Trichotillomania eli trich

Itselläni tuo nyppiminen kohdistui lähinnä säärikarvoihin pinseteillä ja kun hommaan alkoi kulua tuntitolkulla aikaa huomasin kärsiväni jonkinasteisesta pakko-oireesta.

Nyt olen päässyt ongelmasta melkein eroon, mutta näin jälkeenpäin huomaan, että mitä enemmän stressiä jossain elämäntilanteessa oli sitä kiivaammaksi nyppiminen yltyi. Sama juttu kuin pakonomaisessa siivoamisessa: mitä enemmän elämä menee päin helvettiä sen siistimpää on kotona.

Itse sain hillittyä nyppimisvimmaani huomattavasti, kun hävitin pinsetit huushollista. Pakko-oire on tosin aina oire jostain muusta psyykkisestä ongelmasta joten hoidossa kannattaisi keskittyä ei niinkään itse nyppimiseen vaan siihen mikä on se elämässä oleva tekijä, joka saa sinut oireilemaan tuolla tavalla. Toivottavasti saat apua itsellesi ja yritä nyt tsempata ihan ripsi kerrallaan elämääsi kuntoon!

sitten tarpeeksi muuta tekemistä.????Syötkö jotakin lääkettä tuohon vaivaasi?SSRI-lääkkeitä ei kannata,sillä ne lisäävät tuollaisia pakko-oireita.

Sinun tulisi täyttää päiväsi kaikenlaisella mielenkiintoisella tekemisellä ja niitä on niin paljon erilaisia juttuja,joita voit tehdä.Liity ryhmiin ja käy kirjastossa.Mene kuppilaan teelle tai kahville.Kutsu tuttuja kylään.Yllätä vaikka joku sellainen ihminen,jota etole muutamiin vuosiin edes tavannut.

Urheilulajeja on erilaisia,joita voi harrastaa.Liity johonkin yhdistykseen,mikä olisi sinulle sopiva.jne.Ajattelemista kaipaat,jos sinulla menee noin paljon aikaa tuohon silmän alueen nyppimiseen.Hankkiudu tekemisten ja tarvittaessa toisten ihmisten pariin.

Itselläni ei ole Trichiä, mutta kärsin hyvin samankaltaisesta ongelmasta, nimittäin pakonomaisesta ihon nyppimisestä (dermatillomania). Olen yrittänyt löytää netin kautta kohtalotevereita, mutta dermatillomaanikkoja ei tunnu suomessa mitenkään järin paljon olemaan. Lähinnä olen yrittänyt etsiä ihmisiä, jotka olisivat saaneet apua ongelmaansa, sillä oma elämäni kärsii melko paljon tällä hetkellä ongelmani takia... Joten ehkä joku trichotillomaniasta irti päässyt osaisi neuvoa myös minua, sillä tuskimpa näiden häiriöiden hoito edes eroaa kovin paljoa toisistaan!

tullut ajatelleeksi että kärsisin ko. sairaudesta, mutta nyt kun mietin, revin säännöllisesti ripsiä, yritän etsiä irtoamaisillaan olevat ripset. En revi niitä jotka ei lähde =D Jokunen yleensä lähtee. Huulia revin ihan liikaa, joka päivä oikeastaan. Kulmista nypin kaikki ylimääräiset pois, joskus olen nyppinyt liikaa jolloin lopputulos on karmea ja annan niiden taas kasvaa. Osaan kuitenkin hillitä itseäni, eli ei tämä paha ongelma mielestäni ole. Hiuksia en nypi ollenkaan. Mikä ihme voi olla minussa kuitenkin vikana kun kärsin niin monista neuroottisista ongelmista >=( Onko hermosto jäänyt keskeneräiseksi, olin kuitenkin keskonen..? Ärsyttävää.

Heips!
Tietäisikö joku Turusta kampaajaa, joka olisi kuullut trikotillomaniasta? (Esim. tiedät, että joku on käynyt tällä kampaajalla ja kertonut vaivastaan kampaajalle.) Olisi paljon helpompi mennä kampaajalle, joka ei järkyttyisi niin suunnattomasta :)
En ole käynyt vuoteen kampaajalla, kun ootan, että hiukset kasvaisivat sellaiseen pituuteen, että kehtaisin mennä. Kasvattaminen on vaan niin vaikeaa, kun yhteen kohtaan hiukset kasvaa takaisin, nypin ne toisesta kohtaa pois.
Edes pienet epäilyt tällaisesta kampaamosta olisi suuri lahja!

