Täällä oli jokin aika sitten, pääsiäisen?, ketju, jossa kysyttiin Jeesuksen äpäryydestä ja siihen tuli papilta myöntävä vastaus. Toinen pappi vai oliko se teologi tuki tätä väitettä. Onko moraali nyt kehittynyt paremmaksi, kun äpäriä ei enää halveksita, kuten esim. 1900-luvun alussa, jolloin äpäriä kiusattiin yleisesti, jopa pappien toimesta.
Miksi muuten papit halveksi tuolloin äpäriä, vaikka heidän oma Jumalansa oli äpärä, papin mukaan. Eivätkö he halveksineet samalla Jumalaansa, kun suhtautuivat äpäriin halveksivasti.
Onko äpäryys nykyään "syntiä"? Onko esi-aviollinen seksi joku määräävä asia vaiko parisuhde? Onko kirkko tehnyt virallisia rajavetoja asiassa ja onko niihin tehty päivityksiä vai onko kyse vai pappien omien rajojen löystymisestä, kun kuitenkin omatkin sukulaiset huoraa, eikä niitä oikein voi tuomita... ns. oma lehmä ojassa...
Moraalin kehitys?
8
74
Vastaukset
Esität hyvän kysymyksen siitä, mitä käsitys oikeasta ja hyvästä perhe-elämästä ja seksuaalisuudesta kirkossa on ja onko se muuttunut.
Kirkko on osa yhteiskuntaa ja kirkon jäsenet elävät tässä moniarvoistuneessa maailmassa mukana. Käsitys hyvästä perhe-elämästä ja seksuaalisuudestakin on muuttunut sitä mukaa, kun tietoa on tullut lisää ja vääränlaisia vahingollisia toimintatapoja on osattu tiedostaa ja muuttaa. Kirkko on kannanotoissaan korostanut viiem vuosina vastuullisuutta osana hyvää parisuhdetta ja perhe-elämää. Kannattaa lukaista vaikkapa piispojen puheenvuoro vuodelta 2008. Se on nimeltään rakkauden lahja ja siinä piispat käsittelevät perheeseen, seksuaalisuuteen ja rakkauteen liittyviä kysymyksiä. Se löytyy täältä: http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/AC5B7C3890F48F5AC22577030038D858/$FILE/rakkauden_lahja.pdf
Tuosta "äpäryydestä". Kuten sanoit, se on nähty viime vuosisadan alussa ongelmana ja aviottomiin lapsiin ja heidän äiteihinsä on suhtauduttu halveksuen ja yksin jättäen. Täytyy muistaa, että avioliiton ulkopuolelle syntyminen ei ole lapsen valinta, ja on väärin, että lasta syyllistetään hänen vanhempiensa elämästä tai valinnoista. Onneksi tämä tiedostetaan nykyään jo paremmin. Ihanteet eivät aina toteudu. Kukaan ihminen ei ansaitse yksin jäämistä ja marginaaliin asettamista eikä halveksuntaa. Ihmisarvo ei riipu yhteiskunnallisesta statuksesta vaan se on luovuttamaton.
Meri-Anna
teologiAhdistuin jo tässä välissä ja yritin etsiä äpäristä jotain tietoa kirkon aamenesta öylättiin, mutta se aihe oli kokanaan sensuroitu. Ahdistuin sitten lukemaan avoliitosta ja siellä törmäsin mielenkiintoiseen asiaan, että kirkko ei hyväksy sitä, että avoliittoon mennään ns. katsotaan tuleeko tästä mitään- mentaliteetilla.
Kirkolla näytti olevan halua määritellä sitoutunut avoliitto ja avioliitto samalla viivalle, mutta miten sitoutunut avoliitto määritellään?
