Kuka kustantaa varusteet?

Kuka kustantaa vartijalle:
-työpuvun
-patukat,käsiraudat yms varusteet
-kaasusumuttimen
-varustevyön
-täydentävät kurssit
-esim nykylain mukaisen vopimankäyttökoulutuksen vuosittaisen kertauksen joka on mm edellytyksenä kaasusumutinluvalle
???
Pitääkö vartijan maksaa omasta pussistaan näitä vai hankkiiko työnantaja?
1610210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

No työpuvun taitaa kaikissa firmoissa saada työnantajalta lainaan. Mutta muitten varusteitten osalta on niin vaihteleva käytäntö, ettei oikein voi sanoa mitään. Se vaihtelee firman sisälläkin riippuen yksiköstä/paikkakunnasta. Sama on myös noiden koulutusten kanssa.

Äänestä

Jos edetään pelkästään työehtosopimuksen ja lain mukaan niin mitään ongelmia ei olekaan. Vartijanasu ja kaikki työtehtävän edellyttämät välineet koiraa lukuunottamatta ovat työnantajan maksettavia. Sama koskee koulutusta. Mutta arjessa kai on niin, että palvelupelle ilmoittaa sinulle kovan tivaamisen jälkeen, ettei mitään makseta, koska työnantaja ei edellytä välineitä tai koulutusta. Siinähän sitten koettelet onneasi, vaateparsi tulee firmasta, muttei edes mitään narua, että housut pysyvät ylhäällä tai edes morttilenkkareita mallia valtio jalkoihinsa.

Niin, sinä et järjestäytymättömänä vasta-alkajana edes tiedä, että mikä se työehtosopimus on, joten siinäpä vastauksen saatuasi seisot. Jos olet ylivartijamateriaalia nielet kurssit ilman palkkaa, eivät kehtaa sentään kurssimaksua pyytää. Ja haet välineet kaupasta, siinäpä sitten olet kahdentähden vuoroesihenkilönä, ilman valmennusta ja TES:n mukaista liksaa. Vain taivaalliset olennot tietävät paljonko rakkain kaverisi yrittäjä vedättää sinua tal- ja apv-kertymissä, lomapalkoissa/kertymissä ja muussa.

Minä olen saletissa siitä, ettet ikinä tarvitse toista viidenvuoden korttia. Jos et ollut "alipäällystöainesta" olet entinen vartija jo siinä vaiheessa, kun neljänkuukauden korttilaisena saat jollain lähijuna-asemalla, marketissa tai ostarilla ensimmäistä kertaa nokkaasi. Kunpa ne romuttaisivat ne helkkarin korttikurssit ja näiden täysin uunotettavissa olevien eilen kotiutettujen varushenkilöiden valuminen tälle alalle loppuisi.

Äänestä
  • Näin se on!!

    Äänestä

Moi

eli meidän firmassa vartijalle kustannetaan:

-4. tason liksa
-työterveyshuolto
-alennukset punttisalista
-lakiturva ongelmatapauksissa

Lisäksi tulee:

-työpuku
-teleskooppipamppu
-vuosittainen koulutus teleskoopille (palkaton) ja kaasusumuttimelle (palkallinen)
-viiltosuoja/luotiliivit

Itse joutuu hankkimaan:

-käsiraudat
-kaasusumuttimen
-varustevyön
-työkengät
-viiltosuoja/luotiliivit

Mitä tarkoitat täydentävillä kursseilla?

Äänestä
  • Mikä firma on?

    Äänestä

  • Sanoit että tkp-kertaus olisi palkaton mutta kaasukertaus palkallinen? Ja silti nimenomaan tkp tulee työnantajalta, kaasu ei??

    Kertauskoulutus on lakisääteistä pakkoa, joka työnantajan on maksettava ja siltä ajalta on myös maksettava palkka. Eri asia on sitten, jos on ensimmäistä kertaa kurssia käymässä, niin mikäli sitä työnantajan mielestä ei työssä tarvita, ei työnantajan tarvitse maksaakaan.

