Asun 30-luvulla rakennetussa mökissä mieheni ja kahden papillonin kanssa.
Mökki on ns. entisöity ja natisee omiaan, vanha kun on.
Mummoni on lapsesta asti siinä asunut.
Usein tässä mökissä tapahtunut monenlaista. Tavaroita katoaa, hahmoja näkyy, askeleita kuuluu yms.
Tässä eräs tapaus lapsuus/teinivuosiltani:
Talvi-ilta olimme mummoni, äitini ja sisareni kanssa saunassa, vilkaisin pieneen ikkunaan ja näin sen takana harmaat kasvot, siirsin käteni hiljaa sisareni kädelle kääntämättä katsettani ikkunasta.
Sisareni nosti katseen ikkunaan ja kirkaisi pelästyneenä.
Jopa äiti ja mummo nostivat katseen ikkunaan.
Äiti meni nopeasti saunakamariin, vetäisi kylpytakin päällensä ja kiersi saunan.
Äidin poissaolo tuntui ikuisuudelta, sisareni katsoi järkyttyneenä ikkunaa.
Itse olin tuolloin 15-vuotias. En pelännyt suoranaisesti vaan olin pikemminkin jännittynyt.
Kun äiti lopulta palasi saunalle, hän komensi minut ja sisareni pukeutumaan.
Hän sanoi jotain mummolle, kun minä ja itkevä sisareni pukeuduimme.
Ihmettelin äidin käytöstä.
Kohta äiti ja mummokin tulivat pukeutumaan. Äiti vain sanoi: "Meidän täytyy lähteä kaupunkiin, mummo tulee mukaan."
Tarkoituksemme oli jäädä äidin ja sisareni kanssa mummon luokse yöksi, joten olin todella hämmästynyt.
Kaupunkiin oli ja on nykyisinkin n.10 kilometriä.
Koko ajomatkan äiti oli todella hermostunut, eikä kukaan sanonut sanaakaan.
Äiti ajoi sairaalalle ja menimme kaikki sisään.
Eräs hoitaja, jonka äiti tunsi kysyi ihmeissään: "Kuinka osasitte tulla tänne, kun emme saaneet teitä puhelimella kiinni?"
Äiti vain huitaisi kädellään sanoen: "Ei sillä väliä." Ja tivasi asian laidan.
Hetken kuluttua hoitajan luokse käveli toinen henkilö lääkäri ilmeisesti ja kuiskasi tälle jotain.
Äiti huusi hermostuneena: "Kertokaa jo mikä on tilanne!"
Hätkähdin, sillä äiti huusi harvoin.
Lääkäri tarttui äitiäni hartioihin ja katsoi tätä silmiin sanoen: "Olen pahoillani, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä, miehenne sydän petti."
Kului joitakin viikkoja isän hautajaisista. Äiti ei puhunut juuri mitään, mummo kävi usein meidän luona ja autteli äitiä.
Kevät tuli ja äiti rupesi puutarhassa möyrimään.
Yhtenä perjantaina pääsin aikaisin koulusta ja ajattelin puhua äidin kanssa isän kuolinpäivästä.
Äitini ei vastannut mitään, huitaisi vain kädellään.
Lopulta hän vain totesi: "Mennääs kahville."
Seurasin äitiä hiljaa ja pettyneenä, koska jäin ilman selitystä.
Äiti hääri kahvin kimpussa ja minä laitoin mukit ja maidon pöytään.
Kun äiti vihdoin kaatoi kahvit, hän istahti ja huokaisi.
Äitini kertoi, että kun hän lähti kiertämään saunaa, ei hän nähnyt ainoatakaan jälkeä sen ympärillä. Äiti nosti järkyttyneenä ja näki vain parin metrin päässä meidän isän. Isä oli kuulemma sanonut, että äidin pitää mennä sairaalaan.
Kotiin päästyämme, äiti katsoi puhelintaan ja huomasi että isä oli yrittänyt soittaa äidille samoihin aikoihin kun näimme saunan ikkunasta hahmon ja sairaalasta oli yritetty soittaa myös useasti. (Miksi puhelin ei kuulunut, saunaan tai edes autossa?? se ei ollut äänetön)
Illalla tuli mieleeni, että lähtisin mummon luokse viikonloppua viettämään.
Kysyin äidiltä lupaa, mennä mummolle mopolla ja saatuani luvan, pukeuduin lämpimästi.
