Säästäkää maamiinat, hieno kirjoitus!

Vinkki

Tämä kirjoitus on lainattu Jippiin-Armeija-foorumilta ja kertoo kaiken asiasta!

Kertalaikkiaan HIENO kannanotto! HYVÄ!

27.03.2004 Matti Keränen , Salla ,

Säästäkää toki kaikki miinat ! Tämä kirottu miinakeskustelu pilasi jo vanhan reserviläisen hiihtolomankin ! Vieläkö pitää pilata pääsiäinenkin ? En aio ehtiä pääsiäisenä ainakaan päätteelle. Silloin on vielä Sallassa hyvät hiihtokelit !

Koska allekirjoittanut on palvellut kunniakkaassa pioneeriaselajissa, niin miinojen hyöty, käyttötarkoitus, merkitys ja teho " köyhän miehen tykistönä " on selviö !

Koko tuo hiihtolomani aikainen keskustelu maamiinojenn poistamisesta olikin tuon tasavaltamme ykkösnaisen puolihuolimattomasti sanottua kaksinaismoralismia !

Tave ja 1970-luvun taistolaiset eivät inahtaneetkaan, kun 30 vuotta sitten raskaasti miinoitettu, monta sataa metriä leveä miinojen taimitarha kulki Lûbeckin kaupungin itänurkilta Hartz-vuoriston ohitse aina Tschekkoslovakian läntisimpään nipukkaan, jossa Erzgebirge ja Böhmerwald kohtaavat. Tuohon satojakilometrejä pitkään miinapeltoon kuoli tuhansia kommunismia pakoon yrittäviä - etupäässä saksalaisia. Sillä jaetun Saksan läpihän se oli vedetty. HITON TAISTOLAISET KAKSINAISMORALISTITI NARISEVAT NYT ! MIKSEIVÄT PUHUNEET SILLOIN MIINOJA VASTAAN, KUN NE OLIVAT TÄYSTEHOISESSA TUHOKÄYTÖSSÄÄN KESKI-EUROOPASSA !

TÄTÄ MINÄ PIDÄN YÖKÖTTÄVÄNÄ KAKSINAISMORALISMIA ! SIIS VIHELTÄKÄÄHÄN MIINOJEN POISTOKESKUSTELU POIKKI !

10

865

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Gregor

      Ehkä siis pitäisikin kysyä niiltä jotka näihin miinoihin astuvat, eikä niiltä jotka niitä laittavat.

      • Voe Voe

        Suurimmat "miinavaarat" eli itänaapurimme Venäjä ja sen itänaapuri Kiina ja tämä pahan valtakunnan puolustaja Usa EIVÄT lähde moiseen "englannin prinsessan" kyynelehtimiseen mukaan!

        Miksi siis muidenkaan pitäisi ja onhan se jonkin Australian helppoa hävittää ne vähät varastossaan olevat 2. maailmansodan aikaiset jätteensä...Ei ole paljonkaan rajanaapureita.

        Suomen presidentti on täysin vastuuton kun esittääkään moisia juttuja julkisuudessa ja on vielä puolustusvoimien ylipäällikkö!!!

        Voe victis!

      • Utelias

        Suomen armeijan miinat ovat varastoissa normaalitilanteessa. Kuten suurin osa muistakin aseista ja ammuksista.

        Miinoja käytetään vain silloin, kun Suomi puolustautuu hyökkäystä vastaan. Miinoja käytetään Suomen maaperällä, suomalaiset asentavat ne, ja tekevät miinakartat, joissa selviää miinojen sijainti. Niihin miinoihin astuvat vihollinen, joka on hyökännyt Suomeen. Vapaaehtoiset voivat mennä kysymään silloin heidän mielipidettään miinoista.

        Silloin kun miinoja on tarve käyttää Suomessa tositilanteessa, tilanne on niin vakava, että aivan varmasti Suomen kansasta enemmistö kannattaa niiden käyttämistä silloin.

