Rauhaa
Vastaan propagadnasivujen syytöksiin pikkuhiljaa yksitellen täällä nyt!
Kukaan ei jaksa kommentoida valtavaa sivumäärää, mitä Ramu juuri postitti palstalle.
Vastaan niihin yksitellen vähitellen järjestyksessä.
Olkaa tarkkana, ja merkitkää muistiinkin.
Jumalan siunausta
jari laurila
>>"Seitsemännen Päivän Adventtikirkko sai alkunsa 1800 - luvun puolivälissä, niiden täyttymättömien ennusteiden seurauksena, joidenka mukaan Jeesuksen olisi pitänyt tulla takaisin vuoden 1843 syksyllä, sitten vuoden 1844 keväällä, ja lopuksi lokakuun 22. päivänä vuonna 1844. Näiden täyttymättömien profetioiden edessä spa:t väittivät Jumalan kertoneen heille näkyjen kautta, että Jeesus oli mennyt taivaassa olevaan kaikkeinpyhimpään, sen sijaan että Hän olisi palannut maan päälle. Tätä jättimäistä, kasvojen pelastamiseksi annettua selitystä ei hyväksy kukaan kristitty teologi.
>Propagandaväitös nro 1. Vrt. Ramu
20
940
Vastaukset
- Nassen
ei taida nyt porukkaa innostaa.
Koitahan Jari lähetä viikonlopuksi vähän ulos, vaikka tanssiravintolaan.
Nappaat pari tiukkaa (ei enempää) ja otat mukaan yhden Viagran.
Kysyt sitten neidolta kohteliaasti: "Anteeksi, ksokahan minun täytyy tämä ottaa, kun tässä neuvotaan että kaksi tuntia ennen yhdyntää?" - tutkikaa profeetat
Vastaus:
"" Ellen G White ei koskaan maininnut itseään profeetaksi. Hän korotti ja opetti vain Kristusta ja Raamattua.""
Nämä molemmat väitteet ovat totta:
Ristiriitainen ja epämääräinen poliittinen vastaus joka kaipaa totuutta ja selvennystä.
Väite1: Ellen White ei ollut profeetta omasta mielestään.
Väite2: Ellen White on kiistattomasti profeetta SPA-kirkon mukaan.
*Onko EGW:n opetuksessa mitään Raamatunvastaisuutta?
*Milloin EGW:stä tuli profeetta?
*Millä perusteella EGW koroitettiin profeetaksi?
*Kuka tai ketkä nostivat EGW:n profeetaksi?
*Millä perusteella ihminen, EGW on "totuuden valo" sillä ainoastaan on vain yksi totuuden valo, Jeesus Kristus?
*Nähdäänkö tänä päivänä adventtikirkossa näkyjä?
Jumala kehoittaa tutkimaan profeetat ja profetiat.Rauhanhei
1. EGW:n opetuksessa ei ole mitään Raamatun vastaisuutta.
2. EGW sai profetian lahjan joulukuussa 1844. 17 vuotiana.
3. Ei häntä korottettu ole ole mitenkään.
lahja kun esiin tulee, niin se tutkitaan kuten Raamatullinen menetely oli jo alkuseurakunnan aikana. Silloin vastaavanlaisia profeettoja oli runsaimmin. 1 Kor 12:28, 12:6, 1 Kor 14:3,5, 14:29-32 11:4-5.
4. EGW opetti ja korotti yksin ja vain Jeesusta Kristusta ja Raamattua.
5. En ole kuullut näkyjen näkijöistä.
Näkyjä voi olla kovin erilaisia, ja olisi kovin vaikeata päästä opettamaan niitä kirkossa.
Kyllä ne tarkkaan vuosikausia tutkittaisiin.
Kyllä miljoonat ihmiset ovat EGW:n Raamaatulla tutkineet.
Teologian tohtorit ja paimenet ym, ym.
Egw ei tahtonut koskaan korottaa itseään. Siksi
mainintani asiassa ettei itsestään niin puhunut.
Tuo sana "profeetta" tuo mielikuviin jotakin suurta ja Raamatun profeetat.
Siksikin aina hirveä epäilys.
