi

        >> Evokit määrittelevät kivikerroksen iän siitä löytyvien fossiilien perusteella ... Fossiilien iän he määrittelevät sen kivikerroksen mukaan

        Tuo on tahallinen väärinkäsitys kehäpäättelystä. Fossiilin ikä voidaan todeta monella eri menetelmällä. On olemassa johtofosiileita, joista tiedetään, että ne ajoittuvat aina samalle aikavälille. Johtofossiileista nähdään heti kerroksen ja muiden siitä löytyvien fossiilien ikä sillä tarkkuudella, jolla kyseinen johtofossiili voidaan ajoittaa. Trilobiittiä ja luukalaa ei voi löytää samasta kerroksesta.

        Kreationisti yleissivistyksen puutteessa ei ymmärrä kuinka monta eri tieteen alaa on kaatamassa.

        Heidän mukaan pitäisi olla koko tieteen tekemisen kokoinen salaliitto juuri heitä vastaan.

        Vielä irvokkaammaksi asian tekee se, ettei heillä ole edes mitään vaihtoehtoista selvitystä asioihin. GDI kun ei selitä mitään. Tulva ei selitä fossiilikerroksia edes alkeellisesti.

        Sitten kun alkaa vielä tulemaan tyhjiä väitteitä kuinka tämä tulva tapahtui 4500 vuotta sitten, niin se viimeinenkin ripe heidän argumentistaan tippuu.
        Kuten huomaatte, niin he yrittävät aluksi piilotella heidän omaa ikäkäsitystään, koska se on niin nolo.

        Tahallinen väärinkäsitys on lievä ilmaisu. Tuo on suora valhe ja tuon kirjoittaja levittää tuota aivan tietoisena.

        Ehkä irvokkain piirre kreationisteissa tai kiihkouskovissa on härski valehtelu. Kuten tämäkin osoittaa.

      • Anonyymi

        Kimmo Pälikkö on näköjään tuttu Taustaa kirjoista. Se selittää kusetuksen.

      • Anonyymi

        Ikä mittaukset ovat täysin huuhaata. Tässä esim. Tutkijoille vietiin laavakiveä, minkä iäksi toinen sanoi sen olevan 3 miljoonaa vanha ja toinen 5 milj. j.n.e. Todellisuudessa se oli St. Helenin 10 vuotta vanhaa tulivuorenpurkauksen laavakiveä. Että siinä ovat ikä mittaukset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kreationisti yleissivistyksen puutteessa ei ymmärrä kuinka monta eri tieteen alaa on kaatamassa.

        Heidän mukaan pitäisi olla koko tieteen tekemisen kokoinen salaliitto juuri heitä vastaan.

        Vielä irvokkaammaksi asian tekee se, ettei heillä ole edes mitään vaihtoehtoista selvitystä asioihin. GDI kun ei selitä mitään. Tulva ei selitä fossiilikerroksia edes alkeellisesti.

        Sitten kun alkaa vielä tulemaan tyhjiä väitteitä kuinka tämä tulva tapahtui 4500 vuotta sitten, niin se viimeinenkin ripe heidän argumentistaan tippuu.
        Kuten huomaatte, niin he yrittävät aluksi piilotella heidän omaa ikäkäsitystään, koska se on niin nolo.

        "Kreationisti yleissivistyksen puutteessa ei ymmärrä kuinka monta eri tieteen alaa on kaatamassa."

        Mikä evoluutio on saatu tieteellä selvitettyä????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikä mittaukset ovat täysin huuhaata. Tässä esim. Tutkijoille vietiin laavakiveä, minkä iäksi toinen sanoi sen olevan 3 miljoonaa vanha ja toinen 5 milj. j.n.e. Todellisuudessa se oli St. Helenin 10 vuotta vanhaa tulivuorenpurkauksen laavakiveä. Että siinä ovat ikä mittaukset.

        Tämä on jo paljastettu huijaukseksi ja tälläkin foorumilla käsitelty. Miksi levität vanhaa valetta? Se on moraalisesti hyvin ala-arvoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikä mittaukset ovat täysin huuhaata. Tässä esim. Tutkijoille vietiin laavakiveä, minkä iäksi toinen sanoi sen olevan 3 miljoonaa vanha ja toinen 5 milj. j.n.e. Todellisuudessa se oli St. Helenin 10 vuotta vanhaa tulivuorenpurkauksen laavakiveä. Että siinä ovat ikä mittaukset.

        Kreationisti professori Matti Leisola on kirjoittanut kirjassaan "Evoluution ihmemaassa", että radiometriset mittausmenetelmät antavat tarkkoja tuloksia eikä niissä ole systemaattista virhettä. Sitten hän kumoaa niiden luotettavuuden muutamalla poikkeavalla tuloksella.

