No niin, jatketaan.
Juu terve vaan, agnostikko, tässä toinen. Kuten aikaisemmin jo vihjasin, en ole (enää) järin innostunut kantamaan minkään maakunnan lippua, vaakunaa, leimaa, stigmaa jne. Siksi en mielelläni änkeä itseäni mihinkään väliin myöskään introvertti-extrovertti akselilla, mutta kun nyt tämän imagojen takaisen tutkiskelun itse aloitin, niin ehkä mä olen sun lailla enemmän intro kuin extro, en ole mitannut eikä se mua oikeastaan edes kiinnosta.
Olen välillä extremely extro ja sitten taas instantly intro, mutta luepa rivien välistä loput. ;))
Kuten sanoin mun mielestä kaikissa ihmisissä on sekä-että vähän kaikkea. Ei ole osunut elämässä kuunaan eteen ihmistä joka olis vain yhtä jotain ja piste.
Olen lukenut, joo, ja elänyt ja kokenut, funtsinut ja oppinut, niin että suurin osa tästäkin löpinästä luultavasti naurattaa mua taas sanotaanko vaikka 5v vuoden päästä :))
Se mitä sä kirjoitit ateismista ja uskonnosta noin yleensä tuolla...no siellä, oli kyllä niin tuttua että se olisi voinut tulla mun näppäimistöltä. Lisäksi minussa on kai hitunen feminisminkin sävyjä (inhoan koko termiä!!!), koska olen taipuvainen ajattelemaan, että ihmisen pääuskonnot (kristin blaa blaa ja islam) ovat miesten keksimiä ja siksikin niin luotaantyöntäviä näin naisen mielelle. Siis osa siitä filosofiasta. Suurin osahan on päivänselvyyksiä jotka oppii kun elää ja pitää öögat auki.
...ei hemmetti, mun täytyy nyt poistua takavasemmalle nukkumaan.
Ota sä ohjat ja kirjoita mieles tyhjäksi. Mä luen sut huomenna. Öitä!
Onnellinen ihminen
48
561
Vastaukset
- ap
Huh, tällaiset tosi avoimet kysymykset ei ole ollenkaan minun juttu. Kirjoita mielesi tyhjäksi? Siitähän voisi kirjoittaa romaanin, mutta ei olisi mitään takeita, kiinnostaisiko ketään lukea edes yhtä sivua siitä, joten ei taida toteutua :)
Mutta mutta... Tarve ennaltaehkäistä konflikteja ei varsinaisesti tullut yllätyksenä. Mutta mitä tarkalleen tarkoitit sillä, että introvertti pystyy sopeutumaan paremmin kuin ekstrovertti?
Nyt täytyy valitettavasti sanoa, että pääni on aivan liian täynnä muuta mietittävää, jotta saisin puristettua tämän enempää tänne. Muun muassa sain tänään mielenkiintoisen viestin liittyen yhteen niistä mainitsemistani verbaaliakrobatialähestymisyrityksistä :)- -Onnï tässä taas....
Ja mitäs jos vastaan tänne väliin, ei taida tulla enää porrastusta, kaikki kirjautuu vaan samaan pötköön...?!
- ...ja taaskin.
-Onnï tässä taas.... kirjoitti:
Ja mitäs jos vastaan tänne väliin, ei taida tulla enää porrastusta, kaikki kirjautuu vaan samaan pötköön...?!
Ai jahah, tuohon mun (miehen)kaalini viereen tulee vaan tuollainen minipieni nuoli kun vastaan. Very strange indeed, suurennuslasin väärti.
Ja voi sanonko mitä kun ihmiset alkaa nyt käyttää kaikenmaailman pärstäkuviaan tuossa kuva-alueella...
Mä luulen, et mä oon reilusti vaan oletus-Onnï ja kuvitelkoot muut, et mä oon kundi. ;D
- -Onnï
Ööh...sopeutumaan? Muistaakseni puhuin sietämisestä, ja tarkoitin oppimista, joka extroverteilla usein jää vähän pinnallisemmalle tasolle kuin "meillä" introverteilla. Ne mennä vouhottaa, me pysähdytään välillä vähän funtsimaankin.
Kuten sinunkin vastauksestasi kuuluu ;)
En minä tietenkään halua ahdistaa sua näillä "tosi avoimilla" kysymyksillä, ei siinä ole mitään haastetta eikä se käy edes viihteestä.
Onneksi olkoon! (siitä viestistä :))
Olen oppinut jälleen yhden asian sinusta ja se on se, että sinä olet erittäin kohtelias. :) Tulit tänne ja yritit vastata vaikka ajatuksesi ovat jo aivan muualla. Ei sun todellakaan tarvi lorvia täällä, sen kun menet ja elät nyt sitä juttua siellä livenä. (Potkaisisin onnenpotkun jos olisit yhtään lähempänä! ;))
Olisi mielenkiintoista joskus jatkaa tätä keskustelua (jos sinusta siihen olisi ;), sillä harvemmin näillä foorumeilla pääsee keskustelemaan ns. kahvipöytähöpinää syvällisemmistä asioista kenenkään kanssa – olkoon aihe mikä hyvänsä.
Mutta tässähän tämä aloitus taas on ja pysyy, joten kuten jo kerran kirjoitin, jos tulee tarve ja inspis, mutta ei mitään paineita.
Mä pyörähtelen täällä silloin tällöin ja ihan itseäni viihdyttääkseni, joten ehkä tässä vielä kohdataan. :)
(Kai sä jo vastasit sille?! Hopi hopi!)- ap
No joo, pitäisi varmaan koputtaa puuta, tämä kun on kaikkea muuta kuin selvä tapaus. Kyseinen nainen on "asiakas", ja viimeisen varman, tosin puoli vuotta vanhan tiedon mukaan varattu.
Hän reagoi tuolloin vihjailuuni mainitsemalla poikaystävästään, ei suorana vastauksena, mutta kuitenkin siten, että syy-seuraus-yhteys oli aika selvä. Uskon hänen siis huomanneen flirtin.
Jokin aika sitten törmättiin sattumalta kaupungilla ja juteltiin hetki, ja kun intuitio vihjasi, että hän voisi olla vapaa, annoin taas palaa piiloflirttaillen. Nyt hän vastasi harrastus-massasähköpostitukseeni hämmentävän henkilökohtaisesti ja tarjosi melko ilmeisen tilaisuuden vastata samalla mitalla. Intuitio vihjaa, että hän voisi olla vapaa ja kiinnostunut, mutta kai se on sitä "ritariutta", kun minä en mene suoraan asiaan ennen kuin tiedän enemmän. Tartuin toki syöttiin, mutta ei olisi ensimmäinen kerta, että intuitio pettää tällaisessa. - -Onnï (harjoittelee)
ap kirjoitti:
No joo, pitäisi varmaan koputtaa puuta, tämä kun on kaikkea muuta kuin selvä tapaus. Kyseinen nainen on "asiakas", ja viimeisen varman, tosin puoli vuotta vanhan tiedon mukaan varattu.
Hän reagoi tuolloin vihjailuuni mainitsemalla poikaystävästään, ei suorana vastauksena, mutta kuitenkin siten, että syy-seuraus-yhteys oli aika selvä. Uskon hänen siis huomanneen flirtin.
Jokin aika sitten törmättiin sattumalta kaupungilla ja juteltiin hetki, ja kun intuitio vihjasi, että hän voisi olla vapaa, annoin taas palaa piiloflirttaillen. Nyt hän vastasi harrastus-massasähköpostitukseeni hämmentävän henkilökohtaisesti ja tarjosi melko ilmeisen tilaisuuden vastata samalla mitalla. Intuitio vihjaa, että hän voisi olla vapaa ja kiinnostunut, mutta kai se on sitä "ritariutta", kun minä en mene suoraan asiaan ennen kuin tiedän enemmän. Tartuin toki syöttiin, mutta ei olisi ensimmäinen kerta, että intuitio pettää tällaisessa.Vastaanpa taas nähdäkseni miten tämä upouusi sivulayout toimii. Samperin pässit ovat siirtäneet kaikki flash-mainnonnan tänne vasemmalle puolelle! Niitä ei voi enää rajata pois näkyvistä, kuten ennen kun olivat oik. puolella. PAH!
Tässäkin nyt skrivaan kilpaa tuon liikkuvan roskalehden mainoksen kanssa. Epämiellyttävää!
Ja kaikki muukin on katsottu aiheelliseksi heivata peilikuvaksi entiseen nähden. (?) Joo, ja näihin vastauksiin ei siis saa enää otsikkoa, vain nimimerkin jossa palkki on yhäkin pidempi kuin kirjoitusmerkkejä vast.ottava tila. Ei järjen hiventäkään.
Ja sitten asiaan.
HAH! Onpa todella hölmö systeeni, (asian vierestä edelleen)! Ennen saattoi venyttää itse tätä kirjoituslootaakin, niin että näki miten pikän tekstin on jo kirjoittanut. Eipä näe enää, voi vierittää vain palkkia. No just. Katsotaanpas miten pitkä tästäkin vastauksesta siis tulee... Ja miksi hiivatissa tämä teksti ei edelleenkään tavuta?!!
ASIAAN! Sinä nyt siis seuraat tilannetta. Jännää! Yhden naisen kannattajajoukkueesi täällä pitää peukkuja, että hän todellakin on vapaa nainen! :) Olishan se hienoa jos sinun akrobaattitemput olisivat todellakin onnistuneet ja jotain suhinaa siitä nyt seuraisi ;) Melkein tekisi mieli pyytää sinulta tilanneraportteja, mutta se lienee jo liian röyhkeää... ;))
Eipä sitä mitään saa ellei kokeile ja ota riskejä. Tuskin sinun intuitiosi täysin väärässä on. Nyt riippuu vaan siitä millainen "vastapeluri" sinulla on... Toivottavasti hän ei emmi eikä mieti liikaa, tai on sinun vuoro kyllästyä ;)
No joo, se oli taas vitsi, sillä minä en piikittele. Piikittelyssä on negatiivinen leima ja minulla on tarve jakaa positiivisuutta, olenhan nyt onnellisuuden hoorumilla :)
Eipä näytä suomalaiset osaavan kirjottaa mitään onnellisuudesta. Mieluummin me valitetaan tuolla muualla...
Mitenkähän pitkä tämä sepostus jo lienee...?
- Onnï again...
Ei ole totta! Täällä alhaalla ei ole valintaa jolla pääsee takaisin viestin alkuun! (?!?) Ja jos nyt valitsen tämän "viesti"lootan viimeisen vastaukseni alla (en "vastaa" vastaukseeni vaan kirjoitan menemään, niin kaiketi se jatkaa viestiketjua suoraan alaspäin (ilman mininuolia), n'est pas?
Mutta kerrohan, introvertti mies, millainen aloitus olisi sinulle ns. ihanne kun puhutaan seurustelun aloittamisesta?
Haaveile vähän. Se piristää. (Ainakin lukijaa:)- ap
No tässäpä nyt sitten piristystä, kun mitään raportoitavaa ei vielä ole ;)
Tuo riippuu aika paljon siitä, missä yhteydessä aloite tulee.
Kuten tuli mainittua jo aiemmin, olen kiinnostuneempi asioista kuin ihmisistä, ja siksi on tosi vaikea ottaa kovin tosissaan lähestymistä, jos ei ole mitään yhdistävää harrastusta tms. Siksi suora aloite naiselta, josta en tietäisi etukäteen mitään, toimisi vain, jos naisella olisi tahtoa viedä juttu loppuun asti. Lähtisin kyllä helpolla kahville, jos joku tulisi pyytämään, mutta siinä tilanteessa odottaisin naisen "emännöivän" loppuun asti eli minä olisin vieraana. Se vie joka pyytää :)
Parhaiten toimisi lähestyminen harrastusjuttujen kautta. Osaan olla sosiaalinen, mutta minulle ei ole luontevaa jutella kovin pitkiä aikoja kerralla, joten parasta olisi, jos minua lähestyttäisiin talkoilun tai muun tekemisen ohessa niin, että työ antaisi luontevan syyn olla välillä hiljaa tai vaihtaa puheenaihetta spontaanisti. Jotain tehdessä olisi myös luontevaa tulla fyysisestikin lähelle. Sosiaaliseen puoleeni liittyy sellainen piirre, että olen aika hyvä puoliautomaattisesti "mukautumaan" seuraani (olen monesti kuullut, että seurassani on helppo olla), mutta se vie tosi paljon energiaa, ja introvertille normaalikin sosiaalinen kanssakäyminen on energiaa kuluttavaa (päin vastoin kuin ekstrovertille). En siis pyri esittämään mitään, vaan ennemminkin joskus pitää ihan keskittyä pysymään omana itsenäni. Nainen, joka lähestyisi tekemisen ohessa ja onnistuisi luomaan ilmapiirin, joka luonnostaan pitäisi minut omana itsenäni, tekisi syvän vaikutuksen.