Mikä näissä on lasten oikeudet? Kasteessa näytti olevan sellainen tieto, että vain kastettu lapsi voi pelastua, mutta eiks tämä aja luterilaisen kirkon muiden sekopäiden sekaan, jotka uskoo olevansa oikeassa.... kuten lestat on, kun he uskovat vain pelastuvan.."Suomessa oli vuoden 2007 lopussa 1 438 000 perhettä. Määrä on kasvanut kuudella tuhannella edellisestä vuodesta. Avioparien perheitä oli 950 000 eli kaksi kolmasosaa kaikista perheistä. Perheisiin kuului 76 % väestöstä."
s. 11 ..Ehkäpä tuo selittää sen, että äpäristä ei tuomita, sillä silloin kirkon jäsenmäärä olisi olematon....
Vuosittain eroaa 14 000 paria, joten ehkäpä se selittää miksi kirkko ei enää tuomitse avioeroa. EI voi sanoa, että Jumalan moraali olisi muuttunut, mutta ihmiset ei enää välitä pappien moraalista ja pappien pitää välittää ihmisten moraalista.....tai muuten ihmiset lähtee kirkosta...
"Raamatun eettinen opetus tukee sitä, minkä ihminen luonnollisen
moraalitajunsa avulla tuntee oikeaksi. Kymmenen käskyn
laki vaatii uskoa Jumalaan ja rakkautta lähimmäiseen. On kunnioitettava vanhempia, toisen henkeä, puolisoa, perhettä, kunniaa ja omaisuutta.Jeesus vahvisti kymmenen käskyn sisällön ja syvensi sen merkitystä.
Vuorisaarnassaan hän kiteytti luonnollisen lain vaatimuk23
sen niin sanottuun kultaiseen sääntöön. ”Kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille” (Matt. 7:12). Raamattu on kuin peili, jonka edessä voimme kysyä itseltämme, olemmeko
oikein kuunnelleet omantunnon ääntä ja Jumalan tahtoa. Se palauttaa mieleen arvoja, jotka joskus unohdetaan ja torjutaan."
Anteeksi nyt vain, mutta onks nää piispat kykeneviä ymmärtämään edes luettua tekstiä? Ei ole oikeasti ihme, että luterilaisella kirkolla ei ole mitään moraalia, jos piispat on tälläisiä :Dmave kirjoitti:
"Suomessa oli vuoden 2007 lopussa 1 438 000 perhettä. Määrä on kasvanut kuudella tuhannella edellisestä vuodesta. Avioparien perheitä oli 950 000 eli kaksi kolmasosaa kaikista perheistä. Perheisiin kuului 76 % väestöstä."
s. 11 ..Ehkäpä tuo selittää sen, että äpäristä ei tuomita, sillä silloin kirkon jäsenmäärä olisi olematon....
Vuosittain eroaa 14 000 paria, joten ehkäpä se selittää miksi kirkko ei enää tuomitse avioeroa. EI voi sanoa, että Jumalan moraali olisi muuttunut, mutta ihmiset ei enää välitä pappien moraalista ja pappien pitää välittää ihmisten moraalista.....tai muuten ihmiset lähtee kirkosta...
"Raamatun eettinen opetus tukee sitä, minkä ihminen luonnollisen
moraalitajunsa avulla tuntee oikeaksi. Kymmenen käskyn
laki vaatii uskoa Jumalaan ja rakkautta lähimmäiseen. On kunnioitettava vanhempia, toisen henkeä, puolisoa, perhettä, kunniaa ja omaisuutta.Jeesus vahvisti kymmenen käskyn sisällön ja syvensi sen merkitystä.
Vuorisaarnassaan hän kiteytti luonnollisen lain vaatimuk23
sen niin sanottuun kultaiseen sääntöön. ”Kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille” (Matt. 7:12). Raamattu on kuin peili, jonka edessä voimme kysyä itseltämme, olemmeko
oikein kuunnelleet omantunnon ääntä ja Jumalan tahtoa. Se palauttaa mieleen arvoja, jotka joskus unohdetaan ja torjutaan."
Anteeksi nyt vain, mutta onks nää piispat kykeneviä ymmärtämään edes luettua tekstiä? Ei ole oikeasti ihme, että luterilaisella kirkolla ei ole mitään moraalia, jos piispat on tälläisiä :DOi....toi on siis sivulta 22 antamassasi aivopierussa..
