Lapsettomat äitipuolet

lukuekaa tämä!

Minulla olisi kysymyksiä kaikille lapsettomille naisille joiden miehellä on lapsi/lapsia. Olen elänyt nyt pian kolme vuotta miehen kanssa, jolla 10 vuotias tytär. Itse olen 26 v, mieheni 37 v. Pikkuhiljaa olen ruvennut sopeutumaan tähän uusperhe kuvioon vaikka helppoa se ei todellakaan ole ollut..

Olen tyytyväinen siihen että emme heti suhteen alussa tehneet yhteistä lasta vaikka jossain määrin olisin sitä heti halunnutkin. Olisin lapsen kautta halunnut tasoittaa tilannetta, mutta mielestäni se on väärä syy lapsen tekoon. Mitä mieltä te muut olette tästä??

Koen edelleen olevani jossain määrin vajaa suhteessa mieheeni, koska minulla ei ole sitä omaa lasta. Ikään kuin mieheni olisi kokonainen ja minä vajaa. Olen tehnyt abortin nuoruudessani, joten sekin tapahtuma varmastikin korostaa omaa "vajauttani".

Koetteko te muut uusperheessä elävät lapsettomat naiset itsenne jotenkin vajaiksi siitä syystä että teillä ei ole lapsia. Koetteko että te olette puolikkaita naisia, kuten taas esim. miehenne lapsien äiti on kokonainen nainen?
Itse koen juuri näitä tunteita ja se on välillä aika raskasta.
Sitten haluaisin tietää miten te olette selvinneet moisista tunteista?

Kiitos kaikille asiallista palautetta antaville :)

102

12723

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hmmh

      vajaa naisenpuolikas, vaikka omaa lasta ei ole. Ei lapsi tee kenestäkään täysin miestä tai naista. En tule koskaan saamaan omaa lasta, mutta se ei tee minusta ihmisenä vajaata tai huonompaa kuin kukaan muukaan. Olen tyytyväinen, että miehelläni on jo lapsi, koska minä en pystyisi hänelle sellaista antamaan.

    • appelsiinin kukka

      Minä olen lapseton nainen, miehelläni kolme lasta aikaisemmista suhteista. En koe olevani "vajaa nainen" siksi että minulla ei ole omaa lasta. Toisaalta tunnen että minulla ei ole jotain tiettyä "omaa" tässä yhtälössä, olemme yhdessä mieheni kanssa, jolla on sitten nämä omat lapsensa, joita yhdessä kasvatamme, ja joista hän jakaa "vanhemman vastuun" lasten äitien kanssa.

      Toisaalta kun tässä ruljansissa yhtenä rattaana kuitenkin olen, olen alkanut ajatella, että olsi tässä mennyt "samalla vaivalla" yksi lapsi lisääkin, meidän yhteisemme. Jotenkin uskoisin että se toisi yhteiseen elämäämme kaikkineen tietyllä tapaa lisää merkitystä, myös minun puoleltani (miten tuon nyt sanoisi, ehkä ymmärrät mitä tarkoitan).

      Meidän tarinassamme on kuitenkin seikkoja, jotka ovat yhteisen lapsen hankkimista vastaan. Ei exät, miehen lapset eikä muut sen kaltaiset jutut. Asumme todella kaukana suvustani ja tuntisin riistäväni vanhemmiltani mahdollisuuden nauttia lapsen lapsestaan, jota he näkisivät n. pari kertaa vuodessa... Heillä on jo sellainen paljon lähempänä.

      Olen aloittelemassa uutta elämässäni ja eristäytyminen (tässä vaiheessa) kotiin raskaana ja myöhemmin lapsen kanssa vailla ystävien ja oman suvun tukea, miestäni lukuun ottamatta, voisi olla liian rankka hinta lapsesta.

      • ei lapsia

        tunnen itseni ulkopuoliseksi suhteessani,jossa miesystävälläni on lapsi edellisestä suhteesta ja on nk.etävanhempi. Koen itseni "toissijaiseksi", koska minulla on "vain" miesystäväni mutta hänellä on minut ja ex-avokki ja lapsi. Minun pitäisi hyväksyä ja sopeutua kaikki kolmannen osapuolen (=exän ja lapsen)osallistumiset elämäämme (tapaamiset, yhteydenpito yms.), mutta miesystäväni ei joudu minun puoleltani kestämään samaa, tämäkin tekee suhteesta epätasapinoisen.Olen ollut todella ahdistunut lähes koko puolentoistavuoden aikana, jota seurustelua on ollut eikä tunne tunnu hellittävän millään. Ikäänkuin emme olisi "samassa veneessä" vaan soudamme kumpikin omia veneitämme vaikkakin samaan suuntaan. Toivottavasti ymmärrätte vertauksen :-)On todella vaikeata olla tälläisessä kuviossa mukana enkä usko,että suhteemme jatkuu kovinkaan kauaa enään koska kaatuu ristiriitoihin ja epätasapainoon yms. Vaikea yhtälö!


      • samoin
        ei lapsia kirjoitti:

        tunnen itseni ulkopuoliseksi suhteessani,jossa miesystävälläni on lapsi edellisestä suhteesta ja on nk.etävanhempi. Koen itseni "toissijaiseksi", koska minulla on "vain" miesystäväni mutta hänellä on minut ja ex-avokki ja lapsi. Minun pitäisi hyväksyä ja sopeutua kaikki kolmannen osapuolen (=exän ja lapsen)osallistumiset elämäämme (tapaamiset, yhteydenpito yms.), mutta miesystäväni ei joudu minun puoleltani kestämään samaa, tämäkin tekee suhteesta epätasapinoisen.Olen ollut todella ahdistunut lähes koko puolentoistavuoden aikana, jota seurustelua on ollut eikä tunne tunnu hellittävän millään. Ikäänkuin emme olisi "samassa veneessä" vaan soudamme kumpikin omia veneitämme vaikkakin samaan suuntaan. Toivottavasti ymmärrätte vertauksen :-)On todella vaikeata olla tälläisessä kuviossa mukana enkä usko,että suhteemme jatkuu kovinkaan kauaa enään koska kaatuu ristiriitoihin ja epätasapainoon yms. Vaikea yhtälö!

        tunnen myös minä. Aivan täysin kuin itseni kirjoittama kirjoitus. Minulla vain seikkana, että en koskaan voi saada lasta ja se ahdistus siihen päälle. Avomieheni ei voi millään ymmärtää sitä, että minä en tuonnut menneisyydestä mitään ns. painolasteja suhteeseemme, kun hänellä taas on ex:nsä ja lapsensa.
        Ja tietenkin (minun tuurillani)hänen ex ei ole kovin mukava tapaus ja 3v. poika äärimmäisen vaikea lapsi, olen halunnut ns. tutustua lapseen, koska hän on joka toinen viikko puolet viikosta meillä, mutta lapsi on agressiivinen ja elämä on pelkkää kirkumista, huutamista, itkemistä, raivoamista jne. Että kyllä täytyy olla melkoisen hyvä, uhrautuva, ja pitkäpinnainen nainen, että jaksaa. Minäkin olen miettinyt, että tätäkö tämä loppuelämä on ja tätäkö minä sitten haluan. Mihin ja kuinka pitkälle rakkaus riittää??


      • koira.¤
        ei lapsia kirjoitti:

        tunnen itseni ulkopuoliseksi suhteessani,jossa miesystävälläni on lapsi edellisestä suhteesta ja on nk.etävanhempi. Koen itseni "toissijaiseksi", koska minulla on "vain" miesystäväni mutta hänellä on minut ja ex-avokki ja lapsi. Minun pitäisi hyväksyä ja sopeutua kaikki kolmannen osapuolen (=exän ja lapsen)osallistumiset elämäämme (tapaamiset, yhteydenpito yms.), mutta miesystäväni ei joudu minun puoleltani kestämään samaa, tämäkin tekee suhteesta epätasapinoisen.Olen ollut todella ahdistunut lähes koko puolentoistavuoden aikana, jota seurustelua on ollut eikä tunne tunnu hellittävän millään. Ikäänkuin emme olisi "samassa veneessä" vaan soudamme kumpikin omia veneitämme vaikkakin samaan suuntaan. Toivottavasti ymmärrätte vertauksen :-)On todella vaikeata olla tälläisessä kuviossa mukana enkä usko,että suhteemme jatkuu kovinkaan kauaa enään koska kaatuu ristiriitoihin ja epätasapainoon yms. Vaikea yhtälö!

        Mulla vika ei myöskään ole miehen lapsessa. Tyttö on mukava, kiltti ja sosiaalinen.

        Silti lapsi ja ex ovat ikuisesti "piikkinä mun lihassa".

        Tämä ajatus takaraivossani syyllistää mua. Tunnen olevani äärettömän huono ihminen..
        ..ja toisaalta, en voi mitään sille, että musta tuntuu pahalle.

        Just isän- ja äitienpäivänä, jouluna, synttäreinä..ym..ym.. tunne korostuu.
        Heillä on OMA PIIRINSÄ ja mä yritän hymyillen keikkua mukana ja näytellä, että kaikki on hyvin.
        Mies ei oikein ymmärrä. Hänen mielestään olen nyt osa perhettä ja kaikki ON hyvin..

        On päiviä, kun ajattelen että nyt tästä ois vielä helppo lähteä- kun yhteisiä lapsia ei vielä ole.. ahdistaa joskus vaan niiiiiin paljon.
        "Paha" vaan, että rakastan miestäni ja mies mua.
        Lähteminen ei siis ole vaihtoehto.

        Toivon, että jos/kun/ehkä meillä on joskus yhteinen lapsi osattomuudentunteeni loppuu..
        ..toivoisin toki, ettö loppuisi muutenkin.

        ......huokaus............


      • *pippuri*
        koira.¤ kirjoitti:

        Mulla vika ei myöskään ole miehen lapsessa. Tyttö on mukava, kiltti ja sosiaalinen.

        Silti lapsi ja ex ovat ikuisesti "piikkinä mun lihassa".

        Tämä ajatus takaraivossani syyllistää mua. Tunnen olevani äärettömän huono ihminen..
        ..ja toisaalta, en voi mitään sille, että musta tuntuu pahalle.

        Just isän- ja äitienpäivänä, jouluna, synttäreinä..ym..ym.. tunne korostuu.
        Heillä on OMA PIIRINSÄ ja mä yritän hymyillen keikkua mukana ja näytellä, että kaikki on hyvin.
        Mies ei oikein ymmärrä. Hänen mielestään olen nyt osa perhettä ja kaikki ON hyvin..

        On päiviä, kun ajattelen että nyt tästä ois vielä helppo lähteä- kun yhteisiä lapsia ei vielä ole.. ahdistaa joskus vaan niiiiiin paljon.
        "Paha" vaan, että rakastan miestäni ja mies mua.
        Lähteminen ei siis ole vaihtoehto.

        Toivon, että jos/kun/ehkä meillä on joskus yhteinen lapsi osattomuudentunteeni loppuu..
        ..toivoisin toki, ettö loppuisi muutenkin.

        ......huokaus............

        Kuulostipa tutulta.. Hyvin sanottu toi "piikkinä lihassa". Mulla on aika tuore suhde vielä, mut silti tuntuu et lähes joka päivä ahdistaa. Ja pelkään, et tää tästä vaan vuosien mittaan pahenee. Miehen lapsi on aivan ihana ja exäkin suht siedettävä ( niin siedettävä ku exä ny voi olla;)), et ongelma ei oo lähtösin niistä. Se on kai vaan ihan täysin mun pään sisällä. Joka tapauksessa kyseinen exä on mulle ku "punanen vaate". Sillä on mun miehen kanssa jotai sellasta mitä mulla ei. Tuntee olonsa välillä niin ulkopuoliseks. Miehen on vaikee ymmärtää, miksen pysty päästämään irti sen menneisyydestä. Vitun vaikeeta, ku menneisyys muistuttaa itsestään joka ikinen päivä. Ahdistaa pelkkä ajatuskin siitä, et miehen exä on osa meidän (mun) elämää ihan aina. Miten voisin muuttaa ajatus maailmaani ja päästä yli miehen menneisyydestä?


      • Sinua täysin
        *pippuri* kirjoitti:

        Kuulostipa tutulta.. Hyvin sanottu toi "piikkinä lihassa". Mulla on aika tuore suhde vielä, mut silti tuntuu et lähes joka päivä ahdistaa. Ja pelkään, et tää tästä vaan vuosien mittaan pahenee. Miehen lapsi on aivan ihana ja exäkin suht siedettävä ( niin siedettävä ku exä ny voi olla;)), et ongelma ei oo lähtösin niistä. Se on kai vaan ihan täysin mun pään sisällä. Joka tapauksessa kyseinen exä on mulle ku "punanen vaate". Sillä on mun miehen kanssa jotai sellasta mitä mulla ei. Tuntee olonsa välillä niin ulkopuoliseks. Miehen on vaikee ymmärtää, miksen pysty päästämään irti sen menneisyydestä. Vitun vaikeeta, ku menneisyys muistuttaa itsestään joka ikinen päivä. Ahdistaa pelkkä ajatuskin siitä, et miehen exä on osa meidän (mun) elämää ihan aina. Miten voisin muuttaa ajatus maailmaani ja päästä yli miehen menneisyydestä?

        Olen monta vuotta yrittänyt päästää irti exästä. Vaan en pysty, melkein pahenee vaan. Näinhän se on, exä on kuvioissa niin kaun kuin se ylipäänsä on mahdollista. Tarkoitan suhteen loppua tai kuolemaa. Minua ei auta muu kuin ihme, aivopesu tai lähtö! Rakastan miestäni, mutta en voi hyvin. Minulla ei taida olla psyykkistä kapasiteettia olla tällaisessa suhteessa. Millaisella ihmisellä on?


      • miumaumuiskis
        Sinua täysin kirjoitti:

        Olen monta vuotta yrittänyt päästää irti exästä. Vaan en pysty, melkein pahenee vaan. Näinhän se on, exä on kuvioissa niin kaun kuin se ylipäänsä on mahdollista. Tarkoitan suhteen loppua tai kuolemaa. Minua ei auta muu kuin ihme, aivopesu tai lähtö! Rakastan miestäni, mutta en voi hyvin. Minulla ei taida olla psyykkistä kapasiteettia olla tällaisessa suhteessa. Millaisella ihmisellä on?

        Miten paljon annatte sen ex:n sekaantua elämäänne muuten? Siis eihän hänellä ole siihen mitään asiaa, vain lapsia tapaatte jne? Kun sopimus lasten tapaamisista lastenvalvojan (tms.) luona tehty, ei sen ex:n kanssa tarvitse enää niin hirveästi säätää??? Keskittykää omaan elämiseenne ja tehkää rajat selviksi.


      • *pippuri*
        Sinua täysin kirjoitti:

        Olen monta vuotta yrittänyt päästää irti exästä. Vaan en pysty, melkein pahenee vaan. Näinhän se on, exä on kuvioissa niin kaun kuin se ylipäänsä on mahdollista. Tarkoitan suhteen loppua tai kuolemaa. Minua ei auta muu kuin ihme, aivopesu tai lähtö! Rakastan miestäni, mutta en voi hyvin. Minulla ei taida olla psyykkistä kapasiteettia olla tällaisessa suhteessa. Millaisella ihmisellä on?

        Minkälainen tilanne teillä on? Siis kuinka paljon exä on kuvioissa mukana? Mua repii ristiriita siitä, et tottakai ymmärrän että on lapsen kannalta parempi ku vanhemmat on hyvissä väleissä keskenään. Mut samalla vituttaa se, ku ne on muutenki kavereita keskenään. Siis ovat paljon tekemisissä ja juttelevat asioista (muistakin ku lapseen liittyvistä). Järki sanoo myös, et jos haluaisivat olla edelleen yhessä, ni varmaan olisivat. Ja jos olis vielä tunteita toisiaan kohtaan, ni eivät varmaankaan pystyis asioista järkevästi keskustella. Mut järki ei aina riitä.. Välillä vaan tulee sellanen tunne, et miten paljon ite pitää sietää? Pitääkö kaikki vaan niellä purematta? Muuten oon tosi onnellinen mieheni kans ja siks haluisin todella sopeutua tähän tilanteeseen. Vaikeeta..