        Miinat aiheuttavat vahinkoa, mutta niin aiheuttavat muutkin aseet. Käsikranaatista tai tavallisesta räjähdeaineestakin voi tehdä vastaavan miinoitteen, pitääkö myös niistä luopua ?

        Miinan valmistaminen on niin helppoa, että miinankieltosopimuksilla sitä ei voida estää.

        Miinankieltosopimuksella on hieno tavoite, mutta se on käytännössä mieletön. Sillä ei mitenkään ratkaista varsinaista ongelmaa.

        Nyt ongelma on köyhät, epävakaat maat, joissa miinoja kylvetään epämääräisesti. Miinankieltosopimus ei pysty estämään tätä ongelmaa.

      • Gregor
        Utelias kirjoitti:

        Tarkoitin tietysti yleisesti ottaen niitä jotka astuvat miinaan enkä varsinaisesti Suomeen hyökkääviä.

        Mutta onhan niitä edellisestäkin sodasta paljon esimerkkejä milloin omat miehet ovat astuneet omiin miinoihin. Se miinakartoista. Epäilijät voivat etsiä käsiinsä esimerkiksi Viipurilahden taisteluita käsitteleviä teoksia joissa selviää miten hyvin miinat merkataan.

        "Miinankieltosopimuksella on hieno tavoite, mutta se on käytännössä mieletön. Sillä ei mitenkään ratkaista varsinaista ongelmaa."

        Tästä olen samaa mieltä, joskin eri perustein. Laajentaisin sopimusta niin että kaikki jalkaväen (ml. panssariase ja tykistö), ilmavoimien (ml. satelliitit ja muut ilmakehän yläosissa toimivat aseet) ja merivoimien aseistuksen.

        Mutta se onkin jo sitten kokonaan toinen tarina.

      • Utelias
        Gregor kirjoitti:

        Viime sodissa tapahtui muutakin kauheaa, kuin se, että omat sotilaat kuolivat tai haavoittuivat omiin miinoihin:

        Omia sotilaita kuoli myös oman tykistön ja kranaatinheittimien tuleen. Vihollisen puolelle joutuneet sotilaat joutuivat omien joukkojen tulitukseen, kun yrittivät tulla omalle puolle. Myös vahingonlaukauksiin kuoli tai haavoittui monta suomalaista sotilasta. Suomalaiset lentokoneet joutuivat oman IT-tulituksen kohteeksi.

        Näitä ikäviä asioita tapahtuu, sodassa tapahtuu paljon vahinkoja. Ei varmaan kukaan sotaveteraaneista ihannoi sotaa, kun sen itse on kokenut.

        Aseet ovat suunniteltu siten, että ne ovat aiheuttavat tuhoa, se on niiden tarkoitus.

        Maailmassa on pahuutta, sotia käydään edelleen. Historiassa on myös Suomelle tapahtunut paljon pahoja asioita. Tässä pahassa maailmassa Suomella on pakko olla armeija, jolla on uskottava voima puolustaa tarvittaessa Suomea. Armeija on Suomella vain puolustustarkoitukseen, me olemme niin pieni maa, että me emme uhkaa ketään.

        Olisi tietysti hienoa, että maailmasta sodat loppuisivat, eikä kukaan tarvitsisi armeijaa eikä aseita.

        Olisi myös hienoa, että maailmasta rikollisuus loppuisi, eikä poliisija aseineen tarvittaisi.

        Tätä listaa voisi jatkaa loputtomasti, ja kaikki olisivat erittäin hienoja tavoitteita. Mutta kuinka realistisia ne ovat, ihan oikeasti ?

        Niinpä niin. Tappaminenhan on aseiden tarkoitus, riippumatta siitä ketä on tähtäimessä.

        Joten huomaat itsekin että on turha väittää että miinat tappaisivat vain vihollisia, ja niidenhän kieltämistä puuhaavaa sopimusta tässä ollaan kehittämässä. Muista aseista puhumattakaan. Ehkäpä Suomenkin olisi aika rajoittaa tuhopotentiaaliaan?

