Sisäinen tyhjyys

Mitä, jos muuttaisit toimintatapojasi. Olet ilmeisesti elänyt elämäsi muiden ihmisten odotusten mukaisesti. Miksi et tekisi sellaista, mikä tuntuu sinusta hyvälle ja oikealle?

Kannattaisiko lähteä yksin jonnekin pariksi viikoksi miettimään, että mitä sinä todella haluat.
Kukaan ei tule sinua teoistasi palkitsemaan, joten miksi et keskittyisi tärkeimpään eli itseesi.

Ota selvää, kuka oikein olet.

Meditointitekniikoihin perehtymistä. On halpa ja kehittävä harrastus.
Meditoineella ihmisellä on paikkansa maailman kaikkeudessa.
Vaikka häneltä vietäisiin kaikki fyrkka, kamat tai vapauskin, hän ei murtuisi.
Olen elintasokisasta tippunut mies. En kuulu mihinkään uskonnolliseen lafkaan.

Senverran lisäystä, että mielen rauhoittumista, meditaatiota tulisi harrastaa päivittäin.
Seo on isossa maailmassakin, mm. liikemisten keskuudessa hyvin suosittua.

Koin samaa alku vuodesta. Kaikki näytti olevan OK päällisin puolin, mutta elinkin toisten elämää. Minulla oli rakastava mies vierelläni, mutta ei tuntunut hyvältä. Tuttavapiiri ei hyväksynyt suhdettamme. Elomme oli kuin kuumilla kivillä kävely. Nyt rakkaani on nukkunut pois, häntä ei ole enää. Ja minun maailmani on poissa. Nyt vasta ymmärrän kuinka hyvin minulla oli asiat, en vain osanut arvostaa sitä. Tekisin mitä vaan että saisin takaisin sen mitä meillä oli!!!!! Siis, neuvoni: Selvitä oma pääsi. Selvitä mikä sinulle on tärkeä. Tee jotain uutta. Iloitse siitä mitä sinulla on ennenkuin on liian myöhäistä..

sinusta tuntuu tyhjältä? Olen sinua vanhempi ja paljon pohtinut samoja asioita. Kaikki tuntui olevan hyvin, mutta mikään ei ollut hyvin eikä tuntunut miltään.

Sinun ikäisenäsi minulla oli saman tapainen kriisi. Silloin ei ollut kirjallisuuta ja auttavaia tahoja ei juuri ollut. Jouduin vain elämään lievästi masentuneena elämääni ulkopuolisuuden tunteen kanssa.

Jokin aika sitten elämänmuutoksen yhteydessä samat asia nousivat taas esille. Etsin tietoa kirjoista ja netistä ja minulle valkeni. Ulkoisesti ihan hyvässä lapsuudessa meiltä puuttui kaikki emotionaalinen vuorovaikutus, yhteisöllisyys, unelmat ja tavoitteet. Mentiin vain päivästä toiseen. Äitini tausta oli vaikea ja hän oli ainakin lievästi masentunut. Minulla ei ole mitään tarvetta syyttää häntä, sillä hän yritti antaa enemmänkin kuin hänellä oli annettavaa. Totean vain. Näiden havaintojen jälkeen tyhjyys alkoi vähitellen helpottaa ja olen saamassa uudenlaisen otteen arjesta.

En tiedä, miten sinä olet päätynyt noihin tyhjyyden kokemuksiin, enkä näin ollen voi neuvoja antaa. Aineksia pohdintoihisi saat varmasti kirjastosta. Tunteita käsittelevistä kirjoista löydät varmasti vastauksia ja muistakin. Kannatta lukea myös Hellstenin virtahepokirja, vaikka kokona ei olisikaan ollut alkoholismia.

Etsivä löytää! Ei etsintää kannata lykätä vanhuuteen. Tiedostaminen on ensimmäinen askel löytämisen suuntaan. Kaikkea hyvää etsintöihisi!