- Dara
mave kirjoitti:
Ahdistuin jo tässä välissä ja yritin etsiä äpäristä jotain tietoa kirkon aamenesta öylättiin, mutta se aihe oli kokanaan sensuroitu. Ahdistuin sitten lukemaan avoliitosta ja siellä törmäsin mielenkiintoiseen asiaan, että kirkko ei hyväksy sitä, että avoliittoon mennään ns. katsotaan tuleeko tästä mitään- mentaliteetilla.
Kirkolla näytti olevan halua määritellä sitoutunut avoliitto ja avioliitto samalla viivalle, mutta miten sitoutunut avoliitto määritellään?
Mikä näissä on lasten oikeudet? Kasteessa näytti olevan sellainen tieto, että vain kastettu lapsi voi pelastua, mutta eiks tämä aja luterilaisen kirkon muiden sekopäiden sekaan, jotka uskoo olevansa oikeassa.... kuten lestat on, kun he uskovat vain pelastuvan.."Kirkolla näytti olevan halua määritellä sitoutunut avoliitto ja avioliitto samalla viivalle, mutta miten sitoutunut avoliitto määritellään?"
Nyt taidan mennä merta edemmäs kalaan ja railakkaasti, sillä
a) en ole lukenut Meri-Annan antamaa linkkiä, ja
b) vastaan vain omasta puolestani, ja kirkon kantaa, jota sinä kyselit, se tuskin edustaa.
Mutta tästä olen ilmeisesti kirkon kanssa samaa mieltä, että sitoumus määritellään samalla viivalla sekä avio- että avoliitossa. Sitoumus liittoon toisen ihmisen kanssa ei minusta ole kiinni ulkopuolisten tahojen, kuten papin, tuomarin tai henkikirjoittajan, edessä tehdyistä lupauksista. Se on myös sitä, mitä on puolisolleen luvannut ilman näitä tahoja ja myöskin sitä, mitä oletusarvoisesti voidaan sanoa luvatun. Tällä tarkoita sitä, että esim. ns. yksiavioisuus on mielestäni tässä yhteiskunnassa oletusarvo, ja jos siitä haluaa poiketa, siitä tulisi erikseen sopia puolisonsa kanssa.
Sitoumus on sekä avio- että avoliitossa sitä, että haluaa olla toisen kanssa, elää tämän kanssa ja rakastaa ja kunnioittaa häntä paitsi silloin kun kaikki on kivaa ja puoliso aina vaan ihana, myös silloin kun ei olekaan niin kivaa ja puolisonkin jalkahiki haisee ja se ärsyttää muutenkin. "Kirkollisesti" sanoen siis sitoumus on sitä, että haluaa rakastaa ja kunnioittaa toista niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin. Tähän haluun minusta sisältyy se, ettei halua rikkoa toisen luottamusta, tehdä tietentahtoen sellaista, mikä toista kovin satuttaisi ja loukkaisi.
Minä en tiedä, miten sitoumus pitäisi määritellä, jos sen määritelmät, säännöt ja lainalaisuudet muuttuisivat sen mukaan, onko pari avio- vai avoliitossa. En tiedä miten se sitten natsaisi yhteen sen arkitodellisuuden kanssa, mitä me elämme, liiton statukseen katsomatta. Pitäisikö silloin ehkä ajatella, että 'Henkilö A', joka on papin edessä lupauksensa antanut, ja joka kohtelee puolisoaan kuin spitaalista ja pettää tätä mennen tulleen, on sitoutuneenpi liittoonsa kuin 'Henkilö B', joka ei minkään virallisen tahon edessä ole mitään luvannut, mutta vilpittömästi rakastaa ja kunnioittaa puolisoaan eikä tätä tahdo mitenkään loukata? En tietysti muista voi sanoa, kuin itsestäni, mutta minulle, sekä avo- että avioliiton kokeneena, olisi ihan se ja sama, kenen edessä sitä rakkautta on vannottu ja luvattu jos se ei sitten pätisikään.
