Mitenkähän se on? Itsellä on semmnen tilanne, että ikää on aika paljon (28-34) eikä kunnolla työkokemusta eikä ammattia. En viitisi ihan hirveästi kertoa, miksi kaikki on mennyt kuin on mennyt. Muutama vuosi sitten menin kuitenkin opiskelemaan työpaikkaa en ole saanut, joka olisi valmistumisen kannaltakin välttämätöntä. Näyttää, että on ylivoimainen este palkata ketään, jos noin pitkä aukko. Miltä tuo tuntuu onko vielä on toivoa vai onko sama lopettaa tämä yksi elämä tähän? Eläkeläiseksi en rupea.
Tuntuu että vanhempien takia kai minä täällä vielä roikun kun en viitsisi aiheuttaa heille (tai oikeastaan äidille) oman kuolemani tuskaa aiheuttaa. Hänkin on saanut kokea melko paljon paskaa. Ketään muita ei ole, joille minä merkitsisin mitään. Muutamaan ihmiseen olen yrittänyt ottaa yhteyttä ja koittaa puhua mutta kaikkien suhtautuminen on ollut jäätävä. Kaippa siitä pitäisi sitten jotain päätellä. En ole tosin kehdannut heillekkään sanoa kuinka tummissa aatoksissa todella olen mutta eivät he niin läheisiä olekkaan, että tommosta vois mennä suoraan sanomaankaan,
Olen niin hukassa kuin vain voi olla.
Junan alle?
29
1302
Vastaukset
- Halaus sulle
Voimia!
Vaikka kaikki näyttää nyt synkältä, usko minua, kaikki voi vielä muuttua.
On hyvä että ajattelet niin että et halua tuottaa äidillesi sitä tuskaa. Olet hyvä ihminen. Empaattinen. Minulla on aikuisia lapsia ja jos lapseni tekisivät pahaa itselleen, se olisi myös minun elämäni loppu.
Oletko hakenut apua pahaan oloosi? Jos et, hae. - tohtori tolonen
Itselläni ei juuri mitään työkokemusta koko elämässä, suunnilleen saman ikäinen ja vähän alle kymmenen vuoden masennus eikä loppua näy. Ei kyllä tämän "yhteisön" menoon osallistuminen mitä sattuu hommia rahan edestä tekemällä kiinnostakaan, ennemmin vaikka syrjäydyn työelämästä iäksi. Tästä nyt ei varmaan ole mitään apua. Mutta itselläni harkitun elämän lopettamisen syyt on toisenlaisia, vaikka tilanteessa ehkä paljon samaa. Omansa kullakin.
- kesän viime kukka
Mulla kanssa aukkoja cvssä sairastelun takia, olen siis kolmekymppinen tällä hetkellä, ja työnsaannissa ongelmaa niin kuin sulla. Mutta musta tuntuu, että meillä on toivoa joka tapauksessa. Jostakin sen työuran on pakko urjeta vaikka vähän kerrassaan. Ite etin parhaillaan työharjoittelupaikkaa jos pääsis johonkin taloon sisään ja vois näyttää mitä osaa. Sain kimmokkeen kun mun yks frendi onnistu työharjottelun päätteeks saamaan oikeita töitä. Eli koskaan ei voi tietää mitä voi käydä kun vaan yrittää sinnikkäästi!
Sama fiilis tuli kun aiemmalle kirjottajalle, että olet empaattinen ja pystyt ajattelemaan asiaa myös muitten kannalta. Se on hyvä merkki ja kertoo siitä että pärjäät kyllä tässä elämässä, vaikka työ- tai elämäntilanne vaihtelisikin.
"Muutamaan ihmiseen olen yrittänyt ottaa yhteyttä ja koittaa puhua mutta kaikkien suhtautuminen on ollut jäätävä. Kaippa siitä pitäisi sitten jotain päätellä." Luulen, että noiden ihmisten suhtautumisesta ei tarvitse päätellä mitään suhun liittyvää. En tiedä tarkoititko sitä. Mutta vaikka on kokemusta että ei saa vastakaikua, niin tässä pätee mun mielestä sama kun työnhaussakin, että on vaan ponnisteltava ja etittävä. Jossakin on ne ihmiset, jotka välittää susta ja joista myös sä välität. Vaikeista kokemuksistakin pystyy varmasti heille puhumaan ihan eri tavalla.
Yksinäisyys on vaivannut muakin monta pitkää vuotta. Mut tänä syksynä oon yrittänyt (tällä pienellä paikkakunnalla missä asun) käydä aktiivisesti eri paikoissa, missä ihmisiä liikkuu ja jopa, vaikka oon sikaujo, alkaa jutella joillekin. Ainakin tuttavia sillä tavalla saa ja jotenkin tuntuu että ei ne ystävätkään voi pakoilla mua loppuikäänsä jos vaan jaksan yrittää :) Luulen, että kyllä säkin ystäviä saat, kun et vaan jää yksin omia olojasi kuuntelemaan vaan hakeudut ihmisten pariin. Ja jos tuntuu, että ei ole ketään, kenelle avautua, niin ammattiauttajat kannattaa kanssa pitää mielessä. Itse oon joskus saanut sieltä kullanarvoista kuunteluapua, kun oon joskus ollut synkissä ajatuksissa. Ei voi koskaan tietää, mikä nostaa pois masennuksesta ja antaa uutta potkua elämään. Eli tsemppiä ja paljon voimia sinulle! - eteenpäin.
työ vielä! Niin kauan kun on elämää, on toivoa.
Ootko kyselly tukityöpaikoista? Sulle varmaan myönnettäis sellainen. Aktiivisuutta työnhakuun! Ja kannattaa myös muuttaa työn perässä!