    Tkp tulee tietysti väistämättä työnantajalta jos tulee lainkaan, koska muillehan sitä ei Suomessa saa myydä (no, kouluttajille tietysti).
    Kaasu hankittava itse. Silti vastaava hoitaja on se joka päättää kaasun kantamisesta. Toivottavasti systeemi toimii.
    Tuosta kaasuhommasa tulee mieleen, että joillakin poliisilaitoksilla on omutuinen tapa itse kehittää lakiin perustumattomia sääntöjä mm. kaasusumuttimista. Esim. että jos vartioimisliikkellä on yhteisölupa, ei vartijalle voi mmyöntää omaa kaasulupaa "kun hän saa sumuttimen firmalta". Ja vaikka liikkeellä ei yhteisölupaa olisikan, niin silti ei vartija saa kaasulupaa koska "firman pitäisi hakea yhteisölupaa". Eiväthän nämä kaksi asiaa liity mitenkään toisiinsa. Ja vaikka firmalla olisin yhteisölupa ja vaikka vartija saisikin tarvittaessa firmalta kaasun, niin entä jos se kaasu on hassu epäkäytänöllinen pieni riittämätön ja muutn vaan huono? Vartija tarvitsee oman kaasuluvan voidakseen hankkia kunnollisen työkaasun. Nyt kun asiaan menin ja vaikkei se suoraan ketjun aiheeseen liitykään, niin oletteko törmänneet tällaiseen lupaviranomaisen omavaltaisuuteen?

    Äänestä

  • hps kirjoitti:

    Sanoit että tkp-kertaus olisi palkaton mutta kaasukertaus palkallinen? Ja silti nimenomaan tkp tulee työnantajalta, kaasu ei??

    Mulla kävi niin päin että oli henk. koht. lupa (ja kaasu tietenkin) entisestä firmasta (takana luki että lupa voimassa vartijan työtehtävissä) ja hain Vantaan kyttikseltä firman kaasulle rinnakkaislupaa. Ei tippunut kun mulla oli omakin, mutta taas firma ei anna kantaa omia kaasuja... jäi sit lupa hankkimatta ja kannoin silloin mukana millon mitäkin... eipä kukaan tullu koskaa kyselemään mitää onko firman vai oma kaasu.

    Äänestä

  • hps kirjoitti:

    Sanoit että tkp-kertaus olisi palkaton mutta kaasukertaus palkallinen? Ja silti nimenomaan tkp tulee työnantajalta, kaasu ei??

    Kertauskoulutus on lakisääteistä pakkoa, joka työnantajan on maksettava ja siltä ajalta on myös maksettava palkka. Eri asia on sitten, jos on ensimmäistä kertaa kurssia käymässä, niin mikäli sitä työnantajan mielestä ei työssä tarvita, ei työnantajan tarvitse maksaakaan.

    Tkp tulee tietysti väistämättä työnantajalta jos tulee lainkaan, koska muillehan sitä ei Suomessa saa myydä (no, kouluttajille tietysti).
    Kaasu hankittava itse. Silti vastaava hoitaja on se joka päättää kaasun kantamisesta. Toivottavasti systeemi toimii.
    Tuosta kaasuhommasa tulee mieleen, että joillakin poliisilaitoksilla on omutuinen tapa itse kehittää lakiin perustumattomia sääntöjä mm. kaasusumuttimista. Esim. että jos vartioimisliikkellä on yhteisölupa, ei vartijalle voi mmyöntää omaa kaasulupaa "kun hän saa sumuttimen firmalta". Ja vaikka liikkeellä ei yhteisölupaa olisikan, niin silti ei vartija saa kaasulupaa koska "firman pitäisi hakea yhteisölupaa". Eiväthän nämä kaksi asiaa liity mitenkään toisiinsa. Ja vaikka firmalla olisin yhteisölupa ja vaikka vartija saisikin tarvittaessa firmalta kaasun, niin entä jos se kaasu on hassu epäkäytänöllinen pieni riittämätön ja muutn vaan huono? Vartija tarvitsee oman kaasuluvan voidakseen hankkia kunnollisen työkaasun. Nyt kun asiaan menin ja vaikkei se suoraan ketjun aiheeseen liitykään, niin oletteko törmänneet tällaiseen lupaviranomaisen omavaltaisuuteen?