        Kun kreationisti tieteilijä on noin sokea, niin ei ihme, että tavikset ovat ihan pihalla. Kertovat kuulemiaan juttuja ja luulevat tieteen olevan retuperällä asioista ja myyttien kertovan totuuden. No, niinhän minäkin tein ja nyt hävettää...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikä mittaukset ovat täysin huuhaata. Tässä esim. Tutkijoille vietiin laavakiveä, minkä iäksi toinen sanoi sen olevan 3 miljoonaa vanha ja toinen 5 milj. j.n.e. Todellisuudessa se oli St. Helenin 10 vuotta vanhaa tulivuorenpurkauksen laavakiveä. Että siinä ovat ikä mittaukset.

        Vuosia näitä nähneenä olen yhä vankemmin sitä mieltä, että jos esim ihminen kirjoittaa "ikä mittaukset", vieläpä kahdesti, ovat hänen ajatuksensakin sekaisin.

    • Anonyymi

      >> Totuus kuitenkin on, että terävät kulmahampaat eivät ole jäänne vaan tarpeellinen osa purukalustoamme (esim. porkkanan järsimisessä).

      Kreationisti satuilee. Porkkanan syönti onnistuisi ehkä jopa paremmin, jos kulmahampaiden tilalla olisi vaikka ylimääräiset välihampaat. Ihmisellä on kulmahampaat, koska hammaskalustokin määräytyy meidän esivanhempiemme mukaan. Verrattuna muihin ihmisapinoihin, jotka voivat käyttää kulmahampaitaan puolustautumiseen, ihmisellä ne ovat mitättömät. Puolustautumiseen ihminen on kehittänyt muita keinoja ja pienten kulmahampaiden ansiosta ihminen voi liikuttaa leukojaan sivusuunnassa, mikä monipuolistaa pureskelua.

      >> Häntää ei ole edes ihmisen alkiolla

      Ihmisalkiolla on aluksi häntä, joka sitten surkastuu. Kreationisti valehtelee.
      https://www.duodecimlehti.fi/duo15309

      >> niin kuin ei kiduksiakaan!

      Kiduskaaret eivät ole kidukset. Kreationisti esittelee olkiukkoja.
      https://www.solunetti.fi/fi/kehitysbiologia/nielukaaret/
      https://www.solunetti.fi/fi/kehitysbiologia/neuraalipienan_johdannaiset/

      >> Ihmisen silmässä ei ole vilkkuluomea

      Ihmisellä on vilkkuluomi. Kreationisti valehtelee.
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Vilkkuluomi

      • Anonyymi

        Saan itse aloituksesta käsityksen, ettei aloittaja tiedä mitä surkastuminen tarkoittaa.
        Sellaisella pohjalla on säälittävää edes yrittää kaataa biologiaa.

        Itsekin naurahdin sille, syökö aloittaja porkkanan kulmahampailla.
        Ja pitäisikö ottaa huomioon vielä kuinka uusi kasvi moderni porkkana on. Ei taida YEC väki uskaltaa edes myöntää asiaa.

        Alkion kehitys on vaikea pala YEC porukoille, koska se esittää kehitystä.

        "Alkion kehitys on vaikea pala YEC porukoille, koska se esittää kehitystä."

        Tämä on Ernst Haeckelin valhe, jonka professori luonnontieteilijä Nobel palkittu Kimmo Pälikkö on paljastanut ja kumonnut piirtämällä totuutta vastaavia kuvia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Marja sulkee liikkeen

      Nyt lähtee kylän ainoa kello ja kultaliike ja kenkäkauppa
      Oulainen
      27
      5343
    2. Oulaisten vaalit ovat hyvä alku, mutta lisää toimenpiteitä tarvitaan.

      Oulaisten vaalit ovat hyvä alku. Puolueväristä riippumatta hallituksen rikollisuutta torjuvat toimenpiteet tehoavat ja r
      Oulainen
      3
      4677
    3. Pääsiäisen terveiset kaivatullesi

      kaivatullesi tähän alas 💕💕
      Ikävä
      156
      1735
    4. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      155
      1456
    5. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      14
      1292
    6. Oletko loukannut

      Oletko loukannut tarkoituksella kaivattuasi?
      Ikävä
      93
      1114
    7. Kyläyhdistyksen tuho, kiitos sääntöukon

      Hyrynsalmen kyläyhdistyksen yleinen keskustelutilaisuus ja ylimääräinen kokous alkoi hyvin. Siellähän keskusteltiin oike
      Hyrynsalmi
      22
      1112
    8. viekää miehet naiset kunnon treffeille

      Ja käyttäytykää hyvin. Niin tehdään vaikutus. Miehen kuuluu tarjota naiselle.
      Ikävä
      207
      997
    9. En vittujakaan enää välitä sinusta nainen

      Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.
      Ikävä
      69
      992
    10. Milloin se sitten

      On? Se oikea hetki kun kerrot sille naiselle mitä tunnet häntä kohtaan?
      Ikävä
      37
      849
    Aihe