Kyllä se siitä lähtee vielä, vaikka hitaasti lähtisikin, elämä nimittäin rullaamaan eteen päin.- H
Sitä minä en tajua miksei ihmiset, jotka tuntevat minut ja tulevat kadulla tai jossain vastaan voi vain normaalisti sanoa, että terve. Tai ihmiset, joiden kanssa olen ollut tekemissä soittaa ja kysyä, mitä kuuluu. Ei minussa omasta mielestä ole muuta vikaa kuin, että olen vain niin tavattoman arka siitä mitä muut ajattelee. Eli aina tosipaikan tullen menen paniikkiin. Tuohon syynsä ja pitää hakea sitä ammattiapua kun muut eivät halua auttaa. Laiska en ole ja laiskaksi haukkuminen itsessään on mielestäni vain laiska suhtautuminen, jossa mennään siitä missä rima on matalin.
Kaikkien pitää vain olla jotenkin vaivautuneen oloisia ja kävellä tai ajaa pyörällä ivankare kasvoillaan ohi. Suomalainen tai ihminen yleensä on kai onnellisimmillaan kun saa tuntea olevansa muka parempi universumin keskipiste. Ihan vain noidenkin kiusaksi yritän vielä.
Eräs ystäväni heittäytyi/jättäytyi juuri junan alle - en tiedä minkätyyppisen. Siinä on olemassa se huono homma, että junankuljettaja voi joutua ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkelle. Taikka sitten pitkälle sairaslomalle sitten. Asiaa käsiteltiin vasta tuoreeltaan yhdessä tv-dokumentissa.
Tiedossa fyysisesti rumaa jälkeä, ja läheisille koittavat arvatakseni vaikeat ajat. Surusta tulee olemaan pitkä ja raskas. :-((- H
Joo, noin minä sen ajattelin sitten itsekkin. En kai minä taida oikeasti haluta tappaa itseäni mitenkään.
Olen vain kiukkuinen, ahdistunut ja ehkä masentunut, joten liian trollimainen tuli tuosta otsikosta.
Tuossa oli eräällä hyvä kirjoitus ihmisen hengen voimasta ja mahdollisuudesta tehdä omia valintoja. Minulla on omat traumani mutta ne kuitenkin mennyttä eikä niissä kannattaisi enään rypeä. Jonkinlainen kumma ahdistus/paniikki tai mikä lie on vain alkanut taas vaivata. Se siis vaivasi ennen opiskelua ja on osa syy miksi olin poissa kuvioista pitkään. Se taitaa haitata minun opiskelua paljon enemmän kuin harjoittelupaikan puuttuminen ja myös vaikeuttaa sen hakemista. Siis ihan ventovieraidenkin ihmisten kohtaaminen ahdistaa ja tekee mieli vain hävitä jonnekkin. Sitten tulee tuota jonkinlaista uhoa ja ulospäin näkyvää koppavuutta, joka johtuu tuosta paniikista ja ehkä karkoittaa ihmisiä pois. Pitää yrittää muutta itsekkin, eikä vaatia muilta kun eiväthän he voi tietää. Minä osaan tässä kirjoittaa jotenkin mutta kasvokkain olen aina jotenkin ööö.
- minulta
Minä olen äiti !
Lapseni,aikuinen,oli masentunut ja itsetuhoinen.Maailmaltani putosi pohja,tuska oman lapsen pahasta olosta ja joka päiväinen pelko hänen kuolemasta mursi minut.Sairastuin.
Tiedätkös,kaikki järjestyy aikanaan! Elämä tuppaa olemaan aika paskaa välillä mut älä anna periksi.- H
Kiitos. Tiedättekös mikä minua oikeasti masentaa. Yleensä olen kaikesta luonnontuotteesta huolimatta aika positiivinen? Kävi kuitenkin, niin että taisin viimein aika pahasti retkahtaa erääseen ihmiseen. Hän ei kyllä oikeastaan antanut siihen mitään syytä.
Menin sitten kertomaan hänelle viimein omista tuntemuksista elämäntilanteestani ja kaikesta, mitä minulle on tapahtunut. Minä jotenkin luotin häneen ja uskoin ja kerroin kaiken, mitä en ikinä muille sanonut ja on mikä mieltä painaut. Pettymys vain oli suuri kun hän löi kaiken kiinni on täysin välinpitämätön.
Minä en tiedä pitääkö minua toivottomana luuserina hulluna vai pitääkö edes minään. Ehkä kerroin liikaa ja hän on pelästynyt. Minä haluaisin kuulla hänen edes sanovan, että painu vittuun friikki. Kaikki tuntuu turhalta. Tuntuu kuin osa minusta puuttuisi koko ajan. Siitä tuo junan alle meneminen nyt johtuu enkä ole viitsinyt edes mennä tuonne kouluun. Siellä olisi tärkeitä labroja menossa joissa olisi pitänyt olla paikalla ja voihan paska...
tämä koko ketju taitaakin kuulua tuonne särjettyjen sydänten osastolle.Taidan olla kuin jokin perkeleen teini. No, pitihän sen murrosiän joskus tulla. Pittää varmaan alkaa jotain pultteja ruuvvaileen naamaan. Oonhan minä jo yrittänyt tuota Death-metallia kuunnella mutta meinaa jo korvat puutua. - H
H kirjoitti:
Kiitos. Tiedättekös mikä minua oikeasti masentaa. Yleensä olen kaikesta luonnontuotteesta huolimatta aika positiivinen? Kävi kuitenkin, niin että taisin viimein aika pahasti retkahtaa erääseen ihmiseen. Hän ei kyllä oikeastaan antanut siihen mitään syytä.
