Muutin kolme vuotta sitten opiskelemaan uudelle paikkakunnalle, josta en tuntenut ketään. Toivoin oppivani itsenäistymään, tutustumaan uusiin ihmisiin ja saavani ystäviä. Olen saanut kyllä kavereita koulusta, mutta nämä kaverisuhteet ovat vain melko pintapuolisia, eivätkä kaverini oikeastaan tiedä minusta juuri mitään. Juttelemme lähinnä vain kouluun liittyvistä asioista.
Ongelmani on se, että minulla ei ole täällä vapaa-ajan viettoon oikein sopivaa kaveria. Asun soluasunnossa kahden kämppiksen kanssa, mutta elämme kaikki aika lailla omaa elämäämme, emmekä vietä vapaa-aikaa yhdessä. Varsinkin viikonloppuina yksinäisyys välillä iskee lujaa. Vietän monet viikonloput yksin, ja vaikka nyt yritänkin jotain "kivaa" tekemistä keksiä, niin mikään ei tunnu yksin niin mukavalta kuin kaverin tai kumppanin kanssa. Ulospäin esitän kaikille reipasta ja pärjäävää, ja pyrin piilottamaan yksinäisyyteni. Häpeän yksinäisyyttä ja tiettyjä luonteenpiirteitäni.
Ajatus siitä, että tunnustaisin jollekkin viettäväni melkein kaikki viikonloput yksin, tuntuu kauhealta. En haluaisi kenenkään ajattelevan tai kenellekään paljastaa, että olen yksinäinen. Lähinnä nuo ihmisten reaktiot tuohon asiaan pelottaa, en haluaisi että minua alettaisiin sääliä tai pitämään jotenkin outona. Muutenkin tuntuu välillä että onko tässä maailmassa tilaa meille hiljaisemmille ja ujommille tapauksille, kun jokapaikassa peräänkuulutetaan ulospäinsuuntautuneisuutta ja sosiaalisuutta.
Ystävien ja myös sen kumppanin löytymistä vaikeuttaa se, että en uskalla avautua ihmisille kovinkaan helposti. Sen vuoksi suhteet jäävätkin usein pintapuolisiksi. Ajattelen, etten kelpaa tällaisena, ja yritän jossain määrin miellyttää muita ihmisiä ja olla enemmän heidän kaltaisensa. Tämän vuoksi en oikeastaan tutustu sellaisiin ihmisiin, joihin haluaisin ja muillakin on minusta ns. vääränlainen kuva tai sitten heille ei ole edes syntynyt juuri minkäänlaista kuvaa minusta, koska en uskalla avautua. Haluaisin tehdä asialle jotain, mutta en tiedä mitä. En halua olla kymmenen vuoden päästä samassa tilanteessa. Tiedän, että minun pitäisi oppia avautumaan ihmisille ja hyväksyä itseni sellaisena kuin olen, mutta en tiedä miten sen tekisin.
Ujous ja suhteet
59
1670
Vastaukset
Mulla oli opiskeluaikana sama juttu, paitsi että olen mies ja en ajatellut tuolloin koko asiaa yhtään eristäydyin melkein täysin. Olisi pitänyt tehdä toisin, mutta se on myöhäistä nyt.
- nuori nainen
No ei kai se myöhäistä vieläkään ole, vaikeampaa ehkä. Minusta tuntuu kuitenkin, että elän jotenkin puoliteholla ja vajaata elämää muihin ikäisiini verrattuna. Haluaisin pystyä kunnolla nauttimaan nuoruudestani kun sitä nyt kuitenkin on vielä jäljellä.
nuori nainen kirjoitti:
No ei kai se myöhäistä vieläkään ole, vaikeampaa ehkä. Minusta tuntuu kuitenkin, että elän jotenkin puoliteholla ja vajaata elämää muihin ikäisiini verrattuna. Haluaisin pystyä kunnolla nauttimaan nuoruudestani kun sitä nyt kuitenkin on vielä jäljellä.
Sama juttu oli mullakin tekussa opiskellessa. Eikä tilanne ole paljoa helpottanut 10 vuodessa. Nyt on joitain kavereita, joita näkee n. parin kuukauden välein.
nuori nainen kirjoitti:
No ei kai se myöhäistä vieläkään ole, vaikeampaa ehkä. Minusta tuntuu kuitenkin, että elän jotenkin puoliteholla ja vajaata elämää muihin ikäisiini verrattuna. Haluaisin pystyä kunnolla nauttimaan nuoruudestani kun sitä nyt kuitenkin on vielä jäljellä.
Nimenomaan se on hankalampaa näin nyt vanhempana, mutta ei mahdotonta. Olisin tehnyt monta asiaa toisin silloin, jos olisin tiennyt tilanteen mihin se johtaa. Eli käydä bileissä, tapahtumissa, jne. ja olla mukana toiminnassa. Sitä kautta olisi varmaan erilainen tilanne mitä tällä hetkellä on.
Sanon vaan että tee toisin, kuin minä. Mene niihin opiskelija tapahtumiin, jne. saat ainakin kavereita enemmän, ehkä löydät miehenkin. Nauti elämästä äläkä tuhlaa sitä niin kuin minä tein, nyt aion kyllä kiriä sitä takaisin mutta kuten sanoin hankalaa se tulee olemaan.- Muuan mies
itmies kirjoitti:
Nimenomaan se on hankalampaa näin nyt vanhempana, mutta ei mahdotonta. Olisin tehnyt monta asiaa toisin silloin, jos olisin tiennyt tilanteen mihin se johtaa. Eli käydä bileissä, tapahtumissa, jne. ja olla mukana toiminnassa. Sitä kautta olisi varmaan erilainen tilanne mitä tällä hetkellä on.
Sanon vaan että tee toisin, kuin minä. Mene niihin opiskelija tapahtumiin, jne. saat ainakin kavereita enemmän, ehkä löydät miehenkin. Nauti elämästä äläkä tuhlaa sitä niin kuin minä tein, nyt aion kyllä kiriä sitä takaisin mutta kuten sanoin hankalaa se tulee olemaan.Tämä on lähinnä itmiehelle...
"Olisin tehnyt monta asiaa toisin silloin, jos olisin tiennyt tilanteen mihin se johtaa."
Minulle kävi paljolti samoin. Siis enemmän tai vähemmän eristäydyin opintojen alkuvaiheessa, ja aktivoiduin sitten vasta myöhemmin. Välillä tuntuu, että olen jäänyt jostakin paitsi, ja tyttöystäväkin puuttuu, mutta silti olen muuten tyytyväinen elämääni, ja kun en tiedä, mitä olisin nyt, jos olisin tehnyt toisin, en tekisi mitään toisin, vaikka saisin tilaisuuden. - nuori nainen
itmies kirjoitti:
Nimenomaan se on hankalampaa näin nyt vanhempana, mutta ei mahdotonta. Olisin tehnyt monta asiaa toisin silloin, jos olisin tiennyt tilanteen mihin se johtaa. Eli käydä bileissä, tapahtumissa, jne. ja olla mukana toiminnassa. Sitä kautta olisi varmaan erilainen tilanne mitä tällä hetkellä on.
Sanon vaan että tee toisin, kuin minä. Mene niihin opiskelija tapahtumiin, jne. saat ainakin kavereita enemmän, ehkä löydät miehenkin. Nauti elämästä äläkä tuhlaa sitä niin kuin minä tein, nyt aion kyllä kiriä sitä takaisin mutta kuten sanoin hankalaa se tulee olemaan.Olen käynyt jonkin verran opiskelijatapahtumissa mm. fuksiaisissa, mutta tuo baarimiljöö ei vaan oo mun juttu. Olen elänyt uskovassa perheessä, en missään kiihkosellaisessa mutta kuitenkin, eivätkä vanhempani käytä alkoholia. Olen oppinut kotoa vähän saman mallin, en kyllä aivan absolutisti ole, mutta humalahakuista juomista en harrasta.
Ärsyttävää muutenkin kun tuo juominen yhdistetään melkein kaikkeen opiskelijatapahtumiin, eikä siellä oikein kiinnosta olla ainoa, joka on selvin päin. Ryhmässämme on todella mukavan oloisia tyyppejä, ja minusta olisi mukava viettää porukalla aikaa jotenkin muuten kuin ryyppäämällä. Yleensä vaan kun on näitä joitain illanviettoja, niin alkoholiahan niissä nautitaan ja lähdetään mahdollisesti jakoille baariin. Minun on myös vaikea kertoa muille siitä, että olen uskovainen (tai en edes itse ole ihan perillä mikä olen, elän kai jonkin sortin etsikkoaikaa) ja en juurikaan käytä alkoholia. Tuntuu, että minut leimattaisiin joksikin omituisuudeksi ja ihmiset alkaisivat suhtautua minuun eritavalla. - Twin Six
nuori nainen kirjoitti:
No ei kai se myöhäistä vieläkään ole, vaikeampaa ehkä. Minusta tuntuu kuitenkin, että elän jotenkin puoliteholla ja vajaata elämää muihin ikäisiini verrattuna. Haluaisin pystyä kunnolla nauttimaan nuoruudestani kun sitä nyt kuitenkin on vielä jäljellä.
Minulla oli opiskelemaan lähtiessä "suuret" suunnitelmat, kuinka nyt lopultakin menisin toisten seuraan ja hankkisin niitä prkl kavereita, ettei aina tarvitsisi yksin olla. Tällaiselle "kiltille pojalle" opiskelijameiningin rajuus ryyppäämisineen oli vaan jonkinlainen järkytys, enkä uskaltanutkaan mennä mukaan. Menin aluksi asumaan soluasuntolaan, jossa olo otti niin aivoon, että parin kuukauden päästä vuokrasin itselleni oman kämpän. Intissäkin oli mukavampaa kuin solussa, siellä sentään tuli hiljaisuus kello 10 illalla -ei aamulla! ;)
Muualle muuton takia tietysti loppui vähäinenkin kanssakäyminen toisten opiskelijoiden kanssa, niitä näki käytännössä enää luennoilla. Kerran kävin parin tyypin kanssa bensa-asemalla kahvilla, siinähän mun "opiskelija-elämäni" olikin tiivistettynä.
Tietysti jälkikäteen ajatellen olisi monta asiaa voinut tehdä toisin, mutta en tiedä, olisinko pystynyt? Olen aina ollut ihmissuhteissa sellainen 8.00-16.00 -ihminen, työaikana voin olla vaikka kuinka hyvää kaveria kenen tahansa kanssa, mutta kun päivä päättyy, minua ei ole olemassa. - nuori nainen
Twin Six kirjoitti:
Minulla oli opiskelemaan lähtiessä "suuret" suunnitelmat, kuinka nyt lopultakin menisin toisten seuraan ja hankkisin niitä prkl kavereita, ettei aina tarvitsisi yksin olla. Tällaiselle "kiltille pojalle" opiskelijameiningin rajuus ryyppäämisineen oli vaan jonkinlainen järkytys, enkä uskaltanutkaan mennä mukaan. Menin aluksi asumaan soluasuntolaan, jossa olo otti niin aivoon, että parin kuukauden päästä vuokrasin itselleni oman kämpän. Intissäkin oli mukavampaa kuin solussa, siellä sentään tuli hiljaisuus kello 10 illalla -ei aamulla! ;)
Muualle muuton takia tietysti loppui vähäinenkin kanssakäyminen toisten opiskelijoiden kanssa, niitä näki käytännössä enää luennoilla. Kerran kävin parin tyypin kanssa bensa-asemalla kahvilla, siinähän mun "opiskelija-elämäni" olikin tiivistettynä.
Tietysti jälkikäteen ajatellen olisi monta asiaa voinut tehdä toisin, mutta en tiedä, olisinko pystynyt? Olen aina ollut ihmissuhteissa sellainen 8.00-16.00 -ihminen, työaikana voin olla vaikka kuinka hyvää kaveria kenen tahansa kanssa, mutta kun päivä päättyy, minua ei ole olemassa."Menin aluksi asumaan soluasuntolaan, jossa olo otti niin aivoon, että parin kuukauden päästä vuokrasin itselleni oman kämpän. Intissäkin oli mukavampaa kuin solussa, siellä sentään tuli hiljaisuus kello 10 illalla -ei aamulla! ;)" :D Itse olen asunut nyt kaksi ja puoli vuotta solussa. Onhan täällä jos jonkinmoista kämppistä pyörinyt. Yhden vietnamilaisen kämppikseni poikaystävä vietti kämpässämme aikaa varmaan oikeasti enemmän kuin minä. Välillä meinas ottaa aivoon ku se oikeesti oli koko ajan täällä, ja näillä oli jotain sangen omituisia kokkausaikoja joskus kolmelta yöllä. Tuo kämppis mulla ei tässä onneksi kovin kauaa ollut, ja muut ovat olleet ihan ok:ita. Aika rauhassa täällä on saanut yönsä viettää.
- Twin Six
nuori nainen kirjoitti:
"Menin aluksi asumaan soluasuntolaan, jossa olo otti niin aivoon, että parin kuukauden päästä vuokrasin itselleni oman kämpän. Intissäkin oli mukavampaa kuin solussa, siellä sentään tuli hiljaisuus kello 10 illalla -ei aamulla! ;)" :D Itse olen asunut nyt kaksi ja puoli vuotta solussa. Onhan täällä jos jonkinmoista kämppistä pyörinyt. Yhden vietnamilaisen kämppikseni poikaystävä vietti kämpässämme aikaa varmaan oikeasti enemmän kuin minä. Välillä meinas ottaa aivoon ku se oikeesti oli koko ajan täällä, ja näillä oli jotain sangen omituisia kokkausaikoja joskus kolmelta yöllä. Tuo kämppis mulla ei tässä onneksi kovin kauaa ollut, ja muut ovat olleet ihan ok:ita. Aika rauhassa täällä on saanut yönsä viettää.
Erakkoluonteelle varmaan paras olisi, jos kämppis notkuisi enimmäkseen jonkun muun kämpillä.
Muuan mies kirjoitti:
Tämä on lähinnä itmiehelle...
"Olisin tehnyt monta asiaa toisin silloin, jos olisin tiennyt tilanteen mihin se johtaa."
Minulle kävi paljolti samoin. Siis enemmän tai vähemmän eristäydyin opintojen alkuvaiheessa, ja aktivoiduin sitten vasta myöhemmin. Välillä tuntuu, että olen jäänyt jostakin paitsi, ja tyttöystäväkin puuttuu, mutta silti olen muuten tyytyväinen elämääni, ja kun en tiedä, mitä olisin nyt, jos olisin tehnyt toisin, en tekisi mitään toisin, vaikka saisin tilaisuuden.Hyvä tietää että en ole ainoa.
- Muuan mies
itmies kirjoitti:
Hyvä tietää että en ole ainoa.
Hmm, ymmärsitköhän, mitä yritin sanoa... Minä siis en olisi tehnyt ainuttakaan valintaani toisin, vaikka lopputulos olikin se, mikä on. On helppo viisastella sillä, mitä kaikkea olisikaan voinut tehdä toisin, mutta jos pitäydytään siinä, mitä elämässäni on milloinkin tullut vastaan (ei spekuloida sillä, mitä en ole tiennyt muista vaihtoehdoista), niin valitsisin edelleen samoin ja antaisin itseni tulla tähän tilanteeseen, jossa olen. En siis kadu mitään, kuten sinä vaikutat tekevän, ja suosittelenkin miettimään, kannattaako todella katua omia valintojaan, kun ei kuitenkaan voi tietää, mihin erilaiset valinnat olisivat johtaneet.
- ex-raitis
nuori nainen kirjoitti:
Olen käynyt jonkin verran opiskelijatapahtumissa mm. fuksiaisissa, mutta tuo baarimiljöö ei vaan oo mun juttu. Olen elänyt uskovassa perheessä, en missään kiihkosellaisessa mutta kuitenkin, eivätkä vanhempani käytä alkoholia. Olen oppinut kotoa vähän saman mallin, en kyllä aivan absolutisti ole, mutta humalahakuista juomista en harrasta.