Vaikka avoliitosta eroaminen on kai vieläkin nykyisin helkpompaa, ei avioliitostakaan eroaminen lopulta kauheasti sitä vaikeampaa ole. Lopulta siinäkään ei tarvitse muuta kuin hakea sitä avioeroa ja olla perumatta hakemustaan. Omaisuuden jakaminen on toki avoliiton jälkeen vaikeampaa, mutta itse suhteeseen sitoutumista tuskin mitataan sillä, miten helposti ero juridisesti käy?
Lasten asema on onneksi jo laissa määritelty siten, että se on nykyään yhtäläinen sekä avioliitossa että sen ulkopuolella syntyneillä lapsilla. Ainakin minä äpäränä olin samalla tavalla isäni perillinen kuin hänen kaksi avioliitossa syntynyttä lastaankin ja lapsista kaikkein vanhimpana (ja hänen kuolinpäivänään ainoana täysi-ikäisenä) olin myöskin juridisesti hänen lähin omaisensa, koska hän ei ollut avioliitossa kenenkään kanssa. Mikäli hän olisi ollut kuitenkin avoliitossa jonkun kanssa, olisin halunnut kunnioittaa hänen liittoaan myös hänen kuolleessaan, vaikka kai juridista pakkoa minulla ei siihen olisi ollut... Dara kirjoitti:
"Kirkolla näytti olevan halua määritellä sitoutunut avoliitto ja avioliitto samalla viivalle, mutta miten sitoutunut avoliitto määritellään?"
Nyt taidan mennä merta edemmäs kalaan ja railakkaasti, sillä
a) en ole lukenut Meri-Annan antamaa linkkiä, ja
b) vastaan vain omasta puolestani, ja kirkon kantaa, jota sinä kyselit, se tuskin edustaa.
Mutta tästä olen ilmeisesti kirkon kanssa samaa mieltä, että sitoumus määritellään samalla viivalla sekä avio- että avoliitossa. Sitoumus liittoon toisen ihmisen kanssa ei minusta ole kiinni ulkopuolisten tahojen, kuten papin, tuomarin tai henkikirjoittajan, edessä tehdyistä lupauksista. Se on myös sitä, mitä on puolisolleen luvannut ilman näitä tahoja ja myöskin sitä, mitä oletusarvoisesti voidaan sanoa luvatun. Tällä tarkoita sitä, että esim. ns. yksiavioisuus on mielestäni tässä yhteiskunnassa oletusarvo, ja jos siitä haluaa poiketa, siitä tulisi erikseen sopia puolisonsa kanssa.
Sitoumus on sekä avio- että avoliitossa sitä, että haluaa olla toisen kanssa, elää tämän kanssa ja rakastaa ja kunnioittaa häntä paitsi silloin kun kaikki on kivaa ja puoliso aina vaan ihana, myös silloin kun ei olekaan niin kivaa ja puolisonkin jalkahiki haisee ja se ärsyttää muutenkin. "Kirkollisesti" sanoen siis sitoumus on sitä, että haluaa rakastaa ja kunnioittaa toista niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin. Tähän haluun minusta sisältyy se, ettei halua rikkoa toisen luottamusta, tehdä tietentahtoen sellaista, mikä toista kovin satuttaisi ja loukkaisi.
Minä en tiedä, miten sitoumus pitäisi määritellä, jos sen määritelmät, säännöt ja lainalaisuudet muuttuisivat sen mukaan, onko pari avio- vai avoliitossa. En tiedä miten se sitten natsaisi yhteen sen arkitodellisuuden kanssa, mitä me elämme, liiton statukseen katsomatta. Pitäisikö silloin ehkä ajatella, että 'Henkilö A', joka on papin edessä lupauksensa antanut, ja joka kohtelee puolisoaan kuin spitaalista ja pettää tätä mennen tulleen, on sitoutuneenpi liittoonsa kuin 'Henkilö B', joka ei minkään virallisen tahon edessä ole mitään luvannut, mutta vilpittömästi rakastaa ja kunnioittaa puolisoaan eikä tätä tahdo mitenkään loukata? En tietysti muista voi sanoa, kuin itsestäni, mutta minulle, sekä avo- että avioliiton kokeneena, olisi ihan se ja sama, kenen edessä sitä rakkautta on vannottu ja luvattu jos se ei sitten pätisikään.
