karmeat kuvat ei katoa muistoistani

hamppuneito

Mun lyhytmuotoinen kertomus elämäni alkutaipaleesta:
Olin neljä vuotias kun vanhempani kuolivat. Isäni oli hyvin mustasukkainen äidistä ja ampui hänet ja itsensä minun ja veljeni silmien edessä. Vaikka olin niin pieni tuolloin tapahtuma jäi lähtemättömänä mieleeni:

Isä tuli äitini siskon asuntoon, veti aseen esiin ja alkoi ampua.

Äiti konttasi maassa isä ampui ja äiti kaatui kuolleena seinän viereen.

Isä huutaa ja uhkailee äidin siskoa aseella.

Isä ampuu itsensä ja kaatuu maahan, aivot valuvat lattialle katson isää ja veljeni ravistelee häntä huutaen:Isä herää!

Hyppään suuren verilammikon ylitse ja melkein kaadun siihen.

Ambulanssi saapuu paikalle ja miehet auttavat haavoittuneita (isäni ampui muitakin paikalla olleita, naapuri oli soittanut poliisit)

Kun kerron tapahtumista ystävälle, tutulle he melkein syyttävät minua tuosta. sanoen hyi, että sä olet kamala ihminen, kun sulle on käynyt noin. En voi silti muistoja häivyttää päästäni. Jokapäivä muistan ne vaikka tapahtumasta on jo yli 14 vuotta. Mutta elämässä on mentävä eteenpäin. Olisi kiva tietää, joku jolle olisi tapahtunut saman tapaista ja anteeksi jos järkytin jotakuta, halusin vaan purkaa omia tunteitani vähän.

17

6957

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • odfor

      Ymmärrän hyvin. Sen vain voi sanoa, että onhan selvää ettet mitenkään voinut vaikuttaa tilanteeseen. Itse en moista ole IRL nähnyt, mutta monenlaisia mielenvikaisia, sarjamurhaajia yms. tutkineena kyllä on paljon nähty moista ja sekin tuntuu kauhealta vaikkei itse ole tilanteeseen mitenkään osallisena. Tosin, mielikuvitukseni on tällaisissa asioissa aivan liian hyvä, osaan kuvitella vastaavan tilanteen itselleni erittäin aidonoloisesti. Toivottavasti pääset jotenkin noista yli. Varmasti jokapäiväistä jossain päin maailmaa.

    • paska juttu

      Tuskinpa ystäväsi tarkoitti että sinä olet kamala ihminen. Todennäköisesti sekosi sanoissaan kun koitti sanoa että on kamalaa kun on käynyt niin.

      Älä vatvo omia tuntemuksiasi liiaksi. Tai jos tuntuu siltä että sinun täytyy asialle tehdä jotain niin pohdi voisitko liittyä johonkin tukiryhmään ihmisille jotka ovat ehkä kokeneet samankaltaisia asioita. Saat silloin paremman perspektiivin asiaan ja suhteutettua sen siihen tosiseikkaan että semmoista sattuu. Myös muille.

      Ja jos asian nyt voi mitenkään positiiviseksi kääntää, niin tukemalla muita voit löytää tapahtuneelle, öööö... "merkityksen", tai jotain... En ole oikein hyvä tämmöisissä...

      • sentään

        Ei semmosta vaan satu. Tuohan oli aivan järkyttävä kertomus, eikä todellakaan mitään arkipäivää. Älä vähättele ihmisen tuskaa, urpoilla jutuillasi. Mitään ei arvokasta surevalle ei viestistäsi löytynyt:(


    • Beavis

      Jaksamisia sulle, joskus elämä antaa jo nuorena kokemuksia mitkä on vielä aikuisenakin vaikea käsitellä. :/

      Yritä käsitellä asia, asia jota et koskaan saa pois mielestä kokonaan mutta pystyt alkaa elää sen kanssa.

