Kaikki ohi

Vanhan loppuminen tekee tilaa uudelle ja uuden
alkamiselle, siinä jos missä uteliaisuus herää.
Tulevaisuudella on jotain meitävarten , joten
ei pidä kieriskellä itsesäälissä pilaamassa
OMAA elämäänsä!!!!!!!!!

Hei!
Kyllä samankokeneita on. Jos yhtään lohduttaa, niin minulla kaikki kävi vielä nopeammin. 30 vuotta yhdessä ja yhtenä päivänä kumppani vain
ilmoitti, että on löytänyt uuden ja haluaa olla
sen kanssa. Pari viikkoa aivan sumua sekä äidillä
että lapsilla (14 ja 17), eikä mitään ennakkovaroitusta, ei signaalin signaalia.
Lasten takia pidin kotona 4 viikkoa, sitten sanoin että voi mennä.Mutta se ei toki tehnyt itse asiaa sen helpommaksi. Itku tuli kuukausia
milloin missäkin. Kun vielä satun olemaan tällainen katoava luonnonvara eli kotiäiti, on huoli tulevaisuudesta kova. Miten tämänikäinen
työllistyy, miten jaksan, miten lapset jaksavat.
Kun yhtäaikaa yrittää selvitä erosta, löytää työtä ja saada asumisasiat kuntoon, tukea lapsia...ja unohtaa, on aika kovilla.
Mutta nyt alkaa kyllä jo vähän helpottamaan!
Uskon että pari vuotta kun on mennyt niin aika
paljon on jäänyt taakse ja katse on jo tulevaisuudessa.

Yritä käsitellä asiat sinulle sopivimmalla tavalla ystävät , ammattiauttajan,,,,,,Itse kirjoitin kaiken tuskan ulos. Myös ihanien ystävieni tuki auttoi todella paljon. Asiat kyllä selviävät, kun teet töitä niiden eteen. Se kannattaa. Tulevaisuuudessa on varmasti sinullekin jotakin mukavaa varattuna. Valmistaudu ottamaan vastaan.
Voimia sinulle ja hyvää kevättä ja muista elää elämääsi.

Kuulostaa tutulta. Mieheni haki eroa viikon päästä kotoa lähdettyään ja tietysti vielä yksin, sain tiedon vasta kun posti toi kirjeen käräjäoikeudesta.
Samantien muutti uuden naisensa luo (jota muka ei ollut vielä kotoamuuttopäivänä) ja nyt jo ennenkuin eromme on lopullinen hankitaan jo yhteistä asuntoa. Vielä vuosi sitten en voinut kuvitella meille käyvän koskaan näin, onhan takana jo lähes 30 vuotta yhteistä taivalta iloineen ja suruineen. Mutta miestä vie nuorempi nainen. Ei siinä vanha rouva mahda mitään. Millään ei ollut enää merkitystä, ei lapsilla ei kodilla ei ystävillä, ei millään.

En osaa sanoa kuinka kauan vie, että heräisi itkemättä ja surematta. Muutto pois entisestä kodista ja kaiken jakaminen ja nyt myös työttömäksi jääminen ovat ajaneet minut sellaiseen umpikujaan, etten oikein uskalla tulevaisuuden verohoa heilautella. Huominen tulee murheineen ja on vain tämä päivä ja hetki elettävänä jne. Lapsen vuoksi täytyy jaksaa herätä aamuisin ja huolehdittava hänestä ja kodin arkiaskareista. Ehkä vielä tulee se aamu, jolloin itkua ei enää tule ja voi katsoa avoimin silmin uuteen päivään ja tuntea vielä olevansa onnellinen. Mutta aikaa tämä tuntuu vievän ja voimia. Kuitenkin uskon, että vain tämä tuskantie on se oika tapa käsitellä tämä kammottava kriisi, johon on tahtomattaan joutunut. Ei tästä vapaudesta pysty vielä nauttimaan. Kävin eroseminaarin ja sain sieltä paljon lohtua ja taitoja käsitellä eroa ja siihen liittyviä tunteita. Toivottavasti sinullakin on mahdollisuus hoitaa itseäsi ja saada tukea ammattiauttajilta, ystäviltä ja sukulaisilta. Hoida itseäsi niin jaksta hoitaa lapsesi ja työsi. Ja muista että kaikesta huolimatta itku auttaa ja vahvistaa. Voimaa on se että uskaltaa olla heikko.
Halaus!

Ilmeisesti mieheni kävi kriisiään läpi. Hän tunsi, että olin syy hänen pahaan oloonsa. Mies jäi kiinni pettämisestä, halusi erota vaikka ehdotin, että yrittäisimme kohdata ongelmamme. Hain ammatti-ihmisiltä keskusteluapua ja selvisi, että minulla on pitkään jatkunut masennus. Sain siihen mielialalääkettä, olen keskustellut ystävieni kanssa asiasta (lähinnä kuunnelleet). Ensimmäiset 2 kk olivat hirveitä, en pystnyt nukkumaan, syömään jne. Laihduin silloin 10 kiloa.Luin paljon kirjallisuutta, jotka käsittelivät parisuhdetta sekä eroa, koin tästä olevan paljon apua sillä itse pystyin jotenkin ymmärtämään lukemani perusteella miksi näin kävi
Mies muutti pois kotoa vajaa 2 kk näiden tapahtumien selvittyä. Heti tämän jälkeen olotila koheni huomattavasti. Nyt miehen muutosta on kulunut 2 kk ja elämä on IHANAA JA NAUTITTAVAA. Lasten kanssa menee hyvin, tosin mies ei sitoudu lasten tapaamisiin niin kuin on sovittu (paljon menoja), elatusmaksua ei ole suostunut allekirjoittamaan... nämä kaikki kuitenkin tuntuu niin pieniltä murheilta sen rinnalla, mitä olen viimeisinä vuosina tuntenut. Tällä hetkellä en kaipaa ketään miestä rinnalleni vaikka en koekaan olevani "miesten vihaaja". Nautin olostani ja tuntuu kuin olisin jonkun uuden tai uusien mahdollisuuksien edessä.
Eli tässä minun vinkkejä: hae ammattilaiselta apua, keskustele, keskustele, keskustele, lue, lue... Näistä oli minulle apua, toivottavasti löydät helpotusta.