Menin sitten kertomaan hänelle viimein omista tuntemuksista elämäntilanteestani ja kaikesta, mitä minulle on tapahtunut. Minä jotenkin luotin häneen ja uskoin ja kerroin kaiken, mitä en ikinä muille sanonut ja on mikä mieltä painaut. Pettymys vain oli suuri kun hän löi kaiken kiinni on täysin välinpitämätön.
Minä en tiedä pitääkö minua toivottomana luuserina hulluna vai pitääkö edes minään. Ehkä kerroin liikaa ja hän on pelästynyt. Minä haluaisin kuulla hänen edes sanovan, että painu vittuun friikki. Kaikki tuntuu turhalta. Tuntuu kuin osa minusta puuttuisi koko ajan. Siitä tuo junan alle meneminen nyt johtuu enkä ole viitsinyt edes mennä tuonne kouluun. Siellä olisi tärkeitä labroja menossa joissa olisi pitänyt olla paikalla ja voihan paska...
tämä koko ketju taitaakin kuulua tuonne särjettyjen sydänten osastolle.Taidan olla kuin jokin perkeleen teini. No, pitihän sen murrosiän joskus tulla. Pittää varmaan alkaa jotain pultteja ruuvvaileen naamaan. Oonhan minä jo yrittänyt tuota Death-metallia kuunnella mutta meinaa jo korvat puutua.Vielä kerran, että kyllä minä itsestäni sen verran pidän etten aiheuta yhdellekkään veturin tai minkään muunkaan kuljettajalle mitään traumoja.
- H
H kirjoitti:
Vielä kerran, että kyllä minä itsestäni sen verran pidän etten aiheuta yhdellekkään veturin tai minkään muunkaan kuljettajalle mitään traumoja.
No niin. Ei tästä tule mitään. Minun pitäisi nyt olla tuolla tuolla opinahjossa mutta
en vain pääse ovesta ulos. Aluksi ajattelin, että kiukuttelen tuolle ihmiselle tai
opiskelutovereille kun eivät kysy mitä kuuluu. -Lapsellista ja ehkä narsumaista
Totuus on kuitenkin, että en ole päässyt ovesta ulos sitten sen jälkeen kun olin 12 vuotias.
Vanhempani ovat kustantaneet elämäni tähän asti ja varmaan
kustantavat niin kauan kuin voivat. Ehkä olen valinnut omasta tahdostani loisen roolin tai sitten
en osaa oikein sanoa... Isäni erikoinen ja olen miellelläni aina ajattelemassa kaikki on hänen syytään.
Minusta tuntuu, että kyse on enemmänkin hänen ja äidin suhteesta. Kummallakin on erikoinen luonne ja ehkäjokin persoonallisuushäiriö. Isä ei kestä arvostelua ja äiti ei vain tajua mitä muut ajattelee.
Tuosta on tullut semmoinen kummallinen jumittunut sekasoppa ja minä olin tietenkin pienenä sen keskellä. Lapsena syytin kaikesta itseäni ja hieman vanhempana isääni.. En kuitenkaan koskaan vasten naamaa uskalla häntä arvostella vieläkään. Eikä oikein äitikään. Minulla ei ole omaa tahtoa. Välillä minä uhoan, että tämä on kaikki mitätä rvitsen mutta ei se pidä paikkaansa. Kyllä minä haluan kaikkea sitä muutkin. Ei mitään hienoa tarttisi olla kunhan vain olisi mukavaa. En vain osaa enkä uskalla. En halua kuolla mutta en osaa elää. Parempi kun voisi vain nukkua pois. - H
H kirjoitti:
No niin. Ei tästä tule mitään. Minun pitäisi nyt olla tuolla tuolla opinahjossa mutta
en vain pääse ovesta ulos. Aluksi ajattelin, että kiukuttelen tuolle ihmiselle tai
opiskelutovereille kun eivät kysy mitä kuuluu. -Lapsellista ja ehkä narsumaista
Totuus on kuitenkin, että en ole päässyt ovesta ulos sitten sen jälkeen kun olin 12 vuotias.
Vanhempani ovat kustantaneet elämäni tähän asti ja varmaan
kustantavat niin kauan kuin voivat. Ehkä olen valinnut omasta tahdostani loisen roolin tai sitten
en osaa oikein sanoa... Isäni erikoinen ja olen miellelläni aina ajattelemassa kaikki on hänen syytään.
Minusta tuntuu, että kyse on enemmänkin hänen ja äidin suhteesta. Kummallakin on erikoinen luonne ja ehkäjokin persoonallisuushäiriö. Isä ei kestä arvostelua ja äiti ei vain tajua mitä muut ajattelee.
Tuosta on tullut semmoinen kummallinen jumittunut sekasoppa ja minä olin tietenkin pienenä sen keskellä. Lapsena syytin kaikesta itseäni ja hieman vanhempana isääni.. En kuitenkaan koskaan vasten naamaa uskalla häntä arvostella vieläkään. Eikä oikein äitikään. Minulla ei ole omaa tahtoa. Välillä minä uhoan, että tämä on kaikki mitätä rvitsen mutta ei se pidä paikkaansa. Kyllä minä haluan kaikkea sitä muutkin. Ei mitään hienoa tarttisi olla kunhan vain olisi mukavaa. En vain osaa enkä uskalla. En halua kuolla mutta en osaa elää. Parempi kun voisi vain nukkua pois.tuohon kirjoitettua vaikka, mitä mikä ei oikeasti haittaa enään. Ei minua taida vaivata mikään muu kuin,
että jokainen solu panee vastaan kun on tottunut olemaan aika kauan paikoillaan.
Laiska mammanpoikahan se peilistä kurkistaa. Työpaikankin sai kun pikkasin liikutti peppua.