Vanha ketju, mutta pitääpä nostaa kun kolahti aihe niin pahasti...
Eli yksi pakkomielteinen nyppijä täälläkin! Ikää jo lähes 30v, joten tämä sairaus tuskin koskaan paranee kokonaan. Itselläni alkoi muistaakseni jo ekalla luokalla, muistan kun äiti joskus pyysi että saa katsoa silmiäni tarkemmin ja juoksin karkuun vaan ja sanoin ettei niissä mitään vikaa ole. Yhdellekään läheiselle tai lääkärille en ole koskaan kertonut, olen (tahtomattani) muutenkin melko sulkeutunut persoona mitä yksityisasioihin tulee. Enkä usko että kukaan on vuosien varrella tajunnut mistä kyse, luultavasti ovat vaan ajatelleet että mulla on luonnostaan harvat ripset tai joku muu sairaus.
Viime vuosina olen pystynyt hillitsemään nyppimistä niin, että jätän ainakin harvan rivin ripsiä jäljelle jotta ei silmät näytä ihan kaljuilta. Enimmäkseen nypin vain muutamia ripsiä viikossa, sellaiset jotka helposti irtoaa. Kulmakarvoissa sama juttu, otan vain helposti lähtevät. Aina stressaavissa tilanteissa kuitenkin tulee lisättyä tätä käsittämätöntä toimintaa. Hiuksia en ole koskaan nyppinyt.
Lisäksi murrosiässä kuvioihin tuli mukaan ihon nyppiminen. Sillä olenkin ajan kanssa pilannut kasvoni, jotka ovat nykyään täynnä kroonisia mustapäitä, arpia ja laajentuneita huokosia vaikka pahaa aknea ei koskaan ollut, ainoastaan normaaleja epäpuhtauksia joita suurimalla osalla meistä.
Myös ihon nyppyiminen villiintyy aina, kun on töissä tai kotona vaikeaa ja stressaavaa.
Kohtalotovereita? Olisi kiva kirjoitella jonkun suunnilleen saman ikäisen kanssa asiasta ja muistakin pakko-oireista. Itse en ole koskaan käynyt lääkärissä mielenterveysongelmien takia, olen vasta viime vuosina herännyt ajattelemaan että olisin varmasti päässyt helpommalla jos olisin jo aikanaan avautunut asioista jollekin. Niin paljon häpeää, salailua ja itsesyytöksiä takana.

Ittelläni onn muita pakko oireita... mutta toi nyppimisvimma on mulla myös, ei niinkään pakonomainen mutta tapa. Revin jalkapohjani ihoa, se tulehtuu... puren huulia, kynsiä puristelen näppylöitä(jopa äitini kasvoista) Oon kunnon apina. Yks oikee paha oli nielemisjuttu, kun meni kitalaki ihan rikki ja kurkku kipeeksi. Ja posket oon purru monesti hajalle. Hyi mua hyi...Ahdistavimmat oireeni liittyvät hengityskontrolliin...

Hanki jostakin kaupasta tai kirpparilta tekokarvahattu. Ainakun tekee mieli aloittaa karvojen nyppiminen, niin ota tuo karvahattu ja nypi siitä tarkkaan karva kerraan. Kohta huomaat kuinka hassua ajanhukkaa ja turhaa työtä teet.

Ihan sama siis mistä niitä karvoja nypit. Huomaat turhan työn.

Itse olen huomannut myös, että ripsien nyppiminen on suorassa yhteydessä erilaisiin stressitilanteisiin. Aina kun olen stressaantunut tai vaivun mietiskelemään jotain minua häiritsevää asiaa tai olen hermostunut niin alan lähes huomaamatta nyppimään ripsiä. Jälkeenpäin sitte kaduttaa, hävettää, itkettää ja suututtaa, että meni taas kerran tekemään niin :( Tiedostan ongelmani ja välillä olen saanutkin kasvatettua ripset nätin näköisiksi, mutta eivät ne kauaa pysy normaaleina.. Suututtaa niin paljon, että toisinaan tekisi mieli lyödä rystyset seinään kun ei vaan voi käsittää MIKSI tekee itsellensä niin.. Itse olen nyt siis kärsinyt nyppimisestä ihan sanotaan ala-asteelta saakka ja olen nyt 22 vuotias. Ja loppua ei näy..