Vaikka avoliitosta eroaminen on kai vieläkin nykyisin helkpompaa, ei avioliitostakaan eroaminen lopulta kauheasti sitä vaikeampaa ole. Lopulta siinäkään ei tarvitse muuta kuin hakea sitä avioeroa ja olla perumatta hakemustaan. Omaisuuden jakaminen on toki avoliiton jälkeen vaikeampaa, mutta itse suhteeseen sitoutumista tuskin mitataan sillä, miten helposti ero juridisesti käy?
Lasten asema on onneksi jo laissa määritelty siten, että se on nykyään yhtäläinen sekä avioliitossa että sen ulkopuolella syntyneillä lapsilla. Ainakin minä äpäränä olin samalla tavalla isäni perillinen kuin hänen kaksi avioliitossa syntynyttä lastaankin ja lapsista kaikkein vanhimpana (ja hänen kuolinpäivänään ainoana täysi-ikäisenä) olin myöskin juridisesti hänen lähin omaisensa, koska hän ei ollut avioliitossa kenenkään kanssa. Mikäli hän olisi ollut kuitenkin avoliitossa jonkun kanssa, olisin halunnut kunnioittaa hänen liittoaan myös hänen kuolleessaan, vaikka kai juridista pakkoa minulla ei siihen olisi ollut...No ihmettelin tuota, että mikä oikeus kirkolla on tehdä mitään määritelmiä toisten suhteisiin tai arvostella muutenkaan ihmisten elämäntapaa...Mitä he kuvittelee olevansa? Jumalan tahdon lähettiläitä? Mitä se kuuluu papeille tai piispoille, jos minä huoraan maailmalla tai elän avosuhteessa, vailla mitään suurempaa tavoitetta?
Mikä oikeus heillä on siihen ? He itse vetoavat Raamattuun, mutta harvassa uskonnossa omat papit juoksee oman Jumalan ylitse niin usein kuin luterilaisessa kirkossa tehdään, joten heillä on joko pirun typerä Jumala tai pirun narsistiset papit.
Mihin me tarvitaan oikeasti kahden moraalin maailmaa..Toisen määrittelee suomen eduskunta ja toista arpoo sitten lutkut...Mikä merkitys kirkolla edes on moraalisissa kysymyksissä, kun kirkko on kupannut koko olemassaolonsa ajan yhteiskunnan heikoimpia. Miksi pitää kuunnella kirkkoa, joka kuppaa tänäkin päivänä ihmisiä ja aiheuttaa kärsimystä luomalla ihmisille aiheetonta toivoa tai ahdistusta?
- Dara
"Onko moraali nyt kehittynyt paremmaksi, kun äpäriä ei enää halveksita, kuten esim. 1900-luvun alussa, jolloin äpäriä kiusattiin yleisesti, jopa pappien toimesta."
Kyllä minusta tuossa asiassa moraali on kehittynyt paremmaksi. Henkilökohtaisesti en näe juuri lainkaan moraalia siinä, että lasta on halveksittu hänen syntyperänsä ja vanhempiensa tekojen takia. Minusta on hyvin julmaa ja moraalitonta kiusata ja halveksia ihmistä sellaisesta asiasta, mihin hän ei itse ole voinut mitenkään vaikuttaa, ja mihin hän itse on täysin syytön.
"Onko äpäryys nykyään "syntiä"?"
Onko se joskus ollut oikeasti syntiä? Miten sellainen voi olla syntiä, mitä kukaan ei itse tee ja valitse? Toisaalta onhan vasenkätisyyskin kai joskus ollut ainakin väärin, jollei nyt suoranaisesti syntiä... Tässä siis kysymyksiä myös kirkon edustajille :)
Loppuun vielä runo erään päiväkodin seinältä:
"Ei lapsi voi ennalta toivoa,
hän syntyykö länteen vai itään.