Kun ymmärtää että asia on armolahja joka on ollut aina totta Jumalan kansan keskuudessa, eikä ajattele heti Paavalia ja Moosesta eli rinnasta niin suuriin, niin ymmärtää, ja ottaa neuvoksi 1 Tess 5:20-21, niin pärjää.
Eräs helluntailaispariskunta sanoi kun annoin pari kirjaa:
"Jos tämä ei ole Jumalasta, ei sitten mikään."
Tutki, lue ja kuuntele ensin tätä:
Onko muuta tietä Kristuksen luo?
http://kotisivu.mtv3.fi/tie/
Jumalan siunausta
jari laurila
http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
Osasto "Profetiat"- aika
jarlau kirjoitti:
Rauhanhei
1. EGW:n opetuksessa ei ole mitään Raamatun vastaisuutta.
2. EGW sai profetian lahjan joulukuussa 1844. 17 vuotiana.
3. Ei häntä korottettu ole ole mitenkään.
lahja kun esiin tulee, niin se tutkitaan kuten Raamatullinen menetely oli jo alkuseurakunnan aikana. Silloin vastaavanlaisia profeettoja oli runsaimmin. 1 Kor 12:28, 12:6, 1 Kor 14:3,5, 14:29-32 11:4-5.
4. EGW opetti ja korotti yksin ja vain Jeesusta Kristusta ja Raamattua.
5. En ole kuullut näkyjen näkijöistä.
Näkyjä voi olla kovin erilaisia, ja olisi kovin vaikeata päästä opettamaan niitä kirkossa.
Kyllä ne tarkkaan vuosikausia tutkittaisiin.
Kyllä miljoonat ihmiset ovat EGW:n Raamaatulla tutkineet.
Teologian tohtorit ja paimenet ym, ym.
Egw ei tahtonut koskaan korottaa itseään. Siksi
mainintani asiassa ettei itsestään niin puhunut.
Tuo sana "profeetta" tuo mielikuviin jotakin suurta ja Raamatun profeetat.
Siksikin aina hirveä epäilys.
Kun ymmärtää että asia on armolahja joka on ollut aina totta Jumalan kansan keskuudessa, eikä ajattele heti Paavalia ja Moosesta eli rinnasta niin suuriin, niin ymmärtää, ja ottaa neuvoksi 1 Tess 5:20-21, niin pärjää.
Eräs helluntailaispariskunta sanoi kun annoin pari kirjaa:
"Jos tämä ei ole Jumalasta, ei sitten mikään."
Tutki, lue ja kuuntele ensin tätä:
Onko muuta tietä Kristuksen luo?
http://kotisivu.mtv3.fi/tie/
Jumalan siunausta
jari laurila
http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
Osasto "Profetiat"Jos ei ole miksi sitten sinun jarlau tarvitsee todistella EGW opetuksia?
Olen luterilainen enkä minä päätäni vaivaa, jos joku on erimieltä Lutterista ,se on hänen mielipiteensä .En minäkään kaikista Lutterin näkemyksistä, ole samaa mieltä mitä hän on sanonnut,mutta entä sitten hylkään sen mikä ei käy ,ja otan sen mikä hyvää on .
En ota kantaa siihen onko EGW oikeassa vai väärässä, mietityttää vain se, miksi niin monet näkevät asiat toisin kun EGW ja adventistit. aika kirjoitti:
Jos ei ole miksi sitten sinun jarlau tarvitsee todistella EGW opetuksia?
Olen luterilainen enkä minä päätäni vaivaa, jos joku on erimieltä Lutterista ,se on hänen mielipiteensä .En minäkään kaikista Lutterin näkemyksistä, ole samaa mieltä mitä hän on sanonnut,mutta entä sitten hylkään sen mikä ei käy ,ja otan sen mikä hyvää on .
En ota kantaa siihen onko EGW oikeassa vai väärässä, mietityttää vain se, miksi niin monet näkevät asiat toisin kun EGW ja adventistit.Rauhaa ja hei
Kyllähän tämä on vain väärinymärryksien oikaisua.
Minun kun oli ryhdytävä oikomaan propagandasivujen tekstejä yleisön pyynnöstä.