Kun olin valmis lähdin mopolla ajamaan kohti mummolaa, tietämättä, mikä minua odottaisi.
Käännyin lopulta pienelle sivutielle, ja hiljensin vauhtiani 20km/h.
Tietä piti ajaa n.km mummon mökille, vähän ennen mutkaa jonka jälkeen mökki näkyisi, näin kumaran hahmon kävelemässä minua vastaan.
Nostin kypäräni suojaläpän ylös nähdäkseni vastaantulijan paremmin, mutta se oli kadonnut.
Laskin läpän (ei tahraa) ja jatkoin pihalle asti.
Pihalla, minulle tuli kaamea aavistus ja juoksin äkkiä tupaan.
Tuvan sohvalla makasi mummo elottomana, soitin ambulanssin, joka tuli pian ja sai mummon elvytettyä, lähdin ambulanssin kyydissä sairaalaan. Ja sairaalasta soitin äidille joka tuli sisareni kanssa heti kohta.
Koko illan olimme mummon luona sairaalassa jonne setä mummon ainoa lapsi (isän jälkeen) tuli piakkoin.
Vain paria minuuttia ennen klo. 1:tä mummon sydän pysähtyi viimeisen kerran.
Muistin myöhemmin moponi jääneen mummon mökille ja kävelin setäni asunnolle ja pyysin lähtisikö hän kanssani isän pakettiautolla sitä hakemaan.
Epäröityään, setä suostui ja haimme äidiltä pakun avaimet ja lähdimme mummon mökille.
Setä sanoi mökin pihalla: "Mennään käymään sisällä."
Astuimme hiljaa mökkiin ja katselimme ympärillemme, setäni käveli kamariin ja kuulin kun hän mutisi siellä jotain.
Menin katsomaan ja hän osoitti sormellaan kelloa, se oli pysähtynyt vain 0:56, juuri sama hetki kuin mummo kuoli.
Menin alkoviin, missä mummon vuode oli, herätys kello pärähti soimaan ja rääkäisin säikähdyksestä. (Harvinaista minulle)
Setäni tuli nopeasti ja sammutti kellon ja käänsi sen minua kohti 0:56.
Katsoin setään ja hän minua. Päätimme palata takaisin myöhemmin.
Mökki on ns. entisöity ja natisee omiaan, vanha kun on.
Mummoni on lapsesta asti siinä asunut.
Usein tässä mökissä tapahtunut monenlaista. Tavaroita katoaa, hahmoja näkyy, askeleita kuuluu yms.
Tässä eräs tapaus lapsuus/teinivuosiltani:
Talvi-ilta olimme mummoni, äitini ja sisareni kanssa saunassa, vilkaisin pieneen ikkunaan ja näin sen takana harmaat kasvot, siirsin käteni hiljaa sisareni kädelle kääntämättä katsettani ikkunasta.
Sisareni nosti katseen ikkunaan ja kirkaisi pelästyneenä.
Jopa äiti ja mummo nostivat katseen ikkunaan.
Äiti meni nopeasti saunakamariin, vetäisi kylpytakin päällensä ja kiersi saunan.
Äidin poissaolo tuntui ikuisuudelta, sisareni katsoi järkyttyneenä ikkunaa.
Itse olin tuolloin 15-vuotias. En pelännyt suoranaisesti vaan olin pikemminkin jännittynyt.
Kun äiti lopulta palasi saunalle, hän komensi minut ja sisareni pukeutumaan.
Hän sanoi jotain mummolle, kun minä ja itkevä sisareni pukeuduimme.
Ihmettelin äidin käytöstä.
Kohta äiti ja mummokin tulivat pukeutumaan. Äiti vain sanoi: "Meidän täytyy lähteä kaupunkiin, mummo tulee mukaan."
Tarkoituksemme oli jäädä äidin ja sisareni kanssa mummon luokse yöksi, joten olin todella hämmästynyt.
Kaupunkiin oli ja on nykyisinkin n.10 kilometriä.
Koko ajomatkan äiti oli todella hermostunut, eikä kukaan sanonut sanaakaan.
Äiti ajoi sairaalalle ja menimme kaikki sisään.
Eräs hoitaja, jonka äiti tunsi kysyi ihmeissään: "Kuinka osasitte tulla tänne, kun emme saaneet teitä puhelimella kiinni?"
Äiti vain huitaisi kädellään sanoen: "Ei sillä väliä." Ja tivasi asian laidan.