Olipa muka vaikiaa.
Pahoittelut kaikille oikeasta masennuksesta tai muista ahdistuksista kärsiville. - ...
H kirjoitti:
tuohon kirjoitettua vaikka, mitä mikä ei oikeasti haittaa enään. Ei minua taida vaivata mikään muu kuin,
että jokainen solu panee vastaan kun on tottunut olemaan aika kauan paikoillaan.
Laiska mammanpoikahan se peilistä kurkistaa. Työpaikankin sai kun pikkasin liikutti peppua.
Olipa muka vaikiaa.
Pahoittelut kaikille oikeasta masennuksesta tai muista ahdistuksista kärsiville.Mikset H hakisi vaikka viikonlopputöitä tai muita helppoja töitä? Pääsisit pikkuhiljaa mukaan työelämään
- H
... kirjoitti:
Mikset H hakisi vaikka viikonlopputöitä tai muita helppoja töitä? Pääsisit pikkuhiljaa mukaan työelämään
Noinhan se on. Olen vain todella ujo hakemaan. Siis keksin etukäteen kaikki mahdolliset syyt miksei minua kannata ottaa ja jotakin tommosta ja sitten kun ei ihan pakko ole mennä niin sekään ei pakota. Sain minä kuitenkin sen yhden tyopaikan nyt hommattua. Toinen miuluisampi olisi myös haussa mutta sinne pitäisi varmaan kehdata soittaa. Sitten pitäisi vielä keksiä, mitä teen tuon koulun kanssa. Siis olen hieman tässä sekoillut (noita hormoni juttuja:D) ja eipä tonne oikein kehtaa mennä. Onhan tämä typerää aikuiselta mutta kun henkinen ikä taitaa olla mikä on. 16 ;)
Olen minä miettinyt oppisopimuskoulutusta, joka olisi minulle tällä iällä ja työkokemuksella tosi hyvä.
Mutta ainakin täällä missä minä asun kaikki ovat vain niin nihkeitä ottamaan. - H
H kirjoitti:
Noinhan se on. Olen vain todella ujo hakemaan. Siis keksin etukäteen kaikki mahdolliset syyt miksei minua kannata ottaa ja jotakin tommosta ja sitten kun ei ihan pakko ole mennä niin sekään ei pakota. Sain minä kuitenkin sen yhden tyopaikan nyt hommattua. Toinen miuluisampi olisi myös haussa mutta sinne pitäisi varmaan kehdata soittaa. Sitten pitäisi vielä keksiä, mitä teen tuon koulun kanssa. Siis olen hieman tässä sekoillut (noita hormoni juttuja:D) ja eipä tonne oikein kehtaa mennä. Onhan tämä typerää aikuiselta mutta kun henkinen ikä taitaa olla mikä on. 16 ;)
Olen minä miettinyt oppisopimuskoulutusta, joka olisi minulle tällä iällä ja työkokemuksella tosi hyvä.
Mutta ainakin täällä missä minä asun kaikki ovat vain niin nihkeitä ottamaan.....Tai no tuo nihkeitä ottamaan on taas oma oletus
- H
H kirjoitti:
....Tai no tuo nihkeitä ottamaan on taas oma oletus
Voihan tässä vielä lauantai-illan ratoksi jotain itsepohdiskelua kirjoitella. Tämä palsta vain varmaan on pikkasen väärä kun en koe, että olisin oikean turruttavanan masennuksen kourissa. Masennuksen tapaista aiheuttaa kyllä se, että olen tämmönen pelokas nössö ja tietenkin, että tuli tuossa hieman sekoiltua, niin että tuo josta mainitsin varmaan ajattelee, että minusta on parempi pysyä kaukana. En minä mitään pahaa tehnyt. Ainoastaa nuo tunteiden ilmaisut meni ihan pikkasen överiksi :S. Ajan pitäisi parantaa mutta itsellä kaipaus vain kasvaa.
Olen iästä huolimatta vielä aika lapsellinen ja ehkä voisi sanoa jopa, että jotenkin viaton (Jamppa Tuominen). Kyllä maailma on aika hullunkurinen eikä ihmisten toiminta ihan selväjärkistä ole Nykyihmisen tarkoitushan on kuskata jotain hassua venettä auton perässä pitkin kaupunkia, jotta muut olisivat kateellisia. Tai jotain muuta tuon tapaista. Ei tuo kuitenkaan minua masenna. Enkä sen perusteella vierasta minkään työn tekoa. Hakemisesta on vain tullut jotenkin vaikeaa. - H
H kirjoitti:
Voihan tässä vielä lauantai-illan ratoksi jotain itsepohdiskelua kirjoitella. Tämä palsta vain varmaan on pikkasen väärä kun en koe, että olisin oikean turruttavanan masennuksen kourissa. Masennuksen tapaista aiheuttaa kyllä se, että olen tämmönen pelokas nössö ja tietenkin, että tuli tuossa hieman sekoiltua, niin että tuo josta mainitsin varmaan ajattelee, että minusta on parempi pysyä kaukana. En minä mitään pahaa tehnyt. Ainoastaa nuo tunteiden ilmaisut meni ihan pikkasen överiksi :S. Ajan pitäisi parantaa mutta itsellä kaipaus vain kasvaa.