Autan ihmisiä Raamatun ongelmissa.
Siunausta
jari laurila
Sanot: "HUOM: Tärkeä; - Ellen G White ei ole koskaan hyväksynyt näitä vääriä aikalaskelmia Jeesuksen odotuksesta!"
Ellen Gould White, tuolloin vielä Harmon nimeltään, ei ainoastaan hyväksynyt Millerin laskelmia, vaan liittyi odottamaan Jeesusta palaavaksi noina päivämäärinä. Hän oli niin fanaattinen odottaja, että hänet erotettiin sen takia harhaoppisen omasta metodisti seurakunnastaan.
Miller itse tunnusti virheensä: "Julkistamani päivän mentyä tunnustin suoraan pettymykseni... Me odotimme Kristuksen henkilökohtaista tulemista sinä aikana ja on epärehellistä nyt väittää, ettemme erehtyneet. Meidän ei pitäisi olla koskaan häpeissämme, kun tunnustamme suoraan virheemme. Minä en usko mihinkään uusista teorioista, jotka ovat nousseet siitä liikkeestä, nimittäin että Kristus tuli silloin sulhasena, että armon ovi oli suljettu, että syntisille ei ole pelastusta, että seitsemäs pasuuna soi, tai että oli minkäänlaista profetian täyttymystä" (Canright)
Mutta vaikka itse väärinlaskija tunnusti tehneensä väärin, Ellen ei siitä toennut, vaan alkoi profeetaksi luomaan uusia oppeja tuon päivämäärän ympärille. Ellen vahvisti viimeisen vuosiluvun eli 22.10.1844 olleen Jumalan ilmoitusta. Suuri Taistelu-kirjastakin voi lukea Ellenin todistusta tuon päivämäärän oikeellisuudesta alkaen sivulta 312 otsikolla Enkelin selitys. (White Ellen. Suuri Taistelu, 312 eteenpäin)
Sanot: "1/3 maailmanlopun odottajista jäi uskollisiksi, koska he ymmärsivät että profetia oli varmaa Raamatun sana,"
Millerin seuraajiin liittyneiden lukumäärä vaihtelee eri tietolähteiden mukaan 50.000 - 100.000 välillä. Mutta tuo yhden kolmasosan jääminen kuulostaa isolta. Millälailla tuo 1/3 osa olisi jäänyt jäljelle? Miller itse perui laskelmansa. Ellen Whiten profetioille syntynyt Ovensulkijoiden joukko taas oli hyvin pieni. Ellen yritti saada entisistä milleristeistä kokoon 144.000, mutta eihän heitä edes ennen pettymystä ollut ollut noin paljon eikä muita voitu käännyttää, koska heillä ei ollut pelastumisen mahdollisuutta, ovi oli taivaassa suljettu. 1848 tuota joukkoa oli alle 200 henkeä (http://www.whiteestate.org/).
Sanot: "Rukoiltiin lisävaloa, ja sitä saatiin, ja selvä Raamatun profetia valkeni kokonaan!"
Lisävaloa oli jo tullut eli Jumala oli osoittanut Millerin laskeman päivämäärän vääräksi. Raamatussahan Hän oli jo ilmoittanut, ettei Jeesuksen tulemisen päivää ilmoiteta ihmisille, joten ei sitä olisi saanut alunperin alkaa laskemaankaan. Mutta tuota Jumalan antamaa valoa Ellen piti pettymyksenä, johon täytyi saada selitys. Hän ei voinut sitä hyväksyä totuutena, vaan otti vastaan pahoilta hengiltä näkyjä ja sai näin pimeää valoa tuon valhepäivämäärän selitykseksi.
Lisäksi Ellen itse oli mukana asettamassa uusia Jeesuksen paluun päivämääriä.
Sanot: "Ellen G White ei koskaan maininnut itseään profeetaksi."