Ei vanhempiaan voi hän valita,
ei syntyperää, ei mitään.
Ilman aikuista lapsi ei selvitä voi
kuin vuosia myöhemmin vasta.
Siks huutomme aikuinen sinulle soi:
Sinä varjele, suojele lasta!
Kun kilpailun kiireessä aikuinen
pian ystävän tuskaan jo turtuu,
satumaailma pienten lapsien
vähän kerrassaan särkyy ja murtuu.
Väkivaltaa on maailma tulvillaan,
pelko pienellä on ihmisellä.
Vaikka aikuiset hylkivät toisiaan,
muista lapselle olla vain hellä."
(tekijä tuntematon) - body
" Dara " kirjoitti, " minusta on hyvin julmaa ja moraalitonta kiusata ja halveksia ihmisiä sellaisesta asiasta mihin hän ei itse ole mitenkään voinut vaikutta.."
juuri noin ja lisäisin että kiusatessaan ja halveksiessaan syyllistyy rasismiin ja sellainen pitäisi saada tiilenpäitä lukemaan.
Moraali kehityy ja sen tulee kehittyä, muuten eläisimme pakanuuden pimeydessä ja polttoroviot, noitavainot olisivat vielä yleisiä.
Paljon on ihmisellä vielä matkaa, sillä yksilöitä halveksitaan vielä oman taustapeilin mukaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - PerSut tykittää - Vaaralliset tappajat vankilaan jopa loppuelämäksi!!
Entistä rajumpi elinkautinen tulee – Vaaralliset tappajat vankilaan jopa loppuelämäksi Henkirikosten uusijat voidaan ja6714007Päivi Räsänen vs. Abbas Bahmanpour
(Bahmanpour on imaami Helsingissä) Syyttäjä siis jahtaa edelleen Räsästä tämän H-puheista, joissa hän on ilmeisesti vaa1545501Demokratian uhka: Perussuomalaiset ja polarisoiva "me ja muut" -ajattelu
Laurence Rees varoittaa, kuinka demokratian heikkeneminen ja autoritaaristen liikkeiden nousu voidaan liittää "me ja muu2005099Äärioikeistopurran nukke Petteri Lapanen paniikissa
Kun Suomen historian paras pääministeri antoi vankan lausunnon, kuinka "keskustelu politiikassa on käpertynyt lähinnä va115083SIELTÄ SE TULI: Kepu-Kurvinen: "Emme enää lähde punavihreään hallitukseen"
Nyt muuten nauretaan loppuviikko, että tähänkö kaatui Lindtmanin pääministerihaaveet. "Antti Kurvisen mukaan puolue ei1014342"Rauhanomainen" miekkari hesassa: "Eläköön aseellinen vastarinta" - lakana
Kyseessä on Suomen Palestiinalaisten yhdistyksen viime perjantaina järjestämä ”Hiljainen kynttiläkulkue Palestiinalaiste873571Vanhat miehet eivät muista
Niinistö muistaa vain Marinin hölmistyneen ilmeen, mutta ei miksi möllötti sen näköisenä. Vanhanen taas ei muuten vaan123261Palkansaajan oikeus nauttia työuransa hedelmistä
Työeläkejärjestelmä on verrattavissa pyramidihuijaukseen, jossa alemmat tasot, eli nykyiset palkansaajat, toimivat maksa1093068HS - Sanna Marinin kirja on priimaluokan vedätys!
Kirja-arvio|Toivo on tekoja tulisi ensisijaisesti nähdä maineen rahallisen hyödyntämisen voimaannuttavana merkkipaaluna.152995Monella äärivasemmistolaisella C-paperit armeijasta
Kuinka kävisi sodan tullen noille? Puolustusvoimat huomauttaa, että C-luokituksen saaneiden sijoittumisesta sodan aikan552567