      Ihmiset ei käsitä ellei ole omalle kohdalle sattunut "jotain".

    • catz

      Minusta kuulostaa että tarvitset apua noiden ikävien kuvien himmentämiseen. Muutoin ne hallitsevat ja sitovat koko sinun elämäsi. Hae ammatti apua, terveyskeskuksesta neuvovat eteenpäin.
      Älä missään tapauksessa syyllistä itseäsi, et sinä ole kauhea ihminen jos sinun perheessä on tapahtunut ikäviä asioita.
      Jaksamista ja iloa elämääsi

      • vihainen

        mutta niinhän se yleensä on että kun on saanut liikaa kokea pahaa ni vielä lisäksi siitä ilkeillään sulle.


    • Lottisssss

      Miten voisit unohtaa? Eihän se ole tarkoituskaan. Asia joka ihan varmasti on suurin ja kaikkeenvaikuttavin asia elämässäsi.

      Eri asia taas on se, että oppii elämään kaiken tämän pohjalta. Koska ilmeisesti koet suurta ahdistusta mielessäsi liikkuvista kuvista, olisin vahvasti sitä mieltä, että asia ei ole kohdallasi työstynyt tarpeeksi.

      Tilanteesi on mielessäsi varmasti todella rankka ja ristiriitainen juuri siitäkin syystä, että tekijänä on oma isäsi.

      Olet ollut ihan hirveän nuori tuossa tilanteessa, joten eväät asian käsittelemiseksikin ovat olleet niukat. Oletkohan saanut jonkinlaista terapiaa tuolloin? Jokatapauksessa tuntuisi nyt olevan sen aika. Olen ihan varma, että pystyt kyllä saamaan nämä muistot käsiteltyä nytkin.

      Tämä koko asia vaikuttaa ihan varmasti sinuun koko loppuelämäsi ajan, ja kaikkiin päätöksiin mitä teet, miten eri tilanteissa käyttäydyt jne. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö asian kanssa pystyisi oppimaan elämään ilman pelkoja ja ahdistavia juttuja.

      Minulle ei ole tapahtunut samanlaista.

      En ole ollut itse paikalla ( olen ollut melkein 20 vuotta sinua vanhempi), kun oma lähisukulaiseni murhattiin muutama vuosi sitten. Mutta olen nähnyt hänet; Verienpesun ja kokoonompelemisen jälkeen, ja sitä ennen. Hän ei näytä minun muistoissani itselleni mitenkään pelottavalta (ulkopuolisen mielestä luultavasti ehkä näyttäisi?), vaan hän näyttää minulle minun rakkaalta ihmiseltä, jonka hiuksia ja poskea haluaisin silittää. Vaikka veressä olisivatkin.

      Olisitko kuitenkin käsittänyt kaveriesi tarkoitusperiä hiukan väärin? Trauman jälkeen on hyvin tavanomaista saada tuollaisia ajatuksia itsestä, siis että saa tapahtumasta häpeäntunteita, ja että tuntee että onkohan jotenkin huonompi ihminen kuin muut, koska on joutunut tuollaiseen tilanteeseen. Tämä pätee niin sinun kokemuksiisi kuin myös minun, jossa tekijä oli ulkopuolinen (enkä ollut edes itse paikalla). Samaa voivat kokea myös itse täysin syyttöminä johonkin onnettomuuteen joutuneet (ja siis myös heidän omaisensa). Itsekin koin alkuaikoina häivähdystä tuollaisista tunteista, kunnes sitten tajusin miten järjettömiä ne ovat, eikä sellaisia tunteita sitten enää tullut.