      • miumaumuiskis
        *pippuri* kirjoitti:

        Minkälainen tilanne teillä on? Siis kuinka paljon exä on kuvioissa mukana? Mua repii ristiriita siitä, et tottakai ymmärrän että on lapsen kannalta parempi ku vanhemmat on hyvissä väleissä keskenään. Mut samalla vituttaa se, ku ne on muutenki kavereita keskenään. Siis ovat paljon tekemisissä ja juttelevat asioista (muistakin ku lapseen liittyvistä). Järki sanoo myös, et jos haluaisivat olla edelleen yhessä, ni varmaan olisivat. Ja jos olis vielä tunteita toisiaan kohtaan, ni eivät varmaankaan pystyis asioista järkevästi keskustella. Mut järki ei aina riitä.. Välillä vaan tulee sellanen tunne, et miten paljon ite pitää sietää? Pitääkö kaikki vaan niellä purematta? Muuten oon tosi onnellinen mieheni kans ja siks haluisin todella sopeutua tähän tilanteeseen. Vaikeeta..

        Me ei olla exän kanssa missään sosiaalisissa tekemissä, paitsi lapsia tuodessa/viedessä ja jos on lasten tiimoilta, mitään oleellista. Esim. koulun juhlissa istutaan samassa pöydässä ja ollaan ystävällisiä ym. ym., mutta ei muuten.

        Eronsa oli kuulemma aikanaan erittäin riitaisa (me löysimme toisemme vasta reilu vuosi eron jälkeen). Miehen vanhemmat esimerkiksi eivät exää halua tavata, lapsia toki tapaavat mielellään ja lapsilla on heihin hyvät välit.

        Minulle henkilökohtaisesti on varmasti ollut helpotus, etteivät mieheni ja ex ole muissa tekemisissä, kuin apsia koskevissa asioissa. Enkä oikein ymmärrä miksi pitäisikään, ovat eronneet ja elävät elämäänsä eteenpäin?

        Tietysti minua on ärsyttänyt exn yritykset kontrolloida meidän elämäämme, niitä nimittäin on ollut, varsinkin alussa, kun kokeillaan kepillä jäätä... Mutta kun on tapaamiset sun muut paperilla, ei tarvitse taipua manipulointiin sen pelossa, ettei sitten yht'äkkiä lapsia enää saisikaan luokseen.

        Minusta miehesi ei välttämättä ole edes tietoinen sinun tunteitasi, oletko jutellut niistä, neutraaliin sävyyn vailla syytöksiä. Ei toisen exiä, vaikkei kuvioissa olisi lapsiakaan, ole koskaan helppo tavata.


      • edelleenn
        *pippuri* kirjoitti:

        Minkälainen tilanne teillä on? Siis kuinka paljon exä on kuvioissa mukana? Mua repii ristiriita siitä, et tottakai ymmärrän että on lapsen kannalta parempi ku vanhemmat on hyvissä väleissä keskenään. Mut samalla vituttaa se, ku ne on muutenki kavereita keskenään. Siis ovat paljon tekemisissä ja juttelevat asioista (muistakin ku lapseen liittyvistä). Järki sanoo myös, et jos haluaisivat olla edelleen yhessä, ni varmaan olisivat. Ja jos olis vielä tunteita toisiaan kohtaan, ni eivät varmaankaan pystyis asioista järkevästi keskustella. Mut järki ei aina riitä.. Välillä vaan tulee sellanen tunne, et miten paljon ite pitää sietää? Pitääkö kaikki vaan niellä purematta? Muuten oon tosi onnellinen mieheni kans ja siks haluisin todella sopeutua tähän tilanteeseen. Vaikeeta..

        Ei meillä kovin paljoa yhteyksiä ole, mutta jokainen puhelu lasten asioista, juhlista, harjoituksiin viemisistä aiheuttaa ulkopuolisuuden tunnetta. Minun kotirauha on rikottu. Tällainen uusperhetilanne taitaa olla ihmisluonnolle vieras. Ennen vanhaan oli myös uusperheitä. Silloin entiset olivat kuolleet, eivätkä elossa käyttämässä valtaansa. Sillä äitinä on helppo käyttää valtaa lapsillaan, jos on sitä sorttia. Päivi Sutinen on tehnyt tutkimuksen. Etsi lisää googlesta. Psykologi Kiianmaa kehotti jossain lehdessä miehiä vetämään selkeät rajat exälleen ja suojella uutta kumppania. Se olisi miehen työ.


      • olet itsekäs ihminen!
        *pippuri* kirjoitti:

        Minkälainen tilanne teillä on? Siis kuinka paljon exä on kuvioissa mukana? Mua repii ristiriita siitä, et tottakai ymmärrän että on lapsen kannalta parempi ku vanhemmat on hyvissä väleissä keskenään. Mut samalla vituttaa se, ku ne on muutenki kavereita keskenään. Siis ovat paljon tekemisissä ja juttelevat asioista (muistakin ku lapseen liittyvistä). Järki sanoo myös, et jos haluaisivat olla edelleen yhessä, ni varmaan olisivat. Ja jos olis vielä tunteita toisiaan kohtaan, ni eivät varmaankaan pystyis asioista järkevästi keskustella. Mut järki ei aina riitä.. Välillä vaan tulee sellanen tunne, et miten paljon ite pitää sietää? Pitääkö kaikki vaan niellä purematta? Muuten oon tosi onnellinen mieheni kans ja siks haluisin todella sopeutua tähän tilanteeseen. Vaikeeta..

        Mikä hitto siinä on ettei lapsen vanhemmat SAA EDES NÄHDÄ TOISIAAN ja puheväleissä olevat ovat jo järkyttävää!!! Ota lapseton mies jos et kestä sitä, että aikuisilla ihmisillä on muitakin kavereita kuin se asumiskumppani!
        Lapsen asiat kun kuuluu molemmille vanhemmille, halustpa teai et, joten tässä vaiheessa ole hyvä ja jätä ne asiat heille, joita asia koskee!
        Mutta jos tahallaan haluaa sotkea ja tehdä asioista vaikeita, niin senkun kimppuun vaan, ja puhumaan perättömiä!


      • keskusteluamme
        olet itsekäs ihminen! kirjoitti:

        Mikä hitto siinä on ettei lapsen vanhemmat SAA EDES NÄHDÄ TOISIAAN ja puheväleissä olevat ovat jo järkyttävää!!! Ota lapseton mies jos et kestä sitä, että aikuisilla ihmisillä on muitakin kavereita kuin se asumiskumppani!
        Lapsen asiat kun kuuluu molemmille vanhemmille, halustpa teai et, joten tässä vaiheessa ole hyvä ja jätä ne asiat heille, joita asia koskee!
        Mutta jos tahallaan haluaa sotkea ja tehdä asioista vaikeita, niin senkun kimppuun vaan, ja puhumaan perättömiä!

        Haluaisimme, että suhtautumiseme olisi toinen ja keskustelemme siitä asiallisesti syyttämättä ketään. Luontomme on vain sellainen. Voisin väittää, että on normaalimpaa tuntea mustasukkaisuutta kuin ei tuntea. Jos siis oikeasti rakastaa. Haluamme myös miettiä, miten voisimme muuttaa itseämme. Rakkauden vuoksi n valmis tekemään kaikkensa.


      • *pippuri*
        olet itsekäs ihminen! kirjoitti:

        Mikä hitto siinä on ettei lapsen vanhemmat SAA EDES NÄHDÄ TOISIAAN ja puheväleissä olevat ovat jo järkyttävää!!! Ota lapseton mies jos et kestä sitä, että aikuisilla ihmisillä on muitakin kavereita kuin se asumiskumppani!
        Lapsen asiat kun kuuluu molemmille vanhemmille, halustpa teai et, joten tässä vaiheessa ole hyvä ja jätä ne asiat heille, joita asia koskee!
        Mutta jos tahallaan haluaa sotkea ja tehdä asioista vaikeita, niin senkun kimppuun vaan, ja puhumaan perättömiä!

        Just.. Eipä kai täs kukaan oo ollu väittämäs, et lapsen vanhemmat ei sais olla yhteyksis tai nähdä toisiaan. Mä ainaki oon vaan kertonu minkälaisia tunteita noi asiat mussa itessä herättää. Itsekästä tai ei, mut minkäs sitä tunteilleen mahtaa. Ja oon kyl sitä mieltä, et lapsen asiat kuuluu jossain määrin myös äidin/isän uusille kumppaneilla. Tietenki päävastuu on vanhemmilla, mut kyllä me nyksätkin ollaan osa lapsen elämää. Enkä ainakaa tietosesti oo sotkenu kenenkään asioita, vaan yrittäny sopeutua ja elää omaa elämääni. Nää asiat on muutenki ihan tarpeeks vaikeita, et näitä tarvis enää tieten tahtoen vaikeuttaa. Enkä mä mitää sääliä kaipaa, itehän oon valintani tehny. Nyt vaan kaipaan neuvoja, kuinka elää valintani kans. Helpottaa täällä tilittää näitä asioita. Parempi kai se, ku kaataa kaikki miehen tai ystävien niskaan:)


      • *pippuri*
        keskusteluamme kirjoitti:

        Haluaisimme, että suhtautumiseme olisi toinen ja keskustelemme siitä asiallisesti syyttämättä ketään. Luontomme on vain sellainen. Voisin väittää, että on normaalimpaa tuntea mustasukkaisuutta kuin ei tuntea. Jos siis oikeasti rakastaa. Haluamme myös miettiä, miten voisimme muuttaa itseämme. Rakkauden vuoksi n valmis tekemään kaikkensa.

        Miehen kans näistä asioista on välillä vaikee puhua. Se ajattelee niin erilailla. Siks on kiva vuodattaa tuntojaan mieluummin "kohtalotovereille" täällä. Ja mä tiedostan sen, et mä ite teen tästä asiasta suuremman ongelman, ku se onkaan. Sen takia en haluakaan yrittää muuttaa miestäni, vaan nimen omaan omaa ajatusmaailmaani. Ja huomaa, et olo on jo nyt helpompi, ku on saanu tänne purkaa:)


      • vielä keskustelua
        keskusteluamme kirjoitti:

        Haluaisimme, että suhtautumiseme olisi toinen ja keskustelemme siitä asiallisesti syyttämättä ketään. Luontomme on vain sellainen. Voisin väittää, että on normaalimpaa tuntea mustasukkaisuutta kuin ei tuntea. Jos siis oikeasti rakastaa. Haluamme myös miettiä, miten voisimme muuttaa itseämme. Rakkauden vuoksi n valmis tekemään kaikkensa.

        niin mielenkiintoinen aihe. Ilona Rauhalassa käsiteltiin tänään uusioperheen äidin tilannetta. Vaikeita tunteita on, vaikka ei olisi lapseton.


      • koira.¤
        *pippuri* kirjoitti:

        Kuulostipa tutulta.. Hyvin sanottu toi "piikkinä lihassa". Mulla on aika tuore suhde vielä, mut silti tuntuu et lähes joka päivä ahdistaa. Ja pelkään, et tää tästä vaan vuosien mittaan pahenee. Miehen lapsi on aivan ihana ja exäkin suht siedettävä ( niin siedettävä ku exä ny voi olla;)), et ongelma ei oo lähtösin niistä. Se on kai vaan ihan täysin mun pään sisällä. Joka tapauksessa kyseinen exä on mulle ku "punanen vaate". Sillä on mun miehen kanssa jotai sellasta mitä mulla ei. Tuntee olonsa välillä niin ulkopuoliseks. Miehen on vaikee ymmärtää, miksen pysty päästämään irti sen menneisyydestä. Vitun vaikeeta, ku menneisyys muistuttaa itsestään joka ikinen päivä. Ahdistaa pelkkä ajatuskin siitä, et miehen exä on osa meidän (mun) elämää ihan aina. Miten voisin muuttaa ajatus maailmaani ja päästä yli miehen menneisyydestä?

        ..tunteet näissä asioissa on niin hitsin ristiriitaiset.

        Rakastan miestäni ja näen hänen lapsessaan paljon häntä-
        siltikään en pysty olemaan tuntematta vastenmielisyyttä ajatusta kohtaan, että mun elämä on nyt sidottu tähän muksuun ja hänen äitiinsä.

        Asiaa ei todella helpota miehen suhtautuminen. Se, että kaikki on hyvin..
        ..eikö se ole jossain mielessä tosiasioiden kieltämistä...?

        Mies myös tekee päätöksiä tyyliin: "kun sulla on loma, niin ajattelin pitää itsekin pekkasia.. Ai niin, pyysin että Tyttö tulee myös silloin koko lomaksi tänne."

        Jos asiasta edes kysyttäisi- edes HYPOTEETTISESTI myös minun mielipidettäni................
        .........toki mulla ei olisi sitä mitään vastaankaan!

        Mua ainakin ahdistaa niin perkeleesti, että mun elämää suunnitellaan mun puolesta- ja päätetään miten vietän lomani.
        Se tavallaan kuitenki kertoo, että mun sanomisislla ta mielipiteillä ei oo merkitystä.
        Ja eristää mut aina vaan enemmän tästä "piiristä", jonka reunustoilla yritän hymyillen niellä kaiken..

        Oon mä tästä miehelle puhunut, mutta se on vaan silmät ymmyrkäisenä eikä oikeesti tajuu missä teki väärin, ennenkuin siitä sanon.
        Ja sitte myöntää, että joo-kylhän-mä-vähän-mokasin-anteeks..
        Ja ymmärrystä riittää seuraavaan kertaan asti.

        En usko, että tätä oikeasti ymmärtää kukaan sellainen, joka ei itse oo samassa jamassa.

        Voimia siis, siskot!
        Ja uskoa rakkauteen-
        se kestää kyllä, jos vaan ei anna periksi.. : ))


      • pidä tavata toisiaan
        olet itsekäs ihminen! kirjoitti:

        Mikä hitto siinä on ettei lapsen vanhemmat SAA EDES NÄHDÄ TOISIAAN ja puheväleissä olevat ovat jo järkyttävää!!! Ota lapseton mies jos et kestä sitä, että aikuisilla ihmisillä on muitakin kavereita kuin se asumiskumppani!
        Lapsen asiat kun kuuluu molemmille vanhemmille, halustpa teai et, joten tässä vaiheessa ole hyvä ja jätä ne asiat heille, joita asia koskee!
        Mutta jos tahallaan haluaa sotkea ja tehdä asioista vaikeita, niin senkun kimppuun vaan, ja puhumaan perättömiä!

        Lasten asiat pitää sopia asianajajan välityksellä. Eronneiden puolisoiden pitää olla kuin kuolleita toisilleen. Uusilla avioliitoilla ei ole onnistumisen mahdollisuutta, jos jatkuvasti roikutaan vanhassa suhteessa.

        Yhteishuolto onnistuu eronneiden kesken vain poikkeustapauksessa. Parempi on jos toinen on yksinhuoltaja, ja toisella on vain tapaamisoikeus.


      • äitipuoli-68
        koira.¤ kirjoitti:

        ..tunteet näissä asioissa on niin hitsin ristiriitaiset.

        Rakastan miestäni ja näen hänen lapsessaan paljon häntä-
        siltikään en pysty olemaan tuntematta vastenmielisyyttä ajatusta kohtaan, että mun elämä on nyt sidottu tähän muksuun ja hänen äitiinsä.

        Asiaa ei todella helpota miehen suhtautuminen. Se, että kaikki on hyvin..
        ..eikö se ole jossain mielessä tosiasioiden kieltämistä...?

        Mies myös tekee päätöksiä tyyliin: "kun sulla on loma, niin ajattelin pitää itsekin pekkasia.. Ai niin, pyysin että Tyttö tulee myös silloin koko lomaksi tänne."

        Jos asiasta edes kysyttäisi- edes HYPOTEETTISESTI myös minun mielipidettäni................
        .........toki mulla ei olisi sitä mitään vastaankaan!