Ellenin säätiön sivuilta löytyvät seuraavat lainaukset Elleniltä itseltään, joissa hän väittää olevansa enemmän kuin profeetta:
"Why have I not claimed to be a prophet? Because in these days many who boldly claim that they are prophets are a reproach to the cause of Christ; and because my work includes much more than the word 'prophet' signifies" (Selected Messages,book 1, p. 32, italics supplied). http://www.egwtext.whiteestate.org/heritage/2001/sermon .html
“Why have I not claimed to be a prophet? Because in these days many who boldly claim that they are prophets are a reproach to the cause of Christ; and because my work includes much more than the word prophet signifies.”—Review and Herald, July 26, 1906, cited in Selected Messages, book 1, p. 32. http://www.whiteestate.org/books/mol/Chapt16.html
"My commission embraces the work of a prophet, but it does not end there. It embraces much more than the minds of those who have been sowing seeds of unbelief can comprehend."-- 1SM 36
http://www.whiteestate.org/issues/Tithe-H&U.html
Sanot: "Hän korotti ja opetti vain Kristusta ja Raamattua."
Ellen vahvisti 21.4.1847 kirjoittamassaan kirjeessä näyillään opit: pyhäkön puhdistaminen, ei helvettiä, muut polvistuvat lopussa adventistien jalkoihin ja Jeesus on enkeli Miikael (White James. A WORD TO THE "LITTLE FLOCK", s. 11-12) Nämä opit eivät mitenkään korota Kristusta, vaan tekevät hänestä arkkienkeli Miikaelin ja mitätöivät ristin työn vain alkusoitoksi sovitukselle.
Sanot: "En koskaan ole lukenut enkä kuullut että Häntä olisi verrattu kirkossa Raamatun aikana eläneisiin profeettoihin, tai Jeesukseen.
Hän itse olisi kauhistunut moista."
Katso yllä, mitä Ellen sanoi: olevansa enemmän kuin Raamatun profeetat. Kaukaa ei tarvitse hakea adventistia, joka sanoo Elleniä profeetaksi: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000005&posting=22000000008334167#22000000008334167Rauhaa
EGW teki kaikkensa 1843 että aikalaskelmien asettamiset olisi lopetettu. Hän tiesi ne turhiksi.
Niin, ehkä yksi syy hänen erottamiseksi babtistiyhdystkunnasta oli juuri tämä?
Hän ei hyväksynyt kaikkea Millerin opetusta todistettavasti, ja oli opetuksissaankin ja epäilyksissään Milleriin oikeassa.
EGW kerotili avoimesti Millerin virheistä, vaikka arvosti häntä siinä missä Miller oli oikeassa, ja monta sielua pelastui Millerin työn kautta, sillä 1/3 pettyneistä jäi uskoviksi ja uskollisiksi.
Profetian sanan valo on usein Raamatussakin valjennut vähitellen, eikä kaikkea valoa ole saatu kerralla.
Profeetat eivät aina itsekään ymmärtäneet saamaansa sanomaa.
Daniel ei ymmärtänyt progfetiaa lähdes 3000 vuotat sitten, joka valkeni vasta Millerille ja EGW:lle. (Dan 12:9-10)
He elivät oman aikansa tiedoissa ja kulttuurissa.
Siunausta
jari laurila- taram2
Eipä tullut Jeesuksen päälle tulta taivaasta vaikka Hän sanoi."että tässä joukossa on joitain jotka eivät kuole ennenkuin Ihmisen poika saapuu"!
Olkoonpa että ensimmäinen toteutus saapui ennustuksessa vuonna 70.Ei tiennyt Jeesuskaan.
Mutta Hän ei saapunut sen sukupolven aikana.Miksi?
Koska vain Isä tietää päivän ja hetken ja meillä ihmisillä on luontainen taipumus odotella ollaan täydellisiä tai ei.
Jos jotkut ovat odottaneet Kristuksen paluuta ei se että odottelussa ollaan arvioitu väärin vielä mitään todista.Ei voida sanoa:"se on kaikki humpuukia".
Moni odottelee ensi maanantai aamuna bussia,mutta jos ei ole kuunnellut uutisia ja sitä mitä se merkitsee linja-autoliikennettä silmälläpitäen ehkä petyy.Mutta se on elämää. jarlau kirjoitti:
Rauhaa
EGW teki kaikkensa 1843 että aikalaskelmien asettamiset olisi lopetettu. Hän tiesi ne turhiksi.
Niin, ehkä yksi syy hänen erottamiseksi babtistiyhdystkunnasta oli juuri tämä?
Hän ei hyväksynyt kaikkea Millerin opetusta todistettavasti, ja oli opetuksissaankin ja epäilyksissään Milleriin oikeassa.
EGW kerotili avoimesti Millerin virheistä, vaikka arvosti häntä siinä missä Miller oli oikeassa, ja monta sielua pelastui Millerin työn kautta, sillä 1/3 pettyneistä jäi uskoviksi ja uskollisiksi.
Profetian sanan valo on usein Raamatussakin valjennut vähitellen, eikä kaikkea valoa ole saatu kerralla.
Profeetat eivät aina itsekään ymmärtäneet saamaansa sanomaa.
Daniel ei ymmärtänyt progfetiaa lähdes 3000 vuotat sitten, joka valkeni vasta Millerille ja EGW:lle. (Dan 12:9-10)
He elivät oman aikansa tiedoissa ja kulttuurissa.
Siunausta
jari laurilaSanot: "EGW teki kaikkensa 1843 että aikalaskelmien asettamiset olisi lopetettu. Hän tiesi ne turhiksi."
Miten niin teki kaikkensa. Hänhän päinvastoin kulki Millerin kokouksissa. Todista väitteesi selkeillä lähdeviitteillä!
Sanot: "Niin, ehkä yksi syy hänen erottamiseksi babtistiyhdystkunnasta oli juuri tämä?"
Ellen oli metodisti ja metodistikirkko erotti hänet juuri sen takia, että hän pyöri noissa Millerin piireissä uskoen vääriin aikalaskelmiin eikä suostunut tekemään niistä parannusta.
Ellen liittyi Metodistikirkkoon 1840 vanhempiensa kanssa 12-vuotiaana: "In the year 1840, Ellen, with her parents, attended a Methodist camp meeting at Buxton, Maine, and there, at the age of 12, she gave her heart to God. On June 26, 1842, at her request she was baptized by immersion in Casco Bay, Portland. That same day she was received as a member of the Methodist Church. http://www.whiteestate.org/about/egwbio.asp
Ellenin, hänen isänsä Robert, äitinsä Eunice ja sisarensa nimet on pyyhitty Chestnut Street Methodist kirkon kirjoista 1843. Muilla syyksi kirjoitettiin opin rikkominen omituisissa olosuhteissa, Ellenillä opin rikkominen. http://egwestate.org/vault/records.asp
Sanot: "EGW kerotili avoimesti Millerin virheistä, vaikka arvosti häntä siinä missä Miller oli oikeassa, ja monta sielua pelastui Millerin työn kautta, sillä 1/3 pettyneistä jäi uskoviksi ja uskollisiksi."
En ole lukenut mitään Ellenin kirjoituksia, että hän olisi ennen tuota väärää 22.10.1844 mitenkään arvostellut Millerin opetuksia. Jos sellaista väität, laita selkeät lähdetiedot. Mutta pettymyksen jälkeen, kun Miller katui laskelmiaan ja lausui kirjeessään vanhimmistolle, joka julkaistiin lehdessä, Suljetun oven joukon uusista opeista: "Syyt, miksi Jumalan rankaiseva käsi tuli meidän päällemme, olivat, minun mielestäni, Ylpeys, Fanatismi ja Lahkolaisuus." (Advent Herald 3.12.1844/Sears Clara Endicott. DAYS OF DELUSION – A STRANGE BIT OF HISTORY) Tästähän Ellen raivostui ja kirjoitti Milleristä:"Näin inhimillisen vaikutuksen pitävän hänen mielensä pimeässä ja säilyttävän hänen vaikutuksensa heidän joukossaan. Lopulta William Miller korotti äänensä taivaasta tulevaa valoa vastaan." (Canr1ght) Ellen selitteli muutenkin Millerin ajatuksia toisiksi kuin ne alunperin olivat olleet. Että sellaista avoimesti kertomista! Taas toistat tuota yhtäkolmasosaa, missä on perustelusi tuolle määrälle, en näe sitä missään.
