Tämä BEDiä?

lievästi BED:ltä, koska minulle tuli ensimmäisenä mieleen vanhoista syömistottumuksistasi melko yleinen tunnesyöminen, tosin aina ne eivät ole syömishäiriöitä sillä niin moni ihminen syö tunteisiinsa. Syömishäiriöön liittyy niin paljon muutakin mitä korvien välissä on.. Esim. BED:iin liittyy vahvasti häpeäminen, uuden elämän vannottaminen ahmimiskohtauksen jälkeen mitä ilmeisesti podit sekä salailu, BED:in liittyy toki myös tunteet ja alitajuiset ahdistukset joiden purkaminen kohdistuu ruokaan ja sen tuomaan mielihyvään, ja vain ruokaan ja sen tuomaan mielihyvään. BED:stä voidaan puhua oikeastaan silloin, jos ruoka alkaa pelaamaan liian isoa roolia ajatuksissa ja tulevaa ahmintaa aletaan odottaa ynnä aikasemmin mainitut asiat. Se on kun syö, tietämättä miksi, muttei osaa myöskään lopettaa ja silloin syödään oikeastaan mitä vaan. Itse entisenä BED:läisenä siirryin siitä suoraan bulimiaan, siitä anoreksiaan kun ruoasta sekä oksentelusta tuli vihollinen ja pakonomaisesti, suorastaan neuroottisesti pyrin liikkumaan määrän x joka päivä. Jos en liikkunut tai en jaksanut, se oli korvattava seuraavana päivänä tuplamääränä mitä olin itselleni tavoitteeksi asettanut. Tämä vain siksi, että voisin "hallita" elämääni, kehoani ja tuntea itseni terveeksi. En koskaan laihtunut laihaksi, edes hoikaksi, sillä vuosien ahmiminen kyllä oli tuonut reilusti kiloja, mutta anoreksia on korvien välissä ja laihduin siinä semmoset 20 kg.

Työterveyslääkäri oli tarkkana rutiinitarkastuksessa kun rupateltiin niitä näitä ja patisti mut lopulta hoitoon. En olisi itse edes tajunnut syömishäiriötäni ilman lääkärin ja ulkopuolisen apua, sillä mulle se oli normaalia tuntea nälkää, liikkua tavoitteiteni mukaisesti ja myös se ahdistus, paha olo ja stressi mikä omista pakkomielteistäni tuli oli mulle ihan normaalia arkea: kaikki varmaan potee samaa joten olin normaali ja ne kuuluivat asiaan.

Mutta joo, BED loppui minullakin, nimittäin bulimiaan. Nyt kun olen saanut minäkuvaani kuntoon, on ruokailukin jo paljon kivempaa ja olen suorastaan rakastunut ruokaan! Mikä parasta, se ei lihotakaan eikä pahemmin aiheuta enää olankohautuksia isompia reaktioita tunteissani. En tiedä mikä on tullut, mutta luulen, että sisäinen epävarmuuteni ja lääkäreiden huolenpito ja välittäminen on saanut mut tuntemaan ihmisen arvoiseksi, että minusta välitetään sellaisena kuin olen ja en ole yksin. Mun ei tarvitsekaan ahmia tai näännyttää itseäni, vahtia ja stressata ulkoisen olemukseni puolesta että täytänkö tietyt kriteerit.. Toivotan itse, kaikille ja jokaiselle syömishäiriötä sairastavalle paljon voimia, sillä jos et itse voi rakastaa itseäsi se ei tarkoita ettei kukaan muu voisi. Jokaisesta välitetään, kun tajuaa vaan hakea apua ja ahdistus ei voi olla elämälle ominainen tunne. Jos ahdistaa, hae apua äläkä häpeä olla sitä mitä olet

Mulla on myös ollut useita vuosia tollasta, seiskalta tähän päivään, ja olen nyt 18-vuotias. Kun ahmin, minulla ei ole edes nälkä, ja syötäväksi kelpaa mikä vain. Eilen söin kokonaisen kinkkupiirakan yksin. Hyvä etten vuokaakin nuollut.
Paino on sahaillut 68-58 välillä.