Tuntematon sotilas on aika suppea sota-aikaa kuvaava kertomus, joten ei kukaan varmaan ole eri mieltä siitä että Pohjantähti on syvällisessä monipuolisuudessaan huomattavasti parempi kirja ja ehkä paras suomalainen romaani.
Mikähän teos voisi olla parempaa lukemista kuin "Täällä pohjantähden alla". Joku Jack Londonkin olisi vain mykkänä nyökytellyt Linnan mahdin edessä.
Mikähän teos voisi olla parempaa lukemista kuin "Täällä pohjantähden alla". Joku Jack Londonkin olisi vain mykkänä nyökytellyt Linnan mahdin edessä.
Vastaukset 25
Vanhimmat
on "Pohjantähden" I ja II-osissa erinomaista. Kolmonen vaikuttaa uudelleenluettuna hataralta. Ehkä Linnan voimat loppuivat kesken?
Jos olet sitä mieltä, että "Tuntematon" on suppea kertomus, niin samaa kerrontatapaahan Linna "Pohjantähdessäkin" käyttää: pienen ihmisryhmän (yhden perheen ja kyläkunnan) näkökulmaa, aikajana vain on pidempi.
Wolf H. Halsti ylistää muistelmissaan ("Mies elää aikaansa", s. 94) Linnan taistelukuvausta Tampereen-Lahden maantieltä ja mainitsee, että Linna käyttää samoja ilmaisuja kuin todellisuudessakin oli käytetty. Sitten hän taivastelee, että "On merkillistä, miten suuret taiteilijat vaistoavat tapahtumien hengen, osaavat eläytyä siihen ja löytää sille oikeat sanat. Vai olisiko Linna ollut mukana edellisessä hahmossaan ja syntynyt maan päälle uudelleen kaksi vuotta myöhemmin saadakseen kertoa siitä?" Everstin monimutkainen äly ei huomaa yksinkertaisempaa mahdollisuutta, nimittäin että 1950-luvulla, jolloin Linna teki kirjaansa, oli hengissä vielä paljonkin väkeä jotka olivat osallistuneet ko. rientoihin. Linna lienee haastatellut heitä.
Niin, no. Kyllä "Pohjantähti" lukea kannattaa, minäkin luin sen ensimmäisen kerran jo 60-luvulla äitini vastustuksesta huolimatta ja kyllä se suomalaisten romaanien kärkeä kieltämättä on.
Yksissä kansissa se oli ja niinhän se kuuluisi painattaakin. Joo, 'tuntematon' oli pelkkä sotakirja, kun taas 'pohjantähdessä' oli muutakin kuin sodankäyntiä ja sotureita, vaikka muun muassa sitäkin actionia löytyy.
Väinö Linna haastatteli ja luki ahkerasti Pohjantähden kirjoittamista varten.
oman vähäisen mielipiteeni mukaan juuri kolmas osa on koko trilogian paras...siitä puuttuu eepillinen raskaus, joka vaivaa varsinkin kakkososan alkupuolta ja joskohta siinä ei ehkä olekaan ykkös- ja kakkososan dramaturgista syvyyttä, korvaa kolmasosan ponteva ja jopa liioiteltu leikkisyys moninverroin tämän jo alkujaankin kyseenalaisen puutteen.
Kaikesta raskaasta jykevyydestään huolimatta teos ei sisällä yhtään suvantovaihetta eikä täytetekstiä, ei ollenkaan tylsää ajanjaksoa, vaan Pohjantähdessä ikään kuin "tapahtuu koko ajan". Kun on yksissä kansissa painetun version lukenut ja sellaisena sen kokenut niin voi sanoa, ettei Linnan tyyli herpaannu hetkeksikään koko kirjan aikana. Minkäs sille puolestaan mahtaa, että loppua kohden eivät Suomen historian ajat olleet enää niin jännittäviä ja mielenkiintoisia kuin aikaisemmat, torppareiden, aloittelevan työväenliikkeen ja sisällissodan sekä Lapuan Liikkeen ajat. Tällaisesta säpinästä on totta hitossa ainoa tie alaspäin niin jännittävyydessä kuin tyylissäkin. Mutta sittenkään ei tässä rankassa eepoksessa ole tosiaankaan yhtä ainutta tylsää sivua eikä yhtäkään "täytesanaa" tilkkeenä tai muuna tarpeettomana, jollaisia esimerkiksi Veijo Meri myöntää sisällyttäneensä hyvinkin paljon Manillaköyteensä, josa ydintarina vie aika vähäisen osan koko tekstimäärästä.