Sanot: "Profetian sanan valo on usein Raamatussakin valjennut vähitellen, eikä kaikkea valoa ole saatu kerralla. Profeetat eivät aina itsekään ymmärtäneet saamaansa sanomaa."
Vertaat taas Elleniä Raamatun oikeisiin profeettoihin. Jos profeetta puhuu omiaan, niin ei kai muiden ihmisten tehtävänä ole edes ajan kanssa yrittää muunnella niitä Raamattuun tai maailmantapahtumiin sopiviksi. Jos ne ovat vääriä alunperin, niin ne on hylättävä väärinä ja väärää profeettaa ei saa sen enempää kuunnella yhtään missään muussakaan hengellisessä asiassa, koska hänen suustaan sitten pesee väärää ja oikeaa sikinsokin tulevissakin profetioissa. Jumala ei turhaan varoita vääristä profeetoista, he eivät ole mitään harmittomia.
Sanot: "Profetian sanan valo on usein Raamatussakin valjennut vähitellen, eikä kaikkea valoa ole saatu kerralla. Profeetat eivät aina itsekään ymmärtäneet saamaansa sanomaa.Daniel ei ymmärtänyt progfetiaa lähdes 3000 vuotat sitten, joka valkeni vasta Millerille ja EGW:lle. (Dan 12:9-10)"
Puhut nyt Raamatun profeetoista. Jumala puhui heidän kauttaan. Johan on tullut selväksi, ettei Miller ymmärtänyt Danielin profetioita paljoakaan ainakaan ennen pettymystä. Hän laski omia ihmisjärjen laskelmiaan Raamatun kielloista huolimatta. Ellen vielä pahensi asiaa keksimällä ja vastaanottamalla pahoilta hengiltä mitä merkillisimpiä epäraamatullisia taivaan tapahtumia ja lopunajan eksytyksiä.
Vaikenemisellasi ilmeisesti peräydyit väitöksistäsi: "Ellen G White ei koskaan maininnut itseään profeetaksi" ja "Hän korotti ja opetti vain Kristusta ja Raamattua"taram2 kirjoitti:
Eipä tullut Jeesuksen päälle tulta taivaasta vaikka Hän sanoi."että tässä joukossa on joitain jotka eivät kuole ennenkuin Ihmisen poika saapuu"!
Olkoonpa että ensimmäinen toteutus saapui ennustuksessa vuonna 70.Ei tiennyt Jeesuskaan.
Mutta Hän ei saapunut sen sukupolven aikana.Miksi?
Koska vain Isä tietää päivän ja hetken ja meillä ihmisillä on luontainen taipumus odotella ollaan täydellisiä tai ei.
Jos jotkut ovat odottaneet Kristuksen paluuta ei se että odottelussa ollaan arvioitu väärin vielä mitään todista.Ei voida sanoa:"se on kaikki humpuukia".
Moni odottelee ensi maanantai aamuna bussia,mutta jos ei ole kuunnellut uutisia ja sitä mitä se merkitsee linja-autoliikennettä silmälläpitäen ehkä petyy.Mutta se on elämää.Jokainen uskova odottaa ja rukoilee Jeesusta tulevaksi ja niin pitääkin tehdä, mutta tulemisen päivän laskeminen ei onnistu eikä sitä pidä tehdä "Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin" (Matt 24:36)
Jos Miller olisi saarnannut Jeesuksen takaisin tulemista muun opetuksen mukana yleisesti ja tarkastellut ajan merkkejäkin Raamatun valossa, niin se olisi vielä ollut ihan hyvä. Mutta hän laski tarkkoja aikoja ja saarnasi niitä.