Hetken kuluttua hoitajan luokse käveli toinen henkilö lääkäri ilmeisesti ja kuiskasi tälle jotain.
Äiti huusi hermostuneena: "Kertokaa jo mikä on tilanne!"
Hätkähdin, sillä äiti huusi harvoin.
Lääkäri tarttui äitiäni hartioihin ja katsoi tätä silmiin sanoen: "Olen pahoillani, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä, miehenne sydän petti."
Kului joitakin viikkoja isän hautajaisista. Äiti ei puhunut juuri mitään, mummo kävi usein meidän luona ja autteli äitiä.
Kevät tuli ja äiti rupesi puutarhassa möyrimään.
Yhtenä perjantaina pääsin aikaisin koulusta ja ajattelin puhua äidin kanssa isän kuolinpäivästä.
Äitini ei vastannut mitään, huitaisi vain kädellään.
Lopulta hän vain totesi: "Mennääs kahville."
Seurasin äitiä hiljaa ja pettyneenä, koska jäin ilman selitystä.
Äiti hääri kahvin kimpussa ja minä laitoin mukit ja maidon pöytään.
Kun äiti vihdoin kaatoi kahvit, hän istahti ja huokaisi.
Äitini kertoi, että kun hän lähti kiertämään saunaa, ei hän nähnyt ainoatakaan jälkeä sen ympärillä. Äiti nosti järkyttyneenä ja näki vain parin metrin päässä meidän isän. Isä oli kuulemma sanonut, että äidin pitää mennä sairaalaan.
Kotiin päästyämme, äiti katsoi puhelintaan ja huomasi että isä oli yrittänyt soittaa äidille samoihin aikoihin kun näimme saunan ikkunasta hahmon ja sairaalasta oli yritetty soittaa myös useasti. (Miksi puhelin ei kuulunut, saunaan tai edes autossa?? se ei ollut äänetön)
Illalla tuli mieleeni, että lähtisin mummon luokse viikonloppua viettämään.
Kysyin äidiltä lupaa, mennä mummolle mopolla ja saatuani luvan, pukeuduin lämpimästi.
Kun olin valmis lähdin mopolla ajamaan kohti mummolaa, tietämättä, mikä minua odottaisi.
Käännyin lopulta pienelle sivutielle, ja hiljensin vauhtiani 20km/h.
Tietä piti ajaa n.km mummon mökille, vähän ennen mutkaa jonka jälkeen mökki näkyisi, näin kumaran hahmon kävelemässä minua vastaan.
Nostin kypäräni suojaläpän ylös nähdäkseni vastaantulijan paremmin, mutta se oli kadonnut.
Laskin läpän (ei tahraa) ja jatkoin pihalle asti.
Pihalla, minulle tuli kaamea aavistus ja juoksin äkkiä tupaan.
Tuvan sohvalla makasi mummo elottomana, soitin ambulanssin, joka tuli pian ja sai mummon elvytettyä, lähdin ambulanssin kyydissä sairaalaan. Ja sairaalasta soitin äidille joka tuli sisareni kanssa heti kohta.
Koko illan olimme mummon luona sairaalassa jonne setä mummon ainoa lapsi (isän jälkeen) tuli piakkoin.
Vain paria minuuttia ennen klo. 1:tä mummon sydän pysähtyi viimeisen kerran.
Muistin myöhemmin moponi jääneen mummon mökille ja kävelin setäni asunnolle ja pyysin lähtisikö hän kanssani isän pakettiautolla sitä hakemaan.
Epäröityään, setä suostui ja haimme äidiltä pakun avaimet ja lähdimme mummon mökille.
Setä sanoi mökin pihalla: "Mennään käymään sisällä."
Astuimme hiljaa mökkiin ja katselimme ympärillemme, setäni käveli kamariin ja kuulin kun hän mutisi siellä jotain.
Menin katsomaan ja hän osoitti sormellaan kelloa, se oli pysähtynyt vain 0:56, juuri sama hetki kuin mummo kuoli.
Menin alkoviin, missä mummon vuode oli, herätys kello pärähti soimaan ja rääkäisin säikähdyksestä. (Harvinaista minulle)
Setäni tuli nopeasti ja sammutti kellon ja käänsi sen minua kohti 0:56.
Katsoin setään ja hän minua. Päätimme palata takaisin myöhemmin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyytävä tarina ja ilmeisesti tosi?