      Sellaista olin vaistoavinani jostain kaukaisemmista "hyvänpäiväntutuista", että he eivät yhtään pystyneet käsittämään asemaani, vaan heille taisi tulla sellainen olo minut tavatessaan, että "otan osaa enkä nyt tiedä yhtään mitä pitäisi sanoa kun muka nyt pitäisi hirvästi jotain fiksua sanoa ja pitikö nyt sutkin tässä kadulla kohdata ja menetkös nyt taas pois mun elämästäni tuollaista karmaa normaalielämää eläviin ihmisiin tartuttamasta, mutta sainpahan nyt silti hetken tuntea sut kohdatessani olevani jännittävän tragedian keskipisteessä, ja voin vaikka uskotella olevani sun ystävä kun on niin jännää tässä olla". Sori tämä oli nyt tosi kärjistetty malli. Sitten taas oikeista ystävistäni en ole ikinä voinut aistia mitään tuonsuuntaista, vaan täysin päinvastoin. Eli jotenkin voisin epäillä, että jos sun ystäväsi oikeasti tuntuvat ajattelevan noin kuin mitä itse kuvailit, niin ehkä he eivät kaikki siinä tapauksessa ihan niin parhaita ystäviä sun kanssa olekaan. Tai sitten on vain nin hirveän vaikea käsittää.

      Itselläni elämä on selkeäsi jakautunut kahteen osaan; Ennen tätä (parikymppiseksi asti) ja tämän jälkeen. Sinulla taas on ollut tätä "jälkimmäistä" osaa lähestulkoon koko elämäsi.

      Olen tästä jutellut samalla palstalla joskus aiemminkin, mutta kertaan nyt tässä vielä, että miten itse kokisin kaiken tämän muuttaneen itseäni; Ainakaan ei tarvitse oikeasti murehtia turhia, perspektiivi ajatusmaailmassa pitää siitä huolen. Se, että ei pelkää kuolemaa (mutta haluaa silti elää mahdollisimman pitkään). Se, että haluaa pitää itsestään (ja läheisistään) erityisen hyvää huolta. Se, että haluaa hyvyyttä ja hyviä ihmisiä ympärilleen, eikä suostu alistumaan ja jäämään (elämän)tilanteisiin, joissa kokee voivansa huonosti. Jonkinlainen määrittelemätön levollisuus, ja luottamus siihen, että olen ansainnut onnen. Niin ja tärkein: On jotain, johon voi aina turvata. Tuntuu etten ole ikinä yksin, vaan oikeasti tärkeä ja rakastettu.

      Älä siis ihmeessä koita väkisin torjua yhtään mitään muistoja tai ajatuksia tai kysymyksiä, joita mielessäsi pyörii, vaan päinvastoin: Ota ne itsellesi suurennuslasin alle. Onko sinulla sisaruksia tai muita ihmisiä, jotka ovat samassa tilanteessa kanssasi suhteessa tapahtuneeseen? Paras ja arvokkain vertaistuki löytyisi sieltä.

      Suosittelisin todella lämpimästi ottamaan yhteyttä esim. terveyskeskukseen (tai vaihtoehtoisesti työterveyshuoltoon tai opiskelijaterveyshuoltoon).

      Tästä tuli nyt aika sekava kirje (eli ei nyt pelkästään kohdistunut sinun pääajatuksiisi, vaan juttelin nyt vähän laajemminkin), ja toivottavasti ei tule/tullut nyt hirveästi väärinkäsityksiä puolin tai toisin.

      Toivotan Sinulle ihan hirveän hyvää jatkoa elämässä, olet sen ansainnut, ja sen myös ihan varmasti pystyt saamaan :)

      -Lottissss

      • Lottissss

        Kirjoitin:

        "Onko sinulla sisaruksia tai muita ihmisiä, jotka ovat samassa tilanteessa kanssasi suhteessa tapahtuneeseen? Paras ja arvokkain vertaistuki löytyisi sieltä."

        Anteeksi, siis onhan sinulla ainakin veljesi ja tätisi? Toivottavasti ei välillenne ole kasvanut jonkinlainen muuri tämän asian suhteen? Eli siis pystyttekö puhumaan kaiketa tapahtuneeseen liittyvästä täysin avoimesti? Jo se tuntuu nykyään vaikealta, niin sinä voit joka tapauksessa tehdä avauksen tähän asiaan, eli puhu, puhu ja puhu tästä heidän kanssaan.