Milleriittojen keskuudessa oli paljon "profeettoja". 1842 William Foy alkoi saada näkyjä, jotka hän uskoi saavansa Jumalalta. Hän kiersi ympäri New Englandia puhumassa. Vuonna 1845 hän kirjoitti kirjasen näyistään. Ellen White tuleva "profeetta" kävi seuraamassa hänen tilaisuuksiaan ja esimerkiksi Ellenin näky hedelmäpuusta on ilmeisesti kopio tästä kirjasesta. Myös Ellenin sukulaismies Hazen Foss sai näkyjä. Milleriitta-liikkeen loppuaikoina oli niin paljon fanaattisuutta ja uskonnollista kiihkoa, että Joshua Himes eräs milleriittajohtaja valitti, että lumous on seitsemän jalkaa paksu. Portlandissa sisar Clemons alkoi nähdä näkyjä ja toinen sisar taas sai näyn, että Clemonsin näyt ovat saatanasta. Himesin Chardan Street Chapelilla apupappina toiminut John Starkweather sai "kataleptis-epileptisia"-kohtauksia ja sai lopulta potkut, koska hänen hengelliset lahjansa näyttivät olevan tarttuvaa lajia. Kun Jeesus ei tullutkaan sovittuna päivänä monet profeetatkin palasivat aikaisempiin töihinsä. (Anderson Dirk 1999. WHITE OUT, ss. 8-10)
Ihmiset pukeutuivat valkoisiin taivaaseennousukaapuihin laskettujen lähtöpäivien tullen ja monet jättivät omaisuutensa, sukulaisensa ja kaiken lähtiessään yhteisille kokoontumispaikoille valmiina lähtöön. Kukkuloilla, hautausmailla, talojen katoilla tai puihin kiivenneneinä he sitten odottivat Jeesusta tulevaksi. Toiset odottivat hiljaa, toiset rukoilivat, toiset lauloivat ja toiset huusivat. Hautausmaille mentiin siksi, että ajateltiin hautojen aukeavan ja uskossa kuolleiden sukulaisten nousevat niistä. Oli erilaisia käsityksiä siitä, miten lähtö tulee ja jollain paikkakunnalla ihmiset ostivat isoja pyykkikoreja ja istuivat niissä ikään kuin valmiina lentoon lähtöön, kun lähtöä ei sitten tullutkaan, he raahasivat koreja perässään kotiin. Myös erilaisia siipiä valmistettiin ja tehtiin hyppyharjoituksia. Jotkut antoivat roskaheinien vallata viljelyksensä ja jättivät satonsa korjaamatta, jotkut antoivat karjansa kuolla nälkään, jotkut heittivät huonekalunsa ulos tai rikkoivat omaisuuttaan.
Kaikki tuo olisi jäänyt ilman vääriä päivämääriä. Ja olisiko harhaoppiadventismiakaan syntynyt ilman noita laskelmia ja pettymyksiä!
- Ritari
Ei kannata liikaa pyöriä Ellen Whiten kirjoitusten parissa. Ihmetyttää että hänestä jaksetaan jankata. Ellen White on nainen joka näki näkyjään osaksi sairaudestaan johtuvana. Whitesta on tehty samanlainen ikoni adventtikirkossa kuin katolisessa kirkossa Marian palvontaan liittyy.
Ihmetyttää kovasti että on jopa teologeja, jotka ei näe Whiten kirjoituksissa mitään ristiriitaa.- taram2
"sauna","terva" ja "höyhenet"
Sanoja on tässä maailmassa paljon ja niitä voidaan heitellä sinne ja tänne.Mutta tuollainen sanojen viskominen on harkitsematonta,koska Jeesuksen sanojen mukaan "jokaisesta turhasta sanasta meidät pannaan "syyniin""!
Miettikää ennemmin E.W:n sanoja lihan saastumisesta lopun aikana.
Miten olis "hullunlehmäntauti",lintuinfulenssa ja kananliha,trikiini ja sianliha?
Silakkaa vain kerran viikossa?
Mitä olis tapahtunut jos 100 v.sitten olis sanottu että näin on tänään.
Sairausko sai tuon aikaan että E.W. näki tämän?
Eikä minusta mitään liikaa?
Ikonejakaan ei hän käyttänyt.
Jos ette usko että näin hän kertoi,ehkä pitäis kritisoijatkin käyttää saunassa ja sitten pyörittää tervassa ja sitten höyheniin.:-)
- vähän rajaa
Noille sinun"perusteluillesi",ei sinua enää kukaan usko,olet näyttänyt oikean" karvasi".