    En ole törmännyt tommoseen käytäntöön.
    Mutta tässä yksi esimerkki poliisin lupa
    käytännöstä: Hain muutama vuosi sitten kaasu
    lupaa ja mulle myönnettiin se ILMAN lupaehtoja,eli lupa ei ole sidottu työtehtävään eikä yksittäiseen firmaan.
    Onko kukaan muu törmännyt vastaavanlaiseen lupaan?

    Äänestä

  • hps kirjoitti:

    Sanoit että tkp-kertaus olisi palkaton mutta kaasukertaus palkallinen? Ja silti nimenomaan tkp tulee työnantajalta, kaasu ei??

    Kertauskoulutus on lakisääteistä pakkoa, joka työnantajan on maksettava ja siltä ajalta on myös maksettava palkka. Eri asia on sitten, jos on ensimmäistä kertaa kurssia käymässä, niin mikäli sitä työnantajan mielestä ei työssä tarvita, ei työnantajan tarvitse maksaakaan.

    Tkp tulee tietysti väistämättä työnantajalta jos tulee lainkaan, koska muillehan sitä ei Suomessa saa myydä (no, kouluttajille tietysti).
    Kaasu hankittava itse. Silti vastaava hoitaja on se joka päättää kaasun kantamisesta. Toivottavasti systeemi toimii.
    Tuosta kaasuhommasa tulee mieleen, että joillakin poliisilaitoksilla on omutuinen tapa itse kehittää lakiin perustumattomia sääntöjä mm. kaasusumuttimista. Esim. että jos vartioimisliikkellä on yhteisölupa, ei vartijalle voi mmyöntää omaa kaasulupaa "kun hän saa sumuttimen firmalta". Ja vaikka liikkeellä ei yhteisölupaa olisikan, niin silti ei vartija saa kaasulupaa koska "firman pitäisi hakea yhteisölupaa". Eiväthän nämä kaksi asiaa liity mitenkään toisiinsa. Ja vaikka firmalla olisin yhteisölupa ja vaikka vartija saisikin tarvittaessa firmalta kaasun, niin entä jos se kaasu on hassu epäkäytänöllinen pieni riittämätön ja muutn vaan huono? Vartija tarvitsee oman kaasuluvan voidakseen hankkia kunnollisen työkaasun. Nyt kun asiaan menin ja vaikkei se suoraan ketjun aiheeseen liitykään, niin oletteko törmänneet tällaiseen lupaviranomaisen omavaltaisuuteen?

    eli työkohteessani on kohdekohtainen tkp ja kolme vartijaa, joten jokaiselle ei riitä omaa teleskooppia. Kaksi muuta vartijaa joutuvat kantamaan muovipatukkaa.

    Kaasut ovat henkilökohtaisia, jokaisella on kaasu.

    Missä laissa tuo tkp kertaus on määritelty pakolliseksi?

    Äänestä

  • konkari kirjoitti:

    282/2002, pykälä 29, 4 mom.

    Äänestä

Mitä työlainsäädäntö ja/tai työehtosopimus sanoo työnantajan velvollisuudesta työsuojavaatetuksen ja työturvallisuusvarusteiden suhteen.