        Ja on tietysti selvää ettei ainoastaan puolustuskäyttöön olevaa armeijaa ole maailma nähnyt eikä näe. Taisivatpa meidänkin puolustusvoimamme kovasti kiitää naapurin puolelle viime sodassa, tietysti "puolustus"tarkoituksessa. Tätä retoriikkaa voidaan käyttää loputtomiin.

        Puolustihan Venäjäkin ainoastaan itseään hyökätessään Suomeen 1939, eikö totta? Yhdysvallat puolusti demokratiaa Vietnamissa. Neuvostoliitto puolusti kansaa Afganistanissa.

        Summa summarum, ainoastaan puolustavaa armeijaa ei ole. Ei Suomessa, eikä muuallakaan. Miinat tappavat kokardiin katsomatta, kuten muutkin aseet. Eli on siis turhaa väittää että Suomen asettamat miinat eroaisivat jotenkin mainittujen "köyhien" maiden miinoista, kuten itsekin myönnät.

        "Tätä listaa voisi jatkaa loputtomasti, ja kaikki olisivat erittäin hienoja tavoitteita. Mutta kuinka realistisia ne ovat, ihan oikeasti ?"

        Tiedät varmasti ettei maailmassa, länsimaissakaan, ole aina ollut demokratiaa, sananvapautta, naisten äänioikeudesta puhumattakaan. Kaikkia näitä pidettiin aikoinaan epärealistisina tavoitteina.

        Ehkäpä aseeton maailmakin on niiden kaltainen, meille epärealistinen mutta lapsillemme täyttä totta. Voimme itsekukin omalta osaltamme työskennellä tämän päämäärään eteen.

      • pionalik

        Kai nyt kuitenkin tajuat mikä ero on esimerkiksi rynnäkköhävittäjällä ja maamiinalla?

        Kerropa minulle, kuinka puolustusvoimillamme olevia miinatyyppejä voidaan käyttää hyökkäyksessä?

        Vaikka olenkin saanut pioneerikoulutuksen, niin nyt en ymmärrä!

      • Gregor
        pionalik kirjoitti:

        Kai nyt kuitenkin tajuat mikä ero on esimerkiksi rynnäkköhävittäjällä ja maamiinalla?

        Kerropa minulle, kuinka puolustusvoimillamme olevia miinatyyppejä voidaan käyttää hyökkäyksessä?

        Vaikka olenkin saanut pioneerikoulutuksen, niin nyt en ymmärrä!

        Ehkäpä pioneerikoulutuksesta ei oleteta ihmisten osaavan lukea, ilmaisinhan hyvin selvästi ettei pelkästään puolustuskäyttöön olevaa armeijaa ole ikinä luotu, eikä sellaista voikaan luoda.

        Maamiina on yksi ase armeijan tuhoarsenaalissa, eikä minun varmasti tarvitse eritellä sen käyttöä pioneerikoulutuksen saaneelle ihmiselle.

    • Läpi vaikka harmaan kiven

      Kyllähän se sillä tavalla on että miinat ovat tehokas tapa hidastaa hyökkääjän etenemistä. Suomalaiset pioneerit vielä merkkaavat miinat todella hyvin jotta oma siviiliväestö ei niihin astuisi. Kyllä vanha kunnon sakaramiina aiheuttaa hyökkääjässä kunnon miinapelkoa jolla on pskylogisia vaikutuksia. Venäläisten eräs hyökkäys pysähtyi Afganistanissa yhteen ainoaan putkimiinaan. Millä Suomi meinaisi korvata halvan ja tehokkaan puolustusaseen.

