tyhjä suhde

Elämä ei ole elämää ilman rakkautta..
Minun mielestä sinun ei kannata haaskata elmääsi suhteeseen joka ei toimi.Elämä on kuitenkin niin kallis arvoinen että se kannatta elää täysillä.
Sinulla on viellä elmä edessä ja varmasti löydät sellaisen miehen jota rakastat ja hän tekee sinut onnelliseksi.Kaikkea hyvää sinun elämääsi..

aikaasi ja ainoata elämääsi tuollaiseen elämään. Sinä et rakasta sitä miestä. Asia on hyvin yksinkertainen: jätä mies ja jatka elämääsi ilman häntä. Ei ole mitään syytä roikkua tuollaisessa suhteessa, teillähän ei ole lapsiakaan.

Minulla oli parinvuoden suhde, jossa huomasin ettei meidän suhteella ole sisältöä. Ja riitelimmekin aivan turhauttavista asioista. Suhteemme alkoi käydä sisko-veli suhteeksi. Välitin kuitenkin hänestä todella paljon.. olin vain jäänyt siihen. Ehkä ajattelin, että siinä on helppo olla. En jaksanut ajatella itseäni. Ja näin jälkeen päin olen kysynyt niiin monta kertaa itseltäni, että miksi? Mikä sokaisi minut? Miksi jumitin siinä?
Ensin ajattelin, että ei me voida erota. Siihen suhteeseen ja toiseen oli jo niiiin tottunut. Ja pelkäsin tietysti yksin jäämistä todella paljon.

Mutta vaikka eromme oli todella vaikea, olen ollut siitä ehdottoman onnellinen. Minä sain elämän! Mikä mahtava tunne! Kaikki kirkastui. Mitä haluan ja millaista haluan.

Löysin myös uuden miehen ja tässä suhteessa on niiiin erilaista. En tiennytkään että tällaista voisi saada. Miksi olin tyytynyt siihen paikoilleen jäämiseen, kerta entisen kanssa suhde ei potkinut sitten ei mihinkään suuntaan. Nyt olen pelottavankin onnellinen uudesta elämäntilanteestani. En olisi osannut edes unelmoida tällaisesta. Ero oli oikeasti todella vaikeaa aikaa, mutta kun sain tällaista tilalle.. niin en kadu pätkääkään. Toivon että entisenikin löytäisi jonkun jonka kanssa oikeasti homma toimii.

Suhteet joskus latistuu, sille ei voi mitään.
Kuuntele itseäsi. Sinulla on vain tämä elämä aikaa.

Hei, mietin pitkään miten osaisin ilmaista asiani sinulle parhaiten Minna hyvä. Koitan saada sanani sanottua siis varsin ytimekkäästi. Asia nyt vain on niin että monesti se ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella.

Mikäli alat punnita että pitäisikö erota, olet jo mielessäsi eronnut miehestäsi. Mikäli punnitset vaihtoehtoja, olet jo tehnyt valintasi. Mikäli mietit, niin olet jo miettinyt.

Turha mielestäni silloin on enää ruikuttaa kun kusi on jo päässyt housun lahkeesta asfaltille. Karusti sanottu, mutta siinä piilee totuuden siemen.

Sinuna ottaisin hieman eroa suhteeseen, kävisin viihteellä. Ole rohkea ja mene juttelemaan vierailla miehille ja jos tuntuu niin käy pitämässä hauskaa jonkun heidän luonaan (miksei monenkin, itsellänikin on kokemusta ryhmistä). Tämän jälkeen tiedät mitä haluat! Tekniikka on toiminut monen ystäväni kohdalla ja he elävät tällä hetkellä onnellisinta aikaa nykyisessä elämässään. Toisaalta, itse elän sinkkuuta ja olen hieman kyllästynyt olemaan aina yksin.

Vähän päivitystä asiaan... tämä eroamisjuttu tuli puheeksi miehen kanssa eilen ihan sattumalta (en siis ottanut sitä esille, jutunaiheet vaan johti siihen) ja sain yllätyksekseni kuulla, että hän on jo katsellut omaa asuntoa. Oli kuulemma ymmärtänyt, että en olekaan se oikea hänelle enkä kiinnostunut, kun olin kerran aikaisemmin sanonut, että en välttämättä aio mennä naimisiin hänen kanssaan.