Ärsyttävää muutenkin kun tuo juominen yhdistetään melkein kaikkeen opiskelijatapahtumiin, eikä siellä oikein kiinnosta olla ainoa, joka on selvin päin. Ryhmässämme on todella mukavan oloisia tyyppejä, ja minusta olisi mukava viettää porukalla aikaa jotenkin muuten kuin ryyppäämällä. Yleensä vaan kun on näitä joitain illanviettoja, niin alkoholiahan niissä nautitaan ja lähdetään mahdollisesti jakoille baariin. Minun on myös vaikea kertoa muille siitä, että olen uskovainen (tai en edes itse ole ihan perillä mikä olen, elän kai jonkin sortin etsikkoaikaa) ja en juurikaan käytä alkoholia. Tuntuu, että minut leimattaisiin joksikin omituisuudeksi ja ihmiset alkaisivat suhtautua minuun eritavalla.Valitettavasti maassamme alkoholi ja kaverisuhteet kulkevat käsi kädessä. Jollei juo, niin hiljalleen ne kaverisuhteet kuolevat pois ja uusiakaan ei synny.
Muuan mies kirjoitti:
Hmm, ymmärsitköhän, mitä yritin sanoa... Minä siis en olisi tehnyt ainuttakaan valintaani toisin, vaikka lopputulos olikin se, mikä on. On helppo viisastella sillä, mitä kaikkea olisikaan voinut tehdä toisin, mutta jos pitäydytään siinä, mitä elämässäni on milloinkin tullut vastaan (ei spekuloida sillä, mitä en ole tiennyt muista vaihtoehdoista), niin valitsisin edelleen samoin ja antaisin itseni tulla tähän tilanteeseen, jossa olen. En siis kadu mitään, kuten sinä vaikutat tekevän, ja suosittelenkin miettimään, kannattaako todella katua omia valintojaan, kun ei kuitenkaan voi tietää, mihin erilaiset valinnat olisivat johtaneet.
En ymmärtänyt ollenkaan. Mutta nyt ymmärrän, että kannattaa vain unohtaa tuo asia. Ok, lopetetaan murehtiminen tai ainakin yritetään.
- nuori nainen
Twin Six kirjoitti:
Erakkoluonteelle varmaan paras olisi, jos kämppis notkuisi enimmäkseen jonkun muun kämpillä.
No on mulla tuollaisiakin kämppiksiä ollut. Yksikin saatoi olla pari viikkoa putkeen jossain muualla, tulla tänne pariksi päiväksi ja lähteä taas jonnekin pariksi viikoksi. En kyllä tajua, miksi se edes piti täällä kämppää. Mutta eipä tuo mua haitannut.
No mä en nyt ihan erakoksi itseäni sanoisi. Tykkään kyllä siitä, että ihmisiä on ympärillä, ja omassa huoneessa saa nyt aina tarvittaessa olla rauhassa jos ei jaksa kämppisten kanssa jutella. Mutta kyllä mäkin oon välillä haaveillut omaan kämppään muuttamisesta. Olisi ihana sisustaa koko kämppä just niinku ite haluais. - 2+1
itmies kirjoitti:
Nimenomaan se on hankalampaa näin nyt vanhempana, mutta ei mahdotonta. Olisin tehnyt monta asiaa toisin silloin, jos olisin tiennyt tilanteen mihin se johtaa. Eli käydä bileissä, tapahtumissa, jne. ja olla mukana toiminnassa. Sitä kautta olisi varmaan erilainen tilanne mitä tällä hetkellä on.
Sanon vaan että tee toisin, kuin minä. Mene niihin opiskelija tapahtumiin, jne. saat ainakin kavereita enemmän, ehkä löydät miehenkin. Nauti elämästä äläkä tuhlaa sitä niin kuin minä tein, nyt aion kyllä kiriä sitä takaisin mutta kuten sanoin hankalaa se tulee olemaan.En nyt ole vielä mikään "konkari" yksinäisyydessä, mutta haluan antaa saman vinkin. Uusien opintojen aloittaminen on ehkä ainut pelastusrengas, joka yksinäiselle ihmiselle heitetään. Kyseinen pelastusrengas on ehkä vähän löysä, mutta tarttumalla siihen pystyy kellumaan vielä pinnalla. Minä en valitettavasti tarttunut tuohon pelastusrenkaaseen.
Olen nyt opintojeni loppupuolella ja tunnen koko koulusta ehkä 5 ihmistä, jotka kaikki ovat näitä ns. "naamatuttuja" (= koulussa saattavat joskus moikata, muuten ei olla missään tekemisissä). Kävin itse asiassa alkuun muutamissa tapahtumissa ja luulin jo saanneeni kavereita. Valitettavasti koulun vähitellen käynnistyttyä kunnolla huomasin kaikkien näiden suhteiden jääneen "naamatuttu"-tasolle. Toisin sanoen porukat olivat muodostuneet ja olin jälleen kerran jäänyt niiden ulkopuolelle. Tämän jälkeen kynnys mennä näihin tapahtumiin nousi korkealle, koska olisin ollut "se yksinäinen" siellä valmiiden porukoiden keskellä. Luonnollisesti kynnys osallistua mihinkään häpeän takia nousi ja nousi ja nousee vielä edelleen.
Minäkin toivon, että kaikki uudet opiskelijat vaikka pakotatte itsenne niihin kaikkiin tapahtumiin. Ihan sama vaikka pitäisitte koko tapahtumaa täysin naurettavana tai että joisi alkoholia: pakottakaa itsenne sinne! - ehdfhd6
Twin Six kirjoitti:
Minulla oli opiskelemaan lähtiessä "suuret" suunnitelmat, kuinka nyt lopultakin menisin toisten seuraan ja hankkisin niitä prkl kavereita, ettei aina tarvitsisi yksin olla. Tällaiselle "kiltille pojalle" opiskelijameiningin rajuus ryyppäämisineen oli vaan jonkinlainen järkytys, enkä uskaltanutkaan mennä mukaan. Menin aluksi asumaan soluasuntolaan, jossa olo otti niin aivoon, että parin kuukauden päästä vuokrasin itselleni oman kämpän. Intissäkin oli mukavampaa kuin solussa, siellä sentään tuli hiljaisuus kello 10 illalla -ei aamulla! ;)
Muualle muuton takia tietysti loppui vähäinenkin kanssakäyminen toisten opiskelijoiden kanssa, niitä näki käytännössä enää luennoilla. Kerran kävin parin tyypin kanssa bensa-asemalla kahvilla, siinähän mun "opiskelija-elämäni" olikin tiivistettynä.
Tietysti jälkikäteen ajatellen olisi monta asiaa voinut tehdä toisin, mutta en tiedä, olisinko pystynyt? Olen aina ollut ihmissuhteissa sellainen 8.00-16.00 -ihminen, työaikana voin olla vaikka kuinka hyvää kaveria kenen tahansa kanssa, mutta kun päivä päättyy, minua ei ole olemassa.Muaki melkein jopa naurattavaa (vaikka pitäisi pikemminki itkettää)... muistan kanssa kun lukioon mentäessä oli kova uho päällä "no nyt meen porukoihin ja saan kavereita". No, nyt jälkikäteen tietää miten siinä sitten kävi. Sama uho oli taas päällä kun jatkettiin lukiosta eteenpäin. Samalla tavallahan siinä kävi taas. Luulen syyn olevan täysin olemattomissa sosiaalisissa taidoissani. Kun olet viettänyt ajan melkein aina täysin yksin, ei mitään sosiaalisia taitoja kehity.
- nuori nainen
2+1 kirjoitti:
En nyt ole vielä mikään "konkari" yksinäisyydessä, mutta haluan antaa saman vinkin. Uusien opintojen aloittaminen on ehkä ainut pelastusrengas, joka yksinäiselle ihmiselle heitetään. Kyseinen pelastusrengas on ehkä vähän löysä, mutta tarttumalla siihen pystyy kellumaan vielä pinnalla. Minä en valitettavasti tarttunut tuohon pelastusrenkaaseen.
Olen nyt opintojeni loppupuolella ja tunnen koko koulusta ehkä 5 ihmistä, jotka kaikki ovat näitä ns. "naamatuttuja" (= koulussa saattavat joskus moikata, muuten ei olla missään tekemisissä). Kävin itse asiassa alkuun muutamissa tapahtumissa ja luulin jo saanneeni kavereita. Valitettavasti koulun vähitellen käynnistyttyä kunnolla huomasin kaikkien näiden suhteiden jääneen "naamatuttu"-tasolle. Toisin sanoen porukat olivat muodostuneet ja olin jälleen kerran jäänyt niiden ulkopuolelle. Tämän jälkeen kynnys mennä näihin tapahtumiin nousi korkealle, koska olisin ollut "se yksinäinen" siellä valmiiden porukoiden keskellä. Luonnollisesti kynnys osallistua mihinkään häpeän takia nousi ja nousi ja nousee vielä edelleen.
Minäkin toivon, että kaikki uudet opiskelijat vaikka pakotatte itsenne niihin kaikkiin tapahtumiin. Ihan sama vaikka pitäisitte koko tapahtumaa täysin naurettavana tai että joisi alkoholia: pakottakaa itsenne sinne!Minusta taas tuossa itsensä pakottamisessa ei ole oikein järkeä. Jos ei oikeasti juo alkoholia, niin miksi pitäisi noihin tapahtumiin lähteä juomaan. Kaikki eivät viihdy baariympäristössä, ja se varmasti näkyy myös päällepäin, vaikka sitä miten koittaisi esittää että on hauskaa.
Ymmärrän erittäin hyvin sua ja sun tilanteesi. Oon itse vajaa kolmekymppinen mies Helsingistä ja itselläni on melko lailla samanlainen elämäntilanne. Erona vaan se, että oon mies ja varmaan jonkin verran sua vanhempi.
Itse muutin reilu kaksi vuotta sitten Helsinkiin, lähinnä töiden perässä, josta en tuntenut ketään. Toivoin ja odotin sitä, että Helsingissä voisi tavata helpommin saman kaltaisia kavereita, kun itse en ole koskaan ollut mikään massanmukana menijä. Just tämän vuoksi tuolla kotiseuduilla eläminen ja asuminen olikin mulle aina oikein täyttä tuskaa ja todella ahdistavaa aikaa. Itse en ole saanut Helsingistä minkäänlaisia kavereita, sillä en ole käynyt juuri missään työn ja kodin ulkopuolella. Työpaikalla en ole tavannut ketään sellaisia tyyppejä, joiden kanssa olisi mitään ihmeellisempää juteltavaa, muutenkin suurin osa työkavereista on aika pinnallisia ja tyypillisiä massanuoria, joita ei kiinnosta mikään muu kun se facebook ja baareissa käyminen.
"Ongelmani on se, että minulla ei ole täällä vapaa-ajan viettoon oikein sopivaa kaveria. Asun soluasunnossa kahden kämppiksen kanssa, mutta elämme kaikki aika lailla omaa elämäämme, emmekä vietä vapaa-aikaa yhdessä. Varsinkin viikonloppuina yksinäisyys välillä iskee lujaa. Vietän monet viikonloput yksin, ja vaikka nyt yritänkin jotain "kivaa" tekemistä keksiä, niin mikään ei tunnu yksin niin mukavalta kuin kaverin tai kumppanin kanssa. Ulospäin esitän kaikille reipasta ja pärjäävää, ja pyrin piilottamaan yksinäisyyteni. Häpeän yksinäisyyttä ja tiettyjä luonteenpiirteitäni. "
Ymmärrän erittäin hyvin myös tämän tilanteen, sillä itselleni toi yksinäisyys on ollut myös aina sellainen asia, mitä olen erittäin suuresti hävennyt, enkä ole koskaan halunnut kenellekkään siitä mitään puhua. Tuntuu siltä, että edelleenkin suomessa se yksinäisyys ja kavereiden puute on sellainen tabu asia, josta ei voi mitenkään julkisesti puhua, ilman että siinä oman maineensa menettäisi. Tämä onkin todella ahdistavaa ja tuntuu siltä, että se tekee tästä ongelmasta oikein vieläkin pahemman.
"Ajatus siitä, että tunnustaisin jollekkin viettäväni melkein kaikki viikonloput yksin, tuntuu kauhealta. En haluaisi kenenkään ajattelevan tai kenellekään paljastaa, että olen yksinäinen. Lähinnä nuo ihmisten reaktiot tuohon asiaan pelottaa, en haluaisi että minua alettaisiin sääliä tai pitämään jotenkin outona. Muutenkin tuntuu välillä että onko tässä maailmassa tilaa meille hiljaisemmille ja ujommille tapauksille, kun jokapaikassa peräänkuulutetaan ulospäinsuuntautuneisuutta ja sosiaalisuutta. "
Ymmärrän hyvin sen miltä susta tuntuu ja miten inhottavaa siitä yksinäisyydestä oikein on kenellekkään mitään kertoa. Aivan varmasti toisten ihmisten reaktiot pelottavat, kun tietää jo melkein heti etukäteen sen, että miten muut ihmiset asiaan suhtautuisivat. Muakin ärsyttää tässä maailmassa just tämä asia, kun aina pitäisi olla niin ulospäin suuntautunut, sosiaalinen ja helvetin avoin, ettei mitään asioita voisi pitää ikään kun omana tietonaan.
En itsekään oikein tykkää avautua ihmisille kovin helposti, sillä pelottaa koko ajan se, että mitä he musta oikein ajattelevat ja vielä kun tiedän sen, etten kuitenkaan ole just sellainen, mitä muut ihmiset toivoisivat mun olevan. Eli äärimmäisen sosiaalinen ja paljon kavereita omaava avoin persoona. Pelkään sitä, että varmaan tulen olemaan vielä kymmenen vuoden kuluttua ihan samassa tilanteessa. Tai en tiedä, voisiko tästä tilanteesta päästä sitten siinä vaiheessa irti, kun sitä ikää alkaa olemaan jo niin paljon, että kaikki ikätoverit alkavat olla jo perheellisiä ja sitä sinkuksi jääneen keski-ikäisen miehen yksinäisyyttä ei pidetä enää samanlaisena ihmeenä, kun nuoren miehen yksinäisyyttä.
Mulla tämä yksinäisyys ja kavereiden puute on ainakin rajoittanut ihan valtavasti elämää koko ajan ja tulee rajoittamaan sitä jatkossakin, se tuntuu musta tosi masentavalta. Varsinkin baareissa käyminen on jäänyt mun elämästäni pois aivan kokonaan, sillä eipä niihin baareihin uskalla yksinäisenä nuorena miehenä mennä, kun kaikki muut mun ikäiset nuoret ovat siellä aina isojen kaveriporukoidensa kanssa. Heti jos baariin menisi, niin pelottaisi se asia, että mitä muut ihmiset oikein ajattelevat siitä, kun mun ikäinen nuori mies on yksin baarissa ilman ketään kavereita. Sama juttu olisi myös laivaristeilylle tai ulkomaan matkoille lähtiessä.
Jos haluat jutella lisää tai muuten vaihtaa ajatuksia, niin voit laittaa sähköpostia ihan milloin vaan haluat. Mun maili on [email protected]- nuori nainen
Lohduttavaa kuulla, että en ole ainoa joka on tällaisessa tilanteessa. Tuntuu että sitä on aivan yksin tämän asian kanssa, kun harvapa sitä omaa yksinäisyyttään tuolla kylillä huutelee. Minulla on yksi lapsuuden aikainen tosi hyvä ystävä, joka asuu eri paikkakunnalla kuin minä, mutta yritetään kyllä nähdä niin usein kuin mahdollista. Kahden siskoni kanssa pidän myös tiiviisti yhteyttä, mekin vain kaikki asutaan eri paikkakunnilla. Täältä vaan en ole onnistunut löytämään kovin läheistä ystävää. Koulussa on kyllä kavereita, että siellä ei tarvi aikaa yksin viettää, mutta jotenkin ne kaverit sitten jäävätkin sinne kouluun.
Olen myös aloittanut harrastuksen, josta tykkään todella paljon, mutta en nyt sieltäkään ole onnistunut kavereita löytämään, tuttuja kylläkin. Kerran viikossa kun tunnin ajan nähdään ja sen jälkeen kaikki sinkoaa taas omille teilleen niin vaikea siinä on ehtiä kunnolla keneenkään tutustumaan.
"Tuntuu siltä, että edelleenkin suomessa se yksinäisyys ja kavereiden puute on sellainen tabu asia, josta ei voi mitenkään julkisesti puhua, ilman että siinä oman maineensa menettäisi." Niinpä. En minäkään viitsi alkaa kertoa yksin vietetystä viikonlopusta muille, kun tuntuu että kaikilla muilla on joka viikonlopulle jotain suunnitelmaa.