        *halaus*

        - Lottissss*


      • hamppuneito

        Viestistäsi. Mä käyn psykologilla ja tuossa keskiviikkona puhuin ensimmäistä kert6aa sille tuosta. Se oli toinen ihminen, mun elämässä, jolle puhui´n ton asian ilman kaunistelua. Mun miehelle sit olen kertonut myös. Muille epämääräisesti, ku ne ei kestä kuunnella. Muhun toi tapahtuma on vaikuttanut siten, että noi asiat tosiaan pyörii mun mielessä. En vihaa oikeaa isääni, enkä äitiäni. En ole ikinä tuntenu vihan tunnetta heitä kohtaan. Mulla on veli joka oli samassa tapahtumassa mukana ja on mua 7 vuotta vanhempi eloi tuolloin jotain 11 tai 12 vuotias. Hän ei kykene asiasta puhumaan kait. En ole uskaltanut kysyä, koska se on ollut hänelle todella vaikea juttu, jonka se on sulkenu sisäänsä. Ehkä mun pitäis yrittää saada mun veli puhumaan siitä mun kansa. Se ei ehkä tiedä, että muistan paljon, koska oon ollu niin pieni ja yrittää suojella mua tai jotain olemalla kertomatta.
        Mua ei pelota kuolema sinänsä. (He itsekkin näyttän kuolleelta vitivalkoisilla hiuksillani ja tummalla huulipunalla:) ) Mutta on mulla kauhea menettämisen pelko. Pelkään kaikkien läheisteni kuolevan, mun luota. OOn suunnitellu päässäni kaikkien hautajaiset jne. Tuollaista hölmöä, mut kai sitä muutkin tekee, jotka pelkää rakkaittensa kuolevan? Ainakin Nancy kirjassa nancyn äiti teki niin.
        Mua kiehtoo sillain kuolema, mitä silloin tapahtuu ruumiissa ja onko ihmisellä sielu. Lueskelen aika paljon kaikkia sellaisia kirjoja:)

        Jakseluja sinullekkin.


      • hamppuneito
        Lottissss kirjoitti:

        Kirjoitin:

        "Onko sinulla sisaruksia tai muita ihmisiä, jotka ovat samassa tilanteessa kanssasi suhteessa tapahtuneeseen? Paras ja arvokkain vertaistuki löytyisi sieltä."

        Anteeksi, siis onhan sinulla ainakin veljesi ja tätisi? Toivottavasti ei välillenne ole kasvanut jonkinlainen muuri tämän asian suhteen? Eli siis pystyttekö puhumaan kaiketa tapahtuneeseen liittyvästä täysin avoimesti? Jo se tuntuu nykyään vaikealta, niin sinä voit joka tapauksessa tehdä avauksen tähän asiaan, eli puhu, puhu ja puhu tästä heidän kanssaan.

        *halaus*

        - Lottissss*

        Siinähän se onkin että veljeni ei pysty puhuun asiasta ja muita sukulaisia asuu niin kaukana, eikä ne oikein ole yhteyksissä muhun:(


    • sinulle terapiasta

      Hakeudu traumaterapeutin vastaanotolle tai emdr-tai mikä se nyt oli jossa myös traumoja käsitellään.Ystäväsi eivät tiedä mistä puhuvat,älä vain syytä itseäsi.Ystäväsi eivät osaa käsitellä asiaa kun olet noin vakavan tapahtuman silminnäkijäksi joutunut,silti on loukkaavaa kuulla syytöksiä kun vielä joutuu tavallaan häpeämään mitä on joutunut kokemaan ja täysin syyttä.Onnea elämääsi!