- -Onnï
Perustelet kantojasi introverttiudella, mutta minusta se ei riitä selitykseksi kuvailemallesi asenteelle...
Toivot kumppania, joka jo lähtökohtaisestikin esim. harrastaa samoja juttuja kuin sinä, eikä erehdy vaatimaan sinulta mitään mitä et koe luontevaksi itsellesi sanoa tai tehdä, jotta sinun olisi helpompaa olla oma itsesi.
Harvapa meistä on 100% oma itsensä heti ekassa kohtaamisessa. Vedetään luonnollisestikin sosiaalisempaa roolia kuin yleensä, koska ollaan uteliaita ja halutaan miellyttää (varsinkin itseä kiinnostavaa ihmistä).
Erilaisille tilanteille on eri roolit. Miksi pitäisi pystyä säilyttämään sama rooli läpi kaikkien tilanteiden? Teoriassa se onnistuu, käytännössä harvemmin.
Sinä sälytät vastuun viihtyvyydestäsi naiselle joka tekee aloitteen. "Se vie joka pyytää". Mutta tuskinpa tilanne menisi myttyyn vaikkei naisesta olisikaan "emännäksi". Jos hän kiinnostaisi sinua, sinä ottaisit ohjat heti jos hän alkaisi takkuamaan, en epäile sitä yhtään. Olkoon se sitten sitä extroverttia sinussa ;)
Karrikoidusti ja teoriaa tässä tietysti kirjoitellaan, ja jos keskustelisimme kasvotusten olisivat sanat ehkä aivan toiset, mutta minusta sinun ajatuksiasi ohjaa myös jonkin tason vaatimattomuus/arkuus/epävarmuus. Introvertti ei tarkoita sitä, että epäilet omia kykyjäsi ja siksi "vaadit" toiselta tietynlaista vuorovaikutusta. Se johtuu jostain aivan muusta eikä liity luonteeseesi.
En kirjoittaisi näin ellen pystyisi puhumaan kokemuksesta. En tietenkään väitä tuntevani sinua, mutta rivien välistä on luettavissa asioita, jotka kuulostavat tutulta.
Minullakin oli muinoin tarve selittää omaa käytöstäni (itselle ja muille) kaikenlaisin teorioin, kunnes alkoi tuntua siltä, että ne selitykset/teoriat jumiuttivat myös kuvittelemaan itsestäni asioita joilla ei ollut mitään tekemistä luonteeni kanssa. Tajusin, että mitä enemmän asioita niputtaa yhteen sitä ahtaammaksi maailma muuttuu.- ap
Mielestäni vähän kärkevää tekstiä monessakin kohtaa, varsinkin, kun nyt oli kyse nimenomaan haaveilusta. En toki pahastu, hyvä vaan saada palautetta :)
Tästä tulee nyt mieleeni muuan S24-keskustelu, jossa joku pyysi sekä miehiä että naisia kertomaan kriteereistään, kun lähestyvät vastakkaista sukupuolta seurustelumielellä. Suurin osa miesten kommenteista oli luokkaa "Naisen pitää ensinnäkin olla riittävän kaunis" tai "Naisen pitää ensinnäkin vaikuttaa niin tasottomalta että uskon hänen kelpuuttavan minut". Jokunen mies erottui joukosta vähemmän-pinnallisilla kommenteilla, mutta heidätkin naiset teilasivat siitä, että he eivät maininneet ihastumista kriteerinä, vaan antoivat ymmärtää, että järkisyyt riittävät. Joku mies huomautti kuitenkin siihen, että joukosta erottuneet miehet itseasiassa listasivat asioita, joista tiedostivat usein seuraavan ihastumisen, mutta eivät vaan maininneet sanaa ihastua, ja minusta tuo oli kyseisen ketjun suurin viisaus. Tätä ei oikein voi selittää sen tarkemmin, mutta tuo ketju muistui heti mieleeni tuosta vastauksestasi.
Mutta on tosiaan niinkin, että käytännön tilanteessa toimisi tilanteen mukaisella tavalla, ja vasta jälkeen päin yrittäisi miettiä, mitä tulikaan tehtyä ja millä logiikalla.
Nainen muuten vastasi, ja minä vastasin edelleen. Varmuutta ei ole vielä mistään, mutta sanoisin, että täytyy olla todella sinisilmäinen toimiakseen siten kuin hän toimii, jos ei ole vapaa ja kiinnostunut :)
- -Onnï
Vastauksesi alkoi juuri sellaisilla sanoilla jotka "pelkäsinkin" saavani, koska poistin viestistäni intron. Se meni jotenkin niin, että: "Ruodin nyt foorumille tyypillisen feminiinisellä kaavalla haaveiluasi..." :D Pirskatti, kun en kuunellut intuitiotani! Ajattelin vain päivänselvyyttä ja sitä ettet sinä olet niin arka, että ottaisit nokkiisi vaikken pehmennä mitään ennalta – ja siinä intuitioni oli oikeassa. :)
Ohjasit jälleen ajatukset minun kannalta hyvään kohteeseen, nimittäin juuri tuo naisen ja miehen erilaisuus on motiivini olla täällä, lukemassa ihmisten kirjoituksia ja vastaamassa harvoille ja valituille. ;)
Aina joskus tulee eteen todella upeita ja silmät avaavia tilityksiä. Kuten erään miehen kirjoitus, jossa hän halusi käsitellä (tänne kirjoittamalla) oman parisuhdekriisinsä koko kehityskaaren. Olikin lahjakas kirjoittaja ja suorastaan inhorealistisen rehellinen. Lopussa sitten hämmästeli itsekin, että oliko se todellakin hän joka kirjoitti sen ketjun aloituksen! ;))
Se oli niin huikeaa realismia, joka päättyi kuitenkin hyvin, että ohjasin sitä lukemaan muutaman muunkin samassa alkutilanteessa kärvistelleen miehen. Kuulostivat saaneen siitä kirjoituksesta enemmän kuin yhdenkään naisen vastauksesta, vaikka naisethan täällä eniten kokemuksistaan kirjoittelevat.
Sinä et enää siteeraa tekstiäni ja vastaa yhdellä lauseella siihen. Kiitos.:)
Minä puolestani hylkäsin puhekielellä kirjoittamisen :D
Ehkä me siis kehitymme.
No, sen naisen "silmien väri" selvinnee pikapuoliin. Olisiko kenties odotettavissa jotain kokreettisempaa näyttöä jo viikonlopulla...? Pidän peukkuja ja lähettelen kannustavia vibraatioita naiselta naisella, jotta se ihminen älyäisi lassota sinut ennen kuin joku muu ehtii väliin. Niin niin, ja sinultahan ei kukaan kysy tietenkään mitään, koska naiset vie ja mies vaan vikisee! ;D - ap
Intuitio toimi ja petti. Nainen oli vapaa, mutta ei kiinnostunut, ainakaan vielä, kun oli vapautunut niin vasta.
Jäin vielä miettimään tuota karrikoitua saarnaasi. Osa täsmää, osa ei sitten millään, ja osasta en oikein tiedä, mitä sanoisin.
Viimeisessä kappaleessasi mainitsit, että sinulle itselläsi on ollut tarve selittää käytöstäsi teorioilla (kuten minullakin) paitsi itsellesi, myös muille. Jos todella tarkoitit mitä kirjoitit, niin siinä voi olla jonkin verran suuri ero meidän välillä. Minä en nimittäin ikinä viittaisi esimerkiksi MBTI:hin ei-anonyymissä kommunikaatiossa, ellei sitten olisi tiedossa, että keskustelukumppania kiinnostaa asioiden miettiminen sen kannalta. Ja sellaisia ihmisiä ei ole paljoa. Ja miksi? Toisaalta siksi, että arvelen kovasti, että kuulostaisin silloin enemmän tai vähemmän hullulta, ja toisaalta siksi, että kyse on todellakin vain työkalusta, joka auttaa hahmottamaan omia ajatuksia :)
Se taas, että haluan kumppanilta yhteisiä mielenkiinnonkohteita, juontuu siitä, että tähän asti joka kerta, kun olen ihastunut johonkuhun, hän on toteuttanut tuon ehdon. Sekin on siis enemmän johtopäätös kuin sääntö. Toisaalta etsin myös tietyn tyyppistä ihmistä (kuten oli puhetta jo aiemmin), ja joidenkin harrastusten kohdalla pelkkä kiinnostus kyseistä harrastusta kohtaan kertoo ihmisestä paljon. Ei toki aina eikä poissulkevasti. - -Onnï
Kuten kirjotin, se aika kun selittelin kaikkea "juuri oppimillani" teoirioilla on jo historiaa ja se selittelyn tarve liittyi paljolti elämänkokemuksen puuttumiseen. Kategorioin tuolloin helposti ihmiset sen mukaan mitä oppini/teoriani olivat minulle (juuri silleen ahaa! -elämyksenä) opettaneet, kuvittelin itsekin olevani sitä ja tätä koska olin löytänyt käytökselleni/luonteelleni/ajatuksilleni nimen, selityksen.
Nyt, kuten senkin jo jossain kirjoitin, minulla on pikemminkin tarve laajentaa ymmärrystäni niin itsestäni kuin muista ja hyväksyä se, että meissä kaikissa on vaikka millaisia puolia, vahvuuksia ja luonteenpiirteitäkin jotka nousevat pintaa ja painuvat taas taka-alalle kun joku muu puoli tulee pääosaan. Oman kokemukseni mukaan minä (ja kukaan tuntemani ihminen) en ole samanlainen iänkaiken. Elämäntilanteet ja -kokemukset ym. muovaavat meitä koko ajan, joten tarpeen vaatiessa hiljaisimmasta hissukastakin löytyy vaikkapa ryhmänjohtaja jos niikseen tulee. :) (kärjistetty esimerkki)
Toisin kuin sinä, minä muistan ajatelleeni – aina kun kohtasin uuden ihmisen ja me ajauduimme puhumaan myös näistä luonteenpiirre- ym. jutuista – että on kuuntelijan vastuulla alkaako hän ylipäätään kuuntelemaan/keskustelemaan sellaisesta tai provosoituuko vain periaatteesta väittämään vastaan vai häippäseekö mäkeen ajatellen että olen ihan pimee tms. Ja ihan sama oliko vastapuoli mies vaiko nainen. Johtui pitkälti "kotikasvatuksesta", jossa varsinkin äidin kanssa sai väitellä (rakentavasti) yhtenään kaikenlaisista asioista, eli rohkeus avoimeen (tai vaikka kärkeväänkin) keskusteluun syntyi minulla jo kotona.
Minä kutsuin sinua tuolla vaatimattomaksi ja araksi ja... jotain... koska en tunne sinua ja kun voin vain lukea mitä tänne kirjottelet. Toivottavasti en loukannut. Sinä kuulostat olevan analyyttinen, mutta olet myös hyvin kohtelias ja... mikä se sana nyt olisi..."kiltti", ja ajoittain se kuulostaa arkuudeltakin. Siis arkuudelta niitä mahdollisia konflikteja kohtaan joita saattaa syntyä (livenä tai vaikka täällä netissä) kun ihmisten ajatukset kolahtavat yhteen.
Sellaista "arkuutta" minä en yhdistä introvertin käytökseksi/asenteeksi.
Menenkö ihan metsään kuvitellessani, että sinä et ole päässyt/joutunut väittelemään koskaan "opeistasi" kenenkään kanssa koska olet pitänyt ne/sen vain itrovertisti itselläsi?- ap
Olen kyllä päässyt väittelemään noista teorioista, ja se on osasyy sille, miksi en enää puhu niistä ääneen niin paljoa. Kaverini voi karkeasti ottaen jakaa kolmeen osaan: INxx:t, ei-kiinnostuneet ja pari ENxx:ää, joita on kiinnostanut. INxx:t ovat sellaisia, jotka kiinnostuivat asiasta, tekivät itsekin testin netissä, ja sanoivat, että se osui kohdalleen. Suurinta osaa, ei-kiinnostuneita, ei kiinnostanut edes miettiä koko asiaa. Ja pari ENxx-kaveria oli kiinnostunut ja löysi jonkin verran yhtymäkohtia itseensä, mutta pääasiassa keskittyivät kritisoimaan koko asiaa psykologisena hölynpölynä. He onneksi kritisoivat analyyttisesti, ja heidän kanssaan olenkin saanut aikaan monta mielenkiintoista keskustelua näistä.
Pyydän anteeksi, kun sorrun nyt lainaamaan suoraan, mutta tarkoitus pyhittäköön keinot (vaikka en oikeasti usko niin)...
"tarpeen vaatiessa hiljaisimmasta hissukastakin löytyy vaikkapa ryhmänjohtaja jos niikseen tulee. :) (kärjistetty esimerkki)"
Tuohan ei itseasiassa ole välttämättä kovastikaan kärjistetty esimerkki, ainakaan omasta näkökulmastani, koska tuo kuvaa minua aika hyvin ;)
En todellakaan loukkaannu mistään sellaisesta, mitä olet kirjoitellut. En voine loukkaantua tuntemattoman kirjoittelijan sanomisista, vaikka toki luen niitä sillä mielellä, että saattaisin oppia niistä jotain.