Väinö Linnan "Täällä Pohjantähden alla" on sen sijaan 100% pihvilihaa.
niin niin...ei käy kieltäminen...pohjantähti on uskomaton taidonnäyte Väinö Linnalta...teos on suomalaisen kirjallisuuden ehdoton timantti ja häikäisevä vuorenhuippu sekä kipinöivä luova tuli.'
ei 30-luku nyt niin tapahtumaköyhää aikaa ollut ja varsin taitavasti Väpi on mielestäni onnistunutkin kirjaansa vangitsemaan ajan ekstreemit, nykykatsannosta jopa surkuhupaisat mielialat.
otsikostasi heti mieleeni, että kolmososan ehdotonta huippua ovat Rautajärvi ja Siukola. Vaikka kumpikin heistä on hahmoina varsin karikatyyrisiä, heidän välisensä sanailu on ehdotonta huippua, samoin kuin Rautajärven yksinpuhelut Suomen suuresta tulevaisuudesta...
minusta ovat Eeva-Liisa Mannerin runokokoelmat Tämä matka, Fahrenheit 121 ja Kuolleet vedet, Christer Kihlanin Romaanit Kallis prinssi ja Gerdt Bladhin tuho sekä Albert Camusin Sivullinen.
suosittelemasi kirjallisuus on paitsi pikkusievää viisastelua myös sukupuolisesti epämääräistä ja ehdottomasti vailla ankaraa, verta maistanutta nyrkkiä.
perverssi halusi samaistua tälläiseen dekadenttiin kerrontaan kertoo sinusta enemmän kuin haluaisin tietää.
en voinut olla testaametta vieläkö jumala ompi Linnamme. Ja näkyy olevan. Alkuperäisessä viestssähän kysyttiin mielipidettä. Voi olla että kysymys oli tarkoitettu retoriseksi, mutta mitäpä siitä. Makuasioistahan näissä aina on kyse. Olen lukenut molemmat Linnan pääteokset, eivätkä ne minuun niin valtavaa vaikutusta tehneet. Sinä sen sijaan et ole lukenut yhtäkään mainitsemistani kirjailijoista (Camus, Kihlman tai Manner), koska jos olisit, et puhuisi pikkusievästä viisastelusta mitään.
minä olen lukenut suunnilleen kaikki mainitsemiesi kirjailijoiden töherrykset.
sinä hernenenä et vain näe itseäsi pidemmälle.
Kalevala tai Seitsemän veljestä ym. ole kenenkään vaikutuksentekemisyrityksen takia kehitettyjä, vaan taiteena taiteen vuoksi kansakunnan kaapinpäälle.
mainitsemiini teoksiin (Kuolleet vedet, Sivullinen, Kallis prinssi jne.): ne ovat korkeimman tason sanataidetta.
et ole ymmärtänyt mitään. kuka tässä on näköalaton?
huomaan viestisi vanhapiikamaisen kiukkuisesta sävystä, ettet enää kykene jatkamaan keskustelua rakentavalla tavalla.toivon, että katsot itseäsi peiliin ja vedät tarvittavat johtopäätökset. tiedä, että sympatiani ovat puolellasi.
kun osaat olla hauska! Nelikymppisestä perheenisästä on kyllä vaikea saada kiukkuista vanhaapiikaa edes millään loogisella kuperkeikallasikaan.
Ihan aikustenoikeesti olet kyllä viimeinen mies maailmassa saarnaamaan rakentavuudesta. Suupieltä nyki jo silloin kun höpisit "frigidistä ompeluseurasta" (jäseninä Manner, Camus ja Kihlman! LOL) mutta nyt vasta röhähti.
Pakko kai tutustua, kun niitä niin harvoin kuulee missään siteerattavankaan. Eivät nimet sano mulle yhtään mitään. Pitää siis tutustua niihin.
Hyvä romaani on sellainen, että sen voi lukea aina uudelleen ja uudelleen eikä se siitä tyhjene, paranee vain kerta kerralta. Sen voi myös avata mistä kohdasta tahansa, ja teksti alkaa heti elää.
Eroa on silläkin, lukeeko teoksen aivan nuorena vai vanhempana. Eri ikäkausina romaani avautuu eri tavalla, eri näkökulmista.
Juuri tällainen teos on Täällä Pohjantähden alla.
Itse luin ko. teoksen ensimmäisen kerran
n. rippikouluikäisenä, seuraavan kerran lukioikäisenä, seuraavan kerran...
..ja toistaiseksi viimeisen kerran (ehkä 7-8 kerran) vain pari viikkoa sitten. Joka kerran teos on avautunut erilaisena, ja jokaisella lukukerralla olen löytänyt siitä jotain uutta.
Nykyisin minulle käy muutaman vuoden välein niin,
että kun en keksi kirjastossa mitä lainaisin, niin
päätän lukea taas Pohjantähteet uudelleen (eli
otan varman päälle ;)
Mielestäni ko. teos on niin lujaa tekoa että se kestää myös kaikenlaisen arvostelunkin.
Kyllä! Pohjantähti on noussut jo kirjallisuuskriitikoidenkin ulottumattomiin....
omalle paikalleen...niihin yläilmoihin, joissa eivät maalliset puhurit paljon paina.
että jokaiselle löytyy omansa. Monille se on Pohjantähti, joillekin Woolfin MAjakka, minulle Mannerin runot; muistan yhdessä vaiheessa laiannneeni hänen valitut runonsa (Runoja 1956-1977) joka kuukausi kirjastosta uudelleen, kunnes ajattelin että kai minä voin sen yhtä hyvin ostaa itselleni vaikka köyhä opiskelija olenkin. Ja palaan siihen yhä sillon tällöin, 20 vuotta myöhemminkin. Manner on minulle se suurin kirjailija ja rakkain runoilija.
Minulle on käynyt samoin. Olen jäänyt koukkuun Pohjantähteen. Luin sen myös viimeksi parisen viikkoa sitten ja aina se on yhtä vaikuttava. Olen kotoisin keskustalaisesta perheestä ja kirjan ensimmäisen kerran luettuani ajatusmaailmani heitti kuperkeikkaa. Myös 17-vuotias poikani on lukenut kirjat pari kertaa ja nyt mieheni aloitti ensimmäisen osan lukemisen.
Tuli vaan mieleen että jos haluaa lukea Päätalon
Iijokisarjan pienoiskoossa, kannattaa lukaista
Jack Londonin Martin Eden.
jos haluaa vertailla, niin Hiljaa Virtaa Don ja Täällä Pohjan tähden, kumassakin samallainen kaava, Ja keromus yhteisöihmisistä, joiden yhtelöisyy jää samalla lailla rajoituneeksi.
Edelisen kirjoiti Sahowlov,tai miten se kirjoitetaan, kuitenkin varsin nuorena 23 -27 v välillä. On esittey väite, että alkuperäinen tarina olisi vanhan erakoituneen miehen ja jolta M Saholov se sitten adopotoi.
Mihail Aleksandrovitš Šolohov (Михаил Александрович Шолохов)
onhan pohjantähti hyvä kirja mutta paras suomalainen , olen eri mieltä.Mika Waltari esim "isästä poikaan"on yksi, mutta se on yksi mielipide.