No, tuli kieltämättä vähän tyhjä olo, että tässäkö tämä nyt oli. Ja tulee mieleen vain niitä hyviä puoliä, että mitä tässä miehessä oli. Olihan hän huolehtivainen ja paljon käytännön avuksi ja oikeastaan se "välittävä veli" mitä minulla ei koskaan ollut (oma veli ei ole koskaan minusta perustanut). Lisäksi tyyppi hyväksyi minut juuri tällaisena, eikä omien sanojensa mukaan nähnyt minussa huonoja puolia, vaikka enpä tosiaankaan mikään itse täydellisyys ole.

Niin, sitä alkaa sitten miettimään, että vaatiiko sitä liikaa. Että tässä on nyt ihan mukava mies, vähän äkäinen tosin välillä, ja nykyään etäinenkin. Sitä ottaa kuitenkin ison riskin, että jos jääkin loppuelämäkseen yksin ja katuu, että olisi pitänyt pitää se "edes välillä ihan kiva mies" kuin että ei mitään. Tyyppihän olisi halunnut asettua aloilleen juuri minun kanssani ja onhan sekin tavallaan suuri kohteliaisuus. Mutta sitten sitä toisaalta ajattelee, että miksi nuo toiset ovat sitten niin rakastuneita miehiinsä (en tarkoita vaan alussa vaan pitkänkin suhteen jälkeen) ja miksi tuntuu tyhjältä ja miksi en koskaan voisi kuvitella meneväni hänen kanssaan naimisiin.

Äh! Nämä ovat niin vaikeita asioita! Mutta ilmeisesti me sitten erottiin kai... jos mies oli tosissaan tuosta asuntohommasta. Tuntuu vaan niin ristiriitaiselta, kun sitä ajattelee että onko ihan turhasta valittaja. Pitäisi tyytyä siihen mitä on saanut.

P.S: Kiitoksia muuten vastauksistanne todella paljon, ne antoivat ajattelemisen aihetta. Ja edelliselle kirjoittajalle: en minä nyt varmaan mitään ryhmäjuttuja ala kokeilemaan sentään, ihan perinteinen yhden miehen nainen olen kuitenkin edelleen. :) Siis jos ymmärsin oikein mitä tarkoitit.

ei kannata olla yhdessä. jos ei kerta ole rakkautta, niin miksi olla suhteessa.. vain itsensä ja toisen huijaamista. tärkein puuttuu

Mulla on sama tilanne parhaillaan päällä. Ei asuta yhdessä, mutta seurusteltu on yli kolme vuotta. Tästä erosta on keskusteltu aiemminkin mutta eilen se sitten konkretisoitui. Ei tämä kerta laakista poikki ole mutta kummankaan mielestä ei ole enää järkevää jatkaa. Mä olen itkenyt koko eilis illan ja yön ja tämän aamun. Tuntuu et tästä ei tule loppua. Eniten surettaa se että mä menetän parhaan ystäväni ja olo on nyt aivan kauhean yksinäinen. Järkyttävintä tässä jotenkin on kun puhuin miehen kanssa nyt hetki sitten ja sanoin että kyllä musta tuntuu ihan hirveän pahalta vaikka olen tätä osannut odottaakin, ja sanoin hänelle ettei sua tunnu liikuttavan yhtään, sanoi hän vain että ihmettelee sitä itsekin. En haluaisi itkeä mutta kun en voi tälle mitään. Tuntuu vaan niin järkyttävän pahalta.

olen seurustellut melkein 6 vuotta ja ero käy mielessä lähes päivittäin. Muutimme jo erilleen sen toivossa että asiat muuttuisivat, mutta ei. Ongelma on vain se että itse eroaminen tuntuu lähes mahdottomalta! Aivan samoja tuntemuksia kuin aikaisemmin on mainittu (vaivunko syvään suruun, onko nyt varma että haluan erota, pärjäänkä yksin, mitä jos tämä on vain vaihe ja menee ohi jne), nyt vain jos jollain on vakuuttavia selviytymiskeinoja eron jälkeiselle uudelle elämänvaiheelle, niin antaa palaa. Ja miten ihmeessä sait vakuutettua itsesi, että ero on paras vaihtoehto? Luulisi että tyhmempikin ymmärtää että jos ei ole rakkautta, ei ole kyllä kunnon parisuhdettakaan. Olen elävä todiste siitä kuinka helppoa on elää riskittömästi ja jämähtää paikalleen (toisinsanoen olen tyhmääkin tyhmempi). Jos totta puhutaan olen erittäin turhautunut ja väsynyt tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni, mutta pelkuri mikä pelkuri. Joskus tulee hetki jolloin tunnen itseni vahvaksi ja tunne että tiedän mitä haluan elämältä, mutta sitten päähäni tunkeutuu se pirullisen pieni mutta mieltä sekoittava sana, JOS. Mitä jos blaa blaa blaa, tai mitä jos blaa blaa blaa. Turhauttavaa eikö :)APUA auttakaa, JOS vaan pystytte :P

