näin syksyisin on sienimuhennos keitettyjen perunoiden ja pensaspapujen kera. Kuvittele juuri keitetyt jauhoiset perunat, sienimuhennoksessa uuden sadon sipulia ja tietysti kermaa. Pensaspavut antavat hyvän sadon tänä vuonna. Jälkiruoaksi oman puutarhan luumuja, ihanan makeita. Ovat jotain ikivanhaa lajiketta. Olen todella nautiskellut, ateriat ovat olleet kasvisvoittoisia.
Makunautintoja
14
1036
Vastaukset
- Zirkonia
kuin että minun mielestäni perunat eivät saa olla jauhoisia, minulle kelpaa vain Siikli tai Nikola, jotka kummatkin ovat kiinteämaltoisia.
Niin, ja silliä kuitenkin vielä kaiken kukkuraksi!- Pelle1Peloton
Tuossa taas ainoata oikeata olituo silli. Perunan jauhoisuudesta voidaan olla monia mieliä. Kyllä siikli on hyvä, mutta alkusyksystä toimii myös pito, varovasti keitettynä.
- lavi
Pelle1Peloton kirjoitti:
Tuossa taas ainoata oikeata olituo silli. Perunan jauhoisuudesta voidaan olla monia mieliä. Kyllä siikli on hyvä, mutta alkusyksystä toimii myös pito, varovasti keitettynä.
Ruisjauhokuoreen itse tehdyt karjalanpiirakat perunamuusi sisuksellaja voisulalla voideltuna.Varsinkin juuri uunista otettuna. Sienistä tykkään keitettynä ja sipulia vain sekaan.Tosi hyvää varsinkin uusien perunoiden kanssa. Tuli oieni kirjoitusvirhe,vaan haitanneeko tuo ?Jotkut lukijat ovat niin saamarin ranttuja.
- 1943
lavi kirjoitti:

osaan minäkin tehdä hyvin ohueen ruiskuoreen, vaikka minulla karjalaista verta ole sukujuurissani lainkaan. Puolet on savolaista, mutta kalakukon tekeminen vaatisi harjoittelua. Kylällämme on todella hyvä piirakan tekijä, olen syönyt erilaisia, mutta hänen tekemänsä vievät voiton. Sienistä puheen ollen suolattavaksi sopivia rouskuja ei juuri ole, karjalaisperäinen lienee se hyvä sienisalaatti, jossa on sipulia ja suolasieniä. Sitä oli tarjolla 50-vuotisjuhlissani ja seuraavan kerran juhlin yhtä näyttävästi, kun tupla tulee täyteen.
Pelle1Peloton kirjoitti:
Tuossa taas ainoata oikeata olituo silli. Perunan jauhoisuudesta voidaan olla monia mieliä. Kyllä siikli on hyvä, mutta alkusyksystä toimii myös pito, varovasti keitettynä.
Pito-peruna oli aikansa minunkin mielestäni se ainoa oikea, mutta se vaan on niin arka kolerille. Siikliä taas pidän paremmin varhaisperunana Timon jälkeen.
Muutama vuosi sitten vaihdettiin Van Goghiin ja sekin oli olevansa hyvä peruna, mutta jälleen tuntuisi olevan vaihdon paikka.
Onhan niitä niin montaa lajia, tiedä heistä sitten mikä parasta olisi.
Kulta tuntuisi nimenä houkuttelevalta, mitä sitten lie perunana?- mainitsemasi piirakka
lavi kirjoitti:
Ruisjauhokuoreen itse tehdyt karjalanpiirakat perunamuusi sisuksellaja voisulalla voideltuna.Varsinkin juuri uunista otettuna. Sienistä tykkään keitettynä ja sipulia vain sekaan.Tosi hyvää varsinkin uusien perunoiden kanssa. Tuli oieni kirjoitusvirhe,vaan haitanneeko tuo ?Jotkut lukijat ovat niin saamarin ranttuja.
on perunapiirakka tai potaattipiirakka. Karjalanpiirakka on riisipiirakka.
Eikö? - karkeaa suolaa
Pelle1Peloton kirjoitti:
Tuossa taas ainoata oikeata olituo silli. Perunan jauhoisuudesta voidaan olla monia mieliä. Kyllä siikli on hyvä, mutta alkusyksystä toimii myös pito, varovasti keitettynä.
keitinveteen, ei pitäisi hajota niin helposti.