Sanotaan, että se tulee vain naisille. Kyllä se tulee miehillekin.
Se on kuule sillä lailla, että elämä on sitä, mikä kuluu, kun odottaa elämää alkavaksi.
Miksi me ihmiset ollaan aina tyytymättömiä?
Miksi emme olisi tyytyväisiä siihen, mitä olemme saavuttaneet?
Monet ovat antaneet neuvoja; etsi itseäsi, mietiskele, selvitä kuka olet ja mitä oikein haluat ennen kuin on liian myöhäistä.
Se nyt vain on niin, että me emme voi tässä elämässä saada mitään mahdottomia. Yksinkertaisesti on tyytyminen siihen, mitä on, ja sillä hyvä.
Olisi hyvä mietiskellä sen asian hyväksymiseksi.
Joskus seitsemänkymppisenä saattaa joutua kysymään itseltään, että tässäkö tää elämä nyt sitten helvetti soikoon oli, ja vastaus siihen on, että kyllä vaan.
Sinulla on asiat hyvin. Mitä mariset?
Jos asiasi olisivat huonosti, olisi luonnollista, että ponnistelisit niiden parantamiseksi ja olisit tyytymätön. Siltikään en ymmärtäisi, miksi mankuisit tällä palstalla.
Elämä nyt vaan kertakaikkiaan on tämmöistä.
Jos kärsit, sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Meillä kaikilla on.
1. Sopeudu kärsimykseen ja elä elämääsi niinkuin tähänkin asti. Lakkaa marisemasta.
2. Valmistaudu lähtöön ja tee muutos. Lakkaa marisemasta.
Tietysti on mahdollista että tunteisiisi on patologinen syy. Sairastat masennusta.
Mene lääkäriin. Saat reseptin, syöt lääkkeitä ja noin neljän viikon kuluttua olosi helpottuu.

Vähän samantapainen tilanne oli itselläkin. Olen yli 3-kymppinen nainen, avoliitossa elelin lähes 12 vuotta, maalla omistamassamme omakotitalossa. Kaikki oli päällisin puolin hyvin. Avomieheni rakasti minua, tosin joi paljon. Minulla oli silloin vakituinen työ, mutta olin siihen aivan burn out.

Sitten v. 2003 prakasi ensin fyysinen terveys. Masennuin täysin ja lisäksi tuli työuupumus. Elämä alkoi tuntua tyhjältä ja merkityksettömältä, päivästä toiseen yhdeltä ja samalta suorittamiselta. Irtisanouduin vakituisesta työstäni, sillä en enää jaksanut.

Aloin kiihkeästi miettiä, mitä elämältäni ja ihmissuhteeltani haluan. Etsin itseäni kohtalokkain seurauksin: Tein kaikkea mahdollista tyhmää, sähläsin ihmissuhteissani ja pilasin lopulta parisuhteeni kokonaan. Pari vuotta sitten sain sen asteisen hermoromahduksen, että jouduin sairaalahoitoon.

Erohan tästä kaikesta lopulta sitten keväällä tuli. Menetin elämäni tärkeimmän ihmissuhteen, talon, lemmikit, kaiken entisen mitä elämässäni oli. Ainoa mitä minulle jäi jäljelle, oli nuhruinen pieni vuokrayksiö ja työ, johon olen henkisesti aivan loppu.

Olen nyt mielenterveyskuntoutuja. Syön masennuslääkkeitä vaikeaan masennukseen, ja tuntuu, että elämä on vielä tyhjempää kuin silloin, kun minulla oli ihmissuhde. En tiedä mihin tämä elämä tästä johtaa, vetäisikö sitä itsensä kiikkuun vai yrittäisikö löytää uutta suuntaa elämälleen. Minullakin aina ollut halu lähteä kauas pois, mutta luulen, että ongelmani seuraavat perässä sinnekin. Itseään kun ei pakoon pääse. Päästä sydämeen on kuitenkin pitkä matka, ja tajuan nyt, että ainoastaan rakkaudella on elämässä merkitystä - viimekädessä.

Millainen lapsuus sinulla oli? Itse työstän terapiassa läpi vaikeuksiani ja yritän saada olematonta itseluottamustani kasaan. Ehkä sinullakin pohjimmainen syy itseluottamuksessa ja itsetuntemuksesssa? Sanoit, ettet tiedä kuinka kauan jaksat "vetää tätä roolia ja suorittaa elämääsi täyttääksesi normit". Itselläni tuo kokemus oli täysin sama. Koin vain etten jaksanut sitä oravanpyörää.

No, nyt elämässäni ei ole enää mitään entistä. Nyt kuitenkin kaipaan sitä kaikkea vanhaa tavattomasti, mutta paluu siihen ei ole enää mahdollista. Eikä ainakaan vielä ole tullut mitään uutta tilalle.