Olen iästä huolimatta vielä aika lapsellinen ja ehkä voisi sanoa jopa, että jotenkin viaton (Jamppa Tuominen). Kyllä maailma on aika hullunkurinen eikä ihmisten toiminta ihan selväjärkistä ole Nykyihmisen tarkoitushan on kuskata jotain hassua venettä auton perässä pitkin kaupunkia, jotta muut olisivat kateellisia. Tai jotain muuta tuon tapaista. Ei tuo kuitenkaan minua masenna. Enkä sen perusteella vierasta minkään työn tekoa. Hakemisesta on vain tullut jotenkin vaikeaa.Koitanpa vielä tähän loppuun laittaa jonkimmoisen yhteenvedon tästä omasta avautumisesta kun tuli tämä kerran aloitettua. Varmaan olisi paikoillaan ollut käydä siellä kallonkutistajalla ja ehkä menenkin. Tarve olisi vain jutella ei saada mitään pilleitä.
Eli siis olen elänyt vanhempieni tukemana tähän astisen elämäni. Ei kai pitäsi valittaa kun seuraa uutisa vaikkapa yksihuoltaja vanhempien arjesta. Minulle tuli kuitenkin jokin lapsekas säälinkerjäyskriisi tuossa jokin aika sitten. Isukki on siis erikoinen ja periaatteessa pitäisi kai olla kiitollinen. Kuitenkin hänen kansaan on aina jotenkin semmoinen tunne, että pitää olla varpaillaan ja varoa sanomisiaan. Olo on ollut vähän kuin kaulassa olisi lieka ja on vieläkin. Hän alkaa jo olla vanhenemaan päin enkä enään haluakkaan alkaa tappelemaan. Sen aika olisi ollut vuosia sitten. Asun siis vanhempieni kanssa
samassa aika pienessa asunnossa, joten eihän tämä mitenkään normaalia ole. Minä olen sisältä aika tyhjä enkä oikeastaan tiedä kuka olen. Mieluummin olisin maailmanparantaja kuin pahentaja.
Viime aikoina olen kovasti tätä omaa elämääni potinut, niin jotkin piirteet isässäni alkaa muistuttaa tuota elämäntuhoaja narsistia.
Hieman tulee myös pelko, että onko itsessä samaa vikaa:
Toissa keväänä tapasin siis koulussa ihmisen johon aika pahasti ihastuin kun vieläkin haikailen. Pitäisi tietenkin jo unohtaa mutta tunne on semmoinen, josta ei haluaisi luopua. Tämä homma on kuitenkin tämmöstä enkä minä osaa, enkä voinut/voi alkaa seurustelamaan.
Menin sitten jokin aika sitten lähetettyä naamakirjan välityksellä (kun tuntui että hän ainakin muistaam minut) "muutaman" viestin, jossa kerroin suunnilleen miten minulla on sujunut ja mitä tunnen. :S Eipä hän paljon vastannut ja selväjärkinen varmaan tajuaisi lopettaa. Jälkeenpäin ajateltuna sanomiseni olivat ainakin tarkoitushakauisia siten, että yritin väkisin saada häneltä jonkinlaisen reaktion.
Ensimmäiseen tekstiin palatakseni siis äitini on varmaan kärsinyt kaikken eniten. Isäni taas syyttää kaikesta häntä, vaikka minusta asia on juuri toisinpäin. Äitini ansaitsi parempaa ja minä syytään itseäni, että ei ole kanttia saada mitään aikaan. Olen vain arka ja pehmeä hännän heiluttaja. Minun pitäisi saada itseni jotenkin aikuiseksi ja ottamaan vastuuta eikä pölistä kummia täällä keskustelupalstoilla. Tajuan tuon mutta johonkin se aina hyytyy. Saa nähdä miten tuo jobi menee. Se voi olla kyllä hieman vääränlainen homma minulle mutta pakko jotain yrittää.
- Toiveikas**
Mitä sää siel junan alla tekisit...unohda sellaset jutut kokonaan. Se on tietty hyvä että ajattelet äitiäsi ja sitä tuskaa mitä kuolemasi hänelle aiheuttaisi. Voin sanoakin että se on tuska mitä en soisi kellekkää äidille. Oma poikani kuoli kesällä ja sitä tuskaa ei voi ei edes sanoin kuvailla mitä se on.
Mutta, tuohon muuhun kertomaasi mennäkseni...Itselläni oli samankaltainen tilanne vielä vanhemmaksi (yli 40 vuotiaaksi). Kävin työkkärin järjetämillä kursseilla kun ei muutakaan ollut. Pidin itseäni varsinaisena luuserina ja toisenluokan kansalaisena, hädintuskin ihmisenä. Oli mulla ollut työpaikkoja, mutta aina tuli joku sellainen elämäntilanne että piti lopettaa työt. Siihen aikaan liittyy niin paljon asioita joista en nyt tänne kerro. Olin myös menettänyt luottotietoni ja ajattelin etten koskaan saa nimeäni enään puhtaaksi ja en koskaan saa työpaikkaa enään yms yms. No sitten kerran vaan ajattelin että vielä kerran yritän jotain. Menin yhtä lasta hoitamaan ja sitä kautta pääsin kaupungin palvelukseen ikäänkuin vähän vahingossa ja kun se työ loppui (oli määräaikainen) niin kaupunki hommasi toisen paikan jossa olen nyt ollut kohta 2v ja tykkään kovasti. Olen myös saanut luottokelpoisuuteni takaisin mistä olen erittäin onnellinen.
Joten, kyllä se aurinko joskus paistaa sinne risukasaankin :)
Ei kannata luovuttaa. niin kauan kuin on elämää on myös toivoa.
Mukavaa syksyä sulle ja koita nauttia näistä kauniista syyspäivistä ja koita löytää niitä positiivisia asioita elämästäsi. Tsemppiä sulle - ....
...sinulla on kaikki mahdollisuudet avoinna?