- lavi
karkeaa suolaa kirjoitti:
keitinveteen, ei pitäisi hajota niin helposti.
Kyllä se miun Karjalainen anoppini sanoi potattipiiraitakkii Karjalanpiiraiksi. Hyvvii olliit ja kuor pit ajella oikiil piiraspualikalla hyvin ohkaseks.Jotta silviisii ! Ei miult tää Karjala murre oikeen suju ko mie oon pohjalainen ja miun lapset ovat karjapohjalaisii.
- niikii

mut myö tääl etelä-karjalas ei ennää ainakaa sanota sillee.
Potaattipiirakka on er tavara, ko karjalapiirakka.
Mut kyl mie annan siule anteeks, anopit nääs on ain oikias ;) - Zirkonia
Pelle1Peloton kirjoitti:
Tuossa taas ainoata oikeata olituo silli. Perunan jauhoisuudesta voidaan olla monia mieliä. Kyllä siikli on hyvä, mutta alkusyksystä toimii myös pito, varovasti keitettynä.
jauhoinenkin peruna menettelee, esim Rosamunda uuniperunana.
Varsinainen perunafani olenkin.Paras on tuo siikli alkukesästä, ei muuta kuin voita, tilliä ja silliä kaveriksi.
No pitokin menettelee, nimenomaan varovasti keitettynä, ja hyvin höyrytettynä.
Puhumattaklaan sitten myöhemmistä perunoista ;muusi voisilmällä, valkkariperunat tai esim röstiperunat.
Ainoa mistä en tykkää on ranskalaiset. - 1943
Zirkonia kirjoitti:
jauhoinenkin peruna menettelee, esim Rosamunda uuniperunana.
Varsinainen perunafani olenkin.Paras on tuo siikli alkukesästä, ei muuta kuin voita, tilliä ja silliä kaveriksi.
No pitokin menettelee, nimenomaan varovasti keitettynä, ja hyvin höyrytettynä.
Puhumattaklaan sitten myöhemmistä perunoista ;muusi voisilmällä, valkkariperunat tai esim röstiperunat.
Ainoa mistä en tykkää on ranskalaiset.ovat uunissa lohkoina paistetut perunat ja juurekset. Porkkanat ja perunat voi lohkoa kuorineen. Hölskytän juurekset kannellisessa astiassa öljyn kanssa, uunissa (225) 40 min ja yrteillä maustetun kermaviilikastikkeen kera nami, nami. Olen käyttänyt myös lanttua, palsternakkaa ja punajuurta. Suolan ripottelen juuresten päälle, kun ne ovat valmiit.
- Zirkonia
1943 kirjoitti:
ovat uunissa lohkoina paistetut perunat ja juurekset. Porkkanat ja perunat voi lohkoa kuorineen. Hölskytän juurekset kannellisessa astiassa öljyn kanssa, uunissa (225) 40 min ja yrteillä maustetun kermaviilikastikkeen kera nami, nami. Olen käyttänyt myös lanttua, palsternakkaa ja punajuurta. Suolan ripottelen juuresten päälle, kun ne ovat valmiit.
kokeilen, kuulostaa erinomaiselta.
Syksyn juurekset, mitä vitamiinipommeja!
Kylvin punajuuret hiukan myöhässä, jten nyt ne ovat vielä melko pieniä ja makeita. Keitän niitä kokonaisina ja ne nautitaan voinokareen kera. Punajuuripihvit isoista juurikkaista, laatikot ja Lindsrtömin pihvit ovat herkkua myös. Kovin vihannes-ja juurespainotteista tämä satokauden ruokailu on ollutkin.
Jälkiruuaksi voi napata puusta vaika kelta-tai punakaneliompun, luumuistakin Kuntalan keltaluumu aloittelee ja Viktoria on antanut jo maistiaisa.- 1943
kun luin punajuurista. Ennen vanhaan jätin punajuuririvit melko tiheiksi ja harventelin pikkuhiljaa, jolloin näitä pikkuisia punajuuria tuli keitettyä. Kasvisvoittoinen ruoka on maukasta ja terveellistä. Kävin Turun torilla ja ostin kaikkea hyvää: erilaisia kaaleja, nauriita, maissintähkiä, omenoita, luumuja. Sadonkorjuuaika on ihanaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k354573- 553155
- 302853
- 562758
- 62370
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t542165- 151579
- 171564
- 161494
Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….71484