        Mua ainakin ahdistaa niin perkeleesti, että mun elämää suunnitellaan mun puolesta- ja päätetään miten vietän lomani.
        Se tavallaan kuitenki kertoo, että mun sanomisislla ta mielipiteillä ei oo merkitystä.
        Ja eristää mut aina vaan enemmän tästä "piiristä", jonka reunustoilla yritän hymyillen niellä kaiken..

        Oon mä tästä miehelle puhunut, mutta se on vaan silmät ymmyrkäisenä eikä oikeesti tajuu missä teki väärin, ennenkuin siitä sanon.
        Ja sitte myöntää, että joo-kylhän-mä-vähän-mokasin-anteeks..
        Ja ymmärrystä riittää seuraavaan kertaan asti.

        En usko, että tätä oikeasti ymmärtää kukaan sellainen, joka ei itse oo samassa jamassa.

        Voimia siis, siskot!
        Ja uskoa rakkauteen-
        se kestää kyllä, jos vaan ei anna periksi.. : ))

        Mikä pakko sinun on viettää se lomasi miehesi ja tytön kanssa? Ainakaan kokonaan? Suunnittele jotakin kivaa itsellesi,mistä pidät ja anna palaa... Kyllä mies huomaa yhdestä kerrasta,että sinua ei pompotella miten sattuu. Meillä ainakin tehosi, nykyään suunnitellaan lomat ja vapaat yhdessä, osa miehen lasten kanssa,josta myös minä nautin ja osa ihan kahdestaan... = )


      • Pariton Isä
        pidä tavata toisiaan kirjoitti:

        Lasten asiat pitää sopia asianajajan välityksellä. Eronneiden puolisoiden pitää olla kuin kuolleita toisilleen. Uusilla avioliitoilla ei ole onnistumisen mahdollisuutta, jos jatkuvasti roikutaan vanhassa suhteessa.

        Yhteishuolto onnistuu eronneiden kesken vain poikkeustapauksessa. Parempi on jos toinen on yksinhuoltaja, ja toisella on vain tapaamisoikeus.

        ..jonkinlainen sarkastinen provosointiyritys?


      • Jos ihmisillä on yhteinen
        pidä tavata toisiaan kirjoitti:

        Lasten asiat pitää sopia asianajajan välityksellä. Eronneiden puolisoiden pitää olla kuin kuolleita toisilleen. Uusilla avioliitoilla ei ole onnistumisen mahdollisuutta, jos jatkuvasti roikutaan vanhassa suhteessa.

        Yhteishuolto onnistuu eronneiden kesken vain poikkeustapauksessa. Parempi on jos toinen on yksinhuoltaja, ja toisella on vain tapaamisoikeus.

        elämä ja yhteiset lapset,on todella kypsymätöntä, etteivät he voisi olla ystäviä keskenään! Järkyttävä ajatus. Jos ei ystäviä, niin puheväleissä ainakin.
        Kuka sen asianajajan maksaa? Mies vai uus naikkonen?
        Onkohan tämä taas jonkun uusnaisen aivotus, ettei olisi uhkaa lähellä???


      • ei enää riitä
        koira.¤ kirjoitti:

        ..tunteet näissä asioissa on niin hitsin ristiriitaiset.

        Rakastan miestäni ja näen hänen lapsessaan paljon häntä-
        siltikään en pysty olemaan tuntematta vastenmielisyyttä ajatusta kohtaan, että mun elämä on nyt sidottu tähän muksuun ja hänen äitiinsä.

        Asiaa ei todella helpota miehen suhtautuminen. Se, että kaikki on hyvin..
        ..eikö se ole jossain mielessä tosiasioiden kieltämistä...?

        Mies myös tekee päätöksiä tyyliin: "kun sulla on loma, niin ajattelin pitää itsekin pekkasia.. Ai niin, pyysin että Tyttö tulee myös silloin koko lomaksi tänne."

        Jos asiasta edes kysyttäisi- edes HYPOTEETTISESTI myös minun mielipidettäni................
        .........toki mulla ei olisi sitä mitään vastaankaan!

        Mua ainakin ahdistaa niin perkeleesti, että mun elämää suunnitellaan mun puolesta- ja päätetään miten vietän lomani.
        Se tavallaan kuitenki kertoo, että mun sanomisislla ta mielipiteillä ei oo merkitystä.
        Ja eristää mut aina vaan enemmän tästä "piiristä", jonka reunustoilla yritän hymyillen niellä kaiken..

        Oon mä tästä miehelle puhunut, mutta se on vaan silmät ymmyrkäisenä eikä oikeesti tajuu missä teki väärin, ennenkuin siitä sanon.
        Ja sitte myöntää, että joo-kylhän-mä-vähän-mokasin-anteeks..
        Ja ymmärrystä riittää seuraavaan kertaan asti.

        En usko, että tätä oikeasti ymmärtää kukaan sellainen, joka ei itse oo samassa jamassa.

        Voimia siis, siskot!
        Ja uskoa rakkauteen-
        se kestää kyllä, jos vaan ei anna periksi.. : ))

        vaan keho laittaa niin hanttiin tilanteissa, joissa on myös lasten äiti on mukana: harrastukset, juhlat, koulujutut yms. Tuska joka puolella kehoa ja jalat ei enää suostu lähtemään. Olen näytellyt, että kaikki on ok, yrittänyt olla yställinen ja pärjäävä. Olen niellyt niin paljon ja ajatellut,että mun pitää vaan jaksaa ollafilmaattinen. Siis olen valehdellut sekä itselleni että muille. Ja nyt olen aivan poikki!!


      • isä haluaa viettää
        äitipuoli-68 kirjoitti:

        Mikä pakko sinun on viettää se lomasi miehesi ja tytön kanssa? Ainakaan kokonaan? Suunnittele jotakin kivaa itsellesi,mistä pidät ja anna palaa... Kyllä mies huomaa yhdestä kerrasta,että sinua ei pompotella miten sattuu. Meillä ainakin tehosi, nykyään suunnitellaan lomat ja vapaat yhdessä, osa miehen lasten kanssa,josta myös minä nautin ja osa ihan kahdestaan... = )

        koko loman lapsensa kanssa eikä sinun?

        Ei ihme että täällä äidit saa hepulin, kun naiset vaatii mielettömiä asioita.

        Ei se mies perheessäkään viettänyt osaa kesälomastaan pelkästään vaimonsa kanssa, kyllä siihen lapset kuului kokonaan. Meillä ainakin.

        Mikä oikeus sulla on viedä lapselta loman aikaan iso pois??? Ei mikään.

        Ota lapseton mies, niin ei tarvi narista. Itse olet soppasi ja elämäsi järjestänyt, älä toisten lapsia siitä syytä. Oma vika, oma vika


      • KikkE
        isä haluaa viettää kirjoitti:

        koko loman lapsensa kanssa eikä sinun?

        Ei ihme että täällä äidit saa hepulin, kun naiset vaatii mielettömiä asioita.

        Ei se mies perheessäkään viettänyt osaa kesälomastaan pelkästään vaimonsa kanssa, kyllä siihen lapset kuului kokonaan. Meillä ainakin.

        Mikä oikeus sulla on viedä lapselta loman aikaan iso pois??? Ei mikään.

        Ota lapseton mies, niin ei tarvi narista. Itse olet soppasi ja elämäsi järjestänyt, älä toisten lapsia siitä syytä. Oma vika, oma vika

        ..loma, niin se ei tarkoita että myös miehen lapsella on myös automaattisesti loma.
        Tai, että mun/kenenkään muunkaan on pakko viettää lomansa niinkuin joku toinen sanoo.

        Luit tekstejä "väärien lasien läpi".


      • koira.¤
        ei enää riitä kirjoitti:

        vaan keho laittaa niin hanttiin tilanteissa, joissa on myös lasten äiti on mukana: harrastukset, juhlat, koulujutut yms. Tuska joka puolella kehoa ja jalat ei enää suostu lähtemään. Olen näytellyt, että kaikki on ok, yrittänyt olla yställinen ja pärjäävä. Olen niellyt niin paljon ja ajatellut,että mun pitää vaan jaksaa ollafilmaattinen. Siis olen valehdellut sekä itselleni että muille. Ja nyt olen aivan poikki!!

        Tilanteesi tuntuu ylipääsemättömältä ja lannistavalta. Ymmärrän..

        Ootko jutellut asiasta miehen kanssa..?
        Voisithan yrittää ottaa asian puheeksi neutraalissa tilanteessa ja koettaa puhua syyttelemättä-
        Aihe on varmasti miehellekin vaikea.
        Hänestä saattaa tuntua, että arvostelet HÄNTÄ ja HÄNEN jälkikasvua..
        Tässä asiassa miehet on aikamoisia "hienopeppuja".
        Jos mies sua myös rakastaa, tahtoo kyllä auttaa sua asiassa.

        Tässä ei taida auttaa se, että nyksä leimataan heti huonoksi ja kamalaksi, jos tohtii mielipiteensä ilmaista.
        Uskon, että nää jutut ei kuitenkaan oo ihan ylivoimaisia.

        Kannattaa yrittää-
        ja jos rakkkaus ei siiitäkään huolimatta sitte kestä, ni ainakin on YRITTÄNYT

        Niiku tossa aikasemmin sanoinkin: Tsemppiä!


      • yrität säätää
        KikkE kirjoitti:

        ..loma, niin se ei tarkoita että myös miehen lapsella on myös automaattisesti loma.
        Tai, että mun/kenenkään muunkaan on pakko viettää lomansa niinkuin joku toinen sanoo.

        Luit tekstejä "väärien lasien läpi".

        miehen lasten elämää ja määräämään miten he saavat viettää aikansa isän kanssa ja lomansa. Joten älä sinäkään päätä miten toiset saa lomansa viettää niinkuin sinä sanot.


      • piileekin
        ei enää riitä kirjoitti:

        vaan keho laittaa niin hanttiin tilanteissa, joissa on myös lasten äiti on mukana: harrastukset, juhlat, koulujutut yms. Tuska joka puolella kehoa ja jalat ei enää suostu lähtemään. Olen näytellyt, että kaikki on ok, yrittänyt olla yställinen ja pärjäävä. Olen niellyt niin paljon ja ajatellut,että mun pitää vaan jaksaa ollafilmaattinen. Siis olen valehdellut sekä itselleni että muille. Ja nyt olen aivan poikki!!

        ei osata irroittaa otetta menneestä!! Alkakaa nyt hyvät ihmiset elää omaa elämäänne!


      • KikkE
        yrität säätää kirjoitti:

        miehen lasten elämää ja määräämään miten he saavat viettää aikansa isän kanssa ja lomansa. Joten älä sinäkään päätä miten toiset saa lomansa viettää niinkuin sinä sanot.

        ...lomasta ja MUN oikeudesta tehdä OMALLA lomallani mitä haluan.

        Mä en ole päättämässä kenenkään muiden lomista.

        Älä säkään tuu laittamaan sanoja mun suuhun.


      • voi vaatia omalla lomalla
        KikkE kirjoitti:

        ...lomasta ja MUN oikeudesta tehdä OMALLA lomallani mitä haluan.

        Mä en ole päättämässä kenenkään muiden lomista.

        Älä säkään tuu laittamaan sanoja mun suuhun.

        olevansa vain isän kanssa, joten älä ole noin itsekäs, että vain sulla on oikeus tehdä lomalla mitä haluut. Lapsi on kuitenkin isälle se tärkein ENNEN SINUA!


      • *pippuri*
        koira.¤ kirjoitti:

        ..tunteet näissä asioissa on niin hitsin ristiriitaiset.

        Rakastan miestäni ja näen hänen lapsessaan paljon häntä-
        siltikään en pysty olemaan tuntematta vastenmielisyyttä ajatusta kohtaan, että mun elämä on nyt sidottu tähän muksuun ja hänen äitiinsä.

        Asiaa ei todella helpota miehen suhtautuminen. Se, että kaikki on hyvin..
        ..eikö se ole jossain mielessä tosiasioiden kieltämistä...?

        Mies myös tekee päätöksiä tyyliin: "kun sulla on loma, niin ajattelin pitää itsekin pekkasia.. Ai niin, pyysin että Tyttö tulee myös silloin koko lomaksi tänne."

        Jos asiasta edes kysyttäisi- edes HYPOTEETTISESTI myös minun mielipidettäni................
        .........toki mulla ei olisi sitä mitään vastaankaan!

        Mua ainakin ahdistaa niin perkeleesti, että mun elämää suunnitellaan mun puolesta- ja päätetään miten vietän lomani.
        Se tavallaan kuitenki kertoo, että mun sanomisislla ta mielipiteillä ei oo merkitystä.
        Ja eristää mut aina vaan enemmän tästä "piiristä", jonka reunustoilla yritän hymyillen niellä kaiken..

        Oon mä tästä miehelle puhunut, mutta se on vaan silmät ymmyrkäisenä eikä oikeesti tajuu missä teki väärin, ennenkuin siitä sanon.
        Ja sitte myöntää, että joo-kylhän-mä-vähän-mokasin-anteeks..
        Ja ymmärrystä riittää seuraavaan kertaan asti.

        En usko, että tätä oikeasti ymmärtää kukaan sellainen, joka ei itse oo samassa jamassa.

        Voimia siis, siskot!
        Ja uskoa rakkauteen-
        se kestää kyllä, jos vaan ei anna periksi.. : ))

        Ristiriitasta tää on, mitäpä muuta. Tuntuu et ulkopuolelta sanellaan, mitä täs tilantees pitäs ajatella ja tuntea. Kaikki negatiiviset tunteet on väärin ja itsekkäitä. Se on niin helppo antaa viisaita neuvoja, jos ei ite oo samassa tilanteessa. Lässytetään siitä, kuinka meidän nyksien pitäis ymmärtää, et lapsi menee meidän edelle. Mun mielestä lapsi-vanhempi suhdetta ei voi verrata parisuhteeseen! Tsemppiä sulleki! Pidetään toistemme puolia:)


      • KikkE
        voi vaatia omalla lomalla kirjoitti:

        olevansa vain isän kanssa, joten älä ole noin itsekäs, että vain sulla on oikeus tehdä lomalla mitä haluut. Lapsi on kuitenkin isälle se tärkein ENNEN SINUA!

        mun loma on MUN LOMA.


      • mut lapsen ja isän loma
        KikkE kirjoitti:

        mun loma on MUN LOMA.

        kuuluuu heille, ei sulle! Jos lapsi niin haluu niin HÄN ON AINA ISÄLLE ETUSIJALLA, ja sun haaveet viimeisenä. Niin toimii kunnon isä.


      • KikkE
        mut lapsen ja isän loma kirjoitti:

        kuuluuu heille, ei sulle! Jos lapsi niin haluu niin HÄN ON AINA ISÄLLE ETUSIJALLA, ja sun haaveet viimeisenä. Niin toimii kunnon isä.

        Jos on MUN lom, se ei tarkoita että koko muullakin revohkalla on loma.

        Sulla ei oo mitään käsitystä mitä meillä tapahtuu tai mistä mä haaveilen.

        Että jänkytä sä vaan rauhassa. Sen sä osaat.


      • muuta kun oman napasi
        KikkE kirjoitti:

        Jos on MUN lom, se ei tarkoita että koko muullakin revohkalla on loma.

        Sulla ei oo mitään käsitystä mitä meillä tapahtuu tai mistä mä haaveilen.

        Että jänkytä sä vaan rauhassa. Sen sä osaat.

        minä minä minä, muut ei mitään!


      • KikkE
        muuta kun oman napasi kirjoitti:

        minä minä minä, muut ei mitään!

        ..blaBlaBlaa...


      • ei todellakaan
        ei enää riitä kirjoitti:

        vaan keho laittaa niin hanttiin tilanteissa, joissa on myös lasten äiti on mukana: harrastukset, juhlat, koulujutut yms. Tuska joka puolella kehoa ja jalat ei enää suostu lähtemään. Olen näytellyt, että kaikki on ok, yrittänyt olla yställinen ja pärjäävä. Olen niellyt niin paljon ja ajatellut,että mun pitää vaan jaksaa ollafilmaattinen. Siis olen valehdellut sekä itselleni että muille. Ja nyt olen aivan poikki!!

        pitkälle pötkitä. Se ei riitä, vaan asioiden perusteellinen käsittely itsensä ja puolisonsa kanssa.