    • uUNO

      PRESIDENTTIEHDOKKAAT, OSA III: Tarja Halonen – valtakunnan simputtaja
      Työryhmä: Ari Korvola, Ari Lahdenmäki, Martti Lyyra, Juha Ristamäki, Boris Salomon, Jouni Tervo, Kai Heinonen (piirrokset)
      Ylen vaalitentti 7.12.2005: Teitä on väitetty muun muassa kiukkuiseksi. Sanokaa nyt, onko se totta?
      Halonen: ”Ei se ollut kiukkuinen, se oli sietämätön, muistaakseni…
      Imagonrakentajat ja mielikuvakonsultit ovat kuusi vuotta luoneet Tarja Kaarina Halosesta rauhallisen, hyvähermoisen maan äidin – siis muumimamman kuvaa. Leppoisa, ymmärtäväinen koko kansan Tarja eikä mikään telaketjufeministi-setalainen.
      ”Mikään luonnehdinta ei voi olla kauempana Halosesta kuin muumimamma.” - UM:n virkamies
      Tarja Halonen –Valtakunnan simputtaja
      Ulkopolitiikassa kokemattomanTarja Halosen putkahtaminen Lipposen ensimmäisen hallituksen ulkoministeriksi 1995 oli poliittinen pommi. Ulkoministeriössä se oli henkinen katastrofi. Kallion kasvatti otti käyttöön kallion katukielen ja johtamisopin – management by perkele:
      ”Kun Halonen omasta syystään myöhästyi autosaattueesta, hän jätkämäisen alatyylisesti haukkui paikalla olleet virkamiehet.” – UM:n virkailija
      Halonen huusi, haukkui, nöyryytti, aliarvioi ja pilkkasi ammattilaisia tavalla, jota ei ennen tai jälkeen Halosen kauden ollut nähty.
      ”Halonen uhkasi pienen virheen puheeseensa kirjoittaneelle virkamiehelle, että tämän ura on ohi.” – Entinen diplomaatti
      Kun pinna paloi, se ei katsonut aikaa, paikkaa eikä henkilöä. Korkeintaan sitä, oliko tv-kamera paikalla.
      ”Ympärillä olevat pelkäsivät ja olivat varpaillaan. Jos on huono päivä – kaikki tulee ulos. Hyviä päiviä taas ei ole.” - UM:n virkailija
      Halonen on nöyryyttänyt alaisiaan julkisesti - oli paikalla sitten suomalaisia tai ulkomaalaisia.
      Arja Alho, A-studio 9.2. 2000: ”Hän on aika voimakastahtoinen. Hänen kanssaan tulee loistavasti toimeen jos on samaa mieltä.”
      ”Hän on kärsimätön ja hävytön ihminen, jonka käytös työelämässä on poikkeuksellinen. Itsehillintä on luvattoman kehno, hän raivostuu pikkuasioista kuin lapsi.” - UM:n virkamies
      Työväenluokkaisuuttaan ja vaatimattomia lähtöolojaan korostanut Halonen valitsi ylimielisen ja kaikkitietävän käskyttäjän ja komentooran roolin. Vaikka simputus on sotaväessä kielletty, Halosta kielto ei koskenut. Kun julkisuudessa kerrottiin, että Halonen kiroilee, hän kutsutti ministeriön virkamiehen luokseen ja huusi: ”Kuka perkele täällä väittää, että minä kiroilen?”
      Joskus räjähtää vaikka kesken valtiovierailun. Presidentinvaalien jälkeen kiireesti naitu aviomies Pentti Arajärvi sai kuulla kunniansa varsovalaisella torilla. Julkisuudessa juttu pistettiin leikiksi – vaimohan näyttää kaapin paikkaa kaikissa perheissä.
      Halosen käytöstavat poikkesivat ja poikkeavat edelleen totutusta. Hänen älyään ei kukaan kiistä, mutta se näyttäytyy usein ilkeytenä. Hän ei kättele, hän nousee ja poistuu mitään sanomatta vaikka kesken virkamiehen selonteon, haukkuu syyttömän, eikä pyytele anteeksi. Hän ei odota – häntä odotetaan.
      ”Intian suurlähettiläs sai odotella jäähyväiskäynnillään halosta 45 minuuttia, kun tämä istui kampaajalla” - UM:n virkailija
      Vastoin demokraattista duunari-imagoaan Halonen onkin tarkka muodollisuuksista ja omasta asemastaan. Hän haluaa määrätä ja olla keskipiste.
      ”Halonen pelkää, että hänen selkänsä takana häntä vastaan juonitaan. Eräiden eduskuntavaalien alla hän raivosi vaalitoimistolaisille, että he ovat tahallaan hävittäneet hänen vaaliesitteensä. Ei rauhoittunut, vaikka hänelle kerrottiin, että esitteet oli jaettu äänestäjille.” - Puoluetoveri