Sieltä pitäisi ne löytyä. Yllämainittuja kannattaa lueskella jo senkin johdosta, jotta tietää myös työntekijänä muutkin velvollisuutensa ja oikeutensa muihinkin asioihin nähden tietenkään unohtamatta lakia yksityisistä turvallisuuspalveluista, pakkotilasta, hätävarjelusta, pakkokeinosta ym. ko. työtä sääntelevästä.

Äänestä

Meillä on jokaisessa kohteessa ainakin yksi varustevyö, patukka, käsiraudat. Kaasun saa firmalta, jokaiselle henkilökohtainen. Tietenkin firman vaatteet.

Vuosittaiset kertaukset on palkattomia.

Firma maksaa osuuden punttisalin kk-hinnasta.

Suoritan vartijan ammattitutkintoa firman piikkiin oppisopimuksella(koulupäivistä ei saa palkkaa vaan pv-rahaa).

Itse pitää ostaa; työkengät, pisto/ampuma suojaliivit, oman varustevyön( raudat,..). Tkp:tä ei meidän firmassa saa kantaa, vaikka lupa olisikin...

Äänestä

Niinno hommahan menee näin, että työnantaja on velvollinen järjestämään työasut ja työssä tarvittavat välineet ja suojat. Työn antajan tarjoamat kengät ja vyöt eivät välttämättä ole kaikkein laadukkaimmat joten kannattaa itse satsata hieman parempiin. Mitä tulee kaasuun ja teleskooppiin, yleensä työnantaja järjestää näihin koulutuksen sekä kaasun, että tkp:n saa työnantajalta. Tkp- määritellään sallittavaksi kantaa toimeksiantosopimuksessa eli vaikka sinulla olisi oikeus sitä kantaa, et sitä kuitenkaan saa välttämättä kantaa. Tkp:ta ei myöskään myydä yksityishenkilöille vaan eri viranomaisille mm. poliisi, tulli, rajavartijat, vanginvartijat sekä yksityisille vartioimisliikkeille, joka sitten tarpeen mukaan edelleen luovuttaa patukat vartijoille työsuhteen ajaksi, tai siihen asti, että kohde vaihtuu, jossa on toimeksiantosopimuksessa määritelty sallittavan tkp:ta kantaa.

Äänestä

meidän firman kautta tullu seuraavat ilman, että työntekijä tarvitsee maksaa mitään, (ainakaan ei itse tarvinnut):

- työterkkari ja lakiasiat
- työasut
- varustevyön
- käsiraudat koteloineen
- tkp koteloineen
- kaasu koteloineen
- ensiapulaukku vyölle
- suojaliivit kohdekohtaisesti

hankkinut itse viiltosuojakäsineet ja kengät.

Koulutuksista en tiedä toistaiseksi kuin kertauspuolet, mitkä olisivat täysin maksuttomia.
Varmaan jotain alennuksia "jumppiin".

Äänestä
  • Gääs ei ainakaan anna muuta ku vaatteet päälle ja vuorolistat himaan. Ei v***u edes minkäänlaista vyötä saa housujen pidikkeeks. Pistän siis piiriauton hinausköyden vyötärön ympärille:)

    Äänestä

  • Tällästä kirjoitti:

    Gääs ei ainakaan anna muuta ku vaatteet päälle ja vuorolistat himaan. Ei v***u edes minkäänlaista vyötä saa housujen pidikkeeks. Pistän siis piiriauton hinausköyden vyötärön ympärille:)

    ja se ainut hinausköysi taitaa olla palveluesimiehien pöydän alla piilossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Steewartti kirjoitti:

Kuka kustantaa vartijalle:
-työpuvun
-patukat,käsiraudat yms varusteet
-kaasusumuttimen
-varustevyön
-täydentävät kurssit
-esim nykylain mukaisen vopimankäyttökoulutuksen vuosittaisen kertauksen joka on mm edellytyksenä kaasusumutinluvalle
???
Pitääkö vartijan maksaa omasta pussistaan näitä vai hankkiiko työnantaja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu