Eräs Jumalanpalvelus Someron kirkossa

Eräs Jumalanpalvelus Someron kirkossa

Monista Jumalanpalvelus voi tuntua varsin pitkäveteiseltä ja kuivalta.
Niin tuntui minustakin ennen, mutta ei enää.
Jumalanpalvelus on loppujen lopuksi hyvin rikas anniltaan, kun siihen paremmin perehtyy ja kun se enemmän avautuu meille.
Siinä kolmiyhteinen Jumala itse on läsnä ja toimii keskuudessamme.
--
Kerrompa eräästä Jumalanpalveluksesta Someron kirkossa.
Osallistujia oli useita satoja.

Jumalanpalveluksen aloitimme kiitos- ja ylistysvirrellä 340:
"Herrasta veisaa kieleni, ylistää armoansa,
ei unohtaa voi sieluni hyviä tekojansa.
Kun etsin, niin hän vastasi,
ja nöyrät kiitosvirttäni iloiten kuuntelevat."

Ääneen lausuimme synnintunnustuksena:
"Laupias Jumala, rakas taivaallinen Isä, joka olet kärsivällinen ja pitkämielinen ja suuresta armosta annat anteeksi pahat teot, rikokset ja synnit. Me olemme tehneet syntiä...., mutta älä muistele pahoja tekojamme äläkä viivytä armahdustasi....

Synninpäästön jälkeen saimme kiitollisin mielin laulaa virrestä 134 säkeistöt 1 ja 4:
"Pyhä, pyhä, pyhä! Suuri Jumalamme,
aamun tullen sinulle me tuomme kiitoksen.
Pyhä, pyhä, pyhä, armon antajamme,
laupias Herra koliyhteinen!"

Päivän saarnatekstinä oli Room. 4:23-25:
"Näitä sanoja ei kuitenkaan ole kirjoitettu vain hänen tähtensä, vaan myös meidän vuoksemme. Jumala on katsova vanhurskaiksi meidätkin, kun uskomme häneen, joka on herättänyt kuolleista Herramme Jeesuksen.
Jumala antoi Kristuksen kuolla meidän rikkomustemme tähden ja herätti hänet kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden."
Saarnan saimme kopiona mukaamme kirkosta poistuessamme.

Päivän teksti käsitteli sitä, miten Aabraham vanhurskautettiin uskon kautta ja on meillekin uskon esikuva.
Muutamia poimintoja saarnasta:
"Roomalaiskirjeessä Paavali tekee selkoa vanhan liiton ja Kristuksen myötä tulleen uuden liiton eroista.
Vanha ja uusi eroavat toisistaan kuin yö ja päivä.
Edellinen on pelkistetty sanoissa: laki-liha-rikkomus-viha-kuolema.
Kun taas uusi lähtee lupauksesta ja edellisen vastapainona ovatkin sitten: Henki-usko-armo ja elämä".
"Merkillistä sinänsä, että Aabraham vanhan liiton patriarkkana soveltuu tähän jälkimmäiseen kuvaukseen".
"Aabrahamin oli uskottava sellaista, josta ei asiallisesti ottaen löytynyt mitään järkeä. Patriarkka uskoi ansiotta, häneltä (ja Saaralta) puuttuivat lupauksen vastaanottamisen inhimilliset edellytykset....usko oli Jumalan aikaansaamaa, kuten meidänkin kohdallamme: "usko syntyy kuulemisesta,...kuulemisen synnyttää Kristuksen Sana" (Room. 10:17).

Vastaanhan me ihmiset monta kertaa toki Jumalalle panemmekin. Eikä Jumala tee väkivaltaa.
Jumalan työlle meidän pelastamiseksemme avautuvat ovet, toisin sanoen meidän uskollemme jää kasvualusta, kun emme vastusta Jumalan työtä."

"Pelastus on Jumalan armoteko, ei ihmisen oma ansio. Se tulee osaksemme kuitenkin vain ja nimenomaa uskon kautta.
Aabrahan uskoi Jumalaan, joka tekee kuolleita eläviksi ja luo uutta elämää.
Ja juuri tästä on kyse meidänkin uskossamme. Kristillinen seurakunta uskoo Jumalaan, joka herätti Kristuksen kuolleista.

Roomalaiskirjeen neljäs luku, ei vain päätösjakeissaan, vaan kokonaisuudessaan, on opettamassa jatkuvasti myös meille nykyajan kristityille tärkeää läksyä armon vastaanottamisesta.
Meille on niin tyypillistä hakea itsestämme edes jotakin- vaikka kuinka vähäistä- ansion liitoskohtaa Jumalan armolle.
Samasta lähteestä nousee pyrkimys löytää edes jotakin omaehtoista puolustusaineistoa synnin, syyllisyyden ja tuomionalaisuuden keskellä.
Aabrahamin usko opettaa meitä luopumaan tästä toivottomasta urakasta ja antamaan kaikesta kunnian yksin Jumalalle.

Kun ihmisen mahdollisuudet loppuvat;silloin Jumala pääsee aloittamaan uutta luovan, puhdistavan ja pelastavan työnsä.
Oikea usko kasvaa ihmisen mahdollisuuksien haudoilla"
(Kirkkoherra HANNU RANTALA).