Minulla olisi nyt jos koskaan mahdollisuus toteuttaa unelmani ja jättää koko Suomi, mutta en saa mitään aikaan. Olen vain masentunut, tuijotan päivästä toiseen kattoa sänkyni yläpuolella enkä näe enää mitään syytä elää. Tajuan myös, etten ole valmis uuteen ihmissuhteeseenkaan ennen kuin saan itseni jonkinlaiseen tasapainoon.

Voihan olla, että kärsit masennuksesta. Tee netissä Beckin masennustesti, se kertoo jotain tilastasi. 17 pistettä tai yli kertoo masennuksesta, ja olisi aihetta ottaa yhteyttä lääkäriin.

Ehkä on vain hyväksi sinulle, ettet pysty juomaan paljon, se ei ainakaan mahdolliselle masennuksellesi tee hyvää. Etsi itsellesi sellaista seuraa, jossa alkoholi ei näyttele keskeistä asemaa. Mitä sisäpiireistä, jos sinulla on muutama todellisen ystävä. Pidä heistä kiinni.

Tärkeintä tässä elämässä on kuitenkin rakkaus. Vaikka sitä kokisikin vapaudenkaipuuta, ihminen on vaan rakennettu niin, että tarvitsee yhteyttä toisiin ihmisiin, ja totuus on, että sen minkä tekee toisille, tekee lopulta myös itselleen. Älä siis tee kanssaihmisillesi mitään tyhmää. Mutta toista ihmistäkään ei voi rakastaa, ellei ensin rakasta ja kunnioita itseään. Terapiasta voisit saada välineitä käsitellä elämäsi ongelmia, se voisi lisätä itsetuntemustasi ja omanarvontuntoasi.

Tahdon vain sanoa, että etsi toki itseäsi. Kokeile eri juttuja, tee asioita mistä pidät. Mutta älä tee mitään tyhmää, jota kadut jälkeenpäin, kuten minä ihmissuhteissa sählätessäni. Jos haluat jättää kaiken ja lähteä kauas pois, ymmärrän tunteen paremmin kuin hyvin. Minä onnistuin jättämään kyllä kaiken, mutta en sitten kuitenkaan lähtemään... Ainakaan vielä.

Kaikkea hyvää elämääsi!

Päädyin lukemaan tän viestiketjun hakemalla googlesta haulla "mistä sisältöä elämään" ja kas kas, ekan kirjoittajan postaus on kuin omasta suustani.

Olen kolmekymppinen mies. Perhe on, eli avovaimo ja pieni ihana taapero ja tuntuu että pakenen töihin tätä tyhjyyden tunnetta. Ehkä siksikin että en viitsi aina näyttää huolestunutta naamaani tyttärelleni, koska en missään tapauksessa halua tartuttaa tämmöistä ajatusmallia häneen. Vaikka leikki-ikäiselläni ikää on vasta vähän, niin typeräähän se on näin ajatella, mutta silti taidan alitajuisesti häntä suojella omalta masennukseltani. Olen terve, josta pitäisi olla onnellinen ja kiitollinen - en kuitenkaan erityisemmin ole. Lapseni on terve - siitä olen erittäin kiitollinen ja onnellinen. Avovaimoni on ehkä terve, tosin tutkimusten alla erinäisistä syistä ja nämä ainakin aiheuttavat huolta, itseasiassa aika suurtakin. Jotenkin tulee suorastaan pakokauhun tunne välillä hänen tilansa takiaan. Tämän turhauttavan tyhjyyden lisäksi omaan varsin omituisen oireen, josta olen kärsinyt muistaakseni 18 vuotiaasta asti. Joka ikinen kerta kun herään päiväunilta olen suoranaisen kuoleman pelosta johtuvan pakokauhun vallassa. En tiedä tälle syytä ja haluaisin kaikista eniten tuosta tunteesta eroon. Toinen vanhempani kuoli vasta tovi sitten kohtuullisen nuorena ja tuonkin takia koen suurta ahdistusta. Toisaalta en odota että kukaan osaisi minua tässä auttaa mutta kerroimpahan nyt silti tilanteeni. Olin nuorempana useita vuosia hyvin masentunut ja mietin itsemurhaa päivittäin, joten oletan että tuolta on jotain takaumia joiden syy-seuraus suhdetta en vain kästä.

Jaksamista kaikille tyhjyyttä poteville kanssaeläjille.

Kuolemako avun tuo : le

"Mutta kuitenkin minulla on koko ajan tunne että jokin puuttuu."

Sinä projisoit sisäisen rikkautesi ulkoisiin ominaisuuksiisi,
siksi koet itsesi sisäisesti tyhjäksi.

Ilmiö on hyvin tavallinen, sinulla vaan tavallista vahvempi.
Tämä osoittaa ihmisen henkisen luonteen, joka on eri
asia kuin ulkoiset ominaisuudet.

Olet kaiketi masentunut jos elämä on tyhjää eikä mikään innosta vai??
Sama itelläni.
ei mua perkele mikään kiinnosta )=

Josko ite lähtisi reissuun tai pitäisi miettiä asioita enemmän ja tehdä rohkeimpia ratkaisuja, oon miettinyt näitä mut koskaan ei mitään tapahdu, aina samaa tyhjää oleskelua.

En usko että se auttaa tilaasi yhtään että lähdet ns. pakoon jonnekin esim. ulkomaille . Minulla on ollut samanlaista tyhjyyden tunnetta jo monta vuotta niinpä päätin hakea apua ja minulla todettiin olevan masennus. Todennäköisesti sinulla on ihan sama ongelma. Siksi kehottaisin että alkaisit käymään vaikka psykologilla.
Sinulla voi kenties olla lapsuudesta kiellettyjä tunteita joita et välttämättä edes muista? Silloin terapiasta voi olla apua. Tai voit yrittää itse yrittää miettiä syitä tuohon tyhjyyteen. Muttei kannata miettiä tuollaisia asioita liikaa ja unohtaa elää. Jos mietit liikaa tuollaisia voivat ajatuksesi alkaa piinaamaan sinua (näin minulle itselleni on käynyt)
Toivotan sinulle hyvää kevättä.

Samaa kokenut ja ongelma on minusta ihmisen itsekeskeisyydessä, jos olet onneton niin kannattaa käyttää aika esim. hyväntekeväisyystyöhön, maailma on täynnä kärsimystä ja vääryyttä, ja me "hyväosaiset" voimme auttaa!!! Jos kärsit jokatapauksessa, niin kannattaisiko käyttää aika ja siirtää huomio itsestä muiden auttamiseen, jolloin itse voisi edes tuottaa muille hyvää mieltä, jos ei itselleen kykene. Tässä piileekin paradoksi: itsensä unohtaminen vaihteeksi ja muiden auttaminen esim. vapaaehtoistyö katulasten, orpojen tms. parissa tuo Todella merkityksen tuntua elämään, miettikää ihmiset: juuri Sinä voit tarjota jollekin ihmiselle uuden elämän, lukutaidon, koulutuksen tai pelastaa jonkin kuolemasta. Sellaisella hetkellä sitä elää juuri hetkessä ja oma elämä tuntuu todella merkitykselliseltä, tärkeältä, ja hyvältä. Vapaaehtoistyöntekijät / hyväntekeväisyyttä tekevät ovat tutkitusti keskimääräistä onnellisempia.

Kannatan siis päinvastaista mitä täällä muut ehdottaa. Unohtakaa välillä itsenne, ja keskittykää sinne missä meitä oikeasti Tarvitaan. Tämän paradoksin kautta löydät myös itsesi ja oikeasti merkityksellistä sisältöä elämään. Jos se kuoleva lapsi riutuisi edessäsi, niin siinä ei varmasti jäisi vaan pohtimaan tai tulisi edes mieleen tyhjyyden tunteet, vaan varmasti jokainen tekisi mikä on oikein ja kuinka meidän tulee elää. Kun annat niin saat sen moninkertaisena takaisin. Jos kaikki ajattelevat vain itseään, niin kukaan ei saa takaisin. Ajatellaan itsemme sijaan muita, ei vain omaa perhettä kun itse elämme kuitenkin täällä hyvinvointivaltiossa. Meidän jokaisen tärkeä tehtävä ja vastuu on välittää ja tehdä jotain esim. maailman eriarvoisuuden tasoittamiseksi, annetaan omastamme, ei me näin paljon tarvita. Se täyttää tyhjyyden.

Painisin saman ongelman kanssa kunnes luin muutaman kirjan ja katsoin muutaman elokuvan nyt teen mitä sattuu huvittamaan.
Joka ainut päivä vain niitä asioita mitä haluan!
Laki,jumala..Yhteikunta kaikki saa painua minne tahtovat, elän itselleni ja itseäni varten. Menen eteenpäin täysin tunne pohjalta.

Eilen heitin polkupyöräni viidennestä kerroksesta tyypin BMW:n päälle joka on yli vuoden parkeeraanut inva paikalle...Näin niiku esimerkiksi. Tänään hotsitti ajaa 60 km joten ostin uuden pyörän ja ajoin, ai niin ja kävin maksullisisssa koska huvitti, kokeilin myös samaa sukupuolta ja eläintä.

Huomenna kiinnitän mökkinaapurin (jonka kanssa ollut rajariitaa) uuteen laituriin perämoottorin ja päästän merelle.

Olkoonkin vanha topic niin samoilla linjoilla menen aloittajan kanssa. Puitteet on kunnossa; on töitä, kohta opiskelemaan, kavereita löytyy. Naista ei ole ja olen miettinyt, että siitäkö tämä voisi johtua, mutta totta puhuen lähinnä ahdistaa ajatus mistään sitoutumisesta. Jos treffailu on sitä minkä käsityksen nyt olen saanut, että ajellaan naista koko ajan eri tapahtumiin, kokkaillaan kotona jotain gourmet safkoja mistä sitten räpsitään kuvia Facebookiin imelien hymiöiden kera ja suunnitellaan sitä punaista mökkiä ja perunamaata niin ei kiitos. Muutenkin olen nähnyt tasan yhden naisen, joka on saanut oikeasti polvet veteläksi jonka jälkeen kaikki muu on tuntunut harmaalta massalta.

Niinhän se on itselläkin mennyt, että sitten, kun on saatu koulu suoritettua, saatu ekan kerran naista, päästy intistä pois, saatu työpaikka ja säännöllinen liksa, tehtyä sitä ja tätä niin sitten ollaan tyytyväisiä. No asiasta riippuen se tyytyväisyys on kestänyt viidestä minuutista viiteen päivään jonka jälkeen ollaankin taas sen perustavaa laatua olevan kysymyksen edessä, että "Mitäs sitten?"

Tätä fiilistä mikä iskee lähes aina yksin ollessa on koitettu paeta jos jonkinlaiseen tekemiseen. Perisuomalainen itsensä lääkitseminen viinalla auttaa ehkä hetkeksi tai vaihtoehtosesti tuo huonommuuden tunteet entistä enemmän pintaan ja seuraavana päivänä on sitten huono olo niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Harrastuksista saadaan lyhytkestoista tyydytystä niin kauan kuin niissä pärjätään ja tulokset paranee, eli ei taaskaan se kaikki tervein lähtökohta jonkin asian tekemiselle.

Pakonomaiseksi tuon harrastamisen tekee sekin, että poden jonkinasteista ihailun tarvetta ja olen suoraansanoen riippuvainen siitä mitä minusta ajatellaan.

Kerran erään kaverin kanssa reissatessa tämä sanoi kuinka olisi hienoa asua jossain keskellä ei mitään mökissä järven rannalla kaikessa rauhassa. Itse vetäisin varmaan itseni kaulakiikkuun lähimmän puun oksaan tai ryyppäisin aamusta iltaan siinä tapauksessa, en yksinkertaisesti kykene yksinolemiseen kovin pitkään. Tässäkin on syvä ristiriita, että ei kykene olemaan yksin, mutta kehenkään ei kykene sitoutuakkaan. Syvä huokaus...

No onneksi on kummipoika niin on jotain pitempiaikaista mihin oikeasti panostaakkin.

Ilman Jumalaa ja hänen tarjoamaa sisältöä, elämästä puuttuu se syvin tarkoitus. Se tulee jälleen ilmi lukemalla aloittajan ja viimeksi kommentoijan mietteitä.

Minä voisin vetäytyä jonnekin rauhalliseen ympäristöön elämään "tylsää" elämää. Luostarin tyyppinen elämä kiehtoo. Ihmiset ja suorittaminen stressaavat minua.

Normaalia ihmiselle miettiä elämän tarkoitusta. Jumala kutsuu.

Jos sisin on tyhjä se paikka täyttyy kun antaa itsensä Jumalalle. Luomisessa ihminen luotiin Jumalan kuvaksi ja osa sisimmästä kuuluu Jumalalle. Luovuta tahtosi Jumalan haltuun ja tulet yllättymään.

Moikka koko jengille!
Ja jep. Googlasin "tyhjyys"

Itelläni on hyvin samanlainen tilanne päällä ku teillä muillakin on ollut. Avioero 3v sitten, tässä välissä yks suhde joka oli pääasiassa helvettiä ekan vuoden, erinlaista helvettiä tokan vuoden ja seesteisempää helvettiä lopun ajan kunnes loppui. Loppui yhteensä 9 kertaa.

Olen omaa tyhjyydentunnettani paennut päihteisiin ja parisuhteisiin. Parisuhteissa olen ollut aina alistuva osapuoli. Pyytänyt tulla viedyksi, pyytänyt nähdä kaapin paikan ja ollut aina masentunut kun on niin tossun alla. Ja kapinoinut niin että suhteet on usein kaatunut siihen kapinointiin.

Nyt viimeisen suhteen kaaduttua tyhjyys on taas täällä. Tai onhan se ollut aina. Varmaan lapsesta saakka. Äidillä oli paha masennus ja iskä oli poissaoleva, töissä ja vihainen.
Nyt mulla on 2 lasta. Toinen tokalla luokalla ja toinen eskarissa. Nyt mä olen poissaoleva ja vihainen.

Lähdin kirjoittamaan tähän koska teatterialan ammattilaisena päätin työstää tämän elämän mittaisen kriisin tyhjyyttä käsitteleväksi näytelmäksi. Jos joku vielä lukee tätä palstaa niin haluisko joku kertoo ensinnäkin et mitä nykyään kuuluu?

Aloita täysin uudenlainen elämä.

Olen ollut kerran naimisissa , kolme kertaa kihloissa.

Lapsia on siunaantunut ja olen erittäin kiitollinen :)

MUTTA

Yritin ja yritin ...se unelmamalli mitä luulin että talo ja perhe , kohtuu työpaikka tekisivät onnen niin pah!

Nyt asun keskellä metsää yksinäni , lueskelen , kalastelen , käyn silloin tällöin ulkomailla katselemassa kuinka siellä menee , lapset käy luonani ja joskus on saattanut joku nainenkin käydä :) Elämä on ollut antoisaa ja tärkeintä....todellista!

Luovuta kaikki pois mitä sinulla nyt on ja ota uusi tilalle....itse olen uskossa nykyään ja en ala sinulle sitä tuputtamaan mutta muuta elämäsi suuntaa ja opi elämästäsi! Jos ei tyydytä niin älä jää makaamaan siihen! OIKEESTI! <3

Olen n. sinun ikäisesi ja olet tervetullut saunomaan ja keskustelemaan aiheesta lisää :)

Ylempänä olikin joitain kommentteja asiasta. Ihmiseen on luotu tyhjiö, joka kuuluu jumalalle. Oli myös joitain kommentteja "en halua tulla aivopestyksi tai kuulua lahkoon" jne.. tuo tyhjyyden tunne on juuri sitä kun jumala kutsuu. Kokeilkaa ei maksa mitään ja sen jälkeen elämä todellakin tuntuu merkitykselliseltä.

Olen 60 v. mies ja sanoisin, että maailma opettaa arvoja, jotka ovat täydellistymisen so. rakkauden tiellä tärkeimpiä ja saat juuri sellaisen opetuksen kuin tarvitsetkin. Minulle opetus oli se, että kohtaan ihmisiä, jotka ovat loputtoman pahoja, mutta odotan - laeista tärkeimmän - karman lain mukaista seuraamusta kaikille ilkimyksille, joita olen kohdannut. Yksikin hyvin epäterve suhde on kestänyt jo 55 vuotta ja vasta nyt alkaa tulokset näkyä karman lain seurauksissa. Sitten, kun on oppinut sen läksyn ( joita voi olla useampia ), joka oli tarkoitus oppia, niin tuntuu hyvältä ja edistystä tapahtuu elämässä. Olen yrittänyt yhtä naista jo 1990 - luvun alusta lukien ja nyt jo vanhana miehenä näyttää sille, että hänet saan. Parapsykologinen ilmiö kertoi minulle, ettei minulla ole negatiivista karmaa edellisistä ja nykyisestä elämästä, vaan minun kai monen muun asian ohella piti oppia tosirakkautta. Tyhjyyden tunteet ovat rakkauden puutetta ja silloin monesti kosmos pistää kaikki arvot uusiksi, jotta täyttyisitte rakkaudella. Minun oppituntini oli menettää rakkaus, jotta sen saisin entistä voimakkaampana myös edellä mainitun pahuuden kohtaamisen ohella. Oppitunteja saatte, mutta muistakaa rukoilla muuta kuin järkyttävää kokemusta. Hauskaa juhannusta.