Kiltti on mielenkiintoinen sana, mutta mielestäni se ei sovi minuun. Ystävällinen olen, ja yleensä "poliittisesti korrekti", mutta liitän kiltteyteen potentiaalisen ylikäveltävyyden, ja sitä minussa ei juurikaan ole.
Arkuus taas... Tuossa kirjoittamassasi on kyllä jotain perää, ja yhdistän sen jossakin määrin vasta lukemaani INTP:hen liittyvään termiin kameleontti. Kameleontti siis vaihtaa väriään eli mukautuu seuraansa (juuri kuten aiemmin kerroin monesti tiedostamattani tekeväni) ja INTP:n tapauksessa tekisi sen siksi, että haluaa häiritä mahdollisimman vähän sitä, mihin on tutustumassa, saadakseen tietyllä tavalla tarkkoja "tuloksia". Tiedän kyllä varsin hyvin, että sellaiset tulokset eivät ole ihmisten kohdalla aitoja, mutta myönnän, että monesti otan puolittain tietoisesti sellaisen "näkymättömän" tarkkailijan roolin. Mutta siinä on mielestäni takana enemmän aito halu vastaanottaa kuin arkuus. Arkuus ei tosiaan ole introvertti-käytöstä, mutta tarkkailija-luonne kyllä mielestäni on.
Mielenkiintoisinta on kuitenkin se, että olen tässä päivänä parina vaihteeksi uppoutunut erinäisiin MBTI:tä ja muitakin vastaavia käsitteleviin nettisivuihin, ja yllätyksekseni (enkä voi kieltää mahdollisuutta sinun juttujesi myötävaikutukseen) löysin juuri tuon ajatuksesi, jonka kertasit taas toisessa kappaleessasi, kirjoitettuna ja perusteltuna siten, että uskoin sen aivan uudella tavalla. Eli jonkinlainen uuden ymmärryksen askel tuli otettua, mutta en vielä tiedä, mitä siitä tarkalleen seuraa.
- -Onnï
Metsästä, iltaa. ;)
Arka siis korvattakoon tässä keskustelussa tarkkailijalla. Alan olla samaa mieltä, mitä enenmmän saan tekstejäsi lukea – kuvitelmat vaihtuvat tietoon tai aavistukseen tiedosta...
Ja sitä paitsi "konfliktin arka" siten kun tuolla kirjoitin olen kyllä itsekin, niin livetilanteissa kuin vaikkapa täällä kirjoitellessani. Tarve pysyä tasapainossa (kaikin puolin) tekee sen, että kaikenlaisia oman mielen ääritiloja yrittää ennaltaehkäistä sen minkä voi, jottei lähde ajautumaan tilanteisiin...
Ehkä sinäkin tarkoitit jotain vastaavaa, kun kuvasit ihannetilannetta, jossa pystyisit olemaan oma itsesi naisen seurassa.
Halu laajentaa omaa tietoisuutta/ymmärrystä yli erinäisten selitysten ja teorioiden on itseasiassa syntynyt minussa täysin luonnollisesti, en sitä ole tietoisesti itsestäni etsinyt. Mitä enemmän elän läpi tilanteita joissa tajuan olevani ekaa kertaa ja huomaan etten kykene esim. ohjaamaan omia tunnereaktioitani, vaikka luulin olevani kaikkea muuta kuin "tunneihminen" (siis jos meidät jakaa raa'asti tunne- ja järki-ihmisiin), sitä pienemmäksi tunnen itseni, ja kun sen "pienuuden tilan" aikanaan hyväksyy, on mahdollista ymmärtää jälleen astetta laajemmin.
?
Joo, kuulostan Buddhalta taas, lainatakseni erään tuttuni tokaisua. :D
Ne ovat nämä riivatun sanat jotka eivät aina riitä kertomaan...
Joka tapauksessa, olen huomannut, että tällä tavalla paljon ajattelevalla, enemmän älyllisistä kuin tunnepohjaisista jutuista kiinnostuneella, tulee ajoittain eteen tilanteita joiden "jälkipyykin" selvittely (itsensä kanssa) kestää yllättävän paljon kauemmin kuin ns. tunneihmisillä.
Vastapainoksi mainittakoon, että nimenomaan järkeni avulla olen selvinnyt mm. kaikista peloistani. Tällä hetkellä minä en pelkää yhtään mitään, ja tämä on fakta. Taannoin eräs minua huomattavasti elämää kokeneempi ihminen naurahti, että sen jälkeen kun ei pelkää enää kuolemaakaan, alkaa pelätä elämää.
Pidätän toistaiseksi oikeuden olla yhtymättä mielipiteeseen. ;) - -Onnï preppaa
Lueskelin vastauksiasi uudelleen, tässä ja siellä toisellakin foorumilla, ja ajattelin kirjata taas syntyneitä ajatuksiani – ilman feminiinistä saarnaa.
Sen sijaan että etsii ns. varmanpäälle sopivaa kumppania, tekee hyvää astua välillä ulos omalta ns. mukavuusalueelta ja kokeilla olla konkreettisestikin niin mieleltään avoin kuin mitä uskoo olevansa. Erilaisuuden konkreettisten haasteiden kautta ainakin meikäläinen on oppinut eniten uusia asioita itsestään (ja itseoppimisestahan kaikki tieto lähtee). Itselle oudommissa piireissä ja tilanteissa joutuu vastaanottamaan ja sietämään erilaisuutta, reagoimaan ja vastaamaan siihen, hämmästymään ja yllättymään (itsensäkin kanssa) ja olemaan tarvittaessa hyvinkin nöyrä, koska on tarve selviytyä (joskus hinnalla millä hyvänsä), ja sitähän selviytyy mistä vaan kun on terve itsetunto ja mieli tasapainossa. Ne kokemukset auttavat sitten myös elettäessä parisuhteessa.
Monesti sinun tekstiäsi lukiessani ja ajatuksiasi ikääsikin suhteuttaessani, olen ajatellut, että sinulle(kin) tekisi todella hyvää ja sinua veisi eteenpäin kaikenlaiset kokemukset saatuna/koettuna nimen omaan mukavuusalueesi ulkopuolella.
Ehkä sinulla onkin omakohtaisia kokemuksia siitä, et vain kirjoita niistä tänne.
Minä koen oman introverttiyteni ennen muuta valmiutena kyetä käsittelemään ja sitten vaikkapa omaksumaankin melkeipä mitä vaan tietoa ja kokemuksia. Mitä erilaisempia, sen suurempi älyllinenkin haaste, ja niistä haasteista ainakin itse nautin kaikkein eniten.
Mietin myös millainen "tutor" sinusta mahtaa löytyä harrastustoiminnan ulkopuolella...? Naisena tiedän, että kun menee jalat alta miehen takia, sitä vaikka konttaa sen miehen perässä häntä kiinnostaviin harrastuksiinkin, koska on tarve olla hänen "unelmiensa nainen".
Sinusta löytyisi varmasti upea opas privaatistikin naiselle aivan uudenlaisiin (vaikkapa luonto)kokemuksiin. Uuden kokemuksen toiselle tarjoaminen on yksi tapa haastaa hänetkin satsaamaan itsestään enemmän. Se syventää heti myös luottamusta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta – niin, ellei vastapuolelta lopu usko itseensä kesken..
Aivan samalla tavalla kuin sinä lähtisit pyydettäessä vaikka kahville, lähtee sinuun ihastunut nainen pyynnöstäsi mukaan vaikka erävaellukselle, vaikkei olisi kuunaan metsässä käynytkään.
Sinulla on silloin tilaisuus olla hänen yksityinen tutorinsa, ja naiselle avautuu elämänsä tilaisuus nähdä ja kokea sinut innostuneena ja intohimoisena, "loistamassa" asiassa joka on sinulle itsellesi tärkeä ja tuttu.
Se lisää viehätysvoimaasi, sillä ihastuneella naisella on tarve ihailla mieskohdettaan ja olla ylpeä hänestä.
Tulkitsin sinut araksi ja epävarmaksi koska kirjoituksestasi kuuluu jonkintason kokemattomuus (naisasioissa) ja kun yhdistän sen voittopuolisesti introvertiin luonteesi, ymmärrän ajatuksesi tietyllä tavalla. Toistaiseksi et ole kumonnut minulle sinusta muodostunutta kuvaa tämän asian suhteen, joten jatkan, että
(mahdollinen) kokemattomuutesi ohjaa sinua luonnollisestikin valitsemaan mieluummin tutun ja turvallisen kuin haasteellisen erilaisen. Kokeneempana tekisit valintasikin totta kai erilaisin perustein, ja minäkin tulkitsisin kirjoitetun äänesi sävyn automaattisesti rohkeammaksi.
Tekee mieli heittäytyä sinun tutoriksesi ja sanoa, että uskon sinun (pidemmän päälle) nauttivan huomattavasti enemmän hieman tavanomaista haasteellisemmasta kumppanista, sillä ns. turvallinen valinta vie vain tuttua tietä eteenpäin.
Jollei "haastetta" löydy tarpeeksi omasta kumppanista, sitä etsii väistämättäkin muualta – ja yleensä täysin tiedostamatta (jopa paljon ajattelevakin ihminen).
Kernaasti näkisin sinunlaisesi miehen pääsevän kasvamaan henkisesti myös parisuhteessaan, sellaisen naisen vierellä jossa olisi vähän särmää ja ristiriitojakin, joka saisi sinut ajattelemaan, saisi sinut ajoittain ymmällesikin ja haastaisi sinut siten oppimaan uutta, "kouliintumaan", sillä sinussa kuulostaa olevan ainesta vaikka mihin.
Ja kun sinunlaisesi ihminen saa mahdollisuuden kasvaa, kumppanisikin siinä rinnalla kasvaa yhtä lailla, jo siksikin että sinä ole tietoinen ja hyväitsetuntoinen ajattelija joka uskallat arvostaa kumppanisi erilaisuutta.
(Kaikki eivät siihen kykene, luulevat vain kykenevänsä.)
Siten ei synny sitä tyypillisen kliseistä ilmiötä, että "älykkö" huitelee hetken päästä muutaman (henkisen kasvun) portaan edellä ja "raahaa" kumppaniaan perässään. Liian "tutun" ihmisen kanssa eläessä niin saattaisi käydä...
Tekee mieli udella millaista työtä sinä teet, saatko purkaa työssäsi jopa INTJ:n tutkijaluonnettasi vai riittääkö ammatissasi se (varsinkin) miehille tarpeellinen teknis-matemaattinen haastavuus... Ja olisi mielenkiintoista kuulla mihin vuodenaikaan olet syntynyt, oletko talvi-, kevät-, kesä- vaiko syksyihminen.
Vastaa jos katsot tarpeelliseksi. Minä olen viattomana vain utelias. :)- ap
Nyt pitänee viimein kertoa vähän taustastani... Olen aina ollut sillä tavalla hirveän itsenäinen, että teen mitä haluan enkä ihan ensimmäisenä mieti, joudunko tekemään yksin vai saanko seuraa. Tämä on ymmärtääkseni jossakin määrin seurausta IxTx-ominaisuus.
Teininä tämä tarkoitti sitä, että keskityin harrastamiseen, ja kun kotipaikkakunta ei ollut kovin iso ja harrastus ei kovin trendikäs, niin harrastin aika paljon yksin tai aikuisessa seurassa. Tilanne ei häirinnyt minua silloin, mutta vähän myöhemmin, kun aloin yhtäkkiä löytää harrastusseuraa ikäisistänikin, tuli kyllä huomattua, että sosiaalisten taitojen saralla jotain oli jäänyt oppimatta (tai oikeammin huomasin tuon jälkeen päin). Sosiaalistuminen otti jonkun vuoden, mutta sain kuin sainkin muut siinä määrin kiinni, että nyt taustaani ei arvaa kukaan.
Noihin aikoihin elin myös siinä mielessä huoletonta elämää, että ajattelin, että "se oikea" tulee vastaa kun on tullakseen - aktiivinen etsiminen ei tuntunut ajankohtaiselta. Kavereita kyllä riitti, mutta yhtä poikkeusta lukuunottamatta ei juuri vakavempaa. Vasta muutama vuosi sitten heräsin tajuamaan, että nähtävästi pitää alkaa itse tehdä aktiivisesti jotain sen asian suhteen, mutta kuten olen jo todennutkin, vapaiden löytäminen alkaa tässä iässä käydä työstä.
Kehitystäni kuvaa kai aika hyvin kaksi kuulemaani lausahdusta. Teiniaikana muuan kaverini vitsaili, että olen syntynyt kolmikymppiseksi, ja nykyään taas naiset, joihin tutustun harrastusten kautta, arvaavat usein ikäni 3-5 vuotta todellista nuoremmaksi. En kuulemma kuulostaa niin kyyniseltä kuin ikäiseni normaalisti.
Voisin kai myös tarkentaa aiemmin mainitsemaani ajoittaista turhautuneisuutta. Siinä on takana eräänlainen elämän osa-alueiden välinen ristiriita. En tee harrastuksiin liittyviä vetohommia vain hyvää hyvyyttäni, vaan siksi, että myös vetäminen itsessään on minulle harrastus, riippumatta itse toiminnan aihepiiristä, ja toki siksikin, että ne tarjoavat tilaisuuden tutustua ihmisiin minulle luontaisella tavalla. Tässä vaan piilee se ristiriita, että juuri siellä, missä parhaiten tapaan mielenkiintoisia ihmisiä, en voikaan olla niin aloitteellinen kuin haluaisin, kun kuormasta ei saa syödä. Vetovastuun vähentäminen on puolestaan hankalaa siksi, että se taas näkyisi melko suoraan alueen mahdollisuuksissa noiden harrastusten kannalta, ja tavallaan veisi pohjan pois itseltään.
Tutorointi harrastuskuvioiden ulkopuolella olisi kyllä mukavaa ja onnistuisi :)
En kyllä mielestäni ole sanonut, etteikö naisessa saisi olla särmää, tai että pitäisi olla helppo ja täysin samanlainen kuin minä. Mutta sehän ei tarkoita, ettenkö olisi voinut kuulostaa siltä...
Olen työssä insinöörialalla, yllätys yllätys ;) Jos ajatellaan insinöörityön ääripäiksi kirjaviisautta vaativa mutta suht mekaaninen työ ja luovempaa ajattelua ja intuitiota vaativa työ, niin omani on kyllä selvästi sieltä luovemmasta päästä, jonka myös miellän INTJ-työksi. Pääsen myös silloin tällöin myymään ideoitani muille (vaikka se ei suoraan kuulukaan työhöni), minkä rinnastan jossakin määrin siihen, mitä harrastusvetohommissa kiehtoo.
- -Onnï
Ettäkö joku olisi "kyyninen" jo alta kolmenkympin... Vaikuttaa siltä etteivät ne nimenomaiset naiset (onnekseen) tiedä mitä kyynisyys todellisuudessa on.
Tekstisi luettuani ymmärrän oikein hyvin miksi naisen metsästys on jäänyt sinulta hieman toissijaiseksi. Tavallaanhan sinä elät jo nyt niin täyttä ja tyydyttävää elämää, että seurustelusuhde saattaisi jopa häiritä selkeitä elämänkuvioitasi ;)
Minkätasoinen on sitten seksuaalinen intohimosi? Meinaan, noin harrastus- ja työ"kiireinen" mieshän voisi keskittyä hakemaan vain lyhytkestoista naisseuraa, etenkin jos ei ole pakottavaa tarvetta lyöttäytyä yhteen kenenkään kanssa. Vai koetko ajatuksenkin yhdenillan jutuista liian kliseiseksi ja haasteettomaksi vai eikö baareissa hengailu sen yhden asian takia vain sovi moraalikäsitykseesi?
Sekin kuitenkin olisi yksi tapa hakea kokemuksia ja treenata sosiaalisia taitoja. Löytyy paljon ikäisiäsi naisia jotka hakevat miehistä hetken läheisyyttä ilman sen kummempia sitoutumisvaatimuksia, olipa syy siihen sitten opiskelu tai urapaineet tms., enkä ainakaan itse näe siinä mitään outoa jos elämä tuntuu muuten hyvin tasapainoiselta ja tyydyttävältä.
Mitä luulet, millaiseksi kokisit tilanteen jossa ihastuksesi kohde paljastaisi (jossakin sopivassa tilanteessa) oman henkilöhistoriansa pitävän sisällään monia partnereita, ja haluaisi sinun uskovan hänelle oman kokemushistoriasi sen asian suhteen? Miten sinä kokisit (tai olet kokenut) niin henkilökohtaiset ja intiimit kysymykset?
Ja muuten, miten voimakkaasti sinä koet äänet ja hajut ja värit jne.?
Minä reagoin herkästi nariseviin saranoihin, vinkuviin lastenrattaiden renkaisiin ja kopiseviin korkoihin, lusikan kilinään kahvikupin reunaan kun sitä pyöritetään niin vimmatusti. ;D Koirapillillä minut saisi hyppimään varmasti seinille saakka....
Joku vuosi sitten kävin Japanissa (joka nyt taistelee "hengestään"!) ja ihastuin vietävästi mm. sikäläiseen äänimaailmaan – siis jo kadullakin. Siinä missä meillä takoo vasara päähän, että ylitä katui! ja pysähdy!, oli sama asia ratkaistu siellä linnunlaululla, ja message oli silti aivan yhtä selkeä (sokeallekin).
Pani taas miettimään miten aggressiivisen mekaanisessa äänimaailmassa tässä metsävaltiossa on totuttu elämään.
(...palautteena insinööreille ;)- ap
Hmm... Olisi pitänyt siteerata tarkemmin tuon kyynisyyden suhteen. Minut on siis mainittu harvinaisen epäkyyniseksi, mikä on mielestäni itseasiassa olennaisesti eri asia kuin tuo, miten sen edellä kirjoitin.
Ei, yhdenillanjutut eivät sovi moraaliini. En kyllä epäile, ettenkö olisi riittävän supliikki saadakseni baarista seuraa, jos todella haluaisin, mutta en voi kuvitella tilannetta, jossa haluaisin niin todella. Moraaliset estot, joihin suhtaudun lähinnä ylpeydellä, toisivat niin paljon epävarmuutta, että siitä ei tulisi yhtään mitään.
Omasta taustastani kertominen ei ole ongelma. Kerron tarvittaessa naiselle, jonka luotan pitävän asian omana tietonaan kävi suhteemme kanssa miten tahansa. Naisen tausta ei ole absoluuttisesti merkityksellinen, vaan kokonaismielikuva ratkaisee. En jäädy henkilökohtaisista kysymyksistä vääriltä ihmisiltä, vaan pokerinaama pitää ongelmitta kunnes keksin (ei kestä kauaa) riittävän terävän tai muuten sopivan vastauksen (riippuu kuka kysyy) puheenaiheen vaihtamiseksi.
Eli haen parisuhdetta kaikki-tai-ei-mitään -periaatteella.
Ja nyt lienee hyvä varoittaa, että vastausaktiivisuuteni saattaa olla heikohko lähiaikoina. Nettideittiprofiiliini tarttui iso kala, joka vaikuttaa olevan tiukasti kiinni, mutta vaativan myös sinnikkään väsyttelyn ;)
- -Onnï
No niin! Ei muuta kuin supliikkia kehiin, se on kaikki tai ei mitään nyt, ritari. Kesytä se fisu, ja toivon, että sinun poikamieheytesi loppuu sitten siihen. Lycka till!
(...ja malta nyt nukkua sentään yösi, hyvä mies, vielä kun voit! ;) - ap
Treffit sovittu :) Välimatkaa on tosin hetkellisesti sen verran, että niitä joutuu odottamaan viikon pari.
- -Onnï
Onnea matkaan, ap!
Todellakin toivon, että kaikki natsaisi tällä kertaa oikein kunnolla ja pääsisit "harrastamaan" vaihteeksi taas seurustelua ja parisuhdetta sinäkin ;)
Hänkö tulee sinun luoksesi vaiko toisinpäin? Jännittääkö?
Ihan tervettä jos vähän jännittääkin, onhan ensivaikutelma aina jollakin tavalla ratkaiseva ja ekat treffit ainakin mieleenpainuva tapahtuma, jota voi sitten muistella vuosienkin päästä – yhdessä ja itsekseen.
Sait minut "koukutettua" niin, että tein taannoin sen mokoman testin (MBTI), itse asiassa sekä suomen-, englannin- että ruotsinkielisellä sivustolla, joten täytynee uskoa kun se mätkäisi minutkin joka kerta yli 50%:sti INTJ-kategoriaan. Olen paljon ajatteleva mutta intuitiivinen sekä hiukkasen harkitseva (tällä hetkellä). What else is new? :D - ap
Tapaamme julkisella paikalla, ja siitä eteenpäin ei ole suunnitelmaa.
En oikeastaan osaa jännittää kovinkaan paljoa tällaista. Muutamat yhteen kertaan jääneen nettitreffit on jo takana, joten jätän jännittämiset itse tilanteeseen. Toisaalta tämä kyllä vaikuttaa lupaavammalta kuin ne aiemmat :)
Mistä ihmeestä löysit suomenkielisen MBTI-testin? Olen etsinyt, mutta heikoin tuloksin. - -Onnï
Yksi suomenkielinen testi löytyy osoitteesta: www.spiik.fi/ittesti/index.php5
Se mittaa sekä persoonaa että työminää, ja siinä kategoriat on nimetty hiukan eritavalla kuin MBTI- suomennoksissa yleensä.
Olen tässä lueskellut Camusia ja Sartrea valmistellen itseäni tapaamiseen ihmisen kanssa joka väittää olevansa eksistentialismin (filosofinen suuntaus) kannattaja. Minä en kyllä niele sitä väitettä purematta...
Jos tunnet joskus tarvetta haastaa älysi ja kyseenalaistaa asenteitasi, suosittelen filosofisiin suuntauksiin tutustumista. (...jahka nyt selviät siitä "naisen kesyttämisestä" ensin... ;)
Itse pidin hauskaa viimeksi kesällä lukemalla Nietzscheä. Sen ihmisen mm. perinteiset moraalikäsitykset kyseenalaistava asenne panee sietokyvynkin aika ajoin lujille. Hiukan samaa aiheutaa nyt Sartre äärimmäisillä vapauskäsitteillään. Mutta on siinä silti jotakin...
Apropå, kumpikos toimii teidän treffeillä nyt "viejänä"..? ;) - ap
Pitääpä tehdä tuo testi tässä joku päivä kun on aikaa.
Eksistentialismi on siinä määrin outo asia, että siitä en uskalla sanoa mitään. Kuin jokunen vuosi sitten Nietzschen omaelämänkerran Ecce Homo, ja se oli kyllä mielenkiintoista tekstiä ihan noin viihteellisessä mielessä. Toisaalta sen jälkeen ei ole toistaiseksi tarvinnut lukea filosofiaa, vaan olen keskittynyt psykologiaan.
Tapaan kesytettäväni viimein myöhemmin tällä viikolla, saas nähdä miten käy... Minä taidan olla vetäjänä, mutta siinä ei toki ole ongelmaa :) - -Onnï
Terveisiä Pariisista! Siellä puut on jo täydessä lehdessä ja pensaat kukkii. Etelämpänä Espanjan rajalla pulikoivat jo meressä kun oli niin lämmintä.
Tuo mainitsemani eksistentialisti ei siis ole suomalainen ja sen kyllä tuntee, yhä vieläkin, niin hartia- kuin kasvolihaksissa ;D Kiihkeää väittelyä ja naurua rakentavassa hengessä...
Jäikö treffeistä mitään käteen?
Kirmaan aamu(päivän)lenkille kuuntelemaan mustarastaita kun paistaa niin komeasti eivätkä kadutkaan enää pölise.
Salut! - ap
Piti tulla laittamaan "väliraporttia" ettet ihmettele, olenko kadonnut palstalta kokonaan...
Treffit tuli ja meni, oikeastaan kahdetkin. Tytöllä olisi ollut halua jatkamaan, mutta minun näkökulmasta ei oikein löytynyt yhteistä kieltä. MBTI-termein tyttö oli liian vahva S suhteessa siihen kuinka vahva N minä olen. Erilaisuus ei toki sinänsä ole este, ja jopa houkutteleekin, mutta nyt tuli vahvasti sellainen tunne, että juttuihin ei ole tulossa sen vertaa abstraktiutta, että minä voisin jatkaa. Ei se tyttö silti tyhmä ollut, ajatusmaailma vaan turhan erilainen.
Hetkellisesti aivan hirveä kiire vähän kaikenlaiseen menoon, mutta ehkä tämä tästä taas rauhoittuu... - -Onnï
Sinkoile rauhassa. Tämä palsta ei ole tärkeä. Elämä sitä vastoin on. :)
Tässä lyhyiden lauseiden kommunikaatiossa on aina vaarana ymmärtää kaikki liian mustavalkoisesti, mutta nyt hieman vion tuota nopealta kuulostanutta "tuomiotasi" hylätä ihminen jo kaksien treffien jälkeen... Olisiko osasyy myös siinä, millaisella asenteella tuollaisille treffeille ylipäätään lähtee...?
Toisaalta ymmärrän, ettei sinulla ole kiire saada rinnallesi "joku vaan", vaan että etsit tietynlaista ihmistä nyt entistäkin tietoisempana omista vahvoista tai johtavista luonteenpiirteistäsi. Minä ulkopuolisena kuulen tässä myös sellaisen "vaaran", että siinä "parhaiten natsaavaa" etsiessäsi sinulta voi mennä ohi mahdollisuuksia, jotka kasvattaisivat sinua vain hieman erilailla kuin se luonteeltaan täydellisempi kumppaniehdokas.
Mutta sinä tiedät mitä teet ja löydät varmasti sen mitä tämänhetkisillä tarpeillasi etsit. Nopeilla päätöksillä pääsee ainakin yhtä nopeasti takaisin lähtöruutuun. Toivotan siis onnea seuraaville treffeille.
Upeinta jälkeä syntyisi kun saisit koukkuusi naisen, joka haastaisi sinut kasvamaan ja kehittymään - niin miehenä kuin ihmisenäkin - vaikka olisikin luonteenpiirteiltään pääosin samantyyppinen kuin sinä eli erityisen viehättävä sinun näkökulmastasi.
Käytän nyt toistuvasti termiä "kasvaa", koska kuulen sinussa olevan valmuiden sellaiseen juuri nyt. Olet hyvin avoin ja utelias itsesi (ja siten muidenkin ihmisten) suhteen, joten kunpa vaan löytyisi nyt se kasvattaja... ;) Enkä siis tarkoita kasvattamista vanhempi-lapsi tai tyhmä-viisas akselilla, vaan henkistä kasvamista toisen ihmisen vaikutuspiirissä. Sitä jää helposti junnaamaan paikoilleen (elämänteorioineen ja toiveineenkin) jollei löydy opponenttia johon uskaltaa kiinnittyä tunteellakin.
Se on minun mielestäni parisuhteen upeimpia puolia: Opponointimahdollisuus, rakkaudella, vaikka joka ikinen päivä.
Täytyy vielä kysyä sinulta, kun ei ole itsellä kokemusta vastaavasta, miten sinä koet sen tilanteen kun menet tapaamaan ihmistä tuollaisille nettitreffeille? Miten sinuun vaikuttaa tietoisuus siitä, että siinä ollaan mittaamassa toinen toista nimenomaan seurustelumielessä? Häritseekö se, eikö sitä ajattele vai oppiiko sitä tietoisuutta vain sietämään kun tarpeeksi harjoittelee? Entäs onko sinulla omakoht. kokemuksia olemisesta se jatkoa toivova mutta hylätty ehdokas?
Kerroit aiemmin, että tapaisit naisen kaikkein mieluiten harrastuksen kautta. Luulen, että alan vasta nyt ymmärtää mitä kaikkea sillä tarkoitit.- ap
Joo, lyhyiden viestien pohjalta on helppo tehdä vääriä arvauksia :)
Tässä tapauksessa jo viestittely antoi odottaa, että vastassa on jalat maan pinnalla -ihminen, jollainen kyllä kiinnostaisi ihan jo erilaisuuden vuoksi. Treffeillä tyttö teki vaikutuksen sillä, että hänellä riitti juttua juuri sopivasti täyttämään hiljaisempia hetkiä. Kuitenkin jo kaksien treffien aikana tuli valitettavan selväksi, että jutut eivät ole menossa mihinkään arkielämää abstraktimpaan, ei, vaikka pariinkin kertaan yritin vaihtaa puheenaihetta. Kummallakin kerralla sain tytön ihan hiljaiseksi, vaikka en todellakaan sanonut mitään ihmeellistä. Ymmärtääkseni tyttö kyllä ymmärsi, että meidän ajattelutavoissa on eroa, mutta ei vaan osannut eikä ehkä ollut kiinnostunutkaan tulemaan ollenkaan vastaan omalta osaltaan. En pelkää haastavaa kumppania, pikemminkin päin vastoin, mutta tämä tapaus oli aivan väärällä tavalla haastava. Harmi sikäli, että muuten hän kyllä vaikutti hyvinkin tavoittelemisen arvoistelta.
Nettitreffeihin liittyvä tietoisuus tilanteen luonteesta ei häiritse ollenkaan, vaan paremminkin päin vastoin. Se, että olen päätynyt tapaaman tytön nettideittipalstan kautta, kuittaa pienimmätkin epäilykset tapaamisen luonteesta, ja se tieto vapauttaa minut niin, että voin antaa palaa täysillä miettimättä hetkeäkään, uskallanko näyttää kiinnostustani. Nimittäin, jos olen treffeillä livenä alunperinkin tapaamani tytön kanssa, niin ilmassa on aina ainakin alussa hieman epävarmuutta siitä, onko kyse ihan aidoista treffeistä, vai onko jotain tulkittu väärin.
Olen itse kahdesti ehdottanut toista kertaa, kun en ole saanut ensimmäisellä tapaamisella vielä riittävän selvää kuvaa toisesta, mutta kummallakin kerralla tytölle riitti kerta. Nuo kerrat eivät kuitenkaan olleet pettymyksiä, sillä en ollut varma asiastani, vaan olisin vaan halunnut vielä toisen tilaisuuden katsoa, voisiko juttu johtaa mihinkään.
"Kerroit aiemmin, että tapaisit naisen kaikkein mieluiten harrastuksen kautta. Luulen, että alan vasta nyt ymmärtää mitä kaikkea sillä tarkoitit."
Tuo oli aika jännästi muotoiltu. Mitä tarkoitat?
- -Onnï
No, esimerkiksi tuota minkä itse tuohon kirjoitit, että livetilanteissa on erilaista jännitettä kuin vaikkapa noilla tietoisesti sovituilla treffeillä. Siinä saa introvertti vaivata päätään ja jopa tuskastuakin, jollei asiat ala edetä jollakin muotoa.
Kuulostit melkein eri mieheltä kirjoittaessasi siitä yhdestä, joka otti massapostin kautta sinuun yhteyden. ;)
Mitähän se nyt aikoo, vai aikooko mitään ja miten siihen tulisi suhtautua ja hmm mitä intuitio sanoo...
Kaiken nettideittailun helppouden vastapainoksi luulen, että sinä kaipaat myös mahdollisuutta saada esiintyä kiinnostavalle naiselle muussakin roolissa kuin "iskijänä" tai "seurusteluehdokkkaana", mutta korjaa jos olen väärässä.
Ja kiitos taas selkeästä ajatusten ilmaisemisesta liittyen noihin nettideitailufiiliksiisi. Nyt ymmärrän taas astetta paremmin sen miten (sinunlaisesi) mies asennoituu sellaiseen deittailuun – kuten varmaan naisetkin, riippuen tietysti yksilöstä.
Millaiseen abstraktiuteen naisen pitäisi yltää ekoilla-tokilla treffeillä...?
Voin vain kuvitella tuon sinut tavanneen neitosen tarpeen varmistaa ensin ne suhteen perusasiat, ja löytää sitten jokin helppo ja konkreettinen yhteinen sävel jonka varaan sitten heittäytyä juttelemaan ja olemaan hieman rohkeammin muutakin kuin se mukava minä vaan.
Sait minut sairaan uteliaaksi: Millaisin kysymyksin/puheenaiheen vaihdoin sinä sait hänet hiljenemään? Mikä on hinta siitä, että paljastat edes jotakin? Harkitsen sen maksamista, ihan vakavasti. :D- ap
Kaipaan muutakin kuin iskemistä? Ihannetilanteessa "vain ajautuisin" yhteen "sen oikean" kanssa, ilman sen kummempaa selvää iskemistä. Sitäkö tarkoitit?
Meillä tosiaan kulki juttu hyvin kummallakin kerralla, mutta jutustelu oli omalta osaltani sellaista "jutellaan mukavia ajattelematta mitään sen kummemmin". Tyttö osasi kyllä kuljettaa juttua siinä mielessä, että minun oli helppo pysyä mukana, mutta aika nopeasti alkoi rasittaa se havainto, että kaikki jutut liikkuivat yksityiskohdissa ja käytännössä. Jaettiin kokemuksia elämän varrelta ja triviaa omista elämistämme, mutta niin konkreettisella tasolla, että vaikkapa sen miettiminen, miksi on tykännyt jostakin, mitä on tehnyt, tuntui olevan aivan liian korkealentoista. Mietin toki, olisiko kyse voinut olla ujostelusta, mutta jos oli, niin se ei ainakaan käynyt ilmi mitenkään muuten, joten en oikein usko siihenkään selityksenä.
Ensimmäisen kerran hiljensin hänet, kun oltiin puhumassa jotain menneistä harrastusjutuista. Koska olen ollut aika paljon luottamustoimissa harrastuksiini liittyen, Google kertoo omasta harrastushistoriastani aika paljon kun hakee nimeäni, ja kun sitten olin kertomassa jotain, en muista enää mitä, niin mietin, mitähän tyttö mahtaa tietää jo ennestään, kun on saattanut googlata minut. Kysyin asiaa verhoten kysymyksen kevyesti mustaan huumoriin, ja sen tyttö otti ihan hyvin. Mutta kun sen jälkeen melko ex tempore jatkoin juttua nettiyksityisyydestä yleisemmin, niin vastaus oli luokkaa "ammatissani pitää varjella sitä" eikä yhtään mitään muuta. Töks. Aihe ei toki ollut helpoin mahdollinen, mutta silti reaktio yllätti.
Vähän sen jälkeen yritin viedä jutun yhteiseen harrastukseemme, josta tyttö oli pitänyt vasta muutaman välivuoden. Yritin viedä keskustelua siihen, mikä tuossa harrastuksessa motivoi ketäkin, erityisesti tietysti minua ja häntä. Taas reaktio antoi vahvasti sellaisen vaikutelman, että häntä ei juurikaan kiinnostanut miettiä, miksi hän tai joku muu tykkää tai ei tykkää siitä. Ja kyse ei tuntunut olevan siitä, etteikö tyttö olisi voinut puhua tuosta harrastuksesta, vaan juuri tuo analysointi tuntui olevan ongelma.
Saapa nähdä, miten luet nämä selitykset... Ja ehkäpä maksat niistä syväluotaavalla analyysillä :)
- -Onnï
Tarkoitin ymmärtäväni ennen kaikkea sen miten monitasoisesti haasteellinen sinä miehenä olet ikäisillesi naisille, sekä sen miltä se sinusta itsestäsi tuntuu.
Ymmärsin siis myös sen mikä luultavasti pitää sinua sinkkuna, siis kiireettömyytesi lisäksi...
Maksun aika:
Kokemuksestakin tiedän ettei kaikilta onnistu helpohkokaan asioiden analysoiminen entuudestaan tuntemattoman henkilön seurassa (saatikka treffeillä), ja ettei se johdu aina ihmisen luonteestakaan.
Olen ollut muutaman kerran kolmantena pyöränä (sattumalta) kahden ihmisen ensitapaamisella ja hämmästellyt mm. sitä, miten älyllisesti ja verbaalisesti lahjakas ystävätär muuttuu kuvailemallasi tavalla "töksähteleväksi" vaikka vastapuolella olisi kuinka haasteellisen kiinnostava adonis.
Jälkeen päin selitystä siihen oli (ystävättären) vaikea löytää ja (minun) entistäkin vaikemapaa uskoa. ;)
Sinäkin olet mies jota naisen täytyisi kyetä koskettamaan myös ajatuksen tasolla jotta hän tekisi sinuun tavanomaista suuremman vaikutuksen. Tuolla edempänä jo ilmaisin "pelkoni" siitä, että muilta menee mahikset sinuun "heti kättelyssä", koska sinulla on rima korkealla myös keskustelutaidon ja -sisällön suhteen. Veikkaanpa, ettei moni tyttö tule sitä edes ajatelleeksi. Ajattelevat kenties vain pettyneinä, etteivät taaskaan kelvanneet naisena miehelle.
Miten tuollaiset treffit sitten päätetään? Miten sinä ilmaisit sille neitoselle, että jatkoa ei seuraa? Vai jäikö ovi sittenkin raolleen..?- ap
Vaikeapa tätä on tämän kummemmin pukea sanoiksi, mutta sanoisin, että tämän kyseisen tytön kohdalla ihan kaikki tuki tuota vaikutelmaani juttujen sisällöstä. On vaikea uskoa, että kyse olisi ollut jännityksestä tai ujostelusta.
Jotenkin saat minut kuulostamaan tiukemmalta kuin olenkaan. Vaadin kyllä yhteyttä ajatuksenkin tasolla, mutta en suinkaan vaadi täydellistä yhteyttä heti. Ja jälleen tullaan siihen, että paras olisi tutustua vaivihkaa harrastuksen kautta...
En ollut varma omista ajatuksistani vielä treffien päättyessä, joten hieman empien sovin uudet. Meillä oli tosiaan hieman välimatkaa, joten niitä olisi jälleen joutunut odottamaan. Kuitenkin jo seuraavana päivänä sain pääni järjestykseen ja tajusin, mistä oli kyse. Ilmoitin sähköpostitse, että en usko jatkoon, kertoen asian siten kuin se oli. Mietin kyllä tosi tarkasti sanankäänteet, joilla esitin asian, kun halusin kertoa, että vika ei ollut tytössä, vaan siinä, että meidän jutut ei vaan kohdanneet.
Jäin miettimään tuota mitä sanoit, että moni tyttö ei tulisi edes ajatelleeksi, miten minut hurmataan. Osaatko ehdottaa ratkaisua asiaan? Itseään on vaikea muuttaa, lieköhän jotenkin olisi mahdollista viestiä siitä, mitä kaipaa?
- -Onnï
Näen sen ratkaisun sellaisena, että sinä päätät tykönäsi antaa tytölle mahdollisuuden tutustua sinuun kunnolla, ajan kanssa. Jos hän, kuten sanoit edellisestä treffiseurastasi, vaikuttaa muuten tavoittelemisen arvoiselta, eikö kannata venyttää omaakin sietokykyä, jatkaa tapailua ja siten kannustaa vastapuoltakin avautumaan ja keskustelemaan entistä rohkeammin?
Hänenkin on mahdollista muuttua vain kun häneltä sitä vaaditaan.
Olen henk.koht. sitä mieltä, että itseään on helppo muuttaa. Mutta muutos ei tietenkään tarkoita sitä, että pitää olla jotain muuta kuin on, vaan sitä, että kannustaa itseään panostamaan kaikkensa käsillä olevaan asiaan (tässä tutustumisprosessiin). Siis vaikkapa sopimaan uusista treffeistä siitäkin huolimatta, että alku tuntuu töksähtelevältä ajatustenvaihdon osalta tai että treffejä saa odottaa.
Mm. tätä tarkoitin sillä mukavuusalueen ulkopuolelle astumisella. Se on itsensä ja tottumustensa muokkaamista, treenaamista ja laajentamista oma-aloitteisesti.
Sinua ohjaa tietynlainen intuition lukeminen nyt ehkä vähän liikaakin. Se on ymmärrettävää siksi, että olet juuri ikään kuin "löytänyt itsesi". Mittailet ihmisiä ja itseäsi nyt sen uuden tiedonkin avulla, mutta samalla myös luovutat (ehkä) liian helposti. Se taas voi johtua kokemattomuudestasikin.
Voisit viedä seuraavan mielenkiintoisen (ja vaikka töksähtelevänkin ;) treffiseurasi jossakin vaiheessa paikkaan/tilanteeseen josta itse nautit. Pois kahviloista, tekemään ja kokemaan jotain yhdessä sinun kanssasi. Sinä kuulostat nauttivan keskustelemisesta tekemisen lomassa, eli olisit silloin eniten oma itsesi. Siispä rohkeasti tekemään jotain ja keskustelemaan, olemaan se tutor, muistatko? :)
Sehän on yksi konsti saada vastapuolestakin selville enemmän ja päästä kokemaan häntä pintaa syvemmältä. Se on myös tapa viestiä siitä mitä sinä kaipaat, eli mitä kaikkea olisi tarjolla jos alettaisiin seurustelemaan oikein kunnolla...
Sinun on hyvä olla tietoinen siitä, että koska elämäsi on jo muilta osin antoisaa ja tarpeitasi tyydyttävää, etsit totta kai jatkoa sille olotilalle myös ollessasi naisseurassa. Et olet epätoivoinen vaan hyvinkin itsenäinen mies, joten tarvitse naista periaatteessa vain rakkaudentunteesi kohteeksi (yksinkertaistetusti). Siksi luovuttaminenkin on sinulle järkevältä tuntuva vaihtoehto silloin kun vastapuoli ei sytytä sinua heti tai tarpeeksi. Myös kuvitelma/toive siitä, että se oikea tuntuu heti oikelta vie tietysti ajatuksia ja siten päätöksiäkin tiettyyn suuntaan.
Mutta kukaan ei voi tietää vaikka "se oikea" lymyilisi tytössä, joka tuntuu sinusta aluksi täydeltä mysteeriltä... - ap
Mielenkiintoista tekstiä, ja epäilemättä tuossa on perää. Ajateltavaa ainakin, ja sulateltavaa. Kiitos siis :)
Profiilini tuotti jälleen tulosta. Nyt vaikuttaa olevan kyse aika erilaisesta tapauksesta kuin tuo edellinen, mutta vähintään yhtä kiinnostavasta. Juttu on vasta kirjoitteluvaiheessa, mutta saas nähdä, mitä tuleman pitää :) - -Onnï the Utelias
Oletko sinä nyt onnellinen, ap? ;)
Olet pyörinyt mielessäni mm. siksi, että tutulla on parikymppinen poika joka tahkoaa hiukan samanlaisessa tilanteessa kuin sinä (olit?). Hänkin on kokeillut etsiä tyttökaveria täältä netistä, mutta turhautunut nettideittailuun.
Hänen ikäisillään se kuulostaa olevan aika raadollista ja suoraa toimintaa, joka vuoroin masentaa ja vuoroin innostaa poikaa.
Toiseksi tulit taas mieleeni kun sain taannoin ulkomaille muuttaneelta ystävältäni läksiäislahjan joka kirjaimellisesti mykisti minut. Se on Metallican cd, jossa on sinänsä mielenkiintoinen vihko-layout: stanssattuja sivuja joista muodostuu avoin hauta... ;D
Enpä ole kuunaan Metallicaa kuunnellutkaan joten en osannut odottaa moista lahjaa. Ystävä tuntee minut ammattini puolesta joten se vihko lienee pääsyy sellaisen lahjan antamiseen. "Kuuntele rytmiä ja kitarasooloja", kuului neuvo, eikä sitten muuta.
Okei.
No, melko tasaisella tavarajunavauhdillahan se soi, monimutkaisine tahdinjakoineen ja studiopuhtaine kitarasooloineen päivineen. Yllätyin, miten nopeasti konekivääritulitukseen turtuu... Saatan tässä hoidella töitä samaan aikaan eikä mokoma muskelimökä haittaa tai hermostuta yhtään. ;D
Hetfieldillä kuulostaa olevan monipuolinen lauluääni, joka kattaa myös pehmeyden sävyt. Sekin yllätti minut. Sanoituksista en tiedä, kuulostavat aika yksipuolisilta mutten ole perehtynyt tarpeeksi...
Mitä mietteitä sinulla on Metallican hevistä, ap? Vanhojen ameriikansetien hautajaismusaa, vai? ;)) Mainitsit joskus kuuntelevasi metallimusiikissa sitä "valoisampaa päätä". Mitä se tarkoittaa? Entäs onko goottimusa eri juttu? Vai tuliko sieltä vain tyyli-idis vaatetukseesi? - ap
Hmm... Sikäli kuin tulkitsen onnellisuuden tässä asiayhteydessä oikein, vastaus on "ei ihan vielä". Tilanne päällä edelleen :)
Voin kuvitella tuon raadollisuuden, vaikkakaan en tiedä, olenko oikeassa. Itse olen tosiaan tuota tuttuasi jonkin verran vanhempi, ja olen huomannut, että jossakin 26-28 ikävuoden tuntumassa menee sellainen maaginen raja, että sitä nuoremmat naiset kirjoittavat hyvin harvoin kovin syvällisiä profiileja. Minä taas en vastaa muihin kuin syvällisiin, lähinnä sillä oletuksella, että jos nainen on yhtään samanhenkinen kuin minä, syvyys näkyy profiilissakin. Kokemukset ovat tähän asti tukeneet tätä ajattelua, vaikka kovin tieteellisestä tutkimuksesta ei toki voikaan puhua :) Mutta jos tuossa iässä nettideittailuun suhtaudutaan samalla mielellä kuin "baarideittailuun", eli että vaikutus pitäisi tehdä nopeasti ja enemmän tai vähemmän pinnallisella tavalla, niin voin kuvitella, että se ei ole helppoa. Minä en jaksa edes yrittää.
Metallica soi harvoin, mutta Black Album on niitä klassikoita, jotka eivät vanhene koskaan. Metalliksi en sitä laske, heavy rockiksi "vain", mutta siinä on sellaista asennetta, että vau :) Tylyn yksinkertaista, mielettömän hyvä lauluääni ja tosi hyvä soundi. Muuta Metallicaa en sitten juuri tunnekaan. Ja niin, ruumisarkku- ja ristisymboliikka taitavat olla Metallican "tavaramerkkejä" :) Minkä levyn sait?
Parhaat hevi-balladit taitavat muuten löytyä juuri tuolta Metallican "mustalta levyltä".
"Valoisampi pää" tarkoittaa lähinnä sitä, että pelkkä itsetarkoituksellinen riehuminen ja black metal -genren uskonnollinen rienaaminen eivät innosta yhtään. Ja tarkoittaa se toki sitäkin, että melkein kaikki kuuntelemani on enemmän tai vähemmän melodista ja siten omalla tavallaan kevyempää kuin enemmän rytmeihin perustuva junttaus.
Goottimusiikista voi olla montaa mieltä, ja on gootteja, jotka eivät tykkää metallista alkuunkaan, mutta minulle goottisävy metallissa tarkoittaa mmun muassa kontrastien luomista esimerkiksi ns. beauty and the beast -laulutyylillä, eli että mies-örisijä ja klassinen naislaulaja vuorottelevat, tai syntikalla ja kitaravalleilla. Vahva ja lämmin basso höystettynä tummalla mieslaululla ja mahdollisesti kuiskatullakin laululla tai haikean tunnelman luominen viululla ovat myös goottielementtejä minulle. Mikään näistä yksin ei kuitenkaan riitä, vaan kyse on sellaisesta tunnelman luonnista, jota en osaa selittää sanoin. Muuan hevikokoelmasarja kantaa nimeä "Beauty in Darkness", ja tuo nimi pääsee aika lähelle sitä, mitä ajan takaa, vaikka kyseiset kokoelmat eivät kyllä toisaalta uppoa. - -Onnï
Joko olet tavannut hänet? (uusimman treffikaverisi)
Lahjaksi saamani Metallica-cd on nimeltään Death Magnetic ja muistan jonkun maininneen joskus, että siinä on yhtäläisyyksiä bändin ekaan (?) Black Albumiin. Noh, uteliaana nappasin Blackin ohimenomatkalla kirjastosta mukaani (mikä lie päähänpisto, niitä tulee aina silloin tällöin :).
Enter Sandman, Holier than thou ja Wherever I may roam-kitarariffi ovat totta kai tuttuja, ja muistan joskus tuijottaneeni telkussa sen tanskalaisen (?) rumpali Larsin taontaa leuka rentona, että jo on jätkällä eläinenergiaa! ;D
Death Magneticilla on "uusi versio" The Unforgiven-biisistä viulun, pianon ja puhaltimin säestettynä (eri sanoituksella). Alkuperäistä ei tietenkään voita mikään uusinta.
Mitä enemmän nyt kuuntelen näitä kahta cd:tä, sitä enemmän erotan myös huumoria. Metallica on hauska! ;)) En ymmärrä niitä ihmisiä, jotka ovat antaneet minullekin sen kuvan, että Metallica olisi jotenkin synkkä – minusta se on kaikkea muuta! Pelästään Jameksen äänenkäytössäkin on paljon humoristisia piirteitä, enkä usko että se on tahatonta.
Mielenkiintoista tuo miten rajaat esim. Metallican pelkäksi heviksi versus metalli. Itse olen taipuvainen (tietämättömänä) yhdistämään ne kaksi samaksi asiaksi... Mitä metalli sitten tarkoittaa sinulle? Iron Maiden, Deep Purple, Black Sabbath..? Vaiko jotain tuoreempaa? Mainitse joku lempparibändisi.
Kuvailemastasi beauty & beast- laulutyylistä tuli heti mieleeni muinainen Nightwish Tarjoineen päivineen. Tarkoititko jotain sellaista? Missä bändissä laulavat sekä mies että (klassisen koulutuksen saanut) nainen?
Enpä taida tuntea yhtään miestä, joka ei jotenkin innostuisi metalli/hevy musiikista. Metallica nyt ainakin vaikuttaa erittäin maskuliiniselta. ;)
Ehkä tutuin metallia hipova ("grunge") bändi oli itselleni muinoin Soundgarden, ja sitten Audioslave, ja puhtaasi Cornellin äänen takia. Ällistyttävän ujeltaja... ;D Tuli mieleen vanhat Whitesnaket ym. Nirvanasta en koskaan innostunut, Pearl Jam oli yhtä kuin Vedderin räjähdysaltis lavaenergia ja ääni, joka muistutti jotain vanhaa laulajaa, en muista ketä...
Toisaalta Led Zeppelin Jimmy Pageineen ja Pink Floyd olivat minulle muinoin suuria ahaa-elämyksiä... - ap
Kylläpäs kesti vastaaminen taas, on ollut viikon mittaan paljon muuta miettimistä, ei vähiten tuota deittiä.
Emme ole (olleet) tavanneet vielä...
Voi hyvä elämä tätä hommaa... Tyttö katkaisi yhteydet. Hän vaan teki sen tavalla, joka saa minut pitämään aivan mahdollisena, että hän palaisi vielä asiaan. Hän vaikuttaa kirjoitustensa perusteella selvästi INFJ:ltä (eli olisi hyvin monessa mielessä kaltaiseni), ja tuon "ajatusyhteyden" pohjalta en voi olla miettimättä, että vaikka kaikki todennäköisyydet alkavat olla tätä tilannetta vastaan, niin siitä huolimatta, jos tämä realisoituisi toisin päin, niin minä luultavasti toimisin melko samoin. Eli jos uskon sen, mitä hän kertoo (eikä ole mitään syytä olla uskomatta, ellei sen epätodennäköisyyttä lasketa), tämä ei ole vielä ohi. Toivottavasti olen oikeassa, todellakin haluaisin tavata tämän tytön...
Metallista... Itse ajattelen, että metallista tekee metallia sellainen jollakin tavalla raskaampi ja tiukempi äänimaailma. Esimerkiksi tuolla Black Albumilla instrumentit on aika helposti erotettavissa toisistaan, kun taas "metallissa" basso ja kitarat sulautuvat monesti yhteen kaoottisemmaksi "valliksi". Lisäksi metallissa, etenkin epäpuhtaasti lauletussa, lauluun suhtaudutaan monesti enemmän instrumenttina, jolloin sille ei anneta sellaista korostettua asemaa soittimien "päällä" kuin rockissa. Toisaalta esimerkiksi Stratovarius on ehdottomasti metallia... :)
Noista mainitsemistasi kolmesta vain Iron Maiden on omalla logiikallani (hyvin sumealla ;) ) metallia. Minulla on tällä hetkellä aktiivikuuntelussa mm Insomniumin levy Across the Dark ja Amorphiksen levy Magic And Mayhem.
Beauty & beast -tyylin ehdoton klassikko on juuri Nightwishin The Pharaoh Sails to Orion. Bändejä, joilla olisi vakiovahvuudessa beauty & beast -laulut, en kyllä keksi näin äkkiä. - -Onnï
Et taida olla kummoinen kiekkofani kun viikko vierähti ihan muissa mietteissä..? ;) Itse olin tikahtua nauruun kun näin telkussa "leijonien" kotiinpaluun: eka rähmällään punaisella matolla pokaaleineen... ;D Yhdenlainen huippusuoritus kai sekin.
Tällä kertaa ei tullut lähdettyä "kansanjuhlaankaan" vaikka se tuossa lähikaduilla möykkäsi. 16 vuotta sitten saatu uteliaisuuskokemus riitti vielä tänäkin päivänä.
Vai että sellainen neito kierrossa tällä kertaa. No, toivotaan, että hän on utelias ja sanansa mittainen, ja palaa jatkamaan tutustumistaan sinuun. Aika pinnallistahan se olisi jos hän lopettaisi yhteydenpidon juuri nyt kun te voisitte tavata toisenne konkreettisesti.
Miten ne yhteydet sitten katkaistaan tuollaisessa kommunikaatiossa? Lopettamalla vastaamasta vai selittämällä ettei nyt ehdi vähään aikaan vastailemaan, vai miten?
Mainitsemani tutun poika oli lopen kyllästynyt "naisiin" joiden "lupauksiin ei voi luottaa". Ymmärtäähän sen miten turhauttavaa on sitten odotella (hänen iässään) kiltisti jotain yhteydenottoa jota ei koskaan tule, koska tytöllä ei ollut sen vertaa itetuntoa että olisi lopettanut jutun yhtä selkeästi kuin sen aloitti.
Mietin millaista se mahtaa olla jo aikuisemmilla eli sinun iässäsi...?
Meneekö kolmekymppisillä sisu yhtä helposti kaulaan vai osataanko asia hoitaa jo aikuisemmin?
Kysehän on vastuun kantamisesta. Kun "kesyttää" jonkun, on myös vastuussa siitä teosta. Sitä eivät kaikki parikymppiset kuulosta ymmärtävän.
Musiikista... Insomnium ja Amorphis ovat minulle täysin tuntemattomia bändejä. Mikämaalaisia ne ovat?
Edustavatko metallia vai heavyä?
Mikä niissä puhuttelee introverttia inssimiestä? ;) - ap
Täytyy myöntää, että en saa jääkiekosta enkä muustakaan penkkiurheilusta yhtään mitään. En itse kisojen seuraamisesta enkä voitosta. Voin etäisesti kuvitella, mitä jotkut moisista saavat, mutta minulle ne eivät merkitse käytännössä mitään, kun pelaaminen tai voitto eivät ole mitenkään riippuvaisia minusta tai minulle merkitsevistä ihmisistä.
Omalla kohdallani nettideittikohtelu on noin yleisesti ollut hyvää. Kukaan, jonka kanssa on kirjoiteltu pidempään kuin pari päivää, ei ole kadonnut ilmoittamatta, ja kaikki, joiden kanssa on edetty tapaamiseen asti, mutta joiden kohdalla tarina on päättynyt ensitreffeihin, ovat kertoneet asiallisesti, että jatkoa ei ole luvassa. Epäilen, että tähän on osasyynä se, että olen aika kranttu aloitteideni suhteen, eli naisen profiilissa pitää olla tietynlaista sisältöä, jotta vaivaudun kirjoittamaan.
Insomnium on kieltämättä aika pieni nimi, mutta se, että et tunne Amorphista edes nimeltä, kertoo sinusta jotain :) Kumpikin on suomalainen, ja kumpikin soittaa melodista death-metallia, eli käytännössä enemmän tai vähemmän melodista kitarointia, vaihtelevan agressiivista rumpua, vähintään puolet laulusta epäpuhtaasti "örinänä" ja suurin osa sanoituksista käsittelee kuolemaa, surua, melankoliaa jne metaforien kautta. Amorphis käyttää paljon kalevalaismaisia melodioita ja sanoitukset tulevat aikalailla kaikki suomalaisesta kansanperinteestä. Kummankin musiikki on myös melko progressiivista. Ja nämä, kuten melkein kaikki, joita kuuntelen, ovat metallia.
Mikä noissa ja järkiään kaikessa kuuntelemassani puhuttelee... Olisin kopioinut tähän loistavan pätkän muuan INTP-kuvauksesta, mutta kyseinen sivu ei aukea juuri nyt, joten yritän omin sanoin...
Musiikissa pitää olla tietynlaista raskautta (särökitara verrattuna puhtaaseen) ja melankoliaa, muuten siitä ei saa otetta. En muista miksi, mutta INTP:lle (olen J-P-akselilla melkein 50-50) on tyypillistä suhtautua nykyhetkeen enemmän tai vähemmän melankolisesti, ja metallimusiikki sopii mollivoittoisena siihen kuvioon. Lukemani mukaan ekstrovertit pyrkivät musiikkivalinnoillaan ohjaamaan mielentilaansa (positiivisempaan suuntaan), kun taas introvertit tarvitsevat musiikkia, joka tukee heidän senhetkistä mielentilaansa, ja itse kyllä tunnistan itsestäni tuollaisen introvertti-taipumuksen hyvinkin vahvana.
Mikä tahansa metalli ei kelpaa ainakaan jatkuvasti, vaan musiikin pitää olla enemmän tai vähemmän progressiivista ja/tai teknistä, käytännössä siis tarjota analysoitavaa. Kärjistetysti sanottuna huonon levyn tunnistaa siitä, että se iskee heti, kun taas hyvästä ei jää alussa mieleen juuri mitään, mutta jokin vaan saa kuuntelemaan sitä viikkokausia, kunnes sen viimein osaa ulkoa.
Lisäksi, edelleen lukemani mukaan, musiikki vetoaa INTx:n "normaalia enemmän" piilossa olevaan tunteelliseen puoleen, ja sama taitaa päteä minuunkin. Yhdistän musiikkiin paljon erilaisia tunnelmia ja mielialoja, ja juuri ne vaikuttavat siihen, mitä haluan kuulla milloinkin, mutta sitä, miten mikäkin tyyli/kappale/levy/bändi vaikuttaa missäkin tilanteessa, on mahdotonta pukea sanoiksi. Osin tähän liittyen, siinä missä useimmat eivät edes yritä ymmärtää epäpuhdasta laulua, minä ajattelen, että "sovinnainen" pelkkään puhtaaseen lauluun tyytyminen vain rajoittaa musiikin tunneilmaisua. - -Onnï
Kiitos syvälle luotaavasta musiikkianalyysistasi, ap. On etuoikeus saada lukea sinun ajatuksiasi. (Kunpa ne tytötkin sen älyäisivät!!!)
Amorphiksen nimen olen kieltämättä kuullut, mutten muista missä yhteydessä. Kertonee minusta ainakin sen, etten ole (kotimaisen) metallin kuuntelija :) tai suhtaudu enää niin melankolisesti nykyhetkeen (eli elämään). Minä yhdistän oman melankoliankaipuuni (joka on ajoittaista) voittopuolisesti skandinaavisen kasvuympäristöni aikaansaannokseksi, sillä minulla on mihin sitä verrata.
Sinun tarpeesi kuunnella mm. metallimusiikkia (se raskautta ja melankoliaa) on takuuvarmasti myös ikään ja elämäntilanteeseenkin liittyvä asia. Sitä sinä et ehkä allekirjoita nyt, mutta palataanpa astialle kymmenen vuoden päästä... ;)
Osa sinun tarpeestasi vaatia musiikilta enemmän kuin vain hetkellisen ihastumisentunteen liittyy arvatenkin myös luovuuteesi. Ja tarkoitan nimen omaan taiteellista luovuutta, sillä luoviahan kaikki ("terveet") ihmiset ovat, teimmepä me mitä tahansa.
Taiteellisuus on vain oma juttunsa, enkä siis tarkoita piirustustaitoa tai soittotaitoa yms. vaan sitä hieman spesialisoitunutta kykyä tunnistaa ja yhdistellä asioiden erilaisia nyansseja luovasti, jne jne...
Tässä menisi taas koko yö jos alkaisin luennoimaan aiheesta, joten sanon vain, että sinä insinöörin työssäsikin käytät takuulla myös taiteellista luovuuttasi, ja siksi (tietyt mitat täyttävä) musiikkikin kykenee koskettamaan sinua niin syvältä.
Olkoon sitten introverttiyden merkki sekin, mutta väitän ettei musiikki kosketa kaikkia introja samalla tavalla.
On hienoa, että sinulla on sekä musiikki että harrastukset apunasi, sillä noin syvällisiin sukelluksiin kykenevä mieli saattaa aiheuttaa omistajalleen myös ongelmia ellei ole käytössä tunteidenkin purkamisteitä.
Yksi sellainen on totta kai myös romanttinen rakkaussuhde toiseen ihmiseen, ja siksihän me kaikki sitä "jahtaamme".
Ai niin, vielä siihen penkkiurheiluun... Miten sinä (miehenä) koet purkavasi omaa kilpailuviettiäsi kun et välitä penkkiurheilustakaan? Olen nimittäin (kokemuksestakin) sitä mieltä, että (ruokottomalla yleistyksellä) miehet ovat kilpailuhenkisempiä kuin naiset. - ap
Se, että suhtautuu käsilläolevaan melankolisesti, ei tarkoita sitä, että suhtautuisi samoin myös elämään. Tai ainakaan en tarkoittanut sitä niin.
Tarkoitin enemmänkin sitä, että tieto siitä, että jokin mieluisa suunnitelma on toteutumassa, innostaa enemmän kuin se tilanteen itsensä eläminen, ja myös nostalginen menneiden muisteleminen antaa joskus enemmän kuin varsinainen muisteltava tilanne antoi. Se ei tarkoita, etteikö nykyhetkestäkin voisi nauttia. Muistoista ja suunnitelmista vaan nauttii usein vielä enemmän.
Melankoliaan tuossa merkityksessä liittyy myös liki loputon kärsivällisyys. Jos tiedän, että jokin asia on tulossa (esimerkiksi olen melko varma, että tuo mainittu tyttö ottaa vielä yhteyttä), niin jaksan odottaa paljon, paljon pidempään kuin useimmat tuntemani.
En saa millään mieleeni, miten kilpailuvietti näkyisi minussa. En koe, että minun tarvitsisi olla muita parempi siinä, mitä teen, kunhan olen riittävän hyvä voidakseni tehdä sitä, mitä haluan. Toisaalta olen taas joskus valmis menemään äärimmäisyyksiin ollakseni riittävän hyvä johonkin, mitä haluan, ja silloinhan tavallaan kilpailen. En kuitenkaan muista koskaan lähteneeni mihinkään isompaan kilpailutilanteeseen vain saavuttaakseni sen lopullisen päämäärän, vaan lähtökohta on aina se, että matka on määränpäätä tärkeämpi, ja tavoite voi muuttuakin matkan varrella.
"Melankolia" näkyy tuossakin siten, että hyvin harvoin tulee vastaan sellaista pettymystä, jota en voisi jotenkin kääntää voitoksi mielessäni. - -Onnï
Minulle "käsillä oleva" on automaattisesti yhtä kuin elämä eli kaikki mitä tähän elettävään hetkeen kulloinkin mahtuu. Samaten käsitän melankolian pääsääntöisesti passivoivaksi (ei niinkään energisoivaksi) mielentilaksi.
Taidamme siis puhua hieman ristiin ymmärtämättä tarkemmin sitä, mitä toinen kullakin termillä tarkoittaa. Mutta ei se mitään, oppimassahan tässä ollaan. :)
Kilpailuvietti onkin useinmiten näkymätöntä, jopa yksilön itsensä tiedostamattomissa oleva "voima" joka herää eloon tilanteissa joissa joudutaan tai on tilaisuus mitellä "voimia", henkisiä, älyllisiä, fyysisiä ym., itsen tai muiden kanssa.
Intovertti mittelee ymmärrettävästikin mieluiten itsensä kanssa kun taas ekstrovertti kaipaa sen ulkopuolisen vastustajan.
Taas karkeasti yleistäen: siinä missä naiset antavat helpommin periksi ja vetäytyvät tilanteista joissa kokevat joutuvansa voittaja-häviäjä-mittelöön (varsinkin muiden ihmisten kanssa), saavat miehet energiaa siitä, että heillä on konkreettinen "vastustaja" tai haastaja, ja mahdollisuus päihittää se ja kokea siten onnistumisen tunne.
Selittää aika paljon sitäkin, miksi mm. sotiminen on miesten juttu, ei niinkään naisten.
Kilpailuviettiä tarvitaan totta kai työelämässäkin, muutenhan oltaisiin flegmaattisia ja tulokset (mitkä tahansa) jäisivät sivuseikaksit.
Mielestäni kilpailuvietti toteutuu sinussa myös deittailussakin: et hakeudu edes keskustelukontaktiin kenen tahansa kanssa, vaan asetat tietoisesti vaatimuksia vastapuolelle, sekä varsinkin itsellesi sen suhteen kehen otat yhteyden ja kenet sivuutat. Lienetkö kokenut tilannetta jossa joudut kilpailemaan naisen huomiosta jonkun toisen miehen kanssa? Miten silloin käyttäydyt; vetäydytkö vai otatko haasteen vastaan, mitä luulet?
Kilpailuvietin vahvuuden voinee myös liittää osaksi itsetuntoakin: Uskoako itseensä ja kykyihinsä niin paljon, että panee "päänsä likoon" jonkun asian takia jotakin toista asiaa vastaan jne. Eikä kaikessa "kilpailemisessa" todellakaan ole päämääränä voitto tai edes onnistuminen. Kuten itsekin sanoit, matka on usein tärkeämpi kuin päämäärä, sille matkalle täytyy vain ensin uskaltautua lähtemään...
Ap, sanohan mitä minusta kertoo se, että otin yhteyttä saksalaiseen kollegaani ja heitin siinä muun läpänheiton välissä hänelle kysymyksen mitä hän tietää bändistä nimeltä Amorphis...?
Jätkä hihkaisi heti, että: "Ah! Pisimmät rastat jotka olen kuunaan nähnyt!" Kehoitti tutustumaan bändin nettisivuihin, ja okei, nyt uskon minäkin, että death-metalia laulavalla "Joutsenellakin" voi olla rastat.. Amen. ;)
Levyjen kansitaide sekä "Skyforger" olivat ertyisesti sakemannin mieleen.
On se kiva kun elämästä eivät lopu yllätykset eivätkä oppimisen aiheet.- ap
En edelleenkään näe mitään kovin selkeää kilpailuviettiä itsessäni, vaikka ei se toki täysin poissaolollaankaan loista. Olen jopa mieltänyt kilpailuvietin ja itsetunnon välisen yhteyden juuri päinvastaiseksi, eli kun itsetunto on kohdallaan, ei tarvitse kilpailla.
Naisen huomiosta olen kilpaillut joskus. Ekstroverttejä vastaan yleensä hävinnyt, introverttejä vastaan yleensä voittanut. Mutta miten ihmeessä nettideittistrategiani on tulkittavissa kilpailuksi?
Amorphis-mainintani oli ehkä vähän harhaanjohtava sikäli, että lähellekään kaikki heidän levynsä eivät ole death metallia, varsinkaan tuorein, jolta tuo Skyforger löytyy. Tomi Joutsen on kyllä sieltä parhaasta päästä suomalaisia laulajia, jos minulta kysytään. Nähtävästi olet avoin monenlaiselle uudelle :)
- -Onnï
"Nettideittistrategiasi" on tulkittavissa henkilökohtaiseksi kilpailuksi.
Tunnen nimittäin ilmeisen introvertteja ihmisiä, jotka toimivat huomattavasti "löysemmin" periaattein ja (henk.koht.) vaatimuksin kuin esim. sinä, eikä tämä siis tarkoita ettäkö sinussa olisi jotain "vikaa"! ;)
Tuo e.m. on toki vain itseni tekemä tämän hetken tulkinta sinussa kuuluvasta kilpailuvietistäkin, ja se tulkinta totta kai elää ja muuttuu, kuten niin moni muukin asia elämässä.
Puhuttelevatko sinua death metal-sanoitukset, vai onko "saundi" se joka puree?
Tutustuttuani Joachimin (sen sakun) mainitsemien mm. Norjalaisten death metal bändien teksteihin, tuli kieltämättä tarve lukea mieluummin jotain "Kalevalaista", miksei Metallicalaistakin. Niissä puhutaan sentään elämästä eikä vain romantisoida kuolemaa...
Riippuu varmasti bändistäkin, mutta death metal-nimeen kaiketi yhdistyy automaattisestikin kuoleman, helvetin, paholaisten ym. imagollinenkin käsittely.
Tulin tuokseen, että musiikkina se voisi vaikka koskettaakin, jos olisin sopivassa mielentilassa, mutta tekstien puolesta ei. En löytänyt death metallista (pyrähdykseni aikana) huumoriakaan, kuten mm. Metallicasta.
Kuolevan ihmisen riutumista vierestä seuranneena ja itsekin läheltäpiti tilanteen kokeneena en löydä itsestäni enää mitään tarvetta käsitellä kuolema-aihetta muuten kuin faktisena elämän päättymisenä. Siksi uskonnotkin vaikuttavat lähinnä ihmisen pyristelyltä vääjäämätöntä vastaan. Meillä raukoilla kun ei ole muuta kuin tämä elämämme, kaikkine aistirajoituksineen...
Mutta se siitä!
Mielelläni kuulisin millaisen "musiikkimatkan" sinä olet elämässäsi tähän mennessä tehnyt, eli mistä muinoin aloitit ja miten tulit kiinnostuneeksi mm. death metalista?
Itse aloitin klassisesta, sitten kävin läpi lajit kaupallisesta huuhaasta aina arabialaiseen ja latinalaiseen musiikki- ja lauluperinteeseen, ja nyt olen palannut taas mm. kaikenmaailman klassiseen, jonka koen vaativan minulta huomattavasti enemmän kuin ns. populaarimusiikin. Hip hopin tekstimassatkin ovat toki tuttuja ja death metaliin sukelsin nyt ekaa kertaa sinun ansiostasi ;)
Entäs onko se tyttö ottanut uudelleen yhteyttä?
Paljon taas kyselen, mutta toivon ettet koe vastausten laatimistakaan velvollisuudeksesi. - ap
Nyt mennään kyllä sellaiseen aiheeseen, josta on ihan mahdotonta kirjoittaa lyhyesti mutta niin tyhjentävästi, että sitä ei voisi jostakin kohdasta ymmärtää aivan väärin. Kokeillaan kuitenkin...
En kuuntele sanoituksia, tosin mielenkiintoisen kappaleen kohdallaan katson usein sanatkin siinä toivossa, että ne antaisivat kappaleelle lisää syvyyttä.
Pahoittelen pilkutusta, mutta sotket nyt kaksi genreä toisiinsa. Uskonnolliset viittaukset ja Norja siten kuin sinä ne nyt mainitsit, liittyvät black metalliin, joka on ei-kovin-kovasti karrikoiden anti-kristillistä metallia, ja sitä minä en kuuntele, kuten mainitsin jo aiemmin. Jossakin siinä rajamailla tasapainoilee vielä pakanametalli, joka oman käsityksen mukaan nostalgisoi kansantaruilla ja ajalla ennen kristinuskon tuloa, mutta ei hyökkää avoimesti kristinuskoa vastaan. Sitä kuuntelen jonkin verran.
Death-metalliksi voi yleistää (karrikoiden kylläkin) kaiken epäpuhtaasti lauletun metallin, joka ei ole black metallia, pakanametallia, trash metallia eikä "extreme metallia" kuten Devin Townsend. Jäljelle jää goottityylistä menoa ja kuoleman ja alakulon romantisointia (tai vain fiilistelyä ilman romantisointia) mutta myös esimerkiksi yhteiskuntakritiikkiä. Yhdistävänä tekijänä näkisin metaforiset sanoitukset ja "pieleen menee mutta menköön, mitäpä sille voi" -asenteen, joka kuuluu musiikissa tavalla, jota en osaa kuvailla. Fiilistellään siihen suuntaan, että sota on jo hävitty, ja taistelemisen sijaan pyritään vaan sopeutumaan tilanteeseen ja minimoimaan vahingot.
Huumori on kyllä sellainen asia, jota en saa mahtumaan tuollaiseen musiikkiin. Tiedän bändejä, jotka soittavat raskasta ja teknistä musiikkia, jonka moni kuvittelisi kelpaavan minullekin, mutta joilla musiikista jää puuttumaan se sellainen tunnelmallinen raskaus, ja joista en siksi saa otetta. Jälleen kerran yksinkertaistan nyt aivan liikaa, mutta tätä ei voi selittää riittävän lyhyesti. Minusta huumori on hevissä parhaimmillaan ehkä covereissa, joissa joko tehostetaan tulkintaa alkuperäisesityksestä tai vedetään vaihtelevan hyvällä maulla kunnolla yli noiden tehokeinojen käytössä.
Aloitin musiikinkuuntelun rockista ja etenin melko pian metalliin. Homma alkoi "kiltillä", lämmintunnelmaisella, puhtaastilauletulla hevillä ja laajeni ajan myötä raskaampaan suuntaan. Bändit ovat toki vaihdelleet jonkin verran, mutta en voi sanoa, että mitään kovin olennaista olisi jäänyt pois missään vaiheessa, ellei sitten kaikkein teknisintä kovaa-ja-korkealta -tilutusta lasketa sellaiseksi. Sen olen huomannut, että siinä missä isolle osalle teiniajan kavereistani raskas musiikki oli nuoruuteen liittyvä ilmiö, niin minun osalta sille ei ole näkyvissä loppua. Toisaalta en näe itsessäni mitään yhteyttä sellaisiin elämäntapahevareihin tai -rokkareihin, jotka eivät peittele fanittamistaan. Klassinen uppoaa, kunhan se on mahtipontista, mutta käytännössä sitä ei tule kuunneltua. Pop, räppi, iskelmät jne eivät uppoa ollenkaan. - -Onnï the Utelias ;)
Kiitos taas analyysistä, ap, en tahdo toeta naurusta sillä kirjoituksesi oli ensikertaa erittäin humoristista. :) Sopi niin hyvin tämän todella mäntin päivän päätteeksi.
Vai on niitä raskaan musiikin genrejäkin jo noin vietävän monta. Ei kuulostanut olevan sakemannikollegakaan yhtään viisaampi vaikka itseään hevariksi tituleeraa. No, hän on ehta extrovertti, joka hölöttää enemmän kuin ajattelee ja pitää tukkaa poninhännällä ;D
Miten sinulla menee sen neidon metsästysen suhteen, millä mielellä nyt olet?
Entäs harrastukset, jatkuvatko tutorin hommat kesän yli vai pidätkö siinäkin lomaa?
Tekisi niin mieli udella mistä harrastuksesta on kyse, mutta älä kerro, vihjaa vaan tai sivua aihetta jotenkin. Ei paljasteta liikaa mahdollisille hiljaisille lukijoille...
Jäin vielä miettimään tuota musiikkia. Mitä sinä tarkoitat mahtipontisuudella kun puhut klassisesta? Paljon soittimia ja iso ääni?
Itse yhdistän mahtipontisuuden jopa 1500-luvun italialaiseen frottolaan, jota soitetaan luutulla ja chembalolla...
No joo, en kiusaa sinua enempää tällä.
Oletko sinä matkustelevainen mies, eli kun nyt on suvi ja lomatkin tulossa ym. lähtisitkö mielelläsi maailmalle uuden heilasi kanssa ja minnepä haluaisit suunnata jos sellainen mahdollisuus eteen tulisi?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle
"voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On7049209Suomi on täysin sekaisin
Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-20000103863839Sano vain suoraan, että nyt riittää
ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh432795Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.
Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja872690Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)
Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "1752505Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."
Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb552504- 1521783
Luokatonta toimintaa
Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista681612Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka
minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa141560Maailmankuulu homopingviini on kuollut
Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k61393