      • Lottissss

        ...esim. juuri tuon EMDR-terapian suhteen on ilmeisesti saatu tosi hyviä tuloksia, ja nimenomaan vielä tuollaisten traumojen kohdalla, joiden tapahtuma-aika sijoittuu pitkälle menneisyyteen, jopa vauvaikään asti.

        Jos haluaisit Hamppuneito vähän lisätietoa tuosta etukäteen, niin lainaapa kirjastosta Salli Saaren kirjoittama kirja "Kuin salama kirkkaalta taivaalta - Kriisit ja niistä selviytyminen" (Otava, 2000). Siinä kerrotaan ihan käytännönesimerkkien kautta tuosta EMDR-tekniikasta ja sen tuloksista. Ja kaikesta muustakin traumaattisten asioiden käsittelyyn liittyen (Olen itsekin saanut tuosta kirjasta joitain oivalluksia omiin tuntemuksiin liittyen).


      • hamppuneito
        Lottissss kirjoitti:

        ...esim. juuri tuon EMDR-terapian suhteen on ilmeisesti saatu tosi hyviä tuloksia, ja nimenomaan vielä tuollaisten traumojen kohdalla, joiden tapahtuma-aika sijoittuu pitkälle menneisyyteen, jopa vauvaikään asti.

        Jos haluaisit Hamppuneito vähän lisätietoa tuosta etukäteen, niin lainaapa kirjastosta Salli Saaren kirjoittama kirja "Kuin salama kirkkaalta taivaalta - Kriisit ja niistä selviytyminen" (Otava, 2000). Siinä kerrotaan ihan käytännönesimerkkien kautta tuosta EMDR-tekniikasta ja sen tuloksista. Ja kaikesta muustakin traumaattisten asioiden käsittelyyn liittyen (Olen itsekin saanut tuosta kirjasta joitain oivalluksia omiin tuntemuksiin liittyen).

        Satun juuri oleen kirjastosssa, joten käympä katsoon onko lainattavissa. Kiitoksia.


    • vio-letti

      Hei Hamppuneito!

      Tämä vastaus tulee vähän myöhään, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.. :)

      Oman elämän-kokemukseni perusteella sanoisin sinulle, mene hakemaan apua, mutta hae sitä asiantuntevilta ihmisiltä. Sen perusteella mitä kerrot, kuullostaa siltä että kärsit post-traumatic-stress-syndrooma:sta. Siitä voi parantua, olen itse yksi sellainen parantunut, mutta siihen on saatava apua juuri tähän asiaan perehtyneiltä ammatti-ihmisiltä. On hyvä tietää, että tämä on erityisala, eivätkä kaikki ole siihen perehtyneitä ja silloin heistä on enemmän vahinkoa kuin hyötyä.

      Tarvitset nyt hyviä ihmisiä ympärillesi.

      Lämpimällä ajatuksella toivotan sinulle hyvää syksyn jatkoa /// vio-letti

      • hamppuneito

        Täytyypä tuosta jutusta hakea enemmän tietoa. Kiitos.


    • saana.

      Miksi ihmeessa "SINA olisit kauhea ihminen"? Sinullehan tassa on tapahtunut kauhea asia.

      Kertoo jotain ihmisen "alykkyydesta" (= eli tyhmyydesta), jos tuollaista menee sinulle sanomaan.

      Voimia sinulle. Tuollaista ei todellakaan tapahdu joka paiva ja jokaiselle.

      Toivon etta olet loytanyt sopivan tavan purkaa noita ahdistuksiasi. (esim. taide...?)

      Jos nayt kiusaavat sinua pahasti, ehka myos hypnoosia kannattaisi kokeilla..?

      • ***

        Joku muukin on jo suositellut EMDR-terapiaa. Hanki sitä itsellesi, ehdottomasti. Se TOIMII!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2025
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1709
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1358
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1171
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1169
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1024
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      945
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      934
    Aihe