Haluatko töitä? Sinulla ei ole mitään menetettävää, rupeat vaan käymään firmoja yksitellen läpi. Ei mitään soitteluita vaan otat oikein asiakses mennä esittäytymään ja kertomaan että mitä voisit tehdä. Jos ei tärpää niin seuraava, ja seuraava, ja seuraava... jne. Muista olle kohtelias ja tehdä tuttavuutta kaikkien kanssa, ennemmin tai myöhemmin törmäät semmoiseen joka tietää jonkun joka tarvitsee apumiestä jossain.
Ja opiskele lisää. Mitä enemmän tiedät ja osaat, sitä paremmat mahkut on päästä eteenpäin. Jossain vaiheessa huomaat veistäväsi kynttilänjalkoja torille myyntiin ja kohta sulla on sorvi ja väkerrät lipastoja tilaustyönä.
Tarvitset maisemanvaihdosta ja ilmastonmuutosta? Kamat komeroon ja baanalle. Ota selvää kuinka elää ja olla minimikustannuksila maailmalla. Et tarvitse matkalippuja, onhan sinulla jalat, tai voi koittaa liftata. Muutaman vuoden kun talsit palloa ristiin rastiin niin saat perspektiiviä elämään.
Ei elämästä selviä kukaan hengissä, miksi siis heittää pyyhe kehään ennen kuin ottelu on ohi - parempi katsoa lopuun asti, jatko-osasta kun ei ole varmuutta.- H
...niin kai ne sitten on. Nämä minun ajatukset heittelee suuntaan tai toiseen enkä taida itsekkään oikein tietää mitä haluan. Ehkä yritin väkisellä saada muut päättämään puolestani tai tuntemaan huonoa oloa kun itsekkin tunsin. Ei tuo isän syyttelykään oikein kestä enään päivänvaloa. Touhu on oikeastaan vaan kummallista ja tunnen siitä vain jotain nolotusta, siis ettei elämäni ole standardien mukaista. Tässä iässä pitäisi jo olla stressilainaa, pari autoa, vaimo, jälkikasvua, pari koiraa ja palvoa ikuisen talouskasvun jumalaa. Mikään noista ei ole edes kiinnostanut. Vaimoke ja tenavat kyllä viime aikoina ja siitä tullut huono olo kun eihän minusta ole aikuiseksi mieheksi ja monta vuotta on tullut tuhrittua syystä tai toisesta.
Opiskelen siis insinöörikoulussa mutta en ole siellä tänä syksynä vielä käynyt. Tuntuu, että käymässä samoin kuin aiempien opiskelujen kanssa. Kyllä minä osaan, jos vain jaksan kiinostua. Harjoittelupaikan puute tietenkin tympii mutta senkin suhteen olisin voinut olla itse vielä aktiivisempi. Minusta tuntuu, että en vain keksi mitään insinöörin työtä mistä tykkäisin. Joo joo... uraputki pitäs maksimoida, olla tärkeä ja kaikkea. Minulle riittäisi, että vois vaikka käydä rappaamassa ja maalamssa talon seinää. Siitä, jos sais vielä palkkaa ja olisi joku jonka kanssa olisin mukavaa olisin ihan tyytyväinen. Olen istunut tietokeen kimpussa jo niin kauan, että kaikki siihen vekottimeen liittyvä rasittaa (paitsi ehkä CIV5).
- Voimia sulle
Oletko kokeillut masennuslääkitystä? Masennushan on fyysinen tila aivoissa joka ilmenee käytöksessä ja nykyään tosi yleistä varsinkin täällä Suomessa. Silloin saattaa asiat vaikuttaa paljon pahemmilta kuin ne on eikä pysty ajatteleen selkeästi. Kävisit ensin edes lääkärillä.
En halua mitenkään kannustaa sua tekemään itsaria mutta on sekin toisaalta väärin kun usein sanotaan että itsemurha on muka itsekäs teko. Että täytyisi kituuttaa ja elää vain omaisten takia kun ei haluais heille pahaa mieltä. Onhan se totta että omaiset suree aivan varmasti ja miettii omaa syyllisyyttään.
En voi muuta kuin toivottaa jaksamista ja myötätuntoa, et varmasti ole yksin asian kanssa. Jos jostain syystä päädyt ottaan hengen iteltäsi niin tuo junan alle hyppääminen ei välttämättä ole paras vaihtoehto. Äläkä ainakaan vie muita mennessäsi. Ja muista käydä lääkärillä ennenkuin teet mitään. Masennuslääke voi itessään jo auttaa paljon (itsellä on auttanut, tullut positiivisempi asenne kaikkeen, yms.), mutta varsinaisia ongelmiahan se ei poista. Jos on sellasia ongelmia jotka tarttis hoitaa niin kannattaa varata samalla aika terapeutille... multa on vielä kokonaan käymättä.
T. 19v masentunut ja yksinäinen mies- H
Kiitän ystävällisistä sanoista. En ole todellakaan (itseni mukaan lukien) kellekkään tekemässä mitään. Ei ole diagnosoitu kun en ole missään käynyt. Voisihan se tietenkin olla itselle kiva tietää, että sairaudesta touhu on kiikastanut. Se epätoivo mikä oli omassa päässä sinun ikäisenä ja monta vuotta sen jälkeen ei kyllä ollut normaalia. Siitä minä olen hieman katkera ettei ollut ketään joka olisi tajunnut oman pahan oloni. Samapa tuo enään.
- timoveikko
H kirjoitti:
Kiitän ystävällisistä sanoista. En ole todellakaan (itseni mukaan lukien) kellekkään tekemässä mitään. Ei ole diagnosoitu kun en ole missään käynyt. Voisihan se tietenkin olla itselle kiva tietää, että sairaudesta touhu on kiikastanut. Se epätoivo mikä oli omassa päässä sinun ikäisenä ja monta vuotta sen jälkeen ei kyllä ollut normaalia. Siitä minä olen hieman katkera ettei ollut ketään joka olisi tajunnut oman pahan oloni. Samapa tuo enään.
itsellä hieman samanlainen tarina kuin sinulla. Elin vanhempieni luona yli kolmelymmentä vuotiaaksi. Sain viimein haettua apua ja kadun vain sitä että se kesti niin kauan. On se minullekkin tuttua, että sitä kaunista sanaa tai elettä ei kuulu juuri niiltä joilta sitä eniten kaipaa. Ei ihminen parane jättämällä hänet yksin. Minulla kävi onni ja tapasin ihmisen, joka suositteli ja melkein patisti hakemaan apua. Se ei ole häpeä ja kertoo että välität itsestäsi ja läheisistäsi. Esimerkiksi äidistäsi.
- ..........
Eläkeläiseksi ei kyllä sinun ikäiseesi päästetäkään. Jos et ole työkykyinen, pääset sairauspäivärahan jälkeen korkeintaan vuodeksi kerrallaan kuntoutustuelle, jota sanotaan kuntoutustueksi juuri sen takia, että sen aikana olisi tarkoitus kuntoutua takaisin työmarkkinoille.
Huvittaa ajatella, että pidät itseäsi "vanhana". Minulle korostetaan, että olen liian nuori eläkkeelle, vaikka olen viiskymppinen ja kamppaillut vakavan masennuksen kanssa vuosikymmenet. Mutta kas: olen hengissä, ja sallimalla itselleni tämän sairauden havittelematta muunlaista elämää pystyn elämään päivän kerrallaan, ja joskus elämässä on valoisempiakin aikoja. (Toisaalta olen kiertänyt mielisairaaloita ja saanut hoitoa sähköshokkeja myöten - jota hoitoa muuten suosittelen todella vaikeassa ja tuskaisessa depressiossa).
Jos et ole työkyvytön eli sairas, olisi kai hyvä saada työ kuin työ. Ennen pitkää jonkin työn varmasti saat, kunhan et päästä otetta herpaantumaan elämästä. Ajatuksesi ovat kyllä masennukseen viittaavia, koska kaikki näyttää tuntuvan sinusta mahdottoman vaikealta tai tukkoiselta. Niinpä tarvitset ammattiapua, ulkopuolisen näkökulman ja tukea, jotta asiat pysyisivät oikeissa mittasuhteissaan.
Toivotan Sinulle kaikkea hyvää.- H
kiitos kiitos ja toivotan hyvää kaikille muillekkin. Tuo otsikko tympii kun en minä usko, että oikeasti ikinä pomppisin mihinkään. Eihän minulla ole todellisuudessa edes mitään valitettavaa kun on saanut olla lapsi noin kauan. Muut tajuisi varmaan olla hyvillään ei valittas turhia. Tosiasiassa taidan juuri tykätä olla ihmisten kanssa enkä ole yhtään masentunut tai ahdistunut muiden kanssa. Ainostaan neljän seinän sisällä rupeaa tulemaan noita paskafiiliksiä ja pitää ruvetä etsimään niihin syitä ties mistä ja sysäämään omia "ongelmia"(olemattomia todennäköisesti) muiden vastuulle/syyksi tai ratkaistavaksi. Eli siis tänäänkin on ihmisten ilmoilla oltu ja sen varmaan sävystä huomaa. Omasta mielestä en ole luonnossa yhtään niin ankea ja rasittava kuin näistä voisi luulla. Korkeintaan hieman hassu
tykkään minä tuosta insinöörikoulustakin ja kaikista opiskelutovereista. Voisi varmaan sanoa, että paras porukka mitä minulle on toistaiseksi sattunut ja olen sentään "opiskellut" aika paljon. Minä olen vain itse sekoillut enkä vain kehtaa oikein sinne mennä. Näin "vanhana" kun pitäs koittaa olla aikuisempi. Ehkä, jos hommais jonku naamiopuvun, niin ne ei tuntis. Erään no... "työpaikan" sain ja pariin vuokrafirmaan ottivat ainakin haastattelun jälkeen sisälle mutta en tiedä löytyykö sitten mitään. Eli siis lompsia suoraan kysymään oli erään neuvo. hmmm... lopsin jos uskallan.
Olen kiitollinen kaikista lohduttavista sanoista mutta luulen, että minun sijastani täällä semmoisia joille ne ovat vielä enemmän tarpeen. heippa vaan - C.B
H kirjoitti:
kiitos kiitos ja toivotan hyvää kaikille muillekkin. Tuo otsikko tympii kun en minä usko, että oikeasti ikinä pomppisin mihinkään. Eihän minulla ole todellisuudessa edes mitään valitettavaa kun on saanut olla lapsi noin kauan. Muut tajuisi varmaan olla hyvillään ei valittas turhia. Tosiasiassa taidan juuri tykätä olla ihmisten kanssa enkä ole yhtään masentunut tai ahdistunut muiden kanssa. Ainostaan neljän seinän sisällä rupeaa tulemaan noita paskafiiliksiä ja pitää ruvetä etsimään niihin syitä ties mistä ja sysäämään omia "ongelmia"(olemattomia todennäköisesti) muiden vastuulle/syyksi tai ratkaistavaksi. Eli siis tänäänkin on ihmisten ilmoilla oltu ja sen varmaan sävystä huomaa. Omasta mielestä en ole luonnossa yhtään niin ankea ja rasittava kuin näistä voisi luulla. Korkeintaan hieman hassu
tykkään minä tuosta insinöörikoulustakin ja kaikista opiskelutovereista. Voisi varmaan sanoa, että paras porukka mitä minulle on toistaiseksi sattunut ja olen sentään "opiskellut" aika paljon. Minä olen vain itse sekoillut enkä vain kehtaa oikein sinne mennä. Näin "vanhana" kun pitäs koittaa olla aikuisempi. Ehkä, jos hommais jonku naamiopuvun, niin ne ei tuntis. Erään no... "työpaikan" sain ja pariin vuokrafirmaan ottivat ainakin haastattelun jälkeen sisälle mutta en tiedä löytyykö sitten mitään. Eli siis lompsia suoraan kysymään oli erään neuvo. hmmm... lopsin jos uskallan.