Hei, onko täällä enään ketään? Nostan tämän ylös jos joku vielä olisi tästä keskustelemassa!

Täällä myös yksi todella pakkomielteinen tukan ja ripsien repijä. Ja olen tätä tehnyt ihan 7vuotiaasta asti! Ekan kerran kun jäin kiinni, sanoin vanhemmilleni että olen mennyt tuolin alta ja tukka jäi sinne.. Joopa joo, kyllä ne silloin sen nieli. Toisen kerran en muista kuinka puhuin itseni ulos, mutta tukka lyheni silloin ja reilusti. Toisenkin kerran olen leikkauttanut tukkani 7-8 luokalla, kun alkoi olla jo sen verran kamalan näköinen. Siitä asti olen kasvattanut.. ja repinyt. Muutama vuosi meniki hyvin, mutta nyt alkaa olemaan taas puolipäätä niin lyhyessä tukassa, se näkyy todella jos hiukset on auki, kiinnilaittaessa niitä saa oikein olan takaa kammata että lyhyt tukka ei törrötä välistä. Enään en mitään kauniita kampauksia voi tehdä. Tukka siis aina ponnarilla melko ylhäällä. Mulla on aina ollut sama puoli, mistä revin tukkaa. Nyt se on myös alkanut levitä toiselle puolelle kun tukka loppuu kesken..
Kavereille jotka on huomauttanut minun "töyhdöstäni", olen vaan kääntänyt huomion muualle sanomalla "EIkai taas?!" Ja kävelen pois. Aina kun kävelen peilin ohi tai vessaan niin lisää lakkaa ja harjausta että saan lyhyet hiukset piiloon.
Mun pitäis leikata tukka lyhyeksi, mutta en haluais mennä parturiin koska siellä ihmetellään varmasti, ja toiseksi mua hävettää ihan sikana jos tukka on yhdeltä kohtaa 2-3 pitunen, toiselta kalju, ja kolmannelta pitempi. Jaa, just niinku se on nyt.

Ja ripset tajuan jättää rauhaan siinä vaiheessa kun on enään muutama haituva jäljellä, silloin en yleensä edes anna kenenkään tulla liian lähelle kasvoja että sen huomaa. Sitten ne kasvaa taas takaisin ja sama rumba alkaa.

onhan täällä taustalla:)
ja tukkaa siis itse oon repiny, ja kaikkea muutaki puren ja nypin - kynsinauhat.
10 vuotta tullu hiuksii revittyy (nyt 23v.). vuosiasitten tukan repiminen on muuttunut kaksihaaraisten repimiseks, joten tukka on nyt hyvässä kunnossa.
nyt tuntuu et on jotenkin paha vaihe menossa ku tuntuu et kokoaika oon tukan kimpussa tai sit jotain muuta nyppimässä.. hoijoi..
välistä todella ahdistavaa..
tuntuu et ei tää koskaan lopu. useimmiten oon ihan sovussa ja hyväksyn tilanteen mutta nyt taas tuntuu et tästä ois eroon päästävä. mutta kuin ja miten. viikonki jos oisin repimättä niin oisha se hienoa.

oon kans tuolla ocd foorumilla et jos haluutte olla yhteydessä. :)

Moi, mun ystävällä on ehkä tää sama vaiva. Hän nyppii ripsiään muttei ikinä irti asti. voiko tämä olla kyseiseistä trichotillomaniaa? :o

itellä ei oo kuin teiniajoilta alkanut ihon nyppiminen vasemmasta ranteesta. teen sitä aina kun mietin, keskityn, ahdistun ja stressaan. vaiva ei haittaa minua muuten kuin kymmenensentin mustelmarivi ranteessa. en ole ollut lääkärillä vaivan takia ja nyt kuulin vasta tästä. onko minulla trichotillomania?

Aloitin n . v. 1974 n. 4vuotiaana, aloin käyttää tästä nimitystä TUKKABINGO. Nyttemmin olen saanut tietää että tällä on näin hieno nimi. En kärsi vaan nautin hiusten katkaisusta kynsien välissä-kuuluu ihana napsahdus-BINGO

Mitä teille trikotillomaanikoille kuuluu tällähetkellä?

Itselläni on ollut noin 3-4kk tauko trikosta mutta nyt se on taas päällä ja pahana tietysti, viikon pari.. päivässä monta tuntia mnee tähän jonnin joutavaan pakkoon.. ahdistus on suurta ja kierrettä en saa nyt katkaistuksi..
koulussakin odotan että pääsen kotiin tekemään tätä. hirveetä..

tauko oli pisin tämän reilu 10 vuoden aikana.. olen vielä suht nuori 24v enkä tahdo että koko loppuelämänikin menee tämän kanssa.. en syö mitään lääkkeitä vaan koetan pärjäillä tämän kanssa parhaani mukaan...
kamala ahdistus päällä tällä hetkellä.. :'(

Tiiättekö, kuin huojentavaa, et meitä on muitakin samanmoisia. Luulin aina, et oon ainut tän ongelman kanssa. Kellekkään en oo oikeen uskaltanu täst puhuu, tuntuu niin hullulta o_0 Viimesen vuoden aikana vaan pahentunu, ennen kerkes ripset kasvaa kunnolla takas, nyt ei enää, tää on ihan pakonomasta, ja teon jälkeen aina lupaa ittelee, et tää oli vika kerta :'( Tekoripsiä oon ruvennu töissä käyttää, kun jotekin tätä on piiloteltava. Pari kertaa oon joutunu hankalaan tilanteeseen, ku joku on kyselly, enkä oo saannu käännettyy keskustelua muualle (sillon oli kyl pinna kireellä, toisten käytös tuntu niin epäasialliselta), sit ollaan vedottu allergiaan ja rikkinäiseen ripsentaivuttimeen ja vaikka mihin.

Mä alotin hiusten nyppimisen joskus 8-luokalla. Yritin päästä eroon silmien tick-liikkeistä, jotka oli ikäviä lapsuudesta asti ja pääsinkin! mutta tällä kyseisellä keinolla.. Olen nyt 20-vuotias ja edelleen nypin hiuksia. Pahimmillaan se oli silloin 14-vuotiaana. Välillä heräsin yöllä sellaisesta horroksesta, että olin nyppinyt hiuksiani. Ei mulla koskaan täysin kaljuja kohtia ole ollut vaan aina olen vaihtanut nyppimispaikkaa jos alkaa huomaamaan.

Kaverit alkoivat miettiä, miksi mulla on niin ohuet hiukset. Minähän keksin jotain tekosyitä: '' Mulla on todettu semmonen vitamiinien puute'' ... :(

No äitille itkin tätä ahdistusta tästä taudista, mutta hän vaan toitotti, että sä nyt oot aina vähän ollu huomionhakuinen ja ne on tollasia vaiheita niinkun se tick-liikehäiriökin..

Muutaman vuoden nypin ihan tosi paljon ja kuvia katsellessani itken edelleen nitä hiuksia, jotka silloin oli. Nyppiminen paheni vaan jos leikkasin tai muutin hiustyyliä. Ihan kun en olisi kestänyt uusia asioita yms..

Nyt siis 20-vuotias ja hiukset on kasvaneet vähän yli korvien ja ohkaset on edelleen. Nypin ainoastaan korvien takaa. Joku hyvänolon tunne siitä tulee???
Olen huomannut, että nyppimistä tapahtuu eniten yksinollessani. En tiedä onko mua aina ahistanut olla yksin tjn.. koska pienenä en uskaltanut käydä nukkumaan yksin ja itkin usein puoli yötä, mutta äiti vaan käski huoneeseen yksin nukkumaan..
Ei nyppiminen enää niin pahaa ole, mutta edelleen elämässä ja välillä enemmän ja välillä vähemmän.

Monet vuodet olen miettinyt avun hakemista, mutta en vaan uskalla :( miten pääsisikin sen kynnyksen yli. Pelkkä juttelukin voisi auttaa, kun saisi vuodattaa tunteita.

Tuntuu hyvältä, että on muitakin vaikka en tahtoisi tätä kenellekkään !!

tänä vuonna tätä 20v täynnä. aivan kauheaa ja ei lopu koskaan. yritän pitää pipoa kaikki hereillä oloajat mut ei... ahdistaa tää mutta samalla tää tuo just sen hyvänolonkin.

Hei.

Onko kukaan kokeillu vaivaansa n-asetyylikysteiiniä ja millaisin tuloksin. Itse olen kokeilen nyt ja yhdeksän viikon perästä pitäisi helpottaa.

Löyty täältä näinkin tuore keskustelu. Itsellä kans Trikotillomania ja hiukset varsin eriparin näköiset :D Onneksi minulla on aina ollut liiankin paksut hiukset ja olen oppinut nyppimään niin ettei sen pitäisi näkyä ihan heti jos ei kaikkia päälimmäisiä hiuksia levittele. Parturin jälkeen nyppiminen loppui melkeen 2 viikoksi, eilen ratkesin kun stressasin. Onko muilla keillä täällä on tätä ongelmaa jotenkin alhanen stressin sieto kyky? Itellä nimittäin on :/

Täälläkin ilmoittautuu yks uusi.. Näen varmaan unta, luulin ettei kukaan muu ole yhtä hullu kuin minä! :D helpottais kyllä suuresti kun ois joku jolle puhua tästä.

Mikä siinä on, kun aina yöllä nypin kulmakarvoja ja herään havahtuen siihen mitä teen, sitten yhtäkkiä tajuan lopettaa. En nykyään enää päiväsaikaa niitä nypi, kun tiedostan että se on väärin, koska haluan kasvattaa itselleni kulmakarvat sekä lopettaa nyppimisen kokonaan.

Tämä oireilu alkoi n. 12-vuotiaana (olen nyt parikymppinen), siitä lähtien olen ollut kulmakarvaton. Kuitenkin ennen kesää alkoi taas kulmakarvoissa näkymään karvoja, mutta jostain syystä olen taas yöllä niitä nypiskellyt. Pitäisikö laittaa hanskat käteen tai jotkut suojat tuonne kulmakarvojen kohdalle, että pystyn jättämään ne rauhaan?

Haluan niin kovasti kulmakarvat, olen niin kyllästynyt piirtämään niitä kun ne näyttävät niin epäluonnollisilta. Ripsiä en enää tapaa nyppiä, ennen tein sitäkin. Minulla sentään on vielä ne jäljellä. Ja hiuksiin en uskaltaisi koskea. Muita ihokarvoja nypin tylsyyden puuttessa, mutta kulmakarvat ovat pahin ongelmani. :/

En edes tiedä mistä moinen on lähtenyt käyntiin, kai se joku stressin aiheuttama on. Mutta yleensä saan jonkinlaista mielihyvää kun nypin kulmakarvan ja tunnustelen sitä ihollani, sitä märkää puolta. Tuntuu ihan sairaalta kirjoittaa tuo, se kuulostaa aivan hullulta. Mutta en uskalla puhua tästä kellekkään, kuin tänne. Läheiseni tiedostavat että minulla ei kulmia ole tai erittäin vähän karvoja, mutta eivät ole asiaan puuttuneet.

täälä kans yks trikotillomaanikko. 11 vuotta jatkunut ja ikää 24... onneksi ei näy päällepäin mitenkään, kun oon oppinut repimään huomaamattomasti lähinnä hiusten latvoja. paljon tää on parantunu mitä oli sillon kun oli kaljuja länttejä päässä..

mulla kans varmaan tosi huono stressin sieto, sekä en siedä sitä jos ei oo mitään tekemistä... mun on myös hyvin vaikee keksiä mitään ylimäärästä ohjelmaa mikä kiinnostais... sen sijaan hiuksia voin nyppiä monta tuntia päivässä.... tavallaan elämä valuuu hukkaa, mutta tällä hetkellä tää tilanne ei stressaa/ahdista.

joskus on kausia kun menee hyvin ilman repimistä, mutta useimmiten ei.

Tulkaa keskustelemaan aiheesta tänne:

http://www.tukiasema.org/viewtopic.php?f=16&t=3484

Hei. Olen 13v tyttö minä aloitin repimään ripsiäni 2lk koska minulla oli trsessiä ja minulla on vieläkin se ongelma että Revin ripsiä mutta yleensä nykyään kun Revin ripsiä sanon itselleni stop!" olen kasvattanut ripsiäni jo 3 -5 vuotta nyt on vuosi 2017. Luulin 4 luokalla että minulla on sairaus koska Revin ripsiä mutta ei ollut vaan minulla oli paljon tressiä koska minun isäni .. Hakkasi, uhkaili, huusi, haukkui, mollasi.. Minua sen takia minä Revin ripsen anteeksi jos tuli kirjoitus virheitä.