"Muakin ärsyttää tässä maailmassa just tämä asia, kun aina pitäisi olla niin ulospäin suuntautunut, sosiaalinen ja helvetin avoin, ettei mitään asioita voisi pitää ikään kun omana tietonaan." Ja sit ärsyttää se kun monet pitää ujoutta jotenkin negatiivisena piirteenä, ja itsellekin tulee jotenkin sellainen olo että pitäskö mun ollakin jotenkin toisenlainen että ihmiset tykkäis musta. Ei pysty olemaan rennosti se mikä on, vaan koko ajan on paineet olla jotenkin puheliaampi, räväkämpi, sosiaalisempi...ym, jotta tulee hyväksytyksi. Vaikka itse olisikin ihan tyytyväinen itseensä niin ulkopuolelta voi tulla palautetta että olisit nyt voinut olla vähän enemmän tällanen ja tuollanen.
"Mulla tämä yksinäisyys ja kavereiden puute on ainakin rajoittanut ihan valtavasti elämää koko ajan ja tulee rajoittamaan sitä jatkossakin, se tuntuu musta tosi masentavalta. " Joo, mullakin on jonkun verran rajoittanut. Vaikka periaatteessa ois vapaa tekemään mitä huvittaa, niin ei sitä kuitenkaan yksin tuu mihinkään lähdettyä. Minulla on onneksi tämä hyvä lapsuuden ystävä, jonka kanssa ollaan tehty ulkomaan reissuja. Ei noistakaan kyllä yksin osaisi nauttia.
Minulla ei ole anonyymiä sähköpostiosoitetta, enkä taida nyt jaksaa alkaa sellaista luomaan. Mutta vaihdan kyllä täällä mielelläni ajatuksia :) nuori nainen kirjoitti:
Lohduttavaa kuulla, että en ole ainoa joka on tällaisessa tilanteessa. Tuntuu että sitä on aivan yksin tämän asian kanssa, kun harvapa sitä omaa yksinäisyyttään tuolla kylillä huutelee. Minulla on yksi lapsuuden aikainen tosi hyvä ystävä, joka asuu eri paikkakunnalla kuin minä, mutta yritetään kyllä nähdä niin usein kuin mahdollista. Kahden siskoni kanssa pidän myös tiiviisti yhteyttä, mekin vain kaikki asutaan eri paikkakunnilla. Täältä vaan en ole onnistunut löytämään kovin läheistä ystävää. Koulussa on kyllä kavereita, että siellä ei tarvi aikaa yksin viettää, mutta jotenkin ne kaverit sitten jäävätkin sinne kouluun.
Olen myös aloittanut harrastuksen, josta tykkään todella paljon, mutta en nyt sieltäkään ole onnistunut kavereita löytämään, tuttuja kylläkin. Kerran viikossa kun tunnin ajan nähdään ja sen jälkeen kaikki sinkoaa taas omille teilleen niin vaikea siinä on ehtiä kunnolla keneenkään tutustumaan.
"Tuntuu siltä, että edelleenkin suomessa se yksinäisyys ja kavereiden puute on sellainen tabu asia, josta ei voi mitenkään julkisesti puhua, ilman että siinä oman maineensa menettäisi." Niinpä. En minäkään viitsi alkaa kertoa yksin vietetystä viikonlopusta muille, kun tuntuu että kaikilla muilla on joka viikonlopulle jotain suunnitelmaa.
"Muakin ärsyttää tässä maailmassa just tämä asia, kun aina pitäisi olla niin ulospäin suuntautunut, sosiaalinen ja helvetin avoin, ettei mitään asioita voisi pitää ikään kun omana tietonaan." Ja sit ärsyttää se kun monet pitää ujoutta jotenkin negatiivisena piirteenä, ja itsellekin tulee jotenkin sellainen olo että pitäskö mun ollakin jotenkin toisenlainen että ihmiset tykkäis musta. Ei pysty olemaan rennosti se mikä on, vaan koko ajan on paineet olla jotenkin puheliaampi, räväkämpi, sosiaalisempi...ym, jotta tulee hyväksytyksi. Vaikka itse olisikin ihan tyytyväinen itseensä niin ulkopuolelta voi tulla palautetta että olisit nyt voinut olla vähän enemmän tällanen ja tuollanen.
"Mulla tämä yksinäisyys ja kavereiden puute on ainakin rajoittanut ihan valtavasti elämää koko ajan ja tulee rajoittamaan sitä jatkossakin, se tuntuu musta tosi masentavalta. " Joo, mullakin on jonkun verran rajoittanut. Vaikka periaatteessa ois vapaa tekemään mitä huvittaa, niin ei sitä kuitenkaan yksin tuu mihinkään lähdettyä. Minulla on onneksi tämä hyvä lapsuuden ystävä, jonka kanssa ollaan tehty ulkomaan reissuja. Ei noistakaan kyllä yksin osaisi nauttia.
Minulla ei ole anonyymiä sähköpostiosoitetta, enkä taida nyt jaksaa alkaa sellaista luomaan. Mutta vaihdan kyllä täällä mielelläni ajatuksia :)"Lohduttavaa kuulla, että en ole ainoa joka on tällaisessa tilanteessa. Tuntuu että sitä on aivan yksin tämän asian kanssa, kun harvapa sitä omaa yksinäisyyttään tuolla kylillä huutelee. Minulla on yksi lapsuuden aikainen tosi hyvä ystävä, joka asuu eri paikkakunnalla kuin minä, mutta yritetään kyllä nähdä niin usein kuin mahdollista. Kahden siskoni kanssa pidän myös tiiviisti yhteyttä, mekin vain kaikki asutaan eri paikkakunnilla. Täältä vaan en ole onnistunut löytämään kovin läheistä ystävää. Koulussa on kyllä kavereita, että siellä ei tarvi aikaa yksin viettää, mutta jotenkin ne kaverit sitten jäävätkin sinne kouluun.
Olen myös aloittanut harrastuksen, josta tykkään todella paljon, mutta en nyt sieltäkään ole onnistunut kavereita löytämään, tuttuja kylläkin. Kerran viikossa kun tunnin ajan nähdään ja sen jälkeen kaikki sinkoaa taas omille teilleen niin vaikea siinä on ehtiä kunnolla keneenkään tutustumaan. "
Mulla taas on sellainen tilanne, ettei ole jäänyt yhtään ketään kavereita lapsuus- tai kouluajoilta. Itselleni tämä yksinäisyys on ollut aina sellainen asia, että tuolla reaalimaailmassa en ole kertaakaan voinut missään siitä mitään puhua, en edes vanhemmilleni, sillä he eivät ole oikein ymmärtäneet mua tässä asiassa, kun joskus nuorempana asiasta oli pikaisesti puhetta. Tämän jälkeen en ole asiasta koskaan viitsinyt heidän kanssaan mitään puhua. Asiaan kun vaikuttaa väistämättä se, kun veljelläni on aina ollut paljon kavereita joka puolella ja tälläkin hetkellä hänellä on kymmeniä kavereita ympäri suomea ja satoja kavereita facebookissa ja aina hänellä on jotain baarireissuja tiedossa ison porukan kanssa, niin tällä tavoin me olemme veljen kanssa niin aivan erilaisia personia. Just tämän takia vanhempani eivät ole sitten koskaan ymmärtäneet sitä, kun mulla ei ole ikinä kavereita.
"Niinpä. En minäkään viitsi alkaa kertoa yksin vietetystä viikonlopusta muille, kun tuntuu että kaikilla muilla on joka viikonlopulle jotain suunnitelmaa."
Itse olen ollut melkein aina viikonloput ja kaikki mahdolliset turhat juhlapyhät töissä ihan sen takia, ettei vaan tarvisi selitellä kenellekkään mitään tarinoita viikonlopun vietosta tai jostain hauskanpidosta, kun tällaiset asiat eivät mun elämääni kuulu. Eipä niistä yksinäisistä viikonlopuista voisi tässä ahdasmielisten maassa kellekkään mitään kertoa.
"Ja sit ärsyttää se kun monet pitää ujoutta jotenkin negatiivisena piirteenä, ja itsellekin tulee jotenkin sellainen olo että pitäskö mun ollakin jotenkin toisenlainen että ihmiset tykkäis musta. Ei pysty olemaan rennosti se mikä on, vaan koko ajan on paineet olla jotenkin puheliaampi, räväkämpi, sosiaalisempi...ym, jotta tulee hyväksytyksi. Vaikka itse olisikin ihan tyytyväinen itseensä niin ulkopuolelta voi tulla palautetta että olisit nyt voinut olla vähän enemmän tällanen ja tuollanen."
Tämä on kyllä valitettavan totta. Tuntuu aina siltä, että koskaan ei osaa olla tarpeeksi paljon toisten mieleen.
"Joo, mullakin on jonkun verran rajoittanut. Vaikka periaatteessa ois vapaa tekemään mitä huvittaa, niin ei sitä kuitenkaan yksin tuu mihinkään lähdettyä. Minulla on onneksi tämä hyvä lapsuuden ystävä, jonka kanssa ollaan tehty ulkomaan reissuja. Ei noistakaan kyllä yksin osaisi nauttia. "
Joo mua suorastaan ärsyttää, kun kaikki sanovat aina just siitä, miten mä olisin täysin vapaa lähtemään mihin tahansa vaikka yksinäni ja miten pitäisi vaan uskaltaa lähteä vaikka ulkomaille yksinään, eikä ajatella sitä, että mitä muut ihmiset siitä ajattelisivat. Mutta kun ei vaan pysty tähän, niin minkäs siinä sitten teet. Itse kun en ole vielä tähän ikään mennessä päässyt käymään kertaakaan missään ulkomailla, ellei sitten vanhempien tai perheen seurassa tehtyjä matkoja lasketa. Voi kun tietäisi, miten tämänkin ongelman saisi jotenkin ratkaistua. Edes yhdelle laivaristeilylle ei pääse lähtemään, kun ei ole seuraa.- Twin Six
nuori nainen kirjoitti:
Lohduttavaa kuulla, että en ole ainoa joka on tällaisessa tilanteessa. Tuntuu että sitä on aivan yksin tämän asian kanssa, kun harvapa sitä omaa yksinäisyyttään tuolla kylillä huutelee. Minulla on yksi lapsuuden aikainen tosi hyvä ystävä, joka asuu eri paikkakunnalla kuin minä, mutta yritetään kyllä nähdä niin usein kuin mahdollista. Kahden siskoni kanssa pidän myös tiiviisti yhteyttä, mekin vain kaikki asutaan eri paikkakunnilla. Täältä vaan en ole onnistunut löytämään kovin läheistä ystävää. Koulussa on kyllä kavereita, että siellä ei tarvi aikaa yksin viettää, mutta jotenkin ne kaverit sitten jäävätkin sinne kouluun.
Olen myös aloittanut harrastuksen, josta tykkään todella paljon, mutta en nyt sieltäkään ole onnistunut kavereita löytämään, tuttuja kylläkin. Kerran viikossa kun tunnin ajan nähdään ja sen jälkeen kaikki sinkoaa taas omille teilleen niin vaikea siinä on ehtiä kunnolla keneenkään tutustumaan.
"Tuntuu siltä, että edelleenkin suomessa se yksinäisyys ja kavereiden puute on sellainen tabu asia, josta ei voi mitenkään julkisesti puhua, ilman että siinä oman maineensa menettäisi." Niinpä. En minäkään viitsi alkaa kertoa yksin vietetystä viikonlopusta muille, kun tuntuu että kaikilla muilla on joka viikonlopulle jotain suunnitelmaa.
"Muakin ärsyttää tässä maailmassa just tämä asia, kun aina pitäisi olla niin ulospäin suuntautunut, sosiaalinen ja helvetin avoin, ettei mitään asioita voisi pitää ikään kun omana tietonaan." Ja sit ärsyttää se kun monet pitää ujoutta jotenkin negatiivisena piirteenä, ja itsellekin tulee jotenkin sellainen olo että pitäskö mun ollakin jotenkin toisenlainen että ihmiset tykkäis musta. Ei pysty olemaan rennosti se mikä on, vaan koko ajan on paineet olla jotenkin puheliaampi, räväkämpi, sosiaalisempi...ym, jotta tulee hyväksytyksi. Vaikka itse olisikin ihan tyytyväinen itseensä niin ulkopuolelta voi tulla palautetta että olisit nyt voinut olla vähän enemmän tällanen ja tuollanen.
"Mulla tämä yksinäisyys ja kavereiden puute on ainakin rajoittanut ihan valtavasti elämää koko ajan ja tulee rajoittamaan sitä jatkossakin, se tuntuu musta tosi masentavalta. " Joo, mullakin on jonkun verran rajoittanut. Vaikka periaatteessa ois vapaa tekemään mitä huvittaa, niin ei sitä kuitenkaan yksin tuu mihinkään lähdettyä. Minulla on onneksi tämä hyvä lapsuuden ystävä, jonka kanssa ollaan tehty ulkomaan reissuja. Ei noistakaan kyllä yksin osaisi nauttia.
Minulla ei ole anonyymiä sähköpostiosoitetta, enkä taida nyt jaksaa alkaa sellaista luomaan. Mutta vaihdan kyllä täällä mielelläni ajatuksia :)"Tuntuu siltä, että edelleenkin suomessa se yksinäisyys ja kavereiden puute on sellainen tabu asia, josta ei voi mitenkään julkisesti puhua, ilman että siinä oman maineensa menettäisi."
Onhan se vähän outoa ainakin niiden mielestä, jotka eivät sitä itse ole kokeneet.
Muistan aikanaan, kun työpaikan pomo kysyi minulta, "mitäs teit uutenavuotena" ja minä vastasin, että "kävin pihalla katselemassa raketteja, niinkuin olen tehnyt jo monena vuonna." Äijä meni ihan hiljaiseksi ja ilme oli tyyliin "häh?" Se oli ollut nuoruudessaan aikamoinen menijä, eikä voinut käsittää, että joku reilu parikymppinen on vaan kotona yhtenä vuoden suurimmista bileilloista :D - Mies 28v
DarkFear kirjoitti:
"Lohduttavaa kuulla, että en ole ainoa joka on tällaisessa tilanteessa. Tuntuu että sitä on aivan yksin tämän asian kanssa, kun harvapa sitä omaa yksinäisyyttään tuolla kylillä huutelee. Minulla on yksi lapsuuden aikainen tosi hyvä ystävä, joka asuu eri paikkakunnalla kuin minä, mutta yritetään kyllä nähdä niin usein kuin mahdollista. Kahden siskoni kanssa pidän myös tiiviisti yhteyttä, mekin vain kaikki asutaan eri paikkakunnilla. Täältä vaan en ole onnistunut löytämään kovin läheistä ystävää. Koulussa on kyllä kavereita, että siellä ei tarvi aikaa yksin viettää, mutta jotenkin ne kaverit sitten jäävätkin sinne kouluun.
Olen myös aloittanut harrastuksen, josta tykkään todella paljon, mutta en nyt sieltäkään ole onnistunut kavereita löytämään, tuttuja kylläkin. Kerran viikossa kun tunnin ajan nähdään ja sen jälkeen kaikki sinkoaa taas omille teilleen niin vaikea siinä on ehtiä kunnolla keneenkään tutustumaan. "
Mulla taas on sellainen tilanne, ettei ole jäänyt yhtään ketään kavereita lapsuus- tai kouluajoilta. Itselleni tämä yksinäisyys on ollut aina sellainen asia, että tuolla reaalimaailmassa en ole kertaakaan voinut missään siitä mitään puhua, en edes vanhemmilleni, sillä he eivät ole oikein ymmärtäneet mua tässä asiassa, kun joskus nuorempana asiasta oli pikaisesti puhetta. Tämän jälkeen en ole asiasta koskaan viitsinyt heidän kanssaan mitään puhua. Asiaan kun vaikuttaa väistämättä se, kun veljelläni on aina ollut paljon kavereita joka puolella ja tälläkin hetkellä hänellä on kymmeniä kavereita ympäri suomea ja satoja kavereita facebookissa ja aina hänellä on jotain baarireissuja tiedossa ison porukan kanssa, niin tällä tavoin me olemme veljen kanssa niin aivan erilaisia personia. Just tämän takia vanhempani eivät ole sitten koskaan ymmärtäneet sitä, kun mulla ei ole ikinä kavereita.
"Niinpä. En minäkään viitsi alkaa kertoa yksin vietetystä viikonlopusta muille, kun tuntuu että kaikilla muilla on joka viikonlopulle jotain suunnitelmaa."
Itse olen ollut melkein aina viikonloput ja kaikki mahdolliset turhat juhlapyhät töissä ihan sen takia, ettei vaan tarvisi selitellä kenellekkään mitään tarinoita viikonlopun vietosta tai jostain hauskanpidosta, kun tällaiset asiat eivät mun elämääni kuulu. Eipä niistä yksinäisistä viikonlopuista voisi tässä ahdasmielisten maassa kellekkään mitään kertoa.
"Ja sit ärsyttää se kun monet pitää ujoutta jotenkin negatiivisena piirteenä, ja itsellekin tulee jotenkin sellainen olo että pitäskö mun ollakin jotenkin toisenlainen että ihmiset tykkäis musta. Ei pysty olemaan rennosti se mikä on, vaan koko ajan on paineet olla jotenkin puheliaampi, räväkämpi, sosiaalisempi...ym, jotta tulee hyväksytyksi. Vaikka itse olisikin ihan tyytyväinen itseensä niin ulkopuolelta voi tulla palautetta että olisit nyt voinut olla vähän enemmän tällanen ja tuollanen."
Tämä on kyllä valitettavan totta. Tuntuu aina siltä, että koskaan ei osaa olla tarpeeksi paljon toisten mieleen.
"Joo, mullakin on jonkun verran rajoittanut. Vaikka periaatteessa ois vapaa tekemään mitä huvittaa, niin ei sitä kuitenkaan yksin tuu mihinkään lähdettyä. Minulla on onneksi tämä hyvä lapsuuden ystävä, jonka kanssa ollaan tehty ulkomaan reissuja. Ei noistakaan kyllä yksin osaisi nauttia. "
Joo mua suorastaan ärsyttää, kun kaikki sanovat aina just siitä, miten mä olisin täysin vapaa lähtemään mihin tahansa vaikka yksinäni ja miten pitäisi vaan uskaltaa lähteä vaikka ulkomaille yksinään, eikä ajatella sitä, että mitä muut ihmiset siitä ajattelisivat. Mutta kun ei vaan pysty tähän, niin minkäs siinä sitten teet. Itse kun en ole vielä tähän ikään mennessä päässyt käymään kertaakaan missään ulkomailla, ellei sitten vanhempien tai perheen seurassa tehtyjä matkoja lasketa. Voi kun tietäisi, miten tämänkin ongelman saisi jotenkin ratkaistua. Edes yhdelle laivaristeilylle ei pääse lähtemään, kun ei ole seuraa."Joo mua suorastaan ärsyttää, kun kaikki sanovat aina just siitä, miten mä olisin täysin vapaa lähtemään mihin tahansa vaikka yksinäni ja miten pitäisi vaan uskaltaa lähteä vaikka ulkomaille yksinään, eikä ajatella sitä, että mitä muut ihmiset siitä ajattelisivat. Mutta kun ei vaan pysty tähän, niin minkäs siinä sitten teet. Itse kun en ole vielä tähän ikään mennessä päässyt käymään kertaakaan missään ulkomailla, ellei sitten vanhempien tai perheen seurassa tehtyjä matkoja lasketa. Voi kun tietäisi, miten tämänkin ongelman saisi jotenkin ratkaistua. Edes yhdelle laivaristeilylle ei pääse lähtemään, kun ei ole seuraa."
Voisitko ottaa tuon yksin lähtemisen haasteena? Olen itsekin introvertti, ja tarinanne kuulostavat paljon siltä, mitä itsekin olin vielä vajaat kymmenen vuotta sitten. Yhtään ulospäinsuuntautuneempi en ole edelleenkään, mutta olen vaan ottanut itseäni niskasta kiinni ja päättänyt, että en jää surkuttelemaan asioita, vaan toteutan itseäni siten kuin parhaaksi näen. Olen nyt sitten muun muassa käynyt puolen vuoden reppureissulla kaukomailla, yksin.
Lähdin yksin toisaalta siksi, että ei tarvitsisi käyttää kallisarvoista reissuaikaa kompromisseihin, kun kompromissien arvoista seuraa (ts. tyttöystävää) ei ollut, ja toisaalta siksi, että halusin todistaa itselleni, että pärjään ja pystyn nauttimaan tuollaisesta yksin. Reissu meni hienosti, ja yksinäisyys ei ollut ongelma missään vaiheessa. Tienpäällä oli muitakin yksin kulkevia, ja tietyllä tavalla reissusta sai yksin irti enemmän siksi, että kun oli yksin, niin ei ollut kaveria, jonka seuraan olisi voinut jumittua, vaan oli aina vapaa ja välillä pakotettukin etsimään seuraa muista matkalaisista. - ex-raitis
Mies 28v kirjoitti:
"Joo mua suorastaan ärsyttää, kun kaikki sanovat aina just siitä, miten mä olisin täysin vapaa lähtemään mihin tahansa vaikka yksinäni ja miten pitäisi vaan uskaltaa lähteä vaikka ulkomaille yksinään, eikä ajatella sitä, että mitä muut ihmiset siitä ajattelisivat. Mutta kun ei vaan pysty tähän, niin minkäs siinä sitten teet. Itse kun en ole vielä tähän ikään mennessä päässyt käymään kertaakaan missään ulkomailla, ellei sitten vanhempien tai perheen seurassa tehtyjä matkoja lasketa. Voi kun tietäisi, miten tämänkin ongelman saisi jotenkin ratkaistua. Edes yhdelle laivaristeilylle ei pääse lähtemään, kun ei ole seuraa."
Voisitko ottaa tuon yksin lähtemisen haasteena? Olen itsekin introvertti, ja tarinanne kuulostavat paljon siltä, mitä itsekin olin vielä vajaat kymmenen vuotta sitten. Yhtään ulospäinsuuntautuneempi en ole edelleenkään, mutta olen vaan ottanut itseäni niskasta kiinni ja päättänyt, että en jää surkuttelemaan asioita, vaan toteutan itseäni siten kuin parhaaksi näen. Olen nyt sitten muun muassa käynyt puolen vuoden reppureissulla kaukomailla, yksin.
Lähdin yksin toisaalta siksi, että ei tarvitsisi käyttää kallisarvoista reissuaikaa kompromisseihin, kun kompromissien arvoista seuraa (ts. tyttöystävää) ei ollut, ja toisaalta siksi, että halusin todistaa itselleni, että pärjään ja pystyn nauttimaan tuollaisesta yksin. Reissu meni hienosti, ja yksinäisyys ei ollut ongelma missään vaiheessa. Tienpäällä oli muitakin yksin kulkevia, ja tietyllä tavalla reissusta sai yksin irti enemmän siksi, että kun oli yksin, niin ei ollut kaveria, jonka seuraan olisi voinut jumittua, vaan oli aina vapaa ja välillä pakotettukin etsimään seuraa muista matkalaisista.Tuollainen reppureissaaminen on ihan hyvä vaihtoehto jos ikää on alle 30 vuotta. Kun lähtee kaukomaille kiertelemään siellä tutustuu muihin matkailijoihin.
Alkoholinkäyttöäkään ei tarvitse harkita, koska monet matkalaisista joihin törmää ovat maista joissa kulttuuriin ei ryyppääminen niin kuulu ja ilmankin alkoholia voi ihmisten kanssa olla. - nuori nainen
DarkFear kirjoitti:
"Lohduttavaa kuulla, että en ole ainoa joka on tällaisessa tilanteessa. Tuntuu että sitä on aivan yksin tämän asian kanssa, kun harvapa sitä omaa yksinäisyyttään tuolla kylillä huutelee. Minulla on yksi lapsuuden aikainen tosi hyvä ystävä, joka asuu eri paikkakunnalla kuin minä, mutta yritetään kyllä nähdä niin usein kuin mahdollista. Kahden siskoni kanssa pidän myös tiiviisti yhteyttä, mekin vain kaikki asutaan eri paikkakunnilla. Täältä vaan en ole onnistunut löytämään kovin läheistä ystävää. Koulussa on kyllä kavereita, että siellä ei tarvi aikaa yksin viettää, mutta jotenkin ne kaverit sitten jäävätkin sinne kouluun.
Olen myös aloittanut harrastuksen, josta tykkään todella paljon, mutta en nyt sieltäkään ole onnistunut kavereita löytämään, tuttuja kylläkin. Kerran viikossa kun tunnin ajan nähdään ja sen jälkeen kaikki sinkoaa taas omille teilleen niin vaikea siinä on ehtiä kunnolla keneenkään tutustumaan. "
Mulla taas on sellainen tilanne, ettei ole jäänyt yhtään ketään kavereita lapsuus- tai kouluajoilta. Itselleni tämä yksinäisyys on ollut aina sellainen asia, että tuolla reaalimaailmassa en ole kertaakaan voinut missään siitä mitään puhua, en edes vanhemmilleni, sillä he eivät ole oikein ymmärtäneet mua tässä asiassa, kun joskus nuorempana asiasta oli pikaisesti puhetta. Tämän jälkeen en ole asiasta koskaan viitsinyt heidän kanssaan mitään puhua. Asiaan kun vaikuttaa väistämättä se, kun veljelläni on aina ollut paljon kavereita joka puolella ja tälläkin hetkellä hänellä on kymmeniä kavereita ympäri suomea ja satoja kavereita facebookissa ja aina hänellä on jotain baarireissuja tiedossa ison porukan kanssa, niin tällä tavoin me olemme veljen kanssa niin aivan erilaisia personia. Just tämän takia vanhempani eivät ole sitten koskaan ymmärtäneet sitä, kun mulla ei ole ikinä kavereita.
"Niinpä. En minäkään viitsi alkaa kertoa yksin vietetystä viikonlopusta muille, kun tuntuu että kaikilla muilla on joka viikonlopulle jotain suunnitelmaa."
Itse olen ollut melkein aina viikonloput ja kaikki mahdolliset turhat juhlapyhät töissä ihan sen takia, ettei vaan tarvisi selitellä kenellekkään mitään tarinoita viikonlopun vietosta tai jostain hauskanpidosta, kun tällaiset asiat eivät mun elämääni kuulu. Eipä niistä yksinäisistä viikonlopuista voisi tässä ahdasmielisten maassa kellekkään mitään kertoa.
"Ja sit ärsyttää se kun monet pitää ujoutta jotenkin negatiivisena piirteenä, ja itsellekin tulee jotenkin sellainen olo että pitäskö mun ollakin jotenkin toisenlainen että ihmiset tykkäis musta. Ei pysty olemaan rennosti se mikä on, vaan koko ajan on paineet olla jotenkin puheliaampi, räväkämpi, sosiaalisempi...ym, jotta tulee hyväksytyksi. Vaikka itse olisikin ihan tyytyväinen itseensä niin ulkopuolelta voi tulla palautetta että olisit nyt voinut olla vähän enemmän tällanen ja tuollanen."
Tämä on kyllä valitettavan totta. Tuntuu aina siltä, että koskaan ei osaa olla tarpeeksi paljon toisten mieleen.
"Joo, mullakin on jonkun verran rajoittanut. Vaikka periaatteessa ois vapaa tekemään mitä huvittaa, niin ei sitä kuitenkaan yksin tuu mihinkään lähdettyä. Minulla on onneksi tämä hyvä lapsuuden ystävä, jonka kanssa ollaan tehty ulkomaan reissuja. Ei noistakaan kyllä yksin osaisi nauttia. "
Joo mua suorastaan ärsyttää, kun kaikki sanovat aina just siitä, miten mä olisin täysin vapaa lähtemään mihin tahansa vaikka yksinäni ja miten pitäisi vaan uskaltaa lähteä vaikka ulkomaille yksinään, eikä ajatella sitä, että mitä muut ihmiset siitä ajattelisivat. Mutta kun ei vaan pysty tähän, niin minkäs siinä sitten teet. Itse kun en ole vielä tähän ikään mennessä päässyt käymään kertaakaan missään ulkomailla, ellei sitten vanhempien tai perheen seurassa tehtyjä matkoja lasketa. Voi kun tietäisi, miten tämänkin ongelman saisi jotenkin ratkaistua. Edes yhdelle laivaristeilylle ei pääse lähtemään, kun ei ole seuraa."Mulla taas on sellainen tilanne, ettei ole jäänyt yhtään ketään kavereita lapsuus- tai kouluajoilta. Itselleni tämä yksinäisyys on ollut aina sellainen asia, että tuolla reaalimaailmassa en ole kertaakaan voinut missään siitä mitään puhua, en edes vanhemmilleni, sillä he eivät ole oikein ymmärtäneet mua tässä asiassa, kun joskus nuorempana asiasta oli pikaisesti puhetta. Tämän jälkeen en ole asiasta koskaan viitsinyt heidän kanssaan mitään puhua. Asiaan kun vaikuttaa väistämättä se, kun veljelläni on aina ollut paljon kavereita joka puolella ja tälläkin hetkellä hänellä on kymmeniä kavereita ympäri suomea ja satoja kavereita facebookissa ja aina hänellä on jotain baarireissuja tiedossa ison porukan kanssa, niin tällä tavoin me olemme veljen kanssa niin aivan erilaisia personia. Just tämän takia vanhempani eivät ole sitten koskaan ymmärtäneet sitä, kun mulla ei ole ikinä kavereita."
Juu, no tuo on kyllä hankala tilanne. Onko sulla sitten muita sukulaisia esim. serkkuja joiden kanssa voisit viettää aikaa? En itsekään ole vanhemmille tästä kertonut, enkä oikeastaan muidenkaan kanssa juuri puhunut. Äiti on kyllä kysellyt joskus vähän vähän kiertoreittiä et miten mulla täällä menee ym. ja oon vastannu jotain vähän ympäripyöreää. Kai ne jotain voi aavistaa, en tiedä. Mekin ollaan siskojen kanssa aika erilaisia kaikki, mutta tullaan kyllä todella hyvin toimeen siitä huolimatta. Toinen siskoistani on jo perheellinen ja toinen aika spontaani ja hyvin sosiaalinen tapaus.
"Joo mua suorastaan ärsyttää, kun kaikki sanovat aina just siitä, miten mä olisin täysin vapaa lähtemään mihin tahansa vaikka yksinäni ja miten pitäisi vaan uskaltaa lähteä vaikka ulkomaille yksinään, eikä ajatella sitä, että mitä muut ihmiset siitä ajattelisivat. Mutta kun ei vaan pysty tähän, niin minkäs siinä sitten teet. Itse kun en ole vielä tähän ikään mennessä päässyt käymään kertaakaan missään ulkomailla, ellei sitten vanhempien tai perheen seurassa tehtyjä matkoja lasketa. Voi kun tietäisi, miten tämänkin ongelman saisi jotenkin ratkaistua. Edes yhdelle laivaristeilylle ei pääse lähtemään, kun ei ole seuraa."
Mua ei nyt periaatteessa haittaisi se, et mitä muut ihmiset ajattelisivat, mutta en nyt vaan uskoisi viihtyväni yksin reissussa. Ja tuntisin oloni ehkä hieman turvattomaksi jos yksin lähtisin johonkin miljoona kaupunkiin palloilemaan. Joillekin tuo voi sopia, mutta itse en kyllä ihan vähällä lähtisi. Tuo kaksin matkustaminen on sopinut minulle todella hyvin. Kompromisseja ei kovin paljon tarvitse tehdä, kun on vain kaksi päättämässä asioista, majoittuminen edullisempaa, on turvallisempaa ja ei tarvitse olla yksin. - nuori nainen
Twin Six kirjoitti:
"Tuntuu siltä, että edelleenkin suomessa se yksinäisyys ja kavereiden puute on sellainen tabu asia, josta ei voi mitenkään julkisesti puhua, ilman että siinä oman maineensa menettäisi."
Onhan se vähän outoa ainakin niiden mielestä, jotka eivät sitä itse ole kokeneet.
Muistan aikanaan, kun työpaikan pomo kysyi minulta, "mitäs teit uutenavuotena" ja minä vastasin, että "kävin pihalla katselemassa raketteja, niinkuin olen tehnyt jo monena vuonna." Äijä meni ihan hiljaiseksi ja ilme oli tyyliin "häh?" Se oli ollut nuoruudessaan aikamoinen menijä, eikä voinut käsittää, että joku reilu parikymppinen on vaan kotona yhtenä vuoden suurimmista bileilloista :DMutta oikeasti ihan mahtavaa, että pystyt sen sanomaan toiselle noin päin naamaa. Täytyy myöntää, että itsestäni ei varmaan olisi siihen.
- Twin Six
nuori nainen kirjoitti:
Mutta oikeasti ihan mahtavaa, että pystyt sen sanomaan toiselle noin päin naamaa. Täytyy myöntää, että itsestäni ei varmaan olisi siihen.
Vasta kun näin sen reaktion, niin tajusin, mitä tuli sanottua. :)
En minä itseäni häpeä, varmaan tulisi samat jutut kerrottua, jos joku kysyisi "tosielämässä" näistä asioista. Välillä vaan tahtoo puraista yksinäisyys... :( - 18+13
nuori nainen kirjoitti:
Mutta oikeasti ihan mahtavaa, että pystyt sen sanomaan toiselle noin päin naamaa. Täytyy myöntää, että itsestäni ei varmaan olisi siihen.
Hienoa, jos pystyy olemaan vapaa häpeästä. Vastaavissa tilanteissa yleensä valehtelen jotain. Valehtelen oikeastaan ihan helvetisti. Valehtelen niin paljon, että se estää ylipäänsä tiettyjen potentiaalisten kaverisuhteiteiden kehittymisen, koska muuten valheet paljastuisivat. Mutta se on vain niin paljon helpompaa! Olisin varmaan työpaikallanikin hyljeksitty ja syrjäytynyt jos olisin kertonut ettei minulla ole yhtään kaveria ja että en juo alkoholia oikeastaan koskaan. Tietysti voisi jättää vain kaiken vain kertomatta, tehdä työnsä mutta olla paljastamatta mitään vapaa-ajastaan. Ylivoimaisesti helpointa on vaan valehdella.
nuori nainen kirjoitti:
"Mulla taas on sellainen tilanne, ettei ole jäänyt yhtään ketään kavereita lapsuus- tai kouluajoilta. Itselleni tämä yksinäisyys on ollut aina sellainen asia, että tuolla reaalimaailmassa en ole kertaakaan voinut missään siitä mitään puhua, en edes vanhemmilleni, sillä he eivät ole oikein ymmärtäneet mua tässä asiassa, kun joskus nuorempana asiasta oli pikaisesti puhetta. Tämän jälkeen en ole asiasta koskaan viitsinyt heidän kanssaan mitään puhua. Asiaan kun vaikuttaa väistämättä se, kun veljelläni on aina ollut paljon kavereita joka puolella ja tälläkin hetkellä hänellä on kymmeniä kavereita ympäri suomea ja satoja kavereita facebookissa ja aina hänellä on jotain baarireissuja tiedossa ison porukan kanssa, niin tällä tavoin me olemme veljen kanssa niin aivan erilaisia personia. Just tämän takia vanhempani eivät ole sitten koskaan ymmärtäneet sitä, kun mulla ei ole ikinä kavereita."
Juu, no tuo on kyllä hankala tilanne. Onko sulla sitten muita sukulaisia esim. serkkuja joiden kanssa voisit viettää aikaa? En itsekään ole vanhemmille tästä kertonut, enkä oikeastaan muidenkaan kanssa juuri puhunut. Äiti on kyllä kysellyt joskus vähän vähän kiertoreittiä et miten mulla täällä menee ym. ja oon vastannu jotain vähän ympäripyöreää. Kai ne jotain voi aavistaa, en tiedä. Mekin ollaan siskojen kanssa aika erilaisia kaikki, mutta tullaan kyllä todella hyvin toimeen siitä huolimatta. Toinen siskoistani on jo perheellinen ja toinen aika spontaani ja hyvin sosiaalinen tapaus.
"Joo mua suorastaan ärsyttää, kun kaikki sanovat aina just siitä, miten mä olisin täysin vapaa lähtemään mihin tahansa vaikka yksinäni ja miten pitäisi vaan uskaltaa lähteä vaikka ulkomaille yksinään, eikä ajatella sitä, että mitä muut ihmiset siitä ajattelisivat. Mutta kun ei vaan pysty tähän, niin minkäs siinä sitten teet. Itse kun en ole vielä tähän ikään mennessä päässyt käymään kertaakaan missään ulkomailla, ellei sitten vanhempien tai perheen seurassa tehtyjä matkoja lasketa. Voi kun tietäisi, miten tämänkin ongelman saisi jotenkin ratkaistua. Edes yhdelle laivaristeilylle ei pääse lähtemään, kun ei ole seuraa."
Mua ei nyt periaatteessa haittaisi se, et mitä muut ihmiset ajattelisivat, mutta en nyt vaan uskoisi viihtyväni yksin reissussa. Ja tuntisin oloni ehkä hieman turvattomaksi jos yksin lähtisin johonkin miljoona kaupunkiin palloilemaan. Joillekin tuo voi sopia, mutta itse en kyllä ihan vähällä lähtisi. Tuo kaksin matkustaminen on sopinut minulle todella hyvin. Kompromisseja ei kovin paljon tarvitse tehdä, kun on vain kaksi päättämässä asioista, majoittuminen edullisempaa, on turvallisempaa ja ei tarvitse olla yksin."Juu, no tuo on kyllä hankala tilanne. Onko sulla sitten muita sukulaisia esim. serkkuja joiden kanssa voisit viettää aikaa? En itsekään ole vanhemmille tästä kertonut, enkä oikeastaan muidenkaan kanssa juuri puhunut. Äiti on kyllä kysellyt joskus vähän vähän kiertoreittiä et miten mulla täällä menee ym. ja oon vastannu jotain vähän ympäripyöreää. Kai ne jotain voi aavistaa, en tiedä. Mekin ollaan siskojen kanssa aika erilaisia kaikki, mutta tullaan kyllä todella hyvin toimeen siitä huolimatta. Toinen siskoistani on jo perheellinen ja toinen aika spontaani ja hyvin sosiaalinen tapaus. "
No on mulla joitakin sukulaisia ja serkkuja, mutta ei heidän kanssaan tule kovin paljoa pidettyä yhteyttä, kun asuvat ihan eri paikkakunnalla ja muutenkin kaikilla on niin omat elämänsä ja omat menonsa. Muutenkin sukulaiset aina olettavat sitä, että mä eläisin oikein jotain onnellista ja sosiaalista elämää siellä Helsingissä, johon kuuluisi muka kaikenmaailman baari-illat ja illanistujaiset kavereiden kanssa. En ole viitsinyt totuutta heille kertoa, mutta joskus varmaan sen vielä teen, kun niin paljon mua vituttaa ja ahdistaa nämä heidän turhat oletukset mun elämästäni.
Se on tosi ahdistavaa, kun ei ole koskaan voinut vanhempien kanssa tästä yksinäisyydestä mitään puhua, sillä keskustelu kun johtaa aina vaan siihen, että mut leimataan siinä syylliseksi, kun en ole onnistunut niitä kavereita löytämään. Lisäksi se mun kaverittomuus on aina ollut etenkin mun äidille jonkinlainen rasite myös sen takia, koska totta kai hän haluaisi mainostaa keskusteluissa sitä kummankin poikansa runsasta sosiaalista elämää kaikille tutuille, kuten mm. työkavereille, naapureille ja ihan kelle tahansa. Mutta mä kun olen "saamattomana luuserina" tuottanut siinä asiassa hänelle pahan pettymyksen. No hänen onnekseen pikkubroidista on kuitenkin syytä olla kovasti ylpeä, kun hänellä riittää sitä baariseuraa ja satoja kavereita facebookissa.
Kyllä mä silti tulen hyvin toimeen veljeni kanssa, mutta onhan se vaan mulle ahdistavaa, kun ei ole ikään kun itse pystynyt koskaan lunastamaan samanlaisia odotuksia.
"Mua ei nyt periaatteessa haittaisi se, et mitä muut ihmiset ajattelisivat, mutta en nyt vaan uskoisi viihtyväni yksin reissussa. Ja tuntisin oloni ehkä hieman turvattomaksi jos yksin lähtisin johonkin miljoona kaupunkiin palloilemaan. Joillekin tuo voi sopia, mutta itse en kyllä ihan vähällä lähtisi. Tuo kaksin matkustaminen on sopinut minulle todella hyvin. Kompromisseja ei kovin paljon tarvitse tehdä, kun on vain kaksi päättämässä asioista, majoittuminen edullisempaa, on turvallisempaa ja ei tarvitse olla yksin. "
No itsekin olen niin kokematon matkailija, etten oikein haluaisi lähteä yksin mihinkään ulkomaille, ainakaan näin ensikertalaisena. Eniten tossa yksin matkaamisessa ahdistaisi mua se, kun ei olisi ketään juttukaveria, eikä voisi muutenkaan jakaa näitä kokemuksia kenenkään kanssa.- nuori nainen
DarkFear kirjoitti:
"Juu, no tuo on kyllä hankala tilanne. Onko sulla sitten muita sukulaisia esim. serkkuja joiden kanssa voisit viettää aikaa? En itsekään ole vanhemmille tästä kertonut, enkä oikeastaan muidenkaan kanssa juuri puhunut. Äiti on kyllä kysellyt joskus vähän vähän kiertoreittiä et miten mulla täällä menee ym. ja oon vastannu jotain vähän ympäripyöreää. Kai ne jotain voi aavistaa, en tiedä. Mekin ollaan siskojen kanssa aika erilaisia kaikki, mutta tullaan kyllä todella hyvin toimeen siitä huolimatta. Toinen siskoistani on jo perheellinen ja toinen aika spontaani ja hyvin sosiaalinen tapaus. "
No on mulla joitakin sukulaisia ja serkkuja, mutta ei heidän kanssaan tule kovin paljoa pidettyä yhteyttä, kun asuvat ihan eri paikkakunnalla ja muutenkin kaikilla on niin omat elämänsä ja omat menonsa. Muutenkin sukulaiset aina olettavat sitä, että mä eläisin oikein jotain onnellista ja sosiaalista elämää siellä Helsingissä, johon kuuluisi muka kaikenmaailman baari-illat ja illanistujaiset kavereiden kanssa. En ole viitsinyt totuutta heille kertoa, mutta joskus varmaan sen vielä teen, kun niin paljon mua vituttaa ja ahdistaa nämä heidän turhat oletukset mun elämästäni.
Se on tosi ahdistavaa, kun ei ole koskaan voinut vanhempien kanssa tästä yksinäisyydestä mitään puhua, sillä keskustelu kun johtaa aina vaan siihen, että mut leimataan siinä syylliseksi, kun en ole onnistunut niitä kavereita löytämään. Lisäksi se mun kaverittomuus on aina ollut etenkin mun äidille jonkinlainen rasite myös sen takia, koska totta kai hän haluaisi mainostaa keskusteluissa sitä kummankin poikansa runsasta sosiaalista elämää kaikille tutuille, kuten mm. työkavereille, naapureille ja ihan kelle tahansa. Mutta mä kun olen "saamattomana luuserina" tuottanut siinä asiassa hänelle pahan pettymyksen. No hänen onnekseen pikkubroidista on kuitenkin syytä olla kovasti ylpeä, kun hänellä riittää sitä baariseuraa ja satoja kavereita facebookissa.
Kyllä mä silti tulen hyvin toimeen veljeni kanssa, mutta onhan se vaan mulle ahdistavaa, kun ei ole ikään kun itse pystynyt koskaan lunastamaan samanlaisia odotuksia.
"Mua ei nyt periaatteessa haittaisi se, et mitä muut ihmiset ajattelisivat, mutta en nyt vaan uskoisi viihtyväni yksin reissussa. Ja tuntisin oloni ehkä hieman turvattomaksi jos yksin lähtisin johonkin miljoona kaupunkiin palloilemaan. Joillekin tuo voi sopia, mutta itse en kyllä ihan vähällä lähtisi. Tuo kaksin matkustaminen on sopinut minulle todella hyvin. Kompromisseja ei kovin paljon tarvitse tehdä, kun on vain kaksi päättämässä asioista, majoittuminen edullisempaa, on turvallisempaa ja ei tarvitse olla yksin. "
No itsekin olen niin kokematon matkailija, etten oikein haluaisi lähteä yksin mihinkään ulkomaille, ainakaan näin ensikertalaisena. Eniten tossa yksin matkaamisessa ahdistaisi mua se, kun ei olisi ketään juttukaveria, eikä voisi muutenkaan jakaa näitä kokemuksia kenenkään kanssa."No on mulla joitakin sukulaisia ja serkkuja, mutta ei heidän kanssaan tule kovin paljoa pidettyä yhteyttä, kun asuvat ihan eri paikkakunnalla ja muutenkin kaikilla on niin omat elämänsä ja omat menonsa. Muutenkin sukulaiset aina olettavat sitä, että mä eläisin oikein jotain onnellista ja sosiaalista elämää siellä Helsingissä, johon kuuluisi muka kaikenmaailman baari-illat ja illanistujaiset kavereiden kanssa. En ole viitsinyt totuutta heille kertoa, mutta joskus varmaan sen vielä teen, kun niin paljon mua vituttaa ja ahdistaa nämä heidän turhat oletukset mun elämästäni."
Mustakin kyllä välillä tuntuisi niin vapauttavalta oikeesti kertoa jollekin millaista mun elämä on täällä. Jotenkin vähän ristiriitaiset fiilikset, ku jossain mielessä viihdyn täällä ihan hyvin. Viihdyn koulussa ihan hyvin, ja tykkään tuosta harrastuksesta paljon, jonka täällä aloitin. Mutta just vapaa-ajalla tuntuu, et vitsit ku vois soittaa jollekin nyt, pyytää jonkun kylään tai viettää aikaa kavereiden kanssa.
"Se on tosi ahdistavaa, kun ei ole koskaan voinut vanhempien kanssa tästä yksinäisyydestä mitään puhua, sillä keskustelu kun johtaa aina vaan siihen, että mut leimataan siinä syylliseksi, kun en ole onnistunut niitä kavereita löytämään. Lisäksi se mun kaverittomuus on aina ollut etenkin mun äidille jonkinlainen rasite myös sen takia, koska totta kai hän haluaisi mainostaa keskusteluissa sitä kummankin poikansa runsasta sosiaalista elämää kaikille tutuille, kuten mm. työkavereille, naapureille ja ihan kelle tahansa. Mutta mä kun olen "saamattomana luuserina" tuottanut siinä asiassa hänelle pahan pettymyksen. No hänen onnekseen pikkubroidista on kuitenkin syytä olla kovasti ylpeä, kun hänellä riittää sitä baariseuraa ja satoja kavereita facebookissa. Kyllä mä silti tulen hyvin toimeen veljeni kanssa, mutta onhan se vaan mulle ahdistavaa, kun ei ole ikään kun itse pystynyt koskaan lunastamaan samanlaisia odotuksia. "
Ikävää, jos se keskustelu vanhempien kanssa johtaa tuohon. Itse kai voisin hyvinkin kertoa äidilleni, mutta en vaan ole sitä koskaan tehnyt. Äiti on kuitenkin vähän sellainen hössöttäjä, enkä jaksaisi jos se alkaisi vahtimaan vapaa-ajanvietto tapojani, antamaan neuvoja ja soitteleen perään miten nyt pärjäilen. En edes välttämättä kaipais sitä että siihen joku tulee hirveästi neuvomaan ja kertomaan mitä mun pitää nyt tehdä että saan niitä kavereita. Haluaisin vaan avautua jollekin, kertoa miltä musta tuntuu, tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Äitini on luonteeltaan todella puhelias ja sosiaalinen, niin välillä mietin sitä että ymmärtäisiköhän hän edes tilannettani. Jos jollekin avaudun niin ehkä sitten tälle lapsuuden aikaiselle ystävälleni. - nuori nainen
Mies 28v kirjoitti:
"Joo mua suorastaan ärsyttää, kun kaikki sanovat aina just siitä, miten mä olisin täysin vapaa lähtemään mihin tahansa vaikka yksinäni ja miten pitäisi vaan uskaltaa lähteä vaikka ulkomaille yksinään, eikä ajatella sitä, että mitä muut ihmiset siitä ajattelisivat. Mutta kun ei vaan pysty tähän, niin minkäs siinä sitten teet. Itse kun en ole vielä tähän ikään mennessä päässyt käymään kertaakaan missään ulkomailla, ellei sitten vanhempien tai perheen seurassa tehtyjä matkoja lasketa. Voi kun tietäisi, miten tämänkin ongelman saisi jotenkin ratkaistua. Edes yhdelle laivaristeilylle ei pääse lähtemään, kun ei ole seuraa."
Voisitko ottaa tuon yksin lähtemisen haasteena? Olen itsekin introvertti, ja tarinanne kuulostavat paljon siltä, mitä itsekin olin vielä vajaat kymmenen vuotta sitten. Yhtään ulospäinsuuntautuneempi en ole edelleenkään, mutta olen vaan ottanut itseäni niskasta kiinni ja päättänyt, että en jää surkuttelemaan asioita, vaan toteutan itseäni siten kuin parhaaksi näen. Olen nyt sitten muun muassa käynyt puolen vuoden reppureissulla kaukomailla, yksin.
Lähdin yksin toisaalta siksi, että ei tarvitsisi käyttää kallisarvoista reissuaikaa kompromisseihin, kun kompromissien arvoista seuraa (ts. tyttöystävää) ei ollut, ja toisaalta siksi, että halusin todistaa itselleni, että pärjään ja pystyn nauttimaan tuollaisesta yksin. Reissu meni hienosti, ja yksinäisyys ei ollut ongelma missään vaiheessa. Tienpäällä oli muitakin yksin kulkevia, ja tietyllä tavalla reissusta sai yksin irti enemmän siksi, että kun oli yksin, niin ei ollut kaveria, jonka seuraan olisi voinut jumittua, vaan oli aina vapaa ja välillä pakotettukin etsimään seuraa muista matkalaisista."Olen nyt sitten muun muassa käynyt puolen vuoden reppureissulla kaukomailla, yksin." Kuulostaa kyllä hienolta. Miten mulla on jotenkin sellainen kuva, että miehet harrastaisi tätä yksin matkailua enemmän kuin naiset. Kaverin kanssa kun käytiin reilaamassa niin tavattiin useampikin mies, jotka olivat reissussa yksin. Yksin matkaavia naisia en taas muista tavanneeni ollenkaan.
"Lähdin yksin toisaalta siksi, että ei tarvitsisi käyttää kallisarvoista reissuaikaa kompromisseihin, kun kompromissien arvoista seuraa (ts. tyttöystävää) ei ollut, ja toisaalta siksi, että halusin todistaa itselleni, että pärjään ja pystyn nauttimaan tuollaisesta yksin. Reissu meni hienosti, ja yksinäisyys ei ollut ongelma missään vaiheessa. Tienpäällä oli muitakin yksin kulkevia, ja tietyllä tavalla reissusta sai yksin irti enemmän siksi, että kun oli yksin, niin ei ollut kaveria, jonka seuraan olisi voinut jumittua, vaan oli aina vapaa ja välillä pakotettukin etsimään seuraa muista matkalaisista. "
Tuossa yksin matkaamisessa on kyllä hyviä puoliakin. Enemmän ehkä tulee tutustuttua paikallisiin, hakeuduttua muiden matkailijoiden seuraan, ja puhuttua jotain muutakin kuin suomea. Ja varmaan tuosta voi saada yksin enemmän irti, kunhan uskaltaa vaan rohkeasti yksin lähteä tutkimaan ja tutustumaan maahan, eikä jää nyhjäämään hotellihuoneeseen. - Mies 28v
nuori nainen kirjoitti:
"Olen nyt sitten muun muassa käynyt puolen vuoden reppureissulla kaukomailla, yksin." Kuulostaa kyllä hienolta. Miten mulla on jotenkin sellainen kuva, että miehet harrastaisi tätä yksin matkailua enemmän kuin naiset. Kaverin kanssa kun käytiin reilaamassa niin tavattiin useampikin mies, jotka olivat reissussa yksin. Yksin matkaavia naisia en taas muista tavanneeni ollenkaan.
"Lähdin yksin toisaalta siksi, että ei tarvitsisi käyttää kallisarvoista reissuaikaa kompromisseihin, kun kompromissien arvoista seuraa (ts. tyttöystävää) ei ollut, ja toisaalta siksi, että halusin todistaa itselleni, että pärjään ja pystyn nauttimaan tuollaisesta yksin. Reissu meni hienosti, ja yksinäisyys ei ollut ongelma missään vaiheessa. Tienpäällä oli muitakin yksin kulkevia, ja tietyllä tavalla reissusta sai yksin irti enemmän siksi, että kun oli yksin, niin ei ollut kaveria, jonka seuraan olisi voinut jumittua, vaan oli aina vapaa ja välillä pakotettukin etsimään seuraa muista matkalaisista. "
Tuossa yksin matkaamisessa on kyllä hyviä puoliakin. Enemmän ehkä tulee tutustuttua paikallisiin, hakeuduttua muiden matkailijoiden seuraan, ja puhuttua jotain muutakin kuin suomea. Ja varmaan tuosta voi saada yksin enemmän irti, kunhan uskaltaa vaan rohkeasti yksin lähteä tutkimaan ja tutustumaan maahan, eikä jää nyhjäämään hotellihuoneeseen."Yksin matkaavia naisia en taas muista tavanneeni ollenkaan."
Minä tapasin paljonkin. Mies 28v kirjoitti:
"Joo mua suorastaan ärsyttää, kun kaikki sanovat aina just siitä, miten mä olisin täysin vapaa lähtemään mihin tahansa vaikka yksinäni ja miten pitäisi vaan uskaltaa lähteä vaikka ulkomaille yksinään, eikä ajatella sitä, että mitä muut ihmiset siitä ajattelisivat. Mutta kun ei vaan pysty tähän, niin minkäs siinä sitten teet. Itse kun en ole vielä tähän ikään mennessä päässyt käymään kertaakaan missään ulkomailla, ellei sitten vanhempien tai perheen seurassa tehtyjä matkoja lasketa. Voi kun tietäisi, miten tämänkin ongelman saisi jotenkin ratkaistua. Edes yhdelle laivaristeilylle ei pääse lähtemään, kun ei ole seuraa."
Voisitko ottaa tuon yksin lähtemisen haasteena? Olen itsekin introvertti, ja tarinanne kuulostavat paljon siltä, mitä itsekin olin vielä vajaat kymmenen vuotta sitten. Yhtään ulospäinsuuntautuneempi en ole edelleenkään, mutta olen vaan ottanut itseäni niskasta kiinni ja päättänyt, että en jää surkuttelemaan asioita, vaan toteutan itseäni siten kuin parhaaksi näen. Olen nyt sitten muun muassa käynyt puolen vuoden reppureissulla kaukomailla, yksin.
Lähdin yksin toisaalta siksi, että ei tarvitsisi käyttää kallisarvoista reissuaikaa kompromisseihin, kun kompromissien arvoista seuraa (ts. tyttöystävää) ei ollut, ja toisaalta siksi, että halusin todistaa itselleni, että pärjään ja pystyn nauttimaan tuollaisesta yksin. Reissu meni hienosti, ja yksinäisyys ei ollut ongelma missään vaiheessa. Tienpäällä oli muitakin yksin kulkevia, ja tietyllä tavalla reissusta sai yksin irti enemmän siksi, että kun oli yksin, niin ei ollut kaveria, jonka seuraan olisi voinut jumittua, vaan oli aina vapaa ja välillä pakotettukin etsimään seuraa muista matkalaisista."Voisitko ottaa tuon yksin lähtemisen haasteena? Olen itsekin introvertti, ja tarinanne kuulostavat paljon siltä, mitä itsekin olin vielä vajaat kymmenen vuotta sitten. Yhtään ulospäinsuuntautuneempi en ole edelleenkään, mutta olen vaan ottanut itseäni niskasta kiinni ja päättänyt, että en jää surkuttelemaan asioita, vaan toteutan itseäni siten kuin parhaaksi näen. Olen nyt sitten muun muassa käynyt puolen vuoden reppureissulla kaukomailla, yksin. "
Tuntuisi vaan niin vaikealta lähteä yksin mihinkään ulkomaan matkalle, kun oon tosi kokematon matkailija ja lisäksi kielitaitoni on myös varsin huono. Tuntuu siltä, että yksin lähtiessä olisi enemmän mukana vaan näitä huonoja puolia, kun mitään hyviä puolia. Lisäksi tollaisesta yksin matkaamisesta olisi myös inhottava kertoa mitään kenellekkään, kun kaikki kuitenkin olettaisivat aina sitä, että kyllähän nyt mun ikäisellä nuorella miehellä aina matkaseuraa luulisi riittävän.
Ei olisi töissäkään kiva kertoa siitä, että oli ollut yksin jossain ulkomaan matkalla. Ylisosiaaliset työkaverit ajattelisivat varmaan heti vaikka mitä, kun kuulisivat mun olleen yksin reissussa ja alkaisivat pommittaa välittömästi näillä kysymyksillä siitä, että miksei ollut ketään kavereita mukana, niin kun mun ikäiselläni nuorella miehellä aina pitäisi olla.- Mies 28v
DarkFear kirjoitti:
"Voisitko ottaa tuon yksin lähtemisen haasteena? Olen itsekin introvertti, ja tarinanne kuulostavat paljon siltä, mitä itsekin olin vielä vajaat kymmenen vuotta sitten. Yhtään ulospäinsuuntautuneempi en ole edelleenkään, mutta olen vaan ottanut itseäni niskasta kiinni ja päättänyt, että en jää surkuttelemaan asioita, vaan toteutan itseäni siten kuin parhaaksi näen. Olen nyt sitten muun muassa käynyt puolen vuoden reppureissulla kaukomailla, yksin. "
Tuntuisi vaan niin vaikealta lähteä yksin mihinkään ulkomaan matkalle, kun oon tosi kokematon matkailija ja lisäksi kielitaitoni on myös varsin huono. Tuntuu siltä, että yksin lähtiessä olisi enemmän mukana vaan näitä huonoja puolia, kun mitään hyviä puolia. Lisäksi tollaisesta yksin matkaamisesta olisi myös inhottava kertoa mitään kenellekkään, kun kaikki kuitenkin olettaisivat aina sitä, että kyllähän nyt mun ikäisellä nuorella miehellä aina matkaseuraa luulisi riittävän.
Ei olisi töissäkään kiva kertoa siitä, että oli ollut yksin jossain ulkomaan matkalla. Ylisosiaaliset työkaverit ajattelisivat varmaan heti vaikka mitä, kun kuulisivat mun olleen yksin reissussa ja alkaisivat pommittaa välittömästi näillä kysymyksillä siitä, että miksei ollut ketään kavereita mukana, niin kun mun ikäiselläni nuorella miehellä aina pitäisi olla."Tuntuisi vaan niin vaikealta lähteä yksin mihinkään ulkomaan matkalle, kun oon tosi kokematon matkailija ja lisäksi kielitaitoni on myös varsin huono."
Aloittaa jostakin helposta.
"Lisäksi tollaisesta yksin matkaamisesta olisi myös inhottava kertoa mitään kenellekkään, kun kaikki kuitenkin olettaisivat aina sitä, että kyllähän nyt mun ikäisellä nuorella miehellä aina matkaseuraa luulisi riittävän."
Pidin omasta reissustani blogia, jonka linkkiä jaoin kaikille kavereille, tutuille ja sukulaisille. Kellekään ei taatusti jäänyt epäselväksi, että olen matkalla yksin, eikä siinä tiedossa ollut mitään maininnan arvoista.
"Ylisosiaaliset työkaverit ajattelisivat varmaan heti vaikka mitä, kun kuulisivat mun olleen yksin reissussa ja alkaisivat pommittaa välittömästi näillä kysymyksillä siitä, että miksei ollut ketään kavereita mukana, niin kun mun ikäiselläni nuorella miehellä aina pitäisi olla."
Onko tämä tieto vai luulo? Jos tämä on luulo, niin kannattaisi ehkä varmistua sen todenperäisyydestä, ja jos taas tieto, niin sinulla on ahdasmieliset työkaverit.
Fiksut - tai oikeastaan normaalitkin - työkaverit ajattelisivat todennäköisemmin, että ompa siinä itsenäinen ja päättäväinen tyyppi, kun toteuttaa haaveitaan muista riippumatta. Mies 28v kirjoitti:
"Tuntuisi vaan niin vaikealta lähteä yksin mihinkään ulkomaan matkalle, kun oon tosi kokematon matkailija ja lisäksi kielitaitoni on myös varsin huono."
Aloittaa jostakin helposta.
"Lisäksi tollaisesta yksin matkaamisesta olisi myös inhottava kertoa mitään kenellekkään, kun kaikki kuitenkin olettaisivat aina sitä, että kyllähän nyt mun ikäisellä nuorella miehellä aina matkaseuraa luulisi riittävän."
Pidin omasta reissustani blogia, jonka linkkiä jaoin kaikille kavereille, tutuille ja sukulaisille. Kellekään ei taatusti jäänyt epäselväksi, että olen matkalla yksin, eikä siinä tiedossa ollut mitään maininnan arvoista.
"Ylisosiaaliset työkaverit ajattelisivat varmaan heti vaikka mitä, kun kuulisivat mun olleen yksin reissussa ja alkaisivat pommittaa välittömästi näillä kysymyksillä siitä, että miksei ollut ketään kavereita mukana, niin kun mun ikäiselläni nuorella miehellä aina pitäisi olla."
Onko tämä tieto vai luulo? Jos tämä on luulo, niin kannattaisi ehkä varmistua sen todenperäisyydestä, ja jos taas tieto, niin sinulla on ahdasmieliset työkaverit.
Fiksut - tai oikeastaan normaalitkin - työkaverit ajattelisivat todennäköisemmin, että ompa siinä itsenäinen ja päättäväinen tyyppi, kun toteuttaa haaveitaan muista riippumatta."Aloittaa jostakin helposta. "
Kuten mistä muka? Kun en ole koskaan käynyt yksin missään ulkomailla, niin ei taida olla mitään helppoja kohteita mulle edes olemassa, vielä kun toi kielitaito on ihan surkea.
"Pidin omasta reissustani blogia, jonka linkkiä jaoin kaikille kavereille, tutuille ja sukulaisille. Kellekään ei taatusti jäänyt epäselväksi, että olen matkalla yksin, eikä siinä tiedossa ollut mitään maininnan arvoista. "
Missä sivustolla tollaista blogia sitten voisi pitää? Siis muualla kun facebookissa? Ketä edes kiinnostaisi joku mun pitämä blogi, kun ei mulla ole edes ketään kavereita, jotka sitä olisi lukemassa. Facebookissa en ainakaan kertoisi mitään tollaisesta matkasta, koska en halua liittyä tonne pinnallisten massanmukana menijöiden sivustolle.
"Onko tämä tieto vai luulo? Jos tämä on luulo, niin kannattaisi ehkä varmistua sen todenperäisyydestä, ja jos taas tieto, niin sinulla on ahdasmieliset työkaverit."
Voin sanoa, että täysin varma tieto. Olen huomannut sen, kuinka mua pidetään työkavereiden kesken tylsänä tyyppinä, kun mulla ei ole koskaan mitään kerrottavaa sosiaalisesta elämästä, baarireissuista, facebookista ja muusta pinnallisesta massakulttuurista. Kyllähän mulla ahdasmieliset työkaverit ovat, sen olen huomannut jo reilu pari vuotta sitten, eli heti silloin, kun tossa kyseisessä työpaikassa duunit aloitin.
"Fiksut - tai oikeastaan normaalitkin - työkaverit ajattelisivat todennäköisemmin, että ompa siinä itsenäinen ja päättäväinen tyyppi, kun toteuttaa haaveitaan muista riippumatta. "
Tai sitten nämä ylisosiaaliset ja paljon kavereita omaavat tyypit ajattelisivat niin, että kyllä on outo ja epänormaali tyyppi kyseessä, kun ei ole tossa iässä ketään kavereita, joiden kanssa voisi lähteä ulkomaan matkalle, eikä ole liittynyt edes facebookiin, että voisi julkaista siellä tuoreita biletyskuviaan tolta reissusta ja hehkuttaa siellä muutenkin oman elämänsä täydellisyyttä ja esitellä useita satoja kavereitaan.- Mies 28v
DarkFear kirjoitti:
"Aloittaa jostakin helposta. "
Kuten mistä muka? Kun en ole koskaan käynyt yksin missään ulkomailla, niin ei taida olla mitään helppoja kohteita mulle edes olemassa, vielä kun toi kielitaito on ihan surkea.
"Pidin omasta reissustani blogia, jonka linkkiä jaoin kaikille kavereille, tutuille ja sukulaisille. Kellekään ei taatusti jäänyt epäselväksi, että olen matkalla yksin, eikä siinä tiedossa ollut mitään maininnan arvoista. "
Missä sivustolla tollaista blogia sitten voisi pitää? Siis muualla kun facebookissa? Ketä edes kiinnostaisi joku mun pitämä blogi, kun ei mulla ole edes ketään kavereita, jotka sitä olisi lukemassa. Facebookissa en ainakaan kertoisi mitään tollaisesta matkasta, koska en halua liittyä tonne pinnallisten massanmukana menijöiden sivustolle.
"Onko tämä tieto vai luulo? Jos tämä on luulo, niin kannattaisi ehkä varmistua sen todenperäisyydestä, ja jos taas tieto, niin sinulla on ahdasmieliset työkaverit."
Voin sanoa, että täysin varma tieto. Olen huomannut sen, kuinka mua pidetään työkavereiden kesken tylsänä tyyppinä, kun mulla ei ole koskaan mitään kerrottavaa sosiaalisesta elämästä, baarireissuista, facebookista ja muusta pinnallisesta massakulttuurista. Kyllähän mulla ahdasmieliset työkaverit ovat, sen olen huomannut jo reilu pari vuotta sitten, eli heti silloin, kun tossa kyseisessä työpaikassa duunit aloitin.
"Fiksut - tai oikeastaan normaalitkin - työkaverit ajattelisivat todennäköisemmin, että ompa siinä itsenäinen ja päättäväinen tyyppi, kun toteuttaa haaveitaan muista riippumatta. "
Tai sitten nämä ylisosiaaliset ja paljon kavereita omaavat tyypit ajattelisivat niin, että kyllä on outo ja epänormaali tyyppi kyseessä, kun ei ole tossa iässä ketään kavereita, joiden kanssa voisi lähteä ulkomaan matkalle, eikä ole liittynyt edes facebookiin, että voisi julkaista siellä tuoreita biletyskuviaan tolta reissusta ja hehkuttaa siellä muutenkin oman elämänsä täydellisyyttä ja esitellä useita satoja kavereitaan."Kuten mistä muka? Kun en ole koskaan käynyt yksin missään ulkomailla, niin ei taida olla mitään helppoja kohteita mulle edes olemassa, vielä kun toi kielitaito on ihan surkea."
Massakohteissa ei juuri tarvitse kielitaitoa, ja pahimpia massapaikkoja voi silti vältellä.
"Ketä edes kiinnostaisi joku mun pitämä blogi, kun ei mulla ole edes ketään kavereita, jotka sitä olisi lukemassa. Facebookissa en ainakaan kertoisi mitään tollaisesta matkasta, koska en halua liittyä tonne pinnallisten massanmukana menijöiden sivustolle."
Ymmärsit väärin. Kerroin blogista, koska halusin todistaa, että se, että reissasin yksin, ei ollut millään tavalla negatiivista julkisuutta.
"Olen huomannut sen, kuinka mua pidetään työkavereiden kesken tylsänä tyyppinä, kun mulla ei ole koskaan mitään kerrottavaa sosiaalisesta elämästä, baarireissuista, facebookista ja muusta pinnallisesta massakulttuurista."
Jos yksin se, että minulla ei olisi mitään kerrottavaa noista asioista työkavereilleni, riittäisi tekemään minusta heidän silmissään tylsän tyypin, niin mikäpä siinä. Riittää, kun työosaamiseni noteerataan. Se on vain työpaikka. Itse asiassa nykyisessä työpaikassani olen omaehtoisesti melkolailla eristäytynyt työpaikan sosiaalisista kuvioista. Tähän vaikuttaa se, että olen ainoa nörtti sosiaalisempiin juttuihin keskittyneessä avokonttorissa, ja jos en eristäytyisi kuulokkeet korvilla, en saisi mitään aikaan.
"Tai sitten nämä ylisosiaaliset ja paljon kavereita omaavat tyypit ajattelisivat niin..."
Mitä väliä sillä on, mitä he ajattelevat? Suo anteeksi kevyt sarkasmi, mutta jos sinua pidetään nyt tylsänä, niin onko outo ja epänormaali olennaisesti pahempi? Mies 28v kirjoitti:
"Kuten mistä muka? Kun en ole koskaan käynyt yksin missään ulkomailla, niin ei taida olla mitään helppoja kohteita mulle edes olemassa, vielä kun toi kielitaito on ihan surkea."
Massakohteissa ei juuri tarvitse kielitaitoa, ja pahimpia massapaikkoja voi silti vältellä.
"Ketä edes kiinnostaisi joku mun pitämä blogi, kun ei mulla ole edes ketään kavereita, jotka sitä olisi lukemassa. Facebookissa en ainakaan kertoisi mitään tollaisesta matkasta, koska en halua liittyä tonne pinnallisten massanmukana menijöiden sivustolle."
Ymmärsit väärin. Kerroin blogista, koska halusin todistaa, että se, että reissasin yksin, ei ollut millään tavalla negatiivista julkisuutta.
"Olen huomannut sen, kuinka mua pidetään työkavereiden kesken tylsänä tyyppinä, kun mulla ei ole koskaan mitään kerrottavaa sosiaalisesta elämästä, baarireissuista, facebookista ja muusta pinnallisesta massakulttuurista."
Jos yksin se, että minulla ei olisi mitään kerrottavaa noista asioista työkavereilleni, riittäisi tekemään minusta heidän silmissään tylsän tyypin, niin mikäpä siinä. Riittää, kun työosaamiseni noteerataan. Se on vain työpaikka. Itse asiassa nykyisessä työpaikassani olen omaehtoisesti melkolailla eristäytynyt työpaikan sosiaalisista kuvioista. Tähän vaikuttaa se, että olen ainoa nörtti sosiaalisempiin juttuihin keskittyneessä avokonttorissa, ja jos en eristäytyisi kuulokkeet korvilla, en saisi mitään aikaan.
"Tai sitten nämä ylisosiaaliset ja paljon kavereita omaavat tyypit ajattelisivat niin..."
Mitä väliä sillä on, mitä he ajattelevat? Suo anteeksi kevyt sarkasmi, mutta jos sinua pidetään nyt tylsänä, niin onko outo ja epänormaali olennaisesti pahempi?"Massakohteissa ei juuri tarvitse kielitaitoa, ja pahimpia massapaikkoja voi silti vältellä."
Niin kai, mutta en vaan silti haluaisi lähteä yksinään ulkomaille, varsinkaan ekalle reissulleni.
"Ymmärsit väärin. Kerroin blogista, koska halusin todistaa, että se, että reissasin yksin, ei ollut millään tavalla negatiivista julkisuutta. "
En vaan ole koskaan pitänyt mitään blogeja ja oon ymmärtänyt niin, että niihinkin tarvisi liittyä varmaan johonkin tollaiselle sivustolle. Kuten esim. facebook, myspace tai muu vastaava.
"Jos yksin se, että minulla ei olisi mitään kerrottavaa noista asioista työkavereilleni, riittäisi tekemään minusta heidän silmissään tylsän tyypin, niin mikäpä siinä. Riittää, kun työosaamiseni noteerataan. Se on vain työpaikka. Itse asiassa nykyisessä työpaikassani olen omaehtoisesti melkolailla eristäytynyt työpaikan sosiaalisista kuvioista. Tähän vaikuttaa se, että olen ainoa nörtti sosiaalisempiin juttuihin keskittyneessä avokonttorissa, ja jos en eristäytyisi kuulokkeet korvilla, en saisi mitään aikaan. "
Joo no itsekään en ole päässyt missään vaiheessa mukaan näihin työpaikan sosiaalisiin kuvioihin, vaikka olenkin ollut jo yli kaksi vuotta samassa työpaikassa. Eipä ole kyllä sellaisia työkavereita, joiden kanssa edes haluaisin aikaani viettää.
"Mitä väliä sillä on, mitä he ajattelevat? Suo anteeksi kevyt sarkasmi, mutta jos sinua pidetään nyt tylsänä, niin onko outo ja epänormaali olennaisesti pahempi? "
Tuntuu vaan inhottavalta, jos tuntee itsensä nolatuksi tai saa muut ihmiset ajattelemaan itsestään jotain sellaista, joka itseään satuttaa tai mistä ei itse pidä. Samahan se on just siinä, kun ei voi käydä baareissa tai laivaristeilyillä, kun tuntee itsensä niin pahasti nolatuksi, kun ei ole ketään kavereita mukana.- matkaajamies
nuori nainen kirjoitti:
"Olen nyt sitten muun muassa käynyt puolen vuoden reppureissulla kaukomailla, yksin." Kuulostaa kyllä hienolta. Miten mulla on jotenkin sellainen kuva, että miehet harrastaisi tätä yksin matkailua enemmän kuin naiset. Kaverin kanssa kun käytiin reilaamassa niin tavattiin useampikin mies, jotka olivat reissussa yksin. Yksin matkaavia naisia en taas muista tavanneeni ollenkaan.
"Lähdin yksin toisaalta siksi, että ei tarvitsisi käyttää kallisarvoista reissuaikaa kompromisseihin, kun kompromissien arvoista seuraa (ts. tyttöystävää) ei ollut, ja toisaalta siksi, että halusin todistaa itselleni, että pärjään ja pystyn nauttimaan tuollaisesta yksin. Reissu meni hienosti, ja yksinäisyys ei ollut ongelma missään vaiheessa. Tienpäällä oli muitakin yksin kulkevia, ja tietyllä tavalla reissusta sai yksin irti enemmän siksi, että kun oli yksin, niin ei ollut kaveria, jonka seuraan olisi voinut jumittua, vaan oli aina vapaa ja välillä pakotettukin etsimään seuraa muista matkalaisista. "
Tuossa yksin matkaamisessa on kyllä hyviä puoliakin. Enemmän ehkä tulee tutustuttua paikallisiin, hakeuduttua muiden matkailijoiden seuraan, ja puhuttua jotain muutakin kuin suomea. Ja varmaan tuosta voi saada yksin enemmän irti, kunhan uskaltaa vaan rohkeasti yksin lähteä tutkimaan ja tutustumaan maahan, eikä jää nyhjäämään hotellihuoneeseen.Ei-äärifeministisistä maista kotoisin olevat reppureissaajat ovat yleensä miehiä. Sen sijaan äärifeministisistä maista kuten Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Hollanti, lähtee reppureissuille enemmän naisia kuin miehiä. Äärifeminisitisistä maista lähtevillä reppureissajanaisilla on yksi ja vain yksi tarkoitus matkoilleen. Saada eksoottista munaa niin paljon kuin ehtii.
- Mies 28v
matkaajamies kirjoitti:
Ei-äärifeministisistä maista kotoisin olevat reppureissaajat ovat yleensä miehiä. Sen sijaan äärifeministisistä maista kuten Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Hollanti, lähtee reppureissuille enemmän naisia kuin miehiä. Äärifeminisitisistä maista lähtevillä reppureissajanaisilla on yksi ja vain yksi tarkoitus matkoilleen. Saada eksoottista munaa niin paljon kuin ehtii.
Mainittakoon, että mieleenjääneimmät tapaamani yksinäiset naismatkalaiset olivat Englannista, Australiasta, Hong Kongista ja Etelä-Koreasta. Eli ei ihan osu äärifeminismiteoriaasi, joka voi toki silti pitää paikkansa.
- 30
Kylläpä elämä on vaikeaa. Itse olen viettänyt viimeiset 15 vuotta jokaisen viikonlopun paria poikkeusta lukuunottamatta yksin.
- ES
Kun muutin aikoinaan Helsinkiin, ihan vieraaseen kaupunkiin, minulla olisi tavallaan ollut ihan uusi alku edessä, mutta minulla ei ollut sosiaalisia taitoja, itsetuntoa, voimia eikö uskallusta.
Yksinäisyys hävettää ja on raskasta. Etenkin vaput, juhannukset, uudet vuodet yms. ovat todella raskaita olla ihan yksin. Olen jonkinlainen epäihminen.
"En halua olla kymmenen vuoden päästä samassa tilanteessa. Tiedän, että minun pitäisi oppia avautumaan ihmisille ja hyväksyä itseni sellaisena kuin olen, mutta en tiedä miten sen tekisin."
Mitä et hyväksy itsessäsi? Onko se jokin tietty asia?- nuori nainen
"Kun muutin aikoinaan Helsinkiin, ihan vieraaseen kaupunkiin, minulla olisi tavallaan ollut ihan uusi alku edessä, mutta minulla ei ollut sosiaalisia taitoja, itsetuntoa, voimia eikö uskallusta." Niin minäkin ajattelin, että nyt voin aloittaa ihan puhtaalta pöydältä, mutta ilmeisesti minultakin puuttui noita taitoja. En ymmärrä miten jotkut saavat niin nopeasti luotua laajat sosiaaliset verkostot uuteen kaupunkiin muuttaessa.
"Mitä et hyväksy itsessäsi? Onko se jokin tietty asia?" Kyllä minä periaatteessa hyväksyn itseni, mutta välillä toivoisin olevani erilainen. Haluaisin olla sosiaalisempi, puheliaampi, uskaliaampi ja reippaampi. Välillä taas tuntuu etteivät muut hyväksy minua sellaisena kuin olen. - Mies 28v
nuori nainen kirjoitti:
"Kun muutin aikoinaan Helsinkiin, ihan vieraaseen kaupunkiin, minulla olisi tavallaan ollut ihan uusi alku edessä, mutta minulla ei ollut sosiaalisia taitoja, itsetuntoa, voimia eikö uskallusta." Niin minäkin ajattelin, että nyt voin aloittaa ihan puhtaalta pöydältä, mutta ilmeisesti minultakin puuttui noita taitoja. En ymmärrä miten jotkut saavat niin nopeasti luotua laajat sosiaaliset verkostot uuteen kaupunkiin muuttaessa.
"Mitä et hyväksy itsessäsi? Onko se jokin tietty asia?" Kyllä minä periaatteessa hyväksyn itseni, mutta välillä toivoisin olevani erilainen. Haluaisin olla sosiaalisempi, puheliaampi, uskaliaampi ja reippaampi. Välillä taas tuntuu etteivät muut hyväksy minua sellaisena kuin olen.Onko MBTI-persoonallisuusanalyysi tuttu?
Muiden hyväksyntään auttanee se, että tiedostaa itse parhaat puolensa ja tietää, miten pääsee tuomaan niitä esille. Suosittelen tekemään testin osoitteessa http://www.humanmetrics.com/cgi-win/JTypes2.asp ja perehtymään tuloksena saamaasi kirjainyhdistelmään googlaamalla. Testiä tehdessä kannattaa vaan muistaa, että vastaa sen mukaan, mitä on, eikä sen mukaan, mitä haluaisi olla, ja tulosta tutkiessa taas, että testi ei aina osu täysin oikeaan, vaikka sen toimivuudesta on tieteellistäkin näyttöä. - nuori nainen
Mies 28v kirjoitti:
Onko MBTI-persoonallisuusanalyysi tuttu?
Muiden hyväksyntään auttanee se, että tiedostaa itse parhaat puolensa ja tietää, miten pääsee tuomaan niitä esille. Suosittelen tekemään testin osoitteessa http://www.humanmetrics.com/cgi-win/JTypes2.asp ja perehtymään tuloksena saamaasi kirjainyhdistelmään googlaamalla. Testiä tehdessä kannattaa vaan muistaa, että vastaa sen mukaan, mitä on, eikä sen mukaan, mitä haluaisi olla, ja tulosta tutkiessa taas, että testi ei aina osu täysin oikeaan, vaikka sen toimivuudesta on tieteellistäkin näyttöä.Ei ole tuttu. Pitääpä käydä katsomassa, mikä tuo on.
- 6234623462346
Sun pitää vain hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet. Monet ihmiset on sisäänpäinkääntyneitä, ujoja jne. Monet niistäkin jotka pitää sosiaalista kulissia yllä on pohjimmiltaan yksinäisiä. Ensin sun pitää hyväksyä itsesi ennen kuin kukaan muu voi sinua hyväksyä. Ei ole mitään vikaa siinä että on yksinäinen tai ujo, mutta on paljonkin vikaa siinä että joutuu mielestään mielistelemään muita ja teeskentelemään olevansa enemmän muiden kaltainen.
- nuori nainen
Tiedän, että mun pitäisi vaan hyväksyä itseni. Minua vaan ärsyttää se, miten esim. ujouteni rajoittaa minua, ja haluaisinkin petraantua hieman sosiaalisissa taidoissani. Tarkoituksena ei kuitenkaan olisi lähteä koko persoonaani muuttamaan, luonteessani on kyllä asioita joista tykkäänkin. Ihan totta, että tuossa teeskentelyssä tai mielistelemisessä ei oo kyllä mitään mieltä. Teen sillä vain hallaa itselleni. En ymmärrä, miksi minun on niin vaikea hyväksyä itseni, ja kertoa avoimesti muille mitä mieltä olen asioista.
Alkoholin käyttö on myös asia, josta en puhu muiden kanssa. Minun oon kauhean vaikea kertoa esim. opiskelukavereilleni, että en harrasta humalahakuista juomista ja kertoa oikeaa syytä baarireissusta kieltäytymiseen. Minut on saatu taivuteltua ja osaksi kyllä lähdin ihan omasta mielenkiinnosta baariin mukaan, mutta en kyllä juurikaan nauttinut siitä menosta siellä enkä osannut olla lainkaan oma itseni. - 432624362
nuori nainen kirjoitti:
Tiedän, että mun pitäisi vaan hyväksyä itseni. Minua vaan ärsyttää se, miten esim. ujouteni rajoittaa minua, ja haluaisinkin petraantua hieman sosiaalisissa taidoissani. Tarkoituksena ei kuitenkaan olisi lähteä koko persoonaani muuttamaan, luonteessani on kyllä asioita joista tykkäänkin. Ihan totta, että tuossa teeskentelyssä tai mielistelemisessä ei oo kyllä mitään mieltä. Teen sillä vain hallaa itselleni. En ymmärrä, miksi minun on niin vaikea hyväksyä itseni, ja kertoa avoimesti muille mitä mieltä olen asioista.
Alkoholin käyttö on myös asia, josta en puhu muiden kanssa. Minun oon kauhean vaikea kertoa esim. opiskelukavereilleni, että en harrasta humalahakuista juomista ja kertoa oikeaa syytä baarireissusta kieltäytymiseen. Minut on saatu taivuteltua ja osaksi kyllä lähdin ihan omasta mielenkiinnosta baariin mukaan, mutta en kyllä juurikaan nauttinut siitä menosta siellä enkä osannut olla lainkaan oma itseni.On kuitenkin hyvä ettet ala saarnaamaan muille heidän elämäntavoistaan. Älä sille tielle ainakaan lähde.
- Mies 28v
nuori nainen kirjoitti:
Tiedän, että mun pitäisi vaan hyväksyä itseni. Minua vaan ärsyttää se, miten esim. ujouteni rajoittaa minua, ja haluaisinkin petraantua hieman sosiaalisissa taidoissani. Tarkoituksena ei kuitenkaan olisi lähteä koko persoonaani muuttamaan, luonteessani on kyllä asioita joista tykkäänkin. Ihan totta, että tuossa teeskentelyssä tai mielistelemisessä ei oo kyllä mitään mieltä. Teen sillä vain hallaa itselleni. En ymmärrä, miksi minun on niin vaikea hyväksyä itseni, ja kertoa avoimesti muille mitä mieltä olen asioista.
Alkoholin käyttö on myös asia, josta en puhu muiden kanssa. Minun oon kauhean vaikea kertoa esim. opiskelukavereilleni, että en harrasta humalahakuista juomista ja kertoa oikeaa syytä baarireissusta kieltäytymiseen. Minut on saatu taivuteltua ja osaksi kyllä lähdin ihan omasta mielenkiinnosta baariin mukaan, mutta en kyllä juurikaan nauttinut siitä menosta siellä enkä osannut olla lainkaan oma itseni.Jos aiot vielä jatkaa kirjoittelua tähän ketjuun ja teet tuon nettitestin, niin olisi mielenkiintoista lukea tuloksesi ja että osuiko se mielestäsi oikeaan.
Itse olen INTJ, ja siihen liittyvät kuvaukset osuvat kohdalleen. - nuori nainen
Mies 28v kirjoitti:
Jos aiot vielä jatkaa kirjoittelua tähän ketjuun ja teet tuon nettitestin, niin olisi mielenkiintoista lukea tuloksesi ja että osuiko se mielestäsi oikeaan.
Itse olen INTJ, ja siihen liittyvät kuvaukset osuvat kohdalleen.Kävin juuri tekemässä tuon tekstin. Vähän tiukkaa teki tuon englannin kanssa, toivottavasti ymmärsin nuo kysymykset oikein. Olen ISFJ, ja kyllä tuossa kuvauksessa mielestäni aika monet asiat osuivat kohdilleen.
- nuori nainen
nuori nainen kirjoitti:
Kävin juuri tekemässä tuon tekstin. Vähän tiukkaa teki tuon englannin kanssa, toivottavasti ymmärsin nuo kysymykset oikein. Olen ISFJ, ja kyllä tuossa kuvauksessa mielestäni aika monet asiat osuivat kohdilleen.
siis testin :)
- nöösi_poika
nuori nainen kirjoitti:
siis testin :)
Oot söpö ja ihana kirjoitusvirheinesi
- Mies 28v
nuori nainen kirjoitti:
Kävin juuri tekemässä tuon tekstin. Vähän tiukkaa teki tuon englannin kanssa, toivottavasti ymmärsin nuo kysymykset oikein. Olen ISFJ, ja kyllä tuossa kuvauksessa mielestäni aika monet asiat osuivat kohdilleen.
Vilkaisin pikaisesti tämän kuvauksen tyypistäsi: http://www.personalitypage.com/ISFJ.html . Kieltämättä kuulostat viestiesi perusteella siltä, että tuo voisi osua kohdalleen.
Oletko koskaan ajatellut, että voisit alkaa harrastaa jotain vapaaehtoista hyväntekeväisyyttä, jossa pääsisit toimimaan toisten ihmisten kanssa? Toiminta jossakin kansalaisjärjestössä toisten hyväksi voisi olla sellaista, missä pääsisit loistamaan omilla vahvuuksillasi, ja samalla voisit päästä tekemisen lomassa tutustumaan samanhenkisiin ihmisiin.
Tämä ehdotus tulee yhtälailla tuon analyysin perusteella kuin kokemuksesta. INTJ:nä olen periaatteessa muuten kuin sinä, mutta olen kiinnostuneempi asioista kuin ihmisistä (T) ja olen enemmän suunnittelija kuin tekijä (N). En ole kovin hyvä tutustumaan ihmisiin vain tutustuakseni, mutta kun saan tutustua samalla kun teen jotain, mikä kiinnostaa minua tekemisenä, niin tutustuminen on paljon luontevampaa. - nuori nainen
Mies 28v kirjoitti:
Vilkaisin pikaisesti tämän kuvauksen tyypistäsi: http://www.personalitypage.com/ISFJ.html . Kieltämättä kuulostat viestiesi perusteella siltä, että tuo voisi osua kohdalleen.
Oletko koskaan ajatellut, että voisit alkaa harrastaa jotain vapaaehtoista hyväntekeväisyyttä, jossa pääsisit toimimaan toisten ihmisten kanssa? Toiminta jossakin kansalaisjärjestössä toisten hyväksi voisi olla sellaista, missä pääsisit loistamaan omilla vahvuuksillasi, ja samalla voisit päästä tekemisen lomassa tutustumaan samanhenkisiin ihmisiin.
Tämä ehdotus tulee yhtälailla tuon analyysin perusteella kuin kokemuksesta. INTJ:nä olen periaatteessa muuten kuin sinä, mutta olen kiinnostuneempi asioista kuin ihmisistä (T) ja olen enemmän suunnittelija kuin tekijä (N). En ole kovin hyvä tutustumaan ihmisiin vain tutustuakseni, mutta kun saan tutustua samalla kun teen jotain, mikä kiinnostaa minua tekemisenä, niin tutustuminen on paljon luontevampaa.Itse asiassa harrastan jo vapaaehtoista hyväntekeväisyyttä. Minulla on eräästä kehitysmaasta kummilapsi, jolle lähetän kuukausittain rahaa ja jonka kanssa olen kirjeenvaihdossa. On aina mukava saada kirjeitä tuolta, lukea kummilapsen kuulumisia ja saada tietää mitä rahalla on saatu aikaiseksi.
- Mies 28v
nuori nainen kirjoitti:
Itse asiassa harrastan jo vapaaehtoista hyväntekeväisyyttä. Minulla on eräästä kehitysmaasta kummilapsi, jolle lähetän kuukausittain rahaa ja jonka kanssa olen kirjeenvaihdossa. On aina mukava saada kirjeitä tuolta, lukea kummilapsen kuulumisia ja saada tietää mitä rahalla on saatu aikaiseksi.
Mitenkään tuomitsematta tuota, tarkoitin vähän muuta. Jotain sellaista, missä pääsisit mukaan viikoittaiseen tms toimintaan, ja samalla saattaisi tulla tapahtumia ja muuta puuhasteltavaa viikonlopuiksikin. Se porukka, joka tuollaisissa pyörii, ei ole hirveän laaja, joten tutustuminen on helppoa.
Esimerkiksi SPR voisi olla tuollainen järjestö, mutta niitä on paljon muitakin. Partiokin voisi toimia, tosin siellä joutunet ottamaan vähän enemmän vastuuta heti alusta alkaen, jos mielit tosissaan mukaan. - nuori nainen
Mies 28v kirjoitti:
Mitenkään tuomitsematta tuota, tarkoitin vähän muuta. Jotain sellaista, missä pääsisit mukaan viikoittaiseen tms toimintaan, ja samalla saattaisi tulla tapahtumia ja muuta puuhasteltavaa viikonlopuiksikin. Se porukka, joka tuollaisissa pyörii, ei ole hirveän laaja, joten tutustuminen on helppoa.
Esimerkiksi SPR voisi olla tuollainen järjestö, mutta niitä on paljon muitakin. Partiokin voisi toimia, tosin siellä joutunet ottamaan vähän enemmän vastuuta heti alusta alkaen, jos mielit tosissaan mukaan.Voisi joo periaatteessa olla ihan mukava, mutta tällähetkellä tuntuu, että tuon koulun kanssa on sen verran tekemistä, että en jaksaisi tähän päälle enää mitään hyväntekeväisyystyötä. Tuo harrastus, jonka täällä aloitin on myös sellainen että siinä saattaa olla välillä viikonloppuisinkin toimintaa, voisi tosin mielestäni olla useamminkin. SPR:n hyväntekeväisyystyö liippaa liian läheltä tulevaa ammattiani enkä jaksaisi vapaa-ajallani tehdä samaa, mitä teen jo päivittäin töissä.
- sdfg
nuori nainen kirjoitti:
Voisi joo periaatteessa olla ihan mukava, mutta tällähetkellä tuntuu, että tuon koulun kanssa on sen verran tekemistä, että en jaksaisi tähän päälle enää mitään hyväntekeväisyystyötä. Tuo harrastus, jonka täällä aloitin on myös sellainen että siinä saattaa olla välillä viikonloppuisinkin toimintaa, voisi tosin mielestäni olla useamminkin. SPR:n hyväntekeväisyystyö liippaa liian läheltä tulevaa ammattiani enkä jaksaisi vapaa-ajallani tehdä samaa, mitä teen jo päivittäin töissä.
Vaikutat olevan vähän samanlaisessa tilanteessa kuin itse olen. Asun toista vuotta kaupungissa, jossa mulla ei ole paljoakaan vapaa-ajan kavereita. Sattuisitko asumaan Jyväskylässä? Et ole netin kautta yrittänyt etsiä kavereita?
- nuori nainen
sdfg kirjoitti:
Vaikutat olevan vähän samanlaisessa tilanteessa kuin itse olen. Asun toista vuotta kaupungissa, jossa mulla ei ole paljoakaan vapaa-ajan kavereita. Sattuisitko asumaan Jyväskylässä? Et ole netin kautta yrittänyt etsiä kavereita?
En asu Jyväskylässä. En oo yrittänyt netin kautta etsiä kavereita. Suhtaudun vähän nihkeästi netin kautta ystävystymiseen. Siellä ihmiset kun voivat esittää muuta kuin ovat, ja on vaikea tietää tuleeko toisen kanssa oikeasti juttuun. Mielummin tutustuisin ihan livenä ihmisiin.
- sdfg
nuori nainen kirjoitti:
En asu Jyväskylässä. En oo yrittänyt netin kautta etsiä kavereita. Suhtaudun vähän nihkeästi netin kautta ystävystymiseen. Siellä ihmiset kun voivat esittää muuta kuin ovat, ja on vaikea tietää tuleeko toisen kanssa oikeasti juttuun. Mielummin tutustuisin ihan livenä ihmisiin.
Ok. Itse myös ennen pidin netin kautta kavereiden etsimistä säälittävänä, enkä sitä olekaan paljoa harrastanut. Oikeastaan vaan kerran, mutta löytyi kyllä parempi kaveri, kuin kukaan koulukavereista, että sitäkin kannattaa harkita. Ihan livekaveri hänestä siis tuli.
- nuori nainen
sdfg kirjoitti:
Ok. Itse myös ennen pidin netin kautta kavereiden etsimistä säälittävänä, enkä sitä olekaan paljoa harrastanut. Oikeastaan vaan kerran, mutta löytyi kyllä parempi kaveri, kuin kukaan koulukavereista, että sitäkin kannattaa harkita. Ihan livekaveri hänestä siis tuli.
Joo. No eihän tuo mikään poissuljettu vaihtoehto oo. Voisihan sitä koitellakin. Se kyllä vaatis sen että asuisi samalla paikkakunnalla, että pystyisi sitten vapaa-aikaakin viettämään näiden kavereiden kanssa. Mitä kautta itse oot netistä hakenut kavereita? Ootko kirjoitellu johonki palstalle hakevas kaveria, vastaillu jonkun toisen ilmoitukseen vai mitä?
- mies1988
Tiedän tunteen ja se vei lievään masennuksen tilaan. Silloin olin juuri armeijasta kotiutunut, turhautunut ja työtön. Sulla on tiettävästi liikaa aikaa ajatella ja yleensä negatiivisella asioilla on tapana saadaa liian suuret mittasuhteet. Mieti niitä positiivisia asioita elämässä, on paljon suurempiakin ongelmia kuin yksinäisyys, kuten läheisen kuolema tai vakava sairaus. Menin lääkäriin 4kk jatkuneen stressin jälkeen, siellä minulle annettiin ratkaisut ongelmiin ja myös mielialalääkettä, joka auttaa sosiaalisiin pelkotiloihin (tunsin kyllä lääkkeen aikana normaalia pientä stressiä ja pelkoja, mutta hallitusti.) Itse en halunnut aluksi lääkettä, mutta pitkään jatkuneen stressin vuoksi, se oli viisasta ottaa. Ihminen voi ilman lääkeitäkin toipua masennuksesta tai pelkotiloista "helposti" ,jos ymmärtää asioiden oikeat mittasuhteet, ja saa tarvittaessa puhua ongelmista toiselle. Kuusi kuukautta läkkeen käytön jälkeen stressi oli poissa ja lievä masennus oli muuttunut normaaliin olotilaan. Meni vielä toinen 1/2 vuotta, kun lopetin lääkkeen käytön. Jälkinmäinen puoli vuotta oli elämäni hienoimpaa aikaa, silloin löysin isteluottamuksen ja sen hauskan positiivisen puolen itsestäni. Läkkeen lopettamisessakaan ei tule juurikaan suuria ongelmia, jos osaa nauttia ja suhtautua elämään rennosti. Huomaat, että kun pelkästään nautit elämästä ja olet iloinen ja susta näkyy että voit hyvin, niin naiset kuin miehetkin viihtyvät seurassasi. Eikä tartte olla mikään ylisosiaalinen ei lainkaan! Olet vielä nuori, ratkaise ongelmat nyt, niin voit elää ja nauttia elämästä. Kaikkiin ongelmiin löytyy ratkaisut! Lääkärille menokin on vain yksi ratkaisu muiden joukossa...mieti millä tavalla ratkaiset ongelmasi, vääriä keinoja ei ole olemassakaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Romaanien ammuskelu
Romaanit vähän ammuskeli härmän häjy,osu sivullisiin,ja nyt nää romanit ihmettelee miksi heitä ei päästetä ravintoloihin1703400- 632822
- 832692
Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa
Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä382157- 811997
Mitä sitten ikinä teetkin
Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei441617Saanko selityksen?
Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(651595- 241538
Kun istuit
vierelläni penkillä, olin hetken onnellinen. Se hetki kimaltelee mieleni sopukoissa ja valvottaa öisin. Salainen kaipau581409Pakotteet purevat
Asiallinen artikkeli Helsingin Sanomissa miten pakotteet purevat Venäjään. Kulutusjuhlat, ei työttömyyttä, elintason nou1871301