Oletko Ramu kakkonen? Kirjoitin yhden epäselvän lauseen:
"EGW sai noin 2000 näkyä, ja nämä erheet olivat tietenkin hengellisen elämän ihmisten erehdyksiä yms.
Ei toki Raamatun virheitä, koska Raamatussa ei virheitä ole tässä merkityksessä."
Tarkoitan että näkyjä oli kaikenkaikkiaan 2000.
Kysyjä puhui "erheistä joita EGW korjasi" kun näki niitä näyssä.
EGW korjasi tietenkin ihmisten erehdyksiä hengellisessä elämässä, eikä missän tapauksessa Raamatun sanaa, kuten joskus on väitetty.
Siunausta
jari laurila- taas samaa soopaa
Jokin aika sitten Jalau kirjoitti: " en ole koskaan puhunut egw:stä". Mikä väite!!!
Laskin ihan mielenkiinnosta, kuinka monta kertaa jarlau mainitsi epäjumalansa nimen (=egw) edellisessä viestissään.
Tulos: kymmenen (10) kertaa.Rauhaa'
Olen yhden opetuskirjeen kirjoittanut EGW:stä.
Muuten se on olut pelkkää puolustuslinjaa, eli syytöksiin avstailemista.
Ei minulla ole mitään syytä tuoda profetioita esiin täällä, sillä ne ovat kypsempien ihmisten- hengellisesti edistyneempien, asioita tutkia niitä kuin mitä täällä on.
EGW kirjatovat kaikille, ja niistä hirveesti innostuu Raamatusta, mutta profetiat ovat liian "paksuja" ihmisille tuotavaksi esiin täällä.
Pitää paremmin lukea- tai ymmärtää mitä kirjoitan, eikä aina vain kuvitella, luulla, ja vääntää kieroon.
Jumalan siunausta
jari laurila- nuppune
jarlau kirjoitti:
Rauhaa'
Olen yhden opetuskirjeen kirjoittanut EGW:stä.
Muuten se on olut pelkkää puolustuslinjaa, eli syytöksiin avstailemista.
Ei minulla ole mitään syytä tuoda profetioita esiin täällä, sillä ne ovat kypsempien ihmisten- hengellisesti edistyneempien, asioita tutkia niitä kuin mitä täällä on.
EGW kirjatovat kaikille, ja niistä hirveesti innostuu Raamatusta, mutta profetiat ovat liian "paksuja" ihmisille tuotavaksi esiin täällä.
Pitää paremmin lukea- tai ymmärtää mitä kirjoitan, eikä aina vain kuvitella, luulla, ja vääntää kieroon.
Jumalan siunausta
jari laurila*~***~~*
Muistat vaan Jeesus sua rakastaa
kaikkea pahaa mahtuu maailmaan ~*
ole Jeesukselle uskollinen ainiaan
Taivaan Isän rakkautta suojelua siunausta
Sinulle olet Rakas Hänelle =)
**~~~~~~**** nuppune kirjoitti:
*~***~~*
Muistat vaan Jeesus sua rakastaa
kaikkea pahaa mahtuu maailmaan ~*
ole Jeesukselle uskollinen ainiaan
Taivaan Isän rakkautta suojelua siunausta
Sinulle olet Rakas Hänelle =)
**~~~~~~****Rauhanheippa Herrassa
Voi kun ihana viesti!
Sähköpostiini voi kirjoittaa mainiosti tällaisia "nuppune" viestejä.
Olen vonkaillut juuri näitä viime aikoina.
Kaipaan tällaisia viestejä.
Herran siunausta "Nuppuselle"
jari laurilanuppune kirjoitti:
*~***~~*
Muistat vaan Jeesus sua rakastaa
kaikkea pahaa mahtuu maailmaan ~*
ole Jeesukselle uskollinen ainiaan
Taivaan Isän rakkautta suojelua siunausta
Sinulle olet Rakas Hänelle =)
**~~~~~~****
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Häiriköinti
Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as443018Askanmäessä Huippu esitys
Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna232894- 462747
- 562598
Mä sanon tän suoraan.
Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.582498Kerro jotakin hauskaa. :)
Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)482480On olemassa tiettyjä sääntöjä!
Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle532251Pohdinttavaksi
No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä782158- 692058
- 452052