Suomen EU-maksuista

Ei liene kenellekään yllätys, että suomalaisina olemme nettomaksajia EU:lle päin. Näin asiasta Helsingin Sanomat pe.25.9.2009.
"Suomi maksoi EU:lle viime vuonna 319 milj. €. Suomi on siis maksanut EU:lle enemmän rahaa kuin on saanut sieltä erilaisina tukina. Laskelma on EU:n komission tekemä.
Suomen nettomaksu on 60€ jokaista suomalaista kohden. Vuonna 2007 nettomaksumme oli 172 milj.€ eli 32€ asukasta kohden.
Suomen nettomaksu on 0.17 prosenttia bruttokansantulosta, mikä on nettomaksajien keskimääräistä tasoa".

EU jäsenäänestysvaaleissa äänestin unioniin liittymisen puolesta, koskä näin siinä enemmän Suomen kannalta hyötyä kuin haittaa pitkällä aikaperspektiivillä.

Olen edelleen sitä mieltä, että pienen syrjäisen maamme, Venäjän 'kainalossa on parempi olla unionin jäsenenä kuin olisi ollut sinnittelemässä 'omineen'.

6

182

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pilvi*

      Kun nyt vielä tulee nuo maatalousasiat yhtenäisemmiksi, vaikka pidänkin maatamme viljanviljelyn kannalta kovin pohjoisena maana.

      Sitävastoin meillä on hyvää karja-ainesta , vaikkakin maitotilat joutuvat, jalostaessaan pellon tuoton maidoksi
      maksamaan tuotantovaiheestaan niin työnä kuin koneidenkin hankintakustannuksiakin. Mutta meillä on erinomaisen hyvää kantaa.

      Venäjälle on tosiaan ostettu suomalaista ayshirekarjaa, ei se pelkkää Römpsänperän tarinoita ollut.
      Maksumiehiähän me ollaan, kun on köyhempiäkin maita kuin Suomi. Mutta lamakin loppuu aikanaan, vaikka luin, ettei vielä olla käytykään "pohjalla" No eiköhän pohjaltakin nousta :D

      • Tästäkin on informoitu suomalaisia; EU:n laajeneminen on lisännyt hyvin toimeentulevien maiden jäsenmaksu-osuuksia.

        Tavallaan olen jäävi unionin kannattaja. Passiivisena eläkeläiskansalaisena unionin jäsenyyshaitat ovat olemattomat. Mm. maatalousyrittäjille alkuvaihe oli 'kuoppainen'.
        Sillä tuotantosektorilla alalta poistuminen on ollut huomattavaa. Tilakoot ovat kasvaneet. Parhaiten 'unionviljelyyn' sopeutuneet ovat kuitenkin menestyneet.

        Matkustajille kuuluminen yhtenäiseen eurovaluuttaan siirtyminen on tietysti helpottavaa. Sen sijaan Sengen-sopimus, vapaa matkustaminen ilman tullitarkastuksia tuo jo kielteisiäkin vaikutuksia.
        Tämänpäiväinen lehtimedia kertoo jopa Suomeen värvättävistä rikoksiin värvättävistä henkilöistä tämän nurjan kääntöpuolen.

        EU on myös Venäjän menestymiselle elintärkeä. Tästä vahvimpana esimerkkinä parhaillan rakenteilla oleva maakaasuputki.


    • Minä olin paljon epäilevämpi EU-äänestyksessä ja äänestin EI.

      Mielessäni oli yksinkertainen perustelu: Ei mennä tuntemattomaan! EU:n puolesta olivat kaikki "merkittävät tahot" ja vain muutama puhui asiaa vastaan.

      On selvää, että joudumme maksumiehiksi mutta summat/asukas ovat kuitenkkin suolarahoja vuositasolla.

      Suomi ilmeisesti kiinnitti markan euroon väärällä arvolla. Ruotsi ja Englanti eivät liittyneet Rahaunioniin lainkaan ja ainakin Englanti hyötyi puntansa vahvistumisesta liikaakin. Tuo enlantilaisten äveriäisyys näkyy Aurinkorannikon katukuvassa. Pubia ja koiria paikat täynnä ja koko espanjalainen kulttuurikin lähes pihalla.

      Ruotsalaiset ja varmaan muutkin, hätkähtivät laman tultua. Kruunu devalvoitui merkittävästi ja ruotsalaiset hyötyivät vientimaana vaikkapa Suomeen nähden. Toisaalta svenskit huolestuivatkin! Tuli Rahaunioni mieleen kun kruunun arvo heilahti miten sattui. Avunhuutoja Rahaunioniin liittymisestä kuultiin jo runsaasti.

      Meillä on siis hyötynä vakaa rahan arvo ja pienet korot, nekin lähes vakiona.

      Varsinkin Enlannin littymisestä Rahaunioniin ja siis euron käyttöön tulisi nyt vaatia kun Englannin talouden vahvistanut sotahullu, Tony Blair, pyrkii EU:n presidentiksi.

      Vielä: Kun olemme maksumiehiä EU:lle, se parantaa uusien maiden demokratiaa ja taloutta. Köyhät, vaikkapa Sovakia, Romania ja Bulgaria, pystyvät elättämään kansansa ja joskus tuottamaan vientitavaraa ja ostamaankin, meiltäkin.

      Pieni plussa on sekin, ettei eulaisia tarvitse hyväksyä pakolaisiksi.

      • *Kukkahame*

        Tanskassakaan ei ole €, käyttävät omaa kruunuaan, valtion rikas tuulivoimala maa.

        Kyllä minäkin äänestin 'kyllä', vaikkei tiedetty mitään miten se tulee muuttamaan meidän elämää.

        Haastatteluissa poliitikot pyöritti vastauksia monelle suunnalle ettei mikään tullut selväksi, ainakaan minulle, no aikahan sen näytti.

        Hyvää sitten kuitenkin oli luvassa enemmän kuin huonoja, ja muutoksia tarvitaan aina, saatiin korkea-arvoisia vieraita tarkistelemaan tosiasioita.

        Olihan niitä muutoksia odotettavissa ja maatalous kai siitä eniten on joutunut 'kärsimään', pohjoisen sijaintimme ansiosta meillä ei saada kahta satoa vuodessa jos edes yhtä, kyllä tuet ovat paikallaan, niistä kai oli suurimmat käden väännöt.

        Karjatalouksilla pitää olla isot ja toimivat suojat, kaikki eläinrodut eivät koko Suomen alueella voi olla ulkona ympäri vuorokauden, ja pitää olla tarpeeksi suuri tila että se kannattaa.

        Niillä tuilla onkin sitten puliveivattu suuntaan jos toiseen.

        Nyt sitten hommataan jo presidenttiä, alkaako putoilla valtion päämiehiä kun isontalon isäntä saa päätäntävallan?

        Vielä emme tiedä mitä uutta onkaan luvassa, ja onko ne hyviä muutoksia


      • capt. cöpenick

        Entisen itäryhmän maat; esim: Puola, Romania, Bulgaria, Slovakia ja Baltian maat hyötynevät EU- jäsenyydestään. Irlanti 'länsimaista' hyötyi aluksi EU-jäsenyydestään.
        Kun sen tukiaan leikattiin uusien liittyjämaiden takia, maa romahti lähes entiselleen. Puolan mukaanotto EU:n huolestutti. Sillä on suuri maatalous-markkina-alue.

        Eu toimii sosiaalisillakin perusteilla. Olisi merkillistä ollut pitää n i i n suurta alikehittynyttä aluetta Eu:n lähituntumassa. Tuo on helpohko useimmalle myöntää oikeansuuntaiseksi.


      • ei soinilainen
        capt. cöpenick kirjoitti:

        Entisen itäryhmän maat; esim: Puola, Romania, Bulgaria, Slovakia ja Baltian maat hyötynevät EU- jäsenyydestään. Irlanti 'länsimaista' hyötyi aluksi EU-jäsenyydestään.
        Kun sen tukiaan leikattiin uusien liittyjämaiden takia, maa romahti lähes entiselleen. Puolan mukaanotto EU:n huolestutti. Sillä on suuri maatalous-markkina-alue.

        Eu toimii sosiaalisillakin perusteilla. Olisi merkillistä ollut pitää n i i n suurta alikehittynyttä aluetta Eu:n lähituntumassa. Tuo on helpohko useimmalle myöntää oikeansuuntaiseksi.

        Nyt Puola ja Irlantikin hyväksyi EU-sopimuksen - kaiketi EU kriittisten suureksi harmiksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      57
      1598
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      364
      1151
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      132
      918
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      13
      732
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      612
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      588
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      548
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      43
      513
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      44
      456
    Aihe