Minulla on kaikki hyvin, siis aivan kaikki puitteet kunnossa. En vain kai osaa arvostaa, sitä mitä minulla on. Tämä ilmenee toisten ihmisten arvostelulla ja hyvin säälimättömällä tuomitsemisella. Varsinkin moraalittomuus saa vereni kiehumaan, en voi sietää "typeriä ja yksinkertaisia" ihmisiä, jotka ovat jollain lailla pettäneet tai olisivat valmiita pettämään kumppaniaan. Tilanne huolestuttaa itseänikin, koska tunnun näkevän ihmisistä vain huonot puolet ja heikkoudet. Miksi minulla on tarve asettua muiden yläpuolelle? Miksi en tunne juurikaan aitoja rakkaudellisia tunteita muita kohtaan? Ainoastaan kumppaniani kohtaan, mutta hänkin on jo huomannut todellisen luonteeni. Minulla ei ole ollut koskaan luonnollista kiintymystä vanhempiini. En tiedä osaanko rakastaa, siten miten kuuluisi. Olen töissä ihmisten parissa, ja mielestäni teen sitä aika luonnollisesti toiset huomioon ottaen. Miksi sitten vapaa-ajalla olen kusipäinen ja paha ihminen. Olenko niin paha todellakin. Pärjäänkö työelämässä ainoastaan, koska saan palkkaa siitä? Olen asian suhteen surullinen ja neuvoton. Voiko tällainen katkeruus poistua ilman ammattiapua?
arvostamaton?
bitteri
0236
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.