      Johtajan tärkeimpiä ominaisuuksia on hyvä paineensietokyky. Se on Halosen heikko kohta eikä se ole parantunut hänen tultuaan presidentiksi. Tilanne paineisessa huippukokouksessa: Halosella ei ollut heti tarvittaessa kynää kädessään. Ympärillä olijat todistivat taas kerran, kun Suomen presidentti huutaa kimeällä falsetilla sali raikuen: kynä, kynä, kynää… -
      Aivan totta – ei kiukkuinen vaan todellakin jopa sietämätön.
      Ylen vaalikeskustelu 7.12.2005: Halonen: ”Mutta mä käsittäisin niin, että kansa on sietänyt minua hyvin. Olen ollut 27 vuotta mukana…”
      Tarja Halonen yrittää olla kansanomainen, tavallinen Tarja bonuskortteineen ja lippalakkeineen. Vaan hetkinen: Mistäs kulmasta hän on kansaa oikeastaan aikuisikänsä katsellut?
      Paljolti mustan auton takapenkiltä, siten kuin eliitti rahvasta vilkaisee. Populisti-Halonen vastusti varallisuusveron poistoa jälkikäteen – elitisti-Tarja ei halunnut koskea Fortumin optioihin jälkikäteenkään.
      ”Presidenttiaikana kaikenlainen lavastaminen on korostunut. Halonen haluaa EU-huippukokouksissa lehdistötilaisuudet ahtaisiin huoneisiin, vaikka isot salit olisivat tarjolla. Se näyttää kuin kaikki tungeksisivat presidentin ympärillä.” - Diplomaatti
      Halosen mediakonsultit ja imagorakentajat kertovat voimakkaasta johtajapersoonasta, joka tekee mitä tahtoo. Näytöt kertovat kuitenkin aivan päinvastaista.
      Tämä päättäväiseksi hoettu johtaja oli oikeusministerinä palauttamassa konekaappareita Neuvostoliittoon kuten Kreml halusi. SAK:n edustajana hän oli mukana DDR:n tunnustamiskomiteassa.
      Ihmisoikeusaktivisti Halonen tukee vallanpitäjiä – viimeksi kolme vuotta sitten hän kehui Kiinan ihmisoikeuskehitystä – ja tarjosi näin Kiinan johdolle propaganda-aineksia kansainväliseen käyttöön.
      Presidenttikauden aikana Halosen johtajuus on osoittautunut kevyeksi aina kun napit ovat menneet vastakkain pääministerin kanssa.
      Halonen perääntyi maamiinakiistassa. Halonen ei vaadi enää YK:n lupaa suomalaisten lähettämiseksi taistelutehtäviin ties minne. Turvatakuukysymyksessä Halonen antoi myöten ja Irak-asiassa Lipponen jyräsi presidentin kannan.
      Halutessaan Halonen pärjää kansainvälisissä tilaisuuksissa, EU-puheenjohtajuuskausi onnistui hyvin, mutta mutta…
      ”On vaikea ymmärtää, miksi hän haluaa vielä toiselle kaudelle, kun hän vihaa presidentin viran hoitoon liittyviä muodollisuuksia.” - Halosen ex-alainen
      Suuren suomalaisen maailmanparannushankkeen, miljoonia euroja maksaneen Helsinki-prosessin piti olla matkalippu maailmankuuluisuuteen – lopulta se tussahti suutarina Halosen syliin – se ei taannut tietä korkeaan YK-virkaan, on siis pakko jatkaa siistissä sisätyössä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      108
      6957
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      32
      4148
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      33
      3577
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      391
      1902
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1447
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      34
      1418
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      50
      1246
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      12
      1058
    9. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      171
      1016
    10. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      980
    Aihe