Täällä kans mietitään miten pääsis eroon miehestä jota ei enään rakasta.Ei vaan ole niin helppo tehtävä kun on lapsi(9v).Me ollaan jo oltu 15 vuotta yhdessä.Sinulla ei onneksi ole vielä lapsia joten ero ei ole ainakaan hirveän vaikea.Mekin menimmä yhteen ystävyys pohjalta kun en enään jaksanu elää yksin ja siinä tein kyllä kauhean virheen,olen katunut sitä kauan aikaa.Kyllä kai olen rakastanutkin miestäni joskus mutta ei se ole mitään suurta rakkautta ole ollut koskaan.Mekin olemma aivan erin luontoisia,mies haluais vain olla kotona eikä käydä missään,enimmäkseen viihtyy kyllä autotallissa.Minä taas olen kauhean seuran kipeä,haluaisin käydä kylässä ja seurustella ystävien kanssa.Nyt tuntuu että ystävät ovat kaikonneet kun en ole voinut pitää yhteyttä.Meilläkin isäntä saa hirveitä raivareita aivan pikku asioista,lasten leikeistä,siivouksesta(jos en ole kerinnyt siivota)jos ei ruoka ole valmis kun tulee töistä(tulee töistä aina eri aikaan).Nyt tuntuu siltä että mitään ei ole enään tehtävissä että yhteis elämä jatkuis.Lapsi vaan kärsii tein minä mitä tahansa.Kyllä minuakin pelottaa muuttaa erilleen,miten jaksan lapsen kanssa,taloudellisesti tulee tiukkaa(olen työtön)Olen kuitenkin päättänyt että kun keväällä koulu loppuu niin muutan lapsen kanssa.Pakko tehdä ratkasuja vaikka tiedän että helppoa ei tule olemaan.Niin että eroa pikaisesti tyhjästä,tunteettomasta suhteesta,se on minun neuvo.

Itse erosin miehestäni kaksi vuotta sitten viiden vuoden seurustelun jälkeen. Ero oli meille molemmille vaikea, olimmehan toistemme parhaat ystävät ja kokeneet paljon asioita yhdessä. Olemme ystäviä edelleen ja taitaa olla niin etten ole päässyt hänestä vieläkään täysin irti, vaikka tiedän että ystävinä meidän on parempi olla.

Vuosi eron jälkeen tutustuin erääseen mieheen, jonka jo aiemmin tiesin. Olemme seurustelleet siitä saakka ja olo on ihan tyhjä. Jo ensimmäistä kertaa tavatessamme tiesin, että mies on hyvä ja rakastava, mutta sen suurempia tunteita en ole häntä kohtaan tuntenut. Luulin jo oppineeni "pitkässä" suhteessa, ettei ilman rakkautta kannata kenenkään ihmisen kanssa elää, mutta jotenkin sitä vaan jumittuu perusturvalliseen suhteeseen, vaikka muuta ei olisikaan. Tuntuu siltä, että pitäisi lopettaa tämä suhde, mutta kuitenkin jatkan. Olen puhunut asiasta miehen kanssa useasti, joten hän kyllä tietää tilanteen... Lopulta on kuitenkin niin, että tällainen suhde ei voi olla terveellinen kummallekaan. Itse en voi olla pohjimmiltani onnellinen ja toinen ei saa vastarakkautta jota ansaitsisi. Tuntuu vaan niin pahalta, koska mitään "väärää" ei ole tapahtunut. Kumpikaan ei ole pettänyt, emme riitele juuri lainkaan jne. Joskus vaan on tehtävä vaikeita päätöksiä itsekkäistäkin syistä, vaikka välillä tuntuukin että antaako sitä liian helpolla periksi ja eikö voi olla tyytyväinen siihen mitä on saanut.