Olen kiitollinen kaikista lohduttavista sanoista mutta luulen, että minun sijastani täällä semmoisia joille ne ovat vielä enemmän tarpeen. heippa vaanMä oon myös aatellu ett pitäiskö ottaa ja mennä juna alle ja melkeinpä kävi nii ja viell 4 kertaa, olin jokasen kertana juomass yksin ja aattelin ett nyt se tehää eikä meinata ja se neljäs oli viimenen kerta ku ei oikee toiminu noi itsari yritykset, aloin sit viiltelee ja melkeinpä aina kännis viiltelen ranteitaki. tollon tokalla kerralla olin just hyppäämäs junan alle ku yks tyyppi tuli repii mut pois laiturilta ja se otti sillon päähä, neljännellä ja vikalla kerralla se junan kuljettaja pysähty ja tuli ulos sielt ja alko huutelee mulle ja melkein pisti turpaaki mut onneks pääsin pois sielt.
- H
C.B kirjoitti:
Mä oon myös aatellu ett pitäiskö ottaa ja mennä juna alle ja melkeinpä kävi nii ja viell 4 kertaa, olin jokasen kertana juomass yksin ja aattelin ett nyt se tehää eikä meinata ja se neljäs oli viimenen kerta ku ei oikee toiminu noi itsari yritykset, aloin sit viiltelee ja melkeinpä aina kännis viiltelen ranteitaki. tollon tokalla kerralla olin just hyppäämäs junan alle ku yks tyyppi tuli repii mut pois laiturilta ja se otti sillon päähä, neljännellä ja vikalla kerralla se junan kuljettaja pysähty ja tuli ulos sielt ja alko huutelee mulle ja melkein pisti turpaaki mut onneks pääsin pois sielt.
Ethän vaan ole enään tommosia miettimässä? Turhaa hommaa koko itsemurhaaminen. Eiköhän unohdeta moiset tempaukset. Voisin kyllä tarjota kahvit jos asuisit samassa kaupungissa kuin minä. En taida viitsiä tähän laittaa missä kaupungissa asun.
- C.B
H kirjoitti:
Ethän vaan ole enään tommosia miettimässä? Turhaa hommaa koko itsemurhaaminen. Eiköhän unohdeta moiset tempaukset. Voisin kyllä tarjota kahvit jos asuisit samassa kaupungissa kuin minä. En taida viitsiä tähän laittaa missä kaupungissa asun.
Mä aattelen itsarii joka päivä vähintää 3 kertaa ett miten sen teen ja missä, mull on kyll noihin vastauski jo mut en oo oikee varma ett pitäiskö, eihän se muutenkaa ketää kiinnosta nii miks en tekis? muutenki masentaa ja vituttaa perkeleesti.
Miks haluisit tarjoo mulle kahvin? kysyn vaa ku oon niin utelias, ja miks ett laittais vaikk mis päin suomee asut? ite asun etelässä päin, entäs sä? ei tosin oo pakko vastata. - H
C.B kirjoitti:
Mä aattelen itsarii joka päivä vähintää 3 kertaa ett miten sen teen ja missä, mull on kyll noihin vastauski jo mut en oo oikee varma ett pitäiskö, eihän se muutenkaa ketää kiinnosta nii miks en tekis? muutenki masentaa ja vituttaa perkeleesti.
Miks haluisit tarjoo mulle kahvin? kysyn vaa ku oon niin utelias, ja miks ett laittais vaikk mis päin suomee asut? ite asun etelässä päin, entäs sä? ei tosin oo pakko vastata.Pohjoisessa. Tuli kai huono-omatunto tuosta, että oonko yllyttänyt jotain moiseen touhuun. En minä oikein halua itsensämurhaamistä suositellakkaan, vaikka oma valintahan se tietenkin on.
En tiedä...kyllä se silti tuntuu jotenkin ikävältä tavalta täältä lähteä siis jos joku muu noin tekee. Minä kyllä ihan tosissani tuota ajattelin. Ei siis vain nyt vaan ihan jo silloin kun olin hieman yli parikymppinen. En tiedä.... siis minulla on aina välillä jotenkin tosi vitutusfiilis ja ehkä jotain kostoa siitä, että tuntuu että olen jätetty yksin. Enpä kyllä itsekkään ole koittanut olla yhteydessä kehenkään. Eihän minulla oikein pitäisi mitään oikeaa syytä angsteiluun olla kun asiat on periaatteessa ihan hyvin.
Minä pääsin nyt kuitenkin viimein puhumaan noista omista ajatuksista viimein jonkun kanssa, joka viitsi myös jotain vastata ja oma olo parantui. Sain siis ihan oikeita neuvoja mitä tehdä ja ...ainakin hänen mukaansa olen ottanut asiat liian vakavasti. Joten pitää kai uskoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hyvästi, mies
Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei272351- 791736
- 2221062
Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."
Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:18989Semmonen juttu, että..
..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos28934Nuorempi mies, vanhempi nainen
Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E61901Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea
Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m122891- 43829
Mietin vain sua
Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy11771On ilta jälleen joten
Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡118720