      • Tuisku
        *pippuri* kirjoitti:

        Miehen kans näistä asioista on välillä vaikee puhua. Se ajattelee niin erilailla. Siks on kiva vuodattaa tuntojaan mieluummin "kohtalotovereille" täällä. Ja mä tiedostan sen, et mä ite teen tästä asiasta suuremman ongelman, ku se onkaan. Sen takia en haluakaan yrittää muuttaa miestäni, vaan nimen omaan omaa ajatusmaailmaani. Ja huomaa, et olo on jo nyt helpompi, ku on saanu tänne purkaa:)

        Mäkin olen nyt lähes vuoden ajan seurustellut miehen kanssa jolla on lapsi, viisi vuotias poika. Mulla ei ole lapsia, ja mä voin sanoa, että en ikinä ole joutunut näin pienessä ajassa näin koville, mitä ihmeellisempien tunteiden kanssa. On vaikea hyväksyä sitä, että se mun mies on saanut lapsen jo jonkun toisen kanssa, ja mä todella vihaan, kun poikaystäväni soittaa ex- avopuolisolleen, vaikka vain puhuisivat lapsen asoista.

        Olin aivan epätoivoinen tässä tilanteessa ja koin, ettei tästä tule mitään, ehdottelin eroamista, keräsin tavarani pois miehen luota ja lähdin.. Mutta mies vaan puhui mulle, uskoo meihin ja rakastaa mua. Kertoo, kuinka paljon hän haluaa olla kanssani, niin kyllä siinä sydän sulaa, vaikka tilanne on vaikea. Voimia kaikille vastaavassa tilanteessa eläville naisille. Tälläinen tilanne on todellinen elämän koulu ja voidaan todella onnitella itseämme, kun ollaan näinkin hyvin selvitty, näin kehitymme ihmisinä... Ja parasta tosiaan on se että tietää, että on monia naisia, jotka on samassa tilanteessa.. on hyvä tosiaan näin anonyymistikkin kirjoittaa tunnoistaan kaltaisilleen:)


      • Tuisku
        mut lapsen ja isän loma kirjoitti:

        kuuluuu heille, ei sulle! Jos lapsi niin haluu niin HÄN ON AINA ISÄLLE ETUSIJALLA, ja sun haaveet viimeisenä. Niin toimii kunnon isä.

        kun kehtaat kirjoitella tälle palstalle tuollaisia. Mä haluan tähän väliin sanoa, että mä seurustelen miehen kanssa, jolla on lapsi ja sä edustat sitä puolta meistä naisista, jotka luulevat omistavansa miehen kunhan vain jollakin konstilla tulevat raskaaksi ja saavat vauvan, jokainen mielessään päättököön, onko se arvostettavaa?

        Kun mulla on loma, niin mun mies todellakin haluaa olla mun kanssa silloin, vaikka sillä on lapsi. Et sinä katkerana jätettynä äitinä voi muitten elämää määräillä. Mun mielestä sun kannattais mennä nyt itsees ja hellittää, se sun lapsen isä rakastaa mua puolisonaan, sä kuulut sen elämään vain sen lapsen kautta, sulla ei ole mitään arvoa sille miehelle. Ja se rakkaus mitä koetaan puolisoa kohtaan on erilaista, mitä koetaan lapsia kohtaan, kumpikin on tavallaan yhtä tärkeitä ja on tyhmää kiristää, ketään lapsella millään tavalla.

        Lapsen ja isän loma kuuluu yhtälailla mulle, kuin ydinperheessäkin, asiat sovitaan yhdessä kaikkien parhaaksi komprromisseja tehden ja sehän tässä on niin hupaisaa, että se munkin loma vaikuttaa myös sen lapsen elämään, niin kuin mun aikataulutkin.

        Ja kaikki eronneet äidit, te saatatte itse joutua vielä tilanteeseen, että seurustelette miehen kanssa jolla on lapsia, että miten haluaisit että sinua kohdellaan?


      • *pippuri*
        Tuisku kirjoitti:

        kun kehtaat kirjoitella tälle palstalle tuollaisia. Mä haluan tähän väliin sanoa, että mä seurustelen miehen kanssa, jolla on lapsi ja sä edustat sitä puolta meistä naisista, jotka luulevat omistavansa miehen kunhan vain jollakin konstilla tulevat raskaaksi ja saavat vauvan, jokainen mielessään päättököön, onko se arvostettavaa?

        Kun mulla on loma, niin mun mies todellakin haluaa olla mun kanssa silloin, vaikka sillä on lapsi. Et sinä katkerana jätettynä äitinä voi muitten elämää määräillä. Mun mielestä sun kannattais mennä nyt itsees ja hellittää, se sun lapsen isä rakastaa mua puolisonaan, sä kuulut sen elämään vain sen lapsen kautta, sulla ei ole mitään arvoa sille miehelle. Ja se rakkaus mitä koetaan puolisoa kohtaan on erilaista, mitä koetaan lapsia kohtaan, kumpikin on tavallaan yhtä tärkeitä ja on tyhmää kiristää, ketään lapsella millään tavalla.

        Lapsen ja isän loma kuuluu yhtälailla mulle, kuin ydinperheessäkin, asiat sovitaan yhdessä kaikkien parhaaksi komprromisseja tehden ja sehän tässä on niin hupaisaa, että se munkin loma vaikuttaa myös sen lapsen elämään, niin kuin mun aikataulutkin.

        Ja kaikki eronneet äidit, te saatatte itse joutua vielä tilanteeseen, että seurustelette miehen kanssa jolla on lapsia, että miten haluaisit että sinua kohdellaan?

        Oon ihan täysin samaa mieltä sun kanssas! Meidän nyksien on opittava elämään sen tosiasian kans, et toisella osapuolella on lapsi, exä ja menneisyys (niinku toki meillä kaikilla:)). Mut exien olis myös syytä hyväksyä se, että toisella osapuolella on uus kumppani ja antaa heidän elää elämäänsä rauhassa. Katkeruus ei auta ketään, kaikista vähiten itteä!


      • perheeni ja lasteni asioista
        Tuisku kirjoitti:

        kun kehtaat kirjoitella tälle palstalle tuollaisia. Mä haluan tähän väliin sanoa, että mä seurustelen miehen kanssa, jolla on lapsi ja sä edustat sitä puolta meistä naisista, jotka luulevat omistavansa miehen kunhan vain jollakin konstilla tulevat raskaaksi ja saavat vauvan, jokainen mielessään päättököön, onko se arvostettavaa?

        Kun mulla on loma, niin mun mies todellakin haluaa olla mun kanssa silloin, vaikka sillä on lapsi. Et sinä katkerana jätettynä äitinä voi muitten elämää määräillä. Mun mielestä sun kannattais mennä nyt itsees ja hellittää, se sun lapsen isä rakastaa mua puolisonaan, sä kuulut sen elämään vain sen lapsen kautta, sulla ei ole mitään arvoa sille miehelle. Ja se rakkaus mitä koetaan puolisoa kohtaan on erilaista, mitä koetaan lapsia kohtaan, kumpikin on tavallaan yhtä tärkeitä ja on tyhmää kiristää, ketään lapsella millään tavalla.

        Lapsen ja isän loma kuuluu yhtälailla mulle, kuin ydinperheessäkin, asiat sovitaan yhdessä kaikkien parhaaksi komprromisseja tehden ja sehän tässä on niin hupaisaa, että se munkin loma vaikuttaa myös sen lapsen elämään, niin kuin mun aikataulutkin.

        Ja kaikki eronneet äidit, te saatatte itse joutua vielä tilanteeseen, että seurustelette miehen kanssa jolla on lapsia, että miten haluaisit että sinua kohdellaan?

        täusimääräisesti. Vaikka meillä on yhteishuoltajuus, niin voin sanoa että alusta asti olen ollut yksinhultaja, joka maksaa ja hoitaa kaiken. Mie yritti kuoria vain kermat päältä, ja leikkiä hyvää isää, vailla huolta ja kustannuksia. Mutta eipä onnistunut.
        Meillä lpaset eivät ole isän kanssa lomaillee keskenään koskaan. Olen aina ollut mukana. Nyt vuosien päästäkään eivät ole yhtään joulukaan viettänyt isän kanssa. Aina minun kanssa, se on minun onni. En voisi olla ilman lapsiani en ainakaan jouluna. Olen siellä miessä lapsenikin.

        Meidän perheeseen kuuuluu kaikki ketkä aiemminkin, ainoastaan mies katosi ja hylkäsi. mUtta oma syy, kun ei osannut asiaansa.
        Nyt on turha ruikuttaa vuosien päästä ja itkeä, kun itse sotkee elämänsä.
        Olen aina vaatinut, että lapset pitää olla etusijalla, ja sen minä olen pitänyt. Mies ei. Hänelle kapakat ja naiset ovat tärkeimmät kuin me.
        Siksi meitä ei enää kiinnosta miehen elämä, joten vapaasti saa viettää lomansa missä haluu ja tehdäm itä haluu, kunhan ei sotke meitä omaan sotkuunsa.


      • niin alistuvainen ei saa olla
        *pippuri* kirjoitti:

        Oon ihan täysin samaa mieltä sun kanssas! Meidän nyksien on opittava elämään sen tosiasian kans, et toisella osapuolella on lapsi, exä ja menneisyys (niinku toki meillä kaikilla:)). Mut exien olis myös syytä hyväksyä se, että toisella osapuolella on uus kumppani ja antaa heidän elää elämäänsä rauhassa. Katkeruus ei auta ketään, kaikista vähiten itteä!

        Tottakai miehellä saa olla naisia vaikka kuin paljon, kunhan ei sotke meitä siihen otukseen. Pitäkööt piilossa ja poissa meidän näköpiiristä.
        Lasten isä on tervetullut meille aina kuten ennenkin, mutta yhdelläkään eukolla ei ole lupaa tavata lapsiani. Eläkööt rauhassa, me emme häntä häiritse kunhan hänen naikkoset ei häiritse meitä.


      • KikkE
        niin alistuvainen ei saa olla kirjoitti:

        Tottakai miehellä saa olla naisia vaikka kuin paljon, kunhan ei sotke meitä siihen otukseen. Pitäkööt piilossa ja poissa meidän näköpiiristä.
        Lasten isä on tervetullut meille aina kuten ennenkin, mutta yhdelläkään eukolla ei ole lupaa tavata lapsiani. Eläkööt rauhassa, me emme häntä häiritse kunhan hänen naikkoset ei häiritse meitä.

        ..ohjeesi mukaisesti.

        "Uusille ei ole sijaa lasten elämässä"-ohjeesi.
        Muistatko?

        Tarkotan, että lasten ei oo siis pakko tavata sunkaan uutta puoliskoa?

        Reilu meininki, puoli ja toisin.


      • käyt
        koira.¤ kirjoitti:

        Mulla vika ei myöskään ole miehen lapsessa. Tyttö on mukava, kiltti ja sosiaalinen.

        Silti lapsi ja ex ovat ikuisesti "piikkinä mun lihassa".

        Tämä ajatus takaraivossani syyllistää mua. Tunnen olevani äärettömän huono ihminen..
        ..ja toisaalta, en voi mitään sille, että musta tuntuu pahalle.

        Just isän- ja äitienpäivänä, jouluna, synttäreinä..ym..ym.. tunne korostuu.
        Heillä on OMA PIIRINSÄ ja mä yritän hymyillen keikkua mukana ja näytellä, että kaikki on hyvin.
        Mies ei oikein ymmärrä. Hänen mielestään olen nyt osa perhettä ja kaikki ON hyvin..

        On päiviä, kun ajattelen että nyt tästä ois vielä helppo lähteä- kun yhteisiä lapsia ei vielä ole.. ahdistaa joskus vaan niiiiiin paljon.
        "Paha" vaan, että rakastan miestäni ja mies mua.
        Lähteminen ei siis ole vaihtoehto.

        Toivon, että jos/kun/ehkä meillä on joskus yhteinen lapsi osattomuudentunteeni loppuu..
        ..toivoisin toki, ettö loppuisi muutenkin.

        ......huokaus............

        katsomassa tätä ketjua vielä, vosinkohan saada sinuun jotenkin yhteyden? Meillä olisi varmaan paljon yhteistä keskusteltavaa!!


      • jos käyt
        *pippuri* kirjoitti:

        Kuulostipa tutulta.. Hyvin sanottu toi "piikkinä lihassa". Mulla on aika tuore suhde vielä, mut silti tuntuu et lähes joka päivä ahdistaa. Ja pelkään, et tää tästä vaan vuosien mittaan pahenee. Miehen lapsi on aivan ihana ja exäkin suht siedettävä ( niin siedettävä ku exä ny voi olla;)), et ongelma ei oo lähtösin niistä. Se on kai vaan ihan täysin mun pään sisällä. Joka tapauksessa kyseinen exä on mulle ku "punanen vaate". Sillä on mun miehen kanssa jotai sellasta mitä mulla ei. Tuntee olonsa välillä niin ulkopuoliseks. Miehen on vaikee ymmärtää, miksen pysty päästämään irti sen menneisyydestä. Vitun vaikeeta, ku menneisyys muistuttaa itsestään joka ikinen päivä. Ahdistaa pelkkä ajatuskin siitä, et miehen exä on osa meidän (mun) elämää ihan aina. Miten voisin muuttaa ajatus maailmaani ja päästä yli miehen menneisyydestä?

        vielä tässä ketjussa,voitasko saada yhteys toisiimme? Tai perustettaisko "kerho"? Meillä olisi varmaan paljon yhteistä jutskailtavaa!!


      • Anonyymi
        olet itsekäs ihminen! kirjoitti:

        Mikä hitto siinä on ettei lapsen vanhemmat SAA EDES NÄHDÄ TOISIAAN ja puheväleissä olevat ovat jo järkyttävää!!! Ota lapseton mies jos et kestä sitä, että aikuisilla ihmisillä on muitakin kavereita kuin se asumiskumppani!
        Lapsen asiat kun kuuluu molemmille vanhemmille, halustpa teai et, joten tässä vaiheessa ole hyvä ja jätä ne asiat heille, joita asia koskee!
        Mutta jos tahallaan haluaa sotkea ja tehdä asioista vaikeita, niin senkun kimppuun vaan, ja puhumaan perättömiä!

        Sää taidat olla niitä katkeria bioäitejä. Katkera siitä et miehen uus hoitaa sun lapsia


      • Anonyymi
        Tuisku kirjoitti:

        Mäkin olen nyt lähes vuoden ajan seurustellut miehen kanssa jolla on lapsi, viisi vuotias poika. Mulla ei ole lapsia, ja mä voin sanoa, että en ikinä ole joutunut näin pienessä ajassa näin koville, mitä ihmeellisempien tunteiden kanssa. On vaikea hyväksyä sitä, että se mun mies on saanut lapsen jo jonkun toisen kanssa, ja mä todella vihaan, kun poikaystäväni soittaa ex- avopuolisolleen, vaikka vain puhuisivat lapsen asoista.

        Olin aivan epätoivoinen tässä tilanteessa ja koin, ettei tästä tule mitään, ehdottelin eroamista, keräsin tavarani pois miehen luota ja lähdin.. Mutta mies vaan puhui mulle, uskoo meihin ja rakastaa mua. Kertoo, kuinka paljon hän haluaa olla kanssani, niin kyllä siinä sydän sulaa, vaikka tilanne on vaikea. Voimia kaikille vastaavassa tilanteessa eläville naisille. Tälläinen tilanne on todellinen elämän koulu ja voidaan todella onnitella itseämme, kun ollaan näinkin hyvin selvitty, näin kehitymme ihmisinä... Ja parasta tosiaan on se että tietää, että on monia naisia, jotka on samassa tilanteessa.. on hyvä tosiaan näin anonyymistikkin kirjoittaa tunnoistaan kaltaisilleen:)

        Et ole kypsä aikuiseen suhteeseen , jos vihaat kun hän puhuu exänsä kanssa heidän yhteisestä lapsesta.
        Olisko parempi sinun mielestäsi jos hän ei huolehtisi yhteishuoltajuudesta ollenkaan,

        Sinä tiesit että hänellä on ollut elämä ennen sinua , joten yritä ymmärtää se fakta että kun on lapsi hankittu niin siitä kannetaan vastuu yhdessä ja siihen kuuluu myös puhelimella soitetut asiat .
        Kypsät ihmiset jotka ovat eronneet, voivat olla ystäviä ja puhelut lapsesta ovat usein tärkeitä .
        Älä ole mustasukkainen , jos mies jotenkin pitäisi exästään niin olisivat olleet yhdessä . Joten ei miehen exä ole sinulle mikään uhka mitenkään


      • Anonyymi
        *pippuri* kirjoitti:

        Minkälainen tilanne teillä on? Siis kuinka paljon exä on kuvioissa mukana? Mua repii ristiriita siitä, et tottakai ymmärrän että on lapsen kannalta parempi ku vanhemmat on hyvissä väleissä keskenään. Mut samalla vituttaa se, ku ne on muutenki kavereita keskenään. Siis ovat paljon tekemisissä ja juttelevat asioista (muistakin ku lapseen liittyvistä). Järki sanoo myös, et jos haluaisivat olla edelleen yhessä, ni varmaan olisivat. Ja jos olis vielä tunteita toisiaan kohtaan, ni eivät varmaankaan pystyis asioista järkevästi keskustella. Mut järki ei aina riitä.. Välillä vaan tulee sellanen tunne, et miten paljon ite pitää sietää? Pitääkö kaikki vaan niellä purematta? Muuten oon tosi onnellinen mieheni kans ja siks haluisin todella sopeutua tähän tilanteeseen. Vaikeeta..

        Mielestäni tuollainen on mustasukkaisuutta ainoastaan. Lapsen kansalta on todella ihanaa että exät voivat olla kavereita toistensa kanssa,
        Kun aitä erotaan yhteisymmärryksessä niin kaveruuskin , säilyy.etkö voisi ajatella tutustuvasi miehesi exään. Minulla on muutamia ystäviä joilla on ihan kivat välit miehensä exään, ja käyvät toisinaan ihan yhdessä ostoksilla .
        Joten mustasukkaisuus toisen ihmisen ystävyyteen ja yhteisen lapsen äitiin, on epäkypsyyttä ja huonoa itseluottamusta .
        Mitä nielemistä siinä on jos lapsen vanhemmat tulevat toimeen toistensa kanssa, eivät olisi eronneet jos rakkautta olisi ollut suhteessa.
        Joten karista pois nuo mustasukkaisuudet, ne on ihan turhia. Lapsi on onnellisessa asemassa kun vahemmilla on hyvät välit, silloin heistäkin tukee tasapainoisia ihmisiä .


      • Anonyymi
        edelleenn kirjoitti:

        Ei meillä kovin paljoa yhteyksiä ole, mutta jokainen puhelu lasten asioista, juhlista, harjoituksiin viemisistä aiheuttaa ulkopuolisuuden tunnetta. Minun kotirauha on rikottu. Tällainen uusperhetilanne taitaa olla ihmisluonnolle vieras. Ennen vanhaan oli myös uusperheitä. Silloin entiset olivat kuolleet, eivätkä elossa käyttämässä valtaansa. Sillä äitinä on helppo käyttää valtaa lapsillaan, jos on sitä sorttia. Päivi Sutinen on tehnyt tutkimuksen. Etsi lisää googlesta. Psykologi Kiianmaa kehotti jossain lehdessä miehiä vetämään selkeät rajat exälleen ja suojella uutta kumppania. Se olisi miehen työ.

        No niin siinähän se tulikin että tuntee ulkopuolisuuden tunnetta, siis ei ole keskipisteenä.
        Ketään ihmistä ei omista mitenkään, ja koska tiesit ennen yhdessäoloa että hänellä on lapsi niin miksi menit yleensä yhteen, koska et näytä mmörtävän sitä tärkeää asiaa että nämä vanhemmat tekevät ihan oikein ollessaan ystäviä siitä jää hyvät muistot lapselle kun hänestä tulee aikuinen .
        Tiedän kokemuksesta millaista olla lapsi isälle joka ei saanut edes tavata minua koskaan eron jälkeen koskauusi oli niin jumalattoman mustasukkainen , siitä on jäänyt pysyvät arvet, siis aikuisten epäkypsistä päätöksistä jossa se uusi määrää tahdin.
        Olisin ollut ikionnellinen jos äitini ja tämä uusi olisivat voineet keskustella toistensa kanssa ja etekkin onnellisin jos olisin saanut tavata ikiomaa isääni, mutta kun se ei käynyt mitenkään.
        Niin että usein on kyllä niin että nämä uudet tekevät miehen lapset onnettomaksi ikuisille Traumoilla Vaan siksi että ovat mustasukkaisia .
        Niin että kannattaa ajatella asiaa syvemmin se kun omasta näkökulmastaan , kun perheeseen kuuluu myös miehen lapsi . Toivon sydämmestäni että miehesi pitää jatkossakin hyvät suhteet exäänsä , juuri lapsen vuoksi


      • Anonyymi
        keskusteluamme kirjoitti:

        Haluaisimme, että suhtautumiseme olisi toinen ja keskustelemme siitä asiallisesti syyttämättä ketään. Luontomme on vain sellainen. Voisin väittää, että on normaalimpaa tuntea mustasukkaisuutta kuin ei tuntea. Jos siis oikeasti rakastaa. Haluamme myös miettiä, miten voisimme muuttaa itseämme. Rakkauden vuoksi n valmis tekemään kaikkensa.

        Oikea rakkaus ei tunne mustasukkaisuutta , mitä normaalia siinäkin muka olisi että ollaan mustasukkaisia miehen exälle tai hänen lapselleen. Siitä on normi silloin kaukana .
        Minusta se on egoistista yrittää rajoittaa toista ihmistä hänen suhteissaan muihin ihmisiin, siihen ei pitäisi kellään olla oikeutta
        Mies tuntee exäänsä ystävyyttä, mutta siihen uuteen puolisoon hän tuntee rakkautta .
        Moni uusi puoliso on pilannut suhteensa eroon juuri sillä että on sanellut ehtoja miehelle ketä hän saa tavata ja miksi.
        Aikuiset ihmiset kyllä pärjäävät ilman sen uuden holhousta


      • Anonyymi
        *pippuri* kirjoitti:

        Just.. Eipä kai täs kukaan oo ollu väittämäs, et lapsen vanhemmat ei sais olla yhteyksis tai nähdä toisiaan. Mä ainaki oon vaan kertonu minkälaisia tunteita noi asiat mussa itessä herättää. Itsekästä tai ei, mut minkäs sitä tunteilleen mahtaa. Ja oon kyl sitä mieltä, et lapsen asiat kuuluu jossain määrin myös äidin/isän uusille kumppaneilla. Tietenki päävastuu on vanhemmilla, mut kyllä me nyksätkin ollaan osa lapsen elämää. Enkä ainakaa tietosesti oo sotkenu kenenkään asioita, vaan yrittäny sopeutua ja elää omaa elämääni. Nää asiat on muutenki ihan tarpeeks vaikeita, et näitä tarvis enää tieten tahtoen vaikeuttaa. Enkä mä mitää sääliä kaipaa, itehän oon valintani tehny. Nyt vaan kaipaan neuvoja, kuinka elää valintani kans. Helpottaa täällä tilittää näitä asioita. Parempi kai se, ku kaataa kaikki miehen tai ystävien niskaan:)

        No ystävysty miehesi exän kanssa , voit kysellä häneltä neuvoja asioista mitkä koskevat lasta . Moni exä ja se uusi ovat todella kavereita , silloin kun ollaan aikusia eikä nähdä sitä exää jotenkin uhkana. Ei kai he olisi eronneet jos avioliitto olisi toiminut .
        Joku tuossa meinasinettä kun kerran on erottuminen silloin pitäisi olla välit poikki. Se on aika egoistista puhetta sinänsä,.
        Menisin terapiaan jos itse olisin se joka rasittuu toisen ystävyydestä lapsen äitiin


      • Anonyymi
        koira.¤ kirjoitti:

        ..tunteet näissä asioissa on niin hitsin ristiriitaiset.

        Rakastan miestäni ja näen hänen lapsessaan paljon häntä-
        siltikään en pysty olemaan tuntematta vastenmielisyyttä ajatusta kohtaan, että mun elämä on nyt sidottu tähän muksuun ja hänen äitiinsä.

        Asiaa ei todella helpota miehen suhtautuminen. Se, että kaikki on hyvin..
        ..eikö se ole jossain mielessä tosiasioiden kieltämistä...?

        Mies myös tekee päätöksiä tyyliin: "kun sulla on loma, niin ajattelin pitää itsekin pekkasia.. Ai niin, pyysin että Tyttö tulee myös silloin koko lomaksi tänne."

        Jos asiasta edes kysyttäisi- edes HYPOTEETTISESTI myös minun mielipidettäni................
        .........toki mulla ei olisi sitä mitään vastaankaan!

        Mua ainakin ahdistaa niin perkeleesti, että mun elämää suunnitellaan mun puolesta- ja päätetään miten vietän lomani.
        Se tavallaan kuitenki kertoo, että mun sanomisislla ta mielipiteillä ei oo merkitystä.
        Ja eristää mut aina vaan enemmän tästä "piiristä", jonka reunustoilla yritän hymyillen niellä kaiken..

        Oon mä tästä miehelle puhunut, mutta se on vaan silmät ymmyrkäisenä eikä oikeesti tajuu missä teki väärin, ennenkuin siitä sanon.
        Ja sitte myöntää, että joo-kylhän-mä-vähän-mokasin-anteeks..
        Ja ymmärrystä riittää seuraavaan kertaan asti.

        En usko, että tätä oikeasti ymmärtää kukaan sellainen, joka ei itse oo samassa jamassa.

        Voimia siis, siskot!
        Ja uskoa rakkauteen-
        se kestää kyllä, jos vaan ei anna periksi.. : ))

        Lapsuus aika on niin lyhyt että älkää te uudet ihmiset yrittäkö rajoittaa isää pitämästä lasta luonaan, sillä ymmärrän ettei hän voi ymmärtää mitenkään että joku rajoittaisi hänen tapaamisiaan lapsen kanssa joka sentään on aina ensi sijalla vanhempien elämässä ä


      • Anonyymi
        pidä tavata toisiaan kirjoitti:

        Lasten asiat pitää sopia asianajajan välityksellä. Eronneiden puolisoiden pitää olla kuin kuolleita toisilleen. Uusilla avioliitoilla ei ole onnistumisen mahdollisuutta, jos jatkuvasti roikutaan vanhassa suhteessa.

        Yhteishuolto onnistuu eronneiden kesken vain poikkeustapauksessa. Parempi on jos toinen on yksinhuoltaja, ja toisella on vain tapaamisoikeus.

        Jaa ettei uusilla avioliitolla ole onnistumisen mahdollisuutta jos se vanha ihminen on vielä elossa
        Lasten asiat hoitaa tavallisesti lapsen omat vanhemmat eikä mikään asianajaja .
        Jos he yhteistoimin päättävät jotain lapseen koskevaa asiaa niin se kaikki tehdään lapsen parhaaksi .
        Kyllä ne lapset siitä pian kasvaa , lapsuus aika on niin lyhyt ,heistä tulee isoja ja kantavat mukanaan lapsuuden muistoja aina, joten älkää ottaako millään asianajan päätöksillä lapselta sitä oikeutta mikä hänellä on , nimittäin saada pitää isänsä jota lapsi rakastaa yli kaiken,


      • Anonyymi
        ei enää riitä kirjoitti:

        vaan keho laittaa niin hanttiin tilanteissa, joissa on myös lasten äiti on mukana: harrastukset, juhlat, koulujutut yms. Tuska joka puolella kehoa ja jalat ei enää suostu lähtemään. Olen näytellyt, että kaikki on ok, yrittänyt olla yställinen ja pärjäävä. Olen niellyt niin paljon ja ajatellut,että mun pitää vaan jaksaa ollafilmaattinen. Siis olen valehdellut sekä itselleni että muille. Ja nyt olen aivan poikki!!

        Jos lopetat sen näyttelemisen ja päätät ollamihan vaan tavallinen ihminen jollakin mies jota rakastat , Senhän pitäisi riittää. Ja se että miehen exä on mukana joissain tilanteissa niin ei höntä tarvitse kammota mitenkään , parempi kun tutustuu ja huomaa että kivahan se miehen entinen onkin . Niin tekee kypsät ihmiset


      • Anonyymi
        isä haluaa viettää kirjoitti:

        koko loman lapsensa kanssa eikä sinun?

        Ei ihme että täällä äidit saa hepulin, kun naiset vaatii mielettömiä asioita.

        Ei se mies perheessäkään viettänyt osaa kesälomastaan pelkästään vaimonsa kanssa, kyllä siihen lapset kuului kokonaan. Meillä ainakin.

        Mikä oikeus sulla on viedä lapselta loman aikaan iso pois??? Ei mikään.

        Ota lapseton mies, niin ei tarvi narista. Itse olet soppasi ja elämäsi järjestänyt, älä toisten lapsia siitä syytä. Oma vika, oma vika

        Ihan totta jos uusi nainen on epäkypsä niin se exä vois sanoa entiselle miehelleen että katselisi kypsemmän ihmisen vierelleen , se kun kehittymättömän ihmisen jonka tunne elämä on ainoastaan lapsen tasolla.
        Niin moni lapsi on saanut elin ikäisiä traumoja siitä kun se isän uusi on laittanut asiat päälaelleen. Ihmettelen hieman miehenkin arvostelukykyä valita lapsellinen ihminen vierellee jolla on ainoastaan minä itse tyyli, siismiten ” minä” tunnen miten ” minä ” olen ulkopuolella jne . Kasvaisivat aikuisiksi ennen kun alkavat suhteeseen jossa on lapsi


      • Anonyymi
        voi vaatia omalla lomalla kirjoitti:

        olevansa vain isän kanssa, joten älä ole noin itsekäs, että vain sulla on oikeus tehdä lomalla mitä haluut. Lapsi on kuitenkin isälle se tärkein ENNEN SINUA!

        Senhän se uusi tietääkin siksi reagoi mustasukkaisesti. Ja jos ei itsellä ole lapsia niin eihän hän voi tietää mitkä sitten lapsilla ja vanhemmilla toisiinsa . Paras kun etsivät vapaita miehiä ettei tartte hoida huonosti kun toisella on lapsi ja exäkin jossain .


      • Anonyymi
        *pippuri* kirjoitti:

        Ristiriitasta tää on, mitäpä muuta. Tuntuu et ulkopuolelta sanellaan, mitä täs tilantees pitäs ajatella ja tuntea. Kaikki negatiiviset tunteet on väärin ja itsekkäitä. Se on niin helppo antaa viisaita neuvoja, jos ei ite oo samassa tilanteessa. Lässytetään siitä, kuinka meidän nyksien pitäis ymmärtää, et lapsi menee meidän edelle. Mun mielestä lapsi-vanhempi suhdetta ei voi verrata parisuhteeseen! Tsemppiä sulleki! Pidetään toistemme puolia:)

        Kyllä näistä asioista on kokemusta enemmän kun luuletkaan,
        Tiedän tapauksen omassa lähipiirissäni kun uusi tuli ” taloon” isällä oli lapset laski kertaa kuukaudessa luonaan pyhän ajan . Ja hän istui pienet pojat kumpikin hänen kainalossaan ja katselivat televisiota. Niin eikö tämä uusi nainen mennyt ulisemaan keittiöön että hänenkin olisi pitäny saada olla kainalossa , mutta kun isällä oli kainalot täynnä niin hänelle ei ollut paikkaaa .että oli mustasukkainen 5 ja 2. Vuotiaille lapsille siitäkin vähästä ajasta mitä isällä oli heidän kanssaan .
        Nyt ovat nämä lapset aikuisia ja eivät pidä mitään yhteyttä isäänsä, eivät jaksaneet olla mieliksi sille uudelle .
        Niin että tiedän että tämä isä rakastaa lapsiaan vaan kun ressukka meni tossun alle niin menetti omat lapsensa, nainen on vissiin iloinen siitä, mies ei jaksanut taistella lastensa puolesta . Joten heikot luonteet alistuvat näiden uusien naisten valtaan . Vahva mies ei koskaan alistuisi tälläiseen


    • mie vaan

      En tunne todellakaan itseäni puolikkaaksi naiseksi, vaikkei minulla lapsia olekaan. Enkä todellakaan ole äitipuoli, lapsilla on jo äiti, enkä minä sitä paikkaa tule ikinä ottamaan.

      Mieheni lapset ovat ihania ja kilttejä mukuloita, vielä niin pieniä, etteivät aiheuta sen kummempia ongelmia suhteessamme. Jo ensitapaamisesta tiesin, että lapset ovat miehelle tärkeitä, eli siihen piti vain asennoitua sen mukaan. Tiedän, että suhde lasten äitiin on ohi, eli en ikinä ole verrannut itseäni häneen. Tulevaisuutta suunnitellaan yhdessä, vaikkakin lasten äiti välillä yrittää kapuloita rattaisiin heitellä..

    • on aina vajaa!

      Ja ihan omien tekojensa seurauksena! Muita on turha syyttää, tai itkeä omaa päätöstään luopua omasta lapsestaan.

    • nainen27

      Meille kävi heti suhteen alussa niin, että minä tulin raskaaksi. keskustelimme asiasta ja molemmat olimme abortin kannalla. Tämä siksi, että mies oli juuri eronnut vaimostaan ja heillä oli 2 v lapsi, joka tuli hänen etälapsekseen. Isällä oli valtava ikävä lastaan ja muutenkin ajatuksen monen asian suhteen vähän solmussa. En ole katunut tuota aborttipäätöstä päivääkään, mutta tunnen silti olevani "vajaa". Eikä johdu siitä, että meillä ei ole yhteistä lasta, vaan siitä että tunnen itseni todella eristäytyneeksi ja yksinäiseksi silloin, kun lapsi on isänsä kanssa. Mies ei tietenkään koe tilannetta mitenkään hankalaksi, koska hänellähän on jo "kaikki" tai lähes kaikki. Yksinäisyyteni korostuu, koska miehen entinen vaimo ei hyväksy millään tapaa minua miehen elämään ja kieltää minua esim. tapaamasta lasta.

      Minäkään en usko, että jaksan tätä loputtomiin.

    • tai yleensä käyttää sanaa

      äiti, jos sulla ei edes oo lapsia??? Kornia ajatusmaailmaa! Heh... miekin taidan olla koiranomistajapuoli vaikkei mulla oo koiraa...!
      Kyllä se äidin osa on kateellisuutta herättävää naisissa ,joilla ei oo lapsia, niin pitää kuvitella olevansa äidti, tai vieläpä äitipuoli... herää todellisuuteen, vielä siäkin varmasti löydät miehen jonka kanssa voit tehdäniitä lapsia ja sitten olla ihan oikeasti äiti!

      • Oikea äiti

        Minulla on omia lapsia, jotka eivät enää asu luonani. Miehellä on nuorempia lapsia, joista yksi asuu luonamme.
        Ei se, että on omia lapsia, automaattisesti tee kenestäkään täysivaltaista uuden perheen jäsentä.

        Kyllä "ulkopuolinen" on aina ulkopuolinen, niin minäkin tunnen miehen ja hänen lastensa läsnäollessa. Se on niin kiinteä yhteys, että en siihen mahdu.

        Mahdollisuudet ovat vain hyväksyä tilanne tai lähteä. Kaikista meistä ei ole jäämään taustalle, epäilen omaakin kykyäni aina vaan enenevässä määrin.


      • heh heh

        Äitipuoli olet aina kun "joudut" olemaan lapselle vanhemman roolissa, olematta palkattu siihen työhön tai lapsen biologinen vanhempi, ollessasi liitossa lapsen biologisen vanhemman kanssa.

        Vastuusi lapsesta ja ympäristön odotukset "roolillesi" ovat ihan toista luokkaa kuin päiväkodintädillä tai koulun opettajalla. Tuskin ymmärrät mitä tarkoitan.

        En ole ikinä halunnut omaa lasta, joten äitejä siinä mielessä en kadehdi.


      • tekemisissä????
        heh heh kirjoitti:

        Äitipuoli olet aina kun "joudut" olemaan lapselle vanhemman roolissa, olematta palkattu siihen työhön tai lapsen biologinen vanhempi, ollessasi liitossa lapsen biologisen vanhemman kanssa.

        Vastuusi lapsesta ja ympäristön odotukset "roolillesi" ovat ihan toista luokkaa kuin päiväkodintädillä tai koulun opettajalla. Tuskin ymmärrät mitä tarkoitan.

        En ole ikinä halunnut omaa lasta, joten äitejä siinä mielessä en kadehdi.

        No jo on lapsilla äitejä ja puolia, kun opet ja naapurin tädit, kummit, kerhonohjaajat, kaupanmyyjät ovat lapsille äitejä, kun he ovat lasten kanssa tekemisissä??? Huh huh sun logiikkaa.

        Äiti et ole ellei sulla ole omia lapsia. Kukaan ei korvaa biologisia vanhempia. Et ole äiti edes omalle kummilapsellesikaan, vaikka olet hänen kanssaan tekemisissä.


      • heh heh
        tekemisissä???? kirjoitti:

        No jo on lapsilla äitejä ja puolia, kun opet ja naapurin tädit, kummit, kerhonohjaajat, kaupanmyyjät ovat lapsille äitejä, kun he ovat lasten kanssa tekemisissä??? Huh huh sun logiikkaa.

        Äiti et ole ellei sulla ole omia lapsia. Kukaan ei korvaa biologisia vanhempia. Et ole äiti edes omalle kummilapsellesikaan, vaikka olet hänen kanssaan tekemisissä.

        Niin, sitten ihan tahallasi ymmärsit väärin... :) Luepa uudestaan ajatuksen kanssa.


      • ymmärrät väärin
        heh heh kirjoitti:

        Niin, sitten ihan tahallasi ymmärsit väärin... :) Luepa uudestaan ajatuksen kanssa.

        Vika voi olla lähempänä kuin arvaatkaan. Kun myöntää omat virheet pääsee paljon helpommalla.


      • heh heh
        ymmärrät väärin kirjoitti:

        Vika voi olla lähempänä kuin arvaatkaan. Kun myöntää omat virheet pääsee paljon helpommalla.

        höpsistä ;)


      • lapset itse

        alkaneet kutsua äitipuoleksi. Se tulee heiltä niin kauniisti, että minusta on oikein mukava olla äitipuoli.


      • kato ei kaikki miehet
        heh heh kirjoitti:

        höpsistä ;)

        ymmärrä mitä taakseen jättää! Sen he huomaavat vasta kun ovat perheensämenettäneet.
        Kopeasti nokka pystyssä lähdetään etsimään onnea ja ihanuutta, mutta häntä koipien välissä yritetään palata takasin, useimmiten onnistumatta!
        Pitäisi ajatella ensin ennenkuin tekee mitään typerää ja peruuttamatonta. Mikään ei ole elämässä parempaa kuin oma perhe.


      • ketään itsestään
        lapset itse kirjoitti:

        alkaneet kutsua äitipuoleksi. Se tulee heiltä niin kauniisti, että minusta on oikein mukava olla äitipuoli.

        ellei nämä naiset niin itse käske epätoivoisesti. Kyllä se äiti loukkaantuu verisesti, jos omat lapset alkaa vaihtaa oman äidin toisen vieraaseen naiseen. Huh, ihan järkyttävää. Ei ihme jos äidit poistuu lasten elämästä jos heille tuputetaan täysin vieraita ihmisiä elämä täysi.


      • äitipuoli sanaa
        ketään itsestään kirjoitti:

        ellei nämä naiset niin itse käske epätoivoisesti. Kyllä se äiti loukkaantuu verisesti, jos omat lapset alkaa vaihtaa oman äidin toisen vieraaseen naiseen. Huh, ihan järkyttävää. Ei ihme jos äidit poistuu lasten elämästä jos heille tuputetaan täysin vieraita ihmisiä elämä täysi.

        rumana melkein kirosanana, enkä itseäni koskaan ajatellut sellaiseksi kutsua. Kun lapset tulivat murkkuikäisiksi, he ikään kuin hellittelynä alkoivat kutsua minua äitipuoleksi. Niin pääsin sinuksi asian kanssa. Äitipuoli-sana ei enää ole minulle ikävä sana. Katsomme asioita niin monelta kannalta. Itse olisin kovasti halunnut myös omia lapsia. Niitä en saanut koskaan. Ja olen surullinen siitä. Nyt olen jo isoäitipuoli. Siksi minua ei onneksi kutsuta,vaan Muumiksi. Jokainen lapsenlapsen syntymä tuo myös surun oman lapsettomuudesta pintaan.


      • isän uo
        äitipuoli sanaa kirjoitti:

        rumana melkein kirosanana, enkä itseäni koskaan ajatellut sellaiseksi kutsua. Kun lapset tulivat murkkuikäisiksi, he ikään kuin hellittelynä alkoivat kutsua minua äitipuoleksi. Niin pääsin sinuksi asian kanssa. Äitipuoli-sana ei enää ole minulle ikävä sana. Katsomme asioita niin monelta kannalta. Itse olisin kovasti halunnut myös omia lapsia. Niitä en saanut koskaan. Ja olen surullinen siitä. Nyt olen jo isoäitipuoli. Siksi minua ei onneksi kutsuta,vaan Muumiksi. Jokainen lapsenlapsen syntymä tuo myös surun oman lapsettomuudesta pintaan.

        Miehen molemmat lapset ovat ottaneet aikanaan puheeksi, että saavatko kutsua mua "äidiksi" sitten, kun ollaan tunnettu vähän pidempään. Olen sanonut, että teillä on äiti, ja äidistä varmasti tuntuisi pahalta, jos kutsuisitte mua äidiksi.


      • puoli!
        äitipuoli sanaa kirjoitti:

        rumana melkein kirosanana, enkä itseäni koskaan ajatellut sellaiseksi kutsua. Kun lapset tulivat murkkuikäisiksi, he ikään kuin hellittelynä alkoivat kutsua minua äitipuoleksi. Niin pääsin sinuksi asian kanssa. Äitipuoli-sana ei enää ole minulle ikävä sana. Katsomme asioita niin monelta kannalta. Itse olisin kovasti halunnut myös omia lapsia. Niitä en saanut koskaan. Ja olen surullinen siitä. Nyt olen jo isoäitipuoli. Siksi minua ei onneksi kutsuta,vaan Muumiksi. Jokainen lapsenlapsen syntymä tuo myös surun oman lapsettomuudesta pintaan.

        Min ex mies jos tollasen tempun tekisi et käsis tai pakottas lastemme tapaamaan jotain naistaan ja pakottas kutsumaan sitä joksuu kuvitteeliseksi äiditpuoleksi, niin se olisi stoppi täysin.
        Sellasta vaaraa ei oikeesti oo,mutta ihan puistattaa edes kuvitella. Mä oln lasten äiti ja heillä on isä, joten puolikkaita meidän suvussa ei ole ainuttakaan.
        Aikuiset lapset lähes, ovat katkeria isälleen joka hylkäsi.
        Nyt kun olen ollut yh monia vuosia, olen lapsille tärkeekmpi kuin koskaan. Isä on menneen talven lumia naisineen. Ei olla nähty eikä olla haluttukaan.


      • ÄITI- 70

        MITEN IHMEESSÄ VOIT SANOA, ETTEI LAPSETON VOI OLLA ÄITIPUOLI MIEHENSÄ LAPSILLE?MIKÄ HÄN SITTEN ON? ITSE OLEN ERONNUT JA MIEHELLÄNI ON UUSI VAIMO JOLLA EI OLE OMIA LAPSIA. KYLLÄ HÄN ON LAPSILLENI ÄITUIPUOLI, VAIKKA VOISSA PAISTAISI!


      • on hänen
        ÄITI- 70 kirjoitti:

        MITEN IHMEESSÄ VOIT SANOA, ETTEI LAPSETON VOI OLLA ÄITIPUOLI MIEHENSÄ LAPSILLE?MIKÄ HÄN SITTEN ON? ITSE OLEN ERONNUT JA MIEHELLÄNI ON UUSI VAIMO JOLLA EI OLE OMIA LAPSIA. KYLLÄ HÄN ON LAPSILLENI ÄITUIPUOLI, VAIKKA VOISSA PAISTAISI!

        uusi vaimonsa, mutta ei lapsillenne mitään, sillä lapsillasihan on oma äiti elossa. Äitipuoli on isän uusi vaimo, joka tulee lapsen oman kuolleen äidin tilalle ja kasvattaa miehensä lapset aikuisiksi. Kaikki kunnia näille äitipuolille ja heidän työlleen!

        Avioerot ovat sekoittaneet ihmisten päät ja mielen. Sinulla on vastuu omista lapsistasi yhdessä ex-miehesi kanssa, mutta hänen uudella puolisollaan ei ole mitään vastuuta lapsistanne. Tämän pitäisi olla itsestään selvä asia kaikille osapuolille.


      • OLEMASSAKAAN!!!
        ÄITI- 70 kirjoitti:

        MITEN IHMEESSÄ VOIT SANOA, ETTEI LAPSETON VOI OLLA ÄITIPUOLI MIEHENSÄ LAPSILLE?MIKÄ HÄN SITTEN ON? ITSE OLEN ERONNUT JA MIEHELLÄNI ON UUSI VAIMO JOLLA EI OLE OMIA LAPSIA. KYLLÄ HÄN ON LAPSILLENI ÄITUIPUOLI, VAIKKA VOISSA PAISTAISI!

        Kirjastossa luin kirjan jossa sanottiin, että äitipuoli sana pitää unohtaa suomalaisesta kielestä, koska sellaista ei kirjallisuus edes tunne. Se on keksimällä keksitty nimike ihmiselle, joka itse haluaa olla ja esittää jotain ihmistä, oman itsetunnon kohottamiseksi! Pelkkää näytelmää.
        Uusi isän nainen on vieras ihminen, jolla ei ole mitään tekemistä lapsen sukulaisuhteeseen!
        Eikä sinusta tunnu pahalta kun omat lapset siirtävät sinut syrjään ja ottivat uuden äidin sinun tilallesi????


      • ja karavaani kulkee
        OLEMASSAKAAN!!! kirjoitti:

        Kirjastossa luin kirjan jossa sanottiin, että äitipuoli sana pitää unohtaa suomalaisesta kielestä, koska sellaista ei kirjallisuus edes tunne. Se on keksimällä keksitty nimike ihmiselle, joka itse haluaa olla ja esittää jotain ihmistä, oman itsetunnon kohottamiseksi! Pelkkää näytelmää.
        Uusi isän nainen on vieras ihminen, jolla ei ole mitään tekemistä lapsen sukulaisuhteeseen!
        Eikä sinusta tunnu pahalta kun omat lapset siirtävät sinut syrjään ja ottivat uuden äidin sinun tilallesi????

        Höllässäpä on biologisten äitien (ei tainnut yksisään mies kirjoitella?) itsetunto??

        Uusi puoliso jakaa vanhemman vastuun tämän lapsista, lasten ollessa heillä, asuessa heillä jne jne. ON lapsille enemmän kuin "ei mitään" ja häneltä ODOTETAAN lasten suhteen paljon enemmän kuin päiväkodin tädiltä jne.

        Biologista äitiä ei koskaan syrjäytä, ja uskokaa huviksenne, ei edes halua.


      • vaikka kiinan keisari
        ja karavaani kulkee kirjoitti:

        Höllässäpä on biologisten äitien (ei tainnut yksisään mies kirjoitella?) itsetunto??

        Uusi puoliso jakaa vanhemman vastuun tämän lapsista, lasten ollessa heillä, asuessa heillä jne jne. ON lapsille enemmän kuin "ei mitään" ja häneltä ODOTETAAN lasten suhteen paljon enemmän kuin päiväkodin tädiltä jne.

        Biologista äitiä ei koskaan syrjäytä, ja uskokaa huviksenne, ei edes halua.

        ja kauan kun kuvittelee, alkaa jo uskoakin siihen.

        Samoin on näiden lapsettomien naisten laita. Kun ei ole omia lapsia voi kuvitella että naapurin lapsi tai kaverin lapsi on hänen omansa, ja alkaa kutua itseään lapsen äidiksi. Melko sairasta.

        Uusi puoliso on isän uusi puoliso, eikä sillä ole lapsen elämään mitään merkitystä.
        Ei meillä ainakaan. Meidän lapset ei edes halua puhua koko naisista eikä nähdä niitä. Pieninäkin menivät isän luo vain jos haahkoja ei ollu mailla ja halmeilla. Nyt eivät mene ollenkaan, kun ymmärsivät, että haahkat oli tärkeempiä kuin he.


      • Owl (o o)
        vaikka kiinan keisari kirjoitti:

        ja kauan kun kuvittelee, alkaa jo uskoakin siihen.

        Samoin on näiden lapsettomien naisten laita. Kun ei ole omia lapsia voi kuvitella että naapurin lapsi tai kaverin lapsi on hänen omansa, ja alkaa kutua itseään lapsen äidiksi. Melko sairasta.

        Uusi puoliso on isän uusi puoliso, eikä sillä ole lapsen elämään mitään merkitystä.
        Ei meillä ainakaan. Meidän lapset ei edes halua puhua koko naisista eikä nähdä niitä. Pieninäkin menivät isän luo vain jos haahkoja ei ollu mailla ja halmeilla. Nyt eivät mene ollenkaan, kun ymmärsivät, että haahkat oli tärkeempiä kuin he.

        Varsinkin SUN lapsiasi.


      • Pariton Isä
        on hänen kirjoitti:

        uusi vaimonsa, mutta ei lapsillenne mitään, sillä lapsillasihan on oma äiti elossa. Äitipuoli on isän uusi vaimo, joka tulee lapsen oman kuolleen äidin tilalle ja kasvattaa miehensä lapset aikuisiksi. Kaikki kunnia näille äitipuolille ja heidän työlleen!

        Avioerot ovat sekoittaneet ihmisten päät ja mielen. Sinulla on vastuu omista lapsistasi yhdessä ex-miehesi kanssa, mutta hänen uudella puolisollaan ei ole mitään vastuuta lapsistanne. Tämän pitäisi olla itsestään selvä asia kaikille osapuolille.

        »hänen uudella puolisollaan ei ole mitään vastuuta lapsistanne»

        Kyllä mielestäni kaikkien perheessä asuvien aikuisten pitäisi ottaa vastuuta lapsista, olivat ne sitten biologisesti omia tai ei. Tähän ei tosin VELVOITETA, mutta kyllä se aika itsestäänselvyys silti pitäisi olla.


      • J-H
        Owl (o o) kirjoitti:

        Varsinkin SUN lapsiasi.

        Oma isä on mulle ehdottoman rakas, emon uusi mies on mun isäpuoli ja hänen pojat on mun velipuolia! Meidän perheeseen kuuluu myös naapurin yksinäinen setä. Mulle on aivan sama mitä laki tai kirjallisuus tästä sanoo. Kyllä mun isäpuoli on ollut musta vastuussa emon ohella, hoitanut ja pitänyt sylissä, katsonut, et pöydässä on ruokaa. Ei se missään nimessä tarkoita, et mun isä olis syrjäytetty!!! Kukaan ei lukenut niin hyvin satuja uudestaan ja uudestaan ku oma isä! Eikä kukaan muu ole niin kärsivällinen ja kokeilunhaluinen ku oma isä. Ku tarvitsin rahaa luokkaretkelle, pyysin isäpuolelta, ku tarvitsin uuden fillarin, pyysin isältä. Miksi elämästä pitäis tehdä vaikeaa?! Kyllä elämästä voi nauttiakin ja vieläpä yhdessä. Asiat ei aina ole parhainpäin, mut asenteella ne on siedettävästi, jopa ihan ok.

        Tsemppiä kaikille isille, emoille, kokonaisille isä- ja äitipuolille ja kaiken sortin sisaruksille - kyllä tähän maailmaan mahtuu!!!


      • ketä haluat, mutta
        Owl (o o) kirjoitti:

        Varsinkin SUN lapsiasi.

        meitä ei tarvi, emme ole yhtään pahoillamme. Sääli meidän entistä isää, hänhän se itse tilanteen sotki ja unohti meidät.
        Jos sulla on asiat huonosti, ei kaikilla ole.


      • PipariPipsa
        ketä haluat, mutta kirjoitti:

        meitä ei tarvi, emme ole yhtään pahoillamme. Sääli meidän entistä isää, hänhän se itse tilanteen sotki ja unohti meidät.
        Jos sulla on asiat huonosti, ei kaikilla ole.

        ....tainnut sanoa, että asiansa olisivat huonosti.

        Mun mielestä vanhemmat tekee väärin omia lapsiaan kohtaan, jos myrkyttävät pieniä mieliä "pahoja äiti/isäpuolia" vastaan.

        Itse olisin ollut onnellinen, jos minulla olisi ollut edes se tavallinen puolikas isä tai äiti turvanani--
        ikiomat vanhemmat kun välittivät vain viinasta.


      • hyvin väärin, jättäessään
        PipariPipsa kirjoitti:

        ....tainnut sanoa, että asiansa olisivat huonosti.

        Mun mielestä vanhemmat tekee väärin omia lapsiaan kohtaan, jos myrkyttävät pieniä mieliä "pahoja äiti/isäpuolia" vastaan.

        Itse olisin ollut onnellinen, jos minulla olisi ollut edes se tavallinen puolikas isä tai äiti turvanani--
        ikiomat vanhemmat kun välittivät vain viinasta.

        omat lapsensa. Kuvitteli kai, ettemme ymmärrä sitä miksi jätti. Jos omat lapset ja perhe ei kiinnosta, niin ei kiinnosta meitäkään enää isä. Viettäköön lunttujen kanssa loppuelämän, kun niinhaluaa, me emme sääli emmekä kerjää takasin.
        Me olemme nyt paljon onnellisempia kun koskaan aiemmin.


      • isän uo
        hyvin väärin, jättäessään kirjoitti:

        omat lapsensa. Kuvitteli kai, ettemme ymmärrä sitä miksi jätti. Jos omat lapset ja perhe ei kiinnosta, niin ei kiinnosta meitäkään enää isä. Viettäköön lunttujen kanssa loppuelämän, kun niinhaluaa, me emme sääli emmekä kerjää takasin.
        Me olemme nyt paljon onnellisempia kun koskaan aiemmin.

        "Me olemme nyt paljon onnellisempia kun koskaan aiemmin"

        Sun kirjoitustyylistä voi vaan arvella, miten paljon onnellisempi ex-miehesi on nyt; ilman sua! Ei tarvii kuunnella tuon tyylistä marinaa päivästä toiseen!


      • ja jos mies on onnellinen
        isän uo kirjoitti:

        "Me olemme nyt paljon onnellisempia kun koskaan aiemmin"

        Sun kirjoitustyylistä voi vaan arvella, miten paljon onnellisempi ex-miehesi on nyt; ilman sua! Ei tarvii kuunnella tuon tyylistä marinaa päivästä toiseen!

        ilman perhettään, ilman lapsia, niin ei se ole isä eikä ansainnutkaan perhettä eikä lapsiaan. Jos noin kehtaa edes ajatella, niin on todella parempi, ettei lapset isää edes muista. Joten olemme onnellisempia ilman isää.


      • helpmpi sanoa
        puoli! kirjoitti:

        Min ex mies jos tollasen tempun tekisi et käsis tai pakottas lastemme tapaamaan jotain naistaan ja pakottas kutsumaan sitä joksuu kuvitteeliseksi äiditpuoleksi, niin se olisi stoppi täysin.
        Sellasta vaaraa ei oikeesti oo,mutta ihan puistattaa edes kuvitella. Mä oln lasten äiti ja heillä on isä, joten puolikkaita meidän suvussa ei ole ainuttakaan.
        Aikuiset lapset lähes, ovat katkeria isälleen joka hylkäsi.
        Nyt kun olen ollut yh monia vuosia, olen lapsille tärkeekmpi kuin koskaan. Isä on menneen talven lumia naisineen. Ei olla nähty eikä olla haluttukaan.

        äitipuoli kuin perheen naispuolinen aikuinen :).
        Ilona Rauhalassa muuten käsiteltiin uusperheen äidin problematiikkaa. Tällä äidillä oli kllä omakin lapsi. Mutta ei helpolta kuulostanut, vaikka haastateltava oli ammatti-ihminen. Niin monenlaisia tunteita on ilmassa. HuhHuh!


    • Sani78

      Itselläni on samankaltainen tilanne. Miehelläni on kaksi lasta edellisestä, varsin riitaisesta suhteesta. Koen olevani jollakin tapaa "vajaa" naisena, vaikka tulen toimeen loistavasti mieheni lasten kanssa.Olen myös miettinyt, tuntisinko itseni jollain tapaa "kokonaisemmaksi", jos meillä olisi yhteinen lapsi mieheni kanssa. Sitä on kyllä suunniteltu ja siitä on puhuttu, "että siiten, kun on aika ja hänen lapsensa ovat isompia" Ehkä uusperheeseen sopeutuminen tuottaa monenlaisia tunteita: rakkautta mieheni lapsia kohtaan, mustasukkaisuutta, ulkopuolisuuden tunnetta....joskus tuntuu pahalta, että mieheni on jo kokenut sen kaiken jonkun toisen kanssa (vaikka eivät olleetkaan onnellisia yhdessä ja lasten syntyminen on ollut suuri kriisi, varsinkin miehelle)En tahdo edes joskus ajatella heidän menneisyyttään yhdessä,yhteisiä lomia, lapsien syntymää..... Meillä ei siis ole yhteisiä lapsia, eikä minullakaan edellisestä suhteesta. Kaikkea ei toki voi saada, eikä elämä mene, niinkuin sen silloin pikkutyttönä suunnitteli :) Rakastan miestäni yli kaiken, enkä luopuisi hänestä mistään hinnasta. Nämä kaikki tunteet vaan kuuluvat tähän parisuhteeseen. Ja ne pitää hyväksyä, sekä oppia tulemaan toimeen niiden kanssa. Ehkä ajan myötä ne tunteetkin siitä tasoittuvat ja koen meidät enemmän tiiviiksi perheeksi.

      • RR5

        Miehelläni on edellisestä liitostaan 2 lasta. Hän on edelleen exänsä tossun alla ja myöntyy kaikkeen. He ovat jatkuvasti yhteydessä, joko riitelevät tai puhuvat asioista, joista mies ei minulle suoraan puhu. Lapset ovat meillä yhtä paljon kuin äitinsä luona, ja täällä ollessaan minä elätän ja hoidan heitä ja siivoan heidän jälkensä. Exä ei anna minun osallistua päiväkodin tilaisuuksiin mieheni kanssa, sillä hän ei halua että minä menen sinne "leikkimään äitiä". Tämä exä kyllä yrittää olla minun kaverini, pyytää kahville ja jumppaan ja on alkanut muuttua minun kaltaisekseni. Jos mieheni ja minä sovimme jotain, niin hän soittaa exälle ja kysyy sopiiko se, ja exä sanoo ettei sovi, joten se on sitten sillä selvä. Kun lapset ovat kipeenä, mieheni joutuu olemaan pois töistä, koska exä ei "voi" olla pois koulusta. Olen niin kyllästynyt tähän kuvioon, jossa minulta ei koskaan kysytä mitään ja jossa minulle ei muisteta kertoa mitään. Tulin raskaaksi, ja mieheni ei suostunut puhumaan aluksi asiasta minun kanssani, vaan soitti heti exälleen ja kertoi että olen tullut raskaaksi, vaikka tein hyvin selväksi etten halua että sitä kerrotaan vielä kenellekään, varsinkaan hänelle. Mieheni kertoo exälleen tuntemuksistaan tulevaa lastamme kohtaan, ja exältä saan sitten kuulla asiat, jotka olisi pitänyt kuulla mieheltäni. Joka toinen päivä tuntuu, etten jaksa enää olla kolmantena pyöränä. Mutta rakastan miestäni ja meille on lapsi tulossa, enkä halua ryhtyä yh-äidiksi, etten joudu samanlaiseen tilanteeseen kuin hänen exänsä. Jos olisin tiennyt millaista tämä uusperheen "uuden naisen" elämä on, en olisi koskaan ryhtynyt tähän. Mutta nyt tuntuu olevan liian myöhäistä perääntyä.


      • KisseKenguru
        RR5 kirjoitti:

        Miehelläni on edellisestä liitostaan 2 lasta. Hän on edelleen exänsä tossun alla ja myöntyy kaikkeen. He ovat jatkuvasti yhteydessä, joko riitelevät tai puhuvat asioista, joista mies ei minulle suoraan puhu. Lapset ovat meillä yhtä paljon kuin äitinsä luona, ja täällä ollessaan minä elätän ja hoidan heitä ja siivoan heidän jälkensä. Exä ei anna minun osallistua päiväkodin tilaisuuksiin mieheni kanssa, sillä hän ei halua että minä menen sinne "leikkimään äitiä". Tämä exä kyllä yrittää olla minun kaverini, pyytää kahville ja jumppaan ja on alkanut muuttua minun kaltaisekseni. Jos mieheni ja minä sovimme jotain, niin hän soittaa exälle ja kysyy sopiiko se, ja exä sanoo ettei sovi, joten se on sitten sillä selvä. Kun lapset ovat kipeenä, mieheni joutuu olemaan pois töistä, koska exä ei "voi" olla pois koulusta. Olen niin kyllästynyt tähän kuvioon, jossa minulta ei koskaan kysytä mitään ja jossa minulle ei muisteta kertoa mitään. Tulin raskaaksi, ja mieheni ei suostunut puhumaan aluksi asiasta minun kanssani, vaan soitti heti exälleen ja kertoi että olen tullut raskaaksi, vaikka tein hyvin selväksi etten halua että sitä kerrotaan vielä kenellekään, varsinkaan hänelle. Mieheni kertoo exälleen tuntemuksistaan tulevaa lastamme kohtaan, ja exältä saan sitten kuulla asiat, jotka olisi pitänyt kuulla mieheltäni. Joka toinen päivä tuntuu, etten jaksa enää olla kolmantena pyöränä. Mutta rakastan miestäni ja meille on lapsi tulossa, enkä halua ryhtyä yh-äidiksi, etten joudu samanlaiseen tilanteeseen kuin hänen exänsä. Jos olisin tiennyt millaista tämä uusperheen "uuden naisen" elämä on, en olisi koskaan ryhtynyt tähän. Mutta nyt tuntuu olevan liian myöhäistä perääntyä.

        mistä tässä keskustelussa on puhuttu,
        on ajanut mut pohjattomalta tuntuvaan masennukseen ja tunnevuoristorataan..

        Eikä vain keskustelu, vaan "livenä" koetut samat kokemukset.

        En tunne enää olevani kotonani, ihminen saati sitten olemassa.
        On tullut mietittyä niin elämää kuin kuolemaakin.

        Syytökset ja itsesyytökset & paha olo sisällä, ovat saaneet mut voimaan jossain määrin jopa fyysisesti pahoin..

        ..en tiedä riittääkö rakkaus lopultakaan.


      • täälläkin päin
        KisseKenguru kirjoitti:

        mistä tässä keskustelussa on puhuttu,
        on ajanut mut pohjattomalta tuntuvaan masennukseen ja tunnevuoristorataan..

        Eikä vain keskustelu, vaan "livenä" koetut samat kokemukset.

        En tunne enää olevani kotonani, ihminen saati sitten olemassa.
        On tullut mietittyä niin elämää kuin kuolemaakin.

        Syytökset ja itsesyytökset & paha olo sisällä, ovat saaneet mut voimaan jossain määrin jopa fyysisesti pahoin..

        ..en tiedä riittääkö rakkaus lopultakaan.

        Niin kuvio lapsettomana äitipuolena ei ole helppo. Siinä ovat niin monet hankalat ja mielsestäni luonnolliset tunteet mukana. Itse olen pakottanut itseäni jaksamaan ja menemään tilanteisiin, joihin en olisi halunnut. Ja nyt olen poikki ja huomaan että nielemistä on ollut niin paljon, että ne pyrkivät nyt ulos raivona. Mistä saisi apua, vertaistukea jne.


      • koira.¤
        täälläkin päin kirjoitti:

        Niin kuvio lapsettomana äitipuolena ei ole helppo. Siinä ovat niin monet hankalat ja mielsestäni luonnolliset tunteet mukana. Itse olen pakottanut itseäni jaksamaan ja menemään tilanteisiin, joihin en olisi halunnut. Ja nyt olen poikki ja huomaan että nielemistä on ollut niin paljon, että ne pyrkivät nyt ulos raivona. Mistä saisi apua, vertaistukea jne.

        vertaistukea ei taida tosiaankaan löytyä.

        Avioeroon, yksinhuoltajuuteen, alkoholismiin, henkiseen- ja fyysiseen perheväkivaltaan(jota jossain mielessä nyksäkin saa tuta) kyllä löytyy vaikka minkämoisia jutusteluryhmiä...

        Ehkä tässä oisi nyt jollekulle fiksulle tekemisen paikka. : ))


      • N26******
        RR5 kirjoitti:

        Miehelläni on edellisestä liitostaan 2 lasta. Hän on edelleen exänsä tossun alla ja myöntyy kaikkeen. He ovat jatkuvasti yhteydessä, joko riitelevät tai puhuvat asioista, joista mies ei minulle suoraan puhu. Lapset ovat meillä yhtä paljon kuin äitinsä luona, ja täällä ollessaan minä elätän ja hoidan heitä ja siivoan heidän jälkensä. Exä ei anna minun osallistua päiväkodin tilaisuuksiin mieheni kanssa, sillä hän ei halua että minä menen sinne "leikkimään äitiä". Tämä exä kyllä yrittää olla minun kaverini, pyytää kahville ja jumppaan ja on alkanut muuttua minun kaltaisekseni. Jos mieheni ja minä sovimme jotain, niin hän soittaa exälle ja kysyy sopiiko se, ja exä sanoo ettei sovi, joten se on sitten sillä selvä. Kun lapset ovat kipeenä, mieheni joutuu olemaan pois töistä, koska exä ei "voi" olla pois koulusta. Olen niin kyllästynyt tähän kuvioon, jossa minulta ei koskaan kysytä mitään ja jossa minulle ei muisteta kertoa mitään. Tulin raskaaksi, ja mieheni ei suostunut puhumaan aluksi asiasta minun kanssani, vaan soitti heti exälleen ja kertoi että olen tullut raskaaksi, vaikka tein hyvin selväksi etten halua että sitä kerrotaan vielä kenellekään, varsinkaan hänelle. Mieheni kertoo exälleen tuntemuksistaan tulevaa lastamme kohtaan, ja exältä saan sitten kuulla asiat, jotka olisi pitänyt kuulla mieheltäni. Joka toinen päivä tuntuu, etten jaksa enää olla kolmantena pyöränä. Mutta rakastan miestäni ja meille on lapsi tulossa, enkä halua ryhtyä yh-äidiksi, etten joudu samanlaiseen tilanteeseen kuin hänen exänsä. Jos olisin tiennyt millaista tämä uusperheen "uuden naisen" elämä on, en olisi koskaan ryhtynyt tähän. Mutta nyt tuntuu olevan liian myöhäistä perääntyä.

        sinuna silti lähtisin "huitsin nevadaan", jollei mies ymmärrä muuttua........ Argh sun puolesta!!


    • Mimmi 29v

      Näin se juuri vain menee. Mieheni on vajaat kymmenen vuotta minua vanhempi ja hänellä on kaksi lasta aikaisemmalta avioliitolta. Minulla ei yhtään.

      On siinä vain niin iso tarve "panna paremmaksi", saada ainakin kolme lasta miehen kanssa kun hänellä kerran on kaksi "toisen naisen" kaa. Tyhmää hän se on, mutta siltä vaan tuntuu. Niin vahva on "vajauuden" tunne, tunne siitä että niin kauan kuin hänellä on ex'änsä kaa "isompi" perhe kuin meillä niin meidän välinen perhe on alakynnessä, heikompi, vähemmän tärkeä. Vaikka mies rakastaakin minua eikä voi sietää exäänsä.

      Minäkin tunnen samat tuskat kun ajattelen mieheni "aikaisempaa elämää" ja kaikkea sitä mitä hän on toiselle naiselle ja perheelle antanut. Suoraan sanoen tuntuu vähän kuin hän olisi pettänyt minua kun on jo jakanut itsestään toisen naisen, ja niiden perheelle, kaiken sen mitä me nyt rakennetaan yhdessä ja mikä pitäisi yksinoikeudella kuulua meidän perheelle. Ei tunnu kivalta että en ole ainut nainen joka on saannut rakentaa perhettä rakastamani mieheni kanssa. Välillä tuntuu että joudun vieläkin jakaamaan mieheni hänen ex'än ja niiden välisen "vanhan perheen" kesken, lasten takia.

      Hullulta han se kuullostaa, mutta niin hullusti se vaan menee.
      Joskus kuitenkin tulee mieleen ajatus, että jos meille ei ikinä tulisikaan lapsia, en ole varma pystysinkö elämään enää hänenkään lasten kanssa.

    • lukepaapa tämä nimerkki

      Aloitit tärkeän keskustelun, joka on poikinut yli 4000 lukukertaa Uusperheet osiossa!! Keskustelu ja lukukerrat jatkukoon!

    • keskustelun jatkua

      Meillä ei ole muuta vertaismahdollisuutta!

    • Viivi87

      Vähän vanha ketju, mutta aihe lienee ajankohtaisempi kuin koskaan. Itse olen lapsettomana naisena suhteessa miehen kanssa, jolla on kolme lasta edellisistä suhteista. Suurimmaksi osaksi menee hyvin, ja lapsetkin pitävät minua osana perhettä. Mutta välillä tulee kausia, kun tunnen olevani loputtoman ulkopuolinen. Ja se tuntuu pahemmalta kuin olla oikeasti yksin, ilman kumppania. Tätä suhdetta ennen olin 4 vuotta yksin, ja tietysti totuin omaan vapaaseen elämääni liiankin hyvin. Suhteeseen ryhtyessäni en olisi osannut kuvitella minkälaista tunteiden vuoristorataa tämä tulisi olemaan. Jos olisin tiennyt, olisinko ryhtynyt tähän ollenkaan? Tuskin. Mutta rakkaus miestäni kohtaan on auttanut yli synkimmistä ajoista.
      Meillä menee kahden vanhimman lapsen äidin kanssa hyvin, välit ovat jopa ystävälliset, ja vietämme esim. Jouluna aikaa isona perheenä. Tämä on minulle enemmän kuin ok. Lapsetkin nauttivat siitä että tulemme kaikki toimeen. Nuorimman lapsen äiti taas ei ole koskaan halunnut minuun tutustua, ja välillä hän kehittelee mitä ihmeellisempiä salaliittoteorioita mieheni pään menoksi.
      Suurimmiksi ongelmatilanteiksi koen talon siisteyden ja sen, kuinka lapset odottavat mieheni palvelevan heitä 24/7. Vanhin täyttää kuitenkin jo 12, joten mielestäni kotitöiden vaatiminen ei tulisi olla loukkaus ihmisyyttä kohtaan, niinkuin se vähän kuulostaa olevan. Tunnen siis etten voi vaatia yleistä siisteyttä ja korjaamaan omat jäljet koska en ole biovanhempi. Tämän takia tunteet ovat välillä negatiiviset ja saavat aikaan huonon omantunnon. Jos puhun tutnteistani miehelleni, hän loukkaantuu, minkä toisaalta hyvin ymmärrän koska hän ei varmaan koe asioita tavallani, eikä voi ymmärtää esimerkiksi ärsyyntymistäni siisteydestä tai vaikkapa lasten älämölöstä ja iltavilleistä.
      En tiedä auttaisiko terapiassa käynti, että saisi jonkun ulkopuolisen näkökannan asiaan. Tälläkin palstalla näyttää osalla vahvasti olevan se mielipide, että itsepä olet soppasi valinnut.

    • oopihglg

      Lapseton äitipuoli???? heheee.... ompa sana. Ensinnäkin äitipuolia ei ole olemassa, on vain katkeria perheenrikkojia joka leikkivät toisten perheillä . Katkerat naiset vain luvansa siihen!!!! Sairasta.

      Äiti ei voi olla jo ei ole lapsia. Lapsetion äiti? Hehheeee...

      Jos rikot toisten perheen, et kuulu siihen etkä varsinkaan miehen lasten ja exän elämään. Häpeisit edes sanovasi moista ääneen. Ei ihme että lapsia on paljon mielen sairaina kun vieraat katkerat sutturat rikokvat heidän perheen ja vievät heilät isän. Mieti ennenkuin pakotat miehen hylkäämään omat lapset, miltä tuntuisi jos sinä lapseton äiti menettäisit lapsettoman lapsesi isän??? heheee....

      Sairasta joten mene hoitoon. Kun rikot rikot paljon muutakin et vainm iehen elämää joka eniten kärsii kun jotuu menettämään omat lapset ja exänsä.

      • Anonyymi

        Tosi vanha teksti, mut raivostuttaa niin paljon. Oot tainnut kommentoida suljetulta osastolta sun katkeran avioeron jälkeen, kun miehesi lähti. Sä oot se katkera täällä, mikäli et oot vielä tajunnut. EI LÄHESKÄÄN KAIKKI LAPSETTOMAT EXÄN UUDET KUMMPANIT OO ERON SYY. Tiedän monia tapauksia, et uudet kumppanit on tulleet kuvioihin monta vuotta eron jälkeen!


      • Anonyymi

        Minun mielestäni olet katkera , ja syyttelet vieraita ihmisiä perheen rikkojaksi, jos ei sinun avioliittosi oåpysynyt koossa niin syyt ovat ainoastaan vaan sinun ja miehesi , se joka lähtee suhteesta ei enää rakasta ihmistä jota kerran rakasti ( jos edes rakasti) joten anna olla syyttelemästä niitä uusia ihmisiä erostasi. Mies lähti janteillemtuli ero, ja siinähän on sinussakin jotain vikaa kun liitto ei toiminut.ämutta lasten elämää ei saa pilata silti jos eromtulee, heille on tärkeää saada olla ja rakastaa molempia vanhempiaan .
        Joten normaalia on että aikuinen ihminen löytää uuden rakkauden ja haluaa olla hänen kanssaan, mutta lapsillakin oltava tilaa molempien luona .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun mielestäni olet katkera , ja syyttelet vieraita ihmisiä perheen rikkojaksi, jos ei sinun avioliittosi oåpysynyt koossa niin syyt ovat ainoastaan vaan sinun ja miehesi , se joka lähtee suhteesta ei enää rakasta ihmistä jota kerran rakasti ( jos edes rakasti) joten anna olla syyttelemästä niitä uusia ihmisiä erostasi. Mies lähti janteillemtuli ero, ja siinähän on sinussakin jotain vikaa kun liitto ei toiminut.ämutta lasten elämää ei saa pilata silti jos eromtulee, heille on tärkeää saada olla ja rakastaa molempia vanhempiaan .
        Joten normaalia on että aikuinen ihminen löytää uuden rakkauden ja haluaa olla hänen kanssaan, mutta lapsillakin oltava tilaa molempien luona .

        Ihan niin teksti on vanha mutta siltikin ajankohtainen aina , perheitä hajoaa ja vaan harvat osaavat hoitaa eronsa fiksusti .äeikä syytellä aitä uutta kumppania mitenkään omasta erostaan .
        Kypsät ihmiset osaavat hoitaa eroasiansa hienosti eikä kantaa vihaa ketään kohtaan jos rakkaus vaan loppuu suhteesta. Sekin ontunut jolle ei voi mitään
        Itse en ainakaan haluaisi että mies jäisi olemaan minun kanssani jos ei enää minua rakasta
        Ja eräät syyttelevät niin mielellään sitä kolmatta osapuolta johon mies on rakastunut , ei mieskään sille mitään voi että tuntee rakkautta uutta ihmistä kohtaan joka näkee hänet ihmisenä eikä ainoastaan sellaisena jolle valitetaan aamusta iltaan koko ajan,jota hän ei enää jaksa kuunnella . Joten olkaa ystäviä silti ilman katkeruutta, ketään ei voi rangaista jos hän ei enää rakasta. Kaikilla on vaan yksi elämä ja jokainen elää sen tavalla mikä sopii itselleen . Lapsia ei tarvitse rasittaa aikuisten asioilla .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun mielestäni olet katkera , ja syyttelet vieraita ihmisiä perheen rikkojaksi, jos ei sinun avioliittosi oåpysynyt koossa niin syyt ovat ainoastaan vaan sinun ja miehesi , se joka lähtee suhteesta ei enää rakasta ihmistä jota kerran rakasti ( jos edes rakasti) joten anna olla syyttelemästä niitä uusia ihmisiä erostasi. Mies lähti janteillemtuli ero, ja siinähän on sinussakin jotain vikaa kun liitto ei toiminut.ämutta lasten elämää ei saa pilata silti jos eromtulee, heille on tärkeää saada olla ja rakastaa molempia vanhempiaan .
        Joten normaalia on että aikuinen ihminen löytää uuden rakkauden ja haluaa olla hänen kanssaan, mutta lapsillakin oltava tilaa molempien luona .

        Eiköhä sovita niin että kaikki vapaat ja lapsettomat sutturat tekevät lupauksen ett jättävät lapsiperheet rauhaan eikä riko lasten perheitä? Minä uskon että kaikki olisi onnellisia ja olis aika jo myöntää että hänen aikansa on mennyt ohi.
        Eihän he ole pahjoja vaan ajattelmattomia naikkosia kun ei ole omia lapsia eikämiestä niin eivät ymmärrä sitä mitä se rikkoo, se rikkoo muutakin kuin lasten perheen, siinä menee joskus koko suku, kaverit ja lapset, se ie ole vain meihen ja naisen välinen liitto joka rikotaan.Uskon että olette samaa mieltä me kaikki olemme sitämieltä että on ajattelematonta hajoittaa siitä tulee kaikille paha mieli jopa sinulle rikkoja. Olemme varmasti samaa mieltä kaikki, että näin olisi oikea tapa kunnioittaa lapsia ja heidän äitiään ja toki miestä ja antaa perjeiden elää omaa elämää.
        Kyllä se jokum ies sieltä eteen tulee ja ainahan voi mennä vaikka puitoja katsastamaan tai kirjastoon tai mihin vaanmissä on miehiä ja kysellä että onko täällä vapaita miehiä. Rohkeesti vaan yhtä rohkeesti kuin menisitte rikkomaan toisten perheet.
        Eiköhhän tämä ole sovittu? On heinoa olla samaa mieltä kaikkien kanssa, ja luulen että on hyvä lupaus ja sinunkin mieli on iloinen ja sydän kultaa kun taot itseesi sen ettet riko enää yhtään perhettä. Sovitaan niin kiitos sinulle tiesin että tajusit.
        Me kaikki ollaan asiasta samaa mieltä, hyvä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4460
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      87
      2293
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      561
      1758
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      101
      1481
    5. Tykkään sinusta ikuisesti

      Olet niin mukava ja ihana ihminen rakas. ❤️
      Ikävä
      7
      1171
    6. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1167
    7. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1108
    8. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      219
      980
